Kirjallisuus hoitaa. Kirjallisuus elämän peilinä -listalle kokoamme kirjallisuusterapeuttisia kirjavinkkejä aihealueittain. Päivitämme listoille uusia teoksia sitä mukaa kun sopivia teoksia löytyy. Listalta voit löytää aikuisten kaunokirjallisuutta, sarjakuvia ja myös tietokirjallisuutta. Elokuville on oma kategoriansa. Tutustu myös Tarinoiden lumo -blogiin https://kirjasto.one/kirjallisuusterapia/ Tarinoiden lumo -blogista löytyvien artikkelien kirjavinkit tuomme myös tälle listalle.
Kirjalistassa on 340 kappaletta kirjoja.
Hanna syntyy Taalainmaalla vuonna 1871 karujen vuorten seudulle, köyhiin oloihin. Hän on vahva nainen, joka oppii lapsesta asti sitkeästi ottamaan vastaan kaiken minkä kohtalo eteen tuo. Hannassa elää voimakas maaseudun henki, Taalainmaan perintö. Hannan ainoasta tyttärestä Johannasta kasvaa kaupunkilainen. Hän on uuden vuosisadan ihminen, poliittinen vaikuttaja, naisen aseman parantaja. Hänessä ei ole jäljellä äidin nöyryyttä. Kun Johanna astuu vanhuuteen, unohtaa ajan ja paikan elämän ja kuoleman välimaastossa, hänen tyttärensä Anna alkaa etsiä. Hän palaa juurilleen Taalainmaalle, tutkii menneitä kohtaloita, jotka hänessä vieläkin elävät. Ja Anna löytää kolme niin samanlaista mutta erilaista naista – ja oman paikkansa äitien ja tyttärien ketjussa. (Kirjasampo)
Vavahduttava romaani traagisesta rakkaudesta ja sukupolvesta toiseen jatkuvasta hylkäämisen kierteestä. Toisen maailmansodan Jugoslaviassa vauraan juutalaisperheen tytär Vera rakastuu serbialaiseen kristittyyn. He liittyvät yhdessä Titon partisaanijoukkoihin pelastaakseen juutalaisia joutumasta keskitysleireille.Vuosikymmeniä myöhemmin 90-vuotias Vera matkustaa tyttärensä ja tyttärentyttärensä kanssa syrjäiselle saarelle, jolla Vera virui kolmen vuoden ajan vankina ja kidutettavana. Matkan aikana salaisuudet, jotka ovat jo pitkään kiristäneet kolmen sukupolven naisten välejä, alkavat keriytyä auki. Miten sodanaikainen rakkaustarina todella päättyi?
Marian isä oli Leonard Cohenin näköinen mies. Lapsuudenkodissa isä soitti Marialle levyjä ja kehotti kuuntelemaan sanoituksia tarkkaan. Sitten isä katosi, ensin oman mielensä pimentoihin, myöhemmin kokonaan. Jäljelle jäivät laulut: ""Suzanne"", ""I'm Your Man"", ""Take This Waltz"". Niistä aikuinen Maria yrittää koota isäänsä ehjäksi jälleen.Isänisä Poju kuului niihin, jotka lähtivät ja jättivät. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Poju kiersi maailmaa, otti vaimon toisensa jälkeen ja jätti polkunsa varrelle perheiden raunioita.Kolmikymppisessä Mariassa asuu suvun miesten rauhattomuus, mutta hän ei halua osaksi samaa surullista historiaa. Voisiko tarinan aloittaa tyhjästä uudelleen?
Jokaisen on otettava elämä vastaan paljain käsin, ilman suojahanskoja. Haavoittuvuuteen ei ole olemassa vastalääkettä ja edellisen sukupolven haavat periytyvät seuraavalle.Paljain käsin kertoo Vaaran kolmesta tyttärestä. Varpu hoitaa vanhuksia lähihoitajana eikä osaa pitää huolta itsestään. Inari rimpuilee tuomitussa suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Virvan avioliitto rakoilee lapsettomuuden paineen alla.Tyttärien suhde omaan äitiin on vaikea. Äiti puolestaan on kärsinyt oman äitinsä rakkaudettomuudesta. Ketjua on vaikea katkaista, sillä naisen osa on polvesta polveen selvitä yksin, miehistä ei ole tukea.Moni Vaaran suvun naisista tekee elämänsä valintoja motiivinaan vapaus perheen kahleista. Loppujen lopuksi juuri perhe osoittautuu kuitenkin turvallisuuttaja pysyvyyttä luovaksi siteeksi naisten välille.
Vahva, kantaa ottava romaani juurista, vihasta ja väkivallasta – ja niiden varjossa versoja työntävästä rakkaudesta. Valokuvaaja Matalena palaa pitkittyneeltä matkalta Suomeen kuultuaan, että isänäiti Alma tekee kuolemaa. Yhtäkkiä Alman vuoteen ääressä istuminen on tärkeämpää kuin omien mustien muistojen pakeneminen. Alman viimeiset ymmärrettävät sanat ovat ”etsi isä”. Niitä Matalena seuraa, ja pääsee sisällissodan aikana Neuvostoliittoon kadonneen Voiton jäljille.
Juuri on Sanna Hukkasen esikoissarjakuva-albumi. Albumi koostuu viidestä toisiinsa linkittyvästä elämänkerrallisesta sarjakuvatarinasta. Sarjoissa tekijä yhdistelee mummonsa lapsuuden ja nuoruuden kertomuksia oman elämänsä kokemuksiin, rakentaen näin sillan kahden eri aikakauden ja kulttuurin välille. Sarjakuvat käsittelevät kotiseudulle palaamiseen liittyvää käänteistä kulttuurishokkia, sukupolvien välisiä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä äitiyttä. Sarjakuva-albumin nimi viittaa tekijän omien juurten lisäksi metsän puiden juuriin ja juurten muodostamiin verkostoihin. Juuri tulee esille albumissa myös ruisleivän juurena, jonka tekijä on saanut mummoltaan. Mummolle juuri oli tullut hänen omalta äidiltään, kulkien pitkän ajan suvun naisten perintönä.
”Varhaisimmat muistot, ne aistimukset ja mielikuvat jotka ovat säilyneet kauimmin, läpi elämän, herättävät myös kunnioitusta. Niihin tuntuu sisältyvän jotain ratkaisevaa ja vaikkeivät ne koskaan täysin selitykään, niiden kokoonkerimisellä tuntuu olevan erityistä merkitystä vanhana.” Muistelmaromaanissaan Eeva Kilpi seuraa lapsuuttaan Hiitolan Raivattalan kylässä talvisotaan saakka, jolloin hän oli 11-vuotias. Muistot ulottuvat hänen elämäänsä halkovan rajan ylikin epilogiksi 60 vuotta myöhemmin. Mennyt maailma aukeaa eläväksi ja vaikuttavaksi kokonaisuudeksi, josta paikoin näkee pienimmätkin yksityiskohdat.
Hienovaraisen tarkkanäköinen romaani ihmisistä, jotka rakentavat unelmansa luvattomiin harjakorkeuksiin. Nuori pitäjänkätilö Maria herättää ympäristössään epäilystä. Hankalia synnytyksiä kunnialla hoitava nainen saa viimein tahtomaansa arvostusta, mutta ei huomaa jääneensä oman kaipuunsa vangiksi. Aviottomana syntynyt Lahja-tytär tahtoo kerätä elämäänsä kaiken sen, minkä äiti omastaan painolastina hylkäsi. Sodan polttamaan pohjoiseen palaava pakolainen kaipaa avioliitossaan kosketusta, kun taas sotasankari Toivo etsii kaupungeista lyhyeksi jääviä, kiellettyjä onnenhetkiä. Vuosikymmeniä myöhemmin Kaarina sisustaa appensa unelmista tyhjenneen talon ja tahtoo purkaa sitä, mitä toiset ovat äänettömäksi rakentaneet.
Tämä tarina elämän merkityksettömyydestä ja sisimmässä asuvasta tyhjyydestä on - häkellyttävän täynnä elämää.
Tässä näkyy huumaavalla tavalla ihmisten ja tekemisten ja esineiden ja äänten kakofonia. Musiikki ja limittäin pulpahtelevat toisiinsa liittymättömät keskustelut. Liike ja pysähdykset, kohtaamiset ja ohikulkemiset. Elävät olennot ja eloton miljöö. Piirrosviivat menevät ihan konkreettisesti sekaisin. Väillä ihmisten ääriviivat piirtyvät taustan päälle niin, että seinien viivat ja lattialaatoituksen viivat näkyvät heidän lävitseen. Varsinkin kun maailma tuntuu vilkkaalta.
Tämmöinen on lumoavaa. Tulee tunne upottavasta läsnäolosta ja silti ulkopuolisuudesta. Kuin hetken verran tiedostaisi ja tunnistaisi maailman rytmin, nauttisi siitä, silti kohta olisi taas vieras, jossain toisaalla mutta ei missään.
Ranskassa asuva Simon ei ole läsnä omassa elämässään. Hän ei saa otetta sarjakuvien piirtämisestä, ei toisesta työstään taiteen opettajana, ei parisuhteesta tai kodista. Hänellä ei ole mielipiteitä, mikään ei tunnu miltään. Isä on etäinen, ahdistava. Suhde isänpuoleiseen portugalilaiseen sukuun on vieläkin etäisempi. Vuosien takaiset muistot ovat melkein pelkkää puhumattomuutta tai riitaa.
Mistä haikeus tai suoranainen viha maailmaa kohtaan? Miksi ei ole voimia solmia siteitä mihinkään? Mikä koko sukua vaivaa?
Tämä on matka itseen ja lopultakin aikuiseksi kasvamiseen, samalla sukuun ja Portugaliin. Valokuviin ja muistoihin. Maan historiaan, joka määrittää suvun historiaa. Suomessa sota kasvatti sukupolvien yli liukuvia traumoja ja puhumattomia, tunteensa sulkevia ihmisiä. Tässä on samaa kyvyttömyyttä läheisyyteen ja pakenemista päihteisiin tai työhön tai mihin vain.
Pähkähulluus on liikuttavaa, kun toisilleen vieraat sisarukset ahtautuvat samaan autoon tai suku juhlii. Hiljaisina hetkinä sanotaan harvoja merkitseviä lauseita vuosikymmeniin. Tai ei edelleenkään sanota mitään.
Kun elää mukana Portugalin autereisen auringon alla, päätyy Pohjolan viistoon viileään valoon. Omaan sukupuuhun.
Jotain on ikiajoiksi kadonnut, koska ihmisiä ei enää ole. Jotain voi löytää.
Alex Schulman yhdistää tässä teoksessa lapsuusmuistonsa, sukunsa aidot kirjeet ja menneisyyden, jota hän käsittelee osaksi fiktion keinoin. Kirja on koskettava kuvaus siitä, miten traagiset tapahtumat voivat heittää varjonsa useiden sukupolvien elämään. Kirja on kiinnostavaa luettavaa kaikille, jotka tutkivat itseään sukunsa ihmisten ja heidän kohtaloidensa kautta pyrkiäkseen ymmärtämään paremmin itseään. Kirja pitää lukijaa otteessaan hyvän dekkarin tavoin.
Tämä kirja on ylisukupolvisia traumoja pohtiva esseekokoelma. Perheen, yhteisöjen ja kansakuntien vaimennetut ja työstämättömät traumaattiset kokemukset, tietoisina ja piilotajuisina, siirtyvät perintönä sukupolvesta toiseen. Ulkoinen todellisuus, elämän tuomat vaikeat kokemukset, haavoittumiset, menetykset, muutokset, petokset, sodat, sorrot, hirmuteot, luonnonmullistukset, taloudelliset ahdingot, poliittiset kamppailut, rotu-, uskonto-ja kieliristiriidat vaikuttavat käsittelemättöminä niin ihmisen sisäiseen kuin ulkoiseen todellisuuteen sukupolvesta toiseen.Esseet auttavat meitä ymmärtämään kärsimyksen sisältöä, kun ihmisen kasvuun, elämään ja keskinäiseen vuorovaikutukseen sisältyvä perushaaste tulee sivuutetuksi eikä kohdatuksi ja työstetyksi. Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi ja ymmärretyksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi.Kirjan kirjoittaja fil.lis., psykoanalyytikko Pirkko Siltala pohtii LKT, psykoanalyytikko Martti Siiralan luomaa taakkasiirtymä – käsitettä monesta, uudesta näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat mm. muukalaisuus, kirjallisuus, myytit. Kirja palauttaa ajassamme himmenneen yhteisöllisyyden merkityksen jälleen arvoonsa.
Sukukronikka, muistelma, essee ja tutkielma muistin mekanismeista. Kun Galja-täti kuolee hän jättää jälkeensä huoneiston täynnä vanhoja papereita, merkillisiä kapineita, rojua. Kukaan ei tiedä mistä kaikki vanhat esineet ovat peräisin. Valokuva-albumeista tuijottaa arvoituksellisia vieraita kasvoja. Kirjailija alkaa järjestellä jäämistöä ja kerätä perheensä ja sukunsa muistitietoa, ja työstä kehkeytyy vähitellen merkillinen teksti, jota hän tajuaa kantaneensa sielussaan koko elämänsä ajan. Maria Stepanovan sinnikäs sukumuistojen metsästys kuljettaa lukijaa valokuva-albumien kertomuksiin, juutalaisille hautausmaille ja Leningradin piiritykseen. Maria Stepanova käy dialogia Osip Mandelstamin, Marcel Proustin ja W. G. Sebaldin kaltaisten kirjailijoiden kanssa ja luo yhtä aikaa harhailevan ja maailmaa syleilevän kertomuksen. Stepanovan romaanissa koko lähihistoria näyttäytyy siirtyminä kollektiivisesta traumasta toiseen. Kirjoittaminen osoittautuu ainoaksi tavaksi tallentaa ihmisyksilön ainutlaatuinen elämä ja arvo.
Sota häviää perheestä neljän sukupolven aikana. Minä olen kolmatta sukupolvea, sanoo Anna Takanen. Annan isä Timo tuli sotalapsena Ruotsiin vuonna 1942, vain 4-vuotiaana. Kotona Suomessa Timon isä oli kaatunut eikä äiti pystynyt pitämään huolta perheestä. Sota päättyi, ja Timo jäi Ruotsiin. Sinä olet suruni kertoo Suomesta, Ruotsista, sodasta ja rauhasta. Anna Takanen kerii auki isänsä tarinaa sekä sitä, mitä on olla sotalapsen lapsi. Isä on pitkään vaitonainen taustastaan, mutta vähitellen tytär saa hänet avautumaan vähän, kunnes molemmat ymmärtävät, että sota ei jätä ihmistä koskaan rauhaan.
Olemme kaikki tallessa puun oksina emmekä katoa mihinkään. Lapsena Heidi Hukkanen käy vastentahtoisesti sairaan mummunsa luona, joka röhnöttää nojatuolissaan kuin Punahilkka-sadun susi ja rähisee vieraalla kielellä. Aikuisena Heidi matkustaa Saksaan kaivelemaan juuriaan.Vuonna 1912 koulutyttö Adele Schumacher rakastuu Dresdenissä saksaa opiskelevaan Johannes Hukkaseen ja seuraa miestä Suomeen. Uusi koti ja kotimaa eivät kuitenkaan muistuta Adelen unelmaa: Tampereella odottaa anoppi, jonka mielestä saksalaismorsian olisi saanut jäädä omalle kaalimaalleen. Hukkaset ja Schumacherit kokevat kohtalonsa viime vuosisadan myllerryksien keskellä yksi joutuu kaasukammioon, toinen muuttaa Amerikkaan ja adoptoi intiaanipojan. Heidi Hukkanen piirtää sukupuunsa, jonka oksat, jo edesmenneet ihmiset, puhkeavat vielä kerran puhumaan ja kertovat kukin oman väkevän tarinansa.
Finlandia-ehdokkaan väkevä sukukronikka Taidokas sukuromaani Pohjanmaan lakeuksilta työntää juurensa syvälle Elofin elämään, joka viiltää kipeästi ja tuo onnen. Kaiken keskiössä on Elofin perimä kototila, josta suvun tarinat kurottavat sisällissodan ajasta aina 1980-luvulle saakka. Isä kuolee keuhkotautiin Elofin ollessa vain kymmenvuotias, ja orvot veljekset joutuvat jättämään taakseen kototilan Kimon kylässä. Ylöspidon he saavat isovanhempiensa luota, mutta menetyksen myötä Elof on jo oppinut tuntemaan maailman painon. Kun vuodet rynnistävät eteenpäin, hän kasvaa mieheksi, joka on ylpeä perinteistä ja sukunsa kylvämästä maasta. Silti hän kipuilee oman olemassaolonsa kanssa. Vahvat juuret tuovat voimaa, mutta voivatko ne myös tukahduttaa ihmisen? Lukijansa hurmannut Oma maa on ollut ehdolla Finlandia- ja Runeberg-palkinnon saajaksi. ”Oma maa on kiihkeän voimakas kertomus ja ensiluokkainen romaani.” - Vasabladet ”Henkilöhahmojen psykologian kuvaus on Omassa maassa kauttaaltaan loistavaa.” - Helsingin Sanomat ”Bertell osoittaa jälleen taituruutensa näkökulman uudistajana ja unohdettujen tarinoiden kertojana.” - Hufvudstadsbladet Ann-Luise Bertell (s. 1971) on pohjalainen näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja sekä Wasa Teaterin johtaja. Hän debytoi runoilijana vuonna 1997 ja on sittemmin kirjoittanut runoutta, proosaa ja draamaa. Palkitun Bertellin sukuromaani Oma maa nousi ansaitusti Finlandia- ja Runeberg-ehdokkaaksi.
Sarjakuvaromaani kertoo Thi Buin vanhempien tarinan, ennen kuin he pakenivat lapsineen Vietnamista v.1978. Se kertoo myös vaikeuksista, joita he kohtaavat rakentaessaan perheelleen uutta elämää Amerikassa. Thi Bui haluaa aikuisena ja äitinä tutustua paremmin sukuhistoriaansa ja omiin vanhempiinsa. Tarina kertoo myös kirjailijan itsensä kasvusta vanhemmaksi ja tarpeesta ymmärtää omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa.
Tragikoominen kertomus yhden miehen matkasta läpi Euroopan, halki sekavien sukulaisuussuhteiden kohti omaa itseään Pekka Haarakosken elämä on asettunut syviin ja muuttumattomiin uomiinsa. Raskaan ja vastuullisen työn vastapainoksi hänellä on vastuuton isä, jonka hän jo luuli jättäneensä tarpeettomana taakseen. Kun isä yllättäen ottaa yhteyttä ja kertoo olevansa elämän loppusuoralla, Pekka ei näe tarvetta matkustaa Espanjaan asti avaamaan vanhoja haavoja. Jokin isän puhelussa kuitenkin saa Pekan lähtemään liikkeelle, mutta liian myöhään. Perillä häntä odottaa enää muovikassillinen käteistä, asunto ja naisystävä, pelikorttiringillinen huru-ukkoja, kesken jäänyt Rojekti ja Reino Ryynänen, puutarhatontun näköinen vanhus, jonka yhteinen historia isän kanssa alkoi jo vuonna 1943 Rovaniemellä. Samaan aikaan Islannissa purkautuu tulivuori, joka kylvää taivaat täyteen tuhkaa. Lentomatka kotiin on mahdoton, joten Pekan on pakko järjestellä kuolinpesän asiat, tuhkata isänsä ja lähteä junalla kohti Suomea. Matkalla on aikaa kerrata ajatuksia ja muistoja siitä, miksi kaikki meni pieleen.
Tätini Ellen on peittelemättömän omaelämäkerrallinen romaani, joka kertoo usean eri sukupolven naisten kohtaloista Virossa, erityisesti Tallinnan Meriväljan kaupunginosassa ja Muhun saarella. Yhden perheen tarina henkisestä ja aineel-lisesta perinnöstä on samalla niin yleisinhimillinen, että se puhuttelee melkein jokaista lukijaa. Romaanissa kirjailijan, hänen äitinsä ja tätinsä Ellenin kohtalot kietoutuvat toisiinsa hellästi, julmasti ja humo-ristisesti. Kirjailijan täti Ellen Noot (1933-2003) oli kääntäjä ja toimittaja, jolla oli tiheät yhteydet Suomeen. Noot oli muun muassa Oulun yliopiston ensimmäinen viron kielen lehtori 1960-luvulla sekä televisio- ja radiopersoona, joka välitti suomalaisille myönteistä kuvaa neuvosto-Virosta. Romaanissa Mudlum avaa suhdettaan kiehtovaan, mutta ristiriitaiseen tätiinsä ja herättää käsinkosketeltavasti eloon paikkojen ja tavaroiden taikamaailman, joissa muistot ovat totta niin kauan kuin ne yhä muistaa. Mudlum (s. 1966 Pärnussa) on virolainen kirjailija, joka on palkittu muun muassa Viron Kulttuurirahaston ja Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnoilla. Tätini Ellen valittiin Viron parhaaksi proosateokseksi vuonna 2020. Sekä lukijoiden että kriitikoiden rakastamasta teoksesta on tullut Virossa luku- ja myyntihitti, josta on otettu jo neljäs painos. Suomennos Heidi Iivari. 208 sivua, kovakantinen, sidottu.
Uusi vuosisata: 1900. Nuoren Unnin on lähdettävä pienen poikansa Roarin kanssa kotikylästään Norjassa. Armod seuraa häntä Ruotsin puolelle paremman elämän toivossa. He asettuvat Hälsinglandiin, pieneen torppaan keskelle synkkää metsää, ihmisasutuksen ja erämaan rajamaille. Pohjoisen armottomien talvien sekä maat omistavan talonpojan julmien oikkujen varassa elämä on selviytymistaistelua päivästä toiseen. Unnin ja Armodin rakkaus on kuitenkin suurempi, ja sen varassa he selviävät. Yli 70 vuotta myöhemmin Kåra istuu Armodin mökin keittiön pöydän ääressä ja suunnittelee appiukkonsa Roarin hautajaisia. Mitä tässä tuvassa oikein tapahtui kauan sitten, kun Roarin vanhemmat muuttivat tähän taloon? Vihdoin on tullut aika rikkoa hiljaisuus ja paljastaa vuosikymmeniä pidetyt salaisuudet. Minne ikinä menetkin on dramaattinen historiallinen romaani siitä, kuinka riippuvaisia toisistamme olemme, ja kaikkea kannattelevasta rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tummasävyinen, vahva sukupolvitarina jättää lukijaan lähtemättömän jäljen. Lääketieteen tutkija ja poliitikko Lina Nordquistin esikoisromaani Minne ikinä menetkin oli Ruotsissa kirjallinen ilmiö ja se valittiin Vuoden kirjaksi 2022.
Claire Castillonin novellikokoelma Äidin pikku pyöveli ( Gummerus 2007) kertoo äidin ja tyttären välisistä rankoista tunteista paikoin mustan huumorin sävyttämänä. Novellit nostavat esiin erilaisia kipupisteitä äidin ja tyttären suhteesta ja vaikka ne eivät anna vastauksia, niihin kätkeytyvät kysymykset voivat olla kiinnostavia. Miten pitäisi esimerkiksi suhtautua äitiin, joka haluaa olla tyttärensä paras ystävä ja tulee itsekin murrosikäiseksi siinä samalla? Novellissa Pesäero kuvataan tilannetta, jossa tytär on muuttanut muutama kuukausi sitten omaan asuntoonsa, mutta puhelut, joita äiti ja tytär soittavat toisilleen, paljastavat, että itsenäistymisen prosessi on vielä kesken. Castillonin novelleissa äiti-tytär suhde on kaksoisvalotuksessa ja lukija pääsee tarkastelemaan molempien näkökulmaa.
Yhdessä sinun kirjasi arviossa minua kutsuttiin hukkakauraksi. Olen rikkaruoho, jota ei kuuluisi olla olemassa, jolla ei ole merkitystä eikä hyötyä kenellekään. Otto Gabrielsson on kulttuurimies Jörn Donnerin poika, mutta vain harva tietää sen. Toisinaan vaikuttaa siltä, että Jörn Donner on myös itse unohtanut sen, ajattelee Otto, joka nyt on 38-vuotias. Niin kauan kuin muistaa hän on toivonut, että isä ottaisi yhteyttä tai edes vastaisi yhteydenottoon. Otto tarkkailee kateellisena ja etäisyyden päästä kahden velipuolensa elämää isänsä kanssa. Miksi he saavat olla todellisia poikia, kun Otto on sysätty syrjään? Nyt Otto kirjoittaa viimeisen kirjeen isälleen. On luultavasti aika, että esittäydyn sinulle. Olen sinun poikasi. Yhtä paljon kuin toiset poikasi. Sataprosenttisesti sinun lapsesi.
Kukaan teistä ei ole missään vaiheessa kysynyt minulta tarinaani, ja se on ollut ja on edelleen minulle suuri suru, kirjoittaa vanhin tytär Bergljot sähköpostitse siskoilleen keskellä kiivasta riitaa kahdesta perintömökistä meren rannalla. Kirjan kertoja, vanhin tytär, on katkaissut välinsä lapsuuden perheeseen. Hän on käynyt terapiassa, psykoanalyysissä. Hänelle on valjennut, mitä lapsena tapahtui. Hän ei odota perintöä, mutta kun veli kimmastuu epäoikeudenmukaisesta ennakkoperinnöstä, Bergljot ajautuu mukaan perhettä repivän kiistaan. Vähitellen lukijan eteen avautuvassa perhedraamassa käsitellään syvällisellä herkkyydellä syyllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, kertomisen ja kuulluksi tulemisen tarvetta sekä sitä, mistä olemme valmiita luopumaan pitääksemme kulissit pystyssä. Vigdis Hjorth on norjalainen kirjailija ja kriitikko. Raivoisan rehellinen Perintötekijät on herättänyt Norjassa paljon keskustelua romaanista totuudenkerronnan välineenä.
Nelikymppinen aviopari päättää toivottaa iltatähden tervetulleeksi ennestään kaksilapsiseen perheeseen. Käynnistyvä raskaus ajaa pariskunnan mahdottoman päätöksen eteen. Sen jälkeen tulee kerralla tuplailo, mutta turhan varhain - ennenaikaisina syntyneiden kaksosten elämä alkaa vastasyntyneiden teho-osastolta. Juha Itkosen omakohtainen romaani on kertomus surusta, ilosta ja elämän sietämättömästä, ihmeellisestä arvaamattomuudesta. Se on myös kirja rakkaudesta sen monissa eri muodoissa. Poikkeustilojen keskelläkin myös arjen on koko ajan jatkuttava.
Kertomus 1960-luvun Suomesta koulu pojan silmin on hypnoottinen lukukokemusOlli on tavallinen kansakoulupoika, joka lukee Pikku Jättiläistä, pelaa Fortunaa ja rakentelee kaverien kanssa omatekoisia pommeja. Sisaria on neljä, Anna-Liisa ja kaksoset ovat vanhempia, Pienivuoden nuorempi. Pieni ei käy koulua ja on erilainen kuin muut. Kuusikymmenluvun todellisuuteen kuuluvat jatkosodan arvet yhtäitsestään selvästi kuin Animalsin House of the Rising Sun. Suurvaltojen Mars-lennot muovaavat poikien tajuntaa siinä missä opettajan Suur-Suomi-fantasiat.Koulupojan yhtä aikaa universaaliin ja aikaan sidottuun maailmaan kuuluvat niin tytöt ja rakkaus kuin välituntien armoton kenttäoikeus. Linja-autossa matkaa näyttelyvalas, haudat sortuvat sorakuoppaan. Kaikki on totta ja läsnä, eikä salaisuuksia paljasteta kenellekään.
Äitiään hoitava kirjailija on yksi saattosiskoista, jotka päivittäin saapuvat sairaalan kroonikko-osastolle katsomaan läheistä, itseään – alastonta elämää silmiin. Poikkeuksellisissa oloissa naiset kokevat vahvaa yhteishenkeä, heistä muodostuu tiivis ryhmä, jolla on omanlaisensa nauru kuolemaa liki. Mutta tärkeintä on kirjailijan äidin suuri salaisuus, äidin mysteeri. Kirjailijan koko lapsuuden ja nuoruuden ylle levittäytynyt synkkä varjo, joka alkaa avautua pian äidin kuoleman jälkeen. Kuka äiti oikeastaan oli, mitä hän halusi elämältään? Ihon aika kertoo kahden sukupolven tabuista, sallitusta ja kielletystä seksuaalisuudesta. Se on kirja erään perheen rappiosta, vanhempien ja lasten välisestä katkeruudesta ja kostosta, ihmissuhteiden hitaasta turmeltumisesta. Syvimmältään se on kertomus menetyksestä ja vapahduksesta, ilosta ja häpeästä, elämän rajallisuudesta, jonka täydesti ymmärrettyään vasta voi nähdä rajattomasti. (kirjasampo: teksti+kuva)
Rakastamisen vaikeudesta syntyi Khemirin paras romaani. Mestarillinen tulkinta modernin isyyden haasteista. Raadollisen humoristinen romaani nuoren isän elämästä ruotsalaislähiössä, joka voisi yhtä hyvin sijaita Suomessa. Romaanihenkilöillä ei ole nimiä, he ovat vain mies joka on isä, mies joka on isoisä, nainen joka on äiti, tyttöystävä josta tulee äiti, nelivuotias tytär, yksivuotias poika, siskon miesystävä josta ei tule poikaystävää eikä isää. Isoisä on aikanaan hylännyt perheensä, koska hän on miehinen mies ja sellaisella miehellä on aivan eri oikeudet kuin vaikkapa hänen uupumusta vastaan taistelevalla perheellisellä pojallaan. Puhumattakaan pojan siskosta, joka on menettänyt lapsensa huoltajuuden ja hankkiutunut raskaaksi - väärälle miehelle, tietenkin. Jonas Hassen Khemiri (s. 1978) on kirjoittanut isäkirjallisuutta, sille on tarvetta. Myös äitien kannattaa lukea tämä kirja.
Suhde omaan äitiin on yksi naisen elämän keskeisimpiä ihmissuhteita. Se askarruttaa ja vaikuttaa elämään, vaikka joskus tahtoisimme muuta väittää. Antoisa, raivostuttava, rakas – suhteesta äitiin riittää moneksi. Kirsi Hiilamo ja Heli Pruuki pohtivat teoksessaan aikuisen naisen moni-ilmeistä suhdetta omaan äitiin. Miksi tuo suhde mietityttää aikuisenakin? Millaista on äidin valta? Miksi lapsuudesta tutut toimintamallit voivat ottaa vallan vaikka kasvokkain ovat aikuiset ihmiset? Kuinka irtautua, ymmärtää ja pysyä lähellä? Suhdetta äitiin kannattaa pysähtyä miettimään myös siksi, että mielikuvamme äidistä kertovat paljon myös itsestämme ja omasta arvostamme. Suhde äitiin muovaa naista perustavanlaatuisella tavalla. Kirsi Hiilamo on psykoterapeutti, perheneuvoja ja teologian maisteri. Heli Pruuki on pariterapeutti, perhepsykoterapeutti ja teologian tohtori.
Adoptiolapsen koskettava kasvutarina. Voiko hylätyksi tulemisen jäljistä koskaan toipua? Omakohtaisessa kasvutarinassaan Anne-Maarit Koivuniemi matkaa lapsuuteensa ja kokoaa elämänsä palasia yhteen. Menneisyyteen palaaminen altistaa monille kipeille tunteille ja tarinoille, mutta siinä on voimansa: kun muistot eivät enää määritä elämää, ne antavat sille merkityksen. Koivuniemi on yksi sadoista lapsista, jotka annettiin adoptiolapseksi 1960-luvun Suomessa. Kun adoptioon liittynyt salaisuuden verho vihdoin raottui, hyvän kasvattiperheen jäsenenäkin ”onnetarten ottolapsi” koki olevansa ulkopuolinen. Elämän täyttivät monenlaiset ahdistus- ja pelkotilat, joita 60-luvun kasvatusilmapiirissä ei osattu rakentavasti kohdata. Turvallisuuden järkkyminen varhaislapsuudessa on näkynyt elämässä monin tavoin läpi vuosikymmenten. Poisannettu-kirjassaan Koivuniemi antaa äänen Suomessa adoptoitujen kokemuksille. Hän kirjoittaa omakohtaista, proosallista tietokirjallisuutta ja avaa lukijalle yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien maailmaa. Anne-Maarit Koivuniemi (s.1964) on sairaanhoitaja ja geronomi. Koivuniemi on toiminut vanhempiensa omaishoitajana ja kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Muista minut - vanhempieni Alzheimer (Atena 2016).
Lahirin tarkat vaistot ja emotionaalinen viisaus luovat yksityiskohtien runsautta ja kertomisen varmuutta. Kahdeksan kertomusta vievät lukijan Cambridgesta Seattleen ja Intiasta Thaimaahan. Kuten ennenkin, tarkastelun kohteena on perhe moninaisissa moderneissa muodoissaan: siskot ja veljet, isät ja äidit, ystävät ja rakastavaiset.
On hautovankuuma heinäkuu vuonna kolmekymmentäkahdeksan. Iida on päässyt vihdoin irti lapsuudenkotinsa otteesta, opettajaksi vieraaseen kylään, uuden elämän alkupisteeseen. Kaikki muuttuu sinä päivänä, kun häntä puree kyy; matkalla apteekkiin hän kohtaa sillalla miehen, jota ei ole koskaan aiemmin nähnyt, mutta jonka on tavallaan tuntenut aina. Ja luotiin maailma, rakennettiin pyramidit, keksittiin höyrykone sinä ohikiitävänä hetkenä kun he katsoivat toisiaan. Hän näki kaiken heti, silmien värin, että ripset olivat pitkät, ihossa vähän hiekkaa, tämä olisi nyt menoa. Kymmeniä vuosia myöhemmin Edla, Iidan sisko, olisi jo valmis lähtemään tästä maailmasta. Hän on kantanut koko elämänsä mukanaan sisareensa liittyvää kipeää salaisuutta, nuorena lääkintälottana kohtaamaansa asiaa, joka on määrittänyt hänen yksinäisen elämänsä suunnan. Kun Edla nyt viimeisinä aikoinaan kohtaa sattumalta nuoren Viljamin, menneisyys saa hänet kiinni vielä kerran. Oman vaikean valintansa kanssa kamppaileva Viljami liittyy osaksi sukupolvien yli ulottuvaa tarinaa - tavalla joka on yhtä aikaa arvoitus ja itsestäänselvyys. Inka Nousiaisen kauniit lauseet kasvavat voimakkaaksi, sydämeenkäyväksi kertomukseksi rakkaudesta. Surusta ja lohdusta. Uskosta, luottamuksesta ja päätöksistä, jotka eivät tunne muuta rajaa kuin kuoleman - jos edes sitäkään.
Koskettava kuvaus isän ja pojan ristiriitaisesta suhteesta ja elämänmyönteisyyden etsinnästä. Isän varjo on palkitun kirjailijan inhimillinen tositarina häpeästä, pettymyksistä, perheensisäisistä jännitteistä ja siitä, kuinka kukin voi riuhtoa itsensä irti syvälle juurtuneista asenteista. Kun toimittaja Kimmo Oksanen oli vielä lapsi, hänen isänsä kuljetusfirma luisui epäonnisten sattumusten seurauksena konkurssiin. Ulosottomiehet tulivat ja vaikeudet alkoivat. Yrittäjäperheen aiemmin toiveikas ilmapiiri muuttui tukahduttavaksi. Pettynyt isä meni matkoihinsa ja jätti jälkeensä vuosien mittaisen varjon: kielteisen elämänasenteen. Nyt vuosikymmenien jälkeen Kimmo Oksanen on päättänyt kirjoittaa itsensä vapaaksi isän varjosta ja häviämisen kulttuurista, uhrimentaliteetista kohti elämänvaloa.
Kyllä pojalla on oikeus vihata isäänsä. Ainakin viisikymmentä vuotta. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua. Isän ja pojan kirjeenvaihto alkaa, kun poika rohkaistuu antamaan romaanikäsikirjoituksensa kirjailijaisälle luettavaksi. Se, mitä poika on kirjoittanut, avaa keskustelun isän ja pojan suhteesta kaikkinensa - peloista, häpeästä ja hyväksytyksi tulemisen kaipuusta.Silloin tällöin onnellinen on rohkea vuoropuhelu, joka arkailematta puntaroi, millainen on isä, millainen on poika ja millaisia asioita on heidän välissään. Viisas ja rehellinen keskustelu saa lukijan pohtimaan: Mitä jos sen kaiken pukisikin sanoiksi ja uskaltaisi?
Kirje isälle joka ei halunnut olla isä. Poikkeuksellisen vahvasti puhutteleva esikoisromaani hylätyksi tulemisen kokemuksesta, sukupolvien yli käyvästä surusta ja elämää ylläpitävästä toivosta. ”Ehkä vielä jonain päivänä koittaisi hetki, jolloin minunkin isäni kutsuisi minut luokseen, ajattelin.” Veran isä täyttää pian 80 vuotta. Hän viettää syntymäpäiviään perheen kesken, lastensa ja vaimonsa kanssa. Veraa ei ole kutsuttu. Kutsu minut on vangitsevasti kirjoitettu romaani naisesta, joka yrittää saada yhteyden isäänsä, kasvattaa omaa lastaan sekä käsitellä avioeroaan ja aiemmilta sukupolvilta periytyvää kohtaamattomuutta. Teos pohjautuu kirjoittajansa omaan kasvutarinaan.
Omaääninen tragikomedia perheestä, jossa kaikki menee päin mäntyä. Pihalla kaikki tietävät äidin ostamasta Pöly-Esteri-sohvasta, koska isä on huutanut siitä niin paljon. Mutta jo seuraavassa hetkessä äiti makaa sohvalla ohuena ja keltaisena, ja pian hän on poissa. Pelottavan isän, priimus-Iskon ja esineitä nenäänsä työntävän Annin pitää opetella olemaan perhe ilman äitiä. Ratkeaako perheen mysteeri tunturissa, johon isä eksyy lasten kanssa silloin, kun pitäisi juhlia pojan laudatureja? Miten veljen pitää suhtautua, kun sisko löytää onnensa pitkänmatkanjuoksijasta? Viidenkymmenen vuoden ajan perheenjäsenet kurottavat toisiaan kohti ja toisistaan poispäin, mutta yksi asia on selvä: kuolleesta äidistä puhutaan vain humalassa eteisen lattialla. Mustan huumorin sävyttämä ja räiskyvä Rakkauden ja tulehduksen oireita kysyy, onko rikki menneen perheen jäsenillä toivoa.
Nainen kutsutaan purkamaan poikansa avioerosta juontuvaa kriisitilannetta. Aikuinen tytär ryhtyy selvittämään edesmenneen isänsä salaisuutta. Koulutyttö menettää äkillisesti parhaan kaverinsa, kun tämän äidille tulee kiire muuttaa pois.Vanhemmat välittävät lapsistaan ja huolehtivat heistä niin kauan kuin se on tarpeellista. Käytännön elämässä ei ole kuitenkaan aivan yhtä selvää kuka huolehtii kenestä, välitetäänkö ja miten välitetään.
"Raahasinko pätevän mykkäkoulun lapsuudenkodista omille lapsilleni malliksi?" Tunne historiasi: Siirrä hyvät ja toimivat mallit osaksi omaa parisuhdettasi ja muita läheisiä ihmissuhteitasi. Oivaltamalla vanhat, huonot kaavat ihmissuhteissa voimme luoda uusia, hyviä tapoja. Tässä kirjassa aikuiset kertovat vanhempiensa rakkaussuhteesta ja muista läheisistä ihmissuhteista. Kuinka he arvioivat edellisen sukupolven ihmissuhteita ja mitä ovat lopulta tehneet toisin? Mitä vanhempien parisuhde opetti? Minkä opin me jätämme omillemme perinnöksi? Miten voimakkaita ovat sisaruussuhteiden voimasuhteet ja roolit? "Ei ole toisarvoista, minkälaisen sukupuun katveessa kasvoin. Kotiportilla käteeni paiskatun ihmissuhdekompassin avulla on selviydyttävä niin seurustelusta, avioliitosta kuin eron jälkeisestä nettibaaristakin."
Elizabeth Stroutin teoksessa Nimeni on Lucy Barton (Tammi 2018) päähenkilö Lucy Barton viettää aikaa sairaalassa perhettään kaivaten. Yllättäen hän saa vieraakseen äidin, jota hän ei ole tavannut vuosiin. Äidin ja tyttären keskusteluista ja muistoista välittyy menneisyys ja Lucyn ankea lapsuus maaseudulla. Teos tuo mieleen sen, miten vaikeaa tunteiden ilmaisu voi olla äidin ja tyttären välillä ja miten kipeitä jännitteitä suhteessa voi olla. Ääneen lausumaton jää riippumaan tyttären ja äidin välille, mutta heidän suhteessaan on silti lämpöä ja rakkautta.
Tulipalo on tuhonnut lapsuuden kodin. Kertoja toivoo, että äiti olisi palanut mukana. Autofiktiivinen romaani on suorasukainen ja vangitseva sekoitus kevyttä ja vakavaa, kaunista ja kauheaa. Liekit vapauttivat kirjailijan uuteen elämään. Nyt hän kysyy mitä tapahtuu, kun päästää irti. Millä ehdoilla voi olla onnellinen? Teos liittyy esikoisromaaniin Tiikerihai (2000), jossa Tuominen jo kuvaa suorasukaisesti alkoholisointuneen äidin pilaamaa lapsuutta. Tuominen on hämeenlinnalainen luovan kirjoittamisen opettaja ja kirjoittaja. Hän on edellä mainittujen teosten lisäksi julkaissut mm. kirjoitusoppaan Minusta tulee kirjailija.
73-vuotiaana tukholmalaisen Gunilla Boëthiuksen elämä järkkyy. DNA-testi osoittaa vääjäämättä, että Carl Gustaf Boëthius, unnettu ruotsalainen kansanvalistaja ja yhteiskunnallinen keskustelija, ei olekaan hänen isänsä, vaan biologiseksi isäksi osoittautuu kiistelty suomalainen kenraali Paavo Talvela. Elämänmittainen salaisuus on Gunilla Boëthiuksen riipaiseva kertomus edesmenneistä vanhemmistaan ja tilinteko heidän salaisuuksistaan. Kirja kertoo vaikuttavasti elämänvalheesta, emotionaalisesta kriisistä ja yrityksestä sovitukseen.
Tunnelmallinen lukuromaani väistämättömistä muutoksista ja pimeän voittavasta valosta. Vuokko ja Eino saapuvat Lapista lastenvahdeiksi, kun tytär lähtee parisuhdelomalle. Tytär ja mies lentävät kuitenkin eri kohteisiin, ja isovanhemmat ihmettelevät arkea hienossa helsinkiläiskodissa. Loman jälkeen todellisuus yllättää jokaisen, ja eniten sattuu rakkaan sairastuminen. Eilittä tarkastelee haikean humoristisesti sukupolvien välistä kuilua, salattua rakkautta sekä elämänlangan ohuutta. Vaikka keski-ikäisillä on vaurautta ja vuosia turvanaan, saattaa hämärtyvästä illasta nauttia eniten hän, joka muistaa, miten valo loistaa.
Annie Ernaux'n isä eteni maatyöläisestä kauppiaaksi mutta ei sietänyt tyttären sosiaalista nousua sivistyneistöön. Eleettömän armottomassa teoksessaan Isästä Ernaux pyrkii lähestymään tuota työteliästä ja tunnekylmää miestä - sekä häpeää, jota tämä tunsi lapsuusvuosiensa köyhyydestä. Äidistä puolestaan on tilinteko tiiviistä mutta vaikeasta äiti-tytärsuhteesta, jossa molemmat häpeävät toisiaan. Kun kirjailijan äiti kuolee Alzheimerin tautiin, hän kaivautuu menneeseen ja yrittää koota kuvaa naisesta, jolla oli elämä myös äitiyden ulkopuolella. Kaksi voimallista teosta on julkaistu Ranskassa itsenäisinä, mutta suomeksi ne saadaan yksissä kansissa.
Kirjailija Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli maaliskuussa 2022 pitkään sairastettuaan. Eläessään hänen oli vaikea ottaa rakkautta vastaan. ”En sure kuolemaasi, suren elämääsi”, Sirpa Kähkönen kirjoittaa tietäen hyvin, että äiti ei pitäisi lauseesta ja toteaisi sen kuultuaan yksikantaan: ”Teeskentelet.” Riitta oli atleettinen, kaunis ja lahjakas. Kuusitoistavuotiaana koettu liikenneonnettomuus muutti hänen elämänkulkunsa totaalisesti. Kirjassaan Kähkönen kuvaa 1950-luvun tytön elämää ja onnettomuuden jälkeistä dramaattista murrosta Riitta-äitinsä päiväkirjojen kautta. 36 uurnaa kertoo tanssilavoista, murtuneesta mielestä, liehuvista helmoista, 60-luvun äidistä, amfetamiinia sisältäneistä Mirapront-laihdutuspillereistä, ahdistuksesta, vihasta ja psykoosin hetkistä. 36 uurnaa on vuoden 2023 Finlandia-voittaja sekä Runeberg-palkintoehdokas 2024
Johan Aro työskentelee lehtikuvaajana, hänen isänsä Viktor Aro on kirkonmies. Kun isä kuolee, Johan käy läpi suhdettaan isäänsä: yhteisiä muistoja lapsuuden urheilukentiltä Helsingistä, olympiakesää ja kesiä Saimaalla. Erityisen merkittävä ja kipeä on muisto Italiasta, Monzasta, jossa isä saa pankissa liian suuren summan liiroja ja lähtee palauttamaan sitä – palaamatta ennen kuin paljon myöhemmin. Isän kuolema merkitsee Johanille käännekohtaa elämässä. Nuorena hän oli kapinoinut konservatiivista isäänsä vastaan osallistumalla 1960-luvun lopun opiskelijaliikehdintään. Yhteys isään katkesi tuolloin, mutta isä on säästänyt mittanauhan ja sekuntikellon, pojalle tärkeät esineet urheilun parista. Jukka Pakkasen romaani Isä joka katosi pohtii isäsuhdetta ja kokonaisen sukupolven isäkapinaa sodanjälkeisen sukupolven Suomessa. Siinä on kyse myös rakkaudesta ja anteeksiannosta: rakkaudesta omiin juuriin ja läheisiin ihmisiin sekä oman elämän kipupisteiden ja anteeksiannon merkitystä menneisyyden käsittelyssä. Isä joka katosi on Jukka Pakkasen (s. 1942) kahdeksastoista romaani.
Puhutteleva esseekokoelma äideistä, lapsista, isistä ja ihmisistä Kasvukausia on kirja elämästä, aikuisuudesta, valinnoista ja siitä, miten olla muita varten kadottamatta silti itseään. Millainen on hyvä äiti? Millä tavoin erityislapsi mullistaa äidin maailmankuvan ja käsityksen ihmisenä olemisesta? Millaista on kasvattaa lapsia, kun ilmastokriisi uhkaa kaikkea tulevaa? Millaista on rakentaa suhdetta puolison lapseen, kun itse ei ole äiti? Entä onko äidin ja lapsen välisessä yhteydessä jotain, mitä isän on mahdotonta tavoittaa? Äitiys on aihe, joka koskettaa meitä kaikkia. Lisäksi jokainen nainen jossain vaiheessa elämäänsä joutuu miettimään, haluaako lapsia vai ei. Vaikka asia on hyvin henkilökohtainen, kulttuurimme tekee siitä julkisen.. Kasvukausia - kirjoituksia äitiydestä -antologiassa 13 kirjailijaa pohtii äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä omakohtaisissa esseissään. Kokoelman kirjoittajat: Silvia Hosseini, Juha Itkonen, Heini Junkkaala, Sari Järn, Juhani Karila, Marjo Niemi, Ida Pimenoff, Emma Puikkonen, Venla Rossi, Miina Supinen, Johanna Venho, Sinikka Vuola ja Hanna Weselius.
Kirkkaasti soiva romaani sukupolvien ketjussa kulkevista traumoista Syntyvä lapsi on ihme, mutta mitä tapahtuu, kun vaikea synnytys herättää äidin ruumiissa muistoja, jotka ovatkin ehkä jonkun toisen. Miten rakentaa lapsiperheen arkea Pariisissa, kun ruumis ja mieli ovat vasta toipumassa tapahtuneesta? Voivatko muistot todella siirtyä sukupolvelta toiselle ilman sanoja? Kira Poutasen romaanin näyttämönä on rakkauden ja kapinallisten pääkaupunki Pariisi, joka kantaa itsekin traumamuistoja sydämessään. Surun kartta käsittelee ulkosuomalaisuutta ja juurettomuutta, se kuljettaa lukijan päähenkilön kanssa kartan poikki pimeästä takaisin valoon ja herättää miettimään suvun ja muistojen merkitystä. Kira Poutanen (s.1974) on Pariisissa pitkään asunut kirjailija, suomentaja ja käsikirjoittaja, joka on työskennellyt myös toimittajana ja näyttelijänä. Hänen esikoisromaaninsa Ihana meri palkittiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolla vuonna 2001.
Hilpeän haikea romaani itsen hukkaamisesta ja löytämisestä sekä nähdyksi tulemisen tarpeellisuudesta. Millaista on, kun isä putkahtelee elämään lähinnä häiritsevänä, häpeää tuottavana olentona, jota ei osaa lakata kaipaamasta? Millaista on, kun lapsuuden vierailut isän luona tarkoittavat heittelehtiviä kyytejä umpihumalaisen ajamassa autossa tai piipahduksia kaljanhajuisiin kuppiloihin? Miten siitä kasvetaan aikuisiksi, entä miten häpeä vaikuttaa - mitä se vaatii tai sallii? Ihan pieniä lintuja on romaani isästä, isähäpeästä, mutta myös paljosta muusta. Se on kipeää kasvamista aikuiseksi vielä silloinkin, kun sellainen pitäisi jo olla. Se on tuulihatun keveää kerrontaa raskaista teemoista: eriarvoisuudesta ja itsensä hyväksymisestä, monien mutkien kautta. Se on kuoppainen tarina ihmissuhteista, rakkaudesta, masennuksesta ja välimatkoista, jotka voivat venyä välillä jopa loputtoman pitkiksi. Ja silti romaanin poreileva tapa keriä tarinaa lapsesta nuoruuden kautta keski-ikään on samaan aikaan kumman lohduttava, naurattava ja helliä tunteita herättävä; olemme kaikki lopulta aika pieniä lintuja. Helsingissä asuva Aija Salovaara (s. 1979) on työskennellyt tv-ohjaajana, käsikirjoittajana, toimittajana sekä sanataideohjaajana. Hän on ohjannut muun muassa voimaannuttavia sanataideryhmiä saatto- ja palliatiivisen hoidon potilaille ja toteuttanut kollektiivisia runoteoksia taidetapahtumissa. Salovaara on valmistunut taiteen maisteriksi Italiasta ja julkaissut aiemmin kaksi tietoteosta sekä yhden lastenkirjan. Ihan pieniä lintuja on Salovaaran esikoisromaani.
Huippusuositun tekijän riipaiseva kirja isäsuhteestaan. Kun isä on kuollut, aikuinen poika vetäytyy kesämökille. Hänen mieleensä alkaa nousta muistoja: Alex pitää isälle seuraa, kun tämä putsaa kalaverkkoja. Alex istuu isän vieressä, kun tätä haastatellaan. Alex salakuljettaa isälle rapuja ja viskiä hoitokotiin. Kirja kertoo isän ja pojan rakastavasta suhteesta sekä isän vanhenemisesta ja kuolemasta. Suomenruotsalainen Allan Schulman oli tunnettu tv-tuottaja Ruotsissa. Kirjan nimi tulee Tove Janssonin sanoittamasta Syyslaulusta. Suomessa usein vierailleen Alex Schulmanin teokset Polta nämä kirjeet, Eloonjääneet ja Malman asema ovat sekä lukijoiden että kriitikoiden rakastamia myyntimenestyksiä.
Kuinka toisen ihmisen lähelle voi oppia pääsemään? Isän kuoltua pojalle jää perinnöksi hämäläinen pientila täynnä ällistyttävää tavaraa. Poika, nelikymppinen helsinkiläinen viestintäkonsultti, aloittaa ylivoimaiselta vaikuttavan suursiivouksen niin isän tavaroiden kuin omien lapsuusmuistojensa ja elämänvalintojensakin parissa. Kun parisuhde kriisiytyy ja pitkäaikaiset henkilökohtaiset ongelmat kärjistyvät, turhautuminen ja eksyneisyys purkautuvat protestina koko maailmaa vastaan. Vaikka vakaa tarkoitus on ollut löytää aito yhteys sekä toisiin ihmisiin että itseen, miksi todellisuus herättää vain halun paeta? Onko keski-ikäisen vielä mahdollista ravistella yltään lapsuuden painolasti ja muiden miellyttämiseksi omaksutut roolit? Kaikki isäni tavarat on romaani keski-ikäisen miehen vuodesta, jolloin menneisyyttä ei enää pääse pakoon. Riku Siivonen on pitkän linjan journalisti. Hän on muun muassa ollut perustamassa Long Play -verkkolehteä sekä käsikirjoittanut radio- ja tv-ohjelmia. Kaikki isäni tavarat on hänen ensimmäinen romaaninsa.
Avioliittonsa päätyttyä kirjailija Faye muuttaa Lontooseen kahden poikansa kanssa. Hän on hankkinut kunnan vuokra-asunnon, josta hän päättää remontoida kodin itselleen ja pojilleen. Uudessa elämäntilanteessaan Faye joutuu kohtaamaan ihmiset haavoittuvana: vihamielisen alakerran pariskunnan, remonttimiehet, ex-puolison, ystävät ja kirjailijakollegat. Avioliiton ja perheen hajoaminen saa aikaan elämän mullistumisen monella tasolla. Henkilökohtaiset suhteet muihin ihmisiin perheeseen ja ulkopuolisiin muuttuvat, elämä saa uuden muotonsa siirtymistä, jotka ovat moraalisia, taiteellisia ja käytännöllisiä.Ääriviivoista tutun säälimättömän tarkan ja älykkään tarkastelun kohteena ovat jälleen parisuhteet, perheet, muutoksen vääjäämättömys, henkilökohtaisen vastuun ulottuvuudet sekä tarinat, joita itsestämme kerromme. Jatkoa teokselle: Ääriviivat. Trilogian toinen osa.
Elena Ferrante kirjoittaa jätetyn naisen tuskasta. Eräänä tavallisena, keväisenä iltapäivänä Olgan mies ilmoittaa lähtevänsä, löytäneensä nuoremman naisen. Hillityn, pienille lapsille ja perheelleen omistautuneen Olgan ensimmäinen tunne on epäusko, joka myöhemmin muuttuu katkeruudeksi ja epätoivoksi. Voimakkaat tunteet käsittämättömän edessä kuvataan taidokkaasti, romaani tasapainoilee elegantisti herkän ja rivon, puhtaan ja likaisen, ylevän ja alhaisen välillä lipeämättä nuoralta kertaakaan. Olgan sydämessä terävänä tuntuvan kivun tunnistaa jokainen, niin myös siitä paranemisen.
Kertomus eräästä avioliitosta on häkellyttävä, tarkka kuvaus siitä, miten kummankin aviopuolison ihanneliitoksimieltämä yhteiselo hajoaa. Jon ja Timmy antavat toisilleen tilaa ja vapautta, ja Jon ihailee vaimonsa kykyäolla konkreettisesti kiinni elämässä. Mutta vääjäämättä, vähitellen pariskunta ajautuu erilleen.Geir Gulliksen kertoo tarinansa rakkaudesta, avioliitosta, seksistä ja pettämisestä analyyttisesti ja runollisesti.
“Petra ja Anders ovat olleet yhdessä 15 vuotta, heillä on kaksi pientä poikaa. Sitten, eräänä pääsiäisenä Petra huomaa kesämökillä sängyn vieressä kynttilänjalan. Miksi Anders on polttanut kynttilää yöpyessään yksin mökillä? Eikö hän olekaan ollut yksin?Olin niin varma meistä kertoo jätetyn osapuolen tarinan. Petra haluaa jatkaa liittoa, hän uskoo, että vaikeuksista selvitään ja että vaikea aika pian päättyy. Mutta kun tilanne ei sitkeästä yrittämisestä ja vimmaisista toiveista huolimatta ratkea, Petra pakenee Ruotsin Lappiin autiotupavahdiksi ja alkaa kirjoittaa kirjaa erostaan. Hän vuodattaa koneelleen kaiken, kaunistelematta ja itseään säästämättä. Surullisesta aiheesta huolimatta Martina Haagin ääni on topakka ja lämmin. Kaikesta selvitään. Menetettyä ei saa takaisin, mutta siitä voi aina kirjoittaa mainion romaanin.” Haag kuvaa hyvin aidosti ja koskettavasti niitä vaikeita tunteita, joita jätetyssä osapuolessa voi herätä.
Estherillä on takanaan vaikea ero, ja piinallisen yksinäisinä viikonloppuina hän tekee kävelyretkiä vanhan tammen luo. Siellä hän tutustuu Rutiin, vanhaan rouvaan, jolla on uskomaton kyky vaalia elämän pieniä, kauniita asioita. Rut muistelee nuoruuttaan, ja Esther lumoutuu hänen kertomuksistaan. Naisten välille kehittyy odottamaton ja luja ystävyys, mutta Rutilla on kuitenkin salaisuus. Sen selvittäminen vie Estherin Comojärvelle Italiaan, missä luultua monimutkaisempi ja yllättävä elämänkohtalo alkaa piirtyä esiin.
Avioliitto ja sen sivuvaikutukset koskettavat lähes jokaista. Entä kun se, mikä kumppanissa ihastutti ja huvitti, alkaakin ärsyttää? Entä jos tulee sairaus tai muu ongelma, josta ei voi kertoa toiselle? Entä kun seksi ei enää toimi, tai toinen ihastuu uuteen ihmiseen muuten vain? Entä jos toinen alkaa lyödä? Tai alkaa haluta muutosta osaamatta selittää miksi? Entä jos...Elämä on muuttumista. Vähäeleisissä novelleissa tarkastellaan aviokriisejä naisen, joitakin kertoja myös miehen näkökulmasta.
Mies sanoo, että hän lakkasi tahtomasta ennen kuin sanoi tahdon. Minä takerruin ennen kuin minut sidottiin. Pitkä avioliitto loppuu kylmään ja musertavaan toteamukseen illallispöydässä. Siitä alkaa naisen yksinpuhelu, ensyklopedinen suruprosessi ja kevään kasvukausi. Marketta Pyysalon pienoisromaani Kehrääjä on lumoavan kirjallinen kertomus siitä, mitä tapahtuu kun joutuu tahtomattaan muuttumaan itsenäiseksi, kun jokin, mikä ei koskaan ole oikeastaan alkanutkaan, loppuu. Naisen etymologinen intohimo yhdistyy puutarhan kasvukohinaan, eikä erosta ole koskaan kirjoitettu näin osuvasti, hauskasti ja toivoa antavasti. ”Puut ovat viisaita. Viisaampia kuin me. Ne kurottavat valoa kohti eikä pimeää.” Pyysalon älykäs ja syvälle kulttuurihistoriaan sukeltava kirja on kuin suomalaisen mytologian kautta kyynelkanavat aukaiseva monologi siitä, millaista on löytää itse.
Richard ja Paula tapaavat pikkujouluissa. Illan mittaan jotakin tapahtuu heidän välillään, mutta kestää vuoden ennen kuin he kohtaavat uudelleen. Richard on päättänyt panostaa perhe-elämään Sonjan kanssa. Silti hänen ja Paulan välille kehkeytyy ystävyys, joka syvenee kohti jotakin muuta, mitä? Paula on vanhempi, Paula on kiinnostava. Richard on yhä pahemmin solmussa tunteidensa kanssa. Neitsytpolku on romaani aluista ja lopuista, intohimosta joka syttyy vähitellen. Siitä kun löytää itsensä myrskyn silmästä ja joutuu kysymään: Miten haluan elää? Mihin minulla on oikeus?
Inhimillinen opas itsetuntemukseen parisuhteessa. Parisuhde on usein elämämme intiimein suhde, joka suuntaa kohdevalon haavoittuvuuteemme, kipukohtiimme ja tiedostamattomiin toimintamalleihimme niin hyvässä kuin pahassakin. Tuomme suhteisiin pelkomme, ainutlaatuisuutemme, valomme ja lahjamme. Parisuhteessa on lähes varmuudella hetkiä, jolloin huomaamme toistavamme vanhaa kaavaa. Alitajunnasta nousevat tunteet, roolit ja selviytymiskeinot saattavat silti yllättää meidät itsemmekin. Miten tällä kertaa tehdä asiat toisin? Kannustava opas tarjoaa tietoa ja työkaluja parisuhteen ymmärtämiseksi. Kirja on kuin vertaistuki, joka kulkee rinnallasi kohti tietoisempaa parisuhdetta.704
Tämä on upea. Uhkea. Runsas. Pelkistetty mutta koristeellinen. Täyteläinen. Värikäs.
Jokainen aukeama tai yksittäinen sivu on kuin pehmeä villainen itämainen matto, joita tarinassa kudotaan ja myydään. Tai kuin tapetti. Tausta peittää koko sivun, laajoja valkoisia pintoja ei ole melkein ollenkaan. Pitkän matkaa tarinaa kuosit ja värit vielä vaihtuvat sivulta toiselle. Kuvaruudut asettuvat siihen päälle tilkkuina tai tauluina.
Halusin niin taputella kuvioita ja värejä. Ovatko ne koholla, miten ne kerrostuvat, sileitä vai nukkaisia vai kenties pitkäkarvaisia. Onneksi paperi on kirjassa paksua ja lempeän karheaa. Välillä pelkästään kääntelin ja hivelin sivuja.
Tämä on pakahduttava. Ihan jo rakkaustarinana. Zeynel ja Ayşe menevät naimisiin, jotta voivat perustaa mattokaupan Istanbuliin. Heidän liittonsa alkaa ystävyytenä ja kasvaa arjen pienten hetkien kautta vahvaksi vuosikymmenet ylittäväksi siteeksi. Sellaiseksi, jossa omat unelmat voi toteuttaa, koska toinen on aina olemassa, ottamassa vastaan jos vaikka putoaisi. Jossa aina on vielä rakkaus, mitä tahansa tapahtuukaan, vaikka menettäisi kaiken muun.
Tässä on hiljaista tuskaa. Epävarmuutta siitä, ettei ehkä koskaan voi tavoittaa, mitä kaipaa ja haluaa. Ettei vaikka osaa kutoa tunteita tai muistoja tai kokemuksia, eikä matosta silloin tulisi taidokasta käsityötä suurempaa tarinaa. Tässä tuntuu huoli omasta jaksamisesta ja läheisten selviytymisestä. Epätoivo pimeyden pääsemisestä valloilleen.
Väreissäkin on paljon tummaa. Sinistä, liilaa, violettia, punaista, ruskeaa ja jopa mustaa. Usein on ilta tai yö.
Tämä on upottava. Tuntuu semmoiselta nuotiotulten tarinalta, joka viettelee ja venyttää maailmojen rajoja niin, että jotain ikiaikaista henkäisee vieressä.
Sarjakuva on alkujaan julkaistu verkossa ja on yhä ladattavissa, samoin tarinan toinen osa:
reimenayee.com/the-carpet-merchant-of-konstantiniyya/
Kuinka ADHD vaikuttaa pari- ja ihmissuhteisiin? Sari-Marika Durchman kirjoittaa positiivisesti ja piristävästi ADHD:sta. Innostava kirja lisää ymmärrystä ADHD:n tuomista erityispiirteistä ja vaikutuksista parisuhteisiin. Herpaantuiko kumppanisi huomio kesken seksin? Toiko hän kaupasta kaikkea muuta kuin sen, mitä pyysit? Vallitseeko parisuhteessanne lapsi–aikuinen-dynamiikka? Suomessa on yli 170 000 ADHD-aikuista, ja heistä monet elävät parisuhteessa. ADHD-oireisilla on muuhun väestöön verrattuna jopa 2–3 kertaa suurempi riski päätyä liitossaan eroon. Väärinymmärrykset ja kommunikaatio-ongelmat etäännyttävät pareja toisistaan. Mutta miten ADHD parisuhteessa näyttäytyy ja kuinka sen tuomat haasteet voidaan tunnistaa ja minimoida? Käytännön harjoituksia, haastatteluja ja kokemuskertomuksia sisältävä teos tarjoaa lukuisia oivalluksia, joiden avulla arkea voi parantaa ja suhdetta vahvistaa.
Palkitun käsikirjoittajan nerokas romaani kuvaa kahden pariskunnan kriiseilyä vimmaisen dialogin ja huumorin keinoin. Toinen on unelmapari, toinen selvästi kriisin ja eron partaalla. Yhteisen mökkiviikonlopun aikana naamiot riisutaan ja todelliset tunteet myllätään esiin. Laura on ylisuorittava ruokakriitikko, äiti, ystävä ja vaimo, joka uskoo, ettei koskaan eroa miehestään. Burn-outin kokenut Kasperi välttelee aroista asioista puhumista ja elelisi mielellään rennosti. Läheiset uskovat, että tämä Instagram-perfect-pari eroaa hetkenä minä hyvänsä. Sini on sukupuolen tutkimuksen maisteri ja vapaa kirjoittaja, jota ärsyttää ympärillään moni asia. Hän haluaisi korjata kaiken, vaikka muut ehkä eivät. Avomies Jesse on Sinin paras ystävä, joka viihtyy huoltomiehen työssä. Pari on ollut yhdessä kymmenen vuotta, ja läheiset uskovat, etteivät nämä koskaan eroa. Mutta mitä tapahtuu, kun tutut asetelmat vaihtuvat eikä mikään ole enää sitä, miltä vaikutti?
Elämän ihme, vauva, muuttaa Miian elämässä kaiken. Vielä enemmän kaikki kuitenkin muuttuu, kun vauvan isä eräänä pimeänä talvi-iltana ulkoistaa itsensä perhekuviosta kokonaan ja lähtee uuden rakkauden luo. Vaikka sinkkumutseja on vain yksi, kaikkea on yhtäkkiä moninkertainen määrä: yöheräämisiä, vaipanvaihtoja, kauppareissuja, epävarmuutta, neuvolakäyntejä, itkuja ja vauvamuskareita. Väsymys on kaikennielevä, loputon ja upottava, eikä sitä ymmärrä kukaan. Eivät ystävät tai toiset äidit, jotka ovat kaikki tasapainoisia ja onnellisissa parisuhteissa, joissa heidän jalkojaan hierotaan, heille laitetaan ruokaa ja heitä rakastetaan ja kuunnellaan. Vai onko se sittenkään niin? Ja miten pikkuvauvan äitinä oikein deittaillaan? Sinkkumutsi kertoo suorasukaisesti äitiydestä, jätetyksi tulemisesta, yksinäisyydestä, sinkkuudesta, häpeästä ja sieltä ylös kömpimisestä.
Hyvä parisuhde syntyy toimivasta tunneyhteydestä. Kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio pohtii kirjassaan turvallisia parisuhteita. Kallio avaa, miten tunnistat hyvän tunneyhteyden kumppaniisi, miten suhdetta voi syventää läheisemmäksi ja minkälaisin keinoin katkennutta yhteyttä voi korjata. Tunneyhteys kumppaniin on tärkein tekijä hyvän ja turvallisen parisuhteen säilyttämiseksi. Kirjan avulla opit ymmärtämään paremmin suhteesi tilaa, pohtimaan läheisyyttänne tunnetasolla sekä havainnoimaan suhteeseen vaikuttavia monia tekijöitä. Hyväänkin parisuhteeseen kuuluvat myös säröt ja karikot, mutta keinot havaita, käsitellä ja korjata niitä vaihtelevat suuresti eri parien välillä. Suhdetaitoja voi oppia sekä yksin että yhdessä kumppanin kanssa. Siihen tämä kirja tarjoaa monia tienviittoja. Parisuhteita ymmärtävässä kirjassa puhutaan niin läheisyydestä, seksuaalisuudesta kuin turvallisesta erillisyydestä. Hyvässä suhteessa on toiveikkuutta, ratkaistavia riitoja ja yhteinen katse tulevaan. Kirjasta löytyy konkreettisia harjoituksia yksin ja yhdessä tehtäväksi. Maaret Kallio on laajasti seurattu kouluttajapsykoterapeutti, kolumnisti ja kysytty luennoitsija, jonka Lujasti lempeä -kolumni saavuttaa kymmeniätuhansia lukijoita aina ilmestyessään. Hänen myötätuntoinen kiinnostuksensa ihmisenä olemisen kaikkiin puoliin luo oivaltavan ja sovinnollisen väylän oppia itsestämme ja toisistamme. Hänen kiitetyt teoksensa ja verkkokurssinsa ovat olleet myyntimenestyksiä.
Aivoleikkauksesta kotiin palaa tuntematon mies. Satumainen rakkaustarina vaihtuu ymmärrykseen, että puolisot ovatkin toisilleen väärät. Voiko tällaisesta selvitä? Saako rakkauden syttymään uudelleen? Psykologi ja psykoterapeutti Suvi Larun elämä muuttui kertaheitolla vuonna 2012, kun hänen aviomiehellään todettiin aivokasvain. Kiireellisten ja mittavien leikkausten jälkeen kotiin palasi vieras mies. Ohimolohkon vauriot vaikuttivat tunnekeskukseen ja puolisoiden välinen vahva yhteys jäi leikkauspöydälle. Onnellinen liitto joutui koetukselle, kun arjen pelisäännöt piti rakentaa uudelleen. Lupasin sinulle rakastaa on kuvaus periksiantamattomasta aivosyöpätaistelusta ja siitä, miten löytää voima ja ilo elämään parantumattoman sairauden keskellä. Vuosia suhteen piti hengissä muisto rakkaudesta ennen sairautta ja toivo paremmasta. Kuin ihmeen kaupalla yhteys alkoi rakentua uudelleen, kunnes oli aika päästää lopullisesti irti. Pohjois-Karjalasta syntyisin oleva Suvi Laru (s. 1976) on helsinkiläinen psykologi, erityistason paripsykoterapeutti, ammatillinen opettaja, EMDR-terapeutti ja Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja. Suvi on toiminut työurallaan niin kuntasektorilla, erikoissairaanhoidossa, yritysmaailmassa kuin järjestöissä ja hänellä on lukuisia luottamustehtäviä sekä työn että vapaaehtoistyön kautta. Suvi nauttii elämän pienistä hetkistä, rakastaa suomiräppiä ja runoja ja harrastaa intohimoisesti tanssia. Johanna Elomaa (s. 1977) on Porvoossa asuva romaani- ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa tietokirjat Sukellus valoon – Mikko Paasi ja uskomaton pelastusoperaatio (Otava 2018) sekä Prinsessan pako – Tiina Jauhiaisen ja Dubain prinsessa Latifan uskomaton matka kohti vapautta (WSOY 2022).
Tietoa ja vertaistukea uuden elämän aloittamiseen väkivaltaisen suhteen päätyttyä. Väkivaltaisesta suhteesta eronnut saattaa yllättyä, kun uusi elämä ei olekaan pelkkää auringonpaistetta. Toipumiseen kuuluu eri vaiheita, joiden tiedostaminen auttaa matkalla eteenpäin. Rohkaiseva ja omakohtainen kirja tarjoaa tietoa ja vertaistukea narsistisesta parisuhteesta toipumiseen. Teoksessa käydään läpi toipumisen haasteita niin väkivaltaa kokeneiden kuin traumapsykoterapeutinkin näkökulmasta. Harjoitteet auttavat käsittelemään traumaoireita ja rakentamaan omaa identiteettiä. Merkittävä osa toipumista onkin jättää uhrin viitta ja kasvaa selviytyjäksi.
Mustasukkaisuutta lähestytään tässä kirjassa kognitiivisen psykologian, kehityspsykologian ja evoluutiopsykologian viitekehyksistä. Kirja rakentuu siten, että kirjan alkupuoli käsittelee rakkautta ja kiintymyssuhteen vaikutusta parisuhteen laatuun, mustasukkaisiin ajatuksiin liittyvää murehtimista, läheisriippuvuutta sekä näiden hoitoa. Kirjan keskellä on harjoituksia mustasukkaisuuden ja vihan hallintaan. Kirjan lopussa käsitellään mustasukkaisuuden synkempää puolta, väkivallan erilaisia muotoja ja persoonallisuuden piirteitä, joihin liittyy kohonnut väkivallan riski. Kirja auttaa sinua tunnistamaan, milloin mustasukkaisuus on harmiton osa tunne-elämää ja milloin varoituskellojen tulisi soida. Kirjan luettuasi ymmärrät paremmin mustasukkaisuuden ilmenemismuotojen moninaisuutta, tunnistat paremmin tilanteet, joissa mustasukkaisuutta kannattaa hoitaa sekä tilanteet, joissa mustasukkaisuus on vain ongelmien jäävuoren huippu. Tuolloin mustasukkaisuuden hoitoa tärkeämpää on turvaan hakeutuminen. Kirja on suunnattu lukijoille, jotka kärsivät liiallisesta mustasukkaisuudesta tai kumppanin oikeuttamattomasta mustasukkaisuudesta. Kirja soveltuu myös terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaisille, joiden asiakkaat kokevat parisuhteessaan mustasukkaisuutta, kontrollointia ja väkivallan uhkaa.
Pariton, vaan ei onneton. Millaista on elää parisuhdekeskeisessä yhteiskunnassa naisena, jolla ei ole parisuhdekokemuksia vielä yli 30-vuotiaanakaan? Teos häivyttää häpeää ja hiljaisuutta monia koskettavasta mutta vaietusta aiheesta. Kirja kertoo rohkean omakohtaisesti, millaista on vielä kolmikymppisenä olla vailla kokemuksia seurustelusta, suutelusta, kumppaniseksistä tai parisuhteesta. Parisuhteettomuus on koko ajan kasvava maailmanlaajuinen ilmiö, vaikka asiasta puhutaan vähän. Yhteiskunnassa, jossa erityisesti naisten odotetaan pariutuvan ja perheellistyvän, romanttisen rakkauden normista poikkeaminen tuottaa häpeää ja ahdistusta ihmiselle itselleen sekä hämmennystä hänen ympäristölleen. Miltä tuntuu joutua perustelemaan omaa elämäntilannettaan? Johanna Niskanen poistaa häpeää aran aiheen ympäriltä ja antaa vertaistukea kertomalla avoimesti omista kokemuksistaan, tunteistaan ja tiestään kohti voimaantumista. Onnellista ja täyttä elämää voi elää myös parisuhdenormin ulkopuolella. Johanna Niskanen. (s. 1990) on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri. Hän on kiinnostunut psykologiasta ja feminismistä. Erityisesti häntä kiehtovat tarinat, jotka ovat jääneet yhteiskunnallisessa keskustelussa marginaaliin. Niskanen asuu Jyväskylässä kahden kissansa kanssa ja työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana.
Raha on rankka vallankäytön väline. Yllättävän moni kärsii taloudellisesta väkivallasta parisuhteessaan. Tärkeä tietokirja tarjoaa apua ja vertaistukea vaiettuun ongelmaan. Vahtiiko puolisosi rahankäyttöäsi? Tekeekö hän yksin päätökset raha-asioista? Joudutko pyytämään rahaa perheen perushankintoihin? Kun parisuhteessa toinen pitelee yksin kodin kukkaronnyörejä, kontrolloi puolison rahankäyttöä ja tämän pankkitiliä, maksattaa kumppanillaan kaiken tai painostaa ottamaan velkaa, on kyse taloudellisesta väkivallasta. Taloudellinen väkivalta on vaiettu ongelma, vaikka se on yllättävän yleistä. Uhrien omakohtaisten kertomusten kautta psykoterapeutti Tiina Pollari tarkastelee kaikkia niitä tapoja, joilla taloudellinen väkivalta suhteessa ilmenee. Rahankäyttöön liittyvän vallankäytön ja loukkaamisen tunnistaminen parisuhteessa on ensimmäinen edellytys tilanteesta ulospääsyyn. Pollari antaa myös ohjeita, miten taloudellisen väkivallan tilanteita voi ehkäistä, miten vahvistaa omia taloustaitoja ja miten irtautua taloudellisesti tuhoavasta suhteesta. YTM Tiina Pollari on Kirkkonummella asuva psykoterapeutti ja sosiaalityöntekijä.
Kertomus rakkaudesta, jonka äärelle pääsee enää kuvien kautta; suhteesta, joka on hiipunut asuinkumppanuudeksi. Eron kuvia on parisuhteen valokuva- albumi, joka näyttää pitkän liiton ensitapaamisesta katkeraan loppuun. Romaani pohtii eron syitä historian kuormittamien sukupuoliroolien, yhteiskunnallisten asenteiden sekä luokkataustan valossa. Mikä lopulta erotti kaksi yhteen sitoutunutta toisistaan? Koskettava, surullisenhauska ja tarkasti havainnoiva kertomus liikkuu pitkän suhteen poluilla ja sivupoluilla, mutta palaa aina nyt-hetkeen, tilanteeseen, jossa pitäisi löytää asunto, saada rahaa muuttoon ja elämä rullaamaan ilman puolisoa. Arkirealismi, tulevaisuudenpelko ja käytännön erojärjestelyt kietoutuvat yhteiseen historiaan, ylisukupolvisiin malleihin, rakkauteen ja sen särkymiseen.
Tarkkanäköinen romaani parisuhteesta, vallankäytöstä ja seksistä. Taina ja Oskari ovat pari, mutta ennen kaikkea äiti ja isä, jotka varjelevat perhettään omien lapsuuskokemustensa vuoksi. Kun Taina puhuu vielä yhdestä vauvasta, Oskari säikähtää. Hän ei halua enää lisää huolehdittavaa. Parisuhteeseen alkavat hiipiä epäluottamus ja kontrollointi. Samalla näivettyy läheisyys. Ero ei tule kuitenkaan kysymykseen, sillä perheellä on kaikki hyvin. Miten tästä eteenpäin? Ei mitään hätää kertoo rehellisesti ihmisistä, seksuaalisuudesta ja tästä päivästä. Mitä sukupuolten välinen tasa-arvo tarkoittaa avioliitossa ja vanhemmuudessa? Mikä on parisuhteessa sallittua, mikä satuttavaa vallankäyttöä?
Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on moderni klassikko, kuohuttava ja riipaiseva kertomus avioliiton myrskyistä ja suvannoista sekä kahden kirjailijan monimuotoisesta ja intensiivisestä suhteesta. Se on puhemuotoinen tarina perheestä, sukupuolten sodasta, miehen alkoholismista sekä naisen lämmöstä ja kestävyydestä. Siinä vuorottelevat kiihkeästi ja erottamattomasti viha ja rakkaus, toivo ja epätoivo sekä kapina ja lannistuminen. Se on myös vastareaktio aviopuoliso Henrik Tikkasen maineikkaaseen omaelämäkerralliseen romaaniin Mariankatu 26. Vuonna 1978 ensimmäisen kerran julkaistu Vuosisadan rakkaustarina on ajaton ja uraa uurtava klassikko, joka saa yhä uusia tulkintoja teatteriesityksinä ja runoiltoina. Teosta on myyty suomeksi jo 35 000 kappaletta. Märta Tikkanen on arvostetuimpia suomenruotsalaisia kirjailijoita. Hänet tunnetaan Vuosisadan rakkaustarinan lisäksi mm. teoksistaan Miestä ei voi raiskata, Punahilkka, Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta sekä Emma ja Uno - rakkautta tottakai.
Tämä kirja on sinulle, joka olet väsynyt yksinäisyyden tunteeseen. Kirja sisältää kirjaan täytettäviä tehtäviä. Tutkimusten pohjalta tiedetään, että haitalliseen ajatteluun pureutuminen vähentää yksinäisyyttä enemmän kuin esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelu tai sosiaalisten kontaktien lisääminen. Tehtäväkirja auttaa sinua tunnistamaan omia ajattelu- ja toimintatapojasi sekä löytämään uusia oivalluksia ja vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja toimia. Yksinäisyyden voittaminen on siten kaikkia niitä tekoja, jotka vievät sinua kohti itsesi näköistä elämää ja sellaisia ihmissuhteita, joissa tulet paremmin nähdyksi ja kuulluksi. Tehtäväkirja pohjautuu tutkittuun tietoon yksinäisyyteen vaikuttamisesta, ja sitä on kehitetty yhdessä yksinäisyyttä kokeneiden kanssa. Kirjan perusta on HelsinkiMission Näkemys-hankkeessa, jonka tavoitteena on vähentää ihmisten kokemaa yksinäisyyttä.
Mies, joka rakasti järjestystä on romaani pörröisistä kissoista, odottamattomista ystävyyssuhteista sekä ikivanhasta peräkärryllä ajamisen taidosta. Kaikki tämä muuttaa pohjamutia myöten koko yhteisön, ja jopa kyräilystä on mahdollista parantua. Fredrik Backmanin esikoisromaani vanhasta äkäisestä miehestä onnistuu kuvaamaan yhtä pienoismaailmaa ja samalla kertomaan jotakin tärkeää itsestämme ja ajastamme. Oven tarina onnistuu samalla kertaa naurattamaan ja itkettämään.
Kansainväliseksi ilmiöksi nousseen neliosaisen kirjasarjan avaus kertoo kahden tytön särmikkäästä ystävyydestä sotienjälkeisessä köyhyyden kurittamassa Napolissa. Lila on jo pikkutyttönä peloton, uhmakas ja huippuälykäs, Elena taas epävarma tarkkailija. Mutta yhdessä tytöissä on voimaa selvitä miesten hallitsemassa yhteisössä, jossa naiset taistelevat tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä. Tyttöjen keskinäinen kilpailu ja kateus potkii heitä eteenpäin, mutta luja yhteenkuuluvuus ei horju koskaan. Ystävysten kautta Ferrante kuvaa koko sodanjälkeistä Italiaa ja yhteiskunnan rajua muutosta, mutta erityisesti ihmispsyyken ristiriitaisuutta ja monimutkaisuutta.
Saanko esitellä Eleanorin, vuoden epätodennäköisimmän sankarin? "Eleanorille kuuluu ihan hyvää" kertoo hykerryttävästi ja silti liikuttavasti yksinäisyydestä. Eleanor elää yksinään jämptisti organisoitua elämää. Joka päivä töissä hän käyttää samoja vaatteita ja nauttii samanlaisen lounaan. Hän ei oikein osaa olla ihmisten kanssa vaan sanoa paukauttaa äkkiväärästi mitä ajattelee. Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa noutopizzan ja votkapullon kanssa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita. Ainoat kontaktit joita Eleanor näyttää pitävän yllä, ovat viikoittaiset puhelut äidille ja sosiaalityöntekijän käynnit. Vaikka Eleanor on vasta nuori aikuinen, hän elää kuin kaikki olisi jo ohi. Miksi Eleanor on sellainen kuin on? Yksi ystävällinen teko työtoverilta alkaa murtaa muuria Eleanorin ympäriltä, ja lopulta Eleanor saa huomata lohdullisesti: koskaan ei ole liian myöhäistä. Mikään.
Joku kavahtaa yksin olemista, toista se ravitsee ja virkistää. Yksi haikailee erakkomökin rauhaan, toinen päätyy tahtomattaan erakoksi kotiinsa. Pakon edessä kohdattu yksinäisyys voi tappaa. Joku kokee itsensä yksinäiseksi tutussakin seurassa. Laura Honkasalo kirjoittaa teoksessaan omien kokemustensa ja havaintojensa kautta oivaltavasti yksinäisyydestä ja yksin olemisesta, niiden eriskummallisesta moni-ilmeisyydestä ja yksin olemisen jalona pidetystä taidosta. Miten yksilön vapautta ja sosiaalista kyvykkyyttä arvostava aikamme suhtautuu yksinäisyyteen? Yksin eläviä on yhä enemmän, mutta onko sillä tekemistä yksinäisyyden kanssa? Onko yksinäisyydelläkin sukupuoli? Jos yksinäisyyden voi valita, tuoko se silloin mielenrauhaa tai siivittääkö hengen lentoa? Entä yksin olemista välttelevät – ovatko he keskenkasvuisia hölmöjä vai vain kovin sosiaalisia luonteeltaan?
Miksi olemme niin yksinäisiä?Tunne yksinäisyydestä syntyy inhimillisestä kaipauksesta yhteyteen, tarpeesta kuulua johonkin sekä kosketetuksi tulemisen toiveesta. Kuinka hyvin ihminen lopulta tietää, mistä halu kuulua johonkin kumpuaa? Yksinäisyys on iso ongelma, mutta sen ratkaisemiseksi on tehtävissä paljon.Yksinäinen on toiveikas ja rehellinen tarina ulkopuolisuuden tunteen värittämästä elämänpolusta. Se auttaa ymmärtämään yksinäisyyttä, sanoittamaan sen kokemusta ja löytämään ratkaisuja. Itsensä kohtaaminen, omien ajatusmallien tunnistaminen ja aktiivinen toimijuus johtavat vahvempaan itsetuntemukseen ja yhteyteen muiden ihmisten kanssa.
Muumipapan unelmat vievät perheen majakkasaarelle, koettelemusten ja suurten arvoitusten äärelle.Keskellä avomerta on kartassa piste, jota pikku Myy väittää kärpäsenliaksi. Mutta se on kuin onkin saari, yrmeä pieni majakkasaari. Sinne muumiperhe purjehtii turvallisesta laaksostaan, sillä Muumipappa ei halua enää olla vain tassutteleva, tarpeeton perheenisä. Mutta myös saarella koittaa arki. Se ei vastaa haaveita, vaan on täynnä odottamattomia vastoinkäymisiä ja arvaamattomia luonnonvoimia. Jokainen joutuu myös kohtaamaan yksin omat kaipauksensa ja pettymyksensä. Joskus vain tarvitaan paljon aikaa ja suuri myrsky puhaltamaan asiat kohdalleen.
Miltä tuntuu, kun kukaan ei näe, kuule tai kosketa? "Olla olemassa, eikä kukaan tiedä. Siltä se tuntuu. Olemassaolo kyseenalaistuu. Tuntuu, ettei minulla ole paikkaa eikä sijaa, tehtävää eikä merkitystä tässä yhteisössä, maailmassa, elämässä." Sosiaalinen olemassaolomme perustuu nähdyksi ja kuulluksi tulemiselle. Siksi ostrakismi eli huomaamattomaksi jättäminen tai ulkopuoliseksi sulkeminen on väkivallan muotona yksi satuttavimmista ja samalla äärimmäisen tehokas. Sen kohteeksi voi joutua kuka tahansa, eikä sen käyttäjää ole teon huomaamattomuuden johdosta helppoa tuomita. Siinä missä myötätunto ja yhteenkuuluvuuden tunne saavat ihmisen auttamaan, ulkopuolisuuden kokemus saa hänet puolustautumaan tai piiloutumaan. Kokemus siitä, että koko maailma on itseä vastaan, saa sotajalalle. Omasta olemassaolostaan voi taistella olemalla ystävällinen ja mukava, mutta ellei se riitä, on joko luovutettava tai löydettävä tehokkaampia toimintamalleja. Kirja on vuoropuhelu tieteellisiin tutkimuksiin perustuvien tulosten ja tuhansien suomalaisten omin sanoin kuvaaman todellisuuden välillä. Keskiössä ovat sosiaalisten välimatkojen lisäämä yksinäisyys ja kokemus ulkopuolisuudesta, myötätunto ja halu auttaa, mutta samalla myös satutetuksi tulemisen pelko ja taistelu oman olemassaolon oikeuttamiseksi.Kun kukaan ei kuuntele, on joko vaiettava tai huudettava lujempaa. Tai keksittävä uusia tapoja rakentaa yhteisöllisyyttä.
Robert Neville on maailman viimeinen ihminen, sillä koko muu ihmiskunta on muuttunut vampyyreiksi. Tässä hirviöiden kansoittamassa maailmassa Neville ei kuitenkaan ole avuton, sillä yöt hän on turvassa linnoitetussa asunnossaan ja päivisin hän armottomasti saalistaa ja tappaa vampyyreita yrittäen samalla löytää selitystä vampyyrien olemassaololle. Mutta kuinka pitkään yksinäinen mies voi selvitä maailmassa, jossa elää pelkkiä hirviöitä? Vai onko hän sittenkään niin yksin kuin kuvittelee? vuonna 1954 julkaistu romaani I Am Legend on sekä scifin että kauhun klassikko. Vampyyrit ja niihin liittyvät uskomukset saavat kaikki paljaan tieteellisen selityksen. Samalla kirja on voimakas kuvaus äärimmäisestä yksinäisyydestä ja turhautumisesta. (kirjasampo)
Esikoisromaani ystävyydestä, intohimosta ja valinnasta, joka muutti kaiken Turku, 1960-luvun loppupuoli. Eeva ja Sirkku ovat erottamattomia. He viettävät vapaa-aikansa Eevan kotona, jossa äiti valmistaa lämpimiä voileipiä ja isä kannustaa opiskelemaan. Ylioppilaskeväänä isä yllättäen kuolee, ja äiti vajoaa suruun. Eeva yrittää lunastaa isänsä odotukset mutta samalla elää Sirkun rinnalla nuoruuttaan ja alkukesän lämpimiä, halusta täyttyviä päiviä. Ja vaikka Eeva on ollut varma, ettei mikään voi tulla hänen ja Sirkun väliin, syksyllä kaikki on toisin. On tehtävä valintoja, joiden seurauksia he kantavat siitä lähtien mukanaan.
Sentimentaalisuuden karikot välttävä romaani yksinäisyydestä, ystävyydestä ja uusista aluista. Missyn elämänpiiri on kutistunut, käpristynyt piikikkääksi yksinoloksi vanhassa talossa, jonka hiljaisuuden rikkoo vain kellon tikitys. Seurana muistot rakkaista, eikä Missy mitään muuta seuraa usko ansaitsevansakaan, ei kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt. Missy nukkuu, herää, syö, lukee lehdestä kuolleet, käy kävelyllä, ottaa sherryn. Kunnes yhtäkkiä olosuhteiden pakosta hän joutuu hetkeksi kasvotusten toisen ihmisen kanssa. Se riittää. Rutiinien rautainen kuori rikkoutuu, ja sisään hyökyy kaikenlaista uutta ja äänekästä, kuten kursailematonta kieltä käyttävä yksinhuoltajaäiti, Bob-niminen tyttökoira, supersankariasuissa viihtyvä miehenalku ja ruoanlaittoon panostava sisustussuunnittelija.
Romaanissa päähenkilö Tsukuru Tazaki seikkailee Suomessa. Tsukuru Tazaki on väritön mies. Hän ei ole onneton mutta ei onnellinenkaan. Tsukurun menneisyydessä on kivulias tapahtuma: tiivis ystäväjoukko on sulkenut hänet ulos ilman minkäänlaista selitystä. Tsukuru on järkytyksen seurauksena jäänyt elämässään yksin. Hän kuitenkin tapaa naisen, joka rohkaisee häntä selvittämään, miksi ystävät hylkäsivät hänet. Näin alkaa Tsukurun vaellus menneisyyden hämäriin kerroksiin – ja Hämeenlinnaan, jonne yksi entisistä ystävistä on muuttanut.
Sydäntä särkevä kasvutarina, murhamysteeri ja lumoava kertomus luonnon kauneudesta. Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia – vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään.
Suomalaiset ovat onnellista kansaa. Tärkein perusturvamme ovat toiset ihmiset, jotka kannattelevat kolhuissa ja joiden kanssa jaetaan onnen hetket. Ystävyyssuhteet ovat yhteiskuntaa koossa pitävää sosiaalista sementtiä. Tarve kuulua johonkin on osa ihmisyyttä, ja siksi yksin jääminen vie elämältä perustan. Se lannistaa, sairastuttaa, eristää ja lisää itsetuhoisuutta. Yksinäisyys vaikuttaa pysyvästi hyvinvointiin ja terveyteen. Sosiaalisten kontaktien puute kerää ympärilleen muita ongelmia: muutenkin huono-osaiset ovat usein myös yksinäisiä, ja toisaalta yksinäisyys lisää huono-osaisuutta. Siksi se on inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös merkittävä yhteiskunnallinen kysymys.Yksinäisten Suomi pohtii yksinäisyyttä 2010-luvun Suomessa. Tarkastelun kohteena ovat yksinäisyyden yleisyys ja sen vaikutukset elämänlaatuun, kansanterveyteen, aivoihin ja mieleen. Kuinka se ilmenee suomalaisessa kirjallisuudessa, iskelmissä ja valokuvataiteessa? Mitä on yksin jääminen parisuhteessa ja lapsuudessa? Kuinka ihmisten yksinäisyyttä voisi vähentää?
Jokainen ihminen tuntee jossain vaiheessa elämäänsä itsensä yksinäiseksi: siellä, missä on ihmisiä, on aina myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys yhteiskunnallisena, elämänlaatua heikentävänä ongelmana on ajankohtainen aihe, toisaalta yksin oleminen on monille myös nautinnon lähde. Yksinäisyys vaikuttaa syvästi fyysiseen ja henkiseen terveydentilaamme. Mutta mistä puhumme, kun puhumme yksinäisyydestä? Filosofi Lars Svendsen ammentaa filosofian, psykologian ja sosiaalitieteiden viimeisimmästä tutkimustiedosta ja tarkastelee yksinäisyyden eri lajeja, tunteiden filosofiaa sekä niitä tekijöitä, joiden vuoksi toiset ihmiset ovat yksinäisempiä kuin toiset. Keskeiseksi nousee ystävyyden ja rakkauden merkitys elämässämme. Voiko modernin yhteiskunnan ongelma olla liian paljon yksinäisyyden sijaan sittenkin se, että vietämme liian vähän aikaa yksin? Yksinäisyyden filosofia tarjoaa sekä tietoa että viisautta tästä olemisen tilasta, joka on kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja kevyt. Suositeltavaa luettavaa sekä niille, jotka tuntevat olevansa yksin, että niille, jotka haluavat olla yksin.
Yksinäisyydestä puhutaan usein mustavalkoisesti, ja sitä kokevat niputetaan helposti omaksi ongelmien piinaamaksi ryhmäkseen. Tämä ei useinkaan vastaa sitä, millaisena yksinäisyys näyttäytyy ihmisten elämässä. Kirja lähestyy yksinäisyyttä kokemuksena, joka saa erilaisia merkityksiä elämän kuluessa. Se voi olla vanhempansa menettäneen lapsen hätää, perheettömän tunnetta osattomuudesta tai ikäihmisen elämänpiirin kaventumista liikuntakyvyn heiketessä. Yksin vietetty aika saattaa myös edustaa omaa rauhaa ja kokemusta vapaudesta. Joskus yksinäisyys voi kirpaista konkreettisissa tilanteissa, vaikkapa pullaa leipoessa, kun kukaan ei odota maistiaisia. Teosta varten on haastateltu iäkkäitä suomalaisia, joiden tarinat kulkevat mukana tekstissä. Elämänkulun kautta yksinäisyyttä päästään tarkastelemaan myös muissa elämänvaiheissa. Yksinäisyys on harvalle pysyvä ja kaikki elämänalueet kattava tilanne. Teos tarjoaa vertaistukea niille, joita yksinäisyys tavalla tai toisella koskettaa. Yksinäisyyden muuttuvaisen ja suhteellisen luonteen ymmärtäminen myös auttaa kehittämään parempia keinoja sen lievittämiseen.
Alaskan intiaanien legenda petoksesta, rohkeudesta ja selviytymisestä. Vaeltava intiaaniheimo vaikeuksissa. Ruokaa ei riitä kaikille ja heimo päättää hylätä kaksi vanhaa, hyödyttömäksi käynyttä naista. Vääjäämättömältä näyttävän kuoleman edessä naiset alkavat kamppailla. He selviytyvät neuvokkuudellaan ankarasta talvesta ja tulevat pelastaneeksi lopulta heimonsakin.
Mikä saa tavallisen naisen erakoitumaan kotiinsa? Hurmaava lukuromaani kaikille, jotka ovat viettäneet liikaa aikaa neljän seinän sisällä. Meredith Maggs ei ole poistunut kodistaan 1214 päivään. Omasta mielestään hän ei kuitenkaan ole yksin... Hänellähän on kissansa Fred. Sadie-ystävä vierailee kun voi. Meredithillä on seuranaan palapelinsä, lempireseptinsä, suursuosikkinsa Emily Dickinsonin teokset, netissä toimiva tukiryhmä, Tescon ruokalähetti ja muistot. Mutta jokin on nyt muuttumassa. Halusipa Meredith sitä tai ei, maailma kolkuttaa hänen ovelleen. Onko hänellä rohkeutta voittaa se, mikä on pitänyt hänet seiniensä sisällä koko tämän ajan?
Vimmainen esikoisromaani tytöistä, vallankäytöstä ja tarinoista, joilla luomme itsemme. Romaani täynnä kuumeisia virkkeitä ja pimeää energiaa. On kulunut kaksikymmentä vuotta siitä kun Agnes on nähnyt viimeksi Muut tytöt. Nyt Agnes on palannut takaisin kaupunkiin, josta kaikki alkoi. Hän on kutsunut Lauman takaisin koolle. Mutta voiko menneeseen enää palata, edes silloin kun on antanut sen sanella kaiken jälkeensä tulleen? Kuusitoistavuotiaana Agnes ei ollut kotoisin oikeastaan mistään ja halusi tulla löydetyksi. Kun Agnes pääsee osaksi Laumaa, kaikki tuntuu mahdolliselta. Tytöt jakavat keskenään salaisuuksia ja tarinoita, joita kertomalla voi yhtä aikaa löytää ja kadottaa itsensä. Petra Forsténin omaehtoisessa romaanissa unet, haaveet, tarinat ja muistot valtaavat todellisuuden. Petra Forstén (s. 1976) on Helsingissä asuva käsikirjoittaja, joka on valmistunut taiteiden maisteriksi Englannista. Koulutukseltaan hän on myös filosofian maisteri, pääaineena suomen kieli. Kirjoittamista hän on opiskellut muun muassa Kriittisessä korkeakoulussa. Kadonneet tytöt on hänen esikoisromaaninsa.
Saako 86-vuotiaana vihdoin tehdä mitä haluaa? Sydämeenkäyvä, lämmin ja viihdyttävä tarina odottamattomasta kohtaamisesta, sukupolvirajat ylittävästä ystävyydestä ja unohtumattomasta kesästä. Romaani, joka saa nauramaan ja itkemään. Koditon Adam pakenee huumediileriä ja piilopaikkaa etsiessään murtautuu epätoivoissaan Tukholman saaristossa sijaitsevaan taloon. Sieltä hänet yllättää 86-vuotias Britta, äksy ja määrätietoinen nainen, joka on vastoin lastensa tahtoa lähtenyt salaa yksin rakkaaseen kesäpaikkaansa. Britta tarvitsee apua talonpidossa, joten hän antaa Adamin jäädä. Ruokaa ja asuntoa vastaan tämän tulee tehdä lujasti töitä ja totella Brittan jokaista oikkua. Ensi alkuun heidän välillään kipinöi oikein kunnolla, mutta pikkuhiljaa kasvaa ystävyys, joka muuttaa heitä molempia. Kesästä tulee taianomainen –yksi Brittan elämän parhaita. "Koskettava, hauska ja täynnä kesäfiilistä!" – Expressen Eleonore Holmgren on tiedottaja, jonka esikoisromaani Viimeinen kesä on ollut myyntimenestys Ruotsissa. Kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin maihin. Holmgren asuu perheineen Uppsalassa.
Yksinäisyys voi yhdistää palkittua näyttelijää, perheenäitiä ja väkivaltarikollista. Millainen on yksinäisyyden koko kirjo? Raadollinen kokemus jättää jälkensä koko elämään, mutta siitä voi myös selvitä. Polut yksinäisyyteen ovat erilaisia. Yksi on jäänyt lapsuudessaan vaille turvaa, toinen pudonnut sattumalta ulos muiden kuvioista. Menestys, välinpitämättömyys tai viha voivat olla tapoja piilottaa yksinäisyys. Osa ei pääse kivusta koskaan eroon, mutta toiset selviytyvät. Haastatteluihin pohjautuva kirja auttaa ymmärtämään, miten eri tavoin ihmiset joutuvat yksin, miten sitä käsittelevät, kuinka siitä voi selvitä ja millaisia jälkiä se jättää. Yksinäisiä ja yksinäisyyksiä on monenlaisia. Kasvatuspsykologian professori, opetusneuvos Niina Junttila on tutkinut yksinäisyyttä eri elämäntilanteissa ja kirjoittanut kiitetyt tietokirjat Kaiken keskellä yksin(2018) ja Kavereita nolla (2015), joka oli ehdolla muun muassa Kanava-palkinnon saajaksi.
Suosikkikirjailija Roomassa Amerikkalainen Pulitzer-voittaja Jhumpa Lahiri palaa kirjallisuuden maailmankartalle italialaisissa tunnelmissa. Nykyään Roomassa asuva Lahiri kuvaa tarkkailijan elämää tunnelmallisten tuokiokuvien kautta. Missä milloinkin koostuu 46 sirpaleesta roomalaisen naisen elämää. Hän on tytär, ystävä, yksineläjä, utelias matkailija ja yksinäinen tarkkailija. Hän haluaa olla itsellinen ja pitää yksinäisyyttä lähes ammattinaan, mutta toisaalta hän seuraa kiinnostuneena muiden elämää ja saa siitä iloa. Etäisyydestä huolimatta elämä kulkee eteenpäin, ja muutos tarjoaa tilaisuuden ymmärtää itseään paremmin: paikalla ei ole väliä, tärkeää on liike - ja ehkä sittenkin ihmisten ystävällisyys toisiaan kohtaan. Lahirin kieli on kirkasta ja ilmavaa, ja melankolian kuvaajana hän on vertaansa vailla. Jhumpa Lahiri (s. 1967) syntyi Lontoossa bengalilaistaustaiseen perheeseen ja muutti kolmevuotiaana Amerikkaan. Hänen esikoisnovellikokoelmansa Tämä siunattu koti sai Pulitzer-palkinnon vuonna 2000, ja hänen romaaninsa Tulvaniitty oli vuonna 2013 Man Booker ja The National Book Award -ehdokkaana. Lahiri muutti perheineen Roomaan vuonna 2011, ja hän on julkaissut italiaksi esseitä. Missä milloinkin on hänen ensimmäinen italiaksi kirjoitettu romaaninsa. Lahiri opettaa luovaa kirjoittamista Princetonin yliopistossa.
Aikaamme peilaava, terävä lukuromaani. Amanda on bilehile, jonka menneisyydessä painaa pikkuveljen itsemurha. Sofia on toisen polven somalimaahanmuuttaja ja lakifirman uusin kiinnitys, jolla on paineita olla työssään paras. Caroline on kultalusikka suussa syntynyt influensseri, jolla on poikaystävä ja luksuskoti. Päällisin puolin ystävysten välit ovat kunnossa, mutta pinnan alla kytee. Valheiden ja petosten verkko nousee pintaan juhannusjuhlissa, joissa kaikki mikä on jäänyt sanomatta päästetään ilmoille - traagisin seurauksin. "Rakastan Sara Osmanin tekstiä, koska siinä ei ole ainoatakaan ylimääräistä sanaa. Kaikki on hysteeristä ja ihmeellistä - ja todella surullista." - Alex Schulman
Introvertti, erakko, yksinäinen, sinkku, vanhapiika. Yksin eläminen tai hetkellinenkin yksinolon kaipaaminen tuntuu olevan välitöntä korjaamista vaativa ongelma: yhteiskunta rankaisee, sukulaiset naljailevat, poliitikot patistelevat, pariutuneet tyrkyttävät kaameita tuttaviaan, ja media ja viihde vahvistavat stereotypioita. Mutta entä jos joku haluaa olla yksin, viihtyy omassa seurassaan mainiosti? Yksin, kiitos perkaa tätä tabumaista ilmiötä perinpohjaisesti. Se yhdistää kirpeää yhteiskunnallista tarkastelua humoristisiin havaintoihin ja keskustelee aiheesta kirjallisuuden ja yksinolon tarvetta tuntevien ihmisten kanssa. Vahvasti omakohtainen kirja ravistelee tiukassa istuvaa oletusta siitä, että parisuhde- tai perhekeskeinen elämä, saati jatkuva seurankaipuu, olisi ainoa oikea vaihtoehto. Marika Riikonen on tamperelainen kirjailija ja toimittaja. Hän asuu kissan kanssa mutta viihtyy myös ihmisten seurassa, kunhan on saanut juoda aamukahvinsa rauhassa yksin.
Kolme kuusikymppistä naista katsoi elämänsä käännekohtiin ja tunnisti monta luopumista: läheisten kuolemia, eroja ja muuta surua, mutta myös tietoisia irrotteluja ja riemastuttavia oivalluksia. Toimittajat ja kirjoittamisen ammattilaiset Ina Ruokolainen, Nenne Hallman ja Suvi Ahola ovat olleet ystäviä neljäkymmentä vuotta. He alkoivat kirjoittaa toisilleen kirjeitä selvittääkseen, mitkä ratkaisut ja elämän yllätykset ovat ottaneet koville, ja mitkä puolestaan ovat tuoneet lisää vapautta ja vaihtoehtoja. Ystävykset eivät aina ole olleet yhtä läheisiä, ja siksi kirjeistä paljastuu myös yllätyksiä. Naiset kirjoittavat henkilökohtaisesti ja itseään säästämättä, samalla toinen toistaan tukien ja neuvoen. Ina Ruokolainen (s. 1959) on toimittaja, tietokirjailija, kriitikko ja kirjoittajakouluttaja. Hänen kirjojensa aiheina ovat olleet yhtä hyvin sieniruoat ja kotiseutupyöräily kuin kulttuurin eri puolet muotoilusta kuvataiteeseen ja teatteriin. Suvi Ahola (s. 1959) on toimittaja, kriitikko ja kirjailija. Hän on kirjoittanut niin omaelämäkerrallisia teoksia kuin esseitä, ruokakirjoja, runoja ja kirjallisuudentutkimusta. Nenne Hallman (s. 1957) on toimittaja ja käsikirjoittaja. Hän on työskennellyt toimituspäällikkönä ja julkaisujohtajana sekä erikoislehtien päätoimittajana.
"Yksinäisyyden jälkeen on koskettava ja ansiokas - ja ajaton.” - John Irving Yksinäisyyden jälkeen kuvaa ihmisyyden pohjimmaista yksinäisyyttä ainutlaatuisella herkkyydellä. Romaani paljastaa, kuinka hauras kahden ihmisen välinen yhteys on ja kuinka se siitä huolimatta on kaikki, mitä meillä on. Jules Moreaun lapsuus päättyy hänen vanhempiensa äkilliseen kuolemaan. Hänet lähetetään sisarustensa Martyn ja Lizin kanssa sisäoppilaitokseen. Eloisa ja peloton Jules kääntyy sisäänpäin ja elää mieluummin muistoissaan. Sitten hän tapaa Alvan, joka tahollaan kamppailee oman surunsa kanssa. Aikuistuttuaan Jules ajelehtii etsien omaa paikkaansa. Jaetusta tuskastaan huolimatta sisarukset saavuttavat yhteyden toisiinsa vain satunnaisesti, ja myös välit Alvaan ovat katkenneet. Yksinäisyyden päättymisen tielle ilmestyy ylitsepääsemätön este toisensa perään. Onko onni silti mahdollista saavuttaa? Benedict Wells on sveitsiläis-saksalainen kirjailija, jota pidetään nuoren polven kirjallisena lupauksena. Yksinäisyyden jälkeen on ensimmäinen Wellsiltä suomennettu romaani. Teos on käännetty 37 kielelle, ja sitä on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Se voitti ilmestyessään Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon. "Kohottava teos. “ - Vogue
Kirjallisen taiturin upea teos ajasta, yksinäisyydestä, traumasta ja kuvista. Nanette Kottaraisessa ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa. Nanette Kottarainen oli kuka tahansa. Kuka tahansa voisi olla Nanette Kottarainen. Kuka Nanette Kottarainen oli? Kuvataiteessa teos, usein muotokuva, jätetään joskus nimeämättä. Niin pyritään antamaan katsojalle mahdollisuus tulkinnan vapauteen. Toisaalta nimeämättä jättäminen tai nimen kirjoittaminen sulkeisiin häivyttää muotokuvan kohteen identiteettiä. Nanette Kottarainen istuu neljännen kerroksen asunnossaan ja kirjoittaa päiväkirjaa. Hän on elänyt maailmassa, jossa huonoista oloista tulevan naisen elämässä on ollut paljon rajoitteita. Myös omat traumat rajoittavat. Voiko omaehtoinen eristäytyminen tuoda vapautta? Päiväkirjassa vanhan, perheettömän naisen omakuva piirtyy menneistä ja nykyisistä tapahtumista, kuvista, jotka kuultavat toistensa läpi, sekoittuvat ja limittyvät. Omaan elämään sekoittuu lintuja, Goyan etsauksia, sotakuvia ja kuolleita jazzlaulajattaria. Aika kiitää ja hupenee, mutta pysyy koko ajan samana. Romaanin kertoja löytää myös päiväkirjaa puhtaaksi kirjoittaneen Leilan, joka täydentää Nanette Kottaraisen omakuvan muotokuvaksi. Mutta ovatko kuvat todellisia? Mitä oikeastaan tapahtui? Ihminen on ihmiselle kuva. Nanette Kottarainen oli yksin kuollut vanha nainen, jota kukaan ei tuntenut. Hanna Weselius (s. 1972 Kajaanissa) on opiskellut kirjallisuustiedettä, journalismia ja valokuvataidetta ja toiminut kuvajournalistina, kuvataiteilijana ja vapaana kirjoittajana. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja työskentelee valokuvataiteen yliopistonlehtorina. Weseliuksen esikoisromaani Alma! (2016) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon.
”Rakkaat äiti ja isä,teidän täytyy ymmärtää, että mikään ei ole teidän syytänne. Minä yritin sen minkä pystyin. En vain jaksa enää. Jossain tulee raja vastaan, ja nyt minun on aika siirtyä sen yli….” Koulukiusaamista käsittelevän nuortenromaanin takakannessa on kirje kiusatulta oppilaalta, joka päätyi itsemurhaan. Onko hän Vaasasta pikkukaupunkiin muuttanut Laila, jonka äiti on japanilainen, vai hieman tukeva tyttö jota haukutaan Suklaapossuksi? Kiusaamiseen riittää mikä tahansa muista erottava piirre. Pojista pahiten kiusataan runoja kirjoittavaa Jarkkoa. Henkilöt ovat erittäin uskottavia, ja kerronnassa kuvataan taitavasti oppilaiden kotitaustoja, oirehtimista ja selviytymiskeinoja. Kirjan tapahtumat eivät ole dokumentaarisia, mutta niissä on käytetty Teuvan lukion oppilaiden nimettöminä kirjoittamia kokemuksia. Useita nuortenkirjoja kirjoittanut Henry Aho yllättyi, miten paljon ja erilaista kiusaamista oppilaat olivat kokeneet. ”Kuka tietää, ehkä tämä kirja auttaa jotakuta. Jos vaikka vaan yhtä ihmistä, niin silloin kirja on tehnyt sen mitä halusinkin”, sanoo Aho. Arvet on rankkaa luettavaa anoreksiasta, viiltelystä, valehtelusta, jatkuvasta pelosta ja äärimmäisestä epätoivosta – ja se kaikki on todellisessa kouluelämässä surullisen totta. Suosittelemme kirjaa paitsi kaikille yläaste- ja lukioikäisille, myös nuorten kanssa työskenteleville ja vanhemmille.” (Kustantajan takakansiteksti)
Pysäyttävä esikoisteos. Clay Jensen saa salaperäisen paketin, jonka sisältä paljastuu hänen luokkatoverinsa ja entisen ihastuksensa Hannah Bakerin äänittämiä kasetteja. Kaseteilla Hannah kertoo syyn siihen, miksi päätti elämänsä kaksi viikkoa aikaisemmin, ja mitkä 13 syytä johtivat tähän äärimmäiseen ja lopulliseen tekoon. Vain kuuntelemalla nauhan Clay voi saada selville miksi hän itse on päätynyt Hannahin listalle. (Kirjan takakansiteksti) Kirjan pohjalta on julkaistu myös Netflix-sarja. Johanna Valjakka on arvioinut kirjaa ja sarjaa Lukufiiliksen artikkelissaan.
Kiusaamista on ollut aina ja sitä on aina liikaa – ryhmän ulkopuolelle jättämistä, vähättelyä, asiatonta arvostelua, mollaamista. Kaikki nämä ovat arkipäivää, nykyään myös netissä ja sosiaalisessa mediassa. Pahimmillaan kiusaaminen johtaa syrjäytymiseen, mielenterveysongelmiin ja jopa itsemurhaan. Jokaiseen kiusaamistapaukseen tulee puuttua vakavasti ja tosissaan. Vain silloin työpaikoilla, kouluissa kuin muissakin yhteisöissä voidaan taata, että ne toimivat mahdollisimman hyvin ja kaikilla on turvallinen olo. Satu Kaski ja Vesa Nevalainen avaavat teoksessaan kiusaamista ilmiönä, kiusaamisen psykodynamiikkaa ja kiusaamisen erilaisia muotoja. He kertovat, mitä kiusaaminen on, miten siihen pitäisi puuttua ja kuinka se saadaan loppumaan. Teos on hyödyllistä luettavaa kaikille omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. (Kirjan takakansiteksti)
Maija Kauhasen esikoisromaani Eliitti (Otava 2019) piirtää taitavasti esiin Inkun ja Karlan tarinan lahjakkaina, keskiluokkaisen perheen lapsina 90-luvun Suomessa. He käyvät peruskoulua pääkaupunkiseudun lähellä olevassa kehyskunnassa, jonka keskustassa on terveyskeskus, kunnantalo, kirjasto, neljä pitsaravintolaa ja seitsemän parturikampaamoa. Ja peruskoulu, jonka seinien sisällä Inkulle ja Karlalle tapahtuu pahoja asioita. Inkun ja Karlan seuraan liittyy myöhemmin lukiossa Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin muuttanut Ismo, joka on myös kokenut kotipaikkakunnallaan kiusaamista. Ilmo pohtii pahuutta: ”Jos syy on lasten, se tarkoittaa, että jotkut ihmiset syntyvät pahana. Että pahuus on alkuaine, joka tekee maailmassa kiertoaan.” Kenen syy? Kysymys jää usein vaille vastausta, kiusaamiselle ei löydy järjellistä selitystä, eikä järjellistä motiivia. Uhri syyllistää usein itsensä ja tuntee itseinhoa, kuten Kauhanen mainitsee Iltalehden artikkelissa. Usein kiusaamisen perusteeksi riittää erilaisuus. Koulumaailmassa paine olla samanlainen kuin muut saattaa saada lahjakkaan lapsen kätkemään kykynsä. Inkku kipuilee lakkaamalla tunneilla viittaamisen. Hän ei halunnut olla priimus, hän ei halunnut olla harrastunut, hän halusi olla tavallinen, hän yritti kaikin voimin, se ei riittänyt mihinkään. Karlan ja Inkun vapaus ja helpotus koittaa vasta heidän päästessään kehyskunnasta Helsinkiläiseen lukioon. Kiusaaminen jättää kuitenkin arvet, jotka eivät parane helpolla.
Miten lapset ja nuoret kokevat kiusatuksi tulemisen? Kuinka he voivat selviytyä elämässään minäkuvaa haavoittavista kokemuksista huolimatta? Mun on paha olla kertoo lasten ja nuorten psyykkiseen hyvin- ja pahoinvointiin liittyvistä kokemuksista, kasvun tukemisen keinoista sekä itsetuntoon ja sosiaaliseen toimintakykyyn tulleiden haavojen parantamisesta. Kirjassa tarkastellaan myös kasvattajien eettistä vastuuta sekä lasten ja nuorten lisääntyneen pahoinvoinnin taustoja. Lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin tukemista ja edistämistä lähestytään aidon ja välittävän kohtaamisen, itsetuntemuksen edistämisen näkökulmista. (Takakansiteksti)
Mooses Mentulan Jääkausi (WSOY 2016) kertoo yläkouluikäisen Helmin tarinan uudessa koulussa, johon hän päätyy kun perhe muuttaa Kainuuseen. Helmi on jo leimautunut uhriksi, sillä häntä on kiusattu jo aiemmassa koulussaan. Uudessa ympäristössä uhrin osaa sovitellaan Helmin päälle melkein heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Helmin tarina eroaa kahdesta edellisestä tarinasta siinä, että opettaja tulee Helmin tueksi, mutta joutuu yllättäen hyvin vaikeaan tilanteeseen, jossa roolit jaetaan uudelleen. Mentulan teos tuo mieleen sen, että uhrien selviytymiskeinot kiusaamistilanteessa voivat olla hyvin erilaisia. Toisinaan kiusattu voi siirtyä itseään puolustaakseen kiusaajan rooliin.
Aku aloittaa uudessa yläkoulussa rankan kiusaamisvaiheen jälkeen, mutta poika, joka harrastaa ompelua ja keppariaskartelua, ei ole kova sana uudessakaan koulussa. Onneksi on vanha kaveri Maaria, ja vähitellen Aku tutustuu bisneksiensä kautta myös Janetiin, tunnettuun keppariguruun. Eräänä päivänä Maaria saa houkuteltua Akunkin kokeilemaan ratsastamista, ja vähä vähältä Aku imeytyy harrastukseen yhä syvemmälle. Hän saa vaihtokaupassa itselleen hevosen, joka on tarkoitus myydä pian pois, mutta toisin käy. Liitopojasta tulee Akulle ystävä. Hienovireinen nuortenromaani kertoo omapäisen ja taiteellisen pojan kamppailusta ympäristön paineita vastaan. Arja Puikkonen kuvaa tiiviin harrastuspiirin ja mielikuvituksen tuomaa lohtua ja voimaa koskettavasti ja lämmöllä, huumoria unohtamatta. (Kustantajan takakansiteksti)
Vaikuttava romaani koulukiusaamisesta ja manipuloinnin mahdista palauttaa mieleen viime vuosien terroriteot ja Myyrmannin pommi-iskun. Kun Auran äiti kuolee tapaturmaisesti, tyttären koko maailma muuttuu: uusi koti, uusi koulu, uusi äiditön elämä. Koulussa Aura joutuu silmätikuksi ja alkaa hakea turvaa erilaisista sankarihahmoista: alkuun voimatyttö Pepistä, lopulta terroristi Ulrike Meinhofista, josta tulee hänen henkinen äitinsä. Lukioaikana Aura tapaa itseään vanhemman Henrin, joka on Auran tavoin kiinnostunut Meinhofista. Aura uneksii yhteisestä tulevaisuudesta, mutta Henrille Aura on vain väline: hänellä on käyttöä tytön vihalle ja pettymykselle. ”Meitä pelätään, mutta samalla meitä ihaillaan. Meistä tulee sankareita”, uskoo Henri. Ja niin Aura menee entisen koulunsa itsenäisyyspäivän juhlaan mukanaan reppu, jossa on pommi. Terhi Rannelan vahvasti yhteiskunnallinen romaani on traaginen kuvaus nuoresta, jolla ei ole ketään kehen tukeutua vaikeina hetkinä. (Kustantajan takakansiteksti)
Antti Rönkä kirjoittaa koulukiusaamisesta koskettavasti autofiktiivisessä ja kiitellyssä esikoisteoksessaan Jalat ilmassa (Gummerus 2019). Teoksessa liikutaan kahdessa aikatasossa. Nykyisyydessä Aaro on yliopisto-opiskelija, joka haluaisi elää normaalia, sosiaalista opiskelijaelämää, mutta menneisyyden äänet eivät jätä Aaroa rauhaan. Haastatteluissa mm. verkkolehdissä Lapsen maailma, Iltalehti ja Apu Rönkä on tuonut esiin teoksen autofiktiivisyyden. Röngän kuvaus koulukiusaamisesta ja sen seurauksista on hyvin vaikuttavaa. Teoksen henkilöhahmo Aaro on puolustuskyvytön kiusaajiaan vastaan. Näin kiusaamisen mekaniikka juuri toimii. Se riisuu kiusatun aseista ja asettaa hänet selkä seinää vasten, uhrin asemaan. Kiusaamiseen puuttuminen voi olla vaikeaa jos kiusattu ei paljasta kaltoinkohteluaan kenellekään. Aarokin kiistää viimeiseen asti kiusaamisen. Syitä siihen, että uhri pitää kiusaamisen vain omana tietonaan, voi olla monia. Kiusattu voi pelätä, että häntä ei uskota ja hän ei saa apua. Hän voi pelätä joutuvansa vielä pahempaan tilanteeseen paljastaessaan kiusaajien toimet. Voi myös olla vaikeaa hyväksyä olevansa uhrin asemassa. Usein kiusaamisen havaitsemiseksi tarvitaan tarkkanäköisyyttä. Vähintä mitä jokainen voi tehdä kiusatun hyväksi on se, että ei mene kiusaamiseen mukaan. Uhria voi auttaa myös pieni ele, rohkaisun sanat tai ystävällisyyden osoitus. Usein kuitenkin voimme tehdä paljon enemmän. Kaikilla, jotka kiusaamisesta tietävät, on vastuunsa. Röngän tarinassa kiusatun piinaan on luvassa myös toivoa. Ulospääsy vaikeista kokemuksista ei ole helppo, mutta se on mahdollinen.
Esseitä kiusaamisen jäljistä Rohkean esikoiskirjailijan tarkkanäköinen, vimmainen teos näyttää taiteen parantavan voiman. ”Minä vihaan tätä rakennelmaa, joka myrkyttää meidät.” Tuomas Aitonurmi sylkee suustaan sanoja, joiden takana on syvä henkilökohtainen trauma. Hän kirjoittaa suoraan sitä kohti. Näin syntyy väkevän omakohtaisia esseitä kiusaamisesta, homoudesta ja maskuliinisuudesta. Ruumiin ylittävä ääni -kokoelmassa taidetta käsittelevät tutkielmaesseet vuorottelevat elämäkerrallisen kerronnan kanssa. Videotaiteesta, musiikista ja kirjallisuudesta Aitonurmi löytää korjaavia kokemuksia. Tuomas Aitonurmi (s. 1988) on raumalaislähtöinen, Helsingissä asuva kirjastoalan ammattilainen, joka on opiskellut kirjoittamista muun muassa Kriittisessä korkeakoulussa. Ruumiin ylittävä ääni on hänen esikoisteoksensa.
Talvinen romaani lapsuudesta ja aikuisten salaisuuksista. Joulukuu Oulussa 1970-luvulla: Hannele käy neljättä luokkaa ja kotona on kaikki kai hyvin. Talven pimetessä Hannelen maailman rajat alkavat kuitenkin rakoilla, ja hän näkee ja kuulee asioita, joista ei halua tietää. Onnenpäiviä kuvaa oikukkaita koulupäiviä ja kirkkaasti valaistuja naapuruston ikkunoita. Kun jokin uhkaava alkaa kiristyä pakkasen myötä, ei turvaa löydy enää suojatuimmastakaan paikasta. Hannele suojelee itseään ja asettuu samalla alttiiksi. Hänellä on jo omat salaisuutensa, mutta tärkeimmät niistä ovat toisten. Johanna Hulkko on tunnettu ihmisläheisistä romaaneistaan ja suositusta Geoetsivät-lastenkirjasarjastaan.
Ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt. Öisellä juoksulenkillä A näkee joutomaan laidalla tutun hahmon ja tajuaa, ettei mikään lopu, mikään ei ole ohi. Alkaa hengästynyt ja epätoivoinen yritys jahdata ja paeta omaa menneisyyttä läpi Turun runnellun kaupungin, 1990-luvun kosteusvaurioisiin luokkahuoneisiin ja pimeyteen, jolle ei ole sanoja, mutta josta on silti kerrottava. Hävitys kysyy, kuinka kirjoittaa itsestä, jos oma itse on hajotettu. Kuinka dokumentoida lapsuutensa kauheudet kulttuurissa, jossa aikuiset vihaavat lapsia ja haluavat pyyhkiä jäljet menneistä vääryyksistä? Iida Rauman kolmas romaani onnistuu mahdottomassa. Vimmainen vaatimus muistaa, rakkaus poltetun ja puretun Turun ihmeelliseen historiaan sekä ytimiin yltävä kipu punoutuvat häikäiseväksi kuvaelmaksi väkivallasta, jonka kehät laajenevat aina planeetan ääriin asti. Hävitys näyttää kirjallisuuden kyvyn kertoa totuus silloin, kun kaikki muut tavat puhua on torjuttu tai tuomittu hulluiksi. Hävitys on vuoden 2022 Finlandia-voittaja.
Miksi joku tahtoo pahoittaa toisen mielen, kiusata ja nöyryyttää? Ilkeys on vallankäyttöä, jonka taustalla voi olla monia syitä heikosta tunneälystä psyykkiseen häiriöön. Usein häijyt sanat ja teot kumpuavat kateudesta, katkeruudesta tai epävarmuudesta. Janne Viljamaa tutustuttaa teoksessaan ilkeyden moniin kasvoihin sekä neuvoo lukijaa pelastamaan oman nahkansa. Miten vastustaa työpaikan kiusaajaa? Kuinka suhtautua sovinistin tölväisyihin? Miten erottaa toimiva ihmissuhde myrkyllisestä suhteesta? Pahalle pitää panna hanttiin. On tärkeää oppia tervettä itsekkyyttä ja turvata oma selviytymisensä – sanomalla vastaan, pitämällä kiinni oikeuksistaan ja tarvittaessa ottamalla jalat alle. Tärkeää on myös tunnistaa ilkeyden versot omassa mielessään, katkaista ne ja valita inhimillisyys. Sosiaalipsykologi, opettaja ja kouluttaja Janne Viljamaa on kirjoittanut useita kirjoja psykologian eri ilmiöistä narsismista aggressioon ja lahjakkuudesta häpeään. Hänen edellinen teoksensa on Itsetunnon voima (2022).
Kiusatut kertovat, miten kaltoinkohtelu on vaikuttanut heidän elämäänsä ja miten he ovat oppineet elämään kivun kanssa. Haastateltavat puhuvat avoimesti kokemastaan ja kannustavat myös muita puhumaan. He kertovat siitä, mitä ilkeys ja julmuus aiheuttavat. Kiusatun minuus murskautuu ja se vaikuttaa tulevaisuuden ihmissuhteisiin, opintoihin ja työhön. Vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaamme. Kiusaaminen ja kouluväkivalta ovat ainakin osasyy päihde- ja mielenterveysongelmiin, yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen. Mikä yhteiskunnassa ruokkii kiusaamista ja miksi lainsäädännön epäkohtia ei korjata? Kouluarjen parantamiseen on keinoja, joista puhuvat psyykkisten vaurioiden ja jälkihoidon parissa työskentelevät. Kiusaamisen jättämistä jäljistä huolimatta on mahdollista rakentaa tasapainoinen elämä.
Mitä on ikuisuus? Kauneutta, ehdottomasti. Hetkien katoavaisuutta. Kohtaamattomuutta. Kateutta, sitäkin.
Tämä todella kaunis kirja. Jo esineenä, kansi kuvaa täydellisesti tunnelmaa. Ennen kaikkea se on hienon kauniisti kirjoitettu. Lauseet soljuvat kuin metsäpolut ja purot ja puut ja tuulet ja ihmiset ja kokemukset ajan virtaan. Tapahtumia enemmän on mielen sisäistä liikettä, sitä aistii ja tuntee ja ajattelee mukana.
Tarinassa on painavia tunteita: Elämänilon ensimmäistä ja samalla viimeistä kokemusta. Kun on voimakkaasti läsnä ja pursuaa onnea. Kuitenkin päivät ovat ”kämmenillä kuin herkkiä vesihelmiä jotka kimalsivat mutta särkyivät – niitä saattoi katsoa läheltä vain, jos samalla pidätti hengitystään”. Hetket ovat olemassa niin kauan kuin joku muistaa ne.
Perimmäistä yksinäisyyttä. Ihmiset kohtaavat, rakastavatkin, silti aina on väärin ymmärtämistä, kysymyksiä joihin ei voi vastata ja vastauksia joihin ei ole sanoja. On vain satunnaista läheisyyttä, jolloin astuu kuilun yli toisen luo – ja koskettaa.
Sitten on tunne, musta juonne, joka määrittää päähenkilö Caitrionaa niin soturina kuin druidina. Kun muilla on jotain erityistä, minkä itse kovasti haluaisi. Koko tarina saa alkunsa, kun Cat tekee kateuksissaan jotain, mikä tuhoaa sen kaikkein rakkaimman. Kateuden yli on raskas kasvaa kohti omaa vahvuutta.
Kateus tekee lukukokemuksen vahvaksi. Kasvaminen on hidas elämän mittainen matka. Ei edes monta sataa vuotta elämää siihen riitä.
Tässä on myös melankoliaa. Mietteliäisyyttä. Kelttiläisyyttä. Yhteyttä luontoon. Ihmisen sisältä nousevaa luonnonvoimaa. Kaikkeuden ykseyden filosofiaa. Mielikuvituksellisuutta, miten historia olisi voinut olla jossain toisessa todellisuudessa. Epävarmuutta. Lempeyttä. Tunnelmaa!
Juhani Niemisen elämässä kaikki näyttäisi olevan hyvin. Isän odottamaton sairastuminen avaa kuitenkin lapsuuden arvet ja pakottaa hänet kasvokkain torjuttujen totuuksien kanssa. Alkaa ankara kamppailu. Vastakkain ovat suvun jyrkät asenteet ja oikeus omaan minuuteen. Juhanin on punnittava uudelleen suhde omiin vanhempiin ja sisareen. Vihan viimeinen käyttöpäivä ei olekaan vielä umpeutunut. Juhanin homoseksuaalisuus on perheelle ja etenkin isälle punainen vaate. Lapsuuden kodin ovet sulkeutuvat. Lopulta koettu vääryys ajaa Juhanin puolustamaan ihmisarvoaan ja oikeuksiaan. Hän huomaa seisovansa kuilun partaalla; taas kerran on kohdattava ulkopuolisuus, pettymykset ja lapsuuden pelot.Reunalla on kertomus vihasta, rakkaudesta ja anteeksiantamisen vaikeudesta. Se kuljettaa lukijaa 60-luvun kyläyhteisöstä kohti tätä päivää ja piirtää kuvaa niistä maan hiljaisista, jotka astuivat ansaan. Ja miehestä, joka riuhtoi itsensä vapaaksi.
Kynttilät palavat loppuun -romaani kertoo yhden yön kestävästä keskustelusta, jota päähenkilö - vanha kenraali - on odottanut 41 vuotta. Polttopisteeseen nousevat kysymykset syyllisyydestä ja ystävyydestä, mahdollisuudesta todelliseen kohtaamiseen toisen ihmisen kanssa. Márai kertoo lämpimän koskettavasti ja samalla tarkkanäköisesti vanhan miehen katkeruudesta. Márain runsaassa, tummasävyisessä teoksessa henkilöiden taustaksi hahmottuu nostalgisesti nähty mennyt maailma, ylhäistön rappeutuvat, pölyiset kartanot. (kirjasampo)
Yksi sekunti voi muuttaa koko elämän. Rakastettunsa luo kiireellä ajava Aamu vilkuilee ratissa kännykkäänsä eikä huomaa Miroa ja Nadjaa, jotka lähestyvät pyörällä risteystä. Onnettomuus on kuin pommi, jonka sirpaleet tekevät tuhoa kaikkialla minne lentävät. Vanhat asetelmat rikkoutuvat ja etsivät uutta järjestystä. Ihmissuhteet määrittyvät uudelleen. Mitä tapahtuu Nadjan vanhempien suhteelle, sen säröille, jotka olivat olemassa jo ennen traagisia tapahtumia? Mistä pahoin loukkaantunut Miro löytää syyn jatkaa elämää? Miten Aamu selviää musertavasta syyllisyydestä? Entä mitä tapahtuu ohikulkijalle, joka sattumalta päätyi onnettomuuspaikalle? Annamari Marttinen kuvaa tarkkavaistoisesti henkilöitään, jotka pahaa aavistamatta kulkevat kohti hetkeä, joka mullistaa heidän elämänsä. Olisiko ollut mahdollista valita toisin?
Rahattoman suurin omaisuus on häpeä. Tunteisiin käyvä romaani kertoo, kuinka velkakierre ajaa perheellisen naisen elämän umpikujaan. Se on samalla tärkeä puheenvuoro siitä, mistä ihmisarvo silmissämme muodostuu. Autoliikkeen sihteerillä Karoliinalla on mukava työ, joka toinen viikko luonaan asuva teini-ikäinen tytär ja elämä, joka on asettunut avioeron jälkeen vihdoin uomiinsa. Unelmien täyttymys on oma asunto, joka on juuri sellainen kuin hän on aina unelmoinut. Muutosta alkaa epäonnisten tapahtumien vyöry, jossa normaaliuden kulissi uhkaa kadota. Karoliina kohtaa sen, mitä moni meistä pelkää. Annamari Marttinen kuvaa eläytyvästi ja tarkkanäköisesti, kuinka voimakas häpeä syntyy siitä, ettei rahaa yksinkertaisesti ole.
"Sinä aamuna kaupunkiin puhalsi kylmä tuuli." Ja tuulen mukana tuli outo alakulo. Lamauttava toivottomuus. Yksi aistii kauan sitten menneen menetyksen, toinen tuntee kadottaneensa jotain, muttei tiedä mitä. Joku putoaa omaan keskinkertaisuuteensa. Maailma ei ole menossa mihinkään. On vain merkillistä kaipuuta, levottomuutta, murheellisuutta, yhteyden katkeamista, näkymättömyyttä, pakkomielteisyyttäkin.
Olin jo melkein palauttamassa tätä lukematta, kun kollega kuvaili tarinaa nopeaksi ja pieneksi, muutamassa minuutissa luettavaksi ja semmoiseksi joka kertoo tietenkin koronasta. Minä mistään koronasta lukisi! Eräänä aamiaisena päätin sittenkin vilkaista. Tee jäähtyi ja murot luuskaantuivat. Tässä se on, ajattelin. Tässä on juuri se kaiken autiuden loppumattomuuden tunne. Se, kun on kadottanut merkityksen.
Tässä on yhden tai kahden aukeaman ja muutaman lauseen mittaisia ajatuksia. Jotkut humpsauttavat painostavuuteen asti. Yhdessä niistä syntyy juuri semmoisia määrittelemättömiä onttoja oloja, jotka toisinaan tai useinkin pyyhkäisevät läpi kuin aaveet, joista ei saa kiinni, mutta jotka silti tuntee. Häilyvän jäytävinä. Jos joku huomaa kysyä, mikä hätänä, ei voi vastata muuta kuin ei mikään.
Paitsi että tämän tarinan jälkeen joitain onttouksia ehkä osaa sanoittaa!
Eikä tästä jää toivoton olo. Keltainen kulkee läpi kaikkien kuvien kuin valo, joskin kylmänä valona. Ja eräänä aamuna tuuli kääntyy. Ihmiset ja asiat eivät palaa entiselleen - mutta tyhjyydestä kasvaa jotain uutta.
Tässä tarinassa todellisuus vinksahtaa sijoiltaan. Aika ja paikka ovat nimeämättömiä, kuitenkin jossain menneissä vuosikymmenissä. Tuuli tuo mukanaan entistä maagisemman kierteen. Tässä on myös synkän vinkeää huumoria. Naurattaa vähän nikotellen.
Soutaen kohti Amerikan ihmemaata. Väkevä kuvaus pienen pojan selviytymisestä sotien jälkeisessä Suomessa. Kaarlo elää anarkistisen mummonsa kanssa kahdestaan kirppujen valtaamassa talossa pienellä saarella. Mummon kertoman tarinan mukaan äiti odottaa Kaarloa kaukana Amerikassa, ja sinne Kaarlokin aikoo vielä joskus päästä. Amerikka on romaani köyhien ihmisten voimasta ja häpeästä, luokkayhteiskunnasta sekä ihmisen ja luonnon hauraasta suhteesta. Juhani Brander kirjoittaa herkkävaistoisesti eristäytyneestä saaristokunnasta, sen omalakisista asukkaista, vastoinkäymiset ylittävistä unelmista sekä leimatuista naisista, jotka historia on julmasti unohtanut. Teos kasvaa runolliseksi balladiksi merestä, hylkeestä ja pojasta, joka pienellä veneellä yrittää soutaa valtameren toiselle puolelle. Juhani Brander (s. 1978) on julkaissut proosaa, esseitä sekä runoja. Vuonna 2010 hänet valittiin ainoana suomalaisena Best European Fiction -antologiaan ja 2014 hänet palkittiin Kritiikin punnuksilla. Branderin kohuttu esseeteos Miehen kuolema (2020) herätti ilmestymisvuonnaan paljon keskustelua, ja edellinen romaani Silta yli vuosien (2021) oli arvostelumenestys.
Robin Hobbin kiitetyn fantasiatrilogian Näkijän taru kiehtova avaus Salamurhaajan oppipoika on mukaansatempaava tarina sankaruudesta, pahuudesta ja kunniasta, uskomattomista kohtaloista ja suuresta seikkailusta maailmassa, jossa ihmeet ovat mahdollisia. Niin kauan kuin tiedetään, Kuutta herttuakuntaa on hallinnut Näkijöiden suku. Mutta ajat ovat muuttuneet ja taistelu vallasta käynyt yhä häikäilemättömämmäksi: barbaarien punalaivat kulkevat pitkin rannikkoa tekemässä tuhojaan, ja kuningas on voimaton. Näkijän taru jatkokertomuksineen on päähenkilön Fitzin elämäntarina ja kasvukertomus, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. 1.osa Salamurhaajan oppipoika. Jatkuu teoksissa Salamurhaajan taival ja Kuninkaan Salamurhaaja sekä sarjoissa Lordi Kultainen (3 osaa, 1.osa Narrin matka) sekä Narri ja Näkijä (3 osaa, 1.osa Narrin salamurhaaja).
Maameren saaristossa Gontin saarella elää Varpushaukka, joka jo nuorena poikana havaitaan synnynnäiseksi velhoksi. Varpushaukka varttuu Ogion velhon oppipoikana ja lähetetään myöhemmin Roken saarelle velhojen kouluun. Kouluvuosinaan hän tekee virheen, jolla on tuhoisat seuraukset ja paha vapautuu Maamerelle. Varpushaukan armoton kamppailu pahaa varjoa vastaan on tarina, joka jokaisen fantasian ystävän kannattaa lukea. 1.osa Maameren velho, 2.osa Atuanin holvihaudat, 3.osa Kaukaisin ranta, 4.osa Tehanu, 5.osa Kertomuksia Maamereltä, 6.osa Toinen tuuli.
Tuulen nimi aloittaa Kuninkaan surmaajan kronikat. Majatalon isäntä Kote alkaa kertoa sankari Kvothen tarinaa häntä haastattelemaan tulleelle kirjurille. Tarina alkaa Kvothen lapsuudesta ja seuraa hänen elämäänsä aina aikuisuuteen asti. Kvothea kohtaa ankara tragedia, joka seuraa häntä minne hän meneekin. Hänen on saatava selvyys häntä vainoaviin menneisyyden tapahtumiin. Musiikki ja taikuus ovat tarinan keskiössä ja sankarimme Kvothe loistaa molemmissa. Lahjakkuudestaan ja nokkeluudestaan huolimatta Kvothe joutuu toinen toistaan vaikeampiin tilanteisiin ja hän onnistuu saattamaan itsensä pulaan vähän väliä. Elämä ei päästä häntä helpolla. Onneksi Kvothella on hyviä ystäviä. Kvothen elämäntarina on legenda, joka todellakin kannattaa kirjurin kirjata ylös. Samaan aikaan nykyhetkessä tuntematon paha vaanii, ja Kote joutuu varjoissa sankarin töihin. 1.osa Tuulen nimi. Jatkuu teoksessa Viisaan miehen pelko. Kolmiosaisen kirjasarjan viimeinen osa, The Doors of Stone ei ole vielä ilmestynyt.
Omakohtainen romaani seksuaalisesta häpeästä Kelloradion digitaalinumerot näyttävät 21:07. On kaunis kesäilta, mutta Antti tietää, että hänen siihenastinen elämänsä on päättynyt. Hän ei ole pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan on masturboinut. Miten hän voisi enää koskaan syödä vanhempiensa kanssa saman pöydän ääressä? Hän on saastunut ja hänen on tunnustettava vanhemmilleen, millainen lapsi heillä on. Seksuaalinen häpeä leimaa Antin nuoruutta ja saa erilaisia itseinhon muotoja. Silti hän ei voi kontrolloida seksuaalisia halujaan, joita hänen ikätoverinsa pitävät täysin luonnollisina. Romaanin toisessa tasossa minäkertoja seuraa Antin häpeäpainia. Minäkertoja ymmärtää, että hänen on tapettava kaikkea häpeävä puoli itsessään voidakseen olla vapaa. Esikoisromaanillaan Jalat ilmassa sukupolvensa ääneksi noussut Rönkä kirjoittaa toisessa romaanissaan seksuaalisesta häpeästä taitavasti ja itseään säästämättä.