Lapsettomuuden aiheuttama tuska yllättää modernin nigerialaisen avioparin.

Aikuisen poikansa menettäneen äidin surutyönä syntynyt, muotoa ja rakennetta lennossa vaihtava pienoisromaani.

Novellikokoelma jatkaa samalla autofiktiivisellä tyylillä Siivoojan käsikirja -hitin jälkeen.

Englantilainen kirjailija matkustaa Ateenaan ohjaamaan luovan kirjoittamisen kurssia ja tapaa sekalaisen joukon eri syistä Ateenaan päätyneitä hahmoja, joiden tarinoita kirjassa kerrotaan. Ääriviivat aloittaa Rachel Cuskin kolmen romaanin sarjan, jonka loput osat tullaan suomentamaan lähivuosien aikana.

Elena Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa jatkaa taatulla laadulla kertomusta eteläitalialaisten ystävysten toisistaan erkanevista elämistä ja luokkaeroista.

Napoli-sarjan neljäs osa.

Goottilaista tunnelmaa huokuva tarina Blackwoodin sisaruksista, jotka elävät eristyksissä kyläyhteisön laitamilla. Julkaistu Yhdysvalloissa alunperin vuonna 1962.

Sulavasti eteenpäin soljuva kertomus avioliitosta, jonka sisälle on ripoteltu erillisiä pieniä tarinoita ja anekdootteja. Jenny Offillin tapa kertoa on samaan aikaan vakava ja humoristinen.

Ted Hughesin Crow-runokokoelmasta kuvastonsa ammentava proosarunoteos käsittelee surutyön haikeat, kauniit ja rumat puolet variksen siipien kahinan säestämänä.

Fiktiivinen, ajassa hyppelehtivä kertomus Valerie Jean Solanasista, joka tunnetaan parhaiten SCUM-manifestistaan ja Andy Warholin ampumisesta. Kirjailija Sara Stridsberg on kohun ravisteleman Ruotsin Akatemian jäsen, mutta tämä teos on julkaistu Ruotsissa jo 2006.

Anne Tyler aloittaa Hogarth Shakespeare Projectin suomennettujen teosten sarjan modernisoidulla versiolla näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään.

Selkopakinoita. Kirja on ensisijaisesti tarkoitettu suomen kieltä opiskeleville. Pakinat kertovat suomalaisesta elämästä ja säästä.

Kirjassa yhdeksän Suomeen muuttanutta maahanmuuttajaa kertoo kokomuksiaan Suomesta.

Hanna Männikkölahden laatima selkomukautus Miika Nousiaisen suositusta romaanista. Selkokirjaksi laaja, ei sovi aivan aloittelijalle. Kirjassa on kuitenkin hyvin paljon vuoropuhelua, mikä tekee lukemisen helpoksi. Romaani, joka alkaa Helsingin Karhupuistosta ja jatkuu maailman ääriin. Pekka Kirnuvaaran isä häipyi poikansa elämästä kauan sitten. Hammaslääkärissä Pekalle paljastuu, että hänellä on veli, Esko. Veljekset lähtevät selvittämään isänsä kohtaloa ja päätyvät matkallaan Ruotsin ja Thaimaan kautta Australiaan asti. Löytyykö isä? Miten veljesten elämät muuttuvat?

Selkokielisiä runoja. Kirjoittaja haluaa kertoa siitä, että lukuhäiriö ei ole este kirjoittamiselle. Runojen muokkaamisessa kirjailijaa on auttanut Ari Sainio.

Suoraan selkokirjaksi kirjoitettu chic lit -romaani. Kertoo kevyesti nuoren naisen elämästä.

Kirjan novellit kertovat tavallisesta elämästä. Kirja on kirjoitettu suoraan selkokielelle.

Juhani Ahon vuonna 1889 ilmestyneen kirjan selkomukautus kertoo nuoresta ylioppilaasta, joka saapuu Helsingkiin opiskelemaan. Edellyttää noin 800 suomen kielen sanan osaamista. Vaikeat harvinaiset sanat on selitetty selkokielellä. Kirjan lopussa on sanasto- ja kielioppiharjoituksia.

Minna Canthin klassikkonäytelmä lyhennettynä ja selkomukautettuna näytelmänä. Vaatii noin 1200 suomen kielen sanan osaamista. Harvinaisempia sanoja on selitetty. Lopussa sanasto- ja kielioppiharjoituksia.

Minna Canthin Köyhää kansaa -kirjasta tehty selkokirja. Artemira-kustantamon Finnish easy reading -sarjaa. Kirjan lukeminen edellyttää noin 1200 suomen kielen sanan osaamista. Vaikeita sanoja on selitetty. Kirjan lopussa on tehtäviä.

Selkomukautus Maria Jotunin kertouskokoelmasta, jonka aiheena on rakkaus ja avioliitot. Alkuperäisteos ilmestyi 1913. Edellyttää noin 1800 suomen kielen sanan osaamista. Kirjassa on tehtäviä. Vaikeita sanoja on selitetty.

Johannes Linnakosken klassikkoromaani selkokielisenä versiona. Vaatii noin 1800 suomen kielen sanan osaamisen. Harvinaisempia sanoja on selitetty. Kirjan lopussa sanasto- ja kielioppitehtäviä.

Opetushallituksen kustantama selkokielinen opaskirja nuorelle, joka muuttaa pois kotoa. Kirjassa kerrotaan siivouksesta, ruoanlaitosta, työsopimuksista, tärkeistä asiakirjoista, työssäkäynneistä sekä erilaisista asumiseen liittyvistä seikoista. Kirja on kierreselkäinen ja hauskasti kuvitettu.

Päiväkirjamuotoinen selkokirja, jonka kertojana on nuori vasta-avioitunut nainen sota-aikana. Kirja kertoo sota-ajan elämästä kotirintamalla, nuoresta rakkaudesta ja peloista. Kirjan alussa on sanasto, jossa selitetään erikoissanoja ja sota-aikaan liittyviä termejä.

Jeesuksen elämä ja opetukset selkosuomeksi. Suoraan selkokielelle kirjoitettu kirja, jossa esitellään Jeesuksen elämä Raamatun pohjalta. Kirjan lopussa keskeisiä termejä selitetään englanniksi.

Laura Lehtolan Minä valitsin sinut on verrattain kepeä kirja isoista aiheista. Arvosteluissa puhuttiin jopa kirjan nuortenkirjamaisesta kirjoitustyylistä. Onko tämä huono juttu? Ei välttämättä. Kirja saattaa jopa tavoittaa lukijoita, joille vaikeamman teoksen aloittaminen olisi mahdotonta. Minä valitsin sinut käsittelee kahden naisen rakastumista ja parisuhdetta sekä perheen perustamista aikana, jolloin naisparien hedelmöityshoidoista käytiin kiivaita ja homofobisia keskusteluja mediassa ja eduskunnassa. Kirja kommentoi myös bi/panseksuaalisuutta. Suomeksi kirjoitettuja "ihan peruselämää" kuvaavia sateenkaaritarinoita on edelleen vähän. Sateenkaarihyllyä dominoi englanninkielinen ja siitä käännetty kirjallisuus. Hienoa siis, että Lehtolan kolmas kirja kertoo juuri tästä aiheesta ja kuvaa samalla 2000-luvun historiallista muutosta myös Suomessa ja suomalaisessa ilmapiirissä sateenkaariperheisiin (ja muuten queer-tyyppeihin) liittyen. Kaunokirjallisten ansioiden lisäksi teos toimii omanlaisenaan historiallisena dokumenttina. 3/5

Kate Daviesin Syvään päähän alkaa erittäin höttöisesti. Päähenkilö Julia tajuaa, että edelisestä seksikerrasta on mennyt kolme vuotta ja asialle on tehtävä jotakin. Epäonninen yhden illan suhde miehen kanssa saa ajatukset muihin vaihtoehtoihin ja pian sukelletaankin jo pää edellä Lontoon lesbopiireihin. (Vienoisena sivuhuomiona mainittakoon, että joka ikisellä sivulla vilahtaa sana "seksi" ainakin kerran.) Kevyen alun jälkeen keskitytään kuvaamaan Julian ensimmäistä parisuhdetta naisen kanssa. Kirja saa synkempiä sävyjä ja syvempää sisältöä väkivaltaisen suhteen käsittelyn kautta. Tarinaa viedään eteenpäin hienovaraisesti ja taitavasti -välillä lukijakin päätyy epäilemään itseään. Parasta antia kirjassa on erilainen sivuhenkilöiksi jäävien ystävien/terapeuttien/vanhempian jengi, joka on päähenkilön puolella ja tukena kaiken sekoilun keskellä. 3,5/5

Vedet silmissä on Veera Vaahtera –nimimerkillä kirjoittavan Pauliina Vanhatalon uusi romaani. Vaikka Vedet silmissä löytyykin viihdehyllystä, alkaa tarina suru-uutisella. Päähenkilön Jennan veli on kuollut. Muutenkaan ei mene ihan niin kuin Strömsöössä vaan stand up -ura takkuillee ja poikaystävä ei vielä neljän vuoden jälkeenkään ole kiinnostunut esittelemään Jennaa perheelleen. Kuolleen veljen asioita setviessään Jenna päätyy remontoimaan mummonsa vanhaa taloa ja rakkauttakin ilmenee horisonttiin. Raskaasta alkuasetelmastaan huolimatta kevyehkö kesäkirja, jossa surraan ja iloitaan, pohditaan omaa identiteettiä ja puhutaan stand upista. Mukava lisä suomenkieliseen sateenkaariviihdekirjallisuuteen. 2,5/5

Jessie Burtonin Tunnustus on tarina kahden naisen välisestä rakkaudesta, äitiydestä, kirjailijuudesta ja siitä, miten tärkeää omien juurien tunteminen on. Kolmekymppinen Rose on kasvanut isänsä kanssa eikä ole koskaan tuntenut äitiään. Elämä on muutenkin jumissa mitäänsanomattoman työpaikan ja parisuhteen kanssa. Äitinsä kohtaloa jäljittäessään Rose päätyy Connie Holden-nimisen kirjailijan, äitinsä entisen kumppanin, avustajaksi ja salaisuuksien vyyhti alkaa vähitellen purkautumaan. Tunnustus on ihan mukava viihdekirja, nopeasti luettu, naishahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja lesbojenkaan kuvaus ei sorru pahimpiin kliseisiin. 3/5

Raivokas, vihainen, suorastaan hengästyttävä teos joka sekoittaa kaikkea mahdollista (auto)fiktiosta poliittiseen julistukseen. Ajoittain erinomaisen hauska ilkeydessään. (Nauroin Miki Liukkos-jutuille. Anteeksi.) Kalasatama käsittelee kaikkea mahdollista: misogyniaa (maailmassa ja sateenkaariyhteisöissä), #metoo-liikettä, mielenterveysongelmia ja niiden hoitoa, kirjoittamista ja kirjallisuusmaailmaa, uskontoa, sateenkaaren eri sävyjä, jne. Valitettavasti teos myös sortuu bifobiaan kyllästyttävän käsitellyllä tavalla (jos syrjit, keksi edes joku uusi tapa!).Olisi ihanaa ajatella, että sateenkaariporukat pitävät toistensa puolia ja vahtivat selustaa, mutta toisaalta myös Aro kirjoittaa yhteisöjen katoamisesta ja mm. niissä hyvinvoivasta misogyniasta ja vihamielisestä suhtautumisesta erilaisiin identiteetteihin. Tämä selittänee kirjan nihkeää suhtautumista biseksuaaleihin, vaikkei olekaan tekosyy. Kalasataman kauneus onkin ehkä juuri siinä, että vaikkemme olisikaan samaa mieltä Aron kanssa, tuo tämä teos selvin sanoin esille sukupolvien välisen kuilun sateenkaariyhteisöissä ja antaa ikkunan myös edellisen sukupolven maailman ymmärtämiseen. Osittain liikaa (ja liian nopeasti) muuttunut maailma (ja kadonneet lesbobaarit!) selittävät teoksen katkeraa sävyä. On vaikeaa ymmärtää nykynuorison vapaampaa elämää, kun itse on joutunut elämään vihapuheen ja väkivallan keskellä. Joka tapauksessa kirjan kauneus jää bifobian jalkoihin ja se on sääli. Ilmankin olisi saatu kirja aikaiseksi! Ja aivan erinomainen kirja! Meneekö tämä sateenkaarihyllyyn vai ei? Voiko tämän ajatella olevan kirja, jossa käsitellään bifobiaa vaikka myös ollaan fobisia? 3/5

Johanna Sinisalon Vieraat on teoriassa kauhua, mutta käytännössä kauhuelementit ovat tarinassa aika vähissä. Tarinan keskiössä on karmiva 6-vuotias, ja kukapa ei lapsia pelkäisi. Kuusivuotias kuulee ääniä ja tekee kaikenlaista jäynää vanhempiensa selän takana. Lopussa veri lentää. Jos hitaasti aukeava jännitys ja Hohdon kauhukaksoset kiinnostavat, tässä saattaa olla sinun kirjasi. Vieraat-romaanin keskuudessa on sateenkaariperhe, kahden lesbon ja heidän lastensa muodostama ydinperheyritys. Silmiinpistävää on lähes homofobinen perhekuvaus, jossa kumpikin vanhempi on synnyttänyt yhden lapsen, nimennyt synnyttämänsä lapsen ja antanut kyseiselle lapselle etunimen sekä oman sukunimensä. Lapset myös kutsuvat biologista äitiään äidiksi ja toista äitiään etunimellä. Kuvaus muistuttaa pikemminkin uusioperhettä kuin kahden äidin sateenkaariperhettä. Kummallisen perhekuvion lisäksi tarinassa on maailman raskain ja ahdistavin parisuhde, jossa yksi viipottaa missä lie ja toinen hoitaa kodin ja lapset. Kauhuelementit tulevatkin oikeastaan nimenomaan perhe- ja parisuhdekuvauksesta. 3/5

Rakastan ihmistä on dialogimuotoon kirjoitettu tietokirja biseksuaalisuudesta suomalaisessa kontekstissa. Teos sekoittaa tutkimustietoa ja haastatteluja, mukaan mahtuu myös paljon populaarikulttuuriviitteitä. Suomessa aiheesta ei vielä juurikaan löydy tietokirjoja, joten tämä teos on tervetullut lisä kentälle. Sisällöltään helposti lähestyttävä ja nopeasti luettava teos, tosin dialogi tuntuu kummalliselta valinnalta kerrontatavaksi. Dialogimuoto ei tuo kirjaan mitään lisää. Rakastan ihmistä on perustietoteos. Mitään mullistavaa tässä tuskin aiheen tuntevalle on. Kirjassa käydään läpi mitä biseksuaalisuus ylipäänsä on, minkälaisia ennakkoluuloja biseksuaali kohtaa niin heteroiden kuin sateenkaari-ihmistenkin suunnalta sekä osallistutaan keskusteluun biseksuaalisuus-sanan tarpeellisuudesta. Erityisesti suosittelisin kirjaa ihmisille, joille aihe ei ole tuttu sekä niille, jotka löytävät itsestään ennakkoluuloja biseksuaaleja kohtaan. Bonuksena Apila Pepitan ihana kuvitus. 2/5

Sen pituinen se on ajoittain pröystäilevä, tyhjänpäiväiseen filosofointiin sortuva tarina homomiehistä ja heidän heteronaisystävästään. Valtteri, Tom ja Erika muodostavat omanlaisensa valitun perheen, jossa aina toisinaan piipahtaa myös joku muu. Tarinassa matkataan 1990-luvun alusta lähes nykypäivään ja siinä sivussa henkilöhahmot kasvavat idealisteista nuorista väsyneiksi keski-ikäisiksi. Mukaan mahtuu loputtomasti keskustelua taiteesta, seksistä ja ihmissuhteista, sekä tietenkin seksin harrastamista, itsensä etsimistä, mitä näitä nyt on. Saarakkala on taitava kirjailija ja kuvaa homokulttuuria ja aikakautta tuskallisen tarkkanäköisesti. Uskon joka sanan, vaikka ärsyttääkin. Kaikki hahmot ovat rasittavia ja vaikeasti pidettäviä tyyppejä, joiden kanssa en ikipäivänä viettäisi vapaa-aikaa. Se ei tietenkään tee kirjasta huonoa. Päinvastoin, tarinan hienous piilee sen epätäydellisissä, ärsyttävissä, hemmotelluissa ja rasittavissa henkilöhahmoissa. Ainoastaan kodittomana ympäri Eurooppaa vaeltava Tom ansaitsee lukijalta mitään empatiaa. Erityisen hieno on kirjan viimeinen osuus, jossa Nero (Erikan lapsi) aikuistuttuaan katselee keski-ikäisiä vanhempiaan turhautuneena ja uusien ja parempien ideaalien värittämillä silmillä. Nuoret kun aina osaavat jotain uutta ja hienoa ja parempaa. Erityisen hienoa teoksessa on erittäin epämukavat ja epätäydelliset (ja näin ollen realistiset) seksikuvaukset. 3/5

Antti Holman romaani Kaikki elämästä(ni) on mukana vinkkilistalla lähinnä varoittavana esimerkkinä. Kaikki elämästä(ni) on autofiktiivinen teos Antista, joka yrittää kirjoittaa kirjaa. Antti matkustaa ja muistelee vanhoja matkojaan ja on kateellinen kavereilleen, joilla on ollut traumaattinen lapsuus ("Niillä on sentään jotain josta kirjoittaa."). Muuta juonta tai sisältöä kirjassa ei ole. Jos tämä olisi puhdas elämäkerta, sanoisin että Holma on harvinaisen hemmoteltu ja suuriegoinen keskiluokkainen ihminen, jonka ei pitäisi todellakaan kirjoittaa elämästään yhtään mitään. Noh, tämä on autofiktiota, mikä pelastaa hieman. Silti en saanut juuri mitään irti tästä tarinasta. Häpeän käsittely on ainoa aidosti hieman kiinnostava teema, mitä kirjasta löytyy. Fiktiivinen Antti on oikeastaan aika rasittava ja ikävä tyyppi ja ilmeisesti vihaa naisia. Kirjassa on myös paljon munaa ja kaikenlaisia eritteitä. Tämä on kuulemma humoristinen teos, vaikka huumorin löytämiseen olisi lienee tarvittu suurennuslasi tai vähintään äänikirjaversio. En tiedä, voinko suositella tätä kenellekään. 1/5

Edouard Louisin toinen suomennettu romaani Väkivallan historia ilmestyi jo vuonna 2016, mutta suomennoksen saimme vasta viime vuonna. Väkivallan historia on Ei enää Eddy-romaanin tavoin omaelämäkerrallinen kertomus. Myös tässä teoksessa pysytään masentavissa teemoissa. Tarinan keskiössä on raiskaus ja teoksen väkivallan kohteeksi joutunut Edouard kuuntelee koko kirjan ajan, kuinka hänen sisarensa kertoo tapahtuneesta miehelleen. Vaikka seksuaalinen väkivalta ei missään nimessä ole kirjallisuudessa uusi teema, on miehiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta kuitenkin edelleen harvinaisempi aihe. Kirja ei siloittele tai selittele mitään, myös kuvaus raiskauksesta on realistinen. Väkivallan historia on hankala kirja suositella ankean teemansa vuoksi. Ehken ainakaan antaisi sitä ensimmäisenä käteen nuorelle homokirjallisuutta etsivälle tyypille. Toisaalta taas teos on tärkeä lisä sateenkaarihyllyyn juuri teemansa vuoksi. On tärkeää, että myös miesten välisestä seksuaalisesta väkivallasta puhutaan. 3/5

Edith Hammars Homo line är nostalgi i serieform. 4/5

Susi Nousiaisen keskustelunavaus sukupuolen moninaisuudesta ja sen kohtaamisesta erilaisissa tilanteissa on erinomainen lisä suomenkieliseen sukupuolta käsittelevään tietokirjallisuuteen. Teos on helppo ja lähestyttävä perusteos, ja kirjoitettu erityisesti asiaan vihkiytymätön kohderyhmä mielessä. Tätä kirjaa kannattaakin suositella juuri niille, jotka haluavat oppia aiheesta ja ovat siihen valmiita. Edes perustietoja ei vaadita, sillä teos alkaa kattavalla sanastolla, jossa kaikki väännetään rautalangasta. Sukupuolen moninaisuuden lisäksi Nousiainen kirjoittaa ihmisten kohtaamisesta ja sen hankaluudesta, omien ennakkoluulojemme tunnistamisesta ja hyvistä kommunikaatiotavoista. Lisäksi käydään läpi yleisimmän myytit transsukupuolisuuteen liittyen, mm. transsukupuolisuuden tarttuminen ja GRID. Erityisen tärkeänä nostona pidän vähemmistöstressin käsittelyä. Siitä ei suomenkielisessä keskustelussa puhuta vielä juurikaan ja keskustelulle on huutava tarve. Sukupuoleen katsomatta on kirja, jota ei välttämättä kannata suositella sukupuolivähemmistöön kuuluville ihmisille. Kohderyhmä on selkeästi kaikki muut ja teos sisältää paljon toistoa ja rautalangan vääntöä ja tuskin antaa mitään uutta tietoa jo asiasta tietävälle. 3/5

Vuoden 2018 tärkein käännöstyö, joka sisältää tuoretta saamelaisrunoutta neljältä norjansaamelaiselta runoilijalta. Koskettavat ja voimakkaat runot ovat vapaamittaisia. Joikumaisuus näkyy toistoissa ja tiiviissä ilmaisussa. Saamen kieliä on yhdeksän, ja yhteensä sitä puhuu tällä hetkellä enää reilu 30 000 saamelaista. Runot yhdistävät myyttejä arkiseen elämään. Jos lapsen isä on karhu, ei ole yllättävää, että lapsi päätyy psykiatriseen hoitoon. Valaat, linnunmunat, noidat, kuuramies ja kaksipohjainen järvi seikkailevat Zlatanin, Scary Cowboyn ja Disneyn hahmojen kanssa. Isovanhempien ja perinteen avulla identiteettiä vaalitaan, tuuli kesytetään ja tuulisolmut avataan. Joikaamisen ja loitsujen avulla "ompelen itseäni kokoon sisältä ja ulkoa", pohtii runojen minä. Kääntäjäkarhu -palkinto 2018

Vihdoin suomennettu! Italialainen runoilija Eugenio Montale (1896–1981) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1975. Välimerellisyys runoissa yhdistyy vieraantuneisuuden tunteeseen, jota erityisesti II maailmansodan jälkeisessä italialaisessa kirjallisuudessa pohdittiin. Sodan absurdi synkkyys vihlaisee nykylukijaa, kun hän löytää verta kivenjärkäleellä Aleppoon johtavalla tiellä. Ovidiukselta Montale poimii auringonkukkamyytin, jonka mukaan Apollon hylkäämä neito jää tuijottamaan aurinkoon ja lopulta muuttuu auringonkukaksi. Minuus, yhteiskunnallisuus ja metafyysiset pohdinnat yhdistyvät tässä kokoelmassa pitkään kirjalliseen perinteeseen.

Pieni ja viisas runokirja, jossa muistot lentävät perhosen keveinä ja ajatukset vajoavat painavina järven pohjaan. Merkintöjä elämästä, surusta, painovoimasta, ihmisistä, lapsista, menetyksistä. Forsström toteuttaa W. H. Aydenin maagista ajattelua: - Runous sallii keskustelun kuolleiden kanssa. Forsströmin ilmaisu on äärettömän tiivistä, kaunista ja viisasta. "Siitä oppii eikä unohda", huomaa runojen minäkin merkinnöistään. Jyrki Kiiskisen käännöstyö on herkkää, oivaltavaa. Kirja mahtuu rintataskuun, lähelle sydäntä, merkinnöiksi, muistoiksi.

Kokoelma on sadunomainen, omalakinen kokonaisuus. Tuuli, kissa, mehiläistarhuri ja nainen sipulinvarsihameessa ovat ystäviä keskenään. Absurdi huumori kuljettaa suuria teemoja: ystävyys, ympäristöstä huolehtiminen, pelko, hiljaisuus, suru. Runot välttelevät liian helppoja tulkintoja. Kissa voi tehdä mitä haluaa, kuten Bulgakovin kissa tai Carrollin irvikissa. Unen logiikka on harkittua ja rauhallista. Ja lopuksi päädytään Roomaan. Itsestäänselvästi sinne, jonossa.

Komea kokoelma pohtii yksinäisyyttä, maapallon voimavaroja, sotia, navigointia, karttoja, vastaanottokeskuksia, mielenosoituksia, revontulia, luontoa, matkustamisen oikeutusta, puhuttuja kieliä, ihmisyyttä, oikeudenmukaisuutta. Teoksen nimi tulee taloustermistä. Tuulenkaatama tarkoittaa voittoa, jonka eteen ei ole tarvinnut tehdä mitään. Runoilijan matkassa kierretään maailmaa kotona pysyen. "Matka valmistuu kotona", sanoo runon minä. Miksi ihmiset lähtevät, mikä sai heidät liikkelle, jäisivätkö kaikki muka sijoilleeen? Kokoelman yksi osio on omistettu James Cookille, joka kiersi maailman ympäri 3 vuotta. Samaan aikaan hänen vaimonsa hautasi yksin 6 lasta, kaikki synnyttämänsä, eli leskenä 53 vuotta, kuoli 91-vuotiaana. Ylen Tanssiva Karhu -kilpailun ehdokas 2018

Kaunis, harmoninen, aistivoimainen, koko meren laajuudella hengittävä kokoelma. Kahden ihmisen hienovarainen läheisyyden ja etäisyyden vuorovesien kuvaus. "Pupilliesi mustuus läikkyy yli", kun ollaan lähekkäin. "Kaipaaminen ei ole surua, mutta samaa". "Veden liikkeistä huolimatta / rantaa pidetään rajaviivana", parisuhdetta määritellään kaiken aikaa. Merenpinnan nouseminen ja jäätiköiden sulaminen ovat arvaamattomia, tulevaisuutta ei voi tietää. Vuorovedet saavat pohtimaan muistaminen ja unohtamisen tematiikkaa. Tarkat fragmentit ovat aforistisia. Kokoelman äiti/nainen/meri hengittää ja lupaa "meri./ lähellä loppuun saakka". Kalevi Jäntin palkinto 2018 ja Tosinkoinen-palkinto 2018

Runokokoelmaksi poikkeuksellisen laaja, 9 osaa käsittävä teos on esteettinen, filosofinen, harmoninen ja hiottu kokonaisuus. Lukija ensin hämmentyy tämän laajuuden edessä ja sitten ilahtuu, kun oivaltaa muistin ja kokemusten olevan jatkuvassa liikkeessä: "Kirjoitamme muistiin: se pakenee". Maailmamme hälyssä yöt ovat sakkaisia, epämääräisiä, peittävät näkyvyyttämme. Lasit täyttyvät, näyttävät ja erottavat meidät maailmasta. Teksteistä voi poimia yksittäisiä aforismeja: "Kun maalla on murheita, meri huuhtoo" tai "Talvi, tajuttomuutensa kuoleva". Salmenniemi ei unohda yllätyksellisyyttä ja siitä seuraavaa komiikkaa. Hämärässä istuva ihmisjoukko helpottuu, kun performanssi loppuu - kaikkea ei tarvitse heti ymmärtää, tai edes sittenkään. Voi vain nauttia kielen leikistä ja kauneudesta.

Varisto - tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana on Kosolan sanataideprojekti, jossa kokoelman saa itselleen ilmaiseksi, mutta vain jos antaa itsestään jonkin tunnustuksen. Se voi olla toive, muisto, nolo ajatus, katuminen tms. Teos on kirjoitettu mustekynällä ja teksti painettu sellaisenaan kirjaan. Teoksessa minuus on kateissa, jokainen haluaa olla uniikki, todellinen, autenttinen ja pantava. Samaan aikaan yhdenmukaisuuden vaatimukset puristavat identiteettiä. Ristiriita kulissin ja hyllyjen takaisen tyhjyyden välillä on valtava. Keskeneräisyys pelottaa. Kosolan maailma on vimmainen sekoitus somea, nettiä, YouTube-videoita. "Data on uusi dada". loputon maatuska-nukke (vrt. susinukke), jonka sisältä aina uusi selitys, todellisuus, rekisteri, johon tietosuojamme uppoaa. Kalevi Jäntin palkinto 2018. Ei ISBN-numeroa, ei kirjakauppamyynnissä. Painos 1500, numeroituja kappaleita Helmet-kirjastoissa 22.

Sanataidetta kokeellisimmillaan. Teos sisältää kuvarunoja, proosarunoja, yliviivattuja, päällekirjoitettuja, leikkiviä, tanssivia tekstejä. Fragmentaarista, puheenomaista - uutisia meille kaikille maailman hälyn keskellä. Runojen matkassa olemme aina jäljillä. Meistä jää sormenjälkien lisäksi myös täysin yksilöllisiä kielenjälkiä. "Tämä on kauneinta mitä olen koskaan kuullut", toteaa runojen minä.

Miten kielelle käy, kun sanat loppuvat? Kun tapahtuu niin kauheita, etteivät sanat riitä kuvailemaan tapahtumia? Kokoelma on kuin julman sotadokumentin epäkesko ääniraita. Sodan keskellä, raiskauksen jälkeen, sisällissodan veripelloilla kulkevat uhkakellopelin sankarit, billcosbyt. Jäljellä on vain äänteitä, kirjaimia, mykkää huutoa, pelon värinää. Vielä hoitajien ja tuomioistuimienkin äärellä uhrien sanat kutistuvat äänteiksi. Särkynyt minä on Ä nim. Ling on ääni, joka jää soimaan, helähtää. Loppua kohden "Tuntuu ihan kuin joku iloinen" ja "Kasvavahtelee, rakas." Teos oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana 2018.

Kaisa Happosen ja Karri Paleface Miettisen kollaasirunokokoelma repii sanoja isoista teemoista: ilmastonmuutos, terrorismi, kuolema, tulevaisuus. Teoksen leikellyt runot ja blackout-runot ovat syntyneet Helsingin Sanomien ja Demi- ja Image-lehden yliviivattujen sivujen tekstimateriaaleista. Runoutta voi leikata, tussata yli, repiä irti eri konteksteista. Runon voi rakentaa kirjanselkien teksteistä tai googlen hakukoneen tarjoamista sanoista. Asenteet ja tekstit voi aina repiä uusiksi, maailmaa ja tekstejä voi aina parantaa, uskovat nämä runoilijat.

Selkokeskuksen julkaisemia selkorunoja, joiden teemana onni, onnellisuus arkemme keskellä. Pieniä, yksinkertaisia iloja, kuten lukemaan pystymisen ilo. Herättää kysymään, missä kulkee selkorunon ja muunlaisen runon ero?

Kansainvälinen bestseller, instagram-tähden toinen runokirja. Kevyehköä pohdintaa rakkauden menettämisestä ja löytämisestä, naiseudesta, pakolaisuudesta. Kerrontaa elävöittävät mustekynäpiirrokset.

Huippufyysikko on huolestunut tekoälyn kehityksestä. Moni muukin on. Alan parhaat asiantuntijat julkistivat tammikuussa 2017 yli 20-kohtaisen lauselman tekoälyn vaaroista. Se on vähän kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus. Lauselma on kirjan lopussa.

Digitalisaation kääntöpuoli: Samat asiat, jotka johtivat kohti parempaa tulevaisuutta, heikentävät jo elämänlaatua. Informaatiotulva sirpaloi keskittynyttä ajattelua, ihmissuhteet typistyvät hymiöiksi, yksityisyys katoaa jatkuvan valvonnan myötä ja tekoälyn kehittäminen saattaa olla ihmislajin lopun alku. Meistä on tulossa oman menestyksemme uhreja.

Rosling todistaa numeroilla ja tilastoilla, että maailma on menossa parempaan suuntaan. Elämme paremmin, terveellisemmin ja vauraammin kuin koskaan.

Harari tarttuu maailman tämän hetken suurimpiin ongelmiin. Mitä syvempää merkitystä nykyhetken tapahtumilla on ja mitä me voimme yksilöinä tehdä selvitäksemme jatkuvista, tasapainoamme horjuttavista muutoksista?

Tekijä esittää ratkaisuja maailman suurimmille ongelmille. Bregman uhmaa normaalia jakoa poliittisesti oikeaan ja vasempaan laitaan esitellessään ideoita, joiden aika on viimein tullut.

Opas aivojen käyttöön ja niiden kunnossapitoon, erityisesti työelämää silmällä pitäen.