Parkour on ollut viime vuosina koululaisten harrastuskyselyissä yksi suosituimmista harrastustoiveista. Urheilulaji, jonka tavoitteena on liikkua rakennetussa ympäristössä pisteestä toiseen mahdollisimman tehokkaasti, sulavasti ja vauhdikkaasti, on osittain syntynyt Évry-Courcouronnessissa. Betoniarkkitehtuurin hallitsema kaupunkikeskustan läpi kulkiessa on helppo ymmärtää, miksi. Portaita, kaiteita, seiniä ja eri tasoille rakennettuja kulkuväyliä pystyy hyödyntämään akrobaattisissa hypyissä, kiipeilyssä ja muissa näyttävissä tempuissa, joista parkour on tunnettu.
Ajattelen, että parkour on paitsi tapa liikkua ja tehdä temppuja, niin myös kaupunkitilan haltuunottoa. Se on myös tapa nähdä toisin. Minä voin nähdä edessäni kaksi vierekkäistä rakennusta, mutta parkour-harrastaja näkee rakennusten välisen tyhjän tilan, kattojen välisen etäisyyden ja niiden väliin sijoittuvan hienon hypyn. Évry-Courcouronnesin betoniarkkitehtuuri on komeaa ja vaikka kaupunki pyrkii uusiutumaan, se osaa myös vaalia kaupunkikulttuuriperinteitään ja parkouriin rohkaistaan esim. leikkipuiston rakennustelineitä muistuttavilla rakenteilla. Parkouriin liittyy usein myös tietty kapinallisuus ja sääntöjen rikkominen. Lupaa ei välttämättä kysytä ja arvostusta tulee vasta jälkikäteen, kun ilmiö on tunnustettu osana harrastajien itsensä kehittämää kulttuuria.
Katutaide ja urbaanin ympäristön mahdollisuudet ovat yhteistä Vantaalle ja tälle Pariisin esikaupungille. Samoin pyrkimys saada kaupunkilaiset aidosti osallisiksi kulttuurin kokemisesta ja tekemisestä. Scéne Nationale de L’Essonne -teatteri sijaitsee kauppakeskuksessa ja sen toimintaan on kaupunkilaisilla mahdollisuus vaikuttaa. He voivat olla aktiivisia katsojia, mutta myös kulttuurin tuottajia. Teatteri tavoittelee nuorta ja paikallista yleisöä mm. residenssitaiteilijoiden avulla ja aktiivisella yleisötyöllä.
Tässäkin on kysymys tilan haltuunotosta. Kenelle teatteri kuuluu, missä se sijaitsee ja millaista ohjelmistoa tuottaa? Kuka saa esiintyä teatterin lavalla? Kuka saa hypätä kerroksesta toiseen ja millä tavalla? Saako katoilla kulkea?
Vähän perinteisempää kulttuurikeskustoimintaa vierailullamme edusti ”Community Center Le Village”. Siellä toivotetaan vierailijat tervetulleiksi oman kulttuurinsa edustajina tapahtumissa, lasten iltapäiväkerhoissa ja muissa aktiviteeteissa. Vaikutuksen teki henkilökunnan henkilökohtainen ote ja kielitaidon korostaminen. Meidätkin toivotettiin tarvetulleiksi suomeksi ja tuli tunne, että meistä ollaan todella kiinnostuneita. Samaa henkilökohtaisen kontaktin vaalimista ja aitoa kiinnostusta toisesta ihmisestä ei voi korvata millään muulla. Kulttuurissa ja osallisuudessa on kyse paikkaan kuulumisesta ja siitä, että kokee aidosti voivansa vaikuttaa omaan ympäristöönsä. Se alkaa siitä, että joku toivottaa sinut tervetulleeksi.
Kaisa Kettunen,
Erasmus+ -matkalla Évry-Courcouronnessissa tammi-helmikuussa 2024
