Kirjalista

Polta nämä kirjeet kertoo Alex Schulmanin äidinpuoleisista isovanhemmista Sven ja Karin Stolpesta. Sven Stolpe oli hyvin tuottelias kirjailija, kriitikko, kirjallisuudentutkija ja kääntäjä. Myös Karin oli kirjailija ja kääntäjä. Kirja kertoo vuosia perintönä kulkevasta vihasta ja anteeksiantamattomuudesta.

Kirjassa on kolme aikatasoa. Ensimmäinen on nykyhetki, Alexin aikuisuus. Hän havahtuu omiin raivokohtauksiinsa ja siihen, että lapset pelkäävät häntä. Terapeutin avulla hän ryhtyy etsimään syitä ja parannusta asiaan.

Toinen taso liikkuu 1980-luvulla, jossa Alex pikkupoikana vierailee lempeän mummin ja äkäisen isoisän luona ja havaitsee, että isoisä on aina vihainen ja haluaa nöyryyttää mummia, ja mummi käyttäytyy hänen seurassaan toisin kuin muuten.

Kolmas aika on vuosi 1932, jolloin Karin ja Olof Lagercrantz rakastuivat toisiinsa, asia, jota Sven Stolpe ei ikinä antanut Karinille anteeksi. Onnellisesta lopusta ei voida puhua. Karin kuitenkin jäi Svenin luo, vaikka narsistinen Sven nöyryytti Karinia ja vihasi Lagercrantzia elämänsä loppuun asti eli vielä runsaat 60 vuotta.

Kirja pohjaa arkistotietoihin ja päättelyyn sekä Karinin ja Olofin kirjeenvaihtoon, jonka Schulman löysi. Lisäksi hän sai Olofin pojalta Davidilta Olofin päiväkirjan. Lagercrantzeille kolmiodraama oli tuttu ja usein kerrottu, Stolpen suvulle yllätys.

Dora Bruder

Patrick Modianon Dora Bruder on kirjoitettu jo vuonna 1997, mutta suomennettu vasta 2020.

Dora Bruder oli todellinen henkilö, 15-vuotias pariisilainen juutalaistyttö, joka joulukuussa 1941 karkasi koulustaan ja katosi. Kirjailija löysi vuosikymmeniä myöhemmin sattumalta vanhan lehti-ilmoituksen, jossa Doran vanhemmat etsivät tytärtään. Koska katoaminen tapahtui samoilla kaduilla, joissa Modiano itse paljon liikkui, kiinnostuu hän tapahtumasta ja alkaa selvitellä mitä Doralle tapahtui. Kirjailija etsiskelee Doraa arkistoista, kuvittelee mitä mahdollisesti tapahtui, missä hän liikkui, mitä tunsi. Hän löytää dokumenteista henkilöitä, jotka mainitaan Doran yhteydessä – tai joiden hän kuvittelee olleen samassa paikassa, tutkii heidän kohtaloaan ja jatkaa taas Doran tarinaa. Ikäväkseen Modiano saa selville, että Dora lopulta päätyi keskitysleirille, jonka jälkeen jäljet katoavat kokonaan.

Dora Bruden on siitä mielenkiintoinen kirja, että vaikka se on nimetty henkilön mukaan, tästä ei paljoakaan tiedetä tai kerrota, kaikki on vain päiväyksiä ja oletuksia. Kirjassa puhutan ohimennen monesta ihmisestä, hyvästä ja pahasta, kerrotaan heidän tarinansa muutamin lausein. Modianon juutalaisen isän muisto liittyy tarinaan. Isä selvisi täpärästi Pariisin saksalaismiehityksestä, mutta jäi vieraaksi pojalleen avioeronsa takia.

Koskettavinta Doran tarinassa on, että hänen takanaan on miljoonia muita vainottuja tuntemattomia, joista ei jäänyt jäljelle mitään, ei edes lehtileikettä

Perintötekijät

Isä on luvannut tasapuolisen perinnön neljälle lapselleen, mutta ennakkoperinnässä käy ilmi, että Astrid ja Åsa saavat perheen rakastetut mökit, Bård ja Bergljut eivät edes käyttöoikeutta niihin. Epäoikeudenmukainen jako johtaa riitaan.

Päähenkilöä, vanhinta tytärtä Bergljotia, riita ei hetkauta, sillä hän on laittanut välit poikki perheeseensä ajat siten. Veli kuitenkin närkästyy omasta ja Bergljotin puolesta ja yhtyy riitaan, jolloin perheen välit tulehtuvat entisestään. Riidassa kaivetaan esiin kaikki vanhat tapahtumat, mm. isä on pahoinpidellyt äidin.

Bergljot nostaa esiin kauan salaamansa asian: isä on hyväksikäyttänyt häntä, kun hän oli lapsi. Kaikki kieltävät asian, mutta Bergljot on varma muistoistaan. Kiihtyneenä hän katkaisee välinsä myös Astridiin, joka ainoana yrittää tasoitella perheenjäsenten välejä. Muodostuu kaksi riitaista ryhmää: Bergljod ja häntä tukeva Bård ja kaiken kieltävät vanhemmat sekä Astrid ja Åsa.

Kerronnassa käsitellään tapahtumia kohtuullisen tasapuolisesti, kaikki pääsevät ääneen. Eniten kuitenkin edetään Bergljotin näkemysten mukaan. Juonta kuljetetaan näppärästi, niin että lopulta lukijakaan ei voi olla varma siitä mitä tapahtui, kenen muistot ovat oikeita, ketä pitäisi lopussa uskoa. Tätä näkemystä auttaa myös, että Bergljotia ei kuvata vain säälittävänä uhrina, vaan myös katkerana, viinaan menevänä ja impulsiivisena persoonana.

Kirja aiheutti ilmestyessään suuren kohun Norjassa, sillä sen oletettiin kertovan Hjorthin lapsuudenperheestä. Hjorth itse korostaa kirjan olevan romaani, ei mikään faktoihin perustava omaelämäkerrallinen selvitys. Hän sanoo kirjan kertovan ennen kaikkea vaikenemisen ja vaientamisen kulttuurista

Lähikaupan nainen

Keiko on aina ollut ympäristön mielestä omituinen. Sosiaalisesti kyvytön, huolehtii äiti. Suhtautuu tunteettomasti asioihin, joita muut lapset itkevät, ihmettelevät opettajat.

Nyt Keiko on 36-vuotias, yliopistotutkinnon suorittanut ja siitä huolimatta jäänyt 18 vuodeksi töihin lähikauppaan. Eikä hänellä ole aikomustakaan perustaa perhettä, sanokoot muut mitä tahansa. Keikon kunnianhimona on vain pitää kauppa siistinä ja aina samoin järjestettynä sekä palvella asiakkaita hyvin ja nopeasti.

Keikolta puuttuu sosiaalisia taipumuksia, mutta hän osaa taitavasti tarkkailla ympäristöään ja matkimalla muita pysyy porukassa mukana. Hän tutkii salaa työtoverien vaatteita ja ostaa itselleen samanlaisia, hän kuuntelee muiden puheita ja matkii niitä.

Muut eivät ole yhtä tyytyväisiä Keikon elämään kuin hän itse. Työkaverit alkavat naittaa Keikolle kauppaan töihin tulevaa Shirahaa, joka on laiskahko, itsekäs ja melkoinen macho. Mies kuin mies, jotta pääsisi rauhaan, tuumii Keiko ja kokeilee erilaista elämää. Hän ei kuitenkaan viihdy uudessa parisuhderoolissaan, vaan palaa yksinäiseen elämäänsä ja kaupan selkeihin työkuvioihin.

Kirjassa virnuillaan kevyesti naisiin kohdistuville odotuksille ja yhä edelleen vallalla oleville käsityksille millainen naisen pitäisi olla. Yhteiskunta luo paineita olla ns. normaali, mutta ei ota huomioon sitä, että kaikkien normaali ei ole sama.

Kadonneiden tavaroiden vartija

Vanha Anthony on jo nuorena menettänyt vaimonsa onnettomuudessa ja ryhtynyt keräilemään ihmisten unohtamia tavaroita työhuoneeseensa. Kaikesta on tarkat löytötiedot ja Anthony kirjoittelee pieniä kertomuksia siitä, miten tavarat ovat voineet päätyä löytöpaikoilleen. Hänen taloudenhoitajansa on nelikymppinen, väkivaltaista aviomiestä paennut Laura. Kuollessaan Anthony jättää Lauralle talonsa ja tehtävän etsiä kadonneille esineille alkuperäinen omistaja. Laura ryhtyy asiaan ja yrittää netin kautta löytää tavaroille omistajia.

Toinen aikataso on 1970-luku, jossa nuori Eunice työskentelee lontoolaisessa kustantamossa Pommikoneeksi kutsutun miehen avustajana. Työsuhteesta syntyy elinikäinen ystävyys, sillä avioliitosta ei voi koskaan olla kysymys. Ystävinä he säilyvät siihen asti, kunnes toinen alkaa liukua pois tästä maailmasta ja viimein kuolee.

Kirjan molemmat aikatasot yhdistyvät, kun lopussa ratkeaa ensimmäisen esineen arvoitus.

Lauran ja Eunicen kertomusten lisäksi myös tavarat tai niiden omistajat pääsevät kertoman kohtaloistaan.

Kirja on hiukan turhan tunteisiin vetoava, mutta ahdistavien koronauutisten keskellä kaikki ruusut, kummittelut ja rakkaustarinat tekevät ihan hyvää. Ei tällä varmasti Nobelia saada, mutta lukukokemuksena se on ihan herttainen. (Paitsi se Pommikone-suomennos häiritsi…)

Perintö

Perhe Toimi on suuri, köyhä ja omituinen 1980-luvun Tornionjokilaaksossa. Isä murjottaa ja hallitsee rautaisella otteella perhettään. Äidillä on voimia rakastaa vain osaa 12 lapsestaan, jotka ovatkin aika omituisia: pojista yksi asuu metsässä, toinen hukuttelee eläimiä lystikseen, kaksi on seksuaalisesti poikkeavaa, yksi on juuri päässyt vankilasta, yksi on pyromaani ja nuorin aurinkoinen, mitä se sitten tässä tarkoittaakin. Tytötkin ovat laisiaan. Ainoa täysijärkinen tuntuu oleva vanhin tytär Anni, joka asuu Tukholmassa. Väkeä riittää, sillä osa lapsista asuu parisuhteessa, osalla on jo omia lapsia.

Eräänä päivänä äiti saa tarpeekseen ja muuttaa muualle. Pian lapset seuraavat perässä. Yksin jäänyt isä menehtyy kotitalon tulipalossa. Virkavalta ja muu perhe vakuuttavat syynä olleen tupakoinnin, vaikka Anni inttää, ettei isä tupakoinut... Asiasta ei puhuta enempää.

Wähän tyyli on salahauska ja pursuileva. Kirja on täynnä väkeä, tapahtumia, omituisuuksia, epäilyjä. Kaikki suhtautuvat kummallisuuksiin hyväntuulisesti ja niin kuin ne olisivat täysin normaaleja. Puitteet ovat synkät, ihmiset outoja, taustalla piilee pimeitä voimia joka puolella... Kuitenkin tarina hymyilyttää. Käyttääkseni nykytermiä Perintö koukuttaa lukijansa heti kun tarina alkaa rakentua kaaoksen keskelle.

Vesitanssija

Vesitanssija on yhteiskuntakriittinen kuvaus orjuudesta ja orjien vapaustaistelusta 1800-luvun Yhdysvalloissa. Päähenkilö Hiram Walker on virginialaisen tupakkaplantaasin omistajan ja orjan poika, tummaihoinen ja siis asemaltaan orja. Isännän poikana hänellä on kuitenkin joitain etuisuuksia sekä velvollisuus vahtia valkoista hulttiovelipuoltaan.

Tupakkateollisuudella menee huonosti, tila rappeutuu ja velkojaan maksaakseen isäntä myy orjiaan. Poika Maynard kuolee Hiramin ajamien kärryjen suistuessa äkillisesti jokeen, mutta Hiram itse selviää ihmeen kaupalla, sinisen valon välähtäessä hän päätyy rannalle. Uskomattoman muistinsa lisäksi Hiram huomaa omaavansa muutakin ihmeellistä: hänellä on kyky kanavoida eli yhdistää elävien maa kadotettujen maahan. Rodun muillakin jäsenillä on ollut sama voima, mutta siitä kerrotaan vain vanhoissa tarinoissa... Tämän takia Hiram kuitenkin päättelee pystyvänsä pakenemaan. Hän on kuullut maanalaisesta toiminnasta, jossa orjia salakuljetetaan vapaaseen pohjoiseen.Monien rankkojen vaiheiden jälkeen Hiram pääsee Philadephiaan, jossa hän liittyy orjien vapauttamiseksi toimivaan maanalaiseen liikkeeseen.

Vaikka Hiramin yliluonnolliset kyvyt antavat kirjalle maagisen realismin vivahteita, sitä ei turhaan korosteta. Vain äärimmäisessä hätätilanteessa Hiramkin pystyy voimiaan käyttämään, kanavoimaan.Taitoa kuitenkin tarvitaan.

Voimakas, rankka ja vaikuttava kuvaus orjuudesta ja orjien vapauttamiseen liittyvistä maanalaisista toimista. Hieno kirja.

Voikukkaviiniä

Douglas Spaulding on 12-vuotias ja Green Townin pikkukaupungissa kesä vuonna 1928. Aikuiset istuksivat illalla kuisteillaan, ja Doug juoksentelee pihoilla veljensä Tomin ja kavereidensa kanssa. Kaupunki on täynnä kaikkea jännittävää, hauskaa ja pelottavaakin. Eversti Freeleighillä on aikakone, naisjaoston puheenjohtajakisassa käytetään noitakeinoja ja seudulla liikkuu sarjamurhaaja, Yksinäinen vaeltaja. Ainakin pojat uskovat näin...

Pahojakin asioita tapahtuu. Kun Dougin sarjakuvakokoelmaan tulee sokeritoukkia ja uudet tennistossut ovat homeessa, hän on valmis kuolemaan nuorena.

Voikukkaviiniä on novellikokoelma, jonka voi lukea myös romaanina. Tarinoita yhdistää kaupunki ja Doug, joka jotenkin liittyy kaikkiin tarinoihin, joko osallistumalla siihen tai kuulemalla tapahtumasta. Viehättävin novelleista on jälleensyntyneiden rakkaustarina lupauksineen syntyä seuraavalla kerralla samanikäisinä.

Kesä on voimakkaasti läsnä: Doug herää siihen eräänä aamuna ja viimeisen tarinan lopussa hän "unessa saattaa päätökseen kesän 1928". Tarinat ovat myös täynnä elossa olemisen tuntua ja uskoa elämään, rehevää kuin kesä konsanaan.

Kirja pohjaa paljolti Ray Bradburyn omiin muistoihin. Alkuteos ilmestyi vuonna 1957.

Ei kertonut katuvansa

Suomalaiset naiset työskentelivät sodan aikaan saksalaisten joukoissa kuka mistäkin syystä. Joku lähti hyväksikäyttöä karkuun, sairaanhoitajaksi, konekirjoittajaksi tai vaikka myymään itseään. Sodan loputtua saksalaiset vetäytyivät Lapin poltettuaan Narvikiin. Naisista osa lähti Saksaan raskaana olevina morsiamina, osalta lähti tukka ja edessä oli palautus Suomeen. Viisi pohjois-suomalaista naista hyppäsi kuljetuksesta pois kesken matkan ja päätti vaeltaa yhdessä läpi Lapin kotikonnuilleen. Matka ei tule olemaan helppo: sodan jäljet näkyvät kaikkialla. Ruumiita, hautoja, tuhottuja kyliä ja ymmärrys siitä, mitkä alueet on miinoitettu. Kullakin naisella on menneisyytensä ja harmaan harson takana oleva tulevaisuus, joita he miettivät rämpiessään soilla, kahlatessaan vedessä ja ohittaessaan vaarallisia paikkoja ja epämääräisiä sorakasoja. Paljon he eivät puhuneet, vaan olivat ennemminkin omissa mietteissään. Näiden naisten elämää olivat hallinneet aina miehet, kotona, saksalaisten joukossa ja kohta ehkä kotona taas. Matkalla he joutuivat tekemään monenlaisia päätöksiä ja valintoja - ottamaan vihdoin itse vastuuta elämästään. Teos kuljettaa kaikki naiset koteihinsa tai minne kunkin matka viekin. Ankeuden vastapainona toimii hieno kuvaus pohjoisen luonnosta ja sen muuttumisesta matkanteon aikana.

Nainen joka rakasti hyönteisiä

Minua epäilyttivät hyönteiset, mutta turhaan. Teoshan on herkkä kuin perhosen siipi! Kyseessä on kiehtova vaellus läpi historian ja eri maitten Marian matkassa. Noitavainojen aikaan Maria ihastuu hyönteisiin ja seuraa niitten kehitystä. Perhostoukkien outo muodonmuutos toukasta koteloksi ja siitä perhoseksi on hänen, ja tulevien marioitten elämän keskipiste. Hyönteisten kauneus ja rumuus, niitten piirtäminen, maalaaminen ja tutkiminen ovat tärkeitä. Hyönteisten nopeaan muodonmuutokseen rinnastuu länsimaisten naisten hidas roolin muutos miehen alamaisesta itsenäiseksi toimijaksi. Viimeinen Maria onkin vanha ja raihnainen tutkija Berliinissä. Teoksessa Marian eli naisen asema, elämän olosuhteet ja varallisuus vaihtelevat, mutta rakkaus hyönteisiin kestää. Se näkyy taiteena ja tieteenä; kertomuksena hyönteisten suuresta merkityksestä ihmisille. Teoksen voikin nähdä ylistyksenä hyönteisille - niiden suurelle merkitykselle ihmiskunnalle.

Margarita

Senni on oppinut isältään ammatin - hän työskentelee 50-luvun alussa hierojana kylpylähotellissa. Turhassa onnettomuudessa sodan aikana kuollut isä toimii Sennin ajatuksissa opastajana ja yliminänä. Miten isä olisi tehnyt? Näin hän olisi tehnyt! Sennillä on korkea työmoraali ja työ on hänen elämänsä keskipiste. Teoksen päähenkilö on Senni, joka kertoo elämästään. Hänen lisäkseen kertojia ovat Antti, metsänhoitaja, sekä Mikko, joka on palannut sairaalasta takaisin etulinjaan. Jokisimpukkaa, Margaritaa, ei myöskään saa unohtaa! Juhannusyönä Senni tulee raskaaksi. Hänen raskauspahoinvointinsa on hirvittävä, lähes kuolemaan johtava tila. Aborttia hän ei anomuksistaan huolimatta kuitenkaan saa, koska naisten isänmaallinen velvollisuus on tehdä lapsia sodassa kuolleiden tilalle. Kuusi lasta on suositus! Senni on pitkään heikossa kunnossa synnytyksensä jälkeen. Hänelle kerrotaan lapsen kuolleen - pois hän olisi sen antanutkin. Senni on kuitenkin vahva ja hänen elämänsä jatkuu. Tärkeitä teemoja ovat päättyneen sodan vaikutukset, naisen asema, 1950-luvulla aloitetut valtion metsien avohakkuut sekä jokien pilaaminen ja jokisimpukoiden kohtalo (ne rauhoitettiin 1955). Vaarallinen poliovirus vaanii etenkin lapsia, mutta siihen ollaan saamassa rokote. Teoksen kieli paikoin solisee kuin vesi - suosittelen lämpimästi!

Mitä männyt näkevät : romaani

Pieni kirja näyttää aivan runokirjalta. Se sisältää kokoaan suuremman tarinan, valtavasti tunnetta ja tietoakin. Uskon että tästä romaanista on paljon hyötyä ja iloa ymmärryksen lisääjänä venäläis- ja inkeriläistaustaisia maahanmuuttajia kohtaan. Suomen kielen oppiminen ja työn saanti ovat vaikeita toisesta maasta tulleelle. Ne ketkä Neuvostoliitossa olivat Isä Aurinkoisen vainojen kohteena olivat tavallisia ihmisiä ja heidän lapsiaan. Tämä on kertomus suvusta ja perheestä. Tarina kiepsahtaa nykyhetkestä menneisyyden kautta nykyhetkeen. Vanhan miehen kuolemasta palataan takaisin hänen lapsuuteensa. Pieni Juri menetti perheensä ja kotinsa - hänestä tuli viisivuotiaana kansanvihollinen. Poikaa heiteltiin paikasta toiseen, mutta vähitellen hän löysi siskonsa ja sukulaisiaan. Vanhempien kohtalo vaivasi kuitenkin mieltä, hän tahtoi sen selvittää. Elämä oli vaikeaa, koska kansanvihollisen lapsi -leima oli aina esteenä. Hän ei saanut samoja oikeuksia kuin muut, tiettyihin opiskelupaikkoihin hän ei saanut pyrkiä, vaikka olisi ollut kuinka lahjakas. Lahjakas voi kuitenkin löytää kiertotiet. Niin, männyt. Ne suojaavat joukkohautoja Sandarmoin metsikössä. Kukaan teloitetuista ei ollut syyllinen väitettyihin rikoksiin, joten heidät armahdettiin kuolemansa jälkeen. Haudoilla suree jäljelle jäänyt perhe, muinainen pikku orpo ei enää sinne päässyt .

Suomi

Teoksessa pohditaan nyky-Suomen syntyä 1800-luvulta nykyhetkeen ja siihen merkittävästi vaikuttaneita henkilöitä. Henkilöistä kerrotaan pilke silmässä, mutta toisinaan myös rajusti arvostellen. Kalevala on Lönnrotin kansanrunoista kokoama ja luoma Suomen kansalliseepos. (Edelleen jotkut kuvittelevat Kalevalan olleen kokonainen eepos, jonka Lönnrot vain kävi poimimassa kuin marjan Vienan Karjalasta.) Juha Hurmetta selvästi ärsyttää Kalevala, josta on aikojen saatossa tehty suorastaan pyhä kansalliseepos, välillä sitä ihan naurettavuuteen saakka palvoen. Kalevalaa on käytetty runsaasti yhtenäiskulttuurin luomiseen, koska siitä löytyy ”suomalaisuuden ydin”. Eepoksen vaikutus näkyykin muun muassa kuva- ja veistotaiteessa, (firmojen) nimissä, kaunokirjallisuudessa erittäin voimakkaasti. (Teosofeille kirja lienee edelleenkin pyhä, koska jokunen siihen liittyvä teos on ilmestynyt viime vuosinakin. Kirjastoillekin niitä on ilmaiseksi tarjottu.) Kalevalassa on haluttu nähdä kaikkea mahdollista, sellaista, mitä siinä ei ole. Hurmeen teos on näppärä väline yhtenäiskulttuurin luomista pohdiskellessa; tosin on tärkeää muistaa, että kyse on kuitenkin kaunokirjallisuudesta eikä tietokirjasta. Hurme on taas tehnyt pohjatyönsä todella hyvin.

Hengittämisen taito : pienoisromaani

24-vuotias Konstantinos päättää etsiä isänsä. Masentunut isä on lähtenyt perheen luota jo vuosia sitten kotimaahansa Kreikkaan, Thessalonikiin. Poika on lapsuudessaan puhunut isänsä kanssa kreikkaa, mutta myöhemmin unohtanut kielen. Hän haluaa löytää isänsä ja on alkanut kerrata ja opiskella lapsuutensa kieltä. Äidillä on tallessa vanha yhteystieto, jonka avulla hän saa yhteyden edesmenneen setänsä vaimoon, Eleniin. Lääketieteen opintoihin tulee taukoa, kun hän lähtee matkaan. Eleni löytyy ja myös majapaikka hänen luotaan. Hän löytää myös isänsä, joka elää hyvin vaatimatonta uskonnollista elämää pienellä saarella. Siellä asuu vain kolme henkilöä, joista vanhus on kuolemansairas. Saarella vietetyt viikot lähentävät isää ja poikaa, joka ei ole enää katkera isänsä lähdöstä. Konstantinos uskaltaa antaa anteeksi. Saaren rauhallinen ja samanlaisena, päivästä toiseen toistuva elämä vie lukijan toiseen aikaan ja paikkaan, hiljaisuuteen.

Eunukki

Tämä tarina ei ole löytynyt Song-dynastian Kiinasta, 1100-luvun käsikirjoituksesta, vaikka lukijasta voi tuntua siltä. Kristina Carlson on taitavasti luonut väkevän mielikuvan muinaisesta Kiinasta. Täysinpalvellut vanha hovieunukki pohtii asioita ja muistelee elämäänsä. Kun hän oli yhdeksänvuotias, niin köyhät vanhemmat myivät hänet ja veljen palatsiin eunukeiksi. Leikkauksen jälkeen hän sai uuden nimen Wan Wei. Hovieunukki on ollut hyvin arvostettu eikä ole joutunut kärsimään minkään laista puutetta. Hän on myös saanut nauttia ystävyydestä, taiteesta ja elämästä. Nyt hän miettii mennyttä, olisiko jotain voinut olla toisin. Eunukki.

Kukkia maan alla

Mariannalla on pieni kukkapuoti eräällä Berliinin metroasemalla. Sieltä hän tarkkailee ihmisiä, myy kukkia ja antaa tarvitseville neuvoja. "Minä teen työtä, jotta tämä kaupunki pysyisi järjissään", kuvailee Marianna työtään. Hän on muuttanut Puolasta Saksaan, samoin kuin hänen äitinsäkin. Äiti asuu samassa korttelissa, mutta he ovat etääntyneet toisistaan niin paljon, etteivät ole tavanneet vuosikausiin. Veli sen sijaan asuu edelleen kotikylässä. Marianna soittaa hänelle päivittäin ja he puhuvat pitkiä puheluita. Hän utelee veljeltään äidin kuulumisia äidin kuulumisia. Hän myös haluaisi, että veli muuttaisi hänen luokseen kylästä, jolla ei ole tulevaisuutta. Marianna tarinan rinnalla kulkee Amalian (ent. Amal) tarina. Hän käy englannin kurssilla ja haaveilee toisenlaisesta elämästä, mm. englanninkielisestä miehestä. Amalialla on nelivuotias poika Karim, aviomies sekä sisko Leila, jonka luonne muuttui masennuksen myötä ilkeäksi ja määräileväksi. Teos on kuvaus muutamasta päivästä, vain kurkistus näitten ihmisten elämään. Ihmissuhteiden etäisyys ja läheisyys on tämän teoksen antia.

Kaikki kadonneet

Annun äiti on kuollut ja samoihin aikoihin pikkusisko Maaru on kadonnut. Annu jää isänsä kanssa asumaan. Isä on sikiönlähdettäjä eli enkelintekijä. Toisinaan Annu pääsee isän reissuille mukaan, pesemään verisiä sukkapuikkoja ja lakanoita. (Kummalliset retket ovat isän ja Annun yhteinen salaisuus.) Isä joutuu vankilaan, Annu pääsee sijaiskotiin.  Annu opiskelee naistentautien lääkäriksi ja työssään hän tulee näkemään sekä raiskattuja että onnettomasti tai onnellisesti raskaana olevia naisia. Lapsuudestaan Annu haluaisi muistaa sen, mitä oikein tapahtui. Hän haluaa löytää kadonneet eli isän ja pikkusiskon. Annun parikymppinen tytär taas tahtoo tietää isästään, mutta Annu ei halua kertoa. Salaisuus on todellakin outo ja se pitää itse lukea. Annu löytää kadonneet läheisensä, muttei lämmintä jälleennäkemistä tule. Keskeistä teoksessa on niin unohtaminen kuin muistaminenkin sekä naisen oikeus päättää omasta ruumiistaan.

Aurinko ei liiku

Opettajapariskunta, Maria ja Matti, muuttavat lastensa kanssa maalle. Heidän toiveenaan on elämänmuutos. Matti on työttömänä, tekee kotitöitä ja vie Hannaa päiväkotiin. Hän kirjoittaa perhe-elämästään kirjaa ja tekee satunnaisia opettajan sijaisuuksia. Matti muistuttaa moneen kertaan olevansa ”ihan tavallinen mies”. Maria on vakituisessa työssä kylän koulussa. Kaikki vaikuttaa rauhalliselta. Kyläyhteisö on kuitenkin henkisesti umpio ja sinne sisälle pääsy ei ole helppoa; siihen voi kuulemma mennä vuosikymmeniä. Kylässä tapahtuu outoja asioita. Lähistöltä löytyy pari ruumista auton takakontista ja outo puhumaton moottoripyörämies liikkuu kylän laitamilla. Eläkeläisukkojen parlamentti pohtii tapahtumia. Kiehtovan säväyksen tarinaan tuo se, että poika Aarne tuntee hetkeä ennen kun jotain pahaa on tapahtumassa. Samalla tuntuu raapaistun tulitikun tuoksu. Matka Kreikkaan tuo kaivatun hengähdystauon, jonka jälkeen elämän yksitoikkoisuus ja olo kylässä alkaa helpottaa.Kotiutumista helpottavat Aarnen ystävä ja hänen isänsä, jotka ovat myös ulkopuolisia. Tämä pieni ja tiivis romaani on omalla tavallaan "tiheä" - se kannattaa ehdottomasti lukea!

Rakas kapitalismi pilkku

Runoilija Eino Santasen ensimmäinen novellikokoelma jatkaa hänen runoudestaan tuttuja teemoja: valta, talous, pörssikurssit, kapitalismi, robotiikka, tekniikka, some ja suhteemme näihin. Kapitalismi lennättää pienen ihmisen tekniikan ja rahan maailmoihin kuin Chaplinin mutteria vääntävän pikkumiehen.

Tuotteistus on viety pitkälle, ostettavaksi tarjotaan jättikokoinen punainen köyhä muoveissa tai keskiluokkainen robotti, johon on asennettu nykyaikainen peukalo, joka osoittaa aina ylöspäin. Trickle Down Chicken –sketsin esittäjältä jää palkkio lopulta saamatta, kuten valumaefektiin uskovilta verovarat. Viestinnästämme on tullut silppua, fragmentaarista ja ohipuhuvaa.

Suomessa kirjoitetaan melko vähän yhteiskunnallista satiiria. Santanen onnistuu täydellisesti: lukija kauhistuu ja nauraa yhä uudelleen. Osuu ja uppoaa!

Runoilijana tunnetun Juha Raition ensimmäinen novellikokoelma on taitava ja tiiviisti rajattu kokoelma. Novelleissa liikutaan autoilla tai veneillä, kaupungeissa ja maaseudulla. Odysseijaa tehdään marginaalissa tai sen rajamailla, päihtyneenä tai psyykelääkkeen voimalla. “Sattuu, vaikka mihinkään ei satu”. Väistellään väistämätöntä, ajaudutaan erilaisiin tilanteisiin ja kohtaamisiin, joskus myös käännekohtiin.

Kokoelmassa on intensiivinen tunnelma, lukijan on saatava selville, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myrskyisän matkan jälkeen reissaajaa odottaa satamassa sittenkin se punatukkainen nainen. Toivoa on, sunnuntainakin.

Vuoden 2020 Savonia-finalisti.

Mihin täällä voi mennä

Ahdistus ja masennus sulkevat ovia. Kun olo käy piinalliseksi, joutuu kysymään, mihin voisi mennä. Missä olo helpottuisi? Marko Järvikallas on kirjoittanut näytelmiä, kuunnelmia ja tv-draamaa. Tämä on hänen ensimmäinen novellikokoelmansa.

Kokoelman ihmiset pakkaavat kuolleen puolison vaatteita jätesäkkiin, kuuntelevat ääniä rappukäytävissä, saattohoitavat vanhempiaan, surevat menetettyjään, varastavat kaupasta, jäävät kiinni. Kohtauksia jokaisen elämästä. Niitä, joista ei ole ylpeä tai joita häpeää, jotka silti ovat absurdiudessaan tosia. Koska tunteet ovat aina totta.

Läheisyydenkaipuu, sivuunjäämisen pelko. Oikea elämä on toisaalla, joskus kivuliaan kaukana, vaikka käsin kurkoteltavissa. Komea kokonaisuus, jossa inhimilliset tunteet asettuvat lukijan sydämeen, lähelle.

Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas 2020.

Simpukka ja yhdeksän muuta soittoa

Asta Leppä on tietokirjailija ja toimittaja, joka on käsitellyt kirjoissaan ja teksteissään usein yhteiskunnallista eriarvoisuutta, huono-osaisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Novellikokoelmaansa hän on kirjoittanut näkyväksi sellaisia ihmiskohtaloita, joita ei historian oppikirjoissa näy. Historiaa ovat tehneet faaraoiden lisäksi myös orjat. Näkymättömien näkyviksi kirjoittamista säestää musiikki. Jokaiselle novellille on määritelty musiikkitermein tapa, jolla novelli luetaan.

Kokoelman niminovellin takaa löytyy sinisilmäinen saksalainen Folker Heinecke. Hän sai myöhemmin tietää olevansa alun perin ukrainalainen, jonka natsit olivat kaapanneet mukaansa ‘arjalaisten’ ominaisuuksiensa vuoksi. Novellissa simpukka vaikenee, kun elämä sen sisällä kuolee. Tämä novelli on kirjoitettu soimaan ‘staccato’, terävästi. Se soi niin, että lukijan sydämeen sattuu. Upea, tärkeä kokoelma!

Kukkien kapina - yökertomuksia

Lehikoisen toinen novellikokoelma vie novellisti ja runoilija Lehikoisen entistä pidemmälle tarinan ulottuvuuksiin. Kieli on kaunista, monipolvista, kuin kukkaiskieltä ja samalla viisasta. Yökertomusten unen logiikka kuljettaa lukijaa nautinnosta toiseen. Lehikoisen tarina-arkun pohjaa ei näy. Kissanpentumies hätyyttelee Lumikkia, kunnes talven lasinen arkku vihdoin halkeaa. Lukija havahtuu tulkitsemaan juuri lukemaansa tekstiä ja satua Lumikista uusin silmin.

Yökertomuksia on runsaasti, yli 50. Ne ovat kuin luonto itsessään, synnyttävät uutta, monimuotoista sanastoa ja tarustoa. Lehikoinen tuntee konventiot, myytit, metamorfoosit, aforistiikan ja filosofian perinteen. Kirjassa tytön matka on meidän kaikkien yhteinen muisti: sen näyt, kokemukset, muistot – tarinat meissä. Joskus hurjina, pelottavina, toisinaan lempeän huumorin sävyttäminä. Kertomukset sisältävät yllättäviä käänteitä ja fantasian elementtejä. Lukija on lumottu!

Lehikoinen lukee itse otteita kirjastaan Youtubessa. Suosittelen!

Noiduttu takki ja muita kertomuksia

Vuoden 2020 kirjallinen helminauha ovat nämä italialaisen Dino Buzzatin (1902-1972), häkellyttävän ajattomat ja samalla ajankohtaiset novellit, jotka armoitettu suomentaja Leena Rantanen on kääntänyt. Rantanen on myös kirjoittanut jälkisanat kokoelmaan. Kokoelman novellit ovat melko lyhyitä, usein kansansatumaisia kertomuksia.

Buzzatti yhdistää taidokkaasti vinoa huumoria unen logiikkaan. Novelleissa on maagisia sävyjä. Teemat ovat usein yhteiskunnallisia ja moraalisia. Niminovelli Noiduttu takki on ahneen kapitalistin takki, jonka taskuun työläisen uhraukset tuovat puhdasta rahaa.

Buzzatti kuvaa sivullisuutta, pelkoja, ahdistusta syvän inhimillisesti. Novelli Seitsemän kerrosta kuvaa kuoleman pelkoa ja sen odotusta – hieman kuten pandemian keskellä. Odotamme, olemme hämmentyneitä uuden tilanteen edessä, emme osaa päättää, ja päädymme odotustilaan. Tämä kirja on odotettu klassikko!

Emilie Pinen kirjoitusten yhteydessä on keskusteltu jonkin verran lajista: ovatko nämä esseitä, jos teksteissä ei ole viitteitä muihin teoksiin ja kirjoituksiin? Kirjoittajakoulun luennolla päädyttiin muutama viikko sitten sellaiseen tulokseen, että esseen ei tarvitse sisältää suoria viitteitä, vaan ajatusten kanssa keskustelu – ovat ne sitten omia tai toisten – riittää. Puhun nyt siis esseistä. (Kirjastoluokkana on näemmä elämäkerrat.) Pinen omakohtaisten esseiden kieli on vähäeleistä: minulle tapahtuu näin, minä ajattelen näin, hän sanoo näin. Perustelevatko vaikeat aiheet eleettömyyden? Ehkä ne eivät kaipaa draamaa tai väritettyjä tuntemuksia; olen itsekin tehnyt samanlaisen ratkaisun kaikkein omakohtaisimpien tekstieni kanssa. Paljaus ja rohkeus usein riittävät tekstin tyylikeinoiksi tällaisten aihepiirien yhteydessä. Kun kirjalliset keinot ovat vähäeleisiä, minusta tuntuu, että samastumisella on suuri osuus (kaunokirjallisten) tekstien vaikuttavuudessa. Siinä missä olen kokenut sukupuolittuneisiin kokemuksiin kytkeytyvistä aiheista huolimatta monitasoista samastumista esim. Märta Tikkasen, Astrid Swanin, Roxane Gayn ja Maggie Nelsonin parissa, en kokenut sitä kaikkien Pinen esseiden parissa. Jokin taso jäi lukukokemuksestani puuttumaan.

Kirjoittamisen haasteita koskevat pohdiskelut esseiden päätteeksi alkoivat tuntua jo maneerisilta kirjan loppupuolella; läpi kokoelman toistuu minusta sellainen kuvio, että tekstien alut ovat erinomaisia ja kiinnostavia, loput hieman lässähtävät. Minulle vahvin teksteistä on teoksen viimeinen essee ”Tämä ei tule kokeeseen”. Hiljaisuuden, äänettömyyden ja pelon tunteet tulevat lähelle. Hyvä, että kirja loppuu juuri näin.

”Aiemmin minulla oli tapana kannustaa itseäni hylkäämään isä, lähtemään hänen luotaan, mutta joka kerta epäonnistuin. Huojuin päättämättömänä valintojen välillä: pitäisinkö huolta miehestä, joka kärsi kauheasta sairaudesta, vai yrittäisinkö suojella itseäni alkoholisti-isän aiheuttamilta henkisiltä vaurioilta. Vuosien ajan kieltäydyin osoittamasta myötätuntoa isälleni, kunnes tajusin, että tein vain hallaa itselleni.” (s. 25)

”Ja minä hymyilin, kun ystävät ja kollegat kysyivät, nukuinko koskaan, koska tältä - tältä - menestys näytti. Oikeasti siltä näytti työnarkomania.” (s. 197)

Teräviä, kirkaskielisiä esseitä, joissa Morrison tarkastelee rotua ja toiseutta. Erityisesti hän etsii esimerkkejä kirjallisuudesta, kertoo omasta tuotannostaan ja lukee mm. Hemingwayta, Faulkneria ja Beecher Stowea. Beloved-romaanin taustalla ollut järkyttävä tositarina painuu mieleen, ja Morrison kertoo myös muiden kirjojensa syntyyn vaikuttaneista kysymyksistä. Esseistä välittyy se, miten kaunokirjallisuus on ihmisyyden säröjen, murtumien ja vaivaavien seikkojen tutkimista, ja Morrison käytti tässä välineenään perinteistä kuvittelua, asettumista toisen mieleen. Hän kuvaa myös työtään kustannusvirkailijana, mustien kirjailijoiden äänen tuomista kuuluviin, ja pohtii muuttoliikkeitä, rajoja.

Varjoja, usvaa on kirjan mittainen (140 s.) essee sukupuolesta. Erityisesti teos pyrkii sanallistamaan muunsukupuolisuutta käsitteenä, kokemuksena, olemuksena. Sukupuoli asiana tulee yleisemminkin pöyhityksi. Kirja jakautuu otsikointien kautta tilaksi, joka on näkynyt myös Viljasen aiemmassa tuotannossa teemana, motiivina tai rakenteena. Tässä eri osioita kutsutaan huoneiksi ja käytäviksi, välillä kuljetaan ovista.

Aiheen käsittely tapahtuu suorasanaisen kokemuskuvauksen, yhteiskunnalliseksi laajenevan kommentoinnin ja kielellään omintakeisia maailmoja luovien runomaisempien kohtien kautta. Viljanen viittaa kiinnostavasti kirjallisuuteen ja muihin taidemuotoihin, Hélène Cixous’n naiskirjoituksen käsitteestä Kate Bushin The Dreaming -levyyn. Ajattelu teoksessa on kirkasta ja perusteltua, vaikka kieli viekin ajoittain selittämättömiin paikkoihin. Lukeminen aiheutti minulle vastaanottavaisessa olotilassa harvinaisen vahvoja kokemuksia. Kaikkea en sisäistänyt kerralla, eikä tarvitsekaan, palaan mielelläni tähän vielä uudelleen.

”Kaikki minät ja kaikki sukupuolet ovat aina performatiivisia, mutta minän, sukupuolen ja performanssin väliset suhteet voivat olla enemmän tai vähemmän järjestyksessä, enemmän tai vähemmän kohdallaan, vähemmän tai enemmän epävakaita.” (s. 58)

”Näiden häiriöiden on tultava esiin, tai ehkä hetken on väännyttävä sijoiltaan, kuin nivelen: askel, horjahdus, korjausliike, maanpinnan samanaikainen liikahdus – –” (s. 129)

Se, että #metoo tapahtui juuri elokuvamaailmassa, ei ollut millään tavoin yllättävää jos ottaa huomioon naista vähentävän katseen elokuvissa. Tätä historiaa Anu Silfverberg käy laaja-alaisesti läpi esseekirjassaan Sinut on nähty, joka nousee minulle vuoden vahvimpien kotimaisten esseeteosten joukkoon. Aluksi minua epäilytti väliotsikoimaton rakenne, joka tekee kirjasta yhden tekstikokonaisuuden, ja mietin olisiko selkeämpää käsitellä eri näkökulmia omissa selvästi erotelluissa esseissään, mutta loppupuolelle tullessani pidin yhtenäisyyttä aivan oikeana ratkaisuna kirjan kannalta; aiheet soljuvat luontevasti toisiin kuin keskustelu. Ja keskusteluakin kirjassa käydään hyville esseille ominaisesti paljon, vuoropuhelua niin teosten kuin ystävien kanssa – ja myös oivaltavasti esitettyjä keskusteluja oman pään sisällä.

Sinut on nähty on kieleltään kuin puhetta, välillä hengästynyt ränttäys, jonka kirjoittaja pääsee viimein tykittämään. Sanomisessa on vimmaa, ja sen lukeminen on nautinnollista - joskus silloinkin, kun sisältö on karun ja turhauttavan todellista. Feministisessä keskustelussa kuulee välillä sanottavan, että olisi hyvä, jos naiset nähtäisiin ylipäätään ihmisinä. Se voi tuntua kohtuuttoman kärjistävältä, mutta Silfverbergin teksti osoittaa, ettei se edes ole; vieläkin on elämän osa-alueita, joilla tällainen asia on vaiheessa. Vaikuttavaa on myös kirjoituksesta ilmenevä rakkaus elokuvaan ja sen osoittaminen, miten tärkeää olisi saada ruuduille kuvastoa, jossa näkyy yhtä monimuotoisesti erilaisia kehoja ja haluja kuin maailmassakin on.

Kaunokirjallisuuden yksi tehtävä on paljastaa asioita elämästä, ja sen Sinut on nähty tekee; kirjan parissa saa itkeä ja nauraa. Teksti saa konkreettisesti näkemään toisin, mikä on kaiken ydin.

”Yritykseni päästä kuvaan mukaan törmäsi aina näkymättömään seinään. En löytänyt kuvassa omaa paikkaani.” (s. 25)

”Yhden smurffin ominaisuus kuitenkin oli, että se oli nainen, jollaiseksi sen saattoi tunnistaa silmäripsistä ja korkokengistä. Sen nimi oli Smurfette (suom. Smurffiina). Se oli ’naisihminen’.” (s. 71)

”Koska en ollut tottunut siihen että tarinaani kerrotaan, olin kuvitellut sen olevan merkityksetön, mutta nurinkurisesti myös ainutkertainen. Mutta se olikin jotain merkityksellistä ja jaettua.” (s. 229)

Kokoelma tunnustuksellisia pienoisesseitä, jotka kertovat tekijänsä aktivismista, kokemuksista ja maailmankuvasta. Kirja on täynnä omaäänisen iskeviä lauseita, ja ajoittain Roine keikauttaa ajatteluani toiseen asentoon, mihin pystyy harva asiaproosan kirjoittaja nykyään. Opin paljon uutta romanien asioista, heidän kulttuurinsa sisäisistä ongelmista, heidän vaikeuksistaan yhteiskunnassa. Näen, miten räppityöpaja voi pelastaa ihmisen. Vaikeimmin joudun nieleksimään hybristofiliaa käsittelevän tekstin äärellä; ei ole minun asiani tuomita, ja tästäkin opin paljon uutta, kiinnostavaakin, mutta vaikeaa on myös. Tunnustan. Kirjan teemoihin kuuluvat myös mm. väkivalta, valehtelu ja ADHD. Feminismi saa kirjoituksissa ympärilleen tilaa, joka muistuttaa jälleen kerran maailman harmaan sävyistä – ja monista muista väreistä. Vuoden tärkeimpiä lukemiani kotimaisia kirjoja.

”Olen allerginen ajatukselle, että itsensä seksualisoinnissa olisi jotakin vikaa, koska olen elänyt yhteisössä, jossa seksuaalisuus on ollut tabu ja jossa oma seksuaalisuuteni ei ole ollut omissa käsissäni.”

”Luokan merkitys unohtuu usein akateemisilta feministeiltä, vaikka he itse korostavat intersektionaalisuutta. He saattavat silti vaatia termien tarkkaa osaamista ja kehottavat ottamaan niiden merkityksestä itse selvää, vaikka tämä olisi neuroepätyypilliselle silkka mahdottomuus.”

”Koska koko identiteettini on aina ollut pirstaleinen, muiden sanat tuntuvat totuudelta, jos ne sanoo tarpeeksi suurella auktoriteetilla.”

”Kymmenenvuotiaana sain ensimmäiset luotettavat ystäväni lampaista. Ne olivat ensimmäisiä minun kokoisiani olentoja, jotka hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin ja jotka eivät välittäneet siitä, että olin erilainen.”

Tommi Melenderin uusi esseekokoelma on runsas ja palaamisen arvoinen. Kirjassa esitetään mm. minut yllättänyt huomio siitä, että Clarice Lispectorin romaanit ovat täynnä ”maailmankaikkeutta syleileviä jumalkokemuksen hetkiä” - kohtaako esim. G.H. torakassa syvimmän minänsä sijaan jumalan? Miettimistä seuraavalle lukukerralle. Kirjallisten oivallusten ohella Melender tuo näkyviin asioita arkisesta maailmankuvastamme. Pyhä työ -esseessä tunnistan kaipuun vapaaksi kirjoittajaksi ja pelon kuukausipalkasta luopumisesta. Mieheyden taakat -esseessä tunnistan valtaosan hänen kuvaamastaan maskuliinisen häpeän synnyttämästä vihasta. Muutamat esseistä olivat jo ennestään tuttuja Parnassosta ja Imagesta, mutta eipä niiden uudelleenlukeminen haitannut, varsinkin kun kirjassa julkaistuja tekstejä on laajennettu lehtiversioista. Kokoelman loppuessa tuli harvinainen tunne, että ”nytkö jo?”

”Maailma pysyy siedettävänä vain niin kauan kuin teemme sen minkä ihmisyys vaatii.” (Toivon tuolla puolen)

”Niillä, jotka selviävät miehuuskokeestaan kunnialla, ei ole tarvetta kyseenalaistaa pelin sääntöjä, kun taas ne, jotka reputtavat miehuuskokeensa, häpeävät liikaa tehdäkseen sen.” (Mieheyden taakat)

”Soisin, että huolestuisimme välillä myös siitä, jaksaako kukaan enää vihata kirjallisuutta.” (Kirjallisuus ja viha)

”Minusta ei tullut kovanaamaa, vaan jouduin valitsemaan kulkureittini niin, etten joutuisi kovanaamojen tielle.” (Mieheyden taakat)

Aistien välittämän ja ruumiillisen hyväksyminen osaksi kaikkea ajattelua ja tiedon muodostamista on nigerialais-suomalaisen Minna Salamin esseekokoelman ytimessä. Kyse on ikiaikaisista filosofisista kysymyksistä, joita Salami käsittelee mustan feminismin valossa ammentaen mm. jorubaperinteestä. On aika oppia maailmasta laajemmin ja siirtyä kauemmas europatriarkaalisesta todellisuuskäsityksestä. Aistien viisaus toimii myös teoksena, joka avaa perusteellisesti monia feministisiä käsitteitä: identiteetti, dekolonisaatio, sisaruus, valta. Esseeteokseksi tämän tekee minusta avoin omakohtaisuus ja keskustelu muiden ajattelijoiden ja perinnetiedon kanssa.

Tieto ja kauneus eivät ole jotain omistettavaa, vaan aktiivista toimintaa, elämäniloisen ihmisen olemuksessa tuntuvia, näkyviä ja kuuluvia asioita. Huomaan jo tätä kirjoittaessanikin, että Salamin teksti kutsuu hahmottelemaan asioita moniaistillisemmin, purkamaan hallintaan perustuvaa kielenkäyttöä. Hän pitää tärkeänä, että feministisistä teemoista keskustellaan myös tavalla joka on moninaisen yleisön ymmärrettävissä, ja Aistien viisaus onnistuu varsin hyvin tässä pyrkimyksessä; teksti vaikuttaa usein suoralta, mutta sen monikerroksisuus tulee esiin kun lukee katkelmia useamman kerran. Pidän siitä, miten runous ja musiikki nostetaan kirjassa arvoonsa aistivoimaisen kokemuksen välittäjinä. Tämäkin kuuluu kirjoihin, joiden äärellä oma positio on ensisijaisesti kuunteleva.

”Hengen valaminen tietoon on sitä, että näkee taiteet, tanssin, sanonnat, rituaaliset tekstit, eeppiset runot, musiikkityylit, luomismyytit, elämäntarinat, naisten perinteet ja utopiat – kaiken, minkä voi sanoa liittyvän henkeen – oivalluksen lähteinä.” (s. 21)

”Ilolla tarkoitan sisäistä ominaisuutta, joka on itsessään luonteeltaan poliittinen. – – Tarkoitan omana itsenä olemista, vaikka se rikkoisi hyväksyttyjä käsityksiä siitä, mitä pitää olla. Tarkoitan olemisen helppoutta ja keveyttä. Pohjimmiltaan tarkoitan itsen vapauttamista identiteetin ennalta määritellyistä raameista.” (s. 105)

Ympäristön avajaiset

Silja Järventausta jatkaa viidennessä runokokoelmasaan Ympäristön avajaiset kielen mahdollisuuksien tutkimista proosarunouden keinoin. Hänen aiemmat kokoelmansa olivat Kaupungin lippuluukulla 2015, Hyvän yön puisto 2012, Liputettu päivä 2008 ja Patjalla meren yli 2006.
Järventausta on runoilijana hyvin omintakeinen ja erityislaatuinen, ja vaikka runoilijoita ei ehkä olisi tarvekaan lokeroida mihinkään, niin Järventaustan lokeroiminen tuntuu erityisen turhalta ja jopa mahdottomalta. Hänen runouttaan kuvaa kuitenkin kielen liike ja kulku, lähes lapsenomainen kielen tunnustelu, murustelu ja alituinen uuden etsintä, ja lisäksi yllätykset ja huumori.
Tekstissä korostuu lause perusyksikkönä. Järventaustan runous voisi olla kielirunoutta. Hänen kokoelmiensa keskiössä eivät ole niinkään tunteiden tai ilmiöiden kuvailu, metafora tai symbolismi. Vaan pikemminkin runon polttoaineena toimii kirjoitettu kieli, sen materiaalisuus ja mahdollisuudet. Sanat synnyttävät toisia sanoja. Tätä uutta kokoelmaa lukiessani huomasin jännän ilmiön: kieleni - siis ihan tämä fyysinen lihas suussani - lähti lukemiseen mukaan. Kieleni jotenkin inspiroitui ja heräsi ja alkoi liikkua tekstin mukana. Kuulostaa vähän hassulta, mutta ehkä sekin kertoo Järventaustan runojen materiaalisuudesta! Järventaustaa on kutsuttu kirjailijoiden runoilijaksi: hänen kielelliset retkensä innoittavat muita kirjoittamaan, ne saavat toisten kielenkannat kirpoamaan.
Sitten Ympäristön avajaiset -kokoelmaan. Käytämme sanaa ympäristö paljon tässä ajassa. Voi olla että ilmasto on ottanut sen paikkaa viimeisen parin vuoden aikana. Mutta joka tapauksessa paljon puhutaan ympäristönsuojelusta ja ympäristöhaitoista ja ympäristötuista ja niin edelleen. Ympäristöä on toki myös kulttuurin muovaama inhimillinen ympäristö, ei vain luonto. Ympäristöä on myös esinemaailma ja rakennettu ympäristö. Järventaustan runoissa moni esine herää eloon ja ei-inhimillinen olio inhimillistyy personifikaation kautta. Ympäristökin puuhailee monenmoista.
”Se ei yksinkertaisesti tule laudaksi. Vaan se jatkaa niin kielteistä, niin tuhinaa.” ”Ympäristö ei yllättynyt vähän, että mainitsen sen ja liikun siinä sisässä.”
Järventausta on silläkin tavalla luova, että hän käyttää negaatiota, kieltomuotoa kielenluontiin. Tavallaanhan kielletty asia syntyy lukijan päässä sillä hetkellä kun kielto on tehty näkyväksi. Kokoelman loppupuolella hän kirjoittaa: ”Niin kävi. Kertomani mukaan keskipäivä ei lyönyt lyöntejään takaisin, eikä minun lyöntejäni. Apilasta eivät irronneet siivet, myöskään voikukka ei räsähtänyt rikki.”
Jään näiden runojen äärellä hämmennyksen tilaan, ja se on ihanaa, vapauttavaa ja oudon helpottavaa. Järventaustan runoissa on orgaanisuutta ja sanoja pakenevaa sisäistä logiikkaa, ja tuntuu että niiden parissa on samanaikaisesti täysin hereillä ja levossa.

Nimesi on Marjatta

Sirpa Kyyrönen jatkaa neljännessä kokoelmassaan aiemmista teoksista tuttujen teemojen parissa: hän tutkii naiskehoa, äitiyttä, naisen halua ja naisen ja luonnon yhteyksiä.
Äitiyden teema on ikiaikainen, ajaton, ja toisaalta niin toistettu että kuluneisuus ja kaavamaisuus uhkaavat. Kyyrösen teksti on kuitenkin vetävää ja aistivoimaista, läpeensä vakuuttavaa. Hän ammentaa Kalevalasta, kansanrunoista ja myyteistä. Nimihenkilö Marjatta on aktiivinen, hedelmällinen nainen, Neitsyt Marian kotimainen versio. Hän tulee raskaaksi puolukasta ja synnyttää Väinämöisen syrjäyttäjän, Karjalan uuden kuninkaan. Äitiyden ja naiseuden teeman lisäksi, ja toki näihin myös liittyen, Kyyrösen runoista välittyy ekologinen huoli, huoli luonnosta ja maailmasta. Mutta Kyyrönen ei käsittele aiheitaan yksiulotteisesti tai tendenssimäisesti, vaan niin naisasia kuin ilmastohuoli tulevat esiin rivien välistä. Kirjoittaessaan naisen luomisesta, lisääntymisestä, syntymisestä maailmaan ja maailman syntymästä Kyyrönen kirjoittaa samalla kirjoittamisesta ja luovuudesta ylipäätään. Nimesi on Marjatta on runsas ja rytmikäs teos, ravintoa mielelle ja sielulle. Verestä olet sinä tullut ja vereksi sinä jälleen muutut: "ja taittelet vessapaperista pikkuhousuihin taulun/ johon veri kirjoittaa sinun nimesi".

Johdatus pimeään

pim

Näin alkaa Johdatus pimeään.
Onko pim- niin kuin pimeää? Pim, joku pimahti? Pim, olet taiottu? Pimputtaako joku soitinta jossain?
Tutkija ja runoilija Matti Kangaskoskella on vahva filosofinen tausta. Hän on kertonut pohtineensa todellisuuden ja järjestävän mielen ongelmaa jo kauan.
Mitä on järjen valon tuolla puolen? Mitä rakkaus voisi olla järjestämättömässä todellisuudessa? Näitä Kangaskoski kysyy komeassa Johdatus pimeään -runokokoelmassa, joka voitti viime vuoden Tanssiva karhu -palkinnon.
”Haluan todellisuuteen, joten minun on opittava rakastamaan pimeää? - mikä tarkoittaa rakkautta ilman erottelua, mikä tarkoittaa rakkautta./ Kirkkaaseen keskipäivään puhkeaa ylitsetulviva pimeys, ja olkoon se näin./ Olkoon se näin?/ En tiedä, en kestä”
Johdatus pimeään on mustakantinen ja vakava mutta ei missään nimessä iloton kirja. Valon ja pimeyden teemat näkyvät myös kirjaesineessä itsessään. Puolivälissä kirjan sivut muuttuvat valkoisista mustiksi samalla, kun puhuja sukeltaa pimeään. Puhuja yrittää kääntää pimeyden teorian käytännöksi. Mutta todellisuus testaa: koetinkiveksi asettuu metelöivä seinänaapuri. ”Miten voin rakastaa mitään, jos en opi rakastamaan pimeää naapuriani? / Juuri tämän kanssa minun on oltava tekemisissä.”
Puhuja alkaa luopua todellisuutta järjestävistä elementeistä, kuten mielipiteistä, merkityksistä, hyvästä ja huonosta. Myös kieli alkaa hajota. Lopulta jäljellä on vain - pim.

Kaikki tapahtuu niin paljon

Virpi Vairisen neljäs kokoelma tutkii internetin ja digitaalisuuden vaikutusta ihmiskokemukseen ja tapoihimme hahmottaa todellisuus. Teoksen keskiössä ovat kysymykset läsnäolosta ja poissaolosta. Vairinen syleilee digitaaliseksi muuttunutta maailmaamme: hän ei pyri tekemään runoudesta jotain siitä irrallista. Hahmotamme todellisuutta tutkimalla avaamiamme ikkunoita ja harhailemalla välilehtien kahinassa.
Vairinen kirjoittaa: "edestakainen liikkeesi online-tilaan ja takaisin kiihottaa minua olet paikalla, vihreä piste ja sitten katoat taas
se on kuin valo laiturin nokassa peilityynen öisen järven toisella puolen"
Kaikki tapahtuu niin paljon kertoo myös rakkauden menettämisestä ja rakastetun kuolemasta. Runojen taustalla on tosielämän menetys: Vairinen menetti kumppaninsa, (digi)runoilija ja kääntäjä Marko Niemen äkillisesti syksyllä 2019. Teoksen viimeinen kolmannes kertoo kuolinpäivästä ja kuvaa ja sanoittaa menetyksen jälkeistä suruprosessia.
Kokoelman kannalta olennainen käsite on Vairisen esille tuoma bifurkaatio eli kahdentuminen. Kumppanin kuoleman aiheuttama suru ja muistot katkovat kielen ja jakavat maailman kahtia. Myös kokoelma ratkeaa auki, kahdentuu ja halkeaa.
Don DeLillon romaani Esittäjä (The Body Artist) toimii kokoelmassa eräänlaisena tukirakenteena tai kipsinä. Runominä on lukenut romaanin useaan kertaan ja hän on käsitellyt sitä myös opinnäytetöissään. Surusta tulee lopulta dialogia runoilijan omien sanojen ja DeLillon tekstin välillä.

Fun primavera

Lavarunoilija Elsa Töllin Fun primavera sisältää runoja joita Tölli on viime vuosien aikana esittänyt keikoilla. Fun primavera on leikekirja, lavarunoteos ja zine, ja se lemahtaa vahvasti punk-henkisyydeltä ja ite-taiteelta. Se rönsyää ja pursuaa, ja pakenee annettuja runokirjan malleja. Se on eräänlainen esitysten muistokirja. Siinä on settilistaa, räikeitä tussi- ja vahaliitupiirroksia, glitter-roskia ja valokuvia. Tölli luo sanoilla tilanteita, kuvia ja tunnelmia: ”Mentiin kulta-grillille glitterit kimmellen, Sanoit, ’on aina raskasta olla juhlien ainoa rihanna’ ja räkätettiin, liimat repeili kengistä. Kun suutut äkkiä, silmissäsi rypistyy eilisen hesareita, silloin sinua suutelen, kuolaista suutasi suutelen.”

Titaanidisko

Titaanidisko on Sini Silverin toinen runoteos ja ensimmäinen laaja kokoelma. Hän debytoi runoviholla vuonna 2017. Muotoilen muovipussista kaunista kahvaa -vihkonen oli rosoinen mutta jo omaääninen, ja Silverin poetiikka oli siinä jo idullaan.
Poesian julkaiseman Titaanidiskon hallitseva muoto on proosaruno. Silverin jäljittelemätön ääni ei kuitenkaan ole kesyyntynyt vaan kehittynyt. Titaanidisko tarjoaa hauskaa, mietteliästä ja posthumanistista luontorunoa. Keskiössä ovat tunteet ja tunnelmat, mutta taitavan tekijän käsissä kuva laajenee ja vaikuttaa.
”Tulee tuhlailla sanoja esineitä ajatuksia, puhua noin vain tästä kaikesta,/ pelkäämättä selitystä, olemalla tarkka siinä, tekemällä tarkasti pelko,/ tekemällä tarkasti sanat, ei-tietäminen. Sillä ei ole mitään kivaa lomaa,/ ansaittua poissaoloa, runollisuutta.”
Silveri kirjoittaa autenttisuuden ja eheyden ajatuksia vastaan. Minuus pakenee pysyviä identiteettejä kuin "liukastettu pala märkää muistoa". Kehollisuuskin on moninaisia ruumiinosia: reisiä, pyllyjä, suita, ihokarvoja. Harvoin runoudessa puhutaan perseistä, mutta Silveri ei kaihda sanoa rumaakaan sanaa niin kuin se on.
Kokoelmassa toistuu yksi kuva: sipsi eli perunalastu. Sipsiä halutaan, ja sen saavuttamattomuus turhauttaa. Banaali runokuva kertoo Silverin tyylistä. Lopulta tyhjä sipsipussi otetaan uusiokäyttöön, ja sehän kertoo toivosta, terveemmästä luontosuhteesta ja uuden maailman mahdollisuudesta.

Daughter of immigrants

Tania Nathan on journalisti ja runoilija, joka työskentelee nuorten parissa ja järjestää open mic -tapahtumia Helsingissä. Hänen äitinsä on kiinalainen, isä srilankalainen. Suomeen hän päätyi 2000-luvun alussa.
Nathan kirjoittaa englanniksi. Runot ovat suuhun sopivia, lavarunoutta, tai sitten pitkiä kertovia tekstejä, proosarunoa. Hän on kertonut että hänen runoutensa alkoi raivosta ja se on hyvin henkilökohtaista. Sitä kautta teksteihin tulee myös poliittinen, kantaaottava taso.
”The angry brown girl that has lived/ unsettled/ and/ unsatisfied/ In my skin, inside my bones,/ Between my lips and my teeth my/ Blood and my organs/ Will not be quiet anymore.”
Nathanin teoksen on rahoittanut ARMA (Anti-Racism Media Activist Alliance), jonka tavoitteena on nostaa esiin Suomessa asuvia ruskeita kirjoittajia. Alkusanoissaan Nathan kohdistaa sanansa myös suomalaisille kustantamoille, jotka kieltäytyivät julkaisemasta hänen runojaan. ”To all the Finnish publishers that said to me No, I say to you now, Yes.”
Runojen kustantaminen jää näinä päivinä aika pitkälle pienille kustantamoille. Englanniksi kirjoittavat POC-runoilijat ovat marginaalin marginaalia. (POC=people of colour)

Uskollinen ja hyveellinen yö

Pienelle Enostone kustannukselle osui viime syksynä lottovoitto, kun runoilija Louise Glück palkittiin kirjallisuuden Nobel-palkinnolla. Glückin kokoelman Faithful and Virtuous Night käännös oli nimittäin Anni Sumarin työpöydällä jo pitkällä. Harvinainen sattuma toi nobelistin runot suomenkielisten lukijoiden käsiin hyvin pian sen jälkeen kun Glück oli saanut palkintonsa.
77-vuotias Glück on 12 kokoelmaa julkaissut runoilija, esseisti, Yalen yliopiston professori ja luovan kirjoittamisen ohjaaja. Hän debytoi vuonna 1968 runokokoelmalla Firstborn. Hänet on ehditty palkita moneen kertaan muilla kirjallisuuspalkinnoilla (mm. Pulitzer, National Book Award, Bollinger Prize). Vaikka hän on Suomessa ollut vain pienen runotuntijoiden piirin tuttu, maailmalla hän on ehtinyt nauttia suurta arvostusta jo pitkään.
Alkukielellä vuonna 2014 julkaistu Uskollinen ja hyveellinen yö -kokoelma koostuu roolirunoista. Sen teemoja ovat ikääntyminen, suru ja menetykset. Toisaalta siinä vilahtavat ritarit ja kuningas Arthurin legenda. On poika ja tämän veli, jotka menettävät vanhempansa autokolarissa ja päätyvät asumaan tätinsä luo. Runojen puhujasta, eli tästä orpopojasta, kasvaa melankolinen kuvataiteilija. Muistot ja menetysten paino eivät koskaan jätä häntä rauhaan. Kuoleman lähestyessä hän etsii ja rakentaa muistojensa varaan syvempiä yhteyksiä ja merkityksiä.
Osa runoista on kuin pienoisnovelleja, kieleltäänkin enemmän kertovia kuin lyyrisiä. Toisaalta runoissa on usvaista unitunnelmaa, jotain arkaaista ja ikiaikaista, ritarien aikaan vievää.
Anni Sumari on runoilija ja suomentaja, joka Aki Salmelan ohella on kunnostautunut viime vuosina erityisesti yhdysvaltalaisen runouden kääntäjänä. Aviador kustantamo julkaisi Sumarilta yhdysvaltalaisen nykyrunouden antologian Merenvaahdon palatsi vuonna 2019. Jo siinä oli pari Glückin runoa.
Hyvät käännökset laajentavat ja jopa mullistavat tapoja hahmottaa runous. Suomessa merkittäviä amerikkalaisia käännösrunoilijoita ovat olleet aikaisemmin esimerkiksi T. S. Eliot, Allan Ginsberg ja Sylvia Plath. Toisaalta meiltä puuttui pitkään keskeisiä amerikkalaisen runouden käännöksiä.
Monta 1900-luvun amerikkalaisen runouden jättiläistä on suomennettu pahasti jälkijunassa. E. E. Cummingsilta, Anne Sextonilta ja Robert Lowellilta on saatu valitut runot suomeksi aivan viime vuosina. Kyse on pienten kustantamojen ja innokkaiden suomentajien pioneerityöstä. Siinä missä kirjailijat luovat kirjallisuutta, voisi sanoa että kääntäjät luovat maailmankirjallisuutta. Runokäännökset tuovat lukijan ulottuville puhujia toisesta ajasta, toisesta paikasta ja vieraista kulttuureista. Juuri meidän ajassamme tuntuu erityisen tärkeältä antaa tilaa toisille näkökulmille ja puhujille. Englanninkielisen kulttuurin rinnalle tarvitsisimme tietysti runsaammin myös muita kielialueita.

Joutomaa

T. S. Eliotin lähes satavuotias modernismin klassikko The Waste Land (1922) kääntyi uudelleen suomeksi Markus Jääskeläisen käsissä. Nimellä Autio maa tunnettu pitkä runo on nyt Joutomaa. Runo on julkaistu suomeksi tätä ennen kahteen otteeseen: vuonna 1949 Lauri Viljasen ja 1992 Ville Revon kääntämänä. Runon taustalla on nähty ensimmäisen maailmansodan ja Euroopassa riehuneen espanjantaudin kauhuja, mutta myös Eliotin henkilökohtaista ahdistusta. Runoilija sairasteli ja hänen avioliittonsa oli vaikeuksissa. Eräällä tavalla Joutomaa on uuden kynnyksellä kirjoitettua kriisirunoutta. Siis erittäin aikaamme sopivaa. Jääskeläisen suomennos päivittää Eliotin nykylukijalle. Teoksen nimen suomennos on herättänyt keskustelua. ”Autio maa” on jylhempi, eeppisempi ja enemmän tulkinnoille avoin. “Joutomaa” on käännöksenä tarkka ja ytimekäs. Se tavoittaa teoksen hengen: ihmisen tekosilla on seurauksia, ja asiat ovat menettäneet arvoaan ja merkitystään. Runossa yllättää sen lyhyys. Ensimmäistä kertaa se julkaistaan suomeksi itsenäisenä teoksena. Jääskeläinen on suomentanut myös Eliotin laajan huomautusosion. Suomenkielinen runous murtui modernismiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. The Waste Land antoi silloin runoudelle uusia suuntia. Teoksen vaikutus suomalaiseen runouteen on siis vahva ja siksikin teokseen on syytä palata. Teos sisältää kirjallisuudentutkija Pekka Vartiaisen valaisevat jälkisanat. Joutomaa on moniääninen vahvojen runokuvien kollaasi. Suomentaja tavoittaa hienosti erilaiset puherekisterit ja kielen vaihtelevat rytmit. Runo muistuttaa Thames-joen rantaa laskuveden aikaan. Sieltä löytyy milloin mitäkin hylättyä, kadotettua ja rikkinäistä. Joskus silmiin osuu kimmellystä ja aarteita. Ylevä ja myyttinen yhdistyy jokapäiväiseen ja rujoon. Joutomaa päättyy sanoihin: ”Shantih shantih shantih”. Sanskritinkieliset sanat viittaavat rauhaan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Se etsiikö Eliot mylleryksen ja sirpaileisuuden keskellä syntyneessä runossaan nimenomaan rauhaa ja mielekkyyttä, onkin sitten oma keskustelunsa.

Syksylle ja muita runoja ja kirjeitä

Leevi Lehto (1951–2019) olisi halunnut suomentaa John Keatsin (1795–1821) tuotannon alusta loppuun, jos vain sairaus ja kuolema eivät olisi tulleet väliin. Myös Keatsin elämän riuduttava tauti katkaisi kesken, joten näillä kahdella runoilijalla on valitettavasti muutakin yhteistä kuin rakkaus sanoihin.
Keats on suuri brittiklassikko, ensimmäisen aallon romantikkoja. Hänen kääntämisensä on ollut varmasti haaste. Keats kirjoitti aikanaan aika modernisti. Lehto valitsi niin, että hän ei lähtenyt kääntämään 1800-luvun alun englantia 2000-luvun alun suomeksi. Vaan hän käytti Keatsin arkisen kielenkäytön vastineena Aleksis Kiven suomea 1860-luvulta, luultavasti jo siksikin koska vuonna 1817 suomen kieltä kirjoitettiin vielä niukasti.
Vanhemman, mittaan kirjoitetun runouden suomentaminen on vaikeaa. Otto Mannista, joka käänsi paljon runoutta, kritisoitiin siitä, että hän halusi pitää kiinni mitasta ja loppusoinnuista hinnalla millä hyvänsä. Leevi Lehto otti toisen suunnan. Hän oikaisi välillä sekä rytmissä että riimeissä. Lehdon suomennos ei siis ole ongelmaton eikä täydellinen, mutta kiinnostava se on. Runoilija Erkka Filander toimitti kesken jääneen käännöksen julkaisukuntoon. Kulttuurityö, joka ansaitsee kiitoksen.
"Pois! pois! luoksesi mä tahdon lentää, en kera Bakkhuksen ja leopardiensa, vaan Runouden siivin, näkymättömin, uhmaten hämmennystä hitaan pään." (Oodista satakielelle)

The Dawn of Everything A New History of Humanity

This dense, monumental and thorough collection of innovative insights in social anthropology will make us unthink and rethink everything we know about humanity and the history of our ancestors from upper Paleolithic and Mesolithic, the main topics being freedom and equality. The authors are Professors David Graeber (American anthropologist and anarchist activist - passed away in 2020) and British archaeologist and Professor of Comparative Archaeology David Wengrow analyze the relationships between multiple forms of freedom and the presumed aggressive nature of humans. Such theories emerged in the eighteenth century as a reaction to indigenous critiques of European society. Our view of human history will be revolutionized, as well as the notions about the origins of farming, property, cities, democracy, slavery, and civilization. History is far more interesting than we think, if humans did not spend 95 per cent of their evolutionary past in tiny bands of hunter-gatherers, what were they doing in their free time? Which kind of social and economic organization are possible and even historically existing? There is no such thing as a common, straight, and clear path as shown in the archaeological record or in history seen from a broader standpoint. The evidence is simply not there to support this tidy evolution. It seems that there's more evidence that Paleolithic and Mesolithic peoples played with political arrangements and with materials/technologies a long time before they became used in what we think as "important". They played with agriculture...meaning experimenting different approaches in gardening and botany. Women played various parts on social arrangements all over the world, neither always the dominated or privileged gender as seen by so many leftist thinkers. Just as it is in cultures all over the world today, people of the upper Paleolithic and Mesolithic had different ideas about how to live, sometimes contrasting with their neighbors intentionally. Our ancestors were just as complex and diverse as modern people, yet the forms that their complexities took is richly different from our own. What we think happened is never as interesting as what often did happen. In some ways, casting back our own presumptions into the past is just as problematic as envisioning them as blissfully ignorant. The authors offered several new conceptions and probable causes for cultural differences that we see in history, or the origin of our singular ways of thinking and in the process call into questions so many of the ways that we have framed these sciences and disciplines, particularly in the popular sphere. They played with agriculture...meaning starting in gardening and botany. On small scales most likely in the science of women. Moreover, women played various parts on social arrangements all over the world, neither always the dominated or privileged gender as seen by so many leftist thinkers. People of the upper Paleolithic and Mesolithic had different ideas about how to live, sometimes contrasting with their neighbors intentionally. These ancestors were just as complex and diverse as modern people, yet the forms that their complexities took is richly different from our own. What we think happened is never as interesting as what often did happen. The authors offered several new conceptions and probable causes for cultural differences that we see in history, or the origin of our singular ways of thinking and in the process call into questions so many of the ways that we have framed these sciences and disciplines, particularly in the popular sphere.

Orwell's roses

This essay begins with a visit to Orwell’s cottage, in the English village of Wallington, where Solnit was surprised to find the roses, he’d planted some 80 years earlier in full bloom. “I was suddenly in his presence in a way I hadn’t expected,” she writes. “They rearranged my old assumptions.” “A society seeking to reinvent human nature wants to reach down into every psyche and rearrange it. Bread can be managed by authoritarian regimes, but roses are something individuals must be free to find for themselves, discovered and cultivated rather than prescribed. “We know only that the imagination, like certain wild animals, will not breed in captivity,” Orwell declares at the end of “The Prevention of Literature,” and the roses in “bread and roses” mean a kind of freedom that flourishes with privacy and independence.” Rebecca Solnit (born 1961) is an American writer. and essayist. This book is about art, roses, pleasure and politics: it is a fresh and even optimistic portrait of George Orwell as an avid gardener; indeed it analyses how his political writing was grounded in his passion for the natural world. Solnit creates a tight focus on a subject by approaching it in multiple and sometimes oblique ways. She visits George Orwell’s Solnit writes about George Orwell but also so much more, she used Orwell's life, politics, writing and especially his garden as a starting point to approach other issues: the coal trade, the hardships of those working in the mines and the effect on global warming and climate change. She discusses the roses that Orwell planted, and she tracked down but also the tie into the genetic study and modification of roses which leads to eugenics but also to the state of flower farms and especially those working in flower farms in Columbia. Solnit takes the reader on a journey to discover her joy in reading George Orwell’s essay about planting roses, and why and how this is the core to both Orwell’s pursuit of truth saying and the reader’s political being. Solnit makes us acquainted with Orwell's personal life: how pleasure and beauty and hours with no quantifiable practical result fit into the life of someone, perhaps of anyone, who also cared about justice and truth and human rights and how to change the world. Solnit completes our journey with consideration of Orwell’s late essays, Animal Farm, diaries and Nineteen Eighty-Four, but does so always returning to the context of Orwell’s joy from the small pleasures and beauty and hours with no quantifiable practical results. A precious book which benefits from familiarity with Orwell’s work.

The Anthropocene reviewed : essays on a human-centered planet

The Anthropocene is the current geological age, in which human activity has profoundly shaped the planet and its biodiversity The Anthropocene Reviewed is John Green’s name for a podcast released monthly until September 2020 and this essay collection, written during COVID lockdown, presents his reviews on wide range of aspects of our existence. John Green is also the author of highly popular Young Adult novels like The Fault in Our Stars and Looking for Alaska. This book is written for those who delight in the mundane and revel in the extraordinary. Each chapter presents Green reviewing two topics, accompanied by stories on how they have affected his life. These topics have included intangible concepts like humanity's capacity for wonder, artificial products like Diet Dr. Pepper, natural species that have had their fates altered by human influence like the Canada goose, and phenomena that primarily influence humanity such as Halley's Comet, as well as teddy bears, velociraptors, Monopoly, sunsets, and many more. Green gives a bit of historical or contextual background, shares his perspective on the subject, then rates it on a 5-star scale. Green's voice is here sincere, non-sarcastic and heart-felt, the examination of what we love, how we love it, and who we love it with. It's humanity reviewed, renewed, examined and explained. It's contemporary and classic and entirely, totally timely. It's the best, calmest, most responsible response to this hellish, extended age of lockdown and uncertainty.

Crying in H mart : a memoir

Michelle Zauner is an American Korean indie rockstar, her memoir is a recount of her relationship with her Korean mother as well as a personal quest to acknowledge and own her cultural roots. Korea as her foreign motherland has a fundamental role in this memoir. Cultural identity in her case is represented both metaphorically and literally by Korean food. Zauner possesses magnificient storytelling skills, especially in describing a complete range of ineffable nuances of feelings. The memoir follows her through her childhood spent in symbiosis with her mother, the teenage years marked by her rebellion and then the final reconciliation, unfortunately due to her mother's fight against pancreatic cancer. Zauner left everything to take care of her mother and the time spent together healed their relationship. Her mission was to give back her love and care and to learn how to cook the Korean dishes her mother loved, a coping device and her way to commemorate her. This book is not only for people who’ve experienced the loss of a loved one, it also offers insights into cultural contrasts and identity.

Notes on grief

Grief is a cruel kind of education. You learn how ungentle mourning can be, how full of anger. You learn how glib condolences can feel. You learn how much grief is about language, the failure of language and the grasping for language. Adichie writes a poignant essay on loss and the people we love. She lost her father in 2020 James Nwoye Adichie, a renowned professor of statistics in Nigeria. 'Grief is a cruel kind of education. You learn how ungentle mourning can be, how full of anger. You learn how glib condolences can feel. You learn how much grief is about language, the failure of language and the grasping for language' In this tender and powerful essay, expanded from the original New Yorker text, his daughter, a self-confessed daddy's girl, remembers her beloved father. Notes on Grief is at once a tribute to a long life of grace and wisdom, the story of a daughter's fierce love for a parent, and a revealing examination of the layers of loss and the nature of grief.

What would you do if you weren't afraid? : discover a life filled with purpose and joy through the secrets of jewish wisdom

Oshman is the Head of Culture at TikTok Europe, after several years in Team & Leadership Development at Facebook. Her managerial achievements might give us the idea of a strong leader, someone who never experienced setbacks nor anxiety... well Michal Oshman went through a painful process of personal growth. With the support of life-changing principles of Jewish wisdom, the author shows how Chassidut, or Jewish teachings, offer practical advice for common concerns ranging from getting the most out of one's career to overcoming setbacks to parenting, to healing from a broken heart and more. This book is sincere, brilliant, warm and compassionate, each of us has a purpose and a soul reaching for the light. It's a matter of finding that light and living into it. We already have all the ingredients needed to lead a joyous life. The examples are drawn from her experiences in the corporate world as well as personal and family life. Each chapter is based upon a key principle, providing accurate definitions for the Jewish terms. The book is divided into ten chapters, each named after a different Hebrew term, such as Neshama (soul), Tzimtzum (contraction), Tikkun (repair), and Teshuva (repentance). In each chapter, Oshman explains the meaning of the principle and how she applied it in her daily life. In the chapter on contraction, for example, the author first explains the kabbalistic concept of Tzimtzum, developed by Rabbi Isaac Luria, the sixteenth-century mystic, which posits that God contracted part of His light to make space for the creation. She then applies the concept to her own daily life, expressing the thought that being present with one’s child, spouse or colleague doesn’t mean that one has to take up all the space in the relationship. One must learn to give space to the other person. One of the hallmarks of this book is the author’s refreshing honesty and willingness to discuss her shortcomings as well as her strengths. This book is for those approaching a process of self-reflection and growth, thence for everyone.

Will

Nomen est omen (the name is a sign) nominative determinism is the hypothesis that people tend to gravitate towards areas of work that fit their names. [Wikipedia] Will is the superpower that accompanied Will Smith throughout his career and personal life. The biography memoir of Will Smith is the story of his dedication and life choices; of the personal development of a Philadelphia child, whose actions were mostly led by fear, into a full-grown wise adult, as well as into one of the most accomplished actors, singer and songwriter of the last 30 years. Smith was born and raised in Philadelphia from a middle-class family. His upbringing, the neighborhood, his father, mother and grandmother, his circle of friends and his wife and children are essential elements of his personality and strengths. Also, Will Smith has met during his career the most influential personalities, not only of the show business, but also Mohamed Ali, Nelson Mandela and many others. This book is for everybody, he took an important step into self-reflection: it is evident, how the writing process of this memoir is per se the path to a stage in life when Smith is able to perceive clearly and at times to reflect and rewrite the most important moments of his career and personal life.

A bigger picture : my fight to bring a new African voice to the climate crisis

The memoir of a climate change activist should be in a different category (climate change and environmental protection) in this presentation, well, It belongs also here as well, for reasons that are not only connected to life on earth: it is a story of courage, of finding strength where you thought it didn’t exist, fully unexpected and unplanned personal development and self-acceptance. Vanessa Nakate and her climate activism are known from the unfamous Associated Press “involuntary” act of cropping her out of a photograph of five young climate activists gathered at Davos, Switzerland on 2020. The “accidental” obliteration of Vanessa Nakate has a far wider meaning: it is a clear evidence that Global South voices are underrepresented. Climate change affects immensely lives across Africa, Asia and Latin America. In 2019 Nakate was about to graduate from Makerere University Business School, Uganda; her path was already planned and she was going to get a job, get married and live happy ever after. Her degree was in business administration and marketing, she only had a vague idea about activism. But then something happened: Ugandan students have a few months off before graduation to do voluntary work in their communities. As Nakate started to research what challenges people were facing in their daily lives, she began “to understand what global warming means, how much impact it’s having”. In 2019 Africa was the theater of extreme weather events In March and April, cyclones Idai and Kenneth struck south-east Africa and left 2.2 million people needing flood relief. As Nakate started researching the impact of the climate crisis, she was pulled into the vortex of devastated livelihoods across the continent. Then her call to arms came she had to make sure that her fellow citizens and administrators knew that climate change was a huge threat to millions of lives. She sees that activists from African nations and the Global South are not being heard in the same way as activists from white nations are heard. Inspired by Sweden’s Greta Thunberg, in 2019 Nakate became Uganda’s first Fridays for Future protestor, awakening to her personal power and summoning within herself a commanding political voice.

Unbound: my story of liberation and the birth of the Me Too movement

Tarana Burke is the founder of the #metoo movement: her memoir is the story of a black girl from the Bronx who grows into a woman who dedicates her life to protect the vulnerable and bring predators to account. It is astonishing how the sense of guilt is strong among the young victims, a feeling accompanied Burke for years, the path to empowerment starts with empathy. Burke was abused and molested as a child and as a teen, her deep understanding of trauma is evident and her service to others after her own experience is even more remarkable. She got serious with her activism once she realized the lack of programs to support/protect Black and Brown women who spoke up about their sexual abuse. Through organizing Me Too came to be and later morphed into a movement. She addresses not only the predators but also those complicit in protecting the powerful. She also addresses her concerns as she watched #metoo blow up on Twitter & why it was important that she lay claim to the Me Too phrase (fearing white women would erase years of her work by claiming it as their own) & explains how she later came to understand that all women needed the same thing as Black & Brown women- space to be seen and heard.

Somebody's daughter : a memoir

Throughout her adolescence, Ashley Ford doesn't know how to deal with the worries that keep her up at night. If only she could turn to her father for his advice and support. But he's in prison, and she doesn't know what he did to end up there. After being raped by her ex-boyfriend, Ashley desperately searches for her sense of self. Then, her grandmother reveals the truth about her father's incarceration... and Ashley's world is turned upside down. Ashley embarks on a powerful journey to find the connections between who she is and what she was born into, discovering that, however much we might try to untether ourselves from a painful past, the ties that bind families together are the strongest ones of all..

Stronger : changing everything I knew about women's strength

If you are the girl, the woman who feels like she is never enough, that she will never be as strong, as good, as capable, I am here to tell you that you are enough. I am here to tell you that while it shouldn't have been your burden, you can write a different story. Stronger will change what you think you know about strength and, most importantly, empower you to go on your own journey to discover what strength looks like for you. Now a competitive amateur powerlifter who can lift over twice her own bodyweight, Poorna Bell is perfectly placed to start a crucial conversation about women's strength and fitness, one that has nothing to do with weight loss. In Stronger she challenges the notions taught to us as girls and examines how all of us can tap into our reservoir of inner strength to make us our strongest selves mentally and physically. Describing taking up weightlifting after the death of her husband, she shows how discovering her own strength helped her to find the confidence that physical pursuits can amplify - the confidence that has been helping men to succeed for centuries - and that women can find too. In these pages, Poorna tells not only her own story but those of a range of women, investigating intersections of race, age and social background. Part memoir, part manifesto, Stronger explodes old-fashioned notions and long-held beliefs about getting strong and explores the relationship between mental and physical strength. Whether you're into weightlifting, running, swimming, yoga or don't consider yourself to be sporty at all, Poorna shows how finding strength can work for you, regardless of age, ability or background.

Effortless: make it easier to do what matters most

In his previous international bestseller Essentialism, the business consultant Greg McKeown showed us how to create extreme focus in our lives, by identifying and eliminating what is superfluous and then focus on those important things. In Effortless the author shows us how to do those essential things in the easiest way possible: “Doing the most essential things in life does not have to be so hard. In fact, we can make it easy… effortless, in fact, if we approach it the right way.” The book divides into three parts: 1. Effortless State - how can we make it easier to focus? 2. Effortless Action - how can we make it easier to do? 3. Effortless Results - how can we get more results for less effort? Each part presents chapters, each describing into detail a different strategy. This book sums up in a very simple way many strategical schemes aimed to optimize our efforts, while being more self-conscious. Some strategies sound like common sense, but perhaps it is also important to remind ourselves we had already an idea on how to do things right. Among others, the concept of inverting the problem is very interesting: when faced with a hard problem that seems too overwhelming, it is good to stop and ask ourselves “Does this even have to be hard? What if it was easy, what would that look like?” The effortless state he writes about reminds of the idea of ‘flow’. How can it help us get around to the household tasks we put off, add enjoyment to the mundane or increase productivity in our working lives? And, most importantly, how do we achieve it? How can we make these things feel more effortless? It suggests ways to successfully find the reward in the task - or add one - like listening to your favorite podcast as you exercise and much, much more. It’s an extensive exploration. At the end of each section McKeown summarizes the key learning, pulling all the anecdotes, actions, and good advice into a clear understanding that you can easily begin to implement in your life. The final chapter where Greg shares his personal journey with his daughter sheds a new light on what we have previously read.

Ghost of Tsushima

Samuraipeli Ghost of Tsushimassa pelaaja pääsee hyppäämään Jin Sakai -nimisen samurain varusteisiin. Pelin tarina alkaa vuodesta 1274 siitä, kun mongolialaiset hyökkäävät verisesti Japanin ja Korean välissä sijaitsevalle Tsushiman saarelle. Jinin ystävät ja toverit heittävät henkensä heti kättelyssä, kun ainoastaan sankarimme pelastuu kuin ihmeen kaupalla. Näin käynnistyy vastarinnantäyteinen juoni. Pelin päähenkilönä tehtäväsi on taistella mongolivalloittajia vastaan ja kerätä avuksesi liittolaisia kamppailuun. Pelin eeppisen matkan aikana ei ole aina mahdollista noudattaa samuraiden tiukkaa etikettiä joten myös hiippailua on kosolti luvassa.
Tsushiman saari on mallinnettu todella kauniisti ja kartalla riittää valtavasti nähtävää ja koettavaa. Pelkästään ensimmäisenä aukeavalle pelialueelle on helppo unohtua pitkäksi aikaa. Pelinkehittäjät vierailivat teoksen syntyprosessin aikana useita kertoja tosielämän Tsushimassa ja heidät onkin nyt nimetty saaren virallisiksi lähettiläiksi pelin julkaisun tuotua saarelle reilusti uteliaita vieraita. Lisäksi yksi upeimmista ja innovatiivisimmista pelillisen designin elementeistä on pelihahmoa oikeaan suuntaan ohjaava pelimaailmassa puhaltava upeannäköinen tuuli. Näin pelaaja ei joudu missään vaiheessa eksyksiin suurella kartalla, mutta immersiota rikkovia leijuvia nuolia ja katkoviivoja kuitenkaan tarvita.
Saarelta löytyy tuttuun tapaan sekä sivutehtäviä, avointa seikkailua että pääjuonen edistämistä. Jin voi esimerkiksi vallata menetettyjä rakennuksia takaisin mongolien käsistä. Myös näihin puuhiin uppoaa helposti tunti jos toinenkin. Tekeminen ei tunnu keinotekoiselta tavalta pidentää peliä, vaan luontevalta osalta seikkailua. Myös taistelu on pelissä nautinnollisen hyvin mallinnettu. Jinin arsenaalista löytyy kaksi erikokoista miekkaa, jousi sekä muita työkaluja vihollisten päiden menoksi. Varusteita voi pelin edetessä myös parannella pelityylinsä mukaan.
Vihamielisillä alueilla kannattaa edetä hiipien ja valita reittinsä tarkkaan. On todella palkitsevaa (ja huomattava strateginen etu) hypätä näkymättömistä kukistamaan Jinistä täysin tietämättömiä vihollisia.

Last of Us Part II

Last of Us Part II:n tarina seurailee ykkösosasta osasta tutun Ellien elämänvaiheita neljä vuotta edellisen pelin tapahtumien jälkeen. Elliestä on varttunut 19 vuotias nuori nainen.
Peli jatkaa vuonna 2013 ilmestyneen mestariteoksen tarinaa paljon synkemmällä ja raadollisemmalla tarinalla. Esiosaa on verrattu Cormac McCarthyn romaaniin ”Tie”. Jatko-osan vaikutteissa mainitaan mm. Kummisetä 2. Myös tarina on yhtä raadollinen. Teoksen ohjaaja Neil Druckmann onkin todennut, että edellisen pelin kantava teema oli rakkaus, mutta tällä kertaa eteenpäin ajavana motiivina toimii viha ja kosto. pelin on sanottu käsittelevän ihmisen haurasta psyykettä pelihistorian parhaimmalla tavalla. Pelin tarina ei arkaile näyttää ihmisten epätäydellisyyttä, pakkomielteitä ja moraalikatoa, mutta se haastaa myös pelaajan kyseenalaistamaan oikeutusta teoilleen.
Kyseessä on peli, jossa väkivaltaa ei kaunistella, vaan se näytetään juuri niin kamalana kuin se tarinassa tapahtuu. Tämä saa pelaajan haluamaan vältellä väkivaltakohtauksia sekä tekijänä että kokijana. Se taas tuo uudenlaisen kokemuksellisen kerroksen teokseen. Kukaan ei ole tarinassa yksiulotteinen hyvis tai pahis, vaan kaikilla hahmoilla on oma näkökulmansa tapahtuneisiin asioihin ja sitä kautta oikeutus rankkoihinkin tekoihin selviytymisen tähden. Tämän teoksen tarina on pakko kokea pelimuodossa. Niin paljon siinä hyödynnetään nimenomaan peleille ominaista ”aktiivisen kokemisen kerrontaa. Jos aikuiseenkin makuun rankka ja vihaa sekä kostoa sisältävä matka hajonneen infrastruktuurin keskellä, yhteiskunnan suoman turvan kadottua täysin olemattomiin, kannattaa tämä peli ehdottomasti pelata. Se on yksi pelimaailman mestariteoksisista, joka jää historiaan.

Cyberpunk 2077

Dystopiaa, kyberpunkkia, kasariestetiikkaa, hakkereita, suuryhtiöitä, tekoälyjä, kybernetiikkaa, karuja ihmiskohtaloita ja virtuaalitodellisuuskokemuksia. Tätä kaikkea ja paljon muuta on Cyberpunk 2077.
Peliin luodaan päähenkilö nimeltä V, joka on pelaajan valinnan mukaan olla joko katujen kasvatti eli street kid, korporaatioiden keskellä kasvanut corpo tai yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytynyt nomad. Peli perustuu Cyberpunk 2020-pöytäroolipeliin ja sen maailmaan, mutta aikaa on tosiaan pöytäroolipelin tapahtumista kul unut se 57 vuotta mutta Night City on silti entisensä, stereotyyppinen tulevaisuuden kaupunki korostettuine luokkaeroineen ja ongelmineen. Night Cityn periaatteellinen valta on kaupungin hallituksella ja poliisivoimilla, mutta todellisuudessa valta on enemmän suuryrityksillä ja jengeillä. Night City on kuitenkin ympäristönä upea. Sen futuristinen ja dystopinen maailma kiehtoo mieltä ja houkuttelee seikkailemaan.
Tunteita herättävässä tarinassa suurta osaa näyttelevät myös upeat sivuhahmot, kuten Keanu Reevesin esittämä ”Johnny Silverhand” tai Emily Woo Zellerin ”Panam Palmer”.
Peli sai paljon kritiikkiä julkaisuhetkellään lukuisista bugeistaan konsoliversioissa, mutta ne alkavat olla viimeisimpien korjauspäivitysten myötä täysin historiaa. Jos avoimen maailman futuristis-dystopinen seikkailu kiinnostaa, on Cyberpunk 2077 ehdottomasti koettava!

Assassin´s creed Valhalla

Simaa! Rähinää! Valloitusta! Yhteisöllistä viikinkimeininkiä, näkyjä, kylien rakentamista ja Englannin valloitusta! Kaikkea tätä on luvassa Assassin's Creed Valhallassa joka on pelisarjan 22. osa. Ajallisesti peli sijoittuu vuoteen 873, jolloin viikingit hyökkäsivät sankoin joukoin englantiin. Pelin päähenkilönä toimii korppiklaanin Eivor-niminen viikinki jonka sukupuolen saa jokainen valita itse pelin alussa.
Valloittamisen ja räyhäämisen lisäksi pelissä pääsee rakentamaan ja kehittämään omaa viikinkikyläverkostoaan, joihin on pelin edetessä mahdollisuus hankkia lukuisia parannuksia. Myös viikinkimäinen elämäntyyli vieraalla mantereella on mallinnettu hyvin. Ulkoasultaan peli on huikean kaunis, ja täynnä syksyisiä ruskean eri sävyjä. Taistelut on mallinnettu viikingeille sopivaan suoraviivaisen brutaaliin tyyliin, ja tekemistä riittää todella pitkäksi aikaa. Peli jatkaa muutaman aiemman osan avoimen maailman tyyliä ja on edeltävät osat pelanneille samaan aikaan sekä vanhaa tuttua että tuoretta tunnelmaa.
Jos haluat rynnätä viikinkien kanssa karjuen pitkästä viikinkilaivasta valtaamaan englantilaista kylää joka kylpee todella kauniissa auringonlaskussa tämä on ehdottomasti peli sinulle.

Doom Eternal

Tässä pelissä on tärkeää että metallimusa pauhaa, aseita ai tarvitse ladata, moottorisahasta ei lopu bensa, eikä tukka putoa pois putkelta missään vaiheessa. Kyseessä on huikean tunnelmallinen kummitusjuna läpi helvetinpappien kutsumien lihaisien joukkioiden ja tuhoutuneiden maan kaupunkien. Alla hieman tekosyytä hävitykselle:
8 kuukautta Marsin (edellisen pelin) tapahtumien jälkeen demoniset voimat ovat vallanneet maan. 60% ihmiskunnan populaatiosta on pyyhitty olemattomiin. Ihmisolentojen rippeet ovat joko paenneet planeetalta kokonaan tai liittyneet ARC:hen (armored respose coalition) joka on invaasiota vastaan taisteleva vastarintaliike, joka pelin alussa on joutunut menemään maan alle kärsittyään mittavia tappioita.
Noniin. Siinähän sitä sitten olikin syytä riehua! Poista varmistin, laita moottorisaha laulamaan ja nojaa taaksepäin kun tämä nopeatempoinen scifikauhurymistely viihdyttää ja voimaannuttaa sinua. Toimii myös stressinpurkukeinona!

Watch Dogs Legion

Watch Dogs Legionin tarina starttaa, kun salaperäinen Zero Day -niminen ryhmä suorittaa sarjan terrori-iskuja Lontoon keskustassa. Syylliseksi lavastetaan Päähenkilöiden hakkeriryhmä DedSec, joka tästä syystä joutuu ahtaalle ja alas ajetuksi. Tästä seuranneessa yhteiskunnallisessa myllerryksessä viranomaiset luovuttavat melko nopeasti palkka-armeija Albionille oikeudet valvoa järjestystä voimakeinoin Lontoossa. Seuraa tilanne, joka eskaloituu nopeasti kohti Orwellin dystopioista tuttua valvonnan ja hallinnan kauhukuvaa.
Tästä asemasta päähenkilömme lähtee rakentamaan uudelleen DedSecin toimintaa, samalla selvittäen kuka oli oikeasti terrori-iskujen takana. Tehtävänä pelissä on siis koota vastarintaliike, jolla sitten kerättään tietoa terroristeista ja saatetaan valtaapitävät vastuuseen.
Ubisofitin avoimen maailman peleistä pitävät löytävät Watch Dogs Legionista paljon tykättävää. Kartta on täynnä tehtäviä ja muuta pientä suoritettavaa ja avattavaa. Peli erottuu muista samankaltaisista, kiehtovalla rekrytointijärjestelmällään, joka mahdollistaa kenen tahansa Lontoolaisen värväämisen DeadSecin riveihin ja näin hänellä pelaamisen. Näin ollen pelissä ei siis ole mitään päähenkilöä, ja hahmoa voi halutessaan vaihtaa lennosta sujuvasti. Rekrytoitavia hahmoja on valtava kirjo, ja heillä on mitä eriskummallisempia kykyjä ja ominaisuuksia, jotka tekevät tästä toimintajännäristä myös valtavan hauskan pelin.

Wasteland 3

Ydintuhoscifin ystäville Wasteland 3:n lähtökohta on hyvin tuttua huttua: Ydinsota on tehnyt selvää jälkeä maailmasta ja infrastruktuureista. Ihminen on kuitenkin sitkeä, fiksu ja selviytymisennälkäinen olento. Säteilyaavikoiden keskeltä löytyy useita selviytyjien kyhäämiä yhdyskuntia ja jopa orastavia sivilisaation alkuja. Suuri tuho on kuitenkin tarjonnut tilaa vapaana rehottavalle hulluudelle. Maailmasta tuntuu löytyvän enemmän eriskummallisia sekopäisiä porukoita kuin täysjärkisiä ja strategisiayksilöitä. Ehkä kaikki fiksut asuvat erakkona jossain kaukana näistä sekoilijoista.
Ydintuhon keskellä toimivat myös aavikon samoojat (Desert Rangers), aiemmista Wastelandeista tutut lainvartijat. Tässä pelisarjan kolmannessa osassa he suuntaavat pölyisestä Arizonasta ikuiseen ydintalveen kiedottuun Coloradoon, jossa kaikki tuntuu menevän täysin päin honkia. Seuraa petoksia, salaliittoja, juonittelua, lisää hulluutta ja lopulta epätoivoinen jälleenrakennusyritys.
Wasteland 3:n voi todeta olevan monella tapaa lumoava seikkailu. Vaikka tarinan postapokalyptinen kerronta ja tuomiopäivänjälkeiset kliseet perustuvat tuttuun ja kertaan koettuun konseptiin, siirtymä pohjoiseen keskelle pakkasia ja uusia sekopäisyyksiä tuo tarinaan tuoreutta ja uusia houkuttelevia näkökulmia.
Joutomaa 3:n Tuhonjälkeiset tarinat ovat samaan aikaan traagisia, liikuttavia ja koomisia. Tämä johtuu pääosin siitä, että pelin käsikirjoitustiimillä on varsin upeasti sana hallussaan. He saavat pelaajat touhuamaan ilomielin arktisella joutomaalla, jonka inhimillisten, epäinhimillisten, omituisten, synteettisten ja koneellisten asukkaiden välit ovat usein vähintäänkin kireät ja toisinaan jopa sotaisat.
Tämä luo herkullista kontastia ristiriitaisille kohtaloille. Tarinankerronta on selkeän laadukasta sekä pienissä että suurissa linjoissa, yksittäisissä ja ihmis- ja olentoryhmien kohtaloissa. Joutomaan asukkien keskinäiset keskustelut herättävät paikoin syviäkin ajatuksia ja tunteita, kun tarina kiertelee niin maukkaan scifin kuin purevan satiirinkin maisemissa.
Tunteikas pelaaja joutuu toden teolla miettimään arvovalintojaan ja puntaroimaan, kenen etuja hän oikeastaan haluaa pelissä ajaa. Useiden ryhmien ja henkilöiden tavoitteet tai motivaatiot ovat keskenään vastakkaisia, joten pelin tarinassa tehdyt päätökset vaikuttavat sekä Coloradon asukkaisiin että lainvalvojien nauttimaan arvostukseen osavaltion eri valtaryhmittymien keskellä. Ydintalvessa seikkaileminen saakin lisää jännitettä, kun pelaaja joutuu miettimään omantunnonkysymysten lisäksi myös valintojensa laajempia ja jopa poliittisia seurauksia alueen viattomille siviileille.

Those who remain on ensimmäisestä persoonasta kuvattu psykologinen kauhupeli, jonka alkumetreillä itsetuhon ja alkoholismin pyörteissä tempoileva katuva perheenisä Edward aikoo kunnostautua ja jättää rakastajattarensa motellivierailun aikana. Asian toimittamiseksi hän saapuu Dormontin kaameaan kaupunkiin keskellä yötä. Salarakkaan tapaamispaikkana toimiva motelli vaikuttaa oudon autiolta, ja tilanne eskaloituu entisestään, kun Edwardin auto varastetaan. Pahaenteisyys alkaa olla käsinkosketeltavaa viimeistään, kun motellin huonepuhelin soi ja kuiskaava ääni neuvoo pysymään valossa.
Kadonneita kaupunkilaisia ei kuitenkaan tarvitse etsiä kaukaa. Riittää, kun sammuttaa valot. Huoneisiin tulvivassa pimeydessä Edwardia tuijottavat lukuisten ihmishahmojen hehkusilmäiset rivistöt valmiina iskemään ilkeitä ja teräviä esineitä Edwardin kurkkuun, jos tämä ajautuu liian syvälle pimeyteen.
Those Who remainilla on kestoa maltilliset 6 tuntia, joista suuri osa kuluu valonlähteitä ja katkaisijoita etsien ja moraalisia valintoja tehden. Jos pelkäät pimeää tai jännität pimeässä vaanivien varjo-olentojen ohi hiippailua, saat pelistä varmasti hyvät värinät irti. Paatuneet kauhupelien ystävät saattavat kuitenkin jäädä kokemuksesta hieman kylmäksi. Pelin "valaise alue jotta voit edetä"-mekaniikka saattaa alkaa pidemmän päälle puuduttaa, vaikka mittaa ei pelillä tosiaan ole kuin tuo 6 tuntia.

Empire of Sin

1920-luvun Chicago oli vaarallinen paikka. Kieltolain myötä oletettiin, että monet asiat rauhoittuvat, mutta tilanne oli täysin erilainen. Ryyppääminen siirtyi alamaailmaan, jota pyörittivät monet erilaiset rikollisryhmittymät. Eräs tunnetuin alamaailman hahmo oli Al “Scarface” Capone, joka on pelattava hahmo Empire of Sinissä. Pelissä on lisäksi mukana myös muita tosimaailman gangstereita.
Empire of Sinissä lähdetään valloittamaan Chicagon eri kaupunginosia – tavoitteena on ottaa koko kaupunki haltuun. Tässä onnistutaan perustamalla laittomia viinatislaamoja, yökerhoja, bordelleja ja kasinoita, sekä tuhoamalla muita rikollisorganisaatioita. Rosvoporukoita johtaa aina pomo, joista jokaisella on pelissä omat ominaisuutensa.
Bisneksen ytimessä ovat viinatislaamot. Yökerhoon on yllättäen vaikea saada asiakkaita, jos baaritiskin takaa ei löydy vettä vahvempaa. Bordellit toimivat toki ilman alkoholiakin, mutta viinan myyminen vilkastaa bisnestä. Koska kyse on kieltolaista, virkavalta valvoo toimintaa huolellisesti. Jokaisella laittomalla bisneksellä on mittari, joka kertoo, kuinka lähellä ratsiat oikein ovat. Tilannetta auttaa maksamalla siitä, että yökerhot pystyvät toimimaan huomiota herättämällä. Jokaista maanalaista bisnestä voi kehittää myös muilla tavoilla, sillä vartijoiden määrän lisäksi juottoloiden tunnelmaa voi parannella asiakasvirran kasvattamiseksi. Tähän auttaa myös se, että tavernojen puskaradioita voi kehittää kuuluvammaksi
Paremmalla viinalla saa suuremmat voitot, sillä myrkyn myyminen ajaa asiakkaat joko kirjaimellisesti maan alle tai laadukkaampiin yökerhoihin. Hotellien rakentaminen tuo lisää asiakkaita jokaiseen hämäräbisnekseen. Pelaajan päämajana toimivat turvatalot, joiden turvallisuuden ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä onnistuneet kilpailijan iskut saattavat tehdä gangsterista entisen. Uusia toimitiloja voi ostaa, tai niitä voi vallata rivirikollisten lisäksi myös kilpailijoilta, jolloin bisneksen saa haltuunsa ilman rahallista korvausta. Sikailulla on tietenkin omat seuraukset, sillä jostain syystä väkivaltarikolliset eivät katso hyvällä heihin kohdistuvia hyökkäyksiä.
Yökerhot ovat jokaisen gangsterin suurin tulonlähde, ja bordelleista tienaa huomattavasti vähemmän. Kasinot ovat riski, koska niiden tuotto riippuu siitä, kuinka paljon uhkapelaajat onnistuvat voittamaan rahaa itselleen. Käteinen on pelissä avainasemassa, sillä ilman sitä pelaaja jää kilpailijoiden jalkoihin hyvin nopeasti. Pelaajalle jääkin valinta, painottaako reusrsseja kätyreiden palkkaamiseen, vai omien kohteiden paranteluun.

Dreams

Haluaisitko tehdä pelin, mutta et osaa koodata? Entä kiinnostaisiko kokeilla muiden samassa tilanteessa olleiden tuotoksia? Ota avuksesi Dreams, joka ei ole niinkään peli, vaan enemmänkin pelimoottori, jolla voi tehdä monipuolisesti laajan kirjon erilaisia pelejä, ja ja kaa niitä muille pelattavaksi. Muiden teoksista voi myös inspiroitua ja oppia, koska niitä voi ottaa omiin peliprojekteihin lähtökohdaksi. Dreams on siis pohjimmiltaan graafinen ja yhteisöllinen kehitystyökalu kaikille jotka eivät ,jaksa tai voi opiskella pelikehitykseen olennaisesti kuuluvaa ohjelmointia.
Kiitelty Dreams on todella kunnianhimoinen ja laaja konsepti, joka päästää käyttäjät luomaan mielikuvituksellisten peliteosten lisäksi tyylikkäitä tai tyylittömiä teoksia aina mahtavista musiikkivideoista erilaisiin mehevän yksityiskohtaisesti mallinnettuihin 3D-ruoka-annoksiin. Myös esimerkiksi Ensimmäisen persoonan räiskintäpelit, Kävelysimulaattorit, Tasohyppelyt? Perinteiset seikkailupelit tai retroestetiikkaa huokuvat pikseliteokset onnistuvat hauskasti käsen käänteessä.
Dreamsin kehittäneellä Media Moleculella on nähty huomattavan paljon vaivaa, jotta itse Dreams-alustan oppiminen olisi miellyttävää. Erilaisia opasvideoita löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Aluksi iso osa Dreamsin parissa vietettävästä ajasta kuluu kuin siivillä pelkkään kehitystyökalun käyttämisen opiskeluun. Myös kokeilla ja sekoilla voi omalla rakennusalueella vaikka loputtomiin, koska myös päämäärätön sekoilu pelin kontrollien kanssa on superkivaa. Toisaalta myös pitkäjänteisemmän projektin parissa värkkääminen on palkitsevaa puuhaa jossa mieli lepää.
Dreams on voimakkaan yhteisöllinen alusta siinä mielessä, että kaikki käyttäjät voivat halutessaan laittaa tuottamansa sisällön muiden koettavaksi. Luomuksia on jo lukemattomia, ja ajan myötä muotoutuvasta yhteisöllisestä pelikirjastosta tulee varmasti löytymään monia häkellyttävän hienoja teoksia laidasta laitaan.
Jotkut Dreamsista löytyvät pelit ovat niin omaperäisiä, näyttäviä ja toimivia, että niiden takana piileskelee mitä luultavimmin joku sellainen taho, joka tekee pelejä ammatikseen. Se käy ilmi erityisesti kenttäsuunnittelusta, jonka onnistunut toteuttaminen ei ole vaivatonta. Samalla oppii aimoannoksen peliprojektien laajuudesta ja pelien syntymisestä. Dreams mahdollistaa erinomaisen kauniin näköisten tuotosten kehittämisen, mutta grafiikka ei tietenkään ole niin näyttävää kuin mitä pelistudiot saavat aikaiseksi oikeilla pelimoottoreilla. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö Dreamista saisi opiskelemalla ja kokeilemalla irti jotain todella vaikuttavan näköistä. Kehittäjät ovatkin luvanneet, että peleistä parhaat julkaistaan erikseen PlayStation Storessa, aivan kuten asiaan kuuluukin
Konkreettinen luomistyö alkaa Dreamsissa näin:

Jokaisella ”uneksijalla” on Dreamsissa oma kolmiuloitteinen rakennusalueensa, joka on aluksi täysin tyhjä. Osoittimen virkaa toimittaa pörröinen otus, joka liikkuu ruudulla ohjaimen liiketunnistimen tahdittamana. Ohjaimen eri napeilla säädetään esimerkiksi katselukulmaa, ja luodaan ja siirretään syntyvän pelin rakennusosia. Näiden elementtien kopiointi, aivan kuten lähes kaikki muukin toiminta, on tehty erittäin helpoksi ja yksinkertaiseksi, mikä nopeuttaa luovaa kehittämistä suunnattomasti
Alussa valitaan lähdetäänkö seikkailemaan muiden luomistöiden kimppuun, ollaanko tekemässä yksittäistä teosta (à la aiemmin mainittu herkkulautanen) vai halutaanko aloittaa erillinen kohtaus.
Kohtaukset ovat käytännössä luotavan pelin kenttiä. Dreamsissa on mahdollista tehdä kaikki aivan itse alusta saakka, mutta se tarjoaa myös pelissä valmiina olevia elementtejä ja esineitä aina pienestä pusikosta taivaankappaleisiin, ja kaikkea näiden väliltä. Lisäksi yhteisön jäsenien luomuksia voi vapaasti ottaa omaan käyttöönsä, ja niitä voi myös muokata mielensä mukaisesti. Tämä auttaa varsinkin ensimmäisten luomusten kuvittelussa huomattavasti.
Luotavia pelejä pääsee vaivattomasti kokeilemaan joko ensimmäisestä tai kolmannesta persoonasta vaihtamalla editointitilasta pelitilaan. Lisäksi peleistä on mahdollista tehdä moninpelejä, joiden kimpussa voi parhaimmillaan olla jopa neljä uneksijaa samanaikaisesti.
Jos haluaa välttämättä tehdä kaiken alusta saakka itse, esimerkiksi vaikkapa talon, tapahtuu se valitsemalla työkaluvalikosta sellainen väline, jolla voi muovata neliön hyvin näppärästi. Sen jälkeen tehdään kolmio, joka ujutetaan neliön päälle niin, että lopputulos vaikuttaa etäisesti talolta. Pienen viilauksen jälkeen rakennukseen voi tehdä samalla tapaa vaikkapa ikkunat, oven ja savupiipun. Pelkän värittämisen lisäksi on mahdollista valita esimerkiksi se, millaiset tekstuurit rakennuksessa on, ja kuinka se reagoi valoon. Savupiipun ylle voi napata muutamaa nappia painamalla savumuodostelman, ja myös tätä voi muokata todella pitkälle: savun voi saada käyttäytymään monella eri tavalla ja nopeudella.
Myös ääniä, eli musiikkia ja erilaisia efektejä, saa luotua tai lisättyä projekteihin todella näppärästi. Näin peliunelmat heräävät parhaimmillaan eloon aivan odottamattomalla tavalla. On jokseenkin uskomatonta, että Dreamsista löytyy kaiken muun ohella varson tomiva sekvensseri musiikin tekemiseen ja säätämiseen. Tosin sen käyttäminen PS4-ohjaimella vaatii hieman kärsivällisyyttä. Dreamsiin voi lisätä myös omia ääniä sellaisella USB-tikulla, joita PS4 tukee. Myös mikrofonilla voi nauhoittaa ääniä peliinsä. Valikoimasta kuitenkin löytyy elementtien lisäksi myös valmiita ääniä.
Ehkä kuvaavin Dreamsista sanottu asia on erään pelinkehittäjän tokaisu: ”Miten näin monipuolisen ja käyttökelpoisen pelimoottorin voi saada tähän hintaan?”

Star Wars: Squardons

Ysäripelien ja Star Warsin fanit muistelevat edelleen lämmöllä X-Wing avaruussimulaattorisaagaa, joka vei pelaajat kaukaiseen galaksiin lentelemään alkuperäisen Tähtien sota -trilogian ikonisilla avaruusaluksilla. Onkin mukava muistella X-wingin kparissa kulutettuja tunteja samalla kun käynnistelee uutta peliä, sillä uusi Star Wars: Squadrons ei peittele esikuviaan.
Vaikka peliä markkinoidaan pääasiallisesti verkkopeli edellä, on mukana myös varsin kattava noin kymmentuntinen yksinpelattava tarina. Sen tapahtumat sijoittuvat Tähtien sodan aikanajalla Jedin paluun jälkeiseen aikaan ja seuraavat melko henkilökohtaisella otteella sodan eri puolille ajautuvan tähtipilotin ja tämän suojatin tarinaa. Juonellisesti pelissä vuorotellaan sekä kapinaliiton että Imperiumin riveissä, kun toiset pyrkivät viimeistelemään sodassa auttavaa salaista projektia ja toisten kostonhimoinen suojatti ei kaihda keinoja saattaakseen hänet pettäneen taisteluparin pois päiviltä.
Pelin tarina ei loppujen lopuksi mitään mullistavaa, mutta toimii erinomaisesti tarinan kehyksenä ja kannustimena sukeltaa Tähtien sodan maailmaan avaruusalusten puikoista käsin.

Tehtävien väleihin on varattu aikaa juttelulle muiden pilottien kanssa, jotka tarinoivat omat taustatarinansa ruudulle pätkittyinä yksinpuheluina. Valitettavasti kukaan hahmoista ei loista sen kummemmin kuin toinenkaan. Kuin palveluksena sarjan faneille, ruudulla vilahtaa myös muita Tähtien sodasta tuttuja hahmoja, joiden rinnalla päästään joissain tehtävissä jopa lentämään. Käytännössä yksinpelitarina toimii kuitenkin vain pitkitettynä tutoriaalina moninpeliä varten, mutta tämä piilotetaan tarinallisesti niin hyvin, ettei meno tunnu täysin turhalta.
Pelillisesti vaihtelua olisi suonut kampanjaan tosin enemmän, mutta valitettavasti tehtävärakenne noudattaa aika lailla samanlaista rakennetta koko pelin ajan. Vaikka mukana on sekä saattotehtäviä että pari ihan onnistunutta väijytystä, käydään valtaosa avaruustaisteluista yksittäisten laivueiden välillä.
Puutteen tosin unohtaa välittömästi tähtialuksen ohjaamoon astuttaessa. Hieman kädenlämpöinen tarina jää vaivattomasti taakse, ja kulkee tasaisesti eteenpäin samalla kun ympäröivä avaruus täyttyy elokuvista ah niin tutuilla aluksilla ja äänimaailmalla.
Star Wars: Squadrons on pitkästä aikaa ehkä yksi immersiivisimmistä Star Wars -elämyksistä koskaan ja onnistuu luomaan täydellisen simulaattorin kaikille oman elämänsä tähtihävittäjä-ässille omasta konsolistaan käsin. Ikonisilla aluksilla lentäminen komeasti mallinnetussa ympäristössä nostaa hymyn huulille ja se pysyy hienosti siinä pelin lopputeksteihin saakka.

Minä valitsin sinut

Laura Lehtolan Minä valitsin sinut on verrattain kepeä kirja isoista aiheista. Arvosteluissa puhuttiin jopa kirjan nuortenkirjamaisesta kirjoitustyylistä. Onko tämä huono juttu? Ei välttämättä. Kirja saattaa jopa tavoittaa lukijoita, joille vaikeamman teoksen aloittaminen olisi mahdotonta. Minä valitsin sinut käsittelee kahden naisen rakastumista ja parisuhdetta sekä perheen perustamista aikana, jolloin naisparien hedelmöityshoidoista käytiin kiivaita ja homofobisia keskusteluja mediassa ja eduskunnassa. Kirja kommentoi myös bi/panseksuaalisuutta. Suomeksi kirjoitettuja "ihan peruselämää" kuvaavia sateenkaaritarinoita on edelleen vähän. Sateenkaarihyllyä dominoi englanninkielinen ja siitä käännetty kirjallisuus. Hienoa siis, että Lehtolan kolmas kirja kertoo juuri tästä aiheesta ja kuvaa samalla 2000-luvun historiallista muutosta myös Suomessa ja suomalaisessa ilmapiirissä sateenkaariperheisiin (ja muuten queer-tyyppeihin) liittyen. Kaunokirjallisten ansioiden lisäksi teos toimii omanlaisenaan historiallisena dokumenttina. 3/5

Loiste

Syvään päähän

Kate Daviesin Syvään päähän alkaa erittäin höttöisesti. Päähenkilö Julia tajuaa, että edelisestä seksikerrasta on mennyt kolme vuotta ja asialle on tehtävä jotakin. Epäonninen yhden illan suhde miehen kanssa saa ajatukset muihin vaihtoehtoihin ja pian sukelletaankin jo pää edellä Lontoon lesbopiireihin. (Vienoisena sivuhuomiona mainittakoon, että joka ikisellä sivulla vilahtaa sana "seksi" ainakin kerran.) Kevyen alun jälkeen keskitytään kuvaamaan Julian ensimmäistä parisuhdetta naisen kanssa. Kirja saa synkempiä sävyjä ja syvempää sisältöä väkivaltaisen suhteen käsittelyn kautta. Tarinaa viedään eteenpäin hienovaraisesti ja taitavasti -välillä lukijakin päätyy epäilemään itseään. Parasta antia kirjassa on erilainen sivuhenkilöiksi jäävien ystävien/terapeuttien/vanhempian jengi, joka on päähenkilön puolella ja tukena kaiken sekoilun keskellä. 3,5/5

Vedet silmissä

Vedet silmissä on Veera Vaahtera –nimimerkillä kirjoittavan Pauliina Vanhatalon uusi romaani. Vaikka Vedet silmissä löytyykin viihdehyllystä, alkaa tarina suru-uutisella. Päähenkilön Jennan veli on kuollut. Muutenkaan ei mene ihan niin kuin Strömsöössä vaan stand up -ura takkuillee ja poikaystävä ei vielä neljän vuoden jälkeenkään ole kiinnostunut esittelemään Jennaa perheelleen. Kuolleen veljen asioita setviessään Jenna päätyy remontoimaan mummonsa vanhaa taloa ja rakkauttakin ilmenee horisonttiin. Raskaasta alkuasetelmastaan huolimatta kevyehkö kesäkirja, jossa surraan ja iloitaan, pohditaan omaa identiteettiä ja puhutaan stand upista. Mukava lisä suomenkieliseen sateenkaariviihdekirjallisuuteen. 2,5/5

Tunnustus

Jessie Burtonin Tunnustus on tarina kahden naisen välisestä rakkaudesta, äitiydestä, kirjailijuudesta ja siitä, miten tärkeää omien juurien tunteminen on. Kolmekymppinen Rose on kasvanut isänsä kanssa eikä ole koskaan tuntenut äitiään. Elämä on muutenkin jumissa mitäänsanomattoman työpaikan ja parisuhteen kanssa. Äitinsä kohtaloa jäljittäessään Rose päätyy Connie Holden-nimisen kirjailijan, äitinsä entisen kumppanin, avustajaksi ja salaisuuksien vyyhti alkaa vähitellen purkautumaan. Tunnustus on ihan mukava viihdekirja, nopeasti luettu, naishahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja lesbojenkaan kuvaus ei sorru pahimpiin kliseisiin. 3/5

Kalasatama

Raivokas, vihainen, suorastaan hengästyttävä teos joka sekoittaa kaikkea mahdollista (auto)fiktiosta poliittiseen julistukseen. Ajoittain erinomaisen hauska ilkeydessään. (Nauroin Miki Liukkos-jutuille. Anteeksi.) Kalasatama käsittelee kaikkea mahdollista: misogyniaa (maailmassa ja sateenkaariyhteisöissä), #metoo-liikettä, mielenterveysongelmia ja niiden hoitoa, kirjoittamista ja kirjallisuusmaailmaa, uskontoa, sateenkaaren eri sävyjä, jne. Valitettavasti teos myös sortuu bifobiaan kyllästyttävän käsitellyllä tavalla (jos syrjit, keksi edes joku uusi tapa!).Olisi ihanaa ajatella, että sateenkaariporukat pitävät toistensa puolia ja vahtivat selustaa, mutta toisaalta myös Aro kirjoittaa yhteisöjen katoamisesta ja mm. niissä hyvinvoivasta misogyniasta ja vihamielisestä suhtautumisesta erilaisiin identiteetteihin. Tämä selittänee kirjan nihkeää suhtautumista biseksuaaleihin, vaikkei olekaan tekosyy. Kalasataman kauneus onkin ehkä juuri siinä, että vaikkemme olisikaan samaa mieltä Aron kanssa, tuo tämä teos selvin sanoin esille sukupolvien välisen kuilun sateenkaariyhteisöissä ja antaa ikkunan myös edellisen sukupolven maailman ymmärtämiseen. Osittain liikaa (ja liian nopeasti) muuttunut maailma (ja kadonneet lesbobaarit!) selittävät teoksen katkeraa sävyä. On vaikeaa ymmärtää nykynuorison vapaampaa elämää, kun itse on joutunut elämään vihapuheen ja väkivallan keskellä. Joka tapauksessa kirjan kauneus jää bifobian jalkoihin ja se on sääli. Ilmankin olisi saatu kirja aikaiseksi! Ja aivan erinomainen kirja! Meneekö tämä sateenkaarihyllyyn vai ei? Voiko tämän ajatella olevan kirja, jossa käsitellään bifobiaa vaikka myös ollaan fobisia? 3/5

Vieraat

Johanna Sinisalon Vieraat on teoriassa kauhua, mutta käytännössä kauhuelementit ovat tarinassa aika vähissä. Tarinan keskiössä on karmiva 6-vuotias, ja kukapa ei lapsia pelkäisi. Kuusivuotias kuulee ääniä ja tekee kaikenlaista jäynää vanhempiensa selän takana. Lopussa veri lentää. Jos hitaasti aukeava jännitys ja Hohdon kauhukaksoset kiinnostavat, tässä saattaa olla sinun kirjasi. Vieraat-romaanin keskuudessa on sateenkaariperhe, kahden lesbon ja heidän lastensa muodostama ydinperheyritys. Silmiinpistävää on lähes homofobinen perhekuvaus, jossa kumpikin vanhempi on synnyttänyt yhden lapsen, nimennyt synnyttämänsä lapsen ja antanut kyseiselle lapselle etunimen sekä oman sukunimensä. Lapset myös kutsuvat biologista äitiään äidiksi ja toista äitiään etunimellä. Kuvaus muistuttaa pikemminkin uusioperhettä kuin kahden äidin sateenkaariperhettä. Kummallisen perhekuvion lisäksi tarinassa on maailman raskain ja ahdistavin parisuhde, jossa yksi viipottaa missä lie ja toinen hoitaa kodin ja lapset. Kauhuelementit tulevatkin oikeastaan nimenomaan perhe- ja parisuhdekuvauksesta. 3/5

Rakastan ihmistä

Rakastan ihmistä on dialogimuotoon kirjoitettu tietokirja biseksuaalisuudesta suomalaisessa kontekstissa. Teos sekoittaa tutkimustietoa ja haastatteluja, mukaan mahtuu myös paljon populaarikulttuuriviitteitä. Suomessa aiheesta ei vielä juurikaan löydy tietokirjoja, joten tämä teos on tervetullut lisä kentälle. Sisällöltään helposti lähestyttävä ja nopeasti luettava teos, tosin dialogi tuntuu kummalliselta valinnalta kerrontatavaksi. Dialogimuoto ei tuo kirjaan mitään lisää. Rakastan ihmistä on perustietoteos. Mitään mullistavaa tässä tuskin aiheen tuntevalle on. Kirjassa käydään läpi mitä biseksuaalisuus ylipäänsä on, minkälaisia ennakkoluuloja biseksuaali kohtaa niin heteroiden kuin sateenkaari-ihmistenkin suunnalta sekä osallistutaan keskusteluun biseksuaalisuus-sanan tarpeellisuudesta. Erityisesti suosittelisin kirjaa ihmisille, joille aihe ei ole tuttu sekä niille, jotka löytävät itsestään ennakkoluuloja biseksuaaleja kohtaan. Bonuksena Apila Pepitan ihana kuvitus. 2/5

Sen pituinen se

Sen pituinen se on ajoittain pröystäilevä, tyhjänpäiväiseen filosofointiin sortuva tarina homomiehistä ja heidän heteronaisystävästään. Valtteri, Tom ja Erika muodostavat omanlaisensa valitun perheen, jossa aina toisinaan piipahtaa myös joku muu. Tarinassa matkataan 1990-luvun alusta lähes nykypäivään ja siinä sivussa henkilöhahmot kasvavat idealisteista nuorista väsyneiksi keski-ikäisiksi. Mukaan mahtuu loputtomasti keskustelua taiteesta, seksistä ja ihmissuhteista, sekä tietenkin seksin harrastamista, itsensä etsimistä, mitä näitä nyt on. Saarakkala on taitava kirjailija ja kuvaa homokulttuuria ja aikakautta tuskallisen tarkkanäköisesti. Uskon joka sanan, vaikka ärsyttääkin. Kaikki hahmot ovat rasittavia ja vaikeasti pidettäviä tyyppejä, joiden kanssa en ikipäivänä viettäisi vapaa-aikaa. Se ei tietenkään tee kirjasta huonoa. Päinvastoin, tarinan hienous piilee sen epätäydellisissä, ärsyttävissä, hemmotelluissa ja rasittavissa henkilöhahmoissa. Ainoastaan kodittomana ympäri Eurooppaa vaeltava Tom ansaitsee lukijalta mitään empatiaa. Erityisen hieno on kirjan viimeinen osuus, jossa Nero (Erikan lapsi) aikuistuttuaan katselee keski-ikäisiä vanhempiaan turhautuneena ja uusien ja parempien ideaalien värittämillä silmillä. Nuoret kun aina osaavat jotain uutta ja hienoa ja parempaa. Erityisen hienoa teoksessa on erittäin epämukavat ja epätäydelliset (ja näin ollen realistiset) seksikuvaukset. 3/5

Kaikki elämästä(ni)

Antti Holman romaani Kaikki elämästä(ni) on mukana vinkkilistalla lähinnä varoittavana esimerkkinä. Kaikki elämästä(ni) on autofiktiivinen teos Antista, joka yrittää kirjoittaa kirjaa. Antti matkustaa ja muistelee vanhoja matkojaan ja on kateellinen kavereilleen, joilla on ollut traumaattinen lapsuus ("Niillä on sentään jotain josta kirjoittaa."). Muuta juonta tai sisältöä kirjassa ei ole. Jos tämä olisi puhdas elämäkerta, sanoisin että Holma on harvinaisen hemmoteltu ja suuriegoinen keskiluokkainen ihminen, jonka ei pitäisi todellakaan kirjoittaa elämästään yhtään mitään. Noh, tämä on autofiktiota, mikä pelastaa hieman. Silti en saanut juuri mitään irti tästä tarinasta. Häpeän käsittely on ainoa aidosti hieman kiinnostava teema, mitä kirjasta löytyy. Fiktiivinen Antti on oikeastaan aika rasittava ja ikävä tyyppi ja ilmeisesti vihaa naisia. Kirjassa on myös paljon munaa ja kaikenlaisia eritteitä. Tämä on kuulemma humoristinen teos, vaikka huumorin löytämiseen olisi lienee tarvittu suurennuslasi tai vähintään äänikirjaversio. En tiedä, voinko suositella tätä kenellekään. 1/5

Väkivallan historia

Edouard Louisin toinen suomennettu romaani Väkivallan historia ilmestyi jo vuonna 2016, mutta suomennoksen saimme vasta viime vuonna. Väkivallan historia on Ei enää Eddy-romaanin tavoin omaelämäkerrallinen kertomus. Myös tässä teoksessa pysytään masentavissa teemoissa. Tarinan keskiössä on raiskaus ja teoksen väkivallan kohteeksi joutunut Edouard kuuntelee koko kirjan ajan, kuinka hänen sisarensa kertoo tapahtuneesta miehelleen. Vaikka seksuaalinen väkivalta ei missään nimessä ole kirjallisuudessa uusi teema, on miehiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta kuitenkin edelleen harvinaisempi aihe. Kirja ei siloittele tai selittele mitään, myös kuvaus raiskauksesta on realistinen. Väkivallan historia on hankala kirja suositella ankean teemansa vuoksi. Ehken ainakaan antaisi sitä ensimmäisenä käteen nuorelle homokirjallisuutta etsivälle tyypille. Toisaalta taas teos on tärkeä lisä sateenkaarihyllyyn juuri teemansa vuoksi. On tärkeää, että myös miesten välisestä seksuaalisesta väkivallasta puhutaan. 3/5

Homo Line

Edith Hammars Homo line är nostalgi i serieform. 4/5

Sukupuoleen katsomatta

Susi Nousiaisen keskustelunavaus sukupuolen moninaisuudesta ja sen kohtaamisesta erilaisissa tilanteissa on erinomainen lisä suomenkieliseen sukupuolta käsittelevään tietokirjallisuuteen. Teos on helppo ja lähestyttävä perusteos, ja kirjoitettu erityisesti asiaan vihkiytymätön kohderyhmä mielessä. Tätä kirjaa kannattaakin suositella juuri niille, jotka haluavat oppia aiheesta ja ovat siihen valmiita. Edes perustietoja ei vaadita, sillä teos alkaa kattavalla sanastolla, jossa kaikki väännetään rautalangasta. Sukupuolen moninaisuuden lisäksi Nousiainen kirjoittaa ihmisten kohtaamisesta ja sen hankaluudesta, omien ennakkoluulojemme tunnistamisesta ja hyvistä kommunikaatiotavoista. Lisäksi käydään läpi yleisimmän myytit transsukupuolisuuteen liittyen, mm. transsukupuolisuuden tarttuminen ja GRID. Erityisen tärkeänä nostona pidän vähemmistöstressin käsittelyä. Siitä ei suomenkielisessä keskustelussa puhuta vielä juurikaan ja keskustelulle on huutava tarve. Sukupuoleen katsomatta on kirja, jota ei välttämättä kannata suositella sukupuolivähemmistöön kuuluville ihmisille. Kohderyhmä on selkeästi kaikki muut ja teos sisältää paljon toistoa ja rautalangan vääntöä ja tuskin antaa mitään uutta tietoa jo asiasta tietävälle. 3/5

Unlock!

Pakohuonekokemus lautapelimuodossa, yksi pelilaatikko sisältää aina kolme peliä joista kukin on pakka kortteja. Valtavan suositun sarjan ensimmäinen osa nyt myös suomeksi.

Fauna : eläimellisen hauska tietopeli

Kuinka pitkä on jääkarhun häntä ja missä asuvatkaan töyhtöromiskot? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin törmäät pelatessasi Faunaa. Vastauksen ei tarvitse olla kuitenkaan täydellinen, vaan riittää että osut riittävän lähelle. Opettavainen eläinaiheinen tietovisailu.

It's a wonderful world

Laajenna valtakuntaasi pelaamalla kortteja pöytään ja maksamalla vaaditut resurssit! Valitse tehokkaimmat keinot ja kehitä valtakuntaasi nopeammin ja paremmin kuin kilpailijasi. Vuoden peli 2020 -voittaja

10 days in Europe

Koko perheelle sopivassa pelissä pelaajat pyrkivät maa- ja kuljetuslaattojen avulla järjestämään matkan ympäri Eurooppaa. Ensimmäisenä 10 päivän esteettömän matkan järjestänyt pelaaja voittaa pelin! Pelissä vaaditaan kärsivällisyyttä, taktikointia sekä pikkuisen tuuria!

Nova luna

Nova lunassa on tuttuja elementtejä Rosenbergin aiemmista peleistä, varsinkin Patchworkin eleganttius muistuu mieleen. Vuonna 2020 peli nousi Spiel des Jahres finalistiksi. Alle tunnin kestoon mahtuu paljon pähkittävää.

Micromacro : Crime City

Crime City, todella iso kaupunkia esittävä pelilauta pitää sisällään tukun rikoksia. Teidän tehtävänne on yhteistyössä selvittää kuka teki ja mitä teki, Where's Waldon -hengessä. Pakkauksessa on 16 tehtävää.

Räävelin rohtotohtorit

Pelaajat nostelevat pusseistaan ainesosia patoihinsa, kunnes ovat mielestään saaneet aikaan täydelliset rohdot. Patojen poristessa kannattaa kuitenkin varoa, ettei sekaan luiskahda liianvoimallisia ainesosia. Silloin saattaa nimittäin koko pata räjähtää! Kannattaa siis lopettaa patojen maustaminen ajoissa, jotta keitokset ovat parhaimmillaan.

I Göteborg förbereds en stor retrospektiv över konstnären Gustav Beckers verk från 1980-talet och framåt. Vart psykologstudenten Rakel än vänder sig möter hon sin gåtfullt försvunna mammas ansikte på utställningsaffischen som är tapetserad över stan. I samma veva slungas Rakels pappa, förläggaren Martin Berg, in i en omtumlande livskris. ""Samlade verk"" är en roman om djup kärlek, mångårig vänskap och konst i spänningsfältet mellan fiktion och sanning. Dessutom är det en storslagen Göteborgsskildring med moderniteten och klassresan som fond.

Olof var bara fjorton år när han erkände mordet på en tonårsflicka, Lina Stavred. Han skickades bort och familjen bröt all kontakt. Tjugotre år senare svänger han av E4:an i Ångermanland, in på småvägarna som leder till hans barndomshem. I duschen hittar han sin pappa död, mördad med en jaktkniv. Polisen Eira Sjödin har just återvänt till uppväxtens Kramfors, för att ta hand om sin dementa mamma. I undersökningen av mordet på Olofs pappa kommer hon allt närmare sitt eget liv.

När Birgitta Lundberg föddes fanns det hopp, även om hennes liv. I rekordårens och folkhemmets Sverige kunde en arbetarflicka på landsbygden gå åtta år i skolan, ett år i husmoderskola och få ett kontorsjobb måndagen efter examen. Hon kunde spara till körkort och bil, åka på dans och hitta kärleken. Snart levde Birgitta Lundberg den svenska drömmen: Make, två barn. Volvo och villa. En välfärd som fanns där när hon behövde den. Sedan kom 1990-talets finanskris. Skilsmässan och stressen. Fattigdomen. Barnens liv till varje pris. Patrik Lundberg växte upp på Fjärilsvägen i Sölvesborg. Nu är Fjärilsvägen en kärleksförklaring till hans mor, och en berättelse om det svenska klassamhället.

Medieprofilen Frida Boisen har aldrig sagt ett ord om den tragiska familjehemlighet som genomsyrat så många år av hennes liv med skuldkänslor. I sin skönlitterära romandebut berättar hon nu sin historia.

Söndagsvägen, som bygger på djupgående arkivstudier och intervjuer, är inte bara den sanna berättelsen om ett brott, utan är även en skildring av Sverige under rekordårens topp, och då inte bara av dess välstånd och framtidsoptimism, utan även av dess förträngda och mörka undersida.

Detta är den sanna och självupplevda berättelsen om hur författaren Christina Herrström möter ”ödeläggaren”, en sällsynt karismatisk musiker och affärsman som kämpar för sin son och för ett bättre liv, som berättar att allt har tagits ifrån honom och att han som blivit hemlös håller på att gå under. Beslutet att hjälpa en medmänniska och att öppna sin dörr får förödande konsekvenser och hennes liv som hon en gång kände det börjar långsamt och metodiskt slås sönder till dess bara spillror återstår.

Kring år 1900 lämnar Carl och Ida-Levina Åland för Amerika. Där hittar de varandra och ett liv. Men möjligheternas land är också ett hårt klassamhälle.

Alla tror att Nilas har drunknat, att han har försvunnit i Vindelälvens vatten. Det ska dröja många decennier innan vårfloden avslöjar sanningen. Bakvatten är berättelsen om de människoöden som knyts ihop av Nilas försvinnande i Västerbottens inland i mitten av sextiotalet, om före och efter.

Japaniin sijoittuva dekkari, joka kääntää kiinnostavasti perinteisen arvoitusdekkarin ainekset uuteen uskoon.

Australian erämaahan vievä dekkari, jossa erämaavaellukselta palaa viiden sijasta vain neljä naista.

Shetlantiin sijoittuva poliisiromaani, jossa rikospoliisi Jimmy Perez tutkii tuntemattoman naisen kuolemaa.

Espanjalainen sarjamurhaajadekkari, jossa rikoskomisario Elena Blanco kollegoineen tutkii erityisen raakaa murhaa.

Vuoden 1932 Tampereelle sijoittuva historiallinen dekkari.

Kokeneen poliisin kirjoittama dekkari, jossa seurataan niin poliisia kuin rikollisia.

Kokeneen poliisin kirjoittama dekkari, jossa järjestyspoliisi Veli-Matti Suojasen vainoja löydetään kuolleena.

Maria Kallio kollegoineen tutkii maahanmuuttajataustaisen transmiehen murhaa.

Anna Glad tutkii uutta pyörätietä vastustaneen erakon katomista.

Lääketieteellinen trilleri, jossa tarkastellaan geeniteknologian hyötyjä ja vaaroja.

Teknologiatrilleri, jossa teknologian kanssa vähemmän osaava Leia Laine joutuu vangiksi syrjäiseen mökkiin Lappiin.

Toimittaja Saana Havas tutkii vanhaa kuolemantapausta Hartolassa ja rikosylikomisario Jan Leino tuoretta murhaa Suomenlinnassa.

Sotakirjaa ja kansainvälistä trilleriä yhdistelevä romaani, jossa Suomi joutuu mukaan Itämeren alueen konfliktiin.

Klassisen kauhukirjailija H. P. Lovecraftin tarinoita Markku Jalavan valitsemina.

Klassisen kauhukirjailija H. P. Lovecraftin tarinoita uusina suomennoksina, jotka perustuvat alkuperäisiin käsikirjoituksiin ja joita suomentaja Lauri Lattu taustoittaa runsailla alaviitteillä.

Kingin nimensä mukaisesti kevyt pienoisromaani, jossa päähenkilö alkaa menettää painoaan.

Opiskelija muuttaa kummalliseen kerrostaloon, jossa on tapahtunut kauheita.

Romukauppiaan apulainen lähetetään kiihkomielisten lahkolaisten pariin etsimään jotakin arvokasta.

Outo video vainoaa puolisonsa kanssa maaseudulla muuttavaa Patrikia.

Pieni kaveriporukka lähtee Ilomantsiin etsimään sodan aikaista huumekätköä.

Taidemaalari Oscar Parviaisen ympärille kiertyvä Lovecraft-henkinen tarina.

1940-luvun Suomeen sijoittuva tarina oudosta keskipohjalaisesta Palonkylästä ja sen mahtinaisesta Peijasta.

Vuorotteluvapaalle jäänyt Tapani lähtee sairaan tätinsä luokse syrjäiselle saarelle ja joutuu kohtamaan menneisyyden kauhuja.

Gradua tekevä Otso-Ville ja kirjastossa työskentelevä Taru tempautuvan mukaan maaseutupaikkakunnan outoihin tapahtumiin.

Outoja ja karmivia tunnelmia henkivä runokokoelma.

Ensimmäinen laaja esitys suomalaisen kauhukirjallisuuden historiasta.

Keskiyön kirjasto

”Elämän ja kuoleman välissä on kirjasto”, nainen sanoi. ”Kirjasto, jonka hyllyt jatkuvat loputtomiin. Jokainen kirja on mahdollisuus kokeilla jotakin toista elämää, joka olisi voinut sattua sinun kohdallesi. Nähdä, mitä olisi tapahtunut, jos olisit tehnyt jotain toisin... Olisitko tehnyt toisenlaisia valintoja ja jättänyt pois ne teot, joita nyt kadut?” Nora on 34-vuotias eikä elämässä ole kehumista. Hän on yksinäinen, sinkku ja saanut juuri potkut. Sitten hänen kissansa löytyy kuolleena kadulta, ja se tuntuu viimeiseltä pisaralta. Miksi hänen enää pitäisi elää? Kuoleman sijaan hän löytää elämän ja kuoleman välissä sijaitsevan kirjaston, jossa voi kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka olisi voinut elää. Keskiyön kirjasto on suurenmoisen koskettava kirja elämästä, kuolemasta ja siitä, mikä jää niiden väliin. Se kertoo toivosta, shakinpeluusta, katumuksen taltuttamisesta ja siitä, miten valita oikeat ihmiset ympärilleen.

Neonkaupunki

Vaikuttava fantasiaesikoinen jengisotien ja valtaistuinpelin pimeältä puolelta. Vera Maksimovna etsii levottoman lähiön kaduilta kadonnutta ystäväänsä, kun hänet kaapataan Elmille, rinnakkaismaailman painajaismaiseen kaupunkiin täynnä halpoja houkutuksia ja nopeaa unohdusta. Vera löytää ystävänsä noita-akka Baba Jagan orjuuttamasta gorky-jengistä, jonka jäseneksi hän joutuu liittymään. Gorkyjen soturina Verankin täytyy taistella hengestään Elmin muita jengejä ja vallanhimoisia suojelijahahmoja vastaan. Hyytävä Neonkaupunki on vangitsevan trilogian avausosa.

Miekan mahti

Vallananastaja aikoo alistaa Darienin kaupungin hirmuhallintonsa alle, hänen sotilaansa kylvävät kaduille kauhua. Samalla petturuus rehottaa, ja muinainen kaupunki on vaarassa luhistua lopullisesti.Silti kaupungin muurien sisällä pieni mutta sitäkin rohkeampi joukko valmistautuu vastarintaan. Heidän salaisena aseenaan on Shiangin miekkamestari, ja kaupunkinsa pelastaakseen jokainen joukosta on valmis uhraamaan henkensä.

Yue Fein perintö

Jin-ruhtinas Wanyan Honglie saapuu eteläiseen Kiinaan etsimään kenraali Yue Fein käsikirjaa, johon Song-armeijan salaisimmat taistelustrategiat on kirjattu. Guo Jing haluaa kostaa isänsä surman, mutta vielä tärkeämpää on varmistaa, ettei kirja päädy vihollisen käsiin. Saavuttaakseen päämääränsä Guo Jing ja Huang Rong matkaavat niin keisarilliseen palatsiin kuin tarunhohtoiselle Rautakouravuorelle. Vihollisen verkostot ulottuvat kuitenkin laajalle: jopa Huang Rongin isä Rohtomestari Huang erehtyy uskomaan juonittelijoiden valheita eikä Kerjäläisseuran apuunkaan voi aina luottaa.

Tuulten amiraali

Portugali 1492. Ilmalaivat kohoavat taivaalle höyrytekniikan ja magian voimalla. Onnea tavoittelevat kapteenit ja tuulia taivuttelevat laivamestarit ovat valmiita laajentamaan tunnetun maailman rajoja. Kapteeni Cristo Colom unelmoi matkasta meren yli länteen, kultaisten kattojen ja kallisarvoisten mausteiden valtakuntaan. Toiveet näyttävät käyvän toteen, kun Portugalin ja Espanjan kuninkaalliset antavat Criston suunnitelmille tukensa. Mutta milloin haave muuttuu pakkomielteeksi, ja mitä Cristo lopulta meren takana kohtaakaan? Mia Myllymäen toinen romaani on yllätyksellinen seikkailu vaihtoehtoisessa historiassa sekä voimallinen tarina vallan tavoittelusta, unelmista ja vapauden hinnasta.

Yökulkija

Pedon sydän -trilogian toinen osa jatkaa nuoren omapäisen Tommon ja Lokka-noidan tyttären kiehtovaa tarinaa. Tarina vie tuhansien vuosien taakse, muinaiseen noitien ja haltioiden maahan, jossa auringonkansa ja heidän metsästys- ja laidunmailleen työntyvät vieraskansat kamppailevat elintilasta ja vallasta. Tommo on karkotettu Tollen suvusta ja hän vaeltelee yksin metsissä. Katkerana hän antaa susihaltialleen vallan ja muuttuu vihatuksi sudeksi, yökulkijaksi. Tommon poissa ollessa lovinoita Lokan tyttärentytär ja mahtavat tuhovoimat omaava noitarumpu ovat joutuneet viholliskansan, merentakaisten käsiin. Kuolinvuoteellaan Lokka sysää Tommon niskoille vastuun rummun ja lapsenlapsensa pelastamisesta. Tommo lähtee suorittamaan vaarallista tehtävää tietäen, että hänen onnistumisestaan riippuu koko kansan kohtalo. Ja jos hän saa rummun ja pelastaa tollelaiset, hänet hyväksytään takaisin omiensa pariin.

Hyviä enteitä : noita Agnes Nutterin tarkat ja huvittavat ennustukset

UUSI SUOMENNOS. Maailmanloppu tulee lauantaina. Ensi lauantaina. Juuri ennen päivällisaikaa, kirjoittaa noita Agnes Nutter täsmällisissä ennustuksissaan.Tämä ei miellytä demoni Crowleyta ja hänen vanhaa ""vihamiestään"" enkeli Aziraphalea, joiden mielestä maan päällä on oikeastaan aika mukavaa. Mutta miten estää maailmanloppu? No, siten että pysäyttää ilmestyskirjan ratsastajat, kohtaa noitia metsästävän armeijan ja nitistää itse antikristuksen. Joka on mitä miellyttävin yksitoistavuotias nuorimies. Ja joka on hieman yllättäen joutunut hukkaan... Hyviä enteitä on fantasiakirjallisuuden supertähtien Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin vuonna 1990 kirjoittama ratkiriemukas maailmanlopun visio, koominen ilmestyskirja, joka on noussut maailmanlaajuisesti kulttimaineeseen. Jalava julkaisi kirjan ensimmäisen kerran vuonna 1992 - nyt ilmestyvä teos on kokonaan uusi suomennos, jonka tekee palkittu kääntäjä Mika Kivimäki.

Viimeinen taistelu

Hyvän ja pahan ratkaiseva taistelu on koittamassa. Nuori Fallon, Valittu, johdattaa joukkojaan kohti Washingtonia täyttääkseen suuren tehtävänsä ja karkottaakseen mustan magian maailmasta. Samalla hän yrittää tehdä selkoa omista tunteistaan soturi Duncania kohtaan, jonka kohtalo riippuu hänen omastaan. Viimeinen taistelu päättää trilogian.

Herran soturit 1

Herran soturit jatkaa Reynevanin, Scharleyn ja Mesi-Simsonin tarinaa kaksi vuotta sen jälkeen, mihin Narrenturm 2 päättyi. Eletään vuotta 1427, ja hussilaiskerettiläisten vakoojaksi värväämä Reynevan lähetetään Prahasta suorittamaan salaista tehtävää Sleesiaan. Vihollisten ja vaarojen keskellä luoviessaan sankarimme tekee samalla kaikkensa kostaakseen veljensä kuoleman ja löytääkseen taas rakastettunsa Nicolettan…

Karhuneito

Hopeapajussa juhlitaan Vaskenrajan kartanonherra Maelin ja Sigri-neidon kihlajaisia, mutta riemua varjostaa Sigrin isän saama synkkä viesti: pohjoinen viholliskansa vallalliset on onnistunut yhdistämään rivinsä. Savusälvän puolustusta on vahvistettava kiireesti, mutta kiinnostaako kaukaisen provinssin kohtalo vaalikuningas Marcasia? Vaara uhkaa Savusälpää myös sisältäpäin: Nuolennokan valtiattarella Loinnir Valonlaululla on noituutta hipova kyky pakottaa julmia ennusnäkyjä muille näkijöille...Monipolvinen ja sodankalskeinen Karhuneito on toinen osa kelttiläishenkistä fantasiatrilogiaa, jonka aloitti Korpinlaulu (2019).

Loihdittu valkeus

Neljän maailman tasapaino on kärjistymispisteessä. Punainen Lontoo on vajoamassa pimeyteen, ja sen asukkien on tehtävä valinta: antautuako pahantahtoiselle magialle vai käydäkö epätoivoiseen taistoon sitä vastaan? Kell alkaa epäröidä kilpailevien uskollisuuksien paineessa, kun panokset kasvavat ja varjokuningas Osaron käy täyteen hyökkäykseen. Taskuvaras Lila Bard selvisi maagisesta voimanmittelöstä, mutta voidakseen auttaa Kelliä hänen on opittava hallitsemaan taikuuttaan. Kell ja Lila yhdistävät voimansa kapteeni Alucard Emeryn kanssa, ja kolmikko lähtee mahdottomaan aarrejahtiin. Kaikki toivo uhkaa kuitenkin sammua, kun kammottava onnettomuus kohtaa Mareshien valtakuntaa. Voiko Arnes selviytyä tragedian jälkimainingeissa? Loihdittu valkeus on trilogian päätösosa.

Neljän miekan tanssi

Vuorimaan valtakunnassa käydään sotaa jumalia vastaan ja veren aatelisten kunnia ratkaistaan pariskuntien nelintaisteluissa. Korkeimpaan aateliin kuuluva Adela Aureolus jää leskeksi. Hänen on löydettävä pian uusi puoliso rinnalleen, sillä aateliset ovat riippuvaisia nelintaisteluista ja toistensa verestä. Kilpailevat suvut pyrkivät hyötymään miekkalesken ahdingosta, ja kosijat käyvät piirittämään häntä ja hänen kaunista tytärtään. Asepalvelija Arpi on kasvanut miekkamestariksi kapteeni Odiuksen suojeluksessa. Urotyö tuo hänelle lisänimen Jumalansurmaaja, jolloin hän ottaa kapteeninsa nimen ja lähtee etsimään arvoistaan asetta. Ilman miekkaakin, taitonsa ja maineensa varassa, hän viiltää tarkemmin kuin vastustajien säilät. Vuorimaassa Adelan ja Odiuksen tiet kohtaavat. Heidän on luotettava toistensa taitoihin haastaakseen muut miekkasuvut, kuningasta myöten. Petosten pimentämässä maailmassa, jossa vanhat jumalat ruoskitaan ja uudet putoavat sateena, ei ole muuta mihin uskoa kuin arpinen miekkakumppani. Neljän miekan tanssi on tarina kunniasta ja kunnianhimosta, verestä ja verenjanosta.

Maan tytär

Kiehtova fantasiaromaani vie keskelle rautakautista Pohjolaa ja heimojen välienselvittelyjä. Kohtalo ja muinaiset perinteet ovat heittäneet siskokset Aslaugin ja Freydisin erilleen toisistaan. Kumpikin on jättänyt vanhan kotikylänsä taakseen ja joutuu hakemaan paikkaansa uudessa yhteisössä. Jumalten oikut punovat sisarusten kohtalot jälleen yhteen, mutta riittävätkö heidän näkijänlahjansa pelastamaan sotaa käyvät kylät, kun niitä uhkaavat ikiaikainen kirous ja miehinen vallanhimo?

Viimeisenä pettää sydän

Vahvemman oikeudella : kapteeniluutnantti von Wilden muistoja sodasta 1920-1921

Euroopan kevät

Limbodusa

Seisaukset tasaukset

Talvi Eedenissä

Viimeinen Atlantis

Vedenpaisumuksen lapset

Kuunpäivän kirjeet

Peilin takana

Yliaika

Musta linna ja muita outoja tarinoita

Kuolema on ikuinen

Tulvan jälkeen

Ikirouta

Luiden hiljaisuus

Helsinki Underground

Valot Näsinneulan yllä

Liittymiä

Sadanpäämies

Sahalinin saari

Ihmeiden aika

Ei mikään

"Sinä aamuna kaupunkiin puhalsi kylmä tuuli." Ja tuulen mukana tuli outo alakulo. Lamauttava toivottomuus. Yksi aistii kauan sitten menneen menetyksen, toinen tuntee kadottaneensa jotain, muttei tiedä mitä. Joku putoaa omaan keskinkertaisuuteensa. Maailma ei ole menossa mihinkään. On vain merkillistä kaipuuta, levottomuutta, murheellisuutta, yhteyden katkeamista, näkymättömyyttä, pakkomielteisyyttäkin.

Olin jo melkein palauttamassa tätä lukematta, kun kollega kuvaili tarinaa nopeaksi ja pieneksi, muutamassa minuutissa luettavaksi ja semmoiseksi joka kertoo tietenkin koronasta. Minä mistään koronasta lukisi! Eräänä aamiaisena päätin sittenkin vilkaista. Tee jäähtyi ja murot luuskaantuivat. Tässä se on, ajattelin. Tässä on juuri se kaiken autiuden loppumattomuuden tunne. Se, kun on kadottanut merkityksen. (Vasta pari päivää aikaisemmin olin ihan julkisesti jossain kokouksessa huokaissut, miten kaiken loppumattomuus vyöryi päälle.

Tässä on yhden tai kahden aukeaman ja muutaman lauseen mittaisia ajatuksia. Jotkut humpsauttavat painostavuuteen asti. Yhdessä niistä syntyy juuri semmoisia määrittelemättömiä onttoja oloja, jotka toisinaan tai useinkin pyyhkäisevät läpi kuin aaveet, joista ei saa kiinni, mutta jotka silti tuntee. Häilyvän jäytävinä. Jos joku huomaa kysyä, mikä hätänä, ei voi vastata muuta kuin ei mikään.

Paitsi että tämän tarinan jälkeen joitain onttouksia ehkä osaa sanoittaa!

Eikä tästä jää toivoton olo. Keltainen kulkee läpi kaikkien kuvien kuin valo, joskin kylmänä valona. Ja eräänä aamuna tuuli kääntyy. Ihmiset ja asiat eivät palaa entiselleen - mutta tyhjyydestä kasvaa jotain uutta.

Pidän siitä, miten todellisuus vinksahtaa sijoiltaan. Aika ja paikka ovat nimeämättömiä, kuitenkin jossain menneissä vuosikymmenissä. Tuuli tuo mukanaan entistä maagisemman kierteen. Tässä on myös synkän vinkeää huumoria. Naurattaa vähän nikotellen.

Dragman

Tämä paksu sarjakuvaromaani on niin sympaattinen, että välillä nauroin ääneen ihan vain siksi, että tuli niin hyvä mieli. Rakastin erityisesti hetkiä, jolloin kiroiltiin erinomaisen brittiläisen painokkaasti.

Dragman sai miut puolelleen jo etummaisen sisäkannen aukeamalla. Siinä on sydäntä puristavasti tiivistetty hämmennys omasta olemisesta ja paikasta maailmassa, epävarmuus, outouden ja ulkopuolisuuden tunne, kaipuu olla hyväksytty, itsensä hukkaaminen ja löytäminen ja hukkaaminen ja kaiken solmuuntuminen ja ja ja. Oh dear.

August Crimpillä on salaisuus. Syntymässä hänet identifioitiin mieheksi, lapsena hän haaveili maagisesta maailmasta, missä olisi tyttö. Aikuisena hän pukeutuu naisten vaatteisiin. Mutta silloin hän osaa lentää!

Hän on supersankari. Heitä on muitakin: Dog Girl, jolla on koiran hajuaisti. Findsight näkee menneisyyteen. Believer voi olla ja tehdä mitä tahansa, mikä hän uskoo olevansa tai minkä uskoo tekevänsä. Flypaper osaa hänkin lentää, hän on niin tahmainen, että kaikki jää häneen kiinni. August ei vain saa iloa erityislahjastaan. Hän on yhtä kaikki friikki.

Tarina kulkee monina kerroksina, joista nykyhetki on pehmeän värillinen. Unet, muistot ja muistot muistojen ja tarinat tarinan sisällä liukuvat valkoisesta harmaaseen ja mustaan. Viiva on kuitenkin aina yhtä hirmuisen ilmeikäs. Todella pidän soljuvasta kiemuraisuudesta ja loivasta kiharuudesta, vähän venyvistä ja vinksahtaneista hahmoista. Kuin viiva olisi koko ajan löytämässä itsensä samalla, kun August tarinassa on etsimässä itseään.

Yksi kerroksista on murhamysteeri. Kaiken taustalla on määrittelemättömän tulevaisuuden tai vaihtoehtoisen todellisuuden Lontoo. Dystopia, jossa ihmisen sielu on löydetty niin, että se voidaan imaista rasiaan - ja myydä. Maailma, missä sieluttomia ihmisiä on aina vain enemmän, koska kyllähän uusi auto on tarpeellisempi kuin jokin ikiaikainen ja näkymätön.

Luin hitaasti. Olipas nautinnollista tutkia kuvia! Miten kuva ja teksti voivatkaan kiteyttää hetkiä. Niin kuin mitä on sieluttomuus tai mikä on yksilön ydin.

Portugali

Tarina elämän merkityksettömyydestä ja sisimmässä asuvasta tyhjyydestä on häkellyttävän täynnä elämää.

Tässä näkyy huumaavalla tavalla ihmisten ja tekemisten ja esineiden ja äänten kakofonia. Musiikki ja limittäin pulpahtelevat toisiinsa liittymättömät keskustelut. Liike ja pysähdykset, kohtaamiset ja ohikulkemiset. Elävät olennot ja eloton miljöö. Piirrosviivat menevät ihan konkreettisesti sekaisin. Väillä ihmisten ääriviivat piirtyvät taustan päälle niin, että seinien viivat ja lattialaatoituksen viivat näkyvät heidän lävitseen. Varsinkin kun maailma tuntuu vilkkaalta.

Tämmöinen on lumoavaa. Tulee tunne upottavasta läsnäolosta ja silti ulkopuolisuudesta. Kuin hetken verran tiedostaisi ja tunnistaisi maailman rytmin, nauttisi siitä, silti kohta olisi taas vieras, jossain toisaalla mutta ei missään.

Ranskassa asuva Simon ei ole läsnä omassa elämässään. Hän ei saa otetta sarjakuvien piirtämisestä, ei toisesta työstään taiteen opettajana, ei parisuhteesta tai kodista. Hänellä ei ole mielipiteitä, mikään ei tunnu miltään. Isä on etäinen, ahdistava. Suhde isänpuoleiseen portugalilaiseen sukuun on vieläkin etäisempi. Vuosien takaiset muistot ovat melkein pelkkää puhumattomuutta tai riitaa.

Mistä haikeus tai suoranainen viha maailmaa kohtaan? Miksi ei ole voimia solmia siteitä mihinkään? Mikä koko sukua vaivaa?

Tämä on matka itseen ja lopultakin aikuiseksi kasvamiseen, samalla sukuun ja Portugaliin. Valokuviin ja muistoihin. Maan historiaan, joka määrittää suvun historiaa. Suomessa sota kasvatti sukupolvien yli liukuvia traumoja ja puhumattomia, tunteensa sulkevia ihmisiä. Tässä on samaa kyvyttömyyttä läheisyyteen ja pakenemista päihteisiin tai työhön tai mihin vain.

Pähkähulluus on liikuttavaa, kun toisilleen vieraat sisarukset ahtautuvat samaan autoon tai suku juhlii. Hiljaisina hetkinä sanotaan harvoja merkitseviä lauseita vuosikymmeniin. Tai ei edelleenkään sanota mitään.

Kun elää mukana Portugalin autereisen auringon alla, päätyy Pohjolan viistoon viileään valoon. Omaan sukupuuhun.

Jotain on ikiajoiksi kadonnut, koska ihmisiä ei enää ole. Jotain voi löytää.

The carpet merchant of Konstantiniyya. Vol. I, A fragment of a Turkish tale

Tämä on upea. Uhkea. Runsas. Pelkistetty mutta koristeellinen. Täyteläinen. Värikäs.

Jokainen aukeama tai yksittäinen sivu on kuin pehmeä villainen itämainen matto, joita tarinassa kudotaan ja myydään. Tai kuin tapetti. Tausta peittää koko sivun, laajoja valkoisia pintoja ei ole melkein ollenkaan. Pitkän matkaa tarinaa kuosit ja värit vielä vaihtuvat sivulta toiselle. Kuvaruudut asettuvat siihen päälle tilkkuina tai tauluina.

Tämä kirja sai sormenpäät väreilemään! Halusin niin taputella kuvioita ja värejä. Ovatko ne koholla, miten ne kerrostuvat, sileitä vai nukkaisia vai kenties pitkäkarvaisia.

Onneksi paperi on kirjassa paksua ja lempeän karheaa. Välillä pelkästään kääntelin ja hivelin sivuja!

Tämä on pakahduttava. Ihan jo rakkaustarinana. Zeynel ja Ayşe menevät naimisiin, jotta voivat perustaa mattokaupan Istanbuliin. Heidän liittonsa alkaa ystävyytenä ja kasvaa arjen pienten hetkien kautta vahvaksi vuosikymmenet ylittäväksi siteeksi. Sellaiseksi, jossa omat unelmat voi toteuttaa, koska toinen on aina olemassa, ottamassa vastaan jos vaikka putoaisi. Jossa aina on vielä rakkaus, mitä tahansa tapahtuukaan, vaikka menettäisi kaiken muun.

Tässä on hiljaista tuskaa. Epävarmuutta siitä, ettei ehkä koskaan voi tavoittaa, mitä kaipaa ja haluaa. Ettei vaikka osaa kutoa tunteita tai muistoja tai kokemuksia, eikä matosta silloin tulisi taidokasta käsityötä suurempaa tarinaa. Tässä tuntuu huoli omasta jaksamisesta ja läheisten selviytymisestä. Epätoivo pimeyden pääsemisestä valloilleen.

Väreissäkin on paljon tummaa. Sinistä, liilaa, violettia, punaista, ruskeaa ja jopa mustaa. Usein on ilta tai yö.

Tämä on upottava. Tuntuu semmoiselta nuotiotulten tarinalta, joka viettelee ja venyttää maailmojen rajoja niin, että jotain ikiaikaista henkäisee vieressä.

Memento mori

Muista kuolevaisuutesi. Muista elämän rajallisuus ja kuoleman vääjäämättömyys. Tai sitten: Muista, että olet elossa. Ettet kuollut.

Takalo kuvaa sen hetken, kun hän sairastui vakavasti, ja vähän jotain sitä ennen. Varsinkin hän piirtää aikaa aivoverenvuodon jälkeen. Selviytymistä ja toipumista. Miltä tuntuu maata sairaalassa piuhoissa tökittävänä ja sorkittavana ja lääkäreiden puhuessa ohi ja yli. Vastauksien etsimistä siihen, miksi juuri hän sairastui ja miksi hänellä on kuukausia leikkauksen jälkeen sellainen olo kuin on. Millaista on, kun pelkää.

Voisi olla kuollut. Voisi yhä kuolla. Pelon hetket ovat putoamisia syvälle. Ne imevät mukaansa niin, että tuntuu pyörryttävän. Tai sitten ne ovat hiljaista paikalleen lamaantumista.

Tarinaan aivoverenvuodosta limittyy tarina vuosien takaisesta masennuksesta. Ei tämä kirja kuitenkaan ole masennuskertomus. Masennus on mukana siksi, etteivät aivoverenvuodon jälkeiset tuntemukset ole kiinni mielen terveydessä. Oireet syntyvät raskaasta fyysisestä sairastumisesta. Terveydenhoito ei vain välttämättä tunnista niitä muuksi kuin masennukseksi.

Hyvin henkilökohtaisessa tarinassa vakavasta sairastumisessa on yhteiskunnallista hätää ja turhautumista, kun Takalo kertoo kohtaamisistaan terveydenhuollon kanssa. Kun ihminen on kaikkein heikoimmillaan, pitäisi olla kaikkein vahvimmillaan saadakseen apua.

Kuvat ovat pehmeitä, vesiväreissä on jotenkin rauhallista, läpikuultavaa painostavuutta. Tässä on paljon punaisen sävyjä. Verisuonia tietysti. Punainen on myös varjoa, ei valoa. Mutta on se lämpöäkin ja suojaa, niin kuin kaulaliina ja tumppu.

Nonniin. Kunhan hölötän, vaikka ei oikeasti voisi muuta sanoa kuin: Memento mori pysäyttää. Monta kertaa. Tämä on v a i k u t t a v a .

Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

Kertomuksia, jotka totisesti ovat ansainneet tulla kerrotuiksi ja luetuiksi ja nähdyiksi. Uupumuksesta, syömishäiriöistä. Peloista, paniikista, ylisuorittamisesta. Masennuksesta, ahdistuksesta, itsetuhoisuudesta. Noin aluksi.

Luin näitä töissä hiljaisina hetkinä. Tarinat ovat niin rankkoja ja raastavia, että välillä oli puristavasta kurkusta vaikea vastata, jos joku tuli puhumaan. Hapuilin avaraa kirjastosalia kevättalven valossa, että saatoin taas jatkaa. Ei näitä kaikkia oikein pysty käsittelemään yhtä aikaa eikä ensimmäisellä kerralla. Liikaa mukana elävää kipua ja mielleyhtymiä ja toisia tarinoita, joita on kuullut.

Kunpa joka hemmetin ihminen lukisi tämän kirjan. Ymmärtämisen ja myötätunnon takia. Tai että ainakin yrittäisi käsittää mielen murtumia. Omiaan ja kanssaihmisten.

Mutta ennen kaikkea nämä pitää kohdata toivon takia. Jakamisen takia. Vaikka aiheet ovat synkkiä, tunnelmassa on jotain huimaavan humaania.

Rintanen luo omasta sekopäisyydestään ja terapiastaan kehyksen, johon toiset kertojat asettuvat luontevasti ja juttelevasti. Hän ymmärtää itseään enemmän samalla, kun piirtää ja maalaa ja kertoo tarinoita, joita hänelle on lähetetty. Kaikille heille, jotka tässä avaavat elämänsä kipeimpiä tapahtumia, kertominen on hulluuden kohtaamista ja työstämistä.

Ehkä nämä tarinat ovat tulleet kerrotuiksi siksi, että mielen hajoamisesta on toipumassa tai ainakin säröjään voi jo katsoa. Yhtä kaikki näissä on menneen kohtaamisesta syntyneitä oivalluksia, lohdullisuutta ja viisautta.

Niin ja kuvat ovat upean värikkäitä. Väliin tummia, usein hyvin heleitä. Valo hohtaa läpi.

Paniikkiprinsessa

Ruotsalaisen Moa Romanovan omakohtainen debyyttialbumi on yhtä aikaa hillitön ja riipaiseva, etäännyttävä ja hyvin samaistuttava.

Tunnustan, että meni jonkin aikaa ennen kuin pääsin tarinaan sisään. Kuvat ovat niin pilkkuisia, että melkein alkoivat vilistä silmissä. Sitten hämmentävää kyllä, miule tuli estetiikasta ja miljööstä vahvasti mieleen Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini. (Joka on toki yksi elämän päräyttävistä elokuvista.)

En päässyt dystopisesta tunnelmasta irti koko aikana. En, vaikka Kellopeliappelsiinissa taistellaan äärimmäisen väkivaltaisesti oman itsemääräämisoikeuden puolesta valvontayhteiskunnassa. Tässä taas psykiatri - no, harjoittaa hengittämään sekä kehottaa etsimään vastauksia sydämestä ja buddhalaisuutta Youtubesta. Moa ystävineen swaippaa Tinderissä ja kyykkypissii verkkoaidan nurkalla.

Tai ehkä dystopia ei sittenkään ole niin kaukainen ajatus?

Moalla on jatkuvasti paniikkikohtauksia. Tämä onkin tarina hirvittävästä väsymyksestä ja upottavasta kasaan kutistavasta ahdistuksesta. Pelosta ja pelkäämisen pelkäämisestä. Siitä kurimuksesta, kun kukaan ei kohtaa tai kuuntele, ei todella halua tai rakasta. Kun mikään ei auta, mistään ei saa apua.

Silti tuntuu, että Moassa on hitunen vihaisuutta. Hauraat yritykset saada arjesta kiinni kun kaatuvat usein ulkopuolelta asetettuihin outoihin rajoihin. Tai esittämiseen. Siihen, miten pitäisi olla cool, vaikka miten itkettäisi. Ympäröivän maailman ja ihmisten järjettömyyteen ylipäätään. Tai viimeistään fantastisen pirulliseen hoitokissaan.

Sitä haparoiden yrittää itse määritellä itsensä, mutta aina tulee joku tai jokin kertomaan, ettei tuommoinen onnistu.

Moan kohtaamiset maailman kanssa ovat kammottavia ja riemastuttavia ja kammottavan riemastuttavia. Siinä samalla kun nauraa, sydäntä vähän murskaantuu.

Niin ja onneksi pääsin yli pilkkuisuudesta. Lopussa olo on kohottunut. Sillä tämän rujoudessa on omalaatuista kauneutta.

Katkenneita lankoja: tarinoita loppuunpalamisesta

"Pitää taistella väsymistä vastaan. Musta tuntuu, että jokainen päivä on yhtä loputonta kaikua.. Niinku hirveä, ääretön huuto, maanantaista perjantaihin ja taas alusta." Sitaatti on Henri Tervapuron sarjakuvanovellista Golemi.

Katkenneissa langoissa on kahdeksan muutakin tarinaa uupumuksesta. Uupumisesta töissä, opiskeluissa, elämässä. Siitä, miltä burn out tuntuu. Millaista on, kun ei jaksa. Mistä väsymys syntyy, miten se oireilee, mitä tapahtuu, miten suhtautuu itseen ja toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Joissakin tarinoissa ollaan matkalla kohti totaalista henkistä ja fyysistä romahdusta, toisissa jaksaminen on ihan katki poikki. Matkalla oleminen ei muuten tee uupumisesta yhtään vähäisempää kuin romahtaessa! Minuus ja koko elämä on jo silloin yhtä kaikki säröinä.

Uupumus on kuin kädet, jotka alkavat kurottua kohti ja hiljalleen vaivihkaa vääjäämättä vetää kohti pimeyttä. Kosketus, joka alkaa muuttaa ihmistä toiseksi, ei omaksi itsekseen. Vaikka uupuminen ei näkyisi (vielä) päällepäin, on sisäinen tuntemus, hirttoköysiä omassa mielessä. Kaikki hyvä on kadonnut. "Loputon paska. Valuu niskaan. Huomiseen ja huomiseen." (Golemi)

Ihmiset uupuvat eri lailla, erilaisissa olosuhteissa. Innostavassakin työssä voi murtua.

On listoja uupumuksen oireista. Niihin vain päätyy ehkä hyvin myöhään, kun on jo hyvin pitkällä ja merkkailee masennuslomakkeen pallukoita työterveydessä. Toivon, että nämä kertomukset löytävät ihmiset, jotka eivät tunnista uupuvansa. Että he saisivat sanoja ja myös oikeutuksen tuntemuksilleen.

Erityisesti toivon, että tämän kokoelman lukevat ne, jotka oikein mielellään ajattelevat ja kertovat, että pitää vain skarpata. Ottaa itseä niskasta kiinni. Ajatella positiivisesti. Levätä. Kyllä se tästä. Että varsinkin lukevat ne, jotka sanovat, että et sinä oikeasti ole masentunut, kun kerran pääset sängystä ylös ja teet töitä.

Ehkä tärkeintä tässä on muistutus, että toipuminen voi viedä vuosia.

Titalla ei oikein työkuviot onnistu, elämä on vailla päämäärää. Kirjan teemoja ovat elämän yllätyksellisyys, ystävyys, odotus ja äidiksi kasvaminen.

Kehitystarina lapsesta aikuiseksi kasvavasta Kyasta, jota elämä ei aina kohtele hyvin. Hän kasvaa yksin suon keskellä. Kirja on täynnä kauniita luontokuvauksia. Se kertoo erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä, nuoren tytön ja naisen kaipuusta saada osakseen rakkautta ja hyväksyntää. Ei mene yhteen genreen tämä kirja.

Laurie jätetään 18 yhteisen vuoden jälkeen. Hän päätyy kollega Jamien kanssa valeromanssiin. Laurie ryhtyy puuhaan kostaakseen eksälle ja Lamie näyttääkseen, että on asettunut aloilleen. Miten käy, kun he valeromanssin aikana tutustuvat toisiinsa paremmin? Kirjassa on hyvät sivuhenkilöt ja sisältää huumoria.

Kirjastonhoitaja Ninan pikkukirjasto suljetaan suuren mediateekin kautta. Hän ostaa pakettiauton, perustaa siihen kirjakaupan kirjaston poistokirjoista ja muuttaa Skotlantiin. Kirjassa on tunnelmaa, elämän yksinkertaisuutta, perienglantilaista tunnelmaa ja on lämminhenkinen.

Tiffy tarvitsee majapaikkaa törkeän kalliissa Lontoossa ja yöhoitaja Leon puolestaan tarvitsee rahaa. He päätyvät nukkumaan samassa sängyssä. Tiffy nukkuu siinä öisin ja Leon päivisin. He kommunikoivat viestilapuin. Kirjassa on chick-litin ainekset: törkeä poikaystävä ja hyvät sivuhenkilöt.

Loppusanat

PS. Rakastan sinua -kirjan jatko-osa. Mitä tapahtuu Hollyn elämässä Gerryn kuoleman jälkeen?

Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua

Kauniisti kirjoitettu tarina kaiken jättävästä Pollysta, joka rakentaa elämänsä uusiksi leipomalla leipää.

Ota minut syliin

Tarina lähtee käyntiin rajusta kaasuräjähdyksestä Charlien asunnossa Lontoossa. Charlie päätyy sattumusten kautta maalle vastaamaan koirahoitolasta, vaikka hän ei koirista paljoa ymmärräkään.

24 pientä ihmettä

Emma päättää tehdä joulun alla 24 hyvää tekoa, yhden joka päivä. Tarinassa käy hyvin ilmi, miten merkityksellisiä pienet asiat ja teot voivat olla.

Sydämeni lahja

Tässä kirjassa kietoutuvat yhteen Norjasta Lontooseen joka vuosi toimitettava joulukuusi, juuri eronnut Jane sekä sota-ajan rakastavaiset.

Hotelli Flanagans

Trilogian ensimmäinen osa seuraa lontoolaisen luksushotellin ja sen työntekijöiden elämää.

Perhesiteitä

Tv-kokkina työskentelevä Freya yrittää tsempata elämäänsä voimaviesteillä, huonolla menestyksellä. "Kun elämä tarjoaa sitruunoita, on täysin sinusta itsestäsi kiinni, mitä teet seuraavaksi. Sitruunamehu on hyvää, mutta toisina päivinä tekee mieli heittää sitruunoilla jotakuta."

Sitä saa mitä antaa

Velkakirja näyttelee tässä rakkausromaanissa suurta osaa. Fixie fiksaa kaiken, myös rakkauselämänsä?

Tähtien antaja

Vuosi 1937 ja kirjojen kuljettaminen Kentuckyn syrjäseuduille ratsain. Ratsastavat kirjastonhoitajat seikkailevat hyvin kirjoitetussa kirjassa.

Toscanan tytöt

Originelli isotäti, suvun kirous ja sinkkuna viihtyvä Emilia. Tarinassa kietoutuvat yhteen historia ja nykyhetki.

Kaikki alkoi salaisuudesta

Tämäkin tarina alkaa valkoisesta valheesta, kun Lainey ja hänen ystävänsä Kit pestautuvat maalle apuvoimiksi. Tarinan edetessä käy ilmi, että valkoisia valheita löytyy muidenkin elämästä.

Määmatka

Hersyviä tarinoita deittailusta ja unelmasta, että "ehkä seuraava on se oikea".

Miehen kuolema: Pohdintoja maskuliinisuudesta

Synkkää kuvaa miehisyydestä maalaileva, mutta piristävä kirja sivaltaa viiltävästi ja kipeästi lätkäjätkä-ilmiötä sekä muita syvään kulttuurissamme juurtuneita maskuliinisuuden malleja.

Eseekokoelmassaan kirjailija ja kriitikko Juhani Brander kertoo, mitä tukahduttavan, monin paikoin etenkin herkkyydestä ja tunneälyllisyydestä rankaisevan, satuttavan maskuliinisuuden piirissä kasvaminen voi olla ihan tavallisillekin miehille.

Kirjasta ei kuitenkaan puutu maskuliiniseksi miellettyä voimaa ja särmää. Esseiden kerronta ei pelkää sukeltaa syvälle henkilökohtaisen maailmaan, mikä tekee kirjasta ainutlaatuisen. Samalla yhteiskunta- ja kulttuurianalyysi on osuvaa sekä tarkkaa.

Maskuliinisuuden ilmentymiä ruotiessa viitataan tarvittaessa tutkittuun tietoon ja kirjallisuuteen.

Toivottavasti tämä avaa verenpainetta kohottavat ja verisuonet tukkivat, miehiset kirjalliset padot laajemminkin, sillä tarvitsemme myös tämän kaltaista miesnäkökulmaa haitallisen maskuliinisuuden käsittelyyn yhteiskunnassamme.

Näkymättömät naiset: Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille

Nainen, sinulle käy luultavasti huonommin autokolarissa, kuin miehelle. Tilastot sen kertovat tässä noidankehässä, jossa naisten puuttuminen tilastoista aiheuttaa ongelmia.

Caroline Criado Perez vyöryttää tärkeässä tietokirjassaan niskaamme lumivyöryn lailla jäätäviä esimerkkejä siitä, miten naiset on usein sivuutettu tutkimuksissa ja tilastoissa. Tutkittaessa jotakin ihmisiä koskevaa ilmiötä, vaikkapa autokolareita ja autojen turvallisuutta, on ihmisen ja törmäystestinuken oletusmallina perinteisesti toiminut keskiverto mies.

Ongelma on juurtunut yhteiskuntiimme. Edistystäkin on saatu aikaan, kuten jo pelkkä tämän kirjan ilmestyminen luettavaksemme vuonna 2020 kertoo. Kirja toimii hyvin osana positiivista kehitystä, avaten eteemme koko naisten tilastopimennon laajuuden ja vakavuuden, äärimmäisen mielenkiintoisin esimerkein.

Eläinlääkärinä teurastamossa

Eläinlääkärin huolestuttava päiväkirja ihan tavallisten ruotsalaisten teurastamojen arjesta. Kirjaa ei voi suositella ihan kaikille, mutta toisaalta pitäisi.

Päiväkirjamainen selonteko tekee vääjäämättä lukijalle saman, minkä eläintuotanto työntekijälleen. Kirjan alkupuolella julmuudet järkyttävät, mutta raakuuksiin turtuu; älykkäät ja pelokkaat eläinyksilöt muuttuvat pihveiksi ja makkaroiksi, numeroiksi. Aluksi voi epäilyttää, että "ei kai tämmöistä Suomessa sentään?" Mutta miten niin ei?

Gustafsson ei osoittele sormella, ei syyttele. Hän näyttää lukijalle, mikä on eläintuotteiden massatason kuluttamisen vääjäämätön, kiertämätön hinta. Kirjan lukeminen aiheuttaa turtumisen lisäksi turhautumista, eläinlääkärin työ tuotantokoneistossa tuntuu toivottomalta.

Entä tämän kirjan lukeva tavallinen kuluttaja? Mitä voi tehdä? Kuitenkin aina on vaihtoehtoja, ehkäpä tämä kirja motivoi kokeilemaan niitä, hyvästä syystä!

Jos vain lukijan kantti kestää, hieman eri tavoin turtumisen teemaa käsitteleväksi kirjapariksi tälle voi suositella Agustina Bazterrican dystooppista "Rotukarja"-romaania. Molemmat myös sivuavat tavoillaan ja tahoillaan ajankohtaista tartunta-aihetta.

Hans Rosling: Kuinka opin ymmärtämään maailmaa?

Hans Rosling oli yksi aikamme merkittävimpiä tieteen popularisoijia. Hän tarjosi jotain, mikä kaiken kriittisyyden, valeuutisoinnin sekä vihan keskellä monesti unohtuu: luotettavan tiedon tuomaa optimismia.

Tarkalla tilastotieteellä Hans Rosling osoitti, että teoilla on todella merkitystä. Todellisten ja faktapohjaisten vaikutusten kartoittajana tunnettu Rosling voi omalla esimerkillään vaikuttaa vielä enemmän.

Tämä kirja kertoo hänen huikeasta elämästään, Uppsalasta Intiaan, Aasiaan, Indonesiaan, lääkäriksi Mosambikiin ja takaisin Ruotsiin tutkimaan epidemioiden leviämistä. Matkalla lukija saa kyynelehtiä niin suruista kuin iloistakin, voitoista ja tappioista.

"Faktojen maailma" -menestysteoksen kirjoittajan koko elämän suurin ja vaikuttavin havainto oli se, kuinka vähän ihmiset tuntevat maailman ajankohtaisia tosiasioita. Tästä kasvoi Roslingin elämäntyö. Hän halusi jakaa tiedon ymmärrettävässä muodossa kaikille, jotta ihmiset osaisivat toimia todellisen tiedon varassa.

Tämä kirja on osa hänen postuumisti jatkuvaa työtään, lue se!

Matkalla islamilaisessa Suomessa

Islam Suomessa herättää laajaa kiinnostusta. Tämän kattavampaa, ajankohtaista kirjaa tuskin löydät aiheesta.

Marko Juntunen tarkastelee aihepiiriä Turun Varissuon lähiön kautta, mutta tarjoaa samalla värikkään ikkunan muihin vastaaviin lähiöihin ja koko globaaliin islamilaiseen maailmaan, joka on moninaisuudessaan ja ristiriitaisuudessaankin suorastaan häkellyttävä.

Suomen alati muuttuva lähiötodellisuus kuvataan kirjassa useamman vuosikymmenen ajalta.

Kirja onnistuu lähes mahdottomassa: se on samalla kiehtova, viihdyttävä, mutta myös hyvin pätevä, kiihkoton ja informatiivinen kuvaus, jonka jokaisen suomalaisen olisi hyvä lukea, ennen kuin lähtee muodostamaan vankkoja näkemyksiä kirjan kuvaamista ilmiöistä.

Helvetillinen vaelluskirja

Ottaako päähän romanttiset vaelluskuvat ja luontopostaukset somessa? Niin ottaa norjalaista koomikkoakin, Are Kalvøa. Jopa niin paljon, että hän lähtee selvittämään, mistä vaeltamisessa on oikein kyse.

Lopputuloksena on vatsalihaksia koetteleva matkakirja Norjan vuoristovaelluksista. Kirjoittajan stand up -tausta näkyy ja tuntuu, mutta toisaalta jatkuva hassuttelu voi käydä hieman puisevaksikin pidemmän päälle. Parhaimmillaan kirja todella osuu ja uppoaa nauruhermoon.

Ehkä hieman ristiriitaisestikin, kirjan lukeminen aiheutti jonkinlaista kaipuuta lähteä Norjan vuoristoihin samoilemaan, tai ainakin maistelemaan olutta taukotupiin, takkatulen ääreen, tuulen vinkuessa nurkissa.

Jos pidät luontofanaatikkoja hieman teennäisinä, lue tämä. Tai jos olet itse vaeltaja ja postailet nettiin luontokuvia itsestäsi vuorten huipulla ja metsässä, lue tämä. Tämän lukijan saivat etenkin vaeltajien mahtailun kuvaukset nyökyttelemään päätä.

Korkeintaan vähän väsynyt : eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä

Nykyajassa on jotakin yhä useampia uuvuttavaa, eikä se kaikki johdu vain työelämästä.

Kirja herättää kovasti ajatuksia siitä, miltä tuntuu peilata pientä itseään siitä valtavasta informaation valtamerestä, jonka me kohtaamme nykyään päivittäin. Elämmehän piippaavien ja vaativien älylaitteiden sekä medioiden ristitulessa. On ymmärrettävää, että ihminen tuntee itsensä riittämättömäksi ja että moni uupuu.

Eeva Kolu on kokemusasantuntija, hän on uupunut jo monta kertaa. Silti kirja sisältää myös runsaasti tutkittua tietoa aiheesta. Kirja toimii erityisen hyvin omien uupumuksen tunteiden käsittelyyn ja reflektioon, lue tämä kuitenkin mieluiten vielä kun jaksat!

Robofobia : Mikä roboteissa ja tekoälyssä pelottaa?

Tämä vuoden 2020 kotimainen tietokirjayllättäjä sukeltaa syvälle outouden laaksoon. Etkö tiedä mitä tarkoitetaan "outouden laaksolla"? Älä huoli. Kirjan luettuasi tiedät!

Outouden laaksolla kuvataan ilmiötä, jossa epätäydellinen ihmisen kaltaisuus koetaan kammottavaksi. Laaksoa voi ajatella notkahduksena nousevassa käyrässä, jolla mitataan sitä, miten miellyttäväksi robotti tai tekoäly koetaan, kun siitä tehdään yhä kaltaisempi ihmisen kanssa.

Ensin miellyttävyys kasvaa, mutta hetki ennen kuin muodostuu täydellinen ihmisen tai tietoisuuden kopio, miellyttävyys näyttää kääntyvän kauhuksi. Ilmiö on kiehtova ja ajankohtainen.

Jussi Marttisen teos käsittelee robottien ja tekoälyn pelkoa todella monipuolisesti ja viisaasti sekä faktapohjaisesti, mutta myös populaarikulttuuriin ja kaunokirjallisuuteen viitaten. Kalevalassakin on kuvailtu eräänlainen robotti!

Kirjan graafinen ulkoasu on asianmukainen ja tyylikäs, mutta sen tekstiseinämäistä, palkkimaista tekstin taittoa ei kannata säikähtää, sisältö vetää mukaansa.

Elämän verkko : luonnon monimuotoisuutta edistämässä

Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus on elämän ehto.

Kiertotalouden asiantuntija Hanna Mattilan toimittama kirja kokoaa joukon Suomen johtavia monimuotoisuuden asiantuntijoita pohtimaan biodiversiteetin merkitystä eri kulmista.

Biodiversiteetti on olennainen ilmiö ja kehys myös ilmastonmuutoksen tarkastelulle. Kaiken lisäksi se saattaa paikoin olla arjessa lähempänä ja paremmin hahmotettavissa. Kirjassa todetaankin, että monimuotoisuus on Google-hakujen suosittu aihe siinä missä ilmastonmuutoskin ja myös suomalaiset ovat varsin kiinnostuneita luonnon monimuotoisuuden suojelusta.

Monimuotoisuuden toteutuminen ei vain ehkäise ilmastonmuutosta, vaan myös tekee lähiympäristöstämme ja ruoantuotannostamme kestävämmän erilaisten luonnon ääri-ilmiöiden kestämisessä. Onpa luonnon monimuotoisuudella myös havaittuja, konkreettisia vaikutuksia terveyteemme.

Kirjasta löytyy paljon vinkkejä siihen, kuinka voimme yksilöinä ja yhteisöinä suojella luonnon monimuotoisuutta.

Runkkarin käsikirja: Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi

Ajatuksia herättävä pelinavaus meille kaikille tärkeistä asioista: seksuaalisuudesta, itsetyydytyksestä, kehopositiivisuudesta; jopa pornosta.

Ina Mikkola on räväkkä ja nykyaikainen toimittaja, joka ei vain ole passiivisesti pelkäämättä, vaan jopa selvästi kokee paloa tarttua aktiivisesti haastaviin aiheisiin, tabuihin. Tabujahan aihepiirit kuten itsetyydytys tai vaikkapa porno sisältävät.

Kipakkaa kritiikkiäkin kirja on herättänyt. Pornoa väitöskirjatasolla tutkinut ja pornosta kirjan kirjoittanut (Voihan porno!, 2018) Pia Rendic on lujasti kritisoinut kirjan pornopositiivista otetta.

Näistä asioista puhuminen ja avoimuus on tärkeää ja siksi tämä kirja on tärkeä. Erityisesti kirjassa viehätti sen moniäänisyys, kommentteja eri muodoissaan oli hyvin erilaisilta ihmisiltä, yksilöllisine kehoineen ja yksilöllisine taustoineen, identiteetteineen sekä mieltymyksineen.

Toki pornokulttuurin kritiikkiäkin sopii kaivata, mutta toisaalta on piristävää, että tietokirjallisuudesta löytyy myös erilaisia ääniä aiheesta. Pohjimmiltaan kirjassa puhuttiin seksuaalisesta älykkyysosamäärästä ja pornolukutaidosta melko kiltisti. Keskiössä oli oman sekä toisten seksuaalisuuden, mieltymysten ja kehon terve hyväksyntä.

Kirja sopii erityisesti nuorille diginatiiviaikuisille, joille somemaailmaan viittava ulkoasukin avautunee vaivattomasti. Tämän soisi myös varttuneemman väestön lukevan!

Kertomuksen vaarat : kriittisiä ääniä tarinataloudessa

Kertomuksesta on tullut vaikuttamisen hallitsevin ja vangitsevin muoto. Elämmekö suorastaan kertomustaloudessa? Mitä vaaroja tässä piilee?

Lukijan on helppo havainnoida kirjassa esitettyjä ilmiöitä samalla itse mediasta. Näin lukija voi tehdä empiiristä tutkimusta kirjan tarjoamilla työkaluilla. Jokaisen luvun loppuun on koottuna erilaisia vinkkejä juuri käsitellyn aihepiirin itsenäiseen tarkasteluun.

Kulttuuritoimituksen Tommi Liljedal kirjoitti osuvasti:

"Kertomuksen vaarat on vaikuttava tietokirja. Se vie ilon somepäivitysten, keskusteluohjelmien ja lehtien seuraamisesta."

Näin onkin ehkä aluksi! Mutta pienellä treenillä tarinallisuuden ja varsinaisen huuhaan tunnistaminen haastavistakin ympäristöistä on lopulta myös todella viihdyttävää!

Monipuolinen ja kiehtova kirja tarinatalouden problematiikasta koskettaa aihepiiriltään meitä kaikkia. Sosiaalisen median kautta suodattuvassa nykypäivän todellisuudessa moni esittäytyy "visuaaliseksi tarinankertojaksi". Uutisten, tieteen sekä ammattimaisen median ja journalismin suhde kokemusosaajien kertomuksiin sekä selontekoihin hämärtyy.

Media- ja monilukutaidon kannalta on tärkeää kyetä tunnistamaan tarinallisuus, jotta voi analysoida erilaisten väitteiden faktapohjaa. Kattavaan kirjaan perehtyminen tarjoaa tukevan pohjan kriittiselle monilukutaidolle.

Kirjassa käydään läpi useita erilaisia viestintäympäristöjä ja aihepiirejä, joista jokaisen kohdalla puntaroidaan asiantuntijoiden seurassa tarinallisuuden ongelmakohtia: terveys, kaunoirjallisuus, viranomaiskertomukset jne.

Todellakin vuoden 2020 tärkeimpiä tietokirjoja!

Laiton lapsi: Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Yhdysvalloissa menestynyt stand up -koomikko kertoo nuoruudestaan, kuvaa terävästi Etelä-Afrikan rotuerottelua ja rasismia, ja tarjoaa siinä sivussa tiiviitä tietopaketteja Etelä-Afrikan lähihistoriasta.

Huumoria ei tarvitse turhaan alleviivata Etelä-Afrikassa varttuneen koomikon tilinteossa, koska rotuerottelu saa paikallisessa kulttuurissa tragikoomisia piirteitä. Samalla kirja tulee sanoneeksi yhtä sun toista osuvaa rasismin ja rotuoppien yleisestä järjettömyydestä, siinä missä köyhyydestä ja globaaleista luokkaeroistakin.

Kirjan kertomukset saavat itkemään ja nauramaan. Useammin kuitenkin jälkimmäistä, mikä nostaa kirjan omaan luokkaansa.

Tiesitkö, että esimerkiksi Hitler on aivan yleinen sukunimi Etelä-Afrikassa? Tämän kirjan kertomus Hitler-nimisestä, suositusta tanssijasta saavat naurunkyyneleet silmiin vakavamielisemmällekin yleisölle. Myös ympäristön kyvyttömyys lokeroida ei-mustaa, mutta ei-värillistäkään Trevoria synnyttää tarkkanäköistä tilannekomiikkaa.

Erakot : omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita

Kiintoisaa mikrohistoriaa ja ennen kaikkea erakkouden nykytilaa Suomessa.

Kirja haastaa monesti yksioikoiset käsityksemme erakoista ja samalla kertoo yhtä ja toista yhteiskunnasta, jossa elämme. Syitä erakkoudelle on kirjassakin yhtä monia kuin kirjassa kuvattuja erakoitakin, mutta kaikki nämä syyt ja yksilölliset valinnat keskustelevat tavalla tai toisella ihmisyhteisöjen ja yhteiskuntien kanssa.

Kirjaa lukiessa alkaa helposti kaipaamaan metsän keskelle omaan rauhaan. Toisaalta kirja itsessään tarjoaa rauhaa väsyneelle mielelle.

Miten kohdata vihaa ja ilkeyttä: keinot vaikeisiin tilanteisiin

Todella käytännöllinen ja samalla laajakatseinen, jopa kriittisen yhteiskunnallinen työkirja vihan ja ilkeyden kohtaamiseen sekä vaikeidenkin tunteiden käsittelyyn.

Pertti Simula on toiminut vuosikymmeniä psykoanalyytikkona, asiantuntijana ja kouluttajana ja ollut monessa mukana.

Yhteiskuntamme rakenteet murtavat sekä alistavat psyykeemme potentiaalia monilla tavoilla: kilpailu ja tulostavoitteet jarruttavat inhimillistä kehitystämme. Ahdistus, haavoittuvuus ja muut negatiiviset tunteet ovat asioita, joita meitä on pitkään opetettu piilottamaan. Mutta ongelmat eivät ratkea yhteiskunnan malleilla, jotka ne ovat alunperinkin aiheuttaneet. Siksi tarvitaan rakenteellista muutosta, niin henkistä kuin yhteiskunnallistakin vallankumousta.

Kirja on innostava ja ajatuksia herättävä, mutta myös todella käytännönläheinen. Sen oppeja on mahdollista lukemisen edetessä testata käytännössä ja uskallan luvata näkyviä vaikutuksia. Kirja sisältää loistavia käytännön neuvoja esimerkiksi aggressiivisen asiakkaan kohtaamiseen, alkoholismin työstämiseen ja työyhteisön kehittämiseen.

Susien mailla

Onko se lopultakin ihminen, joka on ihmiselle se satujen pelätty susi?

Uskaltaisitko yöpyä susien mailla? Mia Takula nukkuu makeasti susien reviireillä. Sudet ulvovat, ilves mouruaa ja luonnoneläimet vipeltävät, telttakangas kahisee.

Ehkä luontoa karttava pitää kirjaa hieman tylsänä, mutta susia inhoavien pyssymiesten kohtaaminen on kirjan kamalinta antia. Loput on hyvinkin tunnelmallista ja rauhallista. Kirja toimii täydellisenä yöpöytäkirjana ennen nukkumaanmenoa luettavaksi, rauhoittamaan sielua.

Kirjan kuvaukset kuitenkin sykähdyttävät, jos nyt eivät ihan kaikkia, niin ainakin meitä eläinten ja metsien, luontoympäristön ystäviä. Kirjaa lukiessa metsän voi aistia syvällä sisimmässään.

Susiviha on harmillisen piintynyt ilmiö Suomessa. Tämän kirjan kaverina kannattaa lukea Jouni Tikkasen "Lauma. 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa" (Otava, 2019), niin tiedät miksi. Mia Takula on lähtenyt selvittämään, onko susien pelkääminen rationaalista. Lue tämä, etenkin jos susi herättää tunteita!

Lasten ja eläinten suhteet : monilajista yhteiseloa

Vuoden 2020 herkin tietokirja, pääosin hyvässä mielessä. Lasten ja eläinten kohtaamisista kumpuavien kertomusten pohjalta syntyy samalla monisyinen tieteisfilosofinen pohdinta.

Tämänkaltainen lähestymistapa eläintutkimusaiheeseen varmasti kerää myös kritiikkiä etenkin luonnontieteiden kovasta päädystä. Siksi se onkin niin tärkeä.

Kirja perustuu uusimpaan ihmisten ja eläinten suhteita käsittelevään tutkimukseen, johon pureudutaan ruohonjuuritasolta, maan matosen nöyryydellä ja avoimella mielellä.

"Tässä on tutkimuksemme ydin, voisi kärjistää. Kastemadoissa. Näiden olentojen kanssa ajatus kulkee pohtimaan sitä, mikä oikein mahdollistaa elämään suhtautumista tietyllä tavalla. Tai provokatiivisemmin ilmaistuna, mikä saa aikaan tällaista versioiden köyhyyttä?"

Näin pohditaan ihmiskeskeisyyttä, joka saa unohtamaan esimerkiksi hajottajien tärkeyden elintärkeille ekosysteemeille, tai ylipäätään väheksymään toislajisten olemassaoloa ja elämänarvoa. Miksi eläintieteen ovat latistaneet toislajisista eläimistä jo vuosikymmeniä pelkkiä vaistoautomaatteja?

Lopputulos on herkkä ja älykäs tutkielma, joka saa pohtimaan paikkaamme tässä todellisuudessa ja etenkin eläintieteen sokeita pisteitä ja kuolleita kulmia. Kirjaa rytmittävät eläinkohtaamisten kuvaukset on esitetty lähes runollisessa muodossa, mikä tekee teoksesta miellyttävän ja mielenkiintoisen, jopa yllättävän sekä piristävän "lukutietokirjan".

Yöllinen elämämme. Miksi näemme unia?

Voiko unimaailmaa hallita? Miksi se pannahisen älypuhelin ei koskaan toimi unessa tai autosta katoaa polkimet?

Loistava tietokirja unista, niiden psykologiasta, funktiosta ja merkityksestä sekä erilaisista uniin liittyvistä ilmiöistä.

Anna Tommola kokoaa kirjaan hienosti tuoretta unitutkimusta ja tarjoaa sen viihdyttävässä ja selkeässä muodossa. Kotimainen tutkimus on tieteen aallonharjalla, sillä Suomessa on tällä vuosituhannella kehitetty ja testattu teorioita unista unimaailman uhkasimulaattoreina ja päänsisäisinä sosiaalisuusharjoitteina.

Lämmin suositus ihan kaikille unista kiinnostuneille tai vaikkapa painajaisten kanssa painiskeleville. Loistava yöpöytäkirja!

Vaihtoehtoiset fatkat

Jäätelön syöminen johtaa hukkumisiin kauniina kesäpäivänä. Vai johtaako? Ehkäpä ei sentään. Vaikka jokin yhteyskin näillä ehkä on, jäätelön syöminen tuskin altistaa väistämättä veden varaan. Tämä kirja on erittäin tervetullut rokote aikamme faktaresistenssiin.

Tukholman yliopiston teoreettisen filosofian professori ja Kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen, Äsa Wikforss, pyrkii kirjallaan varustamaan lukijat paremmin valheita, harhaanjohtamista sekä propagandaa vastaan. Ja hän onnistuu siinä hyvin. Kirja avaa hyvin ja selkeästi, minkälaista problematiikkaa tiedon vastaanottoon tai vastustukseen liittyy.

Samalla kirja palauttaa uskoa faktoihin ja siihen, että kaiken sirpaleisen, tarkoitushakuisen ja verkkoon levittäytyneen informaation seassa on edelleen tosiasioita, jotka voi myös havaita ja tunnistaa.

Wikforss arvostelee kirjassaan tiukasti ruotsalaista koulujärjestelmää. Suomenkielisen painoksen lopussa Tuukka Tomperi kommentoi kritiikkiä ja vertailee sitä suomalaiseen koulujärjestelmään. On hienoa, että kirjaan on saatu lisättyä kansainvälistä keskustelua tärkeästä aiheesta.

Identiteetti : arvostuksen vaatimus ja kaunan politiikka

Francis Fukuyama: Identiteetti: arvostuksen vaatimus ja kaunan politiikka. Suomentanut Antti Immonen. Docendo 2020. Francis Fukuyama julkaisi vuonna 1992 kirjan Historian loppu ja viimeinen ihminen. Siinä hän Neuvostoliiton romahdettua ennusti, että historian lopullinen voittaja tulee olemaan liberaali demokratia. Joka kerta, kun kehitys tältä osin ottanut takapakkia on Fukuyama joutunut puolustamaan teesiään. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että kirjassaan kirjoittaja ennustaa juuri, ettei kehitys tulekaan olemaan suoraviivainen. Uudessa kirjassaan Identiteetti Fukuyama ottaa hieman takaisin. Hänen mukaansa ”end of history” ei tarkoita historian loppua vaan historian päämäärää. Kun Marxin mukaan historian päämäärä on kommunismi, Fukuyama heittää takaisin ja toteaa, että jos historialla on jokin päämäärä, se on pikemmin liberaali demokratia kuin kommunismi. Kyseessä ei siis ole niinkään ennustus, vaan piikki. Mutta miten historialla voi olla päämäärä? Minä ymmärrän sen niin, että kun ihmisillä on yhteinen intressi, menee historia sen suuntaan, hetkellisistä takaiskuista huolimatta. Yhteinen intressi on thymos, ihmisen tarve tulla tunnustetuksi samanarvoisena muiden kanssa. Mutta miksi sitten nykyään liberaali demokratia tuntuu olevan huonossa huudossa? Kuten Hans Rosling kertoo kirjassaan Faktojen maailma, on ihmiskunta vaurastunut viime vuosikymmenillä merkittävästi. Tämä ei kuitenkaan auta, sillä ihminen vertaa tilannettaan muihin ja tuloerot ovat kasvaneet suuresti. Niinpä ihminen kokee köyhtyneensä muihin verrattuna ja muuttuneensa aliarvostetuksi tämän myötä. Tällaisessa tilanteessa vasemmiston pitäisi juhlia kannatuksen nousua mutta näinkään ei tapahdu. Fukuyaman mukaan deindustrialisaation myötä työpaikkansa menettäneet ihmiset katsovat, että vasemmisto ajaa erilaisten pienryhmien asiaa (vähemmistöt, turvapaikanhakijat), eikä enää välitä peruskannattajistaan. Yhteiskunnat ovat muuttuneet niin nopeasti, että niillä ei ole enää sellaista identiteettiä johon keskivertokansalainen voisi samastua. Mutta mikä olisi tällainen muuttuvassa maailmassa toimiva identiteetti? Sitä Francis Fukuyama yrittää kirjassaan selvittää. Mikko Airaksinen

Roomalaiset ja barbaarit

Maijastina Kahlos: Roomalaiset ja barbaarit. Otava, 2020. Barbaareilla tarkoitettiin alussa kreikkalaisen sivistyksen ulkopuolella eläviä ihmisiä, sittemmin kreikkalais-roomalaisen. Kreikkalaiset ja roomalaiset eivät määrittäneet barbaareja rodullisesti, vaan kielen ja tapojen mukaan. Meillä ei ole juurikaan muita tietoja gallialaisesta, britannialaisista tai germaaneista, kuin roomalaisilta tai kreikkalaisilta saadut. Nämä kuvaukset eivät tietenkään ole puolueettomia, vaan palvelivat kulloisenkin kirjoittaja etuja. Niinpä ei ole varmaa, mikä todella oli erona esim. gallien ja germaanien välillä – puhuivatko germaanit todella germaanista kieltä? Barbaarit toimivat usein kreikkalais-roomalaisten peilikuvana ja edustivat ominaisuuksia, mitä näiltä puuttui tai johon nämä olivat vajoamassa. Näin barbaarit välillä olivat alkukantaisia ja julmia, välillä turmelukseen vajonneita, välillä aitoja ja luonnollisia ”jaloja villejä”. Barbaarien annettiin usein palvella haluttua viholliskuvaa. Helsingin Sanomien arvostelija innostuu Kahloksen ”lanseeraamasta” hyvän vihollisen käsitteestä, vaikka tämä on kyllä entuudestaan tuttu ilmaisu. Länsi-Rooman romahtaminen antoi aiheen lukuisille legendoille vaikkapa kuningas Arthurista tai valtakunnan romahduksen syistä, teos käsittelee myös näitä. Mikko Airaksinen

Egypti : kala sarkofagissa & muita mysteereitä

Mia Meri: Egypti : kala sarkofagissa & muita mysteerejä. SKS 2020. Kirjaa myydään Amos Rexin Egypti-näyttelyn yhteydessä. Se on suurikokoinen ja värikäskansinen. Tämä ja hauskat otsikot antavat kuvan, että kirja olisi tarkoitettu lapsille. Se on kuitenkin aikuisillekin hyvin ymmärrettävä tietopaketti muinaisen Egyptin historiasta. Kirja kertoo kiehtovasti maan monituhatvuotisen historian. Esimerkiksi muumiointitaidon kehitys, tai pyramidien rakentaminen ja käyttötarkoitus käydään läpi. Sinuhe käsitellään, missä määrin Waltari osui kohdalleen, missä taas ei. Entä yrittikö Ekhnaton muodostaa monoteistisen uskonnon? Ja miksi Ekhnatonin patsaat ovat niin kummallisen näköisiä? Egyptiin liittyy suuri määrä uskomuksia ja väärinkäsityksiä. Näitä tekijä oikoo parhaansa mukaan. Tekstiä luonnehditaan arvioissa ”kevyeksi” ja ”viihdyttäväksi” – silti se on täyttä asiaa. Kirjassa on myös italiasta käännetty artikkeli egyptologian historiasta. Vaikka kirja kertoo Egyptin historiasta yleisesti, sen kuvitus taas muodostuu Egyptin Loisto – näyttelyn esineistöstä. Näin teksti on paikoin ristiriidassa kuvituksen kanssa. Kuvitus ei silti suinkaan ole huono, sillä näyttelyn esineistö on erinomaisen kiinnostavaa. Mikko Airaksinen

Aleksanteri Suuri : sankari ja myytti

Jaakkojuhani Peltonen: Aleksanteri suuri. Sankari ja myytti. Gaudeamus 2021 Aleksanteri suuri eli lyhyen elämän. Hän valloitti valtavan alueen ja loi sinne hallintojärjestelmän. Tämä kaikki romahti hänen kuoltuaan. Outoa kyllä hän on jäänyt elämään ihmisten mieleen: histo-riankirjoihin, legendoihin, romaaneihin, lauluihin ja videopeleihin. Kreikkalaiset pitivät antiikin aikana häntä kreikkalaisten hyveiden ilmentymänä. Roomalaiset olivat kriittisempiä: varsinkin stoalaiset filosofit arvostelivat hänen raivonpuuskiaan ja alkoholismiaan (ja näiden vallassa tehtyjä epäviisaita päätöksiä), samoin kun hänen valloituksiaan pidettiin järjettömänä riskinottona. Kuitenkin myös useimmat roomalaiset pitivät häntä sankarina. Juutalaiset katsoivat hänen valloitusretkiään pahalla. Sen sijaan he olivat ylpeitä siitä, että Danielin kirjan katsottiin ennustaneen hänen tulonsa. Myöhemmin Flavius Josefus lisäsi Aleksanterin legen-daan tämän käynnin juutalaisten ylipappia kunnioittamassa. Tämän tarkoitus oli kohentaa juutalais-ten suosiota kreikkalais-roomalaisessa maailmassa. Keskiajalla hyvinkin fiktiivinen (ja sisällöltään muuttuvainen) Aleksanteri-romaani oli kaikkein suosi-tuin kirja. Aleksanterin fiktiiviset seikkailut kuitenkin jäivät taka-alalle, kun antiikin historiateoksia opittiin tuntemaan. Aleksanteri on ollut esikuvana todella monelle, Julius Caesarille, kuningatar Kristiinalle, Napoleonille ja brittiläisille siirtomaaherroille, jotka katsoivat toistavansa Aleksanterin urotekoja vallatessaan Intiaa tai Afganistania. Vastaavasti entiset siirtomaat pitävät Aleksanteria vastaan taistelleita päälliköitään ja kuninkaitaan sankareina: Aleksanteri edustaa siirtomaaimperialismia. Myös monet nykykansat pitävät Aleksanteria esikuvanaan, vahvimmin kreikkalaiset ja pohjoisma-kedonialaiset. Vaikka nykyaikana on julkaistu hyvinkin kriittisiä tutkimuksia Aleksanteri Suuresta, populaariesityk-sissä, romaaneissa, elokuvissa, sarjakuvissa ja videopeleissä hän on tahraton hahmo: vaaleatuk-kainen sankari, loistava sotapäällikkö ja oikeudenmukainen hallitsija. Hänen luonteenheikkoutensa tekevät hänestä vain inhimillisemmän ja helpommin samaistuttavan. Todellisuudessa Aleksanterin hiusten väristä ei ole mitään tietoa. Jaakkojuhani Peltosen teos on esitys Aleksanterin myytistä ja sen kehityksestä kautta aikojen. Mikko Airaksinen

Viisi. Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit

Hallie Rubenhold: Viisi. Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit. Atena, 2020. Suom. Mari Janatuinen. Viiltäjä-Jack murhasi vuonna 1888 Lontoon köyhälistökaupunginosassa viisi naista silpomalla heidät kammottavalla tavalla. Tuntemattomaksi jäänyttä tekijää pidetään ensimmäisenä modernina sarjamurhaajana. Aiheesta on kirjoitettu valtavasti. Rubenhold käy tarinaan uhrien kautta. Hänen tarkoituksensa ei ole ratkaista murhia, vaan antaa uhreille kasvot. Hän vastustaa ilmausta, että uhrit olivat ”viisi prostituoitua”. He olivat äärimmäisen köyhiä ja pari heitä saattoi hetkittäin turvautua prostituutioon kaikkein epätoivoisimpina hetkinä, mutta ilmaus ”prostituoitu” ei oikein sovi useimpaan heistä. Kirjoittajan mukaan kyse on tarinasta, joka edustaa viktoriaanista moraalia. Yksin jäävä / jättäytyvä nainen vajoaa köyhyyteen, sitten prostituutioon ja lopuksi murhataan. Naiset saivat mitä ansaitsivat ja Viiltäjä on tarinan sankari. Koska meillä ei enää (kai) ole tarvetta samalle tarinalle, on siitä syytä luopua. Varsinkaan kun se ei ole tosi. Kirja laajenee kuvauksesta siitä, millainen oli köyhän naisen osa 1800-luvun lopun Lontoossa (tai Göteborgissa, yksi uhreista oli Ruotsista Englantiin emigroitunut). Naisen oli helppo pudota katuojaan ja lähes mahdoton päästä sieltä enää ylös. Sattumus, kuten sairastuminen, avioero, työttömyys, alkoholismi, riitti. Vaikka kirjoittaja välillä tekee tarpeettoman määrän oletuksia, kokonaisuudessaan kirja on onnistunut. Uhreista on saatu huomattava määrä tietoa. Kirjoittaja ei käsittele itse murhaajaa tai murhia, vaan todellakin vain uhreja. Oli jo aikakin, että he jäävät historiaan muinakin, kun viitenä uhrina. He olivat ihmisiä. Hallie Rubenhold joutui kirjan julkaistuaan nettivainon uhriksi. On vaikea kuvitella, miten kirja saattoi loukata ketään – paitsi jos ihmisellä on 1800-lukuinen moraali. Onko kuningatar Viktoria noussut haudastaan? Mikko Airaksinen

Räävitöntä! : pompejilaisia graffiteja

Ari Saastamoinen: Räävitöntä! : pompejilaisia graffiteja. Gaudeamus 2020. Antiikin kirjallisuus on yläluokkaisten miesten kirjoittamaa. Nopeasti tehdyt graffitit taas edustavat tavallisten kansalaisten mieltä. Ne olivat Roomassa tyypillisesti piirrettyjä terävällä puikolla talon rapattuun seinään, hämmentävää kyllä usein sisätiloihin. Osa graffiteista oli myös hiilenpalalla tehty, tai maalattuja, kuten nykyiset graffitit yleensä ovat. Ongelma on siinä, että ne eivät ole yleensä säilyneet. Tuhkaan peittyneessä Pompejissa oli tähän hyvät olosuhteet. Ari Saastamoinen on jakanut kirjansa aiheenmukaisiin lukuihin. Tekstit ovat suomeksi käännettyjä, moniin on kuvattu myös alkuperäinen teksti mahdollisine lisäpiirroksineen ja vielä tulkinta. Saastamoinen on tehnyt merkillisen kerronnallisen ratkaisun ja kääntänyt kreikankieliset graffitit englanniksi (ja sitten suomeksi). Ilmeisesti tavoitellaan sitä miltä teksti näytti aikalaisten silmin: vieraskielinen ja silti ymmärrettävä. Graffiteista näkyy, että monet eivät hallinneet oikeinkirjoitusta. Kirjoittaminen oli monille vaikeaa ja rappaukseen raaputtaminen hidasta: graffitit ovat usein lyhyitä, usein tunnettujen tarinoiden alkuja. Pompejilaiset graffitit olivat usein kiitoksia, murheita, kehuja, loukkauksia, usein seksuaalisia. Kirjoittaja valaisee lukijoita sillä mitkä seksitavat olivat sallittuja, mitkä häpeällisiä tai nöyryyttäviä, jotta lukija pystyisi ymmärtämään asiayhteyden paremmin. Sen sijaan uskonnolliset, filosofiset ja poliittiset tekstit ovat harvinaisempia. Kirjoittaja arvailee syytä ja päätyy siihen, että kyse oli pompejilaisten luonteesta ja kaupungin ilmapiiristä. Kirjassa on myös gladiaattoreiden tekemiä raapustuksia. Nämä tuovat lisävaloa näiden miekkataistelijoiden elämään. Hyvä kuvaus aiheesta on muuten Fik Meijerin kirja Gladiaattorit : taistelijat kuoleman areenoilla (2008). Tampereen museokeskus Vapriikissa on näyttely Ostia – portti Roomaan. Näyttelystä on julkaistu saman niminen näyttelykirja (2019). Siinä on artikkelikokoelma tästä Rooman hyvin säilyneestä satamakaupungista. Professori Heikki Solinin kirjoitus käsittelee Ostian graffiteja. Nämä olivat osin samanlaisia kuin Pompejissa. Erona kuitenkin on vähempi räävittömyys: seksuaaliväritteistä herjanheittoa ei ole suosittu samassa määrin. Kyse voi olla Ostian erilaisesta ilmapiiristä, tai pikemminkin siitä, että nämä ovat myöhäisempiä, usein 100- tai 200-luvulta. Pompeji tuhoutui vuonna 79 jKr. Tyyli oli siis muuttunut. Mikko Airaksinen

Mannerheim ja Heinrichs. Marsalkka ja hänen kenraalinsa.

Pekka Visuri: Mannerheim ja Heinrichs. Marsalkka ja hänen kenraalinsa. Docendo 2020. Kenraali Erik Heinrichs (1890-1965) oli Mannerheimin tärkein avustaja päämajassa. Hän ei pyrkinyt sodan aikana julkisuuteen eikä häntä ole sen jälkeenkään nostettu esille. Ilmeisesti ei haluttu kuulla hänen esittävän kritiikkiä Mannerheimin johtamisjärjestelmästä tai esitellä hä-nen ansioitaan Suomen-Saksan suhteiden edistäjänä. Nämä olivat toki sodan aikana tärkeät, mutta sodan jälkeen niitä ei haluttu muistella. Kirjoittaja nostaa alussa esiin sen, että Mannerheim – kuten muutkin korkeat sotilashenkilöt – olisivat kannattaneet joustavampaa linjaa Neuvostoliiton vaatimuksia kohtaan. Näin talvisota olisi ehkä voitu välttää. Itselleni tuli yllätyksenä, että Mannerheim erosi ylipäällikön tehtävistä juuri talvisodan alla. Tämä kuitenkin peruttiin, sillä Neuvostoliitto aloitti sodan juuri silloin kun ero piti julkistaa. Vaikka Visuri pitää tapanaan arvostella Mannerheimin luomaa ”johtamisjärjestelmää”, ei hän silti kritisoi marsalkkaa kovin suoraan. Sen sijaan hän nostaa muutaman kerran esille Man-nerheimin tarkkanäköisyyden. Mannerheimilla oli pitkä kokemus sekä sodankäynnistä että venäläisistä, eikä se ollut haitaksi. Samoin hän yritti yhtenäistää suomalaiset lieventämällä kansalaissodan jättämää kahtiajakoa. Jatkosotaan joutuminen tuntui kirjan mukaan jotenkin itsestään selvältä. Tässä laitettiin kaikki yhden kortin (Saksan) varaan, mitä marsalkka arvosteli. Visuri pohtii, olisiko Suomi lähtenyt Saksan mukaan yhtä helposti, jos sodan tuhoamisluonne olisi ollut tiedossa. Toisaalta kirjassa kerrotaan, kuinka Hitler Suomessa käydessään avautui suunnitelmistaan siviilien joukkomur-hasta. Tämä ei heikentänyt Rytin arvonantoa Saksan johtajaa kohtaan. Visuri nostaa tuttuun tapaansa esille sen, etteivät länsiliittoutuneet katsoneet Suomen käyvän erillissotaa, vaan olevan Saksan liittolainen siinä kuin Unkari tai Romania. Erillissotahypotee-sia tukisi mielestäni se, että USA piti yhteyttä Suomen johtoon ja antoi neuvoja, jotka antavat maiden suhteesta monipuolisemman kuvan. Tästä kerrotaan Hannu Rautkallion kirjassa Mannerheim vai Stalin. Tähän Visuri ei ota kantaa, vaikka mainittu kirja on kyllä hänen kirjalli-suusluettelossaan. Länsiliittoutuneiden maihinnousu Pohjois-Afrikkaan riitti kertomaan Mannerheimille, että Sak-sa häviää sodan. Alkoi vaihe, jossa Suomi pyristeli irti sodasta. Tämä ei ollut helppoa, vaan pitkä tie. Heinrichs joutui eroamaan puolustusvoimain komentajan tehtävästä asekätkentäjutun paljas-tuttua. Heinrichs ei ollut juttuun syyllinen, mutta joku oli uhrattava näyttävästi, jotta venäläisten epäluulo saataisiin torjutuksi. Heinrichs osallistui vielä YYA-sopimuksen neuvotteluihin, Mannerheimin muistelmien toimit-tamiseen ja kirjoitti marsalkan elämäkerran. Visurin kirjassa miellyttää lähteiden laaja käyttö. Jos ongelma ei ratkea meidän arkistoistam-me, vastaus löytyy Kremlin asiakirjoista. Paljon on kuitenkin vielä tutkimatta. Esimerkiksi Kannaksen puolustuksen heikkous ennen Neuvostoliiton läpimurtoa ei oikein vieläkään tunnu tulevan selväksi. Kenraali Heinrichsin yksityiselämää tai persoonaa Visurin kirja ei valaise. Eversti, valtiotieteen tohtori Pekka Visuri (s. 1942) on Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti. Mikko Airaksinen

Tsernobyl: Ydinkatastrofin historia

Kirja kertoo kuten lupaakin Tsernobylin ydinkatastrofin historian. Kirja kertoo mitkä tekijät Neuvostoliitossa mahdollistivat katastrofin, mikä meni pieleen voimalan turvallisuustestissä, miten kamala räjähdys tapahtui ja miten kuitenkin kaikkein pahin saatiin ehkäistyä. Kirja ei myöskään unohda ihmisiä, heidän heikkouttaan ja toisaalta suurta sankaruuttaan. Kirja kertoo inhimmillisistä kärsimyksistä, mutta myös uskomattomista selviytymisistä.

Keho: Opas asukkaalle

Kirjoittaja paneutuu tässä kirjassa fysiologiamme perusteisiin ja kummallisuuksiin sekä kertoo humoristisesti lääketieteen historiasta. Kirja opettaa kehonsa huonosti tuntevalle asukkaalle monia olennaisia asioita ja hyvin tunteva asukas saa tietää monia hauskoja ja yllättäviä yksityiskohtia kehon toiminnasta.

Kaikenlaista kemiaa

Arkipäivän kemiaa hauskasti! Saksalainen kemisti on innostanut nuoria, ja erityisesti tyttöjä, innostumaan kemiasta YouTube- kanavallaan ja tällä kirjallaan. Vaikka tämä kirja sopii erityisesti nuorille lukijoille, voi tätä suositella kaikille, joilla on ollut ennakkoluuloja kemiasta. Kemia on mielenkiintoista, hauskaa eikä aina niin mahdottoman vaikeaakaan.

250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman

Kun haluat tehdä jotain omalta osaltasi hillitäksesi ilmastonmuutosta, mutta et tiedä oikein mitä ja miten, kannattaa lukea tämä kirja. Helposti toteutettavia vinkkejä vuoden jokaiselle kuukaudelle! Tuumasta toimeen!

Ilmastonmuutos ja filosofia

Useat eri filosofit ruotivat kirjassa ilmastonmuutoksen filosofisia ulottuvuuksia. Kirjassa mm.tieteenfilosofisin keinoin paljastetaan ilmastoskeptikoiden ajattelun heikkoudet, neuvotaan miten yksilöt voivat parhaiten auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä, kerrotaan ilmastoetiikasta ja pohdiskellaan johtaako ihmisten perusolemus meitä vääjäämättömästi kohti ilmastokatastrofia.

Jonathan Safran

Maailman yksi tunnetuimmista vegaaneista tunnustaa joskus sortuneensa lohtulihaan.Tämän hän tekee siksi, että syyllistäminen ei vie välttämättä asiaa eteenpäin ja inhimmilliset virheet ovat ymmärrettäviä. Tästä huolimatta kirjan perimmäinen tarkoitus on kertoa, miten ja miksi teholihantuotanto edistää ilmastonmuutosta. Kaikista ei kuitenkaan ole vegaaneiksi monestakin eri syystä, eikä kaikkien tarvitsekaan, sillä jo lihankäytön vähentämisellä on valtava vaikutus.

Meritunturit

Pohjois-Norjan meritunturien maisemat ovat henkeäsalpaavia ja niiden ekosysteemi ainutlaatuinen. Syvärannan kuvaileva kerronta ja upeat valokuvat vievät lukijan mielenkiintoiselle nojatuolimatkalle. Kirja ei ole pelkästään erityiseen maailman kolkkaan tutustumista, vaan Syväranta tuo esille tätä upeata maailmaa uhkaavan ilmastonlämpenemisen ja muut ihmisen toimet.

Katoava talvi: Pohjoisen eläimet ilmaston muuttuessa

Pohjoisen eläimet ovat sopeutuneet talviin, mutta nyt talvet lyhenevät ja lämpenevät vauhdilla. Miten käy hienojen sopeutumien? Kirja kertoo pohjoisen eläinten uskomattomista kyvyistä selviytyä talvesta, mutta pohtii miten eläinten käy tulevaisuudessa, kun vanhat keinot eivät enää toimi. Selkeästi soljuvan tekstin ohella kirja sisältää upeita luontokuvia.

Suomen leppäkertut

Kaikille suomalaisille on varmaan tuttu Suomen kansallishyönteinen eli seitsenpistepirkko, mutta kuinka moni tietää, että Suomessa on 60 eri leppäkerttulajia. Kirja esittelee ne kaikki. Lisäksi tietoa löytyy leppäkerttujen elintavoista ja niiden roolista kansanperinteessä.

Sammalten kirja

Samoilta tekijöiltä on aiemmin ilmestynyt opas, joka on loppuunmyyty. Tämä uusi opas on laajennettu opas, jossa on enemmän tietoa mm. pihojen ja pientareiden sammalista. Sammaleet on ryhmitelty kasvupaikoittain, mikä helpottaa usein hankalaa tunnistamista.

Suomen lintutiede 1828-1974

Kun tämän paksun opuksen saa luettua, tulee oppineeksi valtavasti linnuista, suomalaisesta lintututkimuksesta, Suomen luonnosta ja jopa hitusen Suomen historiasta. Vaikka tämä kirja on tutkijoiden kirjoittama, se on helposti luettavaa ja värikästä tekstiä. Suosittelen tätä vahvasti erityisesti kaikille linnuista kiinnostuneille, mutta myös niille, jotka eivät ymmärrä miksi linnut kiehtovat toisia ihmisiä.

Muuttolintujen matkassa

Muuttolinnut ovat kiehtoneet ihmisen mieltä kautta aikojen. Mayntzin kirja vastaa parhaansa mukaan helppotajuisesti moniin usein esitettyihin kysymyksiin, kuten miksi linnut muuttavat, miten muuttoon valmistaudutaan, miten linnut kestävät muuton rasitukset, eksyvätkö linnut koskaan, nukkuvatko linnut lentäessään yms. Kirja on kuvitettu kauniilla ja värikkäillä pelkistetyillä piirroskuvilla. Kirja soveltuu niin koululaisille kuin aikuisillekin.

Pinnan alla: Elämäni valkohain kanssa

Harri-Pekka Pietikäinen traumatisoitui lapsena tappajahai-elokuvasta. Koska pelon voi voittaa kohtaamalla sen, hän lähtee Etelä-Afrikkaan valkohaikaupunkiin tarkoituksenaan osallistua haihäkki- sukelluksiin. Ensimmäisellä reissulla pelko hävisi, mutta sen tilalle tuli entistä suurempi kiinnostus valkohaiden elämään ja koukuttuminen haisukelluksiin. Adrenaliinihuippujen lisäksi Pietikäisen mielen täytti syvä huoli valkohaiden kohtalosta tulevaisuuden merissä.

Linnut ja ilmasto: matka muuttuvaan luontoon

Ilmastonmuutos on nyt jo vaikuttanut merkittävästi linnustoomme. Lintujen poikaset kuoriutuvat liian varhain menehtyen sitten takatalvien sekä ravinnonpuutteen vuoksi. Ravinnonpuutetta aiheuttaa se, että eri lajien "vuodenaikakellot" eivät käy enää samaan tahtiin, esim. hyönteiset eivät ilmaannu samaan aikaan kuoriutuvien poikasten kanssa. Surullisen tiedon ohella pääsemme Mari Pihlajaniemen kanssa luontoretkille ympäri Suomea. Heikki Erikssonin kuvat täydentävät kertomusta oleellisesti.

Härmät noet ruosteet

Vaikka tämä on lajiopas, joka on suunnattu luontoharrastajille, opiskelijoille ja ammattilaisille, niin satunnaiselle selaajalle kirja tarjoaa hienon kurkistuksen luontomme monimuotoisuuteen. Näiden loissienten evoluutio ja ekologia sekä erityisesti lajien välisen suhteet ovat kuin kiehtovia kertomuksia. Ehkäpä tämä kirja saa jonkun satunnaisen selailijan innostumaan uudesta luontoharrastuksesta.

Retkelle sudenkorentojen maailmaan

Entangled Life - How Fungi Make Our Worlds, Change Our Minds and Shape Our Futures

This is a five-star book about one of the most incredible marvel of nature: fungi; this popular science work is perfectly balanced in length, and depth of scientific account. The author has successfully transferred his passion for the subject to the pages. Fungi have inhabited our planet for about 400 millions years, do not possess a brain but can solve complex problems, are able to hack other living creatures for their own profit (ants and humans as well), have shown powerful antiviral properties and can perform wonders. Without fungi there would not be bread and beer, but this is only a tiny part of their field of activity: plants are connected into mycelial networks to make them extract nutrients, the "wood wide web". A chapter is dedicated also to an LSD trial to on positive effects on mental health issues, without forgetting the role of mushrooms in shamanism over the ages. Fungi are the past, present and can determine the future of this planet, the author also details the many possible uses of fungi in the medi11cal, agricultural, or industrial fields, nevertheless lab results are difficult to scale into real world applications. The illustrator Collin Elder ha used ink made from ink cap mushrooms (Coprinus comatus) for the whimsical and delicate fungal drawings in the book.

Diary of a Young Naturalist

The book is the diary of the fifteenth year of the environmental activist Dara, diagnosed with autism as a child. For Dara socializing is a complicated and inexplicable matter; he is also a victim of bullying at school and, at times, also very anxious about schedules and exams. He lives in contact with nature with his loving family in Northern Ireland; nature is his loyal companion and solace. Whenever life does not seem to make sense Dara has a safe place to return to, the certainty to count on an authentic and unfailing bond with the natural world. The descriptions of the environment during either long walks or while standing still in observation are emotional, but also very detailed, helping us to understand better his struggles and the salvific power of nature.

New Jim Crow, The

Having reached its tenth edition this book depicts the painful current condition of structural and systematical discrimination of Afro-American population in the United States. The author aims to stimulate a conversation about the role of criminal justice system in the creation of a racial caste system, where institutions and practices are responsible of discrimination, exclusion from opportunities and eventually mass incarceration of Afro-American population. In the first place, the author reviews history of slavery and thereafter illustrates the establishment of racial laws, followed by an overview of the War on Drugs dynamics. Thence is explained how a theoretically neutral criminal justice system provides consistently discriminatory results and, also, how after an African-American is released from prison, the path towards a subsequent reincarceration is already set. The book ends with an analysis of the similarities between mass incarceration practices and the long abolished Jim Crow laws, with the only difference that mass incarceration is setting a group of the population apart from the socio-economical and political life of a nation instead of enslavement for exploitation. The end of racialized social control must be the target of any movement aimed to oppose mass incarceration of Afro-Americans.

Anti-racist ally : an introduction to action & activism

As stated in the title, this book is a quick, brief and informative introduction, definitely a primer, on anti-racism action. The author especially addresses those who generally proclaim themselves not racist, illustrating the further steps that have to be taken to become an anti-racist ally: a person who is conscious about the importance of anti-racist action within a community, work, home, school, and many other environments. The small but significant actions start with the change of our own behaviors, for example buying from BIPOC (black, indigenous and people of color) creators, making donations, mentoring ... Then broadening the focus on our environment, for example by demanding our workplace to provide a specific agenda tackling issues as: pay gap, occupational segregation. Racism does not only entail the discrimination of black people, "modern-day racism is less black face and racial slurs and more insidious, coded and systemic discrimination." Becoming and anti-racist ally is not a smooth process and might make us uncomfortable: this is the prove we are making a change.

So You Want to Talk About Race

It is about race if a person of color thinks it is about race. This book, Sunday Times and number 1 New York Times bestseller, is an eye opener, to all those who consider themselves not racist and those who are looking for a comprehensive approach to the question, and istutionalized racism in particular. Each chapter addresses a topic: cultural appropriation, the school-to-prison pipeline, microagressions, the minority myth and more. The approach is very pragmatic: first and example from the autor's life (it is appalling how many), transitioning then to the definitions and examination of the question from the sociological point of view. "Systemic racism is a machine that runs whether we pull the levers or not, and by just letting it be, we are responsible for what it produces.” Although the examples and contents presented relate mostly to the situation in the U.S.A., this book is written for everybody, opening to a multitude of hints for reflection. Concepts as white privilege and intersectionality are throroughly pondered.

Arianna Huffington : media visionary and wellness evangelist

Born in Athens into a mid-class family, Arianna Stassinoupoulos has always been hard working, ambitious, self-conscious and very skilled in associating with the right circles. Huffington is one of the world's most prominent businesswomen, author, columnist, philanthropist and global business visionary. As co-founder and editor-in-chief of the Huffington Post, she built the first internet newspaper, which eclipsed the traffic of the New York Times and won a Pulitzer Prize. From an investment of just over US1 million, she sold HuffPost in 2011 for more than US300 million. Considered to be one of the most influential women on earth, Huffington leads Thrive Global, a wellness and technology start-up that aims to end the stress and burn out epidemic. The biography points out how steadily her career moved always in the right direction, how somehow controversial actions led her to success.

my quest to make technology emotionally intelligent : and change the way we interact forever

In her memoir the author, a successful Muslim computer scientist recounts her path from Cairo to Cambridge, MIT and CEO of an influential company. Her work is focused on the humanization of technology, creating AI tools to make human facial expression, i.e. a wide spectrum of human emotions, machine-readable in quality and quantity. In the next 20 years online interaction among humans will embed the possibility to prompt the emotions of the interacting humans. Most interesting, the path to her scientific breakthrough has also involved a personal engagement with her own emotions and her work will support more caring and empathetic interactions. However, the greatest task in this field is to establish ethical standards, protecting humanity from non-ethical players.

Terra incognita : 100 maps to survive the next 100 years

With the support of maps viewed on the BBC site 10 millions times, this book illustrates the current global situation and future trends of phenomena as: economics, energetic transition, conflicts, climate change, refugee crisis, global fires, same sex marriages, city fragility and many more. Each map is enriched by thorough introduction and insights about causes and possible future development. A new era is approaching: this book is a very significant reference work; a very informative and interesting reading, new challenges inspire novel solutions.

Hidden Valley Road - Inside the Mind of an American Family

The story of a family with twelve children, from the post-war American dream to the cruel reality of schizophrenia, which affected six of the Galvin children. The book offers a detailed insight on a family facing breakdowns, episodes of violence, incarcerations and sexual abuse, but also the path started by the National Institute of Mental Health, which took on the Galvin case, as a research project. The research was one of the first step for recognition of genetic markers of the illness and, which helped to foresee and prevent the onset of it. The pain and distress hitting the family are just unimaginable, the author's meticulous research brings to light details and nuances of a nightmare.

Stop reading the news : a manifesto for a happier, calmer and wiser life

The wild proclamation in the title invites us to gain back one month of our lives per year, by concentrating on relevant literature, pertaining our circle of competence only. Dobelli (Swiss philosopher, novelist, journalist) presents an eye-opening plea for a paradigm shift in our lives; it is important to point out how the peace of mind gained by avoiding superabundant, irrelevant, manipulative, disruptive and overwhelming news would contribute to our mental health and clear critical thinking. Although we may not give up news completely, by searching for information on specific topics, Dobelli is helping us to reflect on the irrelevance of constant news flow and on the illusion of empathy.

101 Tips to Help Your Anxious Child - Ways to Help Your Child Overcome Their Fears and Worries

The growth of mental health disorders among children and pre-adolescents is a very worrying phenomenon. The author presents possible causes of anxiety as well as an array of physical and behavioral symptoms. The strategies illustrated by the author aim to promote communication, between parent and child, appreciation of positive elements, such as role-play, relaxation trough simple exercises of breathing, laughing, immersion in nature and experiencing new things together. This concise and practical manual is a precious source of information and helps parents in the approach of the emotional struggles of children. Parents can offer their support, also by strengthening the bond with their own child. Nevertheless, the strategies proposed in this book are not a substitute of expert and specialists.

Kraftwerk : future music from Germany

A quite academic and acritical review of Kraftwerk work and background, also tracing the influence of the band over contemporary genres. Overall, it is interesting to read how Florian Schneider and Ralf Hütter, representatives of the youth of the post-war strife-torn Germany, coped with the difficult and controversial heritage and created a new sound, a conceptual art form, aiming to override the past and create a new music, for the new working class Germans and Europeans. Also interesting is how in the 1970' it was very hard to perform Kraftwerk live, due to huge technical problems, nowadays, instead technology finally allows a full 3D representation of their audiovisual art.

Ask a philosopher : answers to your most important and most unexpected questions

The starting point of this book is that philosophy is for everyone and that any kind of question can find an answer in philosophical thought; Ian Olasov, a professor of philosophy based in New York, believes in public philosophy and, in fact, has founded an organization and set Philosopher booths all over New York City. This book is a compendium of the most common and interesting questions asked by people from the street, for example: - Are people innately good or bad? - Is it okay to have kids? - Is color subjective? - Why should I care? - Is there life after death? - Hos something can be so bad that is good? - If you try to make a sculpture of a dragonfly and it ends up lookin like a bee, is it a sculpture of a dragonfly or a bee? The answers to this questions are complex but at the same time sufficiently clear and pragmatic and rich in examples. Also, the way each question is systematically broken into smaller questions and/or systematized, offers an insight on philosophical reasoning process. The author, also, points out how also philosophers should pay more attention to the philosophical questions posed by non-experts and, in general to the importance of the dialogue with the large public.

Invisible women : exposing data bias in a world designed for men

A must-read, for everybody. This long essay is essentially a compendium of academic studies and statistics revealing how the world as we know it is designed and built by men and for men, while the other half of the population of the planet is marginalized, to the extent that being a woman is in many cases deadly. Each chapter covers a certain area of interest: from medicine, to heath services, architecture, transportation, safety gear design, international cooperation programs ... The alarming message is that in most cases products and services totally ignore women's anatomy, specific health issues, transportation and commuting needs, maternity-related needs, only to cite a few. Most incredibly, many obvious relevant needs are not taken into account, in most cases because women are not involved: consistent data is not even collected and therefore not available.

She speaks : women's speeches that changed the world, from Pankhurst to Greta

She Speaks is a collection of highly significant, even crucial speeches of influential women through human history. The collection is opened by a speech held in 60 AD by Boudica, a British warrior queen, defending her land and her people from the troops of Roman Empire, followed by many equally remarkable women: Queen Elizabeth (1588), the abolitionist Sojourner Truth, Angela Merkel, Margaret Thatcher, Michelle Obama, Megan Rapinoe, Greta Thunberg, Maya Angelou, Jacinda Ardern, Malala Yousafzai, just to name a few. Each speech is introduced by a brief illustration of the historical circumstances of its pronunciation. One of the most poignant is the speech pronounced in Auschwitz in 2019 by Eva Kor, who was about 75 years before imprisoned with her twin sister and used for atrocious medical experiments. Her speech was about forgiveness, absolution towards her torturers and, ultimately, peace. Women represented by these pages show great courage, highest ethics and integrity, but most of all kindness and mercy.

A Short History of the World According to Sheep

Sheep have been a central element throughout human history, making humanity rich or poor, feeding and keeping us warm. The transition from a population of hunter-gatherers to farming, about 10.000 years ago, is also tightly related to sheep-keeping. Sheep is easy to control and domesticate and, early farmers also have selected the best animals, fitting their own convenience. The book is a very entertaining recount of how sheep-keeping influenced history, literature, archaeology, etymology, genetics, current affairs and politics, earth sciences and astrophysics.

Blood and oil : Mohammed bin Salman's ruthless quest for global power

This detailed and thoroughly documented piece of investigative journalism by the Wall Street reporters Justin Scheck & Bradley Hope is recount of the rise of MBS (Mohammed bin Salman is known under this acronym) and the Saudis. This work is a also a primer about Saudi Arabia and the Al Saud monarchy, its role in the Middle East geopolitics, the hypocrisy and brutality of current prince MBS' rule and Saudi's connection with the indecisive US administration. MBS is an enigmatic ruler, unlike his older brothers did not leave Saudi Arabia to study in a prestigious Western university, instead he grew up next to his father (thence Governor of Ryad and now King Salman). Taking at time advantage of his father's position he developed his staggering power, with unexpected aggressive moves, like the 2017 kidnap of some 200 wealthy businessmen and princes, put under house arrest in Riyadh's Ritz Carlton hotel and the subsequent purge, aiming to consolidate his power. Also, the book provides a brief history of the long relationship between the journalist Jamal Khashoggi and the Saudi royalty and about Kahshoggi's murder at the Saudi consulate in Istanbul, and its aftermath.

Successful aging : a neuroscientist explores the power and potential of our lives

Successful Aging offers a clear and scientific outlook to various aspects of aging, principally neurological and psychological. The author is a renown neuroscientist. Central topics are the concept of memory, which shifts and not necessarily denotes a cognitive decline and the importance of the quality of ageing instead of a long life per se. In general, remaining intellectually active, involved in social circles (possibly new ones), spending time with younger people, appreciating the cognitive strengths, instead of the weaknesses (as pattern recognition, crystallized intelligence, wisdom and accumulated knowledge) even after retirement and always looking forward is the best strategy, while reminiscing does not promote health). Post retirement age is a unique and newly recognized developmental stage, new experiences promote a healthy ageing.

Diary of an apprentice astronaut

In 2021, for the first time in 11 years, ESA is looking for new astronauts. These recruits will work alongside ESA’s existing astronauts as Europe enters a new era of space exploration. Cristoforetti is an Italian European Space Agency astronaut, mechanical engineer and former Air Force pilot, selected among thousands of applicants. As part of the expedition 42/43 she spent two hundred days orbiting around Earth on the International Space Station between 2014 and 2015. In this fascinating memoir, she recounts in detail her experience on the International Space Station as well as the long and complex selection and training phases. This book is very informative and technically detailed, nevertheless the humanity of Cristoforetti is always on the forefront.

Joy at Work - Organizing Your Professional Life

Marie Kondo is a world-famous professional organizer: for those who are already acquainted with her work this new book has some useful tips for an organized and smooth work life. The co-author, Scott Stonenshein is an organizational psychologist; his contribution to this book is cutting-edge scientific research and data on tidying and practical tips on the nonphysical aspects of tidying up. The central concept is the creation of a work environment that sparks joy, of course within the workplace provisions and rules. Both physical and non-physical clutter affect productivity, clarity of thought and decrease the joy at work. All different aspects of a cluttered work life are tackled consistently, offering solutions both practical and conceptual: workspace, work-life balance, meetings, teamwork, decision making, digital work and network. Ultimately also sharing with others the process of tidying up is part of the experience.

Badly Behaved Women : the Story of Modern Feminism

Badly Behaved Women is a compact, informative and beautifully illustrated oversight on the past 120 years of the women's movement, from suffrage to #MeToo. In this relatively short timespan women have conquered rights and social status that were unconceivable. The testimonies and essays from key figures and archive material from sources around the world, are accompanied by photographs and reproductions of historical posters and magazine covers. Also, this book provides essential reference feminist literature for further reading.

Humankind: A Hopeful History

Rutger Bregman, a Dutch historian, author and journalist is reversing our concept of greed-driven and evil humankind. The book debunks well-known myths proving the hobbesian view of human nature, as the Stanford prison experiment and many others. The question is: are we ready to be a realist and accept that most people mean well and are good?

Haiseva käsi

Ränsistyneitä autiotaloja, zombeja, painajaisunia, hirviöitä - siis kaikkea jännää! Pehmolelutkin ovat aivan muuta, miltä ne näyttävät. Haiseva käsi, erityisesti sen saman niminen niminovelli, saanee vastentahtoisimmankin lukijan kiinnostumaan. Varsinaisesti teos on nuortenkirja, mutta mitä välii; kannattaa kokeilla, jos kauhu ja muut omituiset jutut kiinnostavat!

Tarhapäivä

Antti on viisivuotiaan poikansa Paavon kanssa asuva yksinhuoltaja. Elämä soljuu mukavasti eteenpäin, kunnes naapuri ja ystävä Enni katoaa. Tertun on siis muutettava Antin ja Paavon luo... Teoksessa on mielenkiintoinen juoni,joka houkuttelee lukemaan ja jossa tapahtuu aikuisille tuttuja, arkipäiväisiä asioita.

Videoi ja kirjoita iPadilla : ohjeita selkokielellä

Videoi ja kirjoita iPadilla : ohjeita selkokielellä on oivallinen opas siihen, kuinka hyödyntää iPadin monia mahdollisuuksia Eniten tästä lienee iloa suomen oppijalle tai epävarmalle laitteiden käyttäjälle. Rauhassa, ajan kanssa lukiessa, opaskirjasta saa varmasti paljon, oppii esimerkiksi videoiden ja elokuvan tekoa, vihreän seinän käytön ja vaikka oman sarjakuvan tai muistivihkon teon.

Koti Suomesta

Koti Suomesta teokseen on koottu eri puolilta maailmaa tulleiden maahanmuuttajanuorten tarinoita Suomeen tulosta ja siitä, millaiseksi he ovat kokeneet olonsa täällä. Joku on tullut yksin ja toinen perheensä kanssa. Uudessa maassa on outo kieli ja kummallisia tapoja, mutta täällä on kuitenkin mahdollisuus selvitä. Nämä myönteiset selviytymistarinat sopivat suomenkielen opetukseen ja erinomaisesti myös suomalaisille, selkokieltä käyttäville nuorille. Keskustelun ja ajattelun aihetta tästä teoksesta löytyy paljon.

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Kunhan ei nukkuvaa, puolikuollutta elämää on varsinaisesti nuortenkirja. Luin hyvin kirjoitetun selkomukautuksen suurella mielenkiinnolla. Teos kertoo, millaista oli 140 vuotta sitten olla kuuluisan naisen tytär. Minna Cath otti aikanaan kantaa moniin asioihn ja häntä tästä syystä niin vihattiin kuin rakastettiinkin. Suomen oppija voisi ensin lukea tämän teoksen ja sen jälkeen alkuperäisen , jolloin hänen olisi mahdollista oppia mm. lisää sanastoa ja syventää suomen kielen ilmaisua. Muille lukijoille teoksessa on paljon pohdittavaa. Onkohan missään selkokirjojen lukupiiriä?

Et kävele yksin

Et kävele yksin on saman nimisen nuortenkirjan selkomukautus. Teoksessa on kyse kulttuurien kohtaamisesta, 15-vuotiaiden Adan ja Egzonin rakkaustarinasta. Kaunis, realistinen ja vähän surullinen tarina sopii kelle vaan!

Kurkistus hyönteisten maailmaan

Kuvat Juha Samela Kurkistus hyönteisten maailmaan on hieno tieto- ja kuvateos hyönteisistä. Hyönteiset on kuvattu siihen valtavan suurina. Selkokieliset tekstit kertovat näistä pikkuisista otuksista ja niitten elämästä. Tekstit ovat selkeitä ja hieman lapsellisia, sillä tämä on varsinaisesti lastenkirja.

Nummisuutarit; Seitsemän veljestä

Klassikkojen selkomukautus on aina paikallaan niin selkokieltä kaipaavalle kuin vastentahtoiselle yläkoululaisellekin. Selkokirjan avulla on mahdollista lukea vaikka Seitsemän veljestä, jonka kieli voi muuten olla tosi hankalaa. Klassikkojen selkomukauttaminen on todellinen kulttuuriteko!

Vanhat runot, uudet lukijat

Vanhat runot, uudet lukijat -teos tutustuttaa selkokielen avulla niin kansanrunoihin, Kalevalaan, Eino Leinoon kuin Edith Södergraniinkin. Runoja on yhteensä 30. Vanhat runot voivat tuntua oudoilta ja vierailta, koska niissä on käytetty nykyihmiselle vieraita sanoja. Tästä teoksesta on varmasti apua niin suomen oppijalle kuin selkokieltä tarvitsevallekin. Yläasteella nämä "suomennetut" runot helpottavat varmasti kansanrunoista keskustelua.

Kirjasto selkokielellä

Kirjasto selkokielellä on erinomainen opas niin maahanmuuttajille kuin vaikka keskittymiskyvyttömille yläasteikäisille nuorille. Kirjaston laajat ja monipuoliset palvelut käydään lyhyesti ja ytimekkäästi läpi. Pikkuinen opaskirja on hyödyllinen tietoteos, joka ei pelota paksuudellaan.