Ranskalainen kirjamatka: Elämää ranskalaisittain


Kirjamatkan viimeisessä osassa avarretaan pohjoismaista maailmankuvaa tutustumalla ranskalaiseen elämänmenoon. Näissä kirjoissa ihmetellään ranskalaista byrokratiaa, eletään kuin aidot pariisittaret, kasvatetaan lapsia Ranskan malliin ja opitaan ranskalaisia käytöstapoja.

 

Hulluja nuo ranskalaiset

 

Leena Rantanen: Avioliittoon ranskalaisittain ja muita kertomuksia Pariisista (Viisas elämä 2016)

avioliittoon-ranskalaisittain

Pariisissa asuva suomentaja ja kirjailija Leena Rantanen avaa tässä kirjassa ovia pariisilaiseen elämäntapaan iloineen ja murheineen. Ranskalaisesta yhteiskunnasta paljastuu sekä kiehtovia, yllättäviä että kummallisia piirteitä.

Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen ranskalaisen yhteiskunnan pöyristyttävä vanhanaikaisuus – ainakin kun sitä katselee suomalaisesta näkökulmasta. Vanhanaikaisuus ja kankeus tulee esiin esimerkiksi kammottavana byrokratiana, jota Rantanen valaisee oivallisesti mm. kirjan nimikkokertomuksessa. Avioliittoon aikovilla ranskalaisella miehellä ja suomalaisella naisella on vastassaan mahdoton byrokratian viidakko: pinkoittain käsin täytettäviä lomakkeita, lukuisien eri todistusten kerjäämistä lukuisista eri virastoista ja tuntikausia nuivien virkailijoiden kanssa. Onnistuiko naimisiin meneminen? Se kannattaa lukea kirjasta.

Minulla on nyt aivan eri näkemys Suomesta. Maallamme olisi paljon annettavaa. Mutta ranskalaisten mielestä Suomi on poliisivaltio, koska tiedot kulkevat virastosta toiseen ja sosiaalitunnus takaa että ihminen on juuri se mikä on; Pariisissa kaksi samana vuonna syntynyttä saman nimistä samassa kaupunginosassa elävää saavat tapella verojensa suhteen, koska heidät sekoitetaan. Sotua käytetään vain terveydenhuollossa.

Kirjan luettuaan ymmärtää ainakin hieman paremmin sen, miksi ranskalaiset ryhtyvät lakkoilemaan niin hanakasti. Toki kirjassa on paljon muitakin tarinoita, joissa ranskalainen elämänmeno näyttäytyy ihan toisessa valossa. Ja jos ranskalaiset voisivat ottaa oppia suomalaisesta tehokkuudesta, voisimme me suomalaiset puolestamme opetella ranskalaisia käytöstapoja.

 

Pariisittarien tyylin salat

 

Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret, Sophie Masym: Pariisitar – missä ja milloin vain (Siltala 2015)

pariisitar-missa-ja-milloin-vain

Leena Rantanenkin käsittelee kirjassaan ranskattarien tyyliä, mutta tämä kieli poskessa laadittu opaskirja tutustuttaa pariisittarien tyylikkyyden ja elämänfilosofian saloihin. Kirjan mukaan aito pariisitar on tyylikäs olematta kuitenkaan liian laitettu. Hän on myös itsenäinen, intohimoinen, järkkymättömän itsevarma ja joskus mahdottoman hankala. Kirjan ohjeiden avulla voi sekä näyttää pariisittarelta että käyttäytyä kuin pariisitar, kuten esimerkiksi näin:

  • Pariisitar ei lakkaa olemasta nainen, kun hän saa lapsia, vaan säilyttää meneväisen elämäntyylinsä myös äitinä.
  • Pariisitar haluaa olla luonnollisen kaunis, vaikka näkeekin aika paljon vaivaa näyttääkseen luonnollisen kauniilta.
  • Pariisitar haluaa antaa itsestään sivistyneen kuvan ja pitää siksi kirjahyllyssään tietynlaista kirjakokoelmaa (vaikkei olisikaan niitä kaikkia lukenut).
  • Pariisitar uskaltaa kulkea vastavirtaan ja nauttii siitä kun voi olla eri mieltä muiden kanssa.

 

 

Perhe-elämää ranskalaisittain

 

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise – poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa (Atena 2016)

maman-finlandaise

Helena Liikanen-Renger kertoo kirjassaan suomalais-ranskalaisen perheensä asettumisesta Etelä-Ranskaan, Antibesin kaupunkiin. Kirja on kertomus suomalaisäidin sopeutumisesta vieraaseen kulttuuriin ja mielenkiintoinen matka ranskalaiseen elämäntapaan.

Kulttuurien yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä, kun kasvatettavana on kaksi pientä lasta. Omien kokemustensa kautta Liikanen-Regner tuokin esiin ranskalaisen perhe-elämän ja lastenkasvatuksen lainalaisuuksia. Suomalaisäidillä riittää ihmettelemistä, kun esimerkiksi imettämistä ei Ranskassa pidetäkään äidin velvollisuutena samaan tapaan kuin Suomessa, tai kun ranskalaislapset puetaan leikkikentälle pitsimekkoihin ja kauluspaitoihin eikä käytännöllisiin ulkoiluvaatteisiin.

Liikanen-Regner tarjoaa kirjassaan myös mielenkiintoisia tietoja ranskalaisista perhevapaakäytännöistä. Pohjoismaisia pitkiä äitiys- ja hoitovapaita ei Ranskassa tunneta: ranskalaisäidit nimittäin palaavat töihin usein jo muutaman kuukauden jälkeen synnytyksestä ja lapset laitetaan hoitoon hyvin varhain. Ranskalaislasten koulu-urakin alkaa jo 3-vuotiaana.

Suomalaisäidin mukana kirjassa pääsee tutustumaan myös moniin muihin ranskalaisen elämäntavan kulmakiviin, kuten ruokakulttuuriin ja tapoihin.

Kun supermarkettimme työntekijä tulee vuoroonsa, käy hän suukottamassa kaikki aikaisempaan vuoroon tulleet yksi kerrallaan. Töitä paiskiva kassa jättää siksi aikaa hommat kesken, kääntyy tuolillaan ympäri ja jutustelee rauhassa töihin tulleen toverinsa kanssa. Kun asiat ja pusut on hoidettu, kääntää hän tuolinsa takaisin ja jatkaa työtään viivakoodien parissa. Minulta nousee savua korvista. (s. 213)

Ennen kaikkea kirja kertoo sopeutumisesta, jota ulkomaille asettuminen vaatii. Suomalaisäiti on aina vähän ulkopuolinen, mutta huomaa pikku hiljaa, että lapset kasvavat kuitenkin osaksi ranskalaista yhteiskuntaa. Heille se kaikki on aivan normaalia, mikä suomalaisäidille näyttäytyy outona ja vieraana. Välillä kaipuu takaisin Suomeen on kova, välillä paluu tuntuu mahdottomalta.

Ulkopuolisena oli ihanan helppoa olla. Saattoi noukkia parhaat palat Suomesta ja tarkkailla Ranskaakin välimatkan päästä. Pienestä elämänympyrästäni oli nopeasti tullut uusi mukavuusalue, josta tuntui vaikealta lähteä. Sitä paitsi mahtuisinko Suomeen enää kokonaisena, sellaisena ihmisenä joksi olin viime vuosien aikana kasvanut? (s. 230)

 

Lisälukemista

 

Ranskalaisesta kasvatuksesta:

Karen Le Billon: Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? (Atena, 2013)
Kanadalaisen Karen Le Billonin löytöretki ranskalaiseen ruokailukulttuuriin tarjoaa ratkaisuja vanhemmille, jotka ovat kyllästyneet nirsoileviin lapsiin.

Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä – 100 askelta ranskalaiseen vanhemmuuteen (Siltala, 2014) ja Kuinka kasvattaa bébé – vanhemmuus Pariisin malliin (Siltala, 2012)
Yhdysvaltalainen Pamela Druckerman neuvoo kirjoissaan, miten olla pienten lasten vanhempi ja elää silti täyttä omaa elämää.

 

miksi-ranskalaiset-lapset-syovat-ihan-kaikkea      bebe-paiva-paivalta

 

Ranskalaista ruokakulttuuria ja matkakirjoja:

Prisca Leclerc: Tarte tatin – suuri ranskalainen keittokirja (Cozy Publishing, 2015)
Ranskassa varttuneen Prisca Leclercin perheen resepteillä voi kokata aitoja ranskalaisia herkkuja.

Richard McCormick: Richard McCormick’s Pariisi (Tammi, 2015)
Ravintoloitsija kokkaa ranskalaisia klassikoita ja trendiherkkuja omalla rennolla otteellaan.

Essi Avellan: Essi Avellanin Champagne (Tammi 2016)
Kirjassa matkataan samppanjan kotiseudulle Champagneen ja kerrotaan kaikki tämän jalon juoman historiasta, valmistuksesta ja nauttimisesta.

Helena Petäistö: Pariisi, Versailles, Giverny (2014) ja monet muut Helena Petäistön matkakirjat
Mukaansatempaavia tarinoita Helena Petäistön erinomaisesti tuntemien kaupunkien kaduilta, kortteleista ja rakennuksista. Lisäksi majoitus- ja ostosvinkkejä. Näillä kirjoilla matkakuume lähtee huimaan nousuun!

 

pariisi-versailles-giverny     richard-mccormick-pariisi     tarte-tatin

 

Bon voyage!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *