Lainavinkkejä lasten kesään

3466248859_1cd79de760_z_Flickr wheatfieldbrown_ CC BY SA
Flickr.com: wheatfieldbrown, CC BY SA

Uimista, kavereiden kanssa leikkimistä, mökkeilyä, matkailua… Kesäpäivät hupenevat helposti monenlaisissa leikeissä ja puuhissa, mutta myös lukemiselle kannattaa jättää aikaa. Lukemalla voi myös osallistua Helmet-kirjastojen hauskaan Kesän lukubingoon!

Tämä luku-, kuuntelu- ja laulupaketti sisältää kokonaiset neljätoista kesäistä lainavinkkiä: yhdeksän lastenkirjaa ja viisi musiikkivinkkiä. Kirjat sopivat sekä itsekseen että yhdessä ääneen luettaviksi ja niihin sisältyy myös lukubingovinkkejä.

Ja hei, kannattaa lukea loppuun asti, sillä viimeisessä osuudessa Matilda ja Sara kertovat omasta suosikkikappaleestaan.

 

Mökkielämää

 

Lauri Hirvonen: Inka ja saunaflamingo (Mäkelä, 2016), kuvakirja

Inka ja saunaflamingo

Inka on utelias leikki-ikäinen tyttö, joka viettää kesäpäivää mökillä äidin ja isän sekä mummin ja papan kanssa. Pienen tytön silmin nähtynä kesäpäivään mahtuu paljon mieltä askarruttavia asioita. Mummi kertoo Inkalle jännittäviä juttuja omasta lapsuudestaan ja yhdessä he ihmettelevät ympäröivää maailmaa.

Lauri Hirvonen kuvaa oivaltavasti pienen tytön ja mummin välistä jutustelua. Kuvitus on raikas ja kirja on täynnä kesäistä tunnelmaa. Kirjaan sisältyy myös ohje hauskaan valotemppuun.

Lukubingovinkki: Inka viihtyy kirjassa vintille rakennetussa majassa, joten lue tämä kirja omassa majassasi. Rakenna sellainen yhdessä aikuisen kanssa esimerkiksi tyynyistä ja peitoista.

 

Kesänviettoa ennen vanhaan

 

Mauri Kunnas: Kesä Koiramäessä (Otava, 2015), tietopitoinen kuvakirja

Kesä Koiramäessa

Kunnaksen yksityiskohtia pursuilevat ja hauskat Koiramäki-kirjat ovat viihdyttäneet monen ikäisiä lukijoita jo vuosikymmenten ajan. Uusimmassa kirjassa päästään tutustumaan vanhan ajan maalaiskesään, kun kaupunkilaislapset tulevat viettämään kesää Koiramäkeen.

Kirjaa lukiessa tutuksi tulevat vanhan ajan kesäiset leikit, tavat, perinteet ja juhlapäivät kesäkuun alusta elokuun loppuun. Samalla tutustutaan myös kesäiseen luontoon. Mutta mitenkähän lasten ja rovastin käy, kun he joutuvat jäämään yöksi saareen ukkosmyrskyn vietyä heidän veneensä?

Lukubingovinkki: Huomasitko, että Koiramäen lapsilla ei ole kenkiä? Lue tämä kirja siis paljain jaloin!

 

Pelottava pimeys

 

Lena Frölander-Ulf: Minä, Muru ja metsä (S&S, 2016), kuvakirja vähän isommille lapsille

Minä Muru ja metsä

Illat ja yöt ovat vielä valoisia, mutta kesän kääntyessä kohti loppuaan ne muuttuvat yhä tummemmiksi. Pimeä metsä voi olla pelottava paikka niin pienille kuin isoillekin ihmisille.

Pelkään merta. Pelkään tuulta. Pelkään metsää. Mökillä käydään metsäpissalla. Olen pidätellyt tosi pitkään.

Näin ajattelee pieni ihminen, mutta pitäähän pissalla lopulta käydä. Onneksi mukaan tulee Muru-koira. Metsän rapinat ja ripinät ja pimeydessä erottuvat liikkeet pistävät kulkijan mielikuvituksen liikkeelle. Monenlaisia otuksia tulee vastaan, kuten surullinen Näkki ja vuorenpeikko Gargatuula.

Minä, Muru ja metsä on hyvin synkkäsävyinen kuvakirja, mutta upea sellainen. Eikä se ole pelkästään synkkä, sillä tarkkasilmäinen lukija erottaa pimeässä metsässä monia hauskoja yksityiskohtia ja loppujen lopuksi pimeydessä on paljon myös kaunista.

Kirjan erikoiseen kuvitustekniikkaan voi tutustua kustantajan Youtube-videossa.

Lukubingovinkki: Rohkeimmat voivat lukea tämän kirjan taskulampun valossa.

 

Seikkailuja vesillä

 

Henrika Andersson: Nauvo-Auvo aalloilla (S&S, 2016), saturomaani

Nauvo-Auvo aalloilla
Pehmonalle Nauvo-Auvo leluystävineen on pulassa. Sen ihmisperheeseen on hankittu kissa, jonka hampaisiin lelut joutuvat yksi toisensa jälkeen. Ystävykset päättävät lähteä pakomatkalle kohti Nauvoa, jossa on perheen idyllinen kesäpaikka.

Nauvo-Auvo, leopardi Lala, käärme Käkriäinen ja marsu Frille suunnistavat sateessa ja myrskyssä kohti rantaa. Onnekkaasti ne päätyvät kahden ystävällisen naisen Ellin ja Piin purjeveneeseen. Alkaa meriseikkailu kohti Nauvoa, jonka aikana Nauvo-Auvo yrittää parhaansa mukaan pitää huolta ystävistään. Pääsevätköhän ne koskaan perille Nauvoon?

Pehmonalle on seikkaillut aiemmin kahdessa kirjassa: Nauvo-Auvon oma kirja (Tammi, 2007) ja Nauvo-Auvo, mun amour (Schildt & Söderström, 2013).

Lukubingovinkki: Tämä merihenkinen kirja sopisi hyvin luettavaksi veden äärellä.

 

Timo Parvela: Paten kalastuskirja (Tammi, 2016) myös äänikirjana, seikkailuromaani

Paten kalastuskirja

Ella ja kaverit – kirjasarjasta tuttu Pate pääsee kolmannessa kirjassaan kalareissulle Norjaan isänsä, isän kaverin Riston ja tämän (pöljän) tyttären Senjan kanssa. Kalareissusta tulee vähän jännittävämpi, kuin Pate on osannut arvata. Pate heräilee öisin kummallisiin tärähdyksiin, vanhasta kalakirjasta on revitty pois sivuja ja isä ja Risto käyttäytyvät oudosti. Luvassa on huima ja ratkiriemukas lukuseikkailu!

Aiemmat Pate-kirjat: Paten aikakirjat (2014), Paten jalkapallokirja (2015)

Lukubingovinkki: Kuuluuko Timo Parvela sinunkin lempikirjailijoihisi? Tämä on myös tosi hauskaa ääneenluettavaa.

 

Minkälainen on särki? Entäs simppu? Mikä kala on kaikista hurjimman näköinen?

Suomessa on paljon järviä, joten kaloihin tutustuakseen ei tarvitse lähteä kovin kauas – ei ainakaan Norjaan asti! Mökkirannalla voi koittaa kalaonneaan mato-ongella ja kalanpoikasten uiskentelua voi seurata vaikka laiturilla makoillen. Eri kalalajeihin voi tutustua helposti Suomen kalat (Nemo, 2015) tai Suomen kalojen tunnistusopas (Nemo, 2016) – kirjojen avulla. Kirjojen kalakuvat on muuten piirtänyt todella taidokkaasti Sakke Yrjölä, jonka kalakuvia on esillä myös Luonnontieteellisen keskusmuseon kahvilan näyttelyssä 7.6.–18.8.2016.

Suomen kalojen tunnistusopas

Lukubingovinkki: Kalakirjat ovat sekä tietokirjoja että eläimistä kertovia kirjoja.

 

Jalkapallohuumaa

 

John Andrews: Jalkapallon maailma – kuvitetut jalkapallofaktat (Readme, 2016), tietokirja
Jalkapallon EM-kisat kuuluvat sekä pienten että isojen palloilijoiden kesään. Penkkiurheiluturnaukseen voi virittäytyä vaikkapa tämän kirjan avulla. Lukuisista faktoista ja tilastoista selviää mm. kuka pelaaja on saanut eniten punaisia kortteja tai kuka on laukonut eniten maaleja vasemmalla jalallaan.

Jalkapallon maailma

Lukubingovinkki: Lue tämä kirja salaa ja yllätä ystäväsi tai perheesi jalkapallotiedoillasi!

 

Ihmeelliset mehiläiset

 

Reetta Niemelä, Sanna Pelliccioni ja Mia Rönkä: Nähdään majalla, pörriäisagentit (Sammakko, 2016), kuvakirja + tietokirja

Nähdään majalla, pörriäisagentit

Anna, Kaamanen, Hamid ja Uni pääsevät kesälomallaan tutustumaan mehiläisten elämään Pitkästen pappojen avustuksella – heillä kun on ihan oikea mehiläistarha. Kaveruksista tulee pörriäisagentteja, jotka auttavat mehiläisiä kesän edetessä mm. rakentamalla niille pesiä ja istuttamalla kasvimaan.

Kun tämän kirjan on lukenut, ymmärtää miten tärkeitä mehiläiset ja muut pörriäiset meille ihmisille ovat. Teos on kuvakirjan ja tietokirjan yhdistelmä, jossa tarina etenee vasemman puoleisilla sivuilla ja oikeanpuoleisille sivuille on koottu tietoa mehiläisistä ja niiden hoidosta ja käyttäytymisestä. Kirjan neuvoilla kuka tahansa voi ryhtyä pörriäisagentiksi!

Lukubingovinkki: Kirja on keltainen!

 

Kesäisiä runoja

 

Elina Kynsijärvi ja Benjam Pöntinen (valokuvat): Loruja kotieläimistä (Maahenki, 2016), runokirja + kuvakirja

Loruja kotieläimistä

Tämän kirjan hauskoja runoja lukiessa pääsee tutustumaan moniin maatilan eläimiin ja elämään maatilalla. Runojen kautta tulee tutuksi esimerkiksi se, että kalkkunan pää vaihtaa väriä ja se, että lehmät lypsetään nykyään eri tavalla kuin ennen. Hienot eläin- ja maisemavalokuvat pääsevät oikeuksiinsa suurina, sivun tai aukeaman kokoisina kuvina. Kauniisti ja selkeästi tehty kirja, jota on ilo katsella ja lukea.

 

Musiikkia kesään!

 

Hannele Soljander-Halme (toim.): Lasten oma lauluvuosi (kirja + CD), (Lasten Keskus, 2016)

Mikä olisi sopiva laulu esimerkiksi juhannukseksi tai Unikeonpäiväksi? Vuodenkiertoa ja erilaisia juhla- ja merkkipäiviä seuraavaan laulukirjaan on koottu sekä perinteisiä että uusia lauluja yhdessä laulettavaksi. Mukana tulevalla CD-levyllä on kaikki kirjan uudet laulut ja osa perinteisistä lauluista.

Lasten oma lauluvuosi

 

Virpi Kari (toim.): Lasten oma laulukirja (F-kustannus, 2016)

Kuvitetusta laulukirjasta löytyy 120 tunnettua lastenlaulua, kuten esimerkiksi: Pienen pieni veturi, Ihme ja kumma, Pikkuiset kultakalat, Hans vili, Lounatuulen laulu… Kaikkien tuntemia lauluja on hauska laulella vaikkapa automatkalla.

Lasten oma laulukirja

 

Muumiperheen lauluretki (kirja + CD) – sävellykset Soili Perkiö, sanoitukset Hannele Huovi, kuvittaneet Riina ja Sami Kaarla (Tammi, 2014)

Tämä on laadusta tinkimättä ja suurella sydämellä tehtyä lastenmusiikkia. Muumilaakson asukkaista kertovista kappaleista tulee helposti niin perheen pienimpien kuin isompienkin suosikkeja. Tunnelmallisesti kuvitettu kirja toimii lisäksi niin nuottikirjana, runokirjana kuin kuvakirjanakin.

Kappaleiden mukana mennään tunnelmasta toiseen. Lauluissa tavataan mm. yksinäinen pieni myttyrä mörkö, hurjia Hattivatteja ukkosella, rohkaistutaan Nipsun kanssa sekä iloitaan Pikku Myyn kanssa. Levy valittiin vuoden lastenlevyksi 2014.

Muumiperheen lauluretki

 

Yökyöpelit – sävellykset Anna-Mari Kähärä, sanoitukset Laura Ruohonen (VLMedia, 2015)

Allakka pullakka munamakaroni, laulaa paksu Paco ja höyryy mikrofoni: Ooooo makaroni!

Tämä levy pursuaa hulvattomia sanoituksia ja hienoja ja oivaltavia sävellyksiä! Muuta ei voi odottaakaan, jos on jo tutustunut Laura Ruohosen hauskoihin runokirjoihin Allakka pullakka ja Yökyöpelit, joista laulujen sanat ovat peräisin. Yökyöpelit on tullut tutuksi myös TV-ohjelmana, jonka niin ikään voi lainata kirjastosta! Levy valittiin vuoden lastenlevyksi 2015.

Yökyöpelit

Lukubingovinkki: Voit lukea Yökyöpelit ja Muumiperheen lauluretken myös runokirjoina.

 

Matildan ja Saran lempikappale

Reippaat laulajatytöt Matilda ja Sara esittävät videolla oman lempikappaleensa, joka on Meidän uusi vauva. Tämä ja 15 muuta Pentti Rasinkankaan suosituinta laulua löytyy kokoelmalevyltä Papanapa (Huti, 2016). Nuotteina suosikkikappaleet löytyvät kokoelmasta Pupulaarimusiikkia – Pentti Rasinkankaan parhaat lastenlaulut (Huti, 2015).

 

 

 

 

”Muistan jäätelökesää…”

suosittelija-blogin kesäkollaasi

Paljaat varpaat, veden liplatus ja tuulen suhina puissa, sormiin sulava jäätelötötterö, aikaa nauttia lukemisesta… Ihana kesä on taas täällä!

Suosittelija-blogin porukka on virittäytynyt kesätunnelmaan. Joka viikko esittelemme blogissa kesään liittyvää musiikkia ja kirjallisuutta. Tutut kesäbiisit johdattelevat monipuolisiin lainavinkkeihin. Kesän mittaan blogissa nautitaan mm. kesäisiä juomia, tarjotaan seikkailuja lapsenmielisille ja annetaan vinkkejä lomastressin ehkäisyyn. Sarjan avaa oikeutetusti yksi kaikkien aikojen rakastetuimmasta kesäkappaleista: Jäätelökesä. Kirjaosuudessa perehdytään minkäs muunkaan kuin jäätelön valmistukseen.

 

 

Jäätelökesän lähteillä

Kappale Jäätelökesä on ilmestynyt vuonna 1978 Maarit Hurmerinnan kolmannen albumin, Siivet saan, aloitusraitana. Kappaleen on säveltänyt Sami Hurmerinta ja sanoittanut Mikko Alatalo. Jäätelökesästä tuli hitti, jonka myötä Maaritin ura sai merkittävän sysäyksen eteenpäin. Siivet saan -albumi myi kultaa jo ilmestymisvuonna. Maarit Hurmerinta sai vuonna 2015 Musiikin Valtionpalkinnon pitkästä ja ansiokkaasta urastaan.

Maarit ja Sami Hurmerinta muistelevat Suosittelija-blogin videolla Jäätelökesä -kappaleen syntyvaiheita. Video on kuvattu Tikkurilan kirjaston musiikki- ja mediaosaston studiossa 26.5.2016.

Pidemmän version Hurmerintojen haastattelusta voi katsoa HelMetVantaan Youtube-kanavalla. Videolla he kertovat mm. lisää Siivet saan -albumin tekemisestä.

 

 

Jäätelön alkuperä

Jätski, jäde, pehmis – mitä kesä olisikaan ilman tuota viilentävää ihanuutta. Jäätelön alkuperästä on olemassa yhtä monta tarinaa kuin on jäätelömakujakin. Rooman valtakunnassa valmistettiin vuoristosta louhitusta jäästä, hunajasta, hedelmistä  ja mehusta sorbettia muistuttavaa jälkiruokaa. Marco Polon sanotaan tuoneen jäätelön valmistamisen taidot Kiinasta. Italia on nykyäänkin jäätelön luvattu maa, jossa Gelateriassa vierailijaa hemmotellaan mitä erilaisimmilla makuelämyksillä.

Vuonna 1718 ilmestyneessä Mrs Mary Eales Receipts  keittokirjassa jäätelö-ohjeissa oli jo käytetty kermaa. Reseptejä hiottiin paremmiksi vuosikymmenien ajan, mutta vasta 1750-luvulla saatiin aikaan pehmeämpää ja kuohkeampaa jäätelöä.

Amerikkalainen Nancy M. Johnson patentoi vuonna 1843 käsikäyttöisen jäätelönvalmistuslaitteen. Rahan puutteessa hän myi keksintönsä oikeudet William Youngille. Jäätelön teollisen valmistamisen sanotaan alkaneen Yhdysvalloissa 1851.

 

Suomi jäätelömaana

Suomi on jäätelönkulutuksessa Euroopan ykkönen.  Vuosittain sitä kuluu noin 13 litraa henkeä kohti. Puolet määrästä nautitaan kesäkuukausien aikana.

Vanhin suomalainen jäätelönvalmistaja on italialaisen Magin perheen vuonna 1922 perustama Helsingin jäätelötehdas, joka on olemassa edelleenkin. Viime vuosina tuttujen kotimaisten ja ulkomaisten suuryritysten rinnalle on noussut pienyrittäjiä, joiden valikoimat täydentävät perinteisiä tuotteita.

 

Kotijäätelöä valmistamaan!

Virpi Mikkonen & Tuulia Talvio: Hyvän olon jäätelökirja – ilman maitotuotteita, gluteenia ja valkoista sokeria: 80 + reseptiä helppoihin hyvää tekeviin jäätelöihin  (Cozy publishing 2016)

requestVirpi Mikkosen ja Tuulia Talvion Hyvän olon jäätelökirjan ohjeiden avulla herkkujen makuun pääsevät myös ruoka-aineallergikot ja vegaanit. Ohjeissa käytetyt raaka-aineet ovat luonnollisia makeutusaineita myöten. Hedelmät, marjat, kasvipohjaiset maidot, pähkinät ja siemenet ovat aineita, joista unelmien jäätelöt valmistuvat. Valmistusmenetelmät ovat helppoja eikä jäätelökonetta välttämättä tarvita.  Kirjasta löytyy yli 80 reseptiä, joiden joukossa on myös mehujää-, sorbetti-, pirtelö- ja  jäätelökakkuohjeita sekä lisukkeita.

 

 

 

 

Erica Palmcrantz Aziz : Herkullista raakana – jäätelöt, pirtelöt, smoothiet & mehut (Kustannus Mäkelä 2016)

request (1)Raakaruoka eli raw food -idea sovellettuna jäätelönvalmistukseen. Kirjassa on reseptejä jäätelöihin, pirtelöihin, smoothieihin ja tuoremehuihin. Ohjeissa ei ole käytetty maitotuotteita, gluteenia tai kananmunia. Valkoinen sokeri on korvattu terveellisimmillä vaihtoehdoilla. Raaka-aineet ovat luonnollisia. Useimmissa ohjeissa on mukana jokin erityisen terveysvaikutteinen aine.

 

 

 

 

 

Cesar ja Nadia Roden: Mehujääsirkus – 50 viileää mehujääohjetta (Moreeni 2015)

Näiden mehujäiden joukosta niin lapset kuin aikuisetkin löytävät varmasti oman suosikkinsa.

Mehujääsirkus

Elisabeth Johansson: Jäätelö – kotitekoista jäätelöä, sorbetteja, paletoja sekä muita jäisiä herkkuja (Tammi 2013)

request (2)Ihastuttava jäätelökirja pitää sisällään yli 170 ohjetta, joiden toteuttamiseen ei välttämättä tarvita jäätelökonetta. Teoksen ohjeista löytyy myös eksotiikkaa kuten esimerkiksi kurkku-jalapenopaletat tai limenlehti-yuzusorbetti.

 

 

 

 

 

 

 

Tutustu myös:

Chris ja James Tanner: Jätskiä – kylmää hyvää: jäätelöt, jäädykkeet, sorbetit (Otava 2013)

request (3)

Jäätelöt ja pirtelöt (Gummerus, 2013)

request (4)

Sunil Vijayakar: Jäätikkarit – herkulliset huurteiset nekut (Gummerus 2013)

request (5)

Elisabeth Johansson: Suklaata – raakasuklaa, kakut & jälkiruoat, juomat & jäätelöt, praliinit & tryffelit (WSOY 2013)

request (6)

Puutarhan lumo

Kevät on lisääntyvän valon ja uusien puutarhakirjojen ilmestymisen aikaa. Kun ulkotöihin ei vielä pääse, on hyvää aikaa suunnitella tulevan kesän istutuksia. Taimikasvatus alkaa jo tammikuusta, mutta huhtikuussakin ehtii vielä mukaan myöhäisempien lajien osalta.

 

Koristekasveja ja pihasuunnittelua

 

LinRakas puolivilli puutarhada Peltola: Rakas puolivilli puutarha (Docendo 2016)

Kirjan ihastuttava kuvitus esittelee koristekasveja alkaen sipulikukkien keväällä puhkeavasta loistosta. Kukkaistutuksia tarkastellaan väriteemoittain. Kuvissa esiintyvä kasvien runsaus ja romanttinen, pastellisävyinen värimaailma tuovat mieleen englantilaisen cottage-puutarhan – kirjasta löytyykin sen sovellus Suomen oloihin. Kasveja esitellään niiden kasvupaikkavaatimusten mukaisesti: kasveja varjoon, kivikkoon ja paahteeseen. Kirja on hyvä ideaopas puutarhan koristekasvivalikoimaa ja perennapenkkejä suunnittelevalle.

 

 

Taina KoivuKaunis mökkipihanen ja Elina Resegårdh: Kaunis mökkipiha (Metsäkustannus 2016)

Kaunis mökkipiha johdattelee lukijan pihan suunnittelun alkuasetelmista yksityiskohtien kautta teemapuutarhoihin ja istutusideoihin.  Alkukartoitusta voi tehdä kartan avulla, aistikävellen ja merkiten muistiin havaintoja. Oleskeluun, kulkemiseen ja yksityisyyteen liittyvät seikat ovat tärkeitä suunnittelussa, samoin kuin maaperä, näkymät ja ympäröivä luonto.

Pihassa tarvitaan rakennelmia, polkuja, muureja ja kasveja. Kasvien kasvuolosuhteet tulee huomioida, jotta kasvit menestyisivät. Kirja antaa runsaasti asiantuntevaa tietoa mökkipihan perustajalle. Kasvien ominaisuudet ja kasvupaikkavaatimukset löytyvät lajeittain laadituista taulukoista. Teemapuutarhat-osiossa on paljon vinkkejä puutarhan elävöittämiseksi. Kirjan lopussa kurkistetaan luonnon ruokapöytään esittelemällä syötäviä luonnonkasveja ja myös viljeltyjä kasveja.

 

 

Taina Koivunen: Puutarhurin käsikirja – puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa, 2. p. (Gummerus 2016)

Teoksen alussa on katsaus ilmaston lämpenemisen aiheuttamiin muutoksiin puutarhanhoidon kannalta. Puutarhan tapahtumia tarkastellaan vuodenkierron mukaan. Kasvien talveen valmistautuminen ja talvesta selviäminen käsitellään samoin kPuutarhurin käsikirjauin koristekasvien leikkaus ja siihen sopiva ajankohta.

Puutarhan ihana kesä alkaa aikaisin, kun sipulikukat ja kevään kukkivat puut puhkeavat loistoonsa. Kirjassa esitellään erilaisia sipulikukkia, puita, perennoja, köynnöksiä, koristepensaita ja pensasruusuja. Teoksesta löytyvät ohjeet ruukkupuutarhan tai perennaryhmän suunnitteluun ja hoitoon. Vanhan perennaryhmän uusimisen niksit kerrotaan. Teos palvelee niin kaupunkipuutarhuria kuin suuremman pihankin omistavaa.

Kirjassa on hyvä kuvitus, kasvitaulukot kasvupaikkavaatimuksineen sekä taulukko, johon on listattu kasveja värin ja koon mukaan. Puutarha-agronomi Taina Koivunen käy kattavasti läpi kaikki keskeiset teemat, jotka kotipuutarhurin on hyvä tietää saadakseen pihansa kukoistamaan.

Kirjan ensimmäinen painos on ilmestynyt vuonna 2009 nimellä Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa.

 

 

Flyktman, ReiHelppo puutarhakirjama: Helppo puutarhakirja (Readme.fi 2016)

Helppo puutarhakirja on nimensä mukaisesti selkeä teos, josta saa perustiedot kasvimaan kasvien kasvattamiseen. Tekstiä on niukasti ja se on järjestelty osittain tietolaatikoihin.  Kuvitus on havainnollinen. Kirjassa on ohjeita myös ruukkukasvatukseen – viljele vaikkapa perunoita ämpärissä!

Kirjassa annetaan ohjeita kasvien kylvöön, esikasvatukseen ja rikkaruohojen torjuntaan. Mukana ovat yrtit, salaatit, lehtikaali, pavut, tomaatit, kesäkurpitsa, kukat, marjat ja hedelmät. Kasvimaan eläimistöstä esitellään sekä haitta- että hyötyeläimet.

Kirjassa on myös ruokaohjeita, joihin kasvimaansa satoa pääsee kokeilemaan. Aloittelevan puutarhaharrastajan selkokirja.

 

 

Keittiöpuutarhurin uudet oppaat

 

Kati JuKeittiöpuutarha siemenestä lautasellekarainen, Maria Kesänen, Hanna Sumari: Keittiöpuutarha – siemenestä lautaselle (Readme, 2016)

Upeasti kuvitettu kirja on paitsi hieno katseluteos, myös runsaasti asiantuntevia ohjeita sisältävä tietokirja. Kirjassa esitellään lavaviljely avomaalla, kasvihuoneviljely ja ruukkuviljely sekä marja- ja hedelmätarhan perustaminen ja hoito. Kirjan lopussa oleva luku Puutarhasta keittiöön sisältää reseptejä sadon hyödyntämiseksi.

 

 

 

 

 

Bella LiOmasta maastande, Lena Granmefelt: Omasta maasta – omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja (Minerva 2016)

Nimensä mukaisesti kirjasta saa perustiedot vihannesten viljelystä, aina kasvualustasta toimivan kompostin rakentamiseen. Parvekeistutuksillakin voi jo päästä mukavasti itse viljeltyjen vihannesten makuun.

 

 

 

 

 

 

 

 

Heidi HMakutarhuriaapalahti & Teija Tuisku: Makutarhuri (Tammi, 2016)

Makutarhurissa kokenut hyötypuutarhuri antaa vinkkejä hyvänmakuisten vihannesten kasvattamiseen. Ohjeita annetaan lajien valinnassa: mikä on herkullisin kesäkurpitsalajike? Vanhat historialliset vihanneslajikkeet ovat nousseet suosioon. Teoksessa on eri vihanneslajeille räätälöidyt viljelyvinkit, joilla esimerkiksi salaatista voi kasvattaa maukkaampaa. Kasvimaan sijainti ja maan laatu vaikuttavat suuresti viljelytuloksiin. Makutarhuri viimeistelee lopputuloksen oikeaan aikaan tapahtuvalla sadonkorjuulla ja sadon säilyttämisen nikseillä.

 

 

Villivihannekset

Sinikka Piippo: Villivihannekset – terveyttä pihoilta, niityiltä ja metsistä (Minerva 2016)

Kirjassa esitellään Suomen luonnosta saatavat tärkeimmät syötävät kasvit. Villivihanneksia voi käyttää rohdoiksi tai mausteiksi tai vaikkapa salaatin piristykseksi. Villivihannesten ravintoarvot ovat korkeita viljeltyihin kasveihin verrattuna. Tutkimustiedon lisäksi kirja sisältää tietoja kasvien keruusta, säilönnästä, käyttötavoista ja lääkinnällisistä vaikutuksista.

 

 

 

 

 

 

 

Annemarta BMinun yrttiniorgen: Minun yrttini – historia, viljely, ruokaohjeet (Otava 2016)

Alunperin jo 1970-luvulla ilmestyneestä yrttikirjasta on ilmestynyt nidottu painos. Yrtit ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Niiden viljelijäksi on helppo päästä vaikka ei omistaisi omaa pihaa. Teoksessa on sekaisin tarinoita viljelystä ja yrttien käsittelystä, reseptejä, historiaa, kansanperinnettä. Kirja poikkeaa ulkoasultaan totutusta: siinä ei ole kuvitusta.

Millaisen kirjaston päiväkotilapset rakentaisivat?

Kysyimme kesällä lasten kirjastotoiveita satuillen ja piirtäen. Martinlaaksolaisten päiväkotien lapset ovat tänä syksynä päässeet kuvailemaan unelmiensa kirjastoa myös askartelemalla. Mukaan lähteneet läheisten päiväkotien ryhmät kävivät kirjastolla kesän aikana hakemassa tyhjiä pahvilaatikoita, joiden sisään unelmien kirjastot sitten askarreltiin päiväkodeissa. Valmiit pienoiskirjastot on nyt tuotu takaisin Martinlaakson kirjastoon, jossa ne olivat esillä Lasten päivän tapahtumassa 12.9. saakka. Huiman hienoissa kirjastoissa oli paljon hauskoja ja yllättäviä yksityiskohtia. Mikä on sinun suosikkisi?

Viidakkokirjasto

Taidepäiväkoti Sininen kuu askarteli kaksi erilaista kirjastoa. Toinen niistä on jännittävä viidakkokirjasto, jossa kirjahyllytkin ovat kasvien peitossa ja katosta roikkuu liaaneja. Kirjaston läpi virtaa puro, ja katosta löytyvät kuu ja hymyilevä aurinko.

Viidakkokirjasto

Kirjastosta löytyy myös seeprakuvioinen kirjakärry, ja takaosassa näkyy liukumäki josta voi laskea suoraan pallomereen. Tämä kirjasto kutsuu seikkailuun!

Prinsessakirjasto on koristeltu myös ulkoapäin pinkiksi

Toinen Sinisen kuun tekemistä unelmakirjastoista on ihanan pinkki prinsessakirjasto kukkineen ja kimalteineen.

Prinsessakirjasto

Kirjastosta löytyy mukava makoilupaikka lukemiseen, sekä sininen matala kirjahylly joka kirjojen sopii hyvin esittelyyn. Katosta roikkuu paperikukkia ja upeat pinkit valot, ja matotkin ovat kukkien muotoisia. Tähän kirjastoon olisi ihana vetäytyä lukemaan ja unelmoimaan.

Metsäkirjasto

Kukinpolun päiväkoti askarteli monikielisen metsäkirjaston, jossa yhdistyvät suomalainen metsä ja erikielisten lasten kädenjälki. Tervehdyskyltit on kirjoitettu seitsemällä eri kielellä, mm. viroksi ja unkariksi. Kirjasto on sijoitettu metsämaisemaan, jossa kalat uiskentelevat järvessä ja koristelussa on käytetty syksyisiä lehtiä.

Mesäkirjastossa kirjat ovat puun oksilla

Metsäkirjastossa lastenkirjat usealla eri kielellä on aseteltu puiden oksille, ja kirjastoon on tullut myös utelias siili. Tämä kirjasto kutsuu kaikki mukaan lukemaan!

Laajavuoren päiväkodin eskarilaiset tekivät ihailtavaksemme pirteän keltaisen kirjaston. Seinällä on iloisia auringonkukkia, ja kirjastossa on paljon mukavia lukupaikkoja. Pehmeän turkissohvan lisäksi sieltä löytyy lukupaikaksi kattoon ripustettu riippumatto. Kirjaston erikoisuutena on etualalla näkyvä kirjalinko, jolla riippumatossa makoilijalle voi singota lisää luettavaa.

Lähikuva DJ:stä ja riippumatosta

Kirjaston tunnelmasta vastaa musiikkia soittava DJ, jolle on varattu oma pöytä. Tässä kirjastossa olisi mukava viettää aikaa pidempäänkin.

Lisäksi saimme Kukinpolun päiväkodista neljä hienoa kirjastoa.

Hurjien poikien värikirjasto

5-vuotias Matias oli askarrellut hurjien poikien värikirjaston. Kirjaston seinät, katto ja lattia on maalattu vahvoilla väreillä, ja kirjastosta löytyy myös vessa.

Rakettikirjasto

Noel, 6 vuotta, oli puolestaan tehnyt upean sinisen rakettikirjaston.

Laivakirjasto

6-vuotias Luca teki laivakirjaston, jonka kyljissä on kiinni monen värisiä kirjoja joita saa lukea ja katsoa. Lisäksi laivakirjasto toimii samalla aikarakettina!

Nukkumakirjasto

Sokerina pohjalla vielä 6-vuotiaan Eetun nukkumakirjasto, jossa on mukavan näköinen sänky torkkumiseen sekä verhot, jotka takaavat häiriöttömän uni- tai lukuhetken. Kyllä näissä kirjastoissa olisi jännittävää vierailla!

Kiitos kaikille askarteluun osallistuneille päiväkodeille! Nämä unelmakirjastot ovat esillä Martinlaakson kirjaston monitoimihuoneessa syyskuun ajan ennen remonttia, tervetuloa tutustumaan niihin myös paikan päällä.

Sisustussuunnitelman esittely kirjastossa 16.9. klo 18

Trash Design esittelee suunnitelmansa kirjaston uudesta sisustuksesta. Tule katsomaan ja kommentoimaan. Tapahtumassa kahvitarjoilu, tervetuloa!

Martinlaakson kirjaston remontin alku siintää jo nurkan takana, kuukauden päässä. Ennen kuin kirjasto sulkee ovensa 4.10. neljäksi kuukaudeksi, on edessä vielä paljon tehtävää. Tärkeimpänä kaikista on tietysti kirjaston tulevan ilmeen viimeistely ja esittely asiakkaille ja henkilökunnalle. Vasta sen jälkeen suunnitelma voidaan toteuttaa käytännössä.

Suunnittelutoimisto Trash Design on ahkeroinut koko kesän kirjaston sisustussuunnitelman parissa. Siinä on otettu huomioon Martinlaakson kirjaston asiakkailta kyselyissä ja erilaisissa tapahtumissa kerätty palaute ja toiveet.

Suunnittelijakaksikko Isa Kukkapuro-Enbom ja Henrik Enbom esittelee luonnoksensa Martinlaakson kirjaston uudesta ilmeestä kirjaston asiakkaille keskiviikkona 16.9. klo 18. Tarjolla on siis ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kurkistamaan ennakkoon, miltä kirjasto näyttää tulevaisuudessa!

Esittelytilaisuudessa asiakkaat pääsevät myös kommentoimaan ja antamaan sisustussuunnitelmasta palautetta. Toiveet ja ehdotukset pyritään ottamaan huomioon suunnitelman viimeistelyssä, joten vielä ehdit päästä vaikuttamaan kirjaston tulevaan ilmeeseen.

Tapahtumassa on kahvitarjoilu, tervetuloa mukaan!

 

Testissä: oppimispelit lapsille

Heinäkuun ajan olemme kirjastossa tutustuneet iPadeilla ja Samsungin Android-tableteilla lapsille suunnattuihin oppimispeleihin ja -sovelluksiin. Koko henkilökunta on päässyt testailemaan erilaisia opettavaisia ja kehittäviä pelejä. Peleistä parhaimmat tullaan lataamaan kirjastoon ostetuille tableteille, joita asiakkaat pääsevät lainaamaan ja käyttämään uudistetun Martinlaakson kirjaston tiloissa.

Kirjasto on aina ollut oppimisen ja lukutaidon kehittämisen paikka, ja tulevaisuudessa haluamme tukea myös pelillistä ja leikillistä oppimista. Erilaiset pelit ovat myös olleet osa kirjastojen valikoimaa jo pitkään, ja Martinlaaksonkin kirjastosta saa lainata kotiin tietokone-, konsoli- ja lautapelejä. Lastenosastolle onkin tarkoitus hankkia myös oppimista tukevia lautapelejä ja leluja, mutta niihin tutustutaan myöhemmin tarkemmin.

Kirjaston työntekijät pelien lumoissa
Kirjaston työntekijät pelien lumoissa. Kokeiltavana mm. Quick Math Jr.

Mobiilipelien testaamista varten järjestimme myös henkilökunnan peli-iltapäivän, johon osallistui Martinlaakson kirjaston lisäksi työntekijöitä Lumon kirjastosta ja Vantaan kaupunginkirjaston pedagogisesta tiimistä. Tutuksi tulivat matikka- ja aakkospelit, sekä erilaiset näppäryyttä ja loogista ajattelua vaativat pelit. Lisäksi ihastelimme päiväkoti-ikäisille suunnattuja musiikki- ja leikkisovelluksia, joiden hauskat hahmot ja äänimaailma veivät mukanaan.

Tässä hieman maistiaisia testaamistamme ja hyviksi toteamistamme peleistä, jotka sopivat hyvin vaikka tänä syksynä koulun tai eskarin aloittavien kanssa pelattavaksi. Julkaisemme myöhemmin myös laajemman suosituslistan erilaisista iPad- ja Android-sovelluksista eri ikäisille lapsille.

Aakkoset ja lukemaan opettelu

Lolan ABC-juhlat (iPad, Android, saatavilla maksuton testiversio, koko peli 4,99 €)
Kirjaimiin tutustumista, lukemaan opettelua ja hauskoja pieniä tehtäviä Lola-pandan värikkäässä maailmassa. Kaikki Lola-pelit ovat suomeksi puhuttuja.

Molla ABC (iPad, Android, maksuton)
Suomalaisessa pelissä opetellaan piirtämään tekstauskirjaimet A:sta Ö:hön.

Ekapeli alku (iPad, Android, maksuton)
Kirjain-äänneyhteyksiä hauskalla tavalla opettava peli sopii paitsi eskarilaisille ja ekaluokkalaisille, myös vanhemmille lapsille joilla on pulmia lukutaidossa. Laadukas peli on kehitetty Jyväskylän yliopiston tutkimuksen pohjalta.

Aakkospeli lapsille
Aakkospelissä kuvat heräävät napautuksesta henkiin

Aakkospeli lapsille (iPad, saatavilla maksuton testiversio, koko peli 1,99 €)
Interaktiivinen aapinen, jossa on suomenkielinen puhe ja hauskat animoidut kuvat. Sopii myös pienille lapsille.

Numeroihin tutustuminen ja laskeminen

Quick Math Jr. (iPad, maksuton, saatavilla maksullisia lisäosia)
Laskutehtävät hauskojen, itse rakennettavien hirviöiden kanssa innostavat aikuistakin pelaajaa, ja pelistä tulikin henkilökunnan suosikki. Englanninkielisestä nimestä huolimatta pelissä on suomenkieliset tekstit, eikä tehtävien tekeminen vaadi lukutaitoa.

Matikkakunkku Juniori (iPad, Android, saatavilla maksuton testiversio, koko peli 2,99 €)
Suomenkielisessä pelissä ratkotaan laskutehtäviä ja noustaan talonpojasta kuninkaaksi keskiaikaisessa maailmassa. Paljon monentasoisia tehtäviä.

Lolan matikkajuna ja Lolan matikkajuna 2 (iPad, Android, saatavilla maksuton testiversio, koko peli 2,69 – 2,99 €)
Lolan matikkajunan peleistä löytyy tehtäviä monentasoisille oppijoille alkaen numeroihin tutustumisesta aina kertotauluihin saakka.

Koodaus

The Foos (iPad, Android, maksuton)
Hauska ja värikäs ongelmanratkaisupeli, jossa hahmoja liikutellaan ”ohjelmoimalla” niiden liikkeet kuvallisilla palikoilla. Pelaamiseen ei tarvita lukutaitoa.

ScratchJr (iPad, Android, maksuton)
Scratchissa voi erilaisia palikoita käyttämällä koodata omia pikku pelejä ja muita projekteja. ScratchJr on ohjelman yksinkertaistettu, pienemmille lapsille suunnattu versio, jonka käyttämiseen ei tarvita lukutaitoa.

Kuvassa majavapehmo ja tablettipelaamista
Myös majava pääsi pelaamaan

 

 

Tarratalkoot kirjastossa

Näyttävätkö kirjaston hyllyt nyt kesällä oudon tyhjiltä, tai henkilökunta hautautuvan palvelutiskissä kirjapinojen taakse? Ei hätää, valmistaudumme vain syksyllä tulevan remontin lisäksi koko kirjastoteknologian uudistukseen liimaamalla jokaiseen kirjaan älykkään RFID-tarran. Tarran sisältämän teknologian avulla kirjojen lainaaminen, palauttaminen ja tulevaisuudessa myös paikantaminen tulee olemaan helpompaa. RFID-teknologiaa käytetään esimerkiksi myös maratonjuoksijoiden ajan mittaamiseen, lentolaukkujen jäljittämiseen tai lemmikkieläinten tunnistamiseen.

Monissa kirjastoissa, myös meillä, lainaus- ja palautusautomaatit on jo varustettu RFID-tarrojen lukualustoilla. Niinpä tarroitetun kirjan palauttamiseen tai lainaamiseen riittää, kun sen asettaa automaatin pöydällä olevalle alustalle. Ehkä oletkin jo huomannut tämän itse kirjoja lainatessasi!

Kaikkiin kirjoihin tarroja ei ole vielä ehditty laittaa, ja siksi jotkut kirjat pitää edelleen palauttaa ja lainata lukemalla viivakoodi perinteiseen tyyliin. Tarkoitus kuitenkin on, että syksyyn mennessä Martinlaakson kirjaston kaikki yli 20 000 kirjaa on varustettu RFID-tarralla. Kirjaston jokainen hylly käydään siis läpi kirja kirjalta. Samalla poistetaan hyllyissä piilotelleet likaiset ja rikkinäiset kirjat, joita ei kukaan enää lainaa. Siinä riittääkin urakkaa koko kesäksi.

Kirjapinot odottamassa tarroitusta
Kirjapinot odottamassa tarroja

Katso aiheesta myös video kirjaston Facebookissa!