Rivien Välistä on 7.luokille tarkoitettu vinkkaustapahtuma, joka järjestetään loka-marraskuussa 2023 Helsingissä. Rivien Välistä -tapahtuma johdattaa oppilaat lukemisen ja kirjojen äärelle kirjavinkkauksilla, jonka lisäksi tapahtuma sisältää lukemiseen ja kirjoihin liittyvää osallistavaa toimintaa. Rivien välistä -vinkkaustapahtuma järjestetään 31.10.-24.11.23 välisenä aikana. Tapahtumaan voivat osallistua kaikki helsinkiläiset 7.-luokat. Syksyllä 2023 tapahtumassa nähdään kaksi suomenkielistä kirjavinkkausta. Molempien esitysten kirjalistat löytyvät omista kategorioistaan.
Kirjalistassa on 33 kappaletta kirjoja.
Kun kuolema koskettaa, kaikki muuttuu. Hiipivää kauhua nuorille. Lauri herää sairaalasta kohtalokkaan auto-onnettomuuden jälkeen, eikä muista sitä edeltävistä tapahtumista paljoakaan. Äiti on kuitenkin kuollut ja koko elämä nuljahtanut uomistaan. Kun Lauri aloittaa hitaan toipumisen pikkukylässä tätinsä luona, hänellä on epämiellyttävä tunne, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Kuolleet eivät pysy kuolleina eikä naapurin kaunis Vilja-Maaria halua elää. Kun ikkunan taakse ilmestyy jättimäinen sarvipäinen hahmo, Lauri alkaa nähdä kiihdyttäviä ja kammottavia unia, jotka tuntuvat aivan liian todellisilta. Palkitun kirjailijan hyytävä kauhuromaani.
Tekijä: Hai, Magdalena
ISBN: 9789511456322
Sivumäärä: 162 sivua.

Kiuru on tavallinen 16-vuotias tyttö. Kiurulla on kuitenkin salaisuus: hän pystyy lukemaan ihmisten muistoja. Eräänä päivänä Kiuru tutustuu Daihin, Neluun ja Bollywoodiin, joilla on myös yliluonnollisia voimia. Yhdessä he alkavat tutkia heidän voimiaan. Mukaan liittyy Kiurun ystävä ja ihastus Samuel. He törmäävät outoon Väki-nimiseen järjestöön, joka on kiinnostunut heidän voimistaan. Mitä Väki haluaa Kiurusta ja ystävistä? Pian Kiurulle selviää, että hänen ja hänen ystäviensä on paettava heidän henkensä edestä. Mirjami Häkkinen on suomen kielen opettaja ja kirjallisuuden ystävä. Hän toivoo, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä laadukkaan kirjallisuuden pariin. ”Muistojenlukija” on hänen toinen selkomukautuksensa.
Tekijä: Häkkinen, Mirjami
ISBN: 9789523043190
Sivumäärä: 144 sivua.

Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka. Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen. Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?
Tekijä: Jackson, Holly
ISBN: 9789511429210
Sivumäärä: 418 sivua.
Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka. Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen. Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?
Sydämellinen YA-romaani unelmista ja itsensä löytämisestä. Liz uskoo olevansa liian musta, köyhä ja kömpelö loistaakseen pienessä, yläluokkaisessa kotikaupungissaan. Hän aikookin jättää Campbellin kauas taakseen ja suunnata eliitticollegeen. Suunnitelma kuitenkin romuttuu, kun hän ei saa rahallista tukea jatko-opintoihinsa. Päättäjäistanssien kuningattarelle luvattu stipendi kattaisi collegen kustannukset, joten Liz karaisee itsensä ja osallistuu armottomaan kisaan. Kokemuksesta tekee siedettävän ainoastaan uusi oppilas Mack, joka tavoittelee samaista kruunua. Estääkö kilpailijaan ihastuminen Liziä toteuttamasta unelmiaan... vai saako se ne toteutumaan?
Tekijä: Johnson, Leah
ISBN: 9789511395201
Sivumäärä: 298 sivua.

Salapoliisikertomusten hyytävä klassikko nyt myös selkosuomeksi! Charles Baskerville löydetään kuolleena. Ruumiin vieressä on suuria koiran tassunjälkiä. Vanha tarina kertoo, että suuri musta koira vainoaa Baskervillen suvun jäseniä. Onko Baskervillen koira palannut takaisin? Vai murhattiinko Charles Baskerville? Apuun kutsutaan kuuluisa salapoliisi Sherlock Holmes ja hänen apulaisensa tohtori Watson. Holmes ja Watson ryhtyvät ratkaisemaan Baskervillen koiran arvoitusta.
Tekijä: Kartio, Johanna
ISBN: 9789515807144
Sivumäärä: 142 sivua.
Salapoliisikertomusten hyytävä klassikko nyt myös selkosuomeksi! Charles Baskerville löydetään kuolleena. Ruumiin vieressä on suuria koiran tassunjälkiä. Vanha tarina kertoo, että suuri musta koira vainoaa Baskervillen suvun jäseniä. Onko Baskervillen koira palannut takaisin? Vai murhattiinko Charles Baskerville? Apuun kutsutaan kuuluisa salapoliisi Sherlock Holmes ja hänen apulaisensa tohtori Watson. Holmes ja Watson ryhtyvät ratkaisemaan Baskervillen koiran arvoitusta.
Neljätoistavuotias Lilja on tottunut luottamaan kaikessa veljeensä Joonataniin. Kun sisarukset joutuvat muuttamaan maalle, Joonatan löytää oman paikkansa ja kavereita heti, kun taas Lilja on - kuten aina - ujo ja nolo. Aivan kaikki ei kuitenkaan ole ennallaan: sisarusten välille puhkeaa paha riita, ja Joonatan alkaa käyttäytyä oudosti, piirrellä pelottavia kuvia ja väittää, että ullakolla vaanii jokin.Kerran koulumatkalla Lilja huomaa veljen piirroksista tutun, kummallisen perhosen ja lähtee seuraamaan sitä. Yökkönen johdattaa Liljan mysteerin jäljille. Lilja päätyy toiseen maailmaan, keskelle Kalmansyrjän kyläläisten elämää ja pulmia. Täällä Liljan on opittava uusia asioita, tultava rohkeammaksi ja kuunneltava omaa ääntään. Löytääkseen tien takaisin kotiin ja auttaakseen veljeään Liljan täytyy selvittää salaperäisen rannikkotaudin arvoitus.Mukaansatempaavassa tarinassa käsitellään viihdyttävästi ihmissuhteita, ystävyyttä ja orastavaa rakkautta, mutta myös pelkoa, vallankäyttöä ja erilaisuutta. Klassisista fantasiasarjoista, kuten C. S. Lewisin Narniasta, muistuttavan trilogian seuraava osa Pimeyden paimen ilmestyy 2023 ja päätösosa Hyönteisten hovi 2024.
Tekijä: Lehtinen, Ulpu-Maria
ISBN: 9789515257116
Sivumäärä: 511 sivua.

Veretseisauttava jännitystarina pojasta, joka tapaa vampyyrin. E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle, raskaan metallioven luo. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua... Vampyyrien kuolematonta lumoa hehkuva notkea fantasiajännäri pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Tekijä: Meresmaa, J. S.
ISBN: 9789511394907
Sivumäärä: 135 sivua.
Veretseisauttava jännitystarina pojasta, joka tapaa vampyyrin. E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle, raskaan metallioven luo. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua... Vampyyrien kuolematonta lumoa hehkuva notkea fantasiajännäri pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Poika tapaa pojan. Pojista tulee ystävät. Pojat rakastuvat. Sydämen sulattava sarjakuvaromaani ystävyydestä ja tunnemyrskystä, jonka vain ensirakkaus voi synnyttää. Charlie ja Nick käyvät samaa koulua ja tapaavat jouduttaan vieruskavereiksi. Charlien sydän on pysähtyä, kun hän näkee Nickin ensi kerran, ja rakastuu päätä pahkaa. Vaikka Charlien järki sanoo, ettei heidän välillään voi koskaan olla mitään ystävyyttä enempää, hän ei voi tunteilleen mitään. Voisiko Nick sittenkin olla vähän kiinnostunut Charliesta...? Heartstopper-sarjassa käsitellään ystävyyttä, rakkautta ja rohkeutta olla oma itsensä. Charlien ja Nickin polut kietoutuvat yhteen ja muodostavat suuremman tarinan, joka ei jätä ketään kylmäksi Kirjailija-kuvittaja Alice Oseman syntyi Kentissä Englannissa 1994. Hänen esikoisromaaninsa Solitaire julkaistiin, kun hän oli vasta 19-vuotias. Myöhemmin Osemanilta on ilmestynyt myös kolme muuta nuorten aikuisten romaania. Syksyllä 2016 nettisarjakuvina alkanut Heartstopper oli hänen läpimurtonsa, ja nyt Charlien ja Nickin tarinaa kuvataan myös Netflix-sarjaksi.
Tekijä: Oseman, Alice
ISBN: 9789520441111
Sivumäärä: 263 sivua.

Kolme sääntöä: älä itke, älä vasikoi, kosta. Viisitoistavuotias Will on matkalla kostamaan veljensä Shawnin murhan. Ase on hankittu, ja koston ja Willin välissä on enää seitsemän kerroksen hissimatka. Will tietää, kenen on maksettava hengellään Shawnin kuolema ‒ vai tietääkö? Kuudenkymmenen sekunnin odotus ja hississä kohdatut ihmiset herättävät lisää kysymyksiä. Tarina täydentyy kerros kerrokselta, säe säkeeltä. Palkitun amerikkalaiskirjailija Jason Reynoldsin poikkeuksellisen vavahduttava runomuotoinen romaani väkivallasta, kasvamisesta ja vaikeasta päätöksestä. “Tämä romaani on ihme.” ‒ Entertainment Weekly ”Vangitseva ja salamannopea.” ‒ BCCB
Tekijä: Reynolds, Jason
ISBN: 9789511350316
Sivumäärä: 317 sivua.

Ahmittava gaming-romaani. "Ripley joined the server." Viihdyttävä romaani nettiystävyydestä, koodaamisesta, hakkeroinnista - ja tunteista, jotka voivat herätä vahvana niin netissä kuin livenäkin. Isla on gamer, joka tunnetaan pelipiireissä nimellä Ripley. Damien on online-kaveri, josta on tullut Islalle hämmentävän tärkeä. Islalla on kuitenkin periaate: hän ei halua pilata tiiviitä pelisessioita ja tuntikausien chattaamista tapaamalla Damienia IRL. Ikinä. Mutta Damien vetää Islan ajatuksia puoleensa kuin magneetti ja mahdollisuus nähdä oikeasti Gameconissa ei jätä rauhaan. Kun Islan lukiossa aloittaa samaan aikaan raivostuttavan omahyväinen Anton, heidän välillään roihahtaa heti, eikä Isla enää tiedä voiko verkossa syntynyt syvä yhteys päihittää tosielämän tunteen. Annukka Salama (s. 1980) on tamperelainen kirjailija, joka on valloittanut lukijat aiemmin faunoidinuorista kertovalla trilogiallaan. Käärmeenlumooja voitti ilmestyessään Blogistanian Kuopus -palkinnon ja oli Topelius-palkintoehdokkaana.
Tekijä: Salama, Annukka
ISBN: 9789510480519
Sivumäärä: 271 sivua.

Booktok-megahitti, josta on tekeillä Netflix-sarja! Yksi suurimmista Tiktok-kirjoista ikinä vihdoin suomeksi! Adam Silveran palkittua myyntihittiä rakastavat lukijat ympäri maailmaa. Kirja on unohtumaton tarina kahdesta pojasta, joilla on vain yksi päivä aikaa rakastua. Kuvittele maailma, jossa ihmiset saavat kuolinpäivänsä aamuna tietää, että alkava päivä tulee olemaan heidän viimeisensä. Tämän hurjan ajatusleikin ympärille Adam Silvera punoo dramaattisen ja syvästi inhimillisen tarinan kahdesta pojasta, Mateosta ja Rufuksesta, joilla ei ole muuta yhteistä kuin se, että he saavat kohtalokkaan puhelinsoiton saman päivän aamuna. Lopussa molemmat kuolevat on pakahduttava rakkaustarina, jonka taustalla tikittää armoton kello: mitä valintoja tekisit, jos tietäisit eläväsi viimeistä päivääsi? Sata miljoonaa Tiktok-katselua, kymmeniä miljoonia myytyjä kirjoja, tv-sarja tulossa Netflixille... Lopussa molemmat kuolevat on kirja-alan viime aikojen suurimpia ilmiöitä ja samalla kirja, joka muuttaa lukijoiden elämän. Sen tuore jatko-osa The First to Die at the End ampaisi myös suoraan myyntilistojen kärkeen. Se ilmestyy suomeksi keväällä 2024, ja sarjaan ilmestyy myöhemmin myös kolmas osa. Uskomaton ja unohtumaton. Booklist Kiehtova, ajatuksia herättävä ja yhtä sydäntä särkevä kuin nimi lupaa. Kirkus Reviews New Yorkissa syntynyt Adam Silvera työskenteli kirja-alalla ja kriitikkona ennen monipuolista kirjailijanuraansa. Vuonna 2022 Time-lehti valitsi hänet ”Seuraavan sukupolven johtajat” -listalleen. Seuraa Adamia TikTokissa: tiktok.com/@adamsilvera.
Tekijä: Silvera, Adam
ISBN: 9789510500637
Sivumäärä: 220 sivua.

Nuoren tytön koskettava omakohtainen kuvaus Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan Helmikuun 24. päivän yönä 2022 kaksitoistavuotias Jeva heräsi huumaavaan räjähdykseen. Autojen varashälyttimet alkoivat ulvoa. Puhelimen chatti täyttyi luokkakavereiden pelokkaista viesteistä. Oli syttynyt oikea sota, jollaista Jeva ei uskonut koskaan kokevansa. Jeva aloitti kirjoittamisen heti sodan ensi hetkinä ja kuvaa päiväkirjassaan käsinkosketeltavasti sodan kauhujen saapumisen keskelle tavallista nuoren tytön elämää. Tällä hetkellä Jeva ja hänen mumminsa ovat turvassa Irlannissa. Kirjasta saadut tulot Otava ohjaa Suomen Unicefille Ukrainan lasten hyväksi.
Tekijä: Skaletska, Jeva
ISBN: 9789511458104
Sivumäärä: 239 sivua.

Aapon isoveli Pete on rasisti. Hän on mukana porukassa, joka vastustaa maahanmuuttajia. Aateveljet huutavat mielenosoituksessa torilla: ”Suomi suomalaisille!” Aapo ihailee veljeään, mutta hän on myös huolestunut. Aateveljet eivät kaihda väkivaltaa. Kun Aapo saa selville porukan salaisen suunnitelman, hän päättää toimia. Aateveljet -nuortenselkoromaanin aiheena on rasismi, monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus. Kirjan päähenkilö, 15-vuotias Aapo joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen, kun hänen isoveljensä Pete liittyy aateveljiin, ryhmään, joka vastustaa turvapaikanhakijoita ja on valmis väkivaltaisiin tekoihin. Ollako veljen puolella, vai pitäisikö olla turvapaikanhakijoihin myötämielisesti suhtautuva ”suvakki”? Aapon oma mieli kallistuu enemmän suvaitsevaisuuden puolelle, ja tätä ajatusta tukee Sara, johon Aapo ihastuu. Isoveli Pete ajautuu hankaluuksiin poliisin kanssa, ja joutuu lopulta sairaalaan, kun häntä puukotetaan. Aapo pysyy veljensä rinnalla ja toivoo, että tämä järkiintyisi. Marja-Leena Tiainen on runsaasti tunnustusta saanut kirjailija. Aateveljet on hänen kuudes selkoromaaninsa.
Tekijä: Tiainen, Marja-Leena
ISBN: 9789523042735
Sivumäärä: 96 sivua.

Aaveita, hirviöitä ja onnettomuuksia ‒ tervetuloa Uhriniituntakaiseen! Täällä tapahtuu outoja asioita. Täällä kuolee ja katoaa paljon ihmisiä. Täällä on kirottuja kirjoja ja aavebussi, joka vie yöllä ihmisiä hautausmaalle. Kouluun ilmestyy velhoja ja salamurhaajia, kun videopeli siirtyy oikeaan elämään. Kuolleiden kirja on itsenäinen jatko-osa Haiseva käsi -kirjalle, ja se sisältää lyhyitä ja helppolukuisia kauhutarinoita nuorille. Tarinat säikyttävät ja kiehtovat, välillä ne myös naurattavat. Kirjassa käsitellään myös hankalia asioita, kuten aikuiseksi kasvamista, uusperheen kuvioita, erilaisuutta ja ensirakkauden vaikeutta. Riikka Tuohimetsä on erityisopettaja, kouluttaja ja Selkokeskuksen asiantuntija. Hän on mukauttanut selkokielelle useita kirjoja sekä kirjoittanut selkokielisen oppikirjan.
Tekijä: Tuohimetsä, Riikka
ISBN: 9789523043855
Sivumäärä: 119 sivua.

Saakelin satanen on hersyvän hauska, jännittävä ja helppolukuinen teini-ikäisille suunnattu nuortenromaani. Samaistuttava tarina kertoo siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää - vaikka sen sitten joutuisikin löytämään vaikeimman kautta. Uuno asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa pienellä Pyhäharjun paikkakunnalla. Keväällä hän lopettelee yhdeksättä luokkaa, etsii kesätöitä, välttelee kiusaajia ja uneksii tyttökaverista. Uunon elämä on tasaisen tylsää tai ihan paskaa, vähän päivästä riippuen. Yllättäen Uuno tempautuu mukaan tapahtumasarjaan, josta ulospääsy tuntuu mahdottomalta. Lopulta ollaan siinä pisteessä, että Uunolla on kolme tuntia aikaa valmistella ja toteuttaa lähikaupan ryöstö yhdessä omaperäisen kaverinsa Heikkisen kanssa. Ja kaiken lisäksi hän joutuu olemaan samaan aikaan lapsenvahtina pikkuveljelleen. Kiskoin vanhan putkikassin vetoketjua kiinni. Kiväärin piippu sojotti edelleen ulkona. "Ei tämä mahdu mihinkään meidän laukuista. Perkele!" Vilkaisin kelloani. Kymmenen yli kahdeksan. Sale menisi kiinni vajaan kahden tunnin kuluttua. Mikko With (s. 1971) on Limingassa asuva isä, filosofian maisteri ja johtamisen ammattilainen. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt paljon huomiota ja positiivista palautetta saanut elämäkerrallinen teos Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta (Myllylahti, 2019).
Tekijä: With, Mikko
ISBN: 9789523561823
Sivumäärä: 195 sivua.

Laukku täynnä kauhua: kirjoja, sarjiksia ja leffoja. Kristian on valmis pitkään kesälomaan! Isovanhempien luona on kaikki mitä lomalta kaipaa. Hyvää ruokaa, oma rauha ja seikkailuja Neuvostoliiton entisellä sotilastukikohta-alueella. Ja mikä parasta: sydänystävät Matias ja Elsa. Aika ihana Elsa. Mutta Kristian ei aavista, että kaikki mukaan pakattu kauhu kalpenee sen rinnalla, mihin hän itse on astumassa. Kylässä on tapahtunut outoja kuolemia ja katoamisia, joiden jäljille kolmikko pääsee. Kesä muuttuuu kammottavaksi painajaiseksi, kun vuosikymmeniä kylää piinannut pahuus on taas astumassa esiin. Tutut kylähullut käyttäytyvät entistä oudommin. Eläintenraatoja löytyy naulattuina sähköpylväisiin. Kumma kulkuri aiheuttaa pakokauhua. Onko murhaaja liikkeellä? Ja kuka on seuraava uhri? Elsa? Puna-armeijan räjäyttämä vanha kirous on kaivettu esiin. Sen lonkerot ulottuvat lähemmäksi, kuin kolmikko aavistaakaan. Kaiken keskellä tuntuu olevan tyttö nimeltään Anastasia. Kuka hän on? Saavatko ystävykset siihen vastausta? Vai ovatko he tienneet sen aina?
Tekijä: Auer, Ilkka
ISBN: 9789527100271
Sivumäärä:

Kiihkeästi odotettu paluu Grishaversumiin Ketterdam on vilkas kansainvälinen satamakaupunki, ja 17-vuotias Kaz Brekker osaa ottaa siitä kaiken hyödyn irti. Kaupungin kylmimmälle toimijalle tarjoutuu tilaisuus keikkaan, joka voi tehdä hänestä joko hyvin rikkaan tai hyvin kuolleen. Kaz tarttuu tilaisuuteen ja värvää mukaan joukon tuttuja ja uusia rikoskumppaneita - kostonhimoisen vangin, rikkaan perheen karkulaisen, mestarikiipeilijän, tarkka-ampujan sekä grisha-vakoilijan. Tehtävänä on hankkia pohjoisen kaupungin tarkoin vartioidusta vankilasta mies, jonka valmistama huume tehostaa grishojen voimat moninkertaisiksi, kunnes tappaa heidät. Korppien kehä on osa ylistetyn fantasiakirjailija Leigh Bardugon luoman Grishaversumi-sarjan maailmaa. Se on ensimmäinen osa Paluu Grishaversumiin -sarjasta, jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan kaksi vuotta Tuhon ja roihun jälkeen. Korppien kehän hahmot ovat tuttuja myös Netflix-menestyssarjasta Varjo ja riipus. Leigh Bardugo on huippusuosittu israelilais-yhdysvaltalainen nuortenkirjailija, jonka teoksia on myyty miljoonia kappaleita. Bardugon luomia huikeita fantasiamaailmoja on verrattu jopa J. R. R. Tolkienin Keski-Maahan. ”Huikea seikkailu. Jos et pidä varaasi, se ryövää kaiken aikasi.” - New York Times “On nautinto nähdä Bardugon upeiden henkilöhahmojen heräävän eloon kirjan sivuilla. Bardugon mielikuvitus on vailla vertaansa, ja Korppien kehässä hän on parhaimmillaan.” - Booktrust “Nopeatempoista, jännittävää fantasiaa ja nerokas henkilökaarti.” - Metro “Korppien kehä on vauhdikas ja upeasti rakennettu mestariteos, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka.” - Holly Black Grishaversumi-trilogiasta sanottua: ”Fantasian mestari.” - The Huffington Post ”Paras fantasiamaailma sitten Harry Potterin.” - Bustle ”Hyvin kerrottua, juohevaa seikkailua kiehtovassa fantasiamaailmassa.” - Helsingin Sanomat ”Kirjan keskivaiheilla oli uskomattomia kohtia, joissa sain haukkoa henkeäni äärimmäisten juonenkäänteiden ja täysin odottamattomien, mutta täydellisesti järkeenkäypien paljastusten johdosta.” - Lukufiilis kirjasta Varjo ja riipus
Tekijä: Bardugo, Leigh
ISBN: 9789523642584

Sorceline on nuori tyttö, joka opiskelee kryptoeläintiedettä Vornin saarella. Hän tutkii siis mytologiasta tuttuja olentoja, kuten yksisarvisia, lohikäärmeitä ja gorgoja! Mutta koulussa alkaa tapahtua kummia: oppilaita alkaa kadota salaperäisesti. Kun soppaan lisätään vielä sairastunut gorgo, vampyyriopettaja, zombeiksi muuttuneet keijut, kateelliset koulukaverit ja rakkaushuolet, on Sorcelinella täysi työ selvitä opinnoistaan! Sorceline on uusi, kiehtova sarja kaikille fantasian ystäville. Ensimmäinen osa esittelee meille Sorcelinen sekä hänen värikkäät kaverinsa, jotka yhdessä yrittävät ratkaista koulun mysteeriä. Sorcelinea askarruttaa myös hänen oma salaperäinen menneisyytensä. Hurmaavasti kuvitettu sarja vetoaa kaikkiin seikkailun, magian ja Harry Potterin ystäviin. Ranskassa Sorceline on ollut myyntimenestys: ensimmäistä osaa on myyty jo 100.000 kappaletta.
Tekijä: Douyé, Sylvia
ISBN: 9789523345874

Me oltiin enemmän tai vähemmän orpoja, ja me päätettiin enemmän tai vähemmän pelastaa maailma. Palkitun kirjailijan utopia Maailmankodista on rohkeudessaan pysäyttävä. Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida. Heitä on viisi ja he tapaavat Sopusointu-leirillä yksinäisille. Vaikka luonto on alkanut elpyä ja ihmiset ovat vihdoin yhdenvertaisia, jokainen tytöistä on kohdannut surua omassa elämässään. Lisäksi esiäidin muistot maailmanlopun partaalta heittävät varjonsa heidän ylleen. Joselinan veli on kuollut salaperäisten konehyönteisten hyökkäyksessä, ja tytöt lähtevät yhdessä selvittämään niiden arvoitusta. Mysteeri vie heidät taistellen ja tanssien läpi Maailmankodin ihmeiden - ja lopulta matka saattaa olla perille pääsyä tärkeämpää. Teos on kangastus seikkailuromaanista, moderni tyttökirja ja visionäärinen tutkielma ystävyydestä ja paremmasta maailmasta. Siiri Enorannan nuortenkirjoille on myönnetty mm. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- sekä Topelius-palkinnot ja Enorannan edellinen romaani Kesämyrsky oli Pohjoismaiden neuvosten lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkaana (2021).
Tekijä: Enoranta, Siiri
ISBN: 9789510479957

Ilkikurisen ihana romaani kasiluokkalaisesta Vennusta, jonka sydämenasiat menevät solmuun. Vennu ei todellakaan halua muuttaa iskän työn takia hikiseen satamakaupunkiin sellutehtaan varjoon. Siellä sanojakin väännellään ihan kummasti. Entisille kotikulmille pitää jättää rakas Viivi. Viivin silmät, kikatus ja pehmeys... Miten Vennun ja Viivin jutun käy? Uusissa ympyröissä Vennun pasmat sekoittaa ensin kipakka luokkatoveri Viivi kakkonen, sitten Lola, Vennua melkein päätään pitempi tumma kaunotar. Pojan tunteet heittävät pahasti volttia. Miksi kaiken pitää olla niin mutkikasta! LOVE - rakkautta ensi sivulta.
Tekijä: Kallioniemi, Tuula
ISBN: 9789511461036

Muutaman tutkijan joukko elää avaruusasemalla, joka kiertää kaukaista Ithal-planeettaa. Pian sekä Ithalin pinnalla että asemalla alkaa kuitenkin tapahtua outoja. Onko kyse vain sattumasta, vai onko kaiken takana ovela salaliitto? Avaruusasema Ithal on selkokielinen scifi-romaani.
Tekijä: Kilpi, Tuomas
ISBN: 9789518777468
Sivumäärä:
Muutaman tutkijan joukko elää avaruusasemalla, joka kiertää kaukaista Ithal-planeettaa. Pian sekä Ithalin pinnalla että asemalla alkaa kuitenkin tapahtua outoja. Onko kyse vain sattumasta, vai onko kaiken takana ovela salaliitto? Avaruusasema Ithal on selkokielinen scifi-romaani.
Ihanan, suorapuheisen Ellin tarina on täynnä mustaa huumoria ja yllättäviä käänteitä. Ellin ensirakkaus johtaa sutinaan perhekodissa ja koko lähiössä, pyörätuolista viis! ”Mä synnyin 15-vuotiaana, kun Jussuf työnnettiin tän mestan ovesta sisään. Siihen asti olin lähinnä haaveillut elämästä. Se alkaisi, kun mä kelaisin täältä täysi-ikäisenä ulos. Jussufilta opin, että kandee tehdä kaikki heti. Nyt. Koska huomisesta ei kukaan tiedä." Ellin vaatimaton ura influensserina saa yllättävän käänteen, kun Jussuf, tunnettu pilvikauppias ja pikkugangsteri, sijoitetaan samaan perhekotiin. Jussufin seurassa ei koskaan ole tylsää! Luovuus kukkii ja Ellin kuvaamien videoiden suosio räjähtää. Juuri kun on hauskaa, menneisyyden haamut heräävät hönkäilemään niskaan. Levottomalla Jussufillakin on kääntöpuolensa ja -veitsensä, sekä hämäriä tuttavia tyylikkäissä Tesloissaan. Rytinässä syntyy säröjä entisten kolhujen päälle. Pitääkö elämän olla aina näin vammaisen vaikeaa? Elli pohtii ja kääntää pyörätuolinsa päin biologisia perheenjäseniään. Lopulta on kohdattava se kaikkein pelottavinkin. Raakaversion Elli pyristelee räiskyvästi irti henkisistä ja fyysistä kahleista kohti omaa elämää, iloa ja ilmaisun vapautta. Omaperäinen, mahtavan musta huumori leimaa Ansu Kivekkään kirjoja. Vantaalaisen Ansu Kivekkään tuotantoon sisältyy mm. kiitettyjä ja palkittuja nuortenromaaneja, lastenkirjoja sekä rikos- ja jännityskirjallisuutta aikuisille. Ennen kirjailijan uraa Kivekäs toimi pitkään erityisopettajana.
Tekijä: Kivekäs, Ansu
ISBN: 9789520444372

Huima fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille! Kukkosen kuvittama ja kertoma Voro on ainutlaatuinen suomalainen sarjakuvaromaani, kansainväliset mitta puut täyttävä taianomainen fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille. Upea piirrosjälki yhdistää elementtejä eurooppalaisesta ja japanilaisesta sarjakuvasta.
Tekijä: Kukkonen, Janne
ISBN: 9789511373254
Sivumäärä:
Huima fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille! Kukkosen kuvittama ja kertoma Voro on ainutlaatuinen suomalainen sarjakuvaromaani, kansainväliset mitta puut täyttävä taianomainen fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille. Upea piirrosjälki yhdistää elementtejä eurooppalaisesta ja japanilaisesta sarjakuvasta.
Itämeri kätkee salaisuutensa Harmaja luode seitsemän on trillerimäiseksi kasvava nuortenromaani, joka on samalla koskettava sukellus nuoruuden ja Itämeren myrskyihin. Eetu on seuransa kovin kilpapurjehtija, jonka elämä muuttuu painajaismaiseksi, kun äiti katoaa joka-aamuisella uintiretkellään. Surun ja epätietoisuuden keskellä Eetun pitäisi selvitä juuri alkaneesta lukiosta ja hämmentäviksi muuttuneista ihmissuhdekuvioista. Jokin äidin katoamisessa ei tunnu Eetusta aidolta ja hän alkaa tutkia asiaa. Oliko kyseessä todella onnettomuus, ja miksi meribiologiäidin tutkimukset tuntuvat kiinnostavan outoja tahoja? Teosparin jälkimmäinen osa Bengtskär itä kahdeksan ilmestyy keväällä -23. Leena Paasio (s. 1974) on aiemmin julkaissut kaksi romaania aikuisille Melkein äiti (Kosmos, 2015) ja Menetetty tyttö (Kosmos, 2017). Hän on myös äidinkielenopettaja ja Itämeri-lähettiläs, joka harrastaa itsekin purjehdusta.
Tekijä: Paasio, Leena
ISBN: 9789510478905

Manda ja Malin käyvät ysiluokkaa. On kevätlukukausi, ja bestikset asuvat pienessä kunnassa, jossa ei todellakaan tapahdu juuri mitään. Parivaljakkoa kutsutaan pyöräilijöiksi, koska he niin usein pyöräilevät ympäriinsä jotakin jännää etsien - poikaa, juhlia, vähän rakkautta, mitä vain. Ja kun he eivät ole pyörien selässä, he notkuvat melkein joka päivä kioskilla tai kirjastossa. Kun parhaimman näköinen poika, jonka Manda tietää, alkaa työskennellä pitseriassa, tuntuu siltä, että elämä voi vihdoin alkaa. Mutta kiinnostaako hän koko tyyppiä yhtään, vai onko hän pojalle aivan liian tavallinen? Ja kuinka kiinnostunut hän on oikeastaan itsekään, loppujen lopuksi? Ellen Strömberg osaa vangita sen hetken, kun on vielä niin kovin nuori, mutta pitää itse itseään jo tosi aikuisena. Kun omasta perheestä tuntuu olevan vain harmia ja kun pukeutumis- ja musiikkityyliä täytyy vaihtaa joka toinen viikko.
Tekijä: Strömberg, Ellen
ISBN: 9789515257260

Tanssisalissa Kai on turvassa, siellä hän osaa lentää! Freestyle on palkitulla Ihana-romaanillaan valloittaneen Terentjevan odotettu uutuus. Katutanssin rytmeihin kirjoitettu säeromaani pohtii ystävyyden ja oman seksuaalisuuden etsimisen kysymyksiä. Kai ja Mandi eivät muista aikaa ennen tanssia – tai ennen toisiaan. He ovat erottamattomat ystävät, joiden askelkuvioihin tulee yllättäen säröjä, kun Mandi ihastuu tanssikoulun tyttöön. Kai taas ei tiedä kiinnostaako häntä seurustelu ylipäänsä. Kai on kyllästynyt itseään koskeviin olettamuksiin, joiden muotteihin hän ei sovi. Hän on alkanut kuitenkin aavistaa, että hänellekin voisi olla olemassa oma lokero. Terentjeva kirjoittaa oivaltavasti ja sensitiivisesti aseksuaalisuudesta. Kirjailijan oma tanssitausta sykkii elävänä säeromaanin rytmeissä. Dess Terentjeva (s.1992) on tamperelainen kirjailija, jonka nuortenromaani Ihana (2021) voitti WSOY:n TaajuusZ-kirjoituskilpailun ja valittiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- sekä Topelius-palkintoehdokkaaksi. Terentjeva on kirjoittanut myös kaksi fantasiakirjaa yhdessä Susanna Hynysen kanssa.
Tekijä: Terentjeva, Dess
ISBN: 9789510486368

Yltäkylläinen YA-romaani yhdistelee murhamysteeriä, kummitustarinaa ja romantiikkaa. Transpoika Yadrielin isä ei halua hänen osallistuvan siirtymäriittiin, jossa nuoret brujo-miehet saavat voiman vapauttaa esi-isien henkiä tuonpuoleiseen. Yadriel päättää suorittaa rituaalin luvatta. Kun murha vavisuttaa tiivistä yhteisöä, Yadriel yrittää todistaa kykynsä vapauttamalla uhrin hengen. Hän kuitenkin kutsuu esiin väärän henkilön: hurmaavan mutta raivostuttavan Julianin. Liittyvätkö kuolemat toisiinsa, ja onko Yadriel valmis luopumaan Julianista?
Tekijä: Thomas, Aiden
ISBN: 9789511395232

Jesse asuu äidin kanssa Vaskikylässä. He muuttivat sinne vähän aikaa sitten. Jessen isä on vankilassa. Sofia on 15-vuotias. Jesse on ihastunut tyttöön. Hän pelkää, että Sofia ja muut kaverit saavat tietää isästä. Eräänä iltana Jesse on matkalla kotiin, kun kaksi poikaa hyökkää hänen päälleen. Toinen poika huutaa: ”Sun isä tappoi mun isän!”
Tekijä: Tiainen, Marja-Leena
ISBN: 9789523044647
Sivumäärä:
Jesse asuu äidin kanssa Vaskikylässä. He muuttivat sinne vähän aikaa sitten. Jessen isä on vankilassa. Sofia on 15-vuotias. Jesse on ihastunut tyttöön. Hän pelkää, että Sofia ja muut kaverit saavat tietää isästä. Eräänä iltana Jesse on matkalla kotiin, kun kaksi poikaa hyökkää hänen päälleen. Toinen poika huutaa: ”Sun isä tappoi mun isän!”
15-vuotias Rene Kolppanen on selvinnyt yläkoulusta noudattamalla isoveljensä sääntöjä: ”A) Älä tee itsestäsi numeroa. B) Ole huomaamaton. C) Ole keskiverto. D) Älä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin.” Pian Rene voi jättää taakseen koulun, kylän ja ihmiset. Kuka nyt haluaisi jäädä Kiukaisille? Siellä ei tapahdu mitään, eikä tule koskaan tapahtumaankaan. Kukaan kuuluisa ei ole koskaan tullut Kiukaisilta.*Mutta juuri kun maali häämöttää, Rene alkaa epäillä. Onko vaatimattomuus ja näkymättömyys sittenkään minkään väärti? Kolme kuukautta ennen koulun loppua Rene saa hullun idean. Jos kerran tähdet eivät tule heidän luokseen, heidän pitää mennä niiden luokse. Tai tarkemmin ottaen heidän pitää itse ryhtyä sellaisiksi. Poikabändiksi.Koulun kaunein tyttökin alkaa pitää paikallista poikabändiä, jos nyt ei maailman siisteimpänä, niin ainakin hyvänä vitsinä. Mutta mikä alkaa heittona (coverbiisit, taustanauhat, hauska koreografia ja rutkasti itseironiaa), muuttuu pian oikeaksi yritykseksi. Rene saa huomata että joskus elämässä kannattaa uskaltaa. Vai kannattaako?Kotitekoisen poikabändin alkeet on hurmaava kasvutarina, johon on salavihkaa lisätty mausteeksi nerokkaita juonenkäänteitä, pettämätöntä sarkasmia ja aitoa nuoruudenvimmaa. * ”Siinä se nähtiin, tätä juuri tarkoitin! Kukaan ei tunne Kiukaisia. Jopa oma kustantaja taivuttaa sanan väärin. Se on KIUKAISIIN ja KIUKAISISTA. Mutta turha sitä on oikoa tässä ja nyt. Kuka sen muistaisi? Aivan sama kuin yrittäisi saada kauniiden tyttöjen huomiota kiltisti pyytämällä. Ei, mikään ei muutu, jos yrittää mumista kiltisti. Pitää tehdä jotain. Pitää jäädä historiaan. Minulla on syyni.” Rene
Tekijä: Veistinen, Harri
ISBN: 9789515239907

Herkkä ja valloittava nuortenkirja fanituksesta ja pelkojen voittamisesta. 14-vuotiaan Miran elämän valopilkku on k-pop. Hän pakenee arkea nettiin musiikin ja ihanien ystävien pariin unohtaakseen kiusaajat, ylihuolehtivan äidin ja epätoivoisen etäihastuksen. Kun Miran suosikkiyhtye ERR0RC ilmoittaa saapuvansa Suomeen keikalle, Mira haluaa mukaan keinolla millä hyvänsä. Ensin on vain kerättävä lippurahat ja saatava äiti uskomaan, ettei keikalla ole mitään vaaroja. Mutta millaista on astua maailmaan ja kohdata netissä eletty elämä vihdoin todellisuudessa?
Tekijä: Ylimartimo, Sanni
ISBN: 9789511402916

Onko rakkaus riskin arvoinen? Ihastuttavan nuortenromaanin tunnelma on kuin La La Land -elokuvasta! 17-vuotias Evie ei vanhempiensa eron jälkeen usko rakkauteen. Varsinkaan kun hän yhtäkkiä saa kyvyn nähdä, miten kaikkien rakkaustarinat ovat alkaneet -- ja ennen kaikkea miten ne päättyvät. Mutta sitten Evie kohtaa tanssistudiolla pojan, joka on kaikkea mitä hän itse ei ole: seikkailunhaluinen, intohimoinen ja rohkea. X-niminen poika haluaa osallistua tanssikilpailuihin Evien kanssa, johon on aivan vastikään tutustunut! Evie ei todellakaan ollut suunnitellut ihastuvansa, mutta tanssiessaan X:n kanssa Evie joutuu kyseenalaistamaan kaiken mitä luuli tietävänsä elämästä ja rakkaudesta. If you want a story to make you laugh and cry (and maybe even try to tango), Instructions for Dancing has just the touch of magic you're looking for. Apple Books An endearing, affecting exploration of the journey of love... Everything Yoon touches turns to gold—and gets a film adaptation—and this cinematic supernatural romance will be no exception. Booklist, Starred Review Nicola Yoon on Jamaikalla ja Brooklynissa varttunut kirjailija ja toivoton romantikko. Hänen aikaisemmat nuortenromaaninsa Aurinko on tähti ja Kaikki kaikessa ovat olleet suuria menestyksiä ja molemmista on tehty elokuva. Yoon on myös innokas laulamaan karaokea - mutta ei, hän ei osaa laulaa. Onneksemme hänen kirjansa soivat sitäkin kauniimmin!
Tekijä: Yoon, Nicola
ISBN: 9789520440732