”Oletteko te siis todellakin kirjastonhoitajia?” – matkakertomus IFLA WLIC2018 konferenssista

Yli 12 tuntia myöhästyneiden lentojen, viiden tunnin aikaeron ja Singaporen lentokentälle vietetyn huonosti nukutun yön jälkeen saavumme kollegani Teemu Kiteen kanssa Kuala Lumpuriin Malesiaan. Kuala Lumpur sijaitsee Malakan niemimaalla lähes päiväntasaajalla. On tukahduttavan kuumaa ja kosteaa. Kuala Lumpur on kaupunkisuunnittelun unohtama öljyrahalla rakennettujen jättimäisten pilvenpiirtäjien ja niiden väliin jääneiden satunnaisten hökkelikylien metropoli. Ilmaperspektiivistä yöaikaan kuvattuna kaupungin valaistut pilvenpiirtäjät ovat kaunis näky. Katutasolta tavallisen ihmisen perspektiivistä mittakaava on ahdistava ja vieraannuttava. Sietämättömän kuumuus ja kaoottinen liikenne eivät paranna tunnelmaa.

Olemme kollegani Teemu Kiteen kanssa Malesiassa osallistuaksemme Kuala Lumpurissa 24.8.-30.8.2018 järjestettevään IFLA World Library and Information konferenssiin. IFLA WLIC on suurin kansainvälinen kirjastoalan tapaaminen, johon osallistuu tuhansia kirjasto- ja informaatioalan asiantuntijoita sadoista eri maista. Olimme konferenssissa kertomassa Tikkurilan kirjaston musiikki- ja mediaosastolla viime vuosina tehdystä kehittämistyöstä. Tikkurilan kirjaston musiikki- ja mediaosasto on viime vuosien aikana käynyt läpi kokonaisvaltaisen uudistuksen. Koko osaston sisustus ja tilaratkaisut sekä palvelukonsepti on uudistettu.

Osallistuimme esityksellämme sekä kirjoittamallamme artikkelilla IFLA:n kirjastoteoria ja informaatiolukutaito työryhmien sunnuntaina 26.8.2018 järjestämään seminaariin, jonka otsikkona oli Information Literacy: from practice to research and back again – Library Theory and Research with Information Literacy. Konferenssiin kirjoittamamme artikkelimme, jonka otsikko on Vantaa City Library – Transcending Consumer-producer Relations in Public Library Music Services on vapaasti saatavissa IFLA:n verkkokirjastosta. Seminaarissa johon osallistuimme käsiteltiin kirjastojen informaatiolukutaidon edistämispyrkimyksiä monista eri teoreettisista, yhteiskunnallisista ja kulttuurisista näkökulmista.

Seminaarisalissa on noin 200 kuulijaa. Joista suurella osalla on päässään musliminaisille tyypillinen huivi. Myös Malesiassa kirjastoala on selvästi naisvaltainen. Kerromme kirjastossa tehdyistä palvelukokeiluista kuten karaokesta, lastenlaulupajoista ja improvisointipajoista. Teemun puhuessa mietin, että mitenhän visiomme siitä, että kirjastojen pitää pyrkiä vapauttamaan ihmisten itseilmaisun ja luovuuden sisäisiä voimavaroja resonoi kuulijoille, joiden itseilmaisun vapautta Malesiassa voimassa oleva sharia-laki rajoittaa tavoilla, jotka suomalaisen kirjastonhoitajan on varsin vaikea hyväksy. Meitä ei kuitenkaan buuata lavalta tai viedä kepitettäviksi. Esityksemme jälkeen tilaisuudessa esiintynyt Malesian kansalliskirjaston kirjastonhoitaja tulee kysymään meiltä varovaisen hämmentyneenä – “oletteko te siis todellakin kirjastonhoitajia”.

Oman konferenssiesityksemme lisäksi olemme nuuskimassa kirjastoalan uusimpia tuulia ja verkostoitumassa kirjastoalan asiantuntijoiden kanssa eri puolilta maailmaa. Kirjaston ja ympäristön suojelun suhde on selvästi nousemassa tärkeämmäksi aiheeksi. Vihreä kirjasto viittaa toisaalta siihen, miten kirjastojen toiminnassa otetaan huomioon ympäristöarvot esim. tilojen rakentamisessa, remonteissa ja päivittäisessä palvelutuotannossa. Toisaalta voidaan puhua ’vihreästä lukutaidosta’, eli siitä, että kirjaston tulisi pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan edistämällä ympäristötietoisuutta. Vantaalla ollaan tässä oltu edistyksellisiä jo hyvän aikaa. Esimerkiksi, kirjastojen remonteissa on meillä hyödynnetty olemassa olevia huonekaluja ja toimintaa pyritään niin kirjaston kuin koko kaupungin tasolla viilaamaan mahdollisimman vihreäksi tai “resurssiviisaaksi”, kuten Vantaan kaupungin vastikää hyväksymä resurssiviisauden tiekartta asian ilmaisee. “Vihreän lukutaidon” edistäminen on seikka, johon omasta mielestäni voitaisiin panostaa enemmänkin ja johdonmukaisemmin. Asia vaatinee kuitenkin jonkin verran keskustelua, koska siihen liittyy poliittisia näkökulma eroja, joihin kirjastot ovat perinteisesti suhtautuneet varovaisesti.

Nykyisen maailmantilanteen vuoksi ja Vantaan asukasrakenteen erityispiirteiden vuoksi osallistun monikulttuurisille väestöjen kirjastopalveluita käsittelevään seminaariin. Ongelmat ja toimintatavat ovat hyvin samankaltaisia eri puolilla maailmaa. Maahanmuuttajien kielitaidon ja yhteiskunnallisen osallisuuden edistäminen ovat keskiössä. Järjestetään erilaisia kursseja ja keskustelutilaisuuksia sekä tarjotaan aineistoja monilla kielillä. Erityisesti liikutun Pariisin Pompidou-keskuksen kirjaston esityksestä, jossa esiteltiin maahanmuuttajille suunnattuja keskustelukerhoja (katso ryhmän toimintaa esittelevä video YouTubesta ). Idea on yksinkertainen ja järjestelyiltään kevyt. Sovitaan säännöllinen kaikille avoin tapaaminen kirjaston tiloihin. Tarvitaan yksi äidinkielenään ranskaa puhuva avustaja, joka käynnistää keskustelun ja osallistujat jatkavat haluamallaan tavalla. Avustaja ei opeta tai valmistele tapaamisia etukäteen. Osallistujat oppivat toisiltaan ja tilaisuuden avustaja ohjaa tarvittaessa sanojen löytämisessä. Mielestäni tämän tyyppinen omaehtoisuuteen perustuva rakenteiltaan kevyt toimintatapa sopisi erityisen hyvin kirjastoihin.

Varsinaisen konferenssiohjelman lisäksi meillä oli mahdollisuus käydä tutustumassa paikallisiin kirjastoihin. Kävin tutustumassa Malesian, joitakin vuosia sitten avattuun uuteen kansalliskirjastoon. Kirjaston tehtävänkuva on suomalaisittain erikoinen. Kansallisen kokoelman ja kansallisesti arvokkaiden julkaisujen lisäksi kansalliskirjastolla on toimintoja, joita Suomessa perinteisesti hoitavat yleiset kirjastot. Tästä voisi ottaa oppia Suomessa siten, että meilläkin voitaisiin ehkä rohkeammin rikkoa erilaisten kirjastojen välisiä raja-aitoja. Esimerkiksi, Tikkurilassa missä itse työskentelen on vierekkäisissä taloissa Tikkurilan kirjasto ja Laurean ammattikorkeakoulun kirjasto. Välillä mietityttää, että onko tällainen jako yhteiskunnallisten resurssien käytön kannalta järkevää.

Kansalliskirjastossa oli Samsungin lahjoittama Samsung Smart library. Käytännössä se tarkoittaa, että Samsung on lahjoittanut tilaan valikoiman erilaisia tietoteknisiä laitteita, joita asiakkaat voivat käyttää kirjastossa. Lisäksi käyttäjille on tarjolla henkilökohtaista opastusta laitteiden käyttöön. Käytännössä suomalaisissa kirjastoissa on jo pitkään ollut vastaavantyyppisiä tiloja ja palveluita, joten meidän näkökulmastamme Samsungin Smart Library ei tarjoa juurikaan uutta. Jos jotain bongaisin kotiin, niin ottaisin jättimäiset kosketusnäytöt, joista pystyi hakemaan kirjaston aineistoa. Ne vaikuttivat toimivilta ja voisivat helpottaa esim. kirjaston aineistotietokannan käyttöä asiakkaille, joilla on esim. motorisia vaikeuksia käyttää hiirtä ja perinteistä näppäimistöä.

Öljy-yhtiöiden jättimäisten lasitornien alla kulkiessa tuntee helposti itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Astuessani konferenssikeskuksen ilmastoinnin viileään syleilyyn mieleni kuitenkin muuttuu. Kun innostuneet kirjastoalan työntekijät eri puolilta maailmaa kertovat työstään ja projekteistaan, vakuutun, että kirjastoilla on kokoaan suurempi merkitys. Työtä tehdään hyvin erilaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa ja kulttuurisissa ympäristöissä. Osa toimii hyvin karuissa olosuhteissa maissa, joissa ihmisillä ei ole juuri mitään. Toiset taas teollisuusmaiden yltäkylläisyydessä. Tavoitteet ovat kuitenkin samat – pyritään antamaan ihmisille mahdollisuuksia oppimiseen ja kasvuun, ymmärtämään ja osallistumaan maailmaan jossa elämme ja lopulta muuttamaan sitä paremmaksi.

Ville Karinen

Suuret kiitokset Suomen kirjastosäätiölle, Suomen kirjastoseuralle ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolle matka-apurahoista, jotka tekivät tämän konferenssi-matkan mahdolliseksi.

Lue myös Teemu Kiteen matkakertomus.