Vuonna 2018 ilmestynyttä suomenkielistä kauno- ja tietokirjallisuutta.
Lea
Lea on oivaltava romaani vanhan naisen havahtumisesta menneisyyteensä: oman elämän merkityksellisyyteen ja siihen, onko hän todella kyennyt rakastamaan läheisiään. Kirja valottaa myös aikuisen tyttären ristiriitaista suhdetta kuolemaa tekevään äitiinsä. Teos esittää ison ja kipeän kysymyksen: siirtyvätkö vanhempien haavat aina seuraavan sukupolven kannettaviksi? Ritva Hellsten sukeltaa toisessa romaanissaan satamakaupungin perheen arkeen, missä ilmaisemattomat tunteet sekä elämäntäyteinen ja aistillinen sisäinen maailma kohtaavat. Teoksen suomalaista elämänmenoa luotaavalle realismille ei löydy kirjallisesta lähimenneisyydestämme vertailukohtaa.
Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu
Ihmettä kaikki
Rose on poissa
Pintti
Sömnö
Kaikki anteeksi
Synninkantajat
Rouva C.
Kiehtova fiktiivinen kuvaus Minna Canthin avioliitosta, joka uhmasi ajalleen sopivia normeja.
Tellervo
Runoilija Henriikka Tavin esikoisromaani on kiusallisen todentuntuinen romanttisia komedioita ja self-help-oppaita parodioiva kertomus Tellervosta, joka on päättänyt tulla Magneettiseksi Naiseksi.
Sivuhenkilö
Autofiktiivinen teos vuodesta esikoiskirjansa julkaisseen naisen elämässä ohittaa taidokkuudellaan jopa ko fiktiivisen esikoiskirjan.
Perno Mega City : lähiöromaani
Absentia
En palaa takaisin koskaan, luulen
Elinan surma
Kotimainen historiallinen romaani uudistuu raikkaalla tavalla Kristiina Vuoren yksityiskohtaisissa ja kiehtovissa teoksissa. Elinan surmavirsi Vesilahdelta saa uusia kerroksia.
Älä mene pois
Lapsettomuuden aiheuttama tuska yllättää modernin nigerialaisen avioparin.
Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin : Carlin kirja
Aikuisen poikansa menettäneen äidin surutyönä syntynyt, muotoa ja rakennetta lennossa vaihtava pienoisromaani.
He hukkuvat äitiensä kyyneliin
Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
Novellikokoelma jatkaa samalla autofiktiivisellä tyylillä Siivoojan käsikirja -hitin jälkeen.
Rakkaudesta aseisiin
Ääriviivat
Englantilainen kirjailija matkustaa Ateenaan ohjaamaan luovan kirjoittamisen kurssia ja tapaa sekalaisen joukon eri syistä Ateenaan päätyneitä hahmoja, joiden tarinoita kirjassa kerrotaan. Ääriviivat aloittaa Rachel Cuskin kolmen romaanin sarjan, jonka loput osat tullaan suomentamaan lähivuosien aikana.
Manhattan Beach
Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
Elena Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa jatkaa taatulla laadulla kertomusta eteläitalialaisten ystävysten toisistaan erkanevista elämistä ja luokkaeroista.
Kadonneen lapsen tarina
Napoli-sarjan neljäs osa.
Exit west
Ihmisen teot
Viikko on pitkä aika
Linna on aina ollut kotimme
Goottilaista tunnelmaa huokuva tarina Blackwoodin sisaruksista, jotka elävät eristyksissä kyläyhteisön laitamilla. Julkaistu Yhdysvalloissa alunperin vuonna 1962.
Punainen osoitekirja
Argonautit
Syvien pohdintojen jaosto
Sulavasti eteenpäin soljuva kertomus avioliitosta, jonka sisälle on ripoteltu erillisiä pieniä tarinoita ja anekdootteja. Jenny Offillin tapa kertoa on samaan aikaan vakava ja humoristinen.
Surulla on sulkapeite
Ted Hughesin Crow-runokokoelmasta kuvastonsa ammentava proosarunoteos käsittelee surutyön haikeat, kauniit ja rumat puolet variksen siipien kahinan säestämänä.
Joka veljeään vihaa
Loistava menneisyys : Patrick Melrosen tarina I - III
Toivoa sopii : Patrick Melrosen tarina IV - V
Unelmien tiedekunta
Fiktiivinen, ajassa hyppelehtivä kertomus Valerie Jean Solanasista, joka tunnetaan parhaiten SCUM-manifestistaan ja Andy Warholin ampumisesta. Kirjailija Sara Stridsberg on kohun ravisteleman Ruotsin Akatemian jäsen, mutta tämä teos on julkaistu Ruotsissa jo 2006.
Nimeni on Lucy Barton
Äkäpussi
Anne Tyler aloittaa Hogarth Shakespeare Projectin suomennettujen teosten sarjan modernisoidulla versiolla näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään.
Evoluutio: miten lajit kehittyvät?
Ajanmukaista perustietoa evoluutiosta selkeästi ja kansantajuisesti.
Kuoleman ja elämän kysymys
Kirja käsittelee yksilöiden, lajien, teknisten härpäkkeiden ja yhteiskuntien itsetuhoisuutta evoluutiobiologisin silmin. Lyhytnäköisyys jyllää niin luonnossa kuin taloudessa, samoin kuin vastapuolen hämääminen. Kontrolli ja yhteistyö voivat kuitenkin estää tuhon.
Loputtomat loiset
Loisten evoluutiobiologiasta, ekologiasta ja patologiasta hauskasti ja asiantuntevasti. Mukana myös mainioita tarinoita kenttäbiologin kokemuksista ja kommelluksista.
Tauteja luonnosta
Metsäeläintieteen professori valistaa eläinten levittämistä loistauteideista. Tietomäärää keventämässä monet muistelot pitkän uran varrelta.
Myyrän salainen elämä
Pieni ja yleinen eläin ei tarkoita samaa kuin mielenkiinnoton, päinvastoin. Ylönen osaa todella avata lukijalle myyrien elämän eri puolia sekä niiden merkitystä Suomen luonnolle. Mukana myös suloisia tarinanpätkiä metsänmyyrän elämän eri vaiheista.
Ilves
Tutkittua tietoa Suomen ainoasta luonnonvaraisesta kissapedosta. Ilveksen erityispiirteet ja elintavat tulevat tutuiksi, mutta myös suomalainen ilvestutkimus.
Teerenelämää: metsäkanalinnut vuodenkierrossa
Erityisesti teerestä ja muista metsäkanalinnuista tehtyjen tutkimuksien yhteenvetoa. Oppikirjamaisuudesta huolimatta sivuilta huokuu lämpö ja vuosikausien innostus aiheeseen.
Suomen kimalaiset
Seppo Parkkinen, Juho Paukkonen ja Ilkka Teräs ovat tehneet tarpeellisen kirjan Suomen kimalaisista. Määrityskaavojen lisäksi kirjassa on paljon tietoa kimalaisten elintavoista ja niiden merkityksestä. Ilman kimalaisia jäisimme paitsi metsämarjojamme!
Kasvien vallankumous: ovatko kasvit jo keksineet tulevaisuuden?
Kasvineurobiologi johdattaa meidät kasvien muistiin ja älykkyyteen. Kasveja tutkimalla voi löytää ratkaisuja tulevaisuuden polttaviin ongelmiin niin maan päällä kuin avaruustutkimuksessakin. Tämä kirja räjäyttää käsitykset kasveista!
Metsätyypit: kasvupaikkaopas
Kirja on päivitettu ja korjattu versio aiemmista metsätyyppi-oppaista. Kiistelty metsäluokitus on heikkouksistaan huolimatta nopea tapa tehdä metsämäärityksiä, jos kasvituntemus on hallussa. Luokitusta käytetään niin metsäammattilaisten kuin luonnonsuojelijoiden toimesta.
Suotyypit ja turvekankaat
Päivitetty suotyyppiopas! Suomi on soiden maa. Soiden monimuotoisuus avautuu paremmin, kun osaa erottaa soiden ominaispiirteet. Suotyyppiopas kulunee retkeilijöiden ja luontokartoittajien käsissä. Sopii myös kaikille muille suohulluille!
Ensi askeleet Suomen luontoon: luonto-opas Suomen ystäville ja maahanmuuttajille
Kirjan idea on mainio, mutta toteutus sekava ja täyteen ahdettu.
Luonnon lumo
Petteri Saarion ylistys suomalaiselle luonnolle. Kirja kertoo luontosuhteesta, luontodokumenttien teosta ja luonnon parantavasta voimasta. Sympaattinen ja voimauttava luontokirja!
Minun sienipolkuni
Surun sumentama nainen päätyy sienikurssille. Sienet tuovat sisältöä elämään helpottaen samalla surua. Kirjaa voi suosittaa niin sureville, sienestäjille kuin sienien biologiasta kiinnostuneille.
Merikirja
Kirja kertoo kyseenalaisesta yrityksestä pyydystää holkeri eli jäähai. Muistelemisen ohella Strøksnes lataa aimo annoksen tietoa merten biologiasta, merimytologiasta sekä elämästä valtameren varassa. Imaiseva sekoitus omakohtaisuutta ja tietoa!
Pohjoinen: jälkemme maailman laidalla
Luontokuvaajan huikea teos Saamenmaasta! Upeiden kuvien lisäksi värikäs kieli ja tiedon runsaus vyöryy lukijan päälle. Kirja on sekä klassinen luontokirja että tietopaketti subarktisesta luonnostamme, sen kohtaamista uhista ja saamelaisalueen elämän haasteista. Tutustu pohjoiseen ennen kuin se on myöhäistä, vaikka sitten vain tämän kirjan välityksellä!
Toppatain alla on sydän
Selkopakinoita. Kirja on ensisijaisesti tarkoitettu suomen kieltä opiskeleville. Pakinat kertovat suomalaisesta elämästä ja säästä.
Tulin Suomeen
Kirjassa yhdeksän Suomeen muuttanutta maahanmuuttajaa kertoo kokomuksiaan Suomesta.
Juurihoitoa
Hanna Männikkölahden laatima selkomukautus Miika Nousiaisen suositusta romaanista. Selkokirjaksi laaja, ei sovi aivan aloittelijalle. Kirjassa on kuitenkin hyvin paljon vuoropuhelua, mikä tekee lukemisen helpoksi. Romaani, joka alkaa Helsingin Karhupuistosta ja jatkuu maailman ääriin. Pekka Kirnuvaaran isä häipyi poikansa elämästä kauan sitten. Hammaslääkärissä Pekalle paljastuu, että hänellä on veli, Esko. Veljekset lähtevät selvittämään isänsä kohtaloa ja päätyvät matkallaan Ruotsin ja Thaimaan kautta Australiaan asti. Löytyykö isä? Miten veljesten elämät muuttuvat?
Tämä on minun lauluni
Selkokielisiä runoja. Kirjoittaja haluaa kertoa siitä, että lukuhäiriö ei ole este kirjoittamiselle. Runojen muokkaamisessa kirjailijaa on auttanut Ari Sainio.
Lauralle oikea
Suoraan selkokirjaksi kirjoitettu chic lit -romaani. Kertoo kevyesti nuoren naisen elämästä.
Hyvä päivä : lyhyitä novelleja
Kirjan novellit kertovat tavallisesta elämästä. Kirja on kirjoitettu suoraan selkokielelle.
Helsinkiin
Juhani Ahon vuonna 1889 ilmestyneen kirjan selkomukautus kertoo nuoresta ylioppilaasta, joka saapuu Helsingkiin opiskelemaan. Edellyttää noin 800 suomen kielen sanan osaamista. Vaikeat harvinaiset sanat on selitetty selkokielellä. Kirjan lopussa on sanasto- ja kielioppiharjoituksia.
Anna-Liisa
Minna Canthin klassikkonäytelmä lyhennettynä ja selkomukautettuna näytelmänä. Vaatii noin 1200 suomen kielen sanan osaamista. Harvinaisempia sanoja on selitetty. Lopussa sanasto- ja kielioppiharjoituksia.
Köyhää Kansaa
Minna Canthin Köyhää kansaa -kirjasta tehty selkokirja. Artemira-kustantamon Finnish easy reading -sarjaa. Kirjan lukeminen edellyttää noin 1200 suomen kielen sanan osaamista. Vaikeita sanoja on selitetty. Kirjan lopussa on tehtäviä.
Kun on tunteet
Selkomukautus Maria Jotunin kertouskokoelmasta, jonka aiheena on rakkaus ja avioliitot. Alkuperäisteos ilmestyi 1913. Edellyttää noin 1800 suomen kielen sanan osaamista. Kirjassa on tehtäviä. Vaikeita sanoja on selitetty.
Laulu tulipunaisesta kukasta
Johannes Linnakosken klassikkoromaani selkokielisenä versiona. Vaatii noin 1800 suomen kielen sanan osaamisen. Harvinaisempia sanoja on selitetty. Kirjan lopussa sanasto- ja kielioppitehtäviä.
Arjen taitaja
Opetushallituksen kustantama selkokielinen opaskirja nuorelle, joka muuttaa pois kotoa. Kirjassa kerrotaan siivouksesta, ruoanlaitosta, työsopimuksista, tärkeistä asiakirjoista, työssäkäynneistä sekä erilaisista asumiseen liittyvistä seikoista. Kirja on kierreselkäinen ja hauskasti kuvitettu.
Minä Odotan sinua
Päiväkirjamuotoinen selkokirja, jonka kertojana on nuori vasta-avioitunut nainen sota-aikana. Kirja kertoo sota-ajan elämästä kotirintamalla, nuoresta rakkaudesta ja peloista. Kirjan alussa on sanasto, jossa selitetään erikoissanoja ja sota-aikaan liittyviä termejä.
Selkoa Jeesuksesta
Jeesuksen elämä ja opetukset selkosuomeksi. Suoraan selkokielelle kirjoitettu kirja, jossa esitellään Jeesuksen elämä Raamatun pohjalta. Kirjan lopussa keskeisiä termejä selitetään englanniksi.
Red Dead Redemption II
Pelissä seikkaillaan vuoden 1899 villissä lännessä. Sivistys ja laki valtaavat alaa. Lainsuojattomien ja bandiittien toiminta alkaa olla entistä vaikeampaa. Tämän lännentarinan päähenkilö on Arthur Morgan, karski lainsuojaton jolla on hyvä sydän.
Call of Cthulhu
H.P. Lovecraftin kauhutarinoihin pohjautuvassa tarinassa seurataan yksityisetsivä Edward Piercen tutkimuksia. Juoni käynnistyy, kun outo tapaus löytää tiensä Edwardin pöydälle ja hänen on matkustettava Massachusettsin Dark Islandille saadakseen lisätietoja. Pelissä on tunnelmallinen maailma ja hyytävä tunnelma.
Hitman
Hitman-salamurhapelissä matkataan tehtävien mukana mm. Ranskaan, Italiaan, Marokkoon ja Thaimaahan. Maailman tasapainoa järkyttää jälleen uusi salajuoni jonka selvittämiseen kelpaa vain yksi henkilö. Salaperäinen Agentti 47. Peli on julkaistu episodipohjaisena jo 2016, mutta nyt kaikki jaksot ovat samassa paketissa.
Kingdom Come: Deliverance
Kiitelty keskiaikasimulaatio sjoittuu Böömin provinssiin Tsekeissä. Tässä keskiaikapelissä ei loitsuja heitellä eikä lohikäärmeitä metsästetä, vaan lähtökohtana on enemmänkin saavuttaa mahdollisimman autenttinen kokemus siitä, millaista elämä on mahdollisesti ollut 1400-luvun Euroopassa. Pelin juoni nivoutuu uudeksi kuninkaaksi pyrkivien aatelisten mittelöissä kotikylänsä menettäneen kyläsepän pojan vaiheiden ympärille.
Assassins Creed: Odyssey
Assassins Creed-pelisarjan uusimmassa osassa pyöritään Antiikin Kreikan maisemissa. Historiantutkijoiden tuella kehitetyssä pelissä on autenttinen tunnelma ja kauniisti mallinnettuja oikeita rakennuksia ja raunioita. Tarinassa paneudutaan antiikin mytologiaan ja henkilöihin. Jos siis filosofit sekä Ilias ja Odysseia ovat lähellä sydäntä kannattaa ehdottomasti ottaa tämä opettavainenkin peli haltuun.
A Way Out
Tämä kahden pelaajan nerokkaasti toteutettu yhteistyöpeli alkaa jännittävällä vankilapaolla joka täytyy toteuttaa kellontarkasti ja hiuksenhienosti. Pelin reaaliaikaisuus tarjoaa ovelan tavan käyttää samanaikaisesti tapahtuvia asioita pelimekaniikkana. Esimerkiksi samalla kun toinen pelaajista hämää vartijaa, voi toinen siirtää wc-pöntön väliaikaisesti paikaltaan pakotunnelin valmistelua varten. Ehdottomasti kokeilemisen ja kokemisen arvoinen peli. Vinkkinä myös että tämä peli toimii hienosti yhteisenä aikana vaikkapa pariskunnille.
Vampyr
Tässä toimintaroolipelissä paneudutaan vampyyrinä olemiseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin ja haasteisiin. Pelihahmona toimivan lääkäri Jonathan E. Reidin on siis säännöllisesti juotava viattomien verta selviytyäkseen. Tilannetta ei lainkaan helpota se, että vampyyrinmetsästäjät hengittävät niskaan ja ajavat lääkäriämme ahtaalle. Pelissä on useita erilaisia loppuja jotka riippuvat mm. siitä kuinka paljon vampyyrimme kellistää sivullisia pelin kuluessa.
Far Cry 5
Verenhimoiset tuomiopäivän lahkolaiset kiusaavat idyllistä Hope Countya nykypäivän Yhdysvalloissa. Lahkolaisongelmaa päätyy lopulta ratkaisemaan melko kokematon poliisi. Toimintapelin kuvio on valmis. Tässä pelissä on valtavan suuri ja avoin maailma jossa voi myös kalastaa ja löytää hupia ihan vain luonnossa samoamisesta.
God Of War
Sodanjumala Kratoksen seikkailut ovat Playstationin parhaiten tunnettuja pelejä kautta aikain. Tästä huolimatta nykyiselle konsolisukupolvelle ei ole saatu God of War-peliä ennen kuin nyt. Uusimmassa GoW-pelissä ei enää seikkaillakaan Kreikkalaisten jumalten seassa vaan tapahtumapaikka on vaihtunut hyytävään kylmään Pohjolaan. Kratos on asettunut aloilleen ja saanut pojan nimeltä Atreus. Tarina käynnistyy tilanteesta, jossa Kratosin vaimo on juuri kuollut. Jäyhä isähahmo on jäänyt kahden poikansa kanssa, johon hän ei saa mitään yhteyttä. Samassa kaksikon kotimetsään ilmestyy joukko epäkuolleita, sekä tuntematon hahmo, joka ei tunne kipua, mutta väittää tuntevansa Kratosin menneisyyden...
Detroit: become human
Quantic Dreamin Detroit: Become Humanissa painitaan muusta scifistä tutun keinoälyn problematiikan kanssa. Miten ihmiskunnan tulee suhtautua tietoiseksi kehittyneeseen keinoälyyn? Onko ihmiskunta ylipäänsä kelvollinen sellaista komentamaan. Pelin tarina alkaa panttivankitilanteesta, jossa ohjelmoinnista vapaa ihmisenkaltainen androidi uhkaa hypätä parvekkeelta pikkutyttö mukanaan. Peli siis ottaa otteeseensa heti alkumetreiltä eikä päästä irti ennen kuin huikea scifitarina on lopussa.
Life is Strange: Before the storm
Rachel on koulun tähtioppilas, lähtöisin hyvästä perheestä, kaunis ja kaikkea sitä mitä Chloe ei koe olevansa. Vastakohtaisuuksista huolimatta, tai juuri niiden vuoksi, tytöt ystävystyvät. Life is Strange: Before the Storm kertoo kolmen jakson kautta tarinan aikuistumisesta ja ihastumisesta. Se käsittelee hienosti ystävyyden eri puolia ja teemoja, ja kuvaa rohkeasti myös keskinäistä riippuvuutta ja varjopuolia, joita ystävyys voi aiheuttaa ihmisen elämässä Kyseessä on ns. esiosa aiemmin julkaistulle pelille jonka nimi on vain "Life is Strange"
The Raven: Legacy of a master thief (Remastered)
Tässä vuoteen 1964 sijoittuvassa klassisessa salapoliisitarinassa selvitetään jalokivivarkautta. Pelissä on aikaa miettiä ja pohtia koska mekaniikaksi on valikoitunut perinteinen Point and Click-tyyli. Pelihahmona toimii yllättävästikin keski-ikäinen Sveitsiläinen konstaapeli Anton Jakob Zellner, jonka aiempi kokemus etsivänhommista rajoittuu lähinnä dekkarikirjallisuuden ahmimiseen.
Oksi
Villimpi pohjola : Irtiotto
Siegfried. III. Jumalten iltahämärä
Corto Maltese : Ekvatoria
Mikki ja hukkunut meri
Bois-Mauryn tornit 3 : Germain
Bouncer. Osa 5 : susinaaraiden saalis
Pornojuttu
Sisaret 1918
Robert Sax 2. Kadotetut paratiisit
Maggy Garrisson 2. Mies, joka löytyi vuoteestani
Stallun pata
Kaaren kertomus
Vion tarinat. I, Pelko
Naamiot
Pelastaja ja muita tieteistarinoita
kadonnut laivasto. 4, Uljas
Kolmen kappaleen probleema
Armada
Poltettu maa
Ambrosia
kuinka aika pysäytetään
Nescitus
Avaruusajan unelmia
Narrin salamurhaaja
Salamurhaajan oppipoika
Uljas uusi maailma
Darien
Iso härkä
Genreblender
Nova 2016 -antologia
Kadotus
Seireenit
Malafrena
Salaisuuksia Delobriandissa
Praedor : kahden maailman seikkailijat
Hämärikkö
Sirkus Synkkä
Vaqiriksen uhka
Muuntohiili
Sälekaihtimien sulkijat
Heräilevät jumalat
Kuunnousu
Uponneen jumalan uni
Karhunkiertäjä
Kesämaa
Elysionin tuli
Leo Trotskin Ajastin
Lasisaari
Ylenemisen kaivo
Ajan sankari
Narrenturm
Renaten tarina
Menneisyyden kaiku
Faol
Petsamon rata
Silmarillion
Pimeän verkon oraakkeli
Karhun morsian
Hiljaiset joet
Nefrin tytär
Muinainen ja tuleva kuningas
Tähtisade
Tähtipöly
Kotkasoturien taru. 1. osa, Soturin oppivuodet
Minä valitsin sinut
Laura Lehtolan Minä valitsin sinut on verrattain kepeä kirja isoista aiheista. Arvosteluissa puhuttiin jopa kirjan nuortenkirjamaisesta kirjoitustyylistä. Onko tämä huono juttu? Ei välttämättä. Kirja saattaa jopa tavoittaa lukijoita, joille vaikeamman teoksen aloittaminen olisi mahdotonta. Minä valitsin sinut käsittelee kahden naisen rakastumista ja parisuhdetta sekä perheen perustamista aikana, jolloin naisparien hedelmöityshoidoista käytiin kiivaita ja homofobisia keskusteluja mediassa ja eduskunnassa. Kirja kommentoi myös bi/panseksuaalisuutta. Suomeksi kirjoitettuja "ihan peruselämää" kuvaavia sateenkaaritarinoita on edelleen vähän. Sateenkaarihyllyä dominoi englanninkielinen ja siitä käännetty kirjallisuus. Hienoa siis, että Lehtolan kolmas kirja kertoo juuri tästä aiheesta ja kuvaa samalla 2000-luvun historiallista muutosta myös Suomessa ja suomalaisessa ilmapiirissä sateenkaariperheisiin (ja muuten queer-tyyppeihin) liittyen. Kaunokirjallisten ansioiden lisäksi teos toimii omanlaisenaan historiallisena dokumenttina. 3/5
Loiste
Syvään päähän
Kate Daviesin Syvään päähän alkaa erittäin höttöisesti. Päähenkilö Julia tajuaa, että edelisestä seksikerrasta on mennyt kolme vuotta ja asialle on tehtävä jotakin. Epäonninen yhden illan suhde miehen kanssa saa ajatukset muihin vaihtoehtoihin ja pian sukelletaankin jo pää edellä Lontoon lesbopiireihin. (Vienoisena sivuhuomiona mainittakoon, että joka ikisellä sivulla vilahtaa sana "seksi" ainakin kerran.) Kevyen alun jälkeen keskitytään kuvaamaan Julian ensimmäistä parisuhdetta naisen kanssa. Kirja saa synkempiä sävyjä ja syvempää sisältöä väkivaltaisen suhteen käsittelyn kautta. Tarinaa viedään eteenpäin hienovaraisesti ja taitavasti -välillä lukijakin päätyy epäilemään itseään. Parasta antia kirjassa on erilainen sivuhenkilöiksi jäävien ystävien/terapeuttien/vanhempian jengi, joka on päähenkilön puolella ja tukena kaiken sekoilun keskellä. 3,5/5
Vedet silmissä
Vedet silmissä on Veera Vaahtera –nimimerkillä kirjoittavan Pauliina Vanhatalon uusi romaani. Vaikka Vedet silmissä löytyykin viihdehyllystä, alkaa tarina suru-uutisella. Päähenkilön Jennan veli on kuollut. Muutenkaan ei mene ihan niin kuin Strömsöössä vaan stand up -ura takkuillee ja poikaystävä ei vielä neljän vuoden jälkeenkään ole kiinnostunut esittelemään Jennaa perheelleen. Kuolleen veljen asioita setviessään Jenna päätyy remontoimaan mummonsa vanhaa taloa ja rakkauttakin ilmenee horisonttiin. Raskaasta alkuasetelmastaan huolimatta kevyehkö kesäkirja, jossa surraan ja iloitaan, pohditaan omaa identiteettiä ja puhutaan stand upista. Mukava lisä suomenkieliseen sateenkaariviihdekirjallisuuteen. 2,5/5
Tunnustus
Jessie Burtonin Tunnustus on tarina kahden naisen välisestä rakkaudesta, äitiydestä, kirjailijuudesta ja siitä, miten tärkeää omien juurien tunteminen on. Kolmekymppinen Rose on kasvanut isänsä kanssa eikä ole koskaan tuntenut äitiään. Elämä on muutenkin jumissa mitäänsanomattoman työpaikan ja parisuhteen kanssa. Äitinsä kohtaloa jäljittäessään Rose päätyy Connie Holden-nimisen kirjailijan, äitinsä entisen kumppanin, avustajaksi ja salaisuuksien vyyhti alkaa vähitellen purkautumaan. Tunnustus on ihan mukava viihdekirja, nopeasti luettu, naishahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja lesbojenkaan kuvaus ei sorru pahimpiin kliseisiin. 3/5
Kalasatama
Raivokas, vihainen, suorastaan hengästyttävä teos joka sekoittaa kaikkea mahdollista (auto)fiktiosta poliittiseen julistukseen. Ajoittain erinomaisen hauska ilkeydessään. (Nauroin Miki Liukkos-jutuille. Anteeksi.) Kalasatama käsittelee kaikkea mahdollista: misogyniaa (maailmassa ja sateenkaariyhteisöissä), #metoo-liikettä, mielenterveysongelmia ja niiden hoitoa, kirjoittamista ja kirjallisuusmaailmaa, uskontoa, sateenkaaren eri sävyjä, jne. Valitettavasti teos myös sortuu bifobiaan kyllästyttävän käsitellyllä tavalla (jos syrjit, keksi edes joku uusi tapa!).Olisi ihanaa ajatella, että sateenkaariporukat pitävät toistensa puolia ja vahtivat selustaa, mutta toisaalta myös Aro kirjoittaa yhteisöjen katoamisesta ja mm. niissä hyvinvoivasta misogyniasta ja vihamielisestä suhtautumisesta erilaisiin identiteetteihin. Tämä selittänee kirjan nihkeää suhtautumista biseksuaaleihin, vaikkei olekaan tekosyy. Kalasataman kauneus onkin ehkä juuri siinä, että vaikkemme olisikaan samaa mieltä Aron kanssa, tuo tämä teos selvin sanoin esille sukupolvien välisen kuilun sateenkaariyhteisöissä ja antaa ikkunan myös edellisen sukupolven maailman ymmärtämiseen. Osittain liikaa (ja liian nopeasti) muuttunut maailma (ja kadonneet lesbobaarit!) selittävät teoksen katkeraa sävyä. On vaikeaa ymmärtää nykynuorison vapaampaa elämää, kun itse on joutunut elämään vihapuheen ja väkivallan keskellä. Joka tapauksessa kirjan kauneus jää bifobian jalkoihin ja se on sääli. Ilmankin olisi saatu kirja aikaiseksi! Ja aivan erinomainen kirja! Meneekö tämä sateenkaarihyllyyn vai ei? Voiko tämän ajatella olevan kirja, jossa käsitellään bifobiaa vaikka myös ollaan fobisia? 3/5
Vieraat
Johanna Sinisalon Vieraat on teoriassa kauhua, mutta käytännössä kauhuelementit ovat tarinassa aika vähissä. Tarinan keskiössä on karmiva 6-vuotias, ja kukapa ei lapsia pelkäisi. Kuusivuotias kuulee ääniä ja tekee kaikenlaista jäynää vanhempiensa selän takana. Lopussa veri lentää. Jos hitaasti aukeava jännitys ja Hohdon kauhukaksoset kiinnostavat, tässä saattaa olla sinun kirjasi. Vieraat-romaanin keskuudessa on sateenkaariperhe, kahden lesbon ja heidän lastensa muodostama ydinperheyritys. Silmiinpistävää on lähes homofobinen perhekuvaus, jossa kumpikin vanhempi on synnyttänyt yhden lapsen, nimennyt synnyttämänsä lapsen ja antanut kyseiselle lapselle etunimen sekä oman sukunimensä. Lapset myös kutsuvat biologista äitiään äidiksi ja toista äitiään etunimellä. Kuvaus muistuttaa pikemminkin uusioperhettä kuin kahden äidin sateenkaariperhettä. Kummallisen perhekuvion lisäksi tarinassa on maailman raskain ja ahdistavin parisuhde, jossa yksi viipottaa missä lie ja toinen hoitaa kodin ja lapset. Kauhuelementit tulevatkin oikeastaan nimenomaan perhe- ja parisuhdekuvauksesta. 3/5
Rakastan ihmistä
Rakastan ihmistä on dialogimuotoon kirjoitettu tietokirja biseksuaalisuudesta suomalaisessa kontekstissa. Teos sekoittaa tutkimustietoa ja haastatteluja, mukaan mahtuu myös paljon populaarikulttuuriviitteitä. Suomessa aiheesta ei vielä juurikaan löydy tietokirjoja, joten tämä teos on tervetullut lisä kentälle. Sisällöltään helposti lähestyttävä ja nopeasti luettava teos, tosin dialogi tuntuu kummalliselta valinnalta kerrontatavaksi. Dialogimuoto ei tuo kirjaan mitään lisää. Rakastan ihmistä on perustietoteos. Mitään mullistavaa tässä tuskin aiheen tuntevalle on. Kirjassa käydään läpi mitä biseksuaalisuus ylipäänsä on, minkälaisia ennakkoluuloja biseksuaali kohtaa niin heteroiden kuin sateenkaari-ihmistenkin suunnalta sekä osallistutaan keskusteluun biseksuaalisuus-sanan tarpeellisuudesta. Erityisesti suosittelisin kirjaa ihmisille, joille aihe ei ole tuttu sekä niille, jotka löytävät itsestään ennakkoluuloja biseksuaaleja kohtaan. Bonuksena Apila Pepitan ihana kuvitus. 2/5
Sen pituinen se
Sen pituinen se on ajoittain pröystäilevä, tyhjänpäiväiseen filosofointiin sortuva tarina homomiehistä ja heidän heteronaisystävästään. Valtteri, Tom ja Erika muodostavat omanlaisensa valitun perheen, jossa aina toisinaan piipahtaa myös joku muu. Tarinassa matkataan 1990-luvun alusta lähes nykypäivään ja siinä sivussa henkilöhahmot kasvavat idealisteista nuorista väsyneiksi keski-ikäisiksi. Mukaan mahtuu loputtomasti keskustelua taiteesta, seksistä ja ihmissuhteista, sekä tietenkin seksin harrastamista, itsensä etsimistä, mitä näitä nyt on. Saarakkala on taitava kirjailija ja kuvaa homokulttuuria ja aikakautta tuskallisen tarkkanäköisesti. Uskon joka sanan, vaikka ärsyttääkin. Kaikki hahmot ovat rasittavia ja vaikeasti pidettäviä tyyppejä, joiden kanssa en ikipäivänä viettäisi vapaa-aikaa. Se ei tietenkään tee kirjasta huonoa. Päinvastoin, tarinan hienous piilee sen epätäydellisissä, ärsyttävissä, hemmotelluissa ja rasittavissa henkilöhahmoissa. Ainoastaan kodittomana ympäri Eurooppaa vaeltava Tom ansaitsee lukijalta mitään empatiaa. Erityisen hieno on kirjan viimeinen osuus, jossa Nero (Erikan lapsi) aikuistuttuaan katselee keski-ikäisiä vanhempiaan turhautuneena ja uusien ja parempien ideaalien värittämillä silmillä. Nuoret kun aina osaavat jotain uutta ja hienoa ja parempaa. Erityisen hienoa teoksessa on erittäin epämukavat ja epätäydelliset (ja näin ollen realistiset) seksikuvaukset. 3/5
Kaikki elämästä(ni)
Antti Holman romaani Kaikki elämästä(ni) on mukana vinkkilistalla lähinnä varoittavana esimerkkinä. Kaikki elämästä(ni) on autofiktiivinen teos Antista, joka yrittää kirjoittaa kirjaa. Antti matkustaa ja muistelee vanhoja matkojaan ja on kateellinen kavereilleen, joilla on ollut traumaattinen lapsuus ("Niillä on sentään jotain josta kirjoittaa."). Muuta juonta tai sisältöä kirjassa ei ole. Jos tämä olisi puhdas elämäkerta, sanoisin että Holma on harvinaisen hemmoteltu ja suuriegoinen keskiluokkainen ihminen, jonka ei pitäisi todellakaan kirjoittaa elämästään yhtään mitään. Noh, tämä on autofiktiota, mikä pelastaa hieman. Silti en saanut juuri mitään irti tästä tarinasta. Häpeän käsittely on ainoa aidosti hieman kiinnostava teema, mitä kirjasta löytyy. Fiktiivinen Antti on oikeastaan aika rasittava ja ikävä tyyppi ja ilmeisesti vihaa naisia. Kirjassa on myös paljon munaa ja kaikenlaisia eritteitä. Tämä on kuulemma humoristinen teos, vaikka huumorin löytämiseen olisi lienee tarvittu suurennuslasi tai vähintään äänikirjaversio. En tiedä, voinko suositella tätä kenellekään. 1/5
Väkivallan historia
Edouard Louisin toinen suomennettu romaani Väkivallan historia ilmestyi jo vuonna 2016, mutta suomennoksen saimme vasta viime vuonna. Väkivallan historia on Ei enää Eddy-romaanin tavoin omaelämäkerrallinen kertomus. Myös tässä teoksessa pysytään masentavissa teemoissa. Tarinan keskiössä on raiskaus ja teoksen väkivallan kohteeksi joutunut Edouard kuuntelee koko kirjan ajan, kuinka hänen sisarensa kertoo tapahtuneesta miehelleen. Vaikka seksuaalinen väkivalta ei missään nimessä ole kirjallisuudessa uusi teema, on miehiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta kuitenkin edelleen harvinaisempi aihe. Kirja ei siloittele tai selittele mitään, myös kuvaus raiskauksesta on realistinen. Väkivallan historia on hankala kirja suositella ankean teemansa vuoksi. Ehken ainakaan antaisi sitä ensimmäisenä käteen nuorelle homokirjallisuutta etsivälle tyypille. Toisaalta taas teos on tärkeä lisä sateenkaarihyllyyn juuri teemansa vuoksi. On tärkeää, että myös miesten välisestä seksuaalisesta väkivallasta puhutaan. 3/5
Homo Line
Edith Hammars Homo line är nostalgi i serieform. 4/5
Sukupuoleen katsomatta
Susi Nousiaisen keskustelunavaus sukupuolen moninaisuudesta ja sen kohtaamisesta erilaisissa tilanteissa on erinomainen lisä suomenkieliseen sukupuolta käsittelevään tietokirjallisuuteen. Teos on helppo ja lähestyttävä perusteos, ja kirjoitettu erityisesti asiaan vihkiytymätön kohderyhmä mielessä. Tätä kirjaa kannattaakin suositella juuri niille, jotka haluavat oppia aiheesta ja ovat siihen valmiita. Edes perustietoja ei vaadita, sillä teos alkaa kattavalla sanastolla, jossa kaikki väännetään rautalangasta. Sukupuolen moninaisuuden lisäksi Nousiainen kirjoittaa ihmisten kohtaamisesta ja sen hankaluudesta, omien ennakkoluulojemme tunnistamisesta ja hyvistä kommunikaatiotavoista. Lisäksi käydään läpi yleisimmän myytit transsukupuolisuuteen liittyen, mm. transsukupuolisuuden tarttuminen ja GRID. Erityisen tärkeänä nostona pidän vähemmistöstressin käsittelyä. Siitä ei suomenkielisessä keskustelussa puhuta vielä juurikaan ja keskustelulle on huutava tarve. Sukupuoleen katsomatta on kirja, jota ei välttämättä kannata suositella sukupuolivähemmistöön kuuluville ihmisille. Kohderyhmä on selkeästi kaikki muut ja teos sisältää paljon toistoa ja rautalangan vääntöä ja tuskin antaa mitään uutta tietoa jo asiasta tietävälle. 3/5
Vain yksi yö
Mitä väliä on yhdellä yöllä?
Eleanorille kuuluu ihan hyvää
"Olen yksinäinen selviytyjä, olen Eleanor Oliphant. En tarvitse ketään - elämässäni ei ole yhtään suurta aukkoa eikä ikiomasta palapelistäni puutu ainuttakaan osaa. Olen omavarainen olento. Ainakin olen vakuuttanut niin itselleni aina."
Yllätä minut
Kun lääkäri ennustaa Sylvielle ja Danille vielä ainakin 68 yhteistä elinvuotta, iskee hätäännys: miten ihmeessä liiton saisi pidettyä kiinnostavana seitsemän vuosikymmenen ajan? Pari yrittää pitää vakaan ja onnellisen avioliittonsa tuoreena, mutta he saavat huomata, etteivät sittenkään tiedä toisistaan kaikkea ja esiin sukeltaa salaisuuksia, jotka järkyttävät koko suhteen perustaa.
Elä rohkeasti
"Elä rohkeasti, Clark", Will sanoi Louisalle ennen kuolemaansa. Nyt Louisa "Lou" Clark, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, tekee viimein unelmista totta, pakkaa raitasukkahousunsa, levittää siipensä ja muuttaa New Yorkiin. Kuhiseva metropoli huumaa, haastaa ja yllättää, eikä kaikki mene niin kuin suunniteltiin. Ja kuka todella on Louisa Clark ja mitä hän haluaa?
Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja
Tervetuloa matkalle sinkkuuden ytimeen! Bikinirajatapaus johdattaa ujostelematta ohi Tinder-sydänten kohti sinkkuelämän kiperimpiä kysymyksiä: Miksi ihastun aina vääriin tyyppeihin? Mitä tapahtuu, jos viivyn treffeillä vessassa liian kauan? Mitä yhteistä on deittailulla ja uuden Netflix-sarjan aloittamisella? Mitkä ovat viestin odottamisen viisi vaihetta?
Valo jonka kadotimme
Parikymppiset opiskelijat heittäytyvät toistensa syleilyyn syyskuun 11. päivän terrori-iskun aiheuttamassa kaaoksessa. Ainutlaatuinen ensirakkaus jättää kumpaankin elinikäisen jäljen: mikään ei voi koskaan korvata sitä mitä heillä kerran oli. Lucyn ja Gaben polut risteävät jälleen vuosia myöhemmin - mutta onko silloin jo liian myöhäistä?
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
"Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni."
Ole minun
Laurie ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Kunnes eräänä joulukuisena päivänä hän näkee bussinikkunasta miehen, jonka silmistä hän ei pysty irrottamaan katsettaan. Laurie ei voi tunteilleen mitään, vaikka hän tietää, ettei ehkä koskaan näkisi miestä uudelleen.
Pure mua
Haluaisitko sinä ihan oikean, komean vampyyrin, jolle saat tehdä mitä tahansa?
Tulikirjaimet ja muita sivuja Stepanin koodeksista
Synkkä satu ja muita vanhoja suomalaisia kauhukertomuksia ja kummitusjuttuja
Ikäneidon testamentti
Domowik
Saarretut
Yöhön kadonnut
Profeetan soturit
Kahdeksas neito
Veripisaroita
Pisto sydämeen
Kontiainen
Pimeä jää
Anopinhammas
Saippuakauppias
Jäätynyt tyttö
Vihanpitäjät
Varjomies
Kevään varjo
Valkea liekki
Venäläiset tilikirjani
Laserjuuri
Det underjordiska utkikstornet
Claes Andersson fortsätter i sin nyaste diktsamling att betrakta och begrunda det lilla och det stora i vår tid och värld. Med skärpa och djup humanism för han läsaren till platser, öppnar våra ögon och ber oss lyssna till livet.
Människan är ett känsligt djur
I den här essän iakktar och diskuterar debuntanten Rafael Donner sin uppväxt i en känd och privligegierad finlandssvensk familj med allt vad det innebär på gott och ont. Han grubblar över mansrollen, ifrågasätter sin egen livsstil och hur vi lever i dagens samhälle.
Och hjärtat, det var mitt
Författaren Sara Ehnholm Hielm har beslutat sig för att flytta till Italien med sin familj och skriva ur djupet av sitt hjärta. Men hur uttrycka sig, med vilka medel i vilken form få utnystat allt som det finns att säga. Det blir en essäsamling.Här kämpar man med språkfrågor som Jhumpa Lahiri, begrundar Karl Ove Knausgårds skrivande, funderar med Simone de Beauvoir om det egna livet som pulserar under berättelsens, romanens yta.Att skriva är en sak, läsning av text är ett varande i andras berättelser.
Betinkan
Del tre i en trilogi. En uppväxtskildring om arbetarflickan Betinkan som växer upp i sjuttiotalets Borgå i ett fallfärdigt hus. Tonåren är jobbiga, och det är svårt att hitta en plats att trivas i. Betinkan längtar efter kärleken och att bli sedd. Forsblom använder skickligt dialekt parallellt med högsvenska och det ger romanen en trovärdighet som heter duga.
Anteckningar
I Anteckningar visar Tua Forsström upp ett kaleidoskop av naturscenerier och i bakgunden hägrar en skepnad som fjärilslätt inte låter sig glömmas. På bordet ligger granna kritor med sax och tejp. När hjärtat är sorgset skriver Tua Forsström, förvandlas allt vatten i världen till tårar Ett mångfasetterat sorgset ställningstagande har här fått sin skriftliga poetiska sorgedräkt.
Den åttonde tärnan
En vinterbadare hittas död i en vak. Omständigheterna kring dödsfallet är märkliga. Kriminalkommissarie Anna Glad och hennes kollegor kopplas in i utredningen av det mystiska dödsfallet. Sanningen måste spåras långt tillbaka i tiden. Den åttonde tärnan är Frantz andra kriminalroman om Anna Glad.
Bara lite till
Här får vi möta Sandra som utan att märka det via sin självkritiska läggning faller i duktighetsfällan. Ett hektiskt liv på redaktionen Metropolis aktualitetsprogram, Brännpunkt, garanterar liv och rörelse i strålkastarljuset. Men hur är det med mänskan bakom det hårda jobbet. Anna Hakala briljerar med slagfärdiga beskrivningar på sinnestillstånd och Sandras sökande efter sitt sanna jag. Alla ser på dig men ändå ser de dig inte.
Linda
Här låter Tomas Jansson oss stifta bekantskap med den nyinflyttade gymnasisten Linda som söker sin plats i Åbo. Från att ha varit en vilsen upprorisk själ lär hon känna Mia. Den häftiga Mia i sin punkfrisyr blir räddningen för Linda i tristessen. Till de två sällar sig också Rasko som även han sticker ut från det vardagliga. Var och en av dem vill ut ur sin tomgång, sin stagnation, för att erövra nya breddgrader.
Alma - en roman
Alma Söderhjelm, Finlands första kvinnliga professor gestaltas av Merete Mazzarella, på sina äldre dagar i sanatoriet i Saltsjöbaden. Alma som inom sig hade livsvirveln och driften att leva intensivt utan pardon. Nu rullas hennes liv upp inför den trogna sköterskan. Ett nog så intressant liv av en kvinnlig akademiker med sting.
Känslornas svall - månadsbok om året då det politiska blev personligt
Välkommen till en medryckande, engagerande och diskuterande månadsbok (November 2016-oktober 2017). Världspolitiken passerar révy och jordglobens invånares känslor sätts i svallning. Men såsom författaren saktmodigt konstaterar "myter och sagor ger mig den bästa klangbotten till världens gång".
Strykjärn och diamanter - judiska berättelser i samtida rysk prosa
En antologi bestående av en mängd väldigt olika sorters texter, mest noveller som skrivits under Sovjettiden. Kristina Rotkirch, kulturjournalist och översättare, lyfter fram viktiga berättelser om specifikt judiska erfarenheter som inte tidigare publicerats på svenska.
Jaga vatten
Hanna och Rakel är bästa vänner på gymnasiet. Hanna är den omtyckta och Rakel är den som får hänga med. Romanen utspelar sig i en småstad någonstans mellan bönehuset och morföräldrarnas trygga egnahemshus. Mellan skogar, stränder och män söker Rakel och Hanna sig själva och sin sexualitet. Vänskapen mellan flickorna beskrivs på ett rakt, ärligt och träffande sätt. Imponerande debut.
Där musiken började
När musiken började är den andra fristående delen i Jakobstadstrilogin. Här får vi stifta bekantskap med en småstadsmiljö stadd i förvandling. Byns äldre invånare har kriget i färskt minne och de yngre tyr sig till nyare tankegångar. I synnerhet musiken ses som en inkörsport till det nya.
Nu spränger vi taket
Marre och Vonne är två parhästar som bor i en österbottnisk småstad.Man festar av med sina kompisar i tjejgänget och försöker ta tillvara det roliga när det erbjuds. Det är ändå mellan dessa två, som en gripande historia om äkta, genuin vänskap med humoristiska vinklingar börjar spira. En vänskap som håller intill döden.
Den svavelgula himlen
Den svavelgula himlen bjuder oss till att börja med på en barndomsskildring i slutet av 1960-talet. Berättaren träffar den 10-åriga Axel och hans lillasyster Stella Rabell. Härifrån ger sig boken med sina skickliga människoskildringar och persongalleri, sig hän åt allt det som livet har att erbjuda på gott och ont. Klass, vänskap, kärlek, minnen och hat samt envishet får vi oss till livs i den här generationsromanen Över händelserna lägrar sig tidvis det svavelgula skenet som ett eftertankens Carpe Diem.
Inlandet
Kan man börja om var som helst? Vad är det som händer inuti en mänska i en vardag präglad av tristess och melankoli? Romanen handlar om en ung kvinna som lämnar staden och flyttar ut på landsbygden efter kärleken. Då kärleken tar slut väljer hon att stanna kvar i det lilla perfiera samhället i norr. Hon vet inte varför hon stannar kvar men väljer ändå att göra det.
Ritten mot nuet
En diktsamling där poeten Gösta Ågren umgås med filosoferna, begrundar de stora frågorna i livet och tiden. Diktsamlingen består av dikter från ett helt liv.
Tuulisolmut: valikoima saamelaista nykyrunoutta
Vuoden 2018 tärkein käännöstyö, joka sisältää tuoretta saamelaisrunoutta neljältä norjansaamelaiselta runoilijalta. Koskettavat ja voimakkaat runot ovat vapaamittaisia. Joikumaisuus näkyy toistoissa ja tiiviissä ilmaisussa. Saamen kieliä on yhdeksän, ja yhteensä sitä puhuu tällä hetkellä enää reilu 30 000 saamelaista. Runot yhdistävät myyttejä arkiseen elämään. Jos lapsen isä on karhu, ei ole yllättävää, että lapsi päätyy psykiatriseen hoitoon. Valaat, linnunmunat, noidat, kuuramies ja kaksipohjainen järvi seikkailevat Zlatanin, Scary Cowboyn ja Disneyn hahmojen kanssa. Isovanhempien ja perinteen avulla identiteettiä vaalitaan, tuuli kesytetään ja tuulisolmut avataan. Joikaamisen ja loitsujen avulla "ompelen itseäni kokoon sisältä ja ulkoa", pohtii runojen minä. Kääntäjäkarhu -palkinto 2018
Valitut runot 1918-1980
Vihdoin suomennettu! Italialainen runoilija Eugenio Montale (1896–1981) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1975. Välimerellisyys runoissa yhdistyy vieraantuneisuuden tunteeseen, jota erityisesti II maailmansodan jälkeisessä italialaisessa kirjallisuudessa pohdittiin. Sodan absurdi synkkyys vihlaisee nykylukijaa, kun hän löytää verta kivenjärkäleellä Aleppoon johtavalla tiellä. Ovidiukselta Montale poimii auringonkukkamyytin, jonka mukaan Apollon hylkäämä neito jää tuijottamaan aurinkoon ja lopulta muuttuu auringonkukaksi. Minuus, yhteiskunnallisuus ja metafyysiset pohdinnat yhdistyvät tässä kokoelmassa pitkään kirjalliseen perinteeseen.
Merkintöjä
Pieni ja viisas runokirja, jossa muistot lentävät perhosen keveinä ja ajatukset vajoavat painavina järven pohjaan. Merkintöjä elämästä, surusta, painovoimasta, ihmisistä, lapsista, menetyksistä. Forsström toteuttaa W. H. Aydenin maagista ajattelua: - Runous sallii keskustelun kuolleiden kanssa. Forsströmin ilmaisu on äärettömän tiivistä, kaunista ja viisasta. "Siitä oppii eikä unohda", huomaa runojen minäkin merkinnöistään. Jyrki Kiiskisen käännöstyö on herkkää, oivaltavaa. Kirja mahtuu rintataskuun, lähelle sydäntä, merkinnöiksi, muistoiksi.
Tuuli ja kissa
Kokoelma on sadunomainen, omalakinen kokonaisuus. Tuuli, kissa, mehiläistarhuri ja nainen sipulinvarsihameessa ovat ystäviä keskenään. Absurdi huumori kuljettaa suuria teemoja: ystävyys, ympäristöstä huolehtiminen, pelko, hiljaisuus, suru. Runot välttelevät liian helppoja tulkintoja. Kissa voi tehdä mitä haluaa, kuten Bulgakovin kissa tai Carrollin irvikissa. Unen logiikka on harkittua ja rauhallista. Ja lopuksi päädytään Roomaan. Itsestäänselvästi sinne, jonossa.
Maailma tuulenkaatama
Komea kokoelma pohtii yksinäisyyttä, maapallon voimavaroja, sotia, navigointia, karttoja, vastaanottokeskuksia, mielenosoituksia, revontulia, luontoa, matkustamisen oikeutusta, puhuttuja kieliä, ihmisyyttä, oikeudenmukaisuutta. Teoksen nimi tulee taloustermistä. Tuulenkaatama tarkoittaa voittoa, jonka eteen ei ole tarvinnut tehdä mitään. Runoilijan matkassa kierretään maailmaa kotona pysyen. "Matka valmistuu kotona", sanoo runon minä. Miksi ihmiset lähtevät, mikä sai heidät liikkelle, jäisivätkö kaikki muka sijoilleeen? Kokoelman yksi osio on omistettu James Cookille, joka kiersi maailman ympäri 3 vuotta. Samaan aikaan hänen vaimonsa hautasi yksin 6 lasta, kaikki synnyttämänsä, eli leskenä 53 vuotta, kuoli 91-vuotiaana. Ylen Tanssiva Karhu -kilpailun ehdokas 2018
Koko meren laajuus
Kaunis, harmoninen, aistivoimainen, koko meren laajuudella hengittävä kokoelma. Kahden ihmisen hienovarainen läheisyyden ja etäisyyden vuorovesien kuvaus. "Pupilliesi mustuus läikkyy yli", kun ollaan lähekkäin. "Kaipaaminen ei ole surua, mutta samaa". "Veden liikkeistä huolimatta / rantaa pidetään rajaviivana", parisuhdetta määritellään kaiken aikaa. Merenpinnan nouseminen ja jäätiköiden sulaminen ovat arvaamattomia, tulevaisuutta ei voi tietää. Vuorovedet saavat pohtimaan muistaminen ja unohtamisen tematiikkaa. Tarkat fragmentit ovat aforistisia. Kokoelman äiti/nainen/meri hengittää ja lupaa "meri./ lähellä loppuun saakka". Kalevi Jäntin palkinto 2018 ja Tosinkoinen-palkinto 2018
Yö ja lasi
Runokokoelmaksi poikkeuksellisen laaja, 9 osaa käsittävä teos on esteettinen, filosofinen, harmoninen ja hiottu kokonaisuus. Lukija ensin hämmentyy tämän laajuuden edessä ja sitten ilahtuu, kun oivaltaa muistin ja kokemusten olevan jatkuvassa liikkeessä: "Kirjoitamme muistiin: se pakenee". Maailmamme hälyssä yöt ovat sakkaisia, epämääräisiä, peittävät näkyvyyttämme. Lasit täyttyvät, näyttävät ja erottavat meidät maailmasta. Teksteistä voi poimia yksittäisiä aforismeja: "Kun maalla on murheita, meri huuhtoo" tai "Talvi, tajuttomuutensa kuoleva". Salmenniemi ei unohda yllätyksellisyyttä ja siitä seuraavaa komiikkaa. Hämärässä istuva ihmisjoukko helpottuu, kun performanssi loppuu - kaikkea ei tarvitse heti ymmärtää, tai edes sittenkään. Voi vain nauttia kielen leikistä ja kauneudesta.
Varisto: tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana
Varisto - tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana on Kosolan sanataideprojekti, jossa kokoelman saa itselleen ilmaiseksi, mutta vain jos antaa itsestään jonkin tunnustuksen. Se voi olla toive, muisto, nolo ajatus, katuminen tms. Teos on kirjoitettu mustekynällä ja teksti painettu sellaisenaan kirjaan. Teoksessa minuus on kateissa, jokainen haluaa olla uniikki, todellinen, autenttinen ja pantava. Samaan aikaan yhdenmukaisuuden vaatimukset puristavat identiteettiä. Ristiriita kulissin ja hyllyjen takaisen tyhjyyden välillä on valtava. Keskeneräisyys pelottaa. Kosolan maailma on vimmainen sekoitus somea, nettiä, YouTube-videoita. "Data on uusi dada". loputon maatuska-nukke (vrt. susinukke), jonka sisältä aina uusi selitys, todellisuus, rekisteri, johon tietosuojamme uppoaa. Kalevi Jäntin palkinto 2018. Ei ISBN-numeroa, ei kirjakauppamyynnissä. Painos 1500, numeroituja kappaleita Helmet-kirjastoissa 22.
Uutisia!
Sanataidetta kokeellisimmillaan. Teos sisältää kuvarunoja, proosarunoja, yliviivattuja, päällekirjoitettuja, leikkiviä, tanssivia tekstejä. Fragmentaarista, puheenomaista - uutisia meille kaikille maailman hälyn keskellä. Runojen matkassa olemme aina jäljillä. Meistä jää sormenjälkien lisäksi myös täysin yksilöllisiä kielenjälkiä. "Tämä on kauneinta mitä olen koskaan kuullut", toteaa runojen minä.
Ä nim ling
Miten kielelle käy, kun sanat loppuvat? Kun tapahtuu niin kauheita, etteivät sanat riitä kuvailemaan tapahtumia? Kokoelma on kuin julman sotadokumentin epäkesko ääniraita. Sodan keskellä, raiskauksen jälkeen, sisällissodan veripelloilla kulkevat uhkakellopelin sankarit, billcosbyt. Jäljellä on vain äänteitä, kirjaimia, mykkää huutoa, pelon värinää. Vielä hoitajien ja tuomioistuimienkin äärellä uhrien sanat kutistuvat äänteiksi. Särkynyt minä on Ä nim. Ling on ääni, joka jää soimaan, helähtää. Loppua kohden "Tuntuu ihan kuin joku iloinen" ja "Kasvavahtelee, rakas." Teos oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana 2018.
Revi se
Kaisa Happosen ja Karri Paleface Miettisen kollaasirunokokoelma repii sanoja isoista teemoista: ilmastonmuutos, terrorismi, kuolema, tulevaisuus. Teoksen leikellyt runot ja blackout-runot ovat syntyneet Helsingin Sanomien ja Demi- ja Image-lehden yliviivattujen sivujen tekstimateriaaleista. Runoutta voi leikata, tussata yli, repiä irti eri konteksteista. Runon voi rakentaa kirjanselkien teksteistä tai googlen hakukoneen tarjoamista sanoista. Asenteet ja tekstit voi aina repiä uusiksi, maailmaa ja tekstejä voi aina parantaa, uskovat nämä runoilijat.
Onnen asioita
Selkokeskuksen julkaisemia selkorunoja, joiden teemana onni, onnellisuus arkemme keskellä. Pieniä, yksinkertaisia iloja, kuten lukemaan pystymisen ilo. Herättää kysymään, missä kulkee selkorunon ja muunlaisen runon ero?
Aurinko ja hänen kukkansa
Kansainvälinen bestseller, instagram-tähden toinen runokirja. Kevyehköä pohdintaa rakkauden menettämisestä ja löytämisestä, naiseudesta, pakolaisuudesta. Kerrontaa elävöittävät mustekynäpiirrokset.
Taivaanpallo
Finlandia-palkinnon voittanut romaani on seikkailukertomus ja kuvaus 1600-luvun yhteiskunnasta ja tieteiden vallankumouksesta. Päähenkilö ja tapahtumien kertoja on Saint Helenan saarella kasvanut poika, joka lähetetään viemään viestia Lontooseen. Kirja kertoo luonnontieteiden kehityksestä, yhteiskunnan murroksesta ja koko maailman muutoksesta.
Juudas
1950-luvun Jerusalemiin sijoittuva romaani tutkii antisemitismin juuria ja Israelin valtion syntyhistoriaa. Olisiko sittenkin ollut mahdollista luoda juutalaisille ja arabeille yhteinen valtio. Kirjassa nuori opiskelijapoika kirjoittaa tutkielmaa aiheesta "Jeesus juutalaisten silmin" ja rakastuu salaperäiseen vanhempaan naiseen.
Lincoln bardossa
Viime vuoden Man Booker -palkinnon voittanut esikoisromaani. Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnin poika Willie kuolee ja surun murtama presidentti ei haluaisi päästää irti pojastaan. Willie joutuu elämän ja kuoleman väliseen tilaan, bardoon, jossa hänen sielustaan taistellaan. Teksti on on fragmentaarista, se etenee lähteiden ja puheenvuorojen virtana.
Generalens dotter
Tyttären äidistään kirjoittama kirja. Dagmar Enckell oli kansainvälinen suomalainen, joka kasvoi 20-luvulla isoäitinsä suojissa Rivieralla ja asettui 30-luvulla Suomeen kirjallisuustutkija Olof Enckellin vaimona. Isä kenraali Wilhelm Enckell oli jääkärikomentaja ja Suomen ensimmäinen puolustusministeri, mutta jäi sivuun Saksan hävittyä maailmansodan. Äiti Harriet oli värikäs persoona, jonka mainetta leimasi kansalaissodan aikainen epäselvään kuolemantapaukseen liittynyt romanssi nuoren jääkärin kanssa.
Uuden ajan nainen : Hilja Pärssisen elämä
Nykyajan nainen on kuvaus papin tyttärestä Hilja Pärssisestä (1876-1935), joka nousi punaisten hallituksen ministeriksi vuonna 1918, pakeni sodan jälkeen Venäjälle ja nousi vielä uudelleen Eduskuntantaan. Kuinka hän päätyi vallankumouksen tielle? Ja millainen oli Hiljan aika? Kirjassa kolme kirjoittajaa tarkastelee Hiljaa eri näkökulmista. Marjaliisa Hentilä on työväenliikkeen ja naishistorian tutkija, Matti Kalliokosken suku on kotoisin Hiljan kotipaikkakunnalta ja Armi Viita on Hiljan sukulainen.
Kosken kahta puolta
Kansalaissota kolmannen sukupolven silmin. Kirjan päähenkilönä on 7-vuotias poika, joka viettää kesälomaansa Vammalassa kosken eri puolilla asuvien mummojensa luona. Molemmat mummot joutuivat lapsena kansalaissodan keskelle, eri puolille vain. Pojan kautta myös vuoden 1918 lapset, myöhemmät mummot saavat äänen. He pääsevät kertomaan hirveyksistä, joita he joutuivat lapsena näkemään ja joihin he joutuivat osallistumaan ymmärtämättä niitä.
Hugo
Kansalaissodan juhlavuoden virallinen kirja. Kaksikielinen kirja, joka kertoo kansalaissodan tarinan yhden tamperelaisen suvun kautta.
Kuilu
Tanskalaiset kaksospojat osallistuvat keväällä 1918 vapaaehtoisina Suomen kansalaissotaan. He selviävät sodasta, mutta sota ei koskaan unohdu eivät sen hirveyksien jäljet katoa. Kiihkeän 20-luvun jälkeen natsismi nousee vastaan ja johtaa taas uuteen sotaan.
Hanna Granfelt - jumalainen kipuna
Hanna Granfelt (1885-1952) voi kansainvälisen uran oopperassa ja konserttilavoilla. Hän oli Mannerheimin ystävätär, joka lopulta meni naimisiin punavangin kanssa. Esimmäisen maailmansodan hän asui vihollismaan kansalaisena Saksassa, toinen maailmansota vei hänelta Viipurin kodin ja Kannaksen huvilan. Kirjan kirjoittaja Hanna Leponiemi on itsekin oopperalaulaja. Hän osaa kuvata laulamisen raskautta ja iloa.
Marsalkan ruusu
Vanha presidentti Mannerheim hoitaa terveyttään Portugalissa, pelkää salamurhaajia ja muistelee mennyttä elämäänsä. Poliittiset päätökset, vaikeatkin, voidaan selittää parhain päin. Aikaa on myös henkilökohtaisille asioille, marsalkka yrittää lähentyä tyttäriään. Aikaa on myös uudelle rakkaudelle.
Haastaja Saksasta
Kreivi Rüdiger von der Goltz johti saksalaisia joukkoja Suomessa 1918. Millainen oli tuo Mannerheimin kanssa vastakkain joutunut kenraali ja mitä hänelle tapahtui kansalaissodan jälkeen?
Sinä vuonna 1918
Pelin muotoon kirjoitettu kuvaus vuoden 1918 tapahtumista Suomessa. Voit aluksi valita puolesi, yhteiskuntaluokkasi ja kansalaisuutesi. Pääset sitten etenemään kirjassa valintojesi mukaan. Kirja tuo näkyväksi myös vähemmistöjen aseman 1900-luvun alun Suomessa.
Himmler ja hänen suomalainen buddhansa
Felix Kersten syntyi Virossa, taisteli Suomen kansalaissodassa ja toimi Saksassa menestyksekkäästi hierojana Saksassa 20- ja 30-luvuilla. Hänen kuuluisin asiakkaansa oli Heinrich Himmler. Vaikuttiko hän myös asiakkaansa päätöksiin? Pelastiko Kersten ihmishenkiä? Erikoisten elämäntarinoiden lisäksi kirja kuvaa myös ajan esoteerisia aatteita.
Sokeisto
Suurlakon aikaan sijoittuva romaani, Helsinki-kirja ja aikakausikuvaus. Kirjan päähenkilö nuori Eetu työskentelee latojana Työmies-lehdessä ja tempautuu mukaan aktiiviseen vastarintaan. Samaan aikaan hän rakastuu yläluokkaiseen, naimisissa olevaan naiseen. Suomalaisten yhtenäisyys rakoilee, työväenluokka ja porvaristo ajautuvat erilleen. Mielenkiintoinen ulottuvuus kirjassa on työväenliikettä lähellä ollut teosofinen liike.
Schwester, lotta ja maanpetturi : Ruth Munckin (1886-1976) muistot ja tulkinnat elämänsä kulusta
Ruth Munck lähti jääkärien sairaanhoitajaksi Saksaan ja palasi heidän mukanaan kansalaissodan rintamalle. Sotien välisenä aikana hän eteni Lotta Svärd -järjestössä ja loi läheiset yhteydet Kolmanteen valtakuntaan. Hän työskenteli suomalaisten SS-miesten parissa Saksassa ja jäi maahan Suomen vetäydyttyä sodasta 1944. Seuraavaa vuonna hänet tuomittiin vankeuteen vihollismaan auttamisesta syytettynä. Mitä hän ajatteli natseista, syyllisyydestä ja omasta roolistaan?
Nainen on islamin tulevaisuus
Tanskan ensimmäisen naisimaamin tarina hänen itsensä kertomana. Suomalaisen äidin ja syyrialaisen isän tytär kasvaa Kööpenhaminassa, valitsee isänsä uskonnon ja lähtee lähtee opiskelemaan islamia Syyriaan ja Egyptiin. Hän haluaa puolustaa uskontoaan sekä länsimaisia islamofoobikkoja että islamisteja vastaan.
Mahdollisuuksien maa : Yhdysvaltain vaihtoehtoinen tulevaisuus
Millainen mies on harmaahiuksinen senaattori, joka viime presidentinvaaleissa innosti etenkin nuoria demokraatteja? Kirjassaan Sanders kertoo poliittisesta urastaan ja ajatuksistaan.
Pronssitähti
Pronssitähti sijoittuu Viron Saarenmaalle sodanjälkeisiin vuosiin. Saarenmaan asukkaat yrittävät sopetua Neuvostomiehitykseen. Alueelle on perustettu kolhooseja ja valtion tarkastajat valvovat maatilojen elämää. Pelko tuntuu kaikkialla, mikä tahansa paljastuva salaisuus voi tarkoittaa matkaa Siperiaan. Kirjan päähenkilöitä ovat Vilja ja Villem, nuoripari. Vilja hoitaa miehensä kotitaloa, lasta ja dementoituvaa anoppiaan tarmokkaasti. Haaveellinen Villem kirjoittaa runoja. Kun Villemin runo voittaa kulttuuripalkinnon, hän pääsee Tallinnaan asti matkalle palkintoaan noutamaan. Kirjan Tallinna on outo yhdistelmä korruptiota, lopunajantunnelmaa ja maaseutukaupunkia.
Hunan
Pekka J. Mäkelä kirjoitti romaanin kummitätinsä päiväkirjamerkintöjen ympärille. Kummitäti työskenteli lähetystyöntekijänä Kiinassa 30- ja 40-luvuilla. Hunan on moniääninen romaani, joka kertoo ihmisistä sodan keskellä, kaukana Euroopasta.
Valo : kertomus rakkaudesta
Henkilökohtainen kirja kertoo rakkaudesta, menettämisestä ja vanhenemisesta. Hannu Mäkelän vaimo Sveta oli venäläinen, pari asui eri maissa ja keskenään venäjää. Kun Sveta kuoli, Mäkelä halusi palata alkuun, muistaa ja yrittää ymmärtää tapahtunutta.
Elämä 3.0 - ihmisenä oleminen tekoälyn aikakaudella
Huippufyysikko on huolestunut tekoälyn kehityksestä. Moni muukin on. Alan parhaat asiantuntijat julkistivat tammikuussa 2017 yli 20-kohtaisen lauselman tekoälyn vaaroista. Se on vähän kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus. Lauselma on kirjan lopussa.
Kone kaikkivaltias
Digitalisaation kääntöpuoli: Samat asiat, jotka johtivat kohti parempaa tulevaisuutta, heikentävät jo elämänlaatua. Informaatiotulva sirpaloi keskittynyttä ajattelua, ihmissuhteet typistyvät hymiöiksi, yksityisyys katoaa jatkuvan valvonnan myötä ja tekoälyn kehittäminen saattaa olla ihmislajin lopun alku. Meistä on tulossa oman menestyksemme uhreja.
Faktojen maailma
Rosling todistaa numeroilla ja tilastoilla, että maailma on menossa parempaan suuntaan. Elämme paremmin, terveellisemmin ja vauraammin kuin koskaan.
21 oppituntia maailman tilasta
Harari tarttuu maailman tämän hetken suurimpiin ongelmiin. Mitä syvempää merkitystä nykyhetken tapahtumilla on ja mitä me voimme yksilöinä tehdä selvitäksemme jatkuvista, tasapainoamme horjuttavista muutoksista?
Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman
Tekijä esittää ratkaisuja maailman suurimmille ongelmille. Bregman uhmaa normaalia jakoa poliittisesti oikeaan ja vasempaan laitaan esitellessään ideoita, joiden aika on viimein tullut.
Aivot työssä
Opas aivojen käyttöön ja niiden kunnossapitoon, erityisesti työelämää silmällä pitäen.
Empatia - myötäelämisen tiede
Empatia on taito, jota voi oppia. Se ei ole vaaleanpunaista pehmoilua, johon järki-ihminen pitää etäisyyttä.
Aivot - ihmisen tarina
Matka pimeään ja hiljaiseen universumiin, joka on suljettu pieneen koteloon – jokaisen ihmisen pään sisälle. Siellä tiiviissä paketissa sadat miljardit aivosolut ja niiden biljoonat yhteydet luovat juuri sinut. Elämäsi muokkaa koko ajan aivojasi ja aivot puolestaan muokkaavat elämääsi.
Zoomataan universumiin - matka maailmankaikkeuden mittoihin
Tekijä kuvaa 62 loikan avulla fyysisen maailman kokoluokkia atomia pienemmistä tiloista miljardeihin valovuosiin. Hyvää grafiikkaa.
Tähtitiedettä kiireisille
'USAn Valtaoja', esiintynyt Simpsoneissakin. Mikä on ajan ja avaruuden luonne? Mikä on ihmisen paikka maailmankaikkeudessa? Maailmankaikkeuden suurista kysymyksistä kertovia tiiviitä lukuja voi lukea missä ja milloin vain, aamukahvilla, bussissa tai junassa.
Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin
Meteorologi on tutkinut satojen maalausten pilviä ja muita meteorologisia ilmiöitä.
Farmageddon - halvan lihan todellinen hinta
Eläinten hyvinvoinnin puolustaja esittelee kolme keinoa maatalouden muuttamiseksi kestävämpään suuntaan.
Saimaannorppa ja ihminen - sosiaalisesti kestävän luonnonsuojelun haaste
Ajankohtainen puheenvuoro nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä esimerkiksi luonnonsuojelun yhteydestä ihmisten elinkeinoihin ja ajanviettotapoihin.
Suru ei toimi
Esseekokoelmassa näkymiä mm. alkoholin kohtuukäyttöön, unettomuuden pelkoon ja Abban jäsenten avioeroihin.
Shoshin - aloittelijan mieli - japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista
Pieni johdatus japanilaiseen ajatteluun. Sisällöllisesti melko vaativa, vaikka luvut ovat lyhyitä. Viisauden ystäville.
Pölyn ylistys
Särö-lehden entisen päätoimittajan esseekokoelma käsittelee kirjallisuutta ja populaarikulttuuria.
Mahtava minä - itsekkyyden voima ja vastavoimat
Itsekkyyden kulttuurihistoriaa.
Argonautit
Henkilöhistoria vuoropuhelussa rakkautta, halua, identiteettiä, sukupuolta, avioliittoa, taidetta ja lastenkasvatusta koskevien teorioiden kanssa tavalla, joka tekee näkyviksi rajat, joita rakkaudelle asetetaan. Lähes kulttimaineeseen noussut teos.
Suomen kieli ja mieli
Rakkaudentunnustus suomen kielelle, ei niinkään faktaa vaan sytykkeitä ajatuksille. Erinomaisella tyylitajulla kirjoitettu teos.
Kapina tehtailla - Kuusankoski 1918
Tieto-Finlandian voittaja. Palkintoraadin mukaan kirjailija tuo taidokkaasti esille koko vuoden 1918 tapahtumat taustoineen ja seurauksineen, vaikka kirjan keskiössä onkin näennäisesti vain yksi paikkakunta. Kirja on poikkeuksellisen hieno teos kilpaillussa aihepiirissä ja genressä.
Helsinki veressä
Sisällissota erityisesti naisten ja lasten näkökulmasta.
Pitkät varjot - muistamisen historia ja politiikka
Ehdokas vuoden 2018 Kanava-palkinnon saajaksi.
Punaupseerien nousu ja tuho
Sisällissodan ääniä - kaikuja punaiselta ja valkoiselta puolelta
Kirjallisia kaikuja vuodelta 1918. Aikalaistekstejä sotakevään pyörteistä sekä myöhempiä kirjoituksia ajan tunnelmista, ytimenä kaunokirjalliset katkelmat, novellit ja muistelmat. Toisenlaista ajankuvaa luovat puheet eduskunnasta, uutiset, julistukset sekä yksityiskirjeet.
Toistemme viholliset? - kirjallisuus kohtaa sisällissodan
Artikkelikokoelma avaa odotettua laajemman otoksen sisällissodan merkityksiin kirjallisuudessa.
Valheen jäljillä
Tiedätkö mihin voi luottaa ja mistä löytyy laadukasta tietoa? Mitä on vihapuhe ja kuinka valemediat toimivat? Miksi valemediaan uskotaan ja mihin sillä pyritään? Mitkä ovat onnistuneen tiedonhaun tunnusmerkit, jotta pystymme erottamaan faktatiedon valheellisesta?
Totuuden jälkeen - miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana
Mikä on joukkotiedotuksen asema digitalisoitumisen ja sosiaalisen median aiheuttamassa murroksessa.
Propagandan historia - kuinka meihin on vaikutettu antiikista infosotaan
Karkottamisen logiikka - brutaali ja monimutkainen maailmantalous
Teos globalisaation häviäjistä, miten ja miksi kokonaisia ihmisryhmiä työnnetään yhteiskunnan ja ihmisyhteisöjen ulkopuolelle? Vankka tilastopohja.
Pohjoisen noidat - oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa
Vuoden 2018 Kanava-palkinnon voittaja
Viileää veljeyttä - Suomi ja Saksa 1918-1939
Ehdokas vuoden 2018 Kanava-palkinnon saajaksi.
Hakaristin ritarit - suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset
Tärkeä aihe, ristiriitainen vastaanotto. Tiesivätkö suomalaiset SS-miehet Natsi-Saksan teoista, osallistuivatko niihin?
Suomessa selviytymisen historiaa - kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun
Elämäämme helpottavat nykyisin monet keksinnöt ja palvelut. Esivanhempamme elivät kovissa oloissa ankaran luonnon, nälän ja tautien keskellä. Kirja kuvaa, millaisia selviytymistaidon ammattilaisia suomalaiset ovat olleet.
Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumoamista
Neuvostoihmisen loppu - kun nykyhetkestä tuli second handia
Nobelisti Svetlana Aleksijevitš kuvaa tarkkanäköisesti kommunismin tuhon. Siinä tavalliset venäläiset kertovat, millaista elämä oli Neuvostoliiton sortuessa ja millaista on elää jättiläisen raunioista syntyneellä Venäjällä.
Kuinka voitetaan Nobelin palkinto
Eduskunta – ystäviä ja vihamiehiä
Aikamatkakuvia Helsingistä
Teos havainnollistaa kaupunkien pysyvää ja toisaalta jatkuvasti muuttuvaa olemusta.
Bändin käsikirja
Kirja erityisesti bändiä suunnitteleville tytöille.
Tuoretta verta - kauhukirjoittajan opas
Hyvä Sara - Sara Hildénin kolme elämää
Sara Hildén (1905-1993) oli keräilijä-mesenaatti ja menestynyt vaatealan yrittäjä - naisjohtaja patruunoiden aikakaudella. Hildén esitellään kirjassa sekä tiukkana ja kovapintaisena naisena että yksinäisenä tyttönä, säihkyväsilmäisenä sinkkunaisena ja taiteenrakastajana.
New Yorkin uhmatar - Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina
Hugo Simberg - pirut ja enkelit
Ehdokas vuoden 2018 Tieto-Finlandian saajaksi.
Omaelämäkerta 1899-1970
Jorge Luis Borgesin (1899-1986) Omaelämäkerta on kirjailijaelämäkertojen suomennosten merkkiteoksia. Borgesin tyyli on mutkaton, älyllinen ja täynnä hänelle ominaista hienovaraista huumoria.
Paranoidi optimisti - näin johdin Nokiaa murroksessa
Ehdokas vuoden 2018 Tieto-Finlandian saajaksi.
Ultra Bra – Sokeana hetkenä
Ehdokas vuoden 2018 Tieto-Finlandian saajaksi.
Monarkian muruset - kaiken maailman kuninkaallisia
Ehdokas vuoden 2018 Tieto-Finlandian saajaksi.Perusteluista poimittua: "Raikas ote kuninkaallisiin ja heidän kulissientakaiseen elämäänsä." ja "Hienovaraista ironiaa ja laajaa tietämystä."
Suoraa toimintaa - autonomiset liikkeet Suomessa 1986-2016
Autonomiset liikkeet ennakoivat yhteiskunnan muutosta ja nostavat keskusteluun tärkeitä teemoja, kuten perustulon, siirtolaisuuden tai veganismin. Alussa marginaalissa olevista teemoista tulee valtavirtaa.
Kadotettu sukupolvi - maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet
Maailmansotien välisinä hulluina vuosina muun muassa Ernest Hemingway ja Djuna Barnes rantautuivat satojen nuorten amerikkalaisten lailla vapaamieliseen Pariisiin. – – Kadotettu sukupolvi kertoo liikkeen tarinan ja katsoo myös sen legendojen taakse.
Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa - seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa
Seksityöläisten historiaa Suomessa. Ehdokas vuoden 2018 Kanava-palkinnon saajaksi. Vainio-Korhonen on Kanava-palkintoraadin mielestä tehnyt valtavan työn tutkiessaan vaietun kansanosan mikrohistoriaa.
Punaisten lyhtyjen Helsinki - prostituutio pääkaupungin historiassa
Vastatuulesta myötämäkeen - naiset suomalaisessa urheilussa
Roudarit - vastuun ja kamojen kantoa jo vuodesta 1965
Tietääkö karhu, että se on karhu? - ja 129 muuta visaista kysymystä, joihin saadaan valaiseva vastau
Suomen rakennehistoria : näkökulmia muutokseen ja jatkuvuuteen (1400-2000)
Kotirintama
Jumalan viholliset
Aleksi Peura: Jumalan viholliset: Euroopan noitavainojen historiaa. Like 2018. FM Aleksi Peura (s. 1990) on tehnyt gradunsa englantilaisten noitauskomuksista. Hän on lisäksi kirjoittanut parisen kaunokirjaa, kauhua ja jännitystä. Jumalan vihollisissa hän käy noitavainojen kimppuun. Aihetta on tutkittu yllättävän vähän. Esipuheessa hän kertoo, että kirjan tarkoitus on viihdyttää lukijaa historialla, ei olla tutkimus tai yliopistollinen oppikirja. Kirjassa on kyllä loppuviitteet, mutta niissä ei niinkään ilmoiteta lähteitä, vaan kommentoidaan tekstiä. Peura vihjaa, että joukosta saattaa löytyä vitsikin. Tämä on vähättelyä: neuvon lukemaan siis viitteet! Noitavainojen uhrien määrää on vahvasti liioiteltu. Ne on virheellisesti yhdistetty keskiaikaan. Ne on virheellisesti laitettu kirkon syyksi. Peura kumoaa suuren määrän myyttejä. Noitausko ja siihen liittyvät vainot olivat moniselitteinen asia. Peura pyrkii osoittamaan, että monet selitykset, kuten naisviha, ovat liian yksinkertaisia tai jopa vääriä kuvaamaan aihetta. Syyt siihen, miksi esimerkiksi Skotlannissa oli enemmän vainon uhreja kuin Englannissa osoitetaan selvästi. Peura perustelee väitteensä hyvin. Hän hylkää myös ajatuksen, että syytetylle pantiin suuhun sanat, joilla hän sitten tunnusti. Oikeudessa ihmistä syytettiin siitä, että hän oli ehdyttänyt naapurin lehmän. Tuomaria kiinnosti sen sijaan, oliko hän hylännyt Kristuksen Paholaisen tähden. Tuomarit saattoivat olla suunnattoman oppineita; heidän oppinut maailmansa törmäsi rahvaan paljon perinteisempään ymmärrykseen: oikeudenkäynnin lopputulos oli synteesi näistä. Ihmisten maailma oli sellainen kuin he sen ymmärsivät, uskoivat – tai tiesivät sen olevan. Kirjoittaja ei etsi hyviä ja pahoja, ei etsi syyllisiä, ei paheksu. Historiantutkimuksen tarkoitus on ymmärtää ja kuvata mitä tapahtui. Noituudesta syytetyn oli sen helpompi välttää tuomio, mitä vähemmän tuomioistuin oli sekaantunut tapaukseen. Toisin sanoen ylempi oikeusaste, joka ei tuntenut asianosaisia, saattoi helpommin huomata, että todisteet olivat riittämättömiä ja ristiriitaisia ja purki tuomion. Näin oikeuslaitoksen kehittyminen pikkuhiljaa teki noitaoikeudenkäynnistä mahdottomia. Toinen tekijä oli elinkeinorakenteen muuttuminen. Mutta kun noitaoikeudenkäynnit päättyivät, mitä seurasi? Onko noituus hävinnyt nykymaailmasta? Aleksi Peuran näkemyksellinen ja hyvin perusteltu teos on hyvää luettavaa. On se viihdyttäväkin. Suosittelen kaikille, jotka haluavat perehtyä aiheeseen. Mikko Airaksinen
Portugalin pimeä puoli
Hakaristin ritarit
André Swanström: Hakaristin ritarit. Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset. Jyväskylä: Atena 2018. Suomessa on pitkään uskottu suomalaisten SS-miesten viattomuuteen. He kävivät kyllä sotaa, mutta eivät osallistuneet siviilien murhiin. Ensimmäisenä suomalaisia SS-miehiä kuvasi Unto parvilahti kirjassaan Terekille ja takaisin: suomalaisen vapaaehtoisjoukon vaiheita Saksan itärintamalta 1941-43 (1958). Tämä täysin idealistinen kuvaus herätti vastustusta jo ilmestyessään. Seuraavan, vakavamman kuvauksen kirjoitti Mauno Jokipii: Panttipataljoona: suomalaisen SS-pataljoonan historia (1968). Jokipiin kirjassa sotatoimien kuvaus on niin tarkkaa, että kirjaa pidettiin kaikin puolin luotettavana. Niinpä Jokipii saattoi tuoda esille kolme perusväittämää: SS-miehet olivat isänmaallisia, eliittisotilaita ja puolueettomia. Isänmaallisuus tarkoitti sitä, että he liittolaisten riveissä pohjimmiltaan halusivat ajaa Suomen etuja; eliittisotilas vastasi SS:n kuvaa itsestään, puolueettomuus tarkoitti, etteivät he olleet poliittisesti fasisteja eivätkä myöskään osallistuneet raakuuksiin. Mielestäni nämä pyrkimykset tehdä suomalaisista SS-miehistä viattomia ovat sukua laajemmalle ajatukselle siitä, että raakuuksiin syyllistyivät einsatzgruppet (erikoiskomennuskunnat) tai että ne tapahtuivat Auschwitzissa. Näin hukutetaan tavallisen rintamasotilaan syyllisyys. Tästä taas kertoo Snyderin teos Musta maa ja toisaalta Browningin Aivan tavallisia rivimiehiä. Näitä idealistisia väittämiä aiemmin kirkkohistorioitsijana profiloitunut Swanström pyrkii nyt kumoamaan. Hänen mukaansa Jokipii käytti lähteitään tarkoitushakuisesti ja valikoivasti. Swanström onkin parhaillaan osoittaessaan kohtia, joissa Jokipii on väistellyt, ohittanut lähteitä tai muuttanut sävyä. Käyttämällä lähteinä asiakirjoja ja mm. sotilaspappien päiväkirjoja Swanström osoittaa, että suomalaiset SS-miehet eivät ilmeisesti eronneet muista saman divisioonan miehistä. Suomalaisissa oli suuri määrä fasistisen ideologian hyväksyneitä miehiä, eikä Suur-Saksan luomista sinänsä kiistetty. Sen sijaan arvostelun ja purnaamisen varaa suomalaiset kyllä löysivät muuten. Se, kuinka paljon suomalaiset loppujen lopuksi osallistuivat sotarikoksiin jää mielestäni vieläkin avoimeksi, muutamia esimerkkejä kyllä löytyy. Kirja on kuitenkin tärkeä puheenvuoro, jossa täydennetään aikaisempaa tahallisen siloista kuvaa. Mikko Airaksinen
Luopumisen tuska
Martti Turtola: Luopumisen tuska. Suomen presidentit ja vallasta luopumisen tuska. Tammi, 2018. Turtola on aiemmin kirjoittanut Mannerheimista ja hänen vallanhimostaan ja kyvyttömyydestä lopettaa ajoissa. Nyt joutuvat tähtäimeen kaikki Suomen presidentit. Kirjassa kuvataan Suomen presidentti-instituution kehittymistä. Kunkin presidentin kohdalla kuvataan hänen valtaannousunsa ja uransa ja lopulta vallasta luopuminen. Eri tavat valita presidentti käydään läpi. Suomen presidentin on valinnut eduskunta, valitsijamiehet, edellisen presidentin valitsijamiehet, jotka on kutsuttu uudelleen tai eduskunnan myöntämällä jatkoajalla, tai suoralla vaalilla. Kirjoittaja käy läpi syyt kunkin vaalitavan valintaan; aina syy ei ole selvä. Turtolan mielestä jotkut presidenteistämme ovat asettaneet oman etunsa maan edun edelle: nämä eivät kirjoittajalta armoa saa. Eräiden presidenttien kohdalla on esiintynyt valtaan takertumista, mutta myös lähipiirin halu jatkaa asianomaisen presidenttitaivalta absurdiuteen saakka. Saamme lopuksi tietää, ketkä presidentit ovat olleet Suomen huonoimmat juuri edellä esitettyjen argumenttien näkökulmasta. Heidät myös asetetaan paremmuus- tai oikeammin huonommuusjärjestykseen. Mikko Airaksinen