Kulttuuri- ja kirjastopalvelut liikkeessä Vantaalla

Mezrab – tarinankerronnan talo

Mezrab kulttuurikeskus on ainutlaatuinen tarinankerrontakulttuurikeskus ja esittävien taiteiden alusta, lämminhenkinen tapahtumapaikka monille amsterdamilaisille. Se on paikka, jossa ihmiset kokoontuvat luomaan, esiintymään, kertomaan, kuuntelemaan ja osallistumaan avoimessa yhteisössä. Mezrab auttaa pitämään muinaisen tarinankerrontataiteen (ja taidon) elossa nykyaikaisella tavalla. Mezrabin arvoihin kuuluu saavutettavuus, lämminhenkisyys ja ennakkoluulottomuus. Mezrab onnistuu luomaan kansainvälisen tunnelman paikallisessa kontekstissa. Keskus luo inklusiivisuuden, solidaarisuuden ja osallistumisen tunteen yleisönsä ja taiteilijoidensa kanssa.  

Mezrabissa turvallinen tila syntyy luonnostaan. Turvallisemman tilan periaatteet eivät ole tuttuja työntekijöille, mutta toimintaa niiden mukaan pidetään itsestäänselvyytenä ja edellytyksenä toiminnan onnistumiselle. Huomasimme vierailumme aikana, että turvallinen tila todella syntyi. Tunsimme olevamme turvassa, ja koimme ymmärrystä, yhteisöllisyyttä ja ennakkoluulottomuutta.  

Kun astuimme sisään, yleisö oli jo saapunut ja paikka täynnä. Mezrabiin mahtuu 230 henkilöä. Sivussa on baari ja ainoa tarjolla oleva ruoka oli iranilaissyntyinen valmistettu linssikeitto. Mezrabin perustaja on nimittäin iranilainen muusikko ja tarinankertoja Sahand Sahebdivani. Iranilaisena pakolaisena hän halusi jatkaa vanhempiensa perinnettä iranilaisesta musiikista ja tarinankerronnasta. Kaikki alkoi kokoontumisesta Sahebdivanin perheen olohuoneesta ja pian toiminta kasvoi kuukausittain järjestettäväksi tarinankerronta-illaksi pienessä teehuoneessa.

Vuosien mittaan kokoontumiset yleistyivät ja Mezrab muutti eri paikkoihin, joka kerta isompaan tilaan. Vuonna 2014 järjestettiin joukkorahoitus muuttaakseen entiseen musiikkikahvilan Pakhuis Wilhelminan sijaintiin Veemkadelle, josta on sittemmin tullut keskuksen kiinteä paikka. Samana vuonna Farnoosh Farnia ja Raphael Rodan perustivat Mezrab Storytelling Schoolin, ja tiimiä laajennettiin Rogier Lammersilla musiikin ohjelmoijana ja Karl Giesrieglilla luovana johtajana. Siitä lähtien Mezrabilla on ollut yli 300 kulttuuritapahtumaa vuodessa, tarinoiden lisäksi musiikkikonsertteja, open-mic iltoja, tanssia, teatteria ja komediaa. Koska suurin osa sen ohjelmistosta on englanniksi, kulttuurikeskustasta on tullut suosittu kohde Amsterdamin kansainväliselle yhteisölle.

Mezrab on voittanut vuoden 2020 Amsterdamin taidepalkinnon. AFK myöntää vuosittain Amsterdamin taidepalkinnon kolmelle taiteilijalle, organisaatiolle tai taidehankkeelle, jotka antavat erityisen ja kannustavan panoksen pääkaupungin taiteeseen ja joiden työ edistää erityisesti kaupungin taiteellista monipuolisuutta.  

Mezrabissa meitä vastaanotti Naomi Pedroli, joka työskentelee sosiaalityöntekijänä muualla Amsterdamissa ja toimii Mezrabissa vapaaehtoisena iltaisin. Vierailimme siellä keskiviikko iltana ja tapahtuma oli Open stage: Storytelling night. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtuma, jossa itse yleisö osallistuu tarinankertojana. Konsepti mahdollistaa jokaisen itseilmaisua ja kasvattaa yhteisöllisyyden tunnetta. Astuessaan sisään jokaisella on mahdollisuus jättää nimensä hattuun, josta sitten juontaja valitsee nimen. Se, joka osuu, astuu lavalle ja kertoo oma tarinansa, joka oli stand-up tyyppinen. Illan aikana mahtuu noin 7 tarinaa, max 10 min jokainen.

Naomi kertoi meille, että markkinointiin ei panosteta yhtään ja ihmiset saavat tietoa Mezrabista ja sen tapahtumista puskaradion avulla. Se, joka kerran on osallistunut tapahtumaan Mezrabissa, palaa aina takaisin kaverin tai porukan kanssa. On myös paljon yksintulioilla, jotka löytävät kavereita sieltä. Naomi kertoo, että Mezrabin nimessä on metaforinen ja kuvaileva tarkoitus. Mezrab on plektrumi, jota käytetään useissa iranilaisissa ja intialaisissa jousisoittimissa, sekä mahdollinen tarkoitus – soittolehti – näennäisesti pieni esine, joka tekee suuria ja kauniita resonansseja. 

Tällainen konsepti sopisi mainiosti Vantaalle, joka on monikulttuurisin kaupunki Suomessa ja englanninkieliset tapahtumat mahdollistaisivat sekä moni suomalaisten osallistumista, että muunkielisten itseilmaisua englannin kielellä. Konseptin on mahdollisuus toteuttaa eri yhteistyötahojen kanssa kuten kirjastot, musiikkiopistot, nuorisopalvelut, kulttuurijärjestöt ja taidekoulut. Tapahtuma rohkaisisi ihmiset matalalla kynnyksellä osallistumaan ja kertomaan omat hauskat tarinat. Ideana on luoda turvallinen ilmapiiri, jossa kukaan ei tuomitse, kaikki iloitsee yhdessä ja kannustaa lavalle astunut tarinankertoja. Koska seuraava hatusta valittu nimi voi olla sinun. 

Kirjoittanut Mira Andreeva

Erasmus+-matkalla Hollannissa olivat Mira Andreeva, Pauliina Eriksson, Eeva Hytönen, Leela Johansen, Hanna Nyman ja Marjo Perälä

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *