Kuva: See1,Do1,Teach1 CC BY 2.0
Kotimaisten kielten keskus järjesti Agricolan juhlavuonna kilpailun, jossa yleisö sai äänestää maailman kauneinta sanaa. Ylivoimainen voittaja oli äiti. Äänteellisesti sana kuulostaa pehmeältä ja lempeältä, mutta lisäksi sanalla on meille kaikille tunnemerkitys. Suhde äitiin jatkuu kohdusta hautaan merkityksellisenä olipa suhde hyvä tai huono. Seuraavassa artikkelissa esitellään teoksia, joiden kautta lukija voi kartoittaa omaa äiti-tytär-suhdettaan.
Psykoterapeutit Kirsi Hiilamo ja Heli Pruuki pohtivat vasta ilmestyneessä teoksessaan Aina tytär, aina äiti – aikuisen naisen suhde äitiin (Kirjapaja 2020) monipuolisesti naisen suhdetta omaan äitiinsä.
Kirjoittajat tarkastelevat muun muassa varhaisen kiintymyssuhteen merkitystä, sukupolvien ketjua ja taakkasiirtymää, näkemistä ja nähdyksi tulemista, aggressiota, kateutta, kehoa ja kehollisuutta, äidin narsismia, äidin vaikutusta muihin ihmissuhteisiin sekä vanhenevaa äitiä.
Hyvin koskettavia ovat kahdeksan naisen kirjoittamat kirjeet omalle äidilleen. Kirjeistä houkuu iloa ja lämpöä, mutta myös surua ja lohduttomuutta, joita anteeksianto pehmentää.
Teoksen lopussa on kirjoitusharjoituksia ja kysymyksiä, joiden avulla voi työstää suhdettaan äitiin. Äidin elämänhistoriaan tutustuminen voi auttaa näkemään miten hänestä tuli sellainen kuin tuli. Äidin tarinan kautta voi syntyä uutta ymmärrystä ja anteeksiantoa. Kukin voi rakastaa vain niillä eväillä, jotka on itse saanut.
Kirjoittajien viesti lukijalle on lohdullinen: ei ole koskaan liian myöhäistä katkaista kielteisiä ketjuja tai muuttaa ihmissuhteiden vuorovaikutusta.
Romaaneja ja elämäkertoja, joissa käsitellään äiti-tytär suhdetta
Elizabeth Stroutin teoksessa Nimeni on Lucy Barton (Tammi 2018) päähenkilö Lucy Barton viettää aikaa sairaalassa perhettään kaivaten. Yllättäen hän saa vieraakseen äidin, jota hän ei ole tavannut vuosiin. Äidin ja tyttären keskusteluista ja muistoista välittyy menneisyys ja Lucyn ankea lapsuus maaseudulla. Teos tuo mieleen sen, miten vaikeaa tunteiden ilmaisu voi olla äidin ja tyttären välillä ja miten kipeitä jännitteitä suhteessa voi olla. Ääneen lausumaton jää riippumaan tyttären ja äidin välille, mutta heidän suhteessaan on silti lämpöä ja rakkautta.
Claire Castillonin novellikokoelma Äidin pikku pyöveli ( Gummerus 2007) kertoo äidin ja tyttären välisistä rankoista tunteista paikoin mustan huumorin sävyttämänä. Novellit nostavat esiin erilaisia kipupisteitä äidin ja tyttären suhteesta ja vaikka ne eivät anna vastauksia, niihin kätkeytyvät kysymykset voivat olla kiinnostavia. Miten pitäisi esimerkiksi suhtautua äitiin, joka haluaa olla tyttärensä paras ystävä ja tulee itsekin murrosikäiseksi siinä samalla? Novellissa Pesäero kuvataan tilannetta, jossa tytär on muuttanut muutama kuukausi sitten omaan asuntoonsa, mutta puhelut, joita äiti ja tytär soittavat toisilleen, paljastavat, että itsenäistymisen prosessi on vielä kesken. Castillonin novelleissa äiti-tytär suhde on kaksoisvalotuksessa ja lukija pääsee tarkastelemaan molempien näkökulmaa.
Merete Mazzarellan Juhlista kotiin (Kirjayhtymä 1993) on tyttären päiväkirja äidin saattohoidon ajalta. Tammen sivuilla teosta kuvataan seuraavasti: ”Luotaa syvältä äidin ja tyttären välistä suhdetta, pohtii suvun, jatkuvuuden ja ystävien merkitystä. Kirjoittaessaan tytär ei väistä surua eikä kuoleman läheisyyden synnyttämiä outojakaan tunteita tai koomisia mielleyhtymiä. Hän ei lavasta, kaunistele eikä peittele, hän on uskollinen perheen ja suvun huumorille – ja siksi tämä kirja ei kerrokaan vain kuolemasta, vaan jotain olennaista itse elämästä.”
Anja Kaurasen Ihon aika (WSOY 1993) -teoksen takakansiteksti kertoo: ”Äitiään hoitava kirjailija on yksi saattosiskoista, jotka päivittäin saapuvat sairaalan kroonikko-osastolle katsomaan läheistä, itseään – alastonta elämää silmiin. Poikkeuksellisissa oloissa naiset kokevat vahvaa yhteishenkeä, heistä muodostuu tiivis ryhmä, jolla on omanlaisensa nauru kuolemaa liki. Mutta tärkeintä on kirjailijan äidin suuri salaisuus, äidin mysteeri. Kirjailijan koko lapsuuden ja nuoruuden ylle levittäytynyt synkkä varjo, joka alkaa avautua pian äidin kuoleman jälkeen. Kuka äiti oikeastaan oli, mitä hän halusi elämältään?
Ihon aika kertoo kahden sukupolven tabuista, sallitusta ja kielletystä seksuaalisuudesta. Se on kirja erään perheen rappiosta, vanhempien ja lasten välisestä katkeruudesta ja kostosta, ihmissuhteiden hitaasta turmeltumisesta. Syvimmältään se on kertomus menetyksestä ja vapahduksesta, ilosta ja häpeästä, elämän rajallisuudesta, jonka täydesti ymmärrettyään vasta voi nähdä rajattomasti.”
Johanna Thydellin esikoisteos Katon kokoinen tähtitaivas (Otava 2004) on jäänyt mieleeni vaikuttavana lukukokemuksena, vaikka lukemisesta on jo ehtinyt kulua aikaa. Teos on nuorten romaani. Päähenkilö on 13-vuotias Jenna, jonka äiti on sairastunut rintasyöpään. Kirjailija kuvaa omiin kokemuksiinsa perustuvassa teoksessaan todella kauniisti, hienosyisesti ja koskettavasti niitä tuntemuksia, joita äidin vakava sairastuminen tyttäressä herättää.
Terhi Rannelan Äiti – Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen (Karisto 2020) on ”koskettava teos surusta ja luopumisesta. Omaelämäkerrallisessa kirjassaan Rannela peilaa tuntemuksiaan uusimpaan surututkimukseen ja vaihtaa ajatuksia muun muassa Eeva Kilven, Simone de Beauvoirin, Joan Didionin ja Claes Anderssonin teosten kanssa. Hän tarkastelee surun käsitettä sekä läheltä että etäältä ja pohtii, miksi juuri runous on se kirjallisuudenlaji, joka vaikeimmalla hetkellä lohduttaa kaikkein eniten.” Kirjan kuvaus Kariston sivuilta.
Meiju Niskalan teos Sata kirjettä kuolleelle äidille (WSOY 2019) on ”omaelämäkerrallinen ja kirjoittajaansa säästelemätön kertomus menetyksestä, surusta ja eloonjäämisestä lahjana sekä kirouksena.”Ajattelemme kuolemaa loppuna, mutta se on myös alku.”Meiju Niskalan romaanin päähenkilölle muistisairaan äidin kuolema on lähtölaukaus: se on starttipistooli, jonka pamaus sysää hänet matkalle omaan ja äitinsä menneisyyteen sekä äidin poissaolon määrittämään tulevaisuuteen – masennukseen ja ahdistukseen, mutta ehkä myös rauhaan ja iloon.” Kirjan kuvaus WSOYN sivuilta.
Äidistä runon keinoin
Eeva Kilven runokokoelma Kiitos eilisestä ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 1996. Runokokoelma on jaettu 11 osaan, joista kaksi ensimmäistä keskittyvät erityisesti äidin kuoleman aiheuttamaan järkytykseen ja suruun. Muissa osissa puhutaan vanhenemisesta, rakkaudesta ja parisuhteesta, muistoista sekä lähestyvästä kuolemasta. Teos muodostaa ikään kuin vaihe vaiheelta etenevän surutyön kuvauksen, jossa runon puhuja käy läpi elämäänsä ja ihmissuhteitaan ja tulee tietoiseksi omasta vanhenemisestaan. Kokoelma alkaa ja loppuu runoon, jossa runon puhuja käsittelee äidin kuolemaa. Alkuosan runoissa kuoleman aiheuttama järkytys on vahvasti läsnä. Viimeisessä runossa surutyö on edennyt vaiheeseen, jossa kiitollisuus ja rauha ovat nousseet tunteista päällimmäisiksi. Kilven runoissa on läsnä ihmisen koko elämänkaari.
Runon puhuja on hyvin sidoksissa äitiinsä. Runossa sivulla 9 sanotaan:
Minä olen erauspentu jonka emo on jättänyt.
Erauspentu on karhunpentu, joka ei ole vielä vierottunut emostaan. Tyttären eriytyminen äidistään voi olla pitkä ja haastava prosessi. Teoksessa Rajattomuuden aika Kilpi kirjoittaa:
Hän vieroittaa minua itsestään, hän vieroittaa minua yhä, 91-vuotiaana, kun minä olen 66. Onko hän koskaan uskaltanut päästää minua lähelleen? Epäilen, että ei, koska minä olisin alistanut ja vallannut hänet kokonaan. (Kilpi 2001, 11).
Useimmiten äiti on aina läsnä. Siitä syystä äidin kuolemaa voi olla vaikea käsittää. Kilpi kirjoittaa:
Katson hänen peräänsä mitään käsittämättä,
ymmällä, murtuneena.
Kuinka hän siten, äiti, hänhän oli aina, miksi ei siis nyt,
(Kilpi 1996, 9).
Surua kuvaa hyvin myös seuraava säe:
Ettekö näe kuinka lätäköt vapisevat
Säkeessä luonto ja ihminen ovat yhtä, suru ja kyyneleet ravistelevat perin juurin surevan olemusta.
Usein omien vanhempien tekemiä virheitä ymmärtää paremmin vasta sitten kun on itse kokee vanhemmuuden ja ikääntymisen haasteet. Kilpi kirjoittaa s. 16:
Meidän välillämme meni käytännössä
melkein kaikki aina ristronkkeliin
mutta itse asiassa, todellisuudessa,
syvällä sisimmässämme
kaikki oli kohdallaan,
kaikki oli oikein ja hyvin.
Minä ymmärrän sinua nyt
ja päivä päivältä yhä paremmin
ikään kuin sinä levittäytyisit minun jäseniini
ja selittäisit itseäsi vaiva vaivalta.
LÄHTEET
Castillon, C. (2007) Äidin pikku pyöveli: novelleja. Helsinki: Gummerus.
Hiilamo, K., Pruuki, H. (2020) Aina tytär, aina äiti: aikuisen naisen suhde äitiin. Helsinki: Kirjapaja.
Kauranen, A. (1993) Ihon aika. Porvoo: WSOY.
Kilpi, E. (1996) Kiitos eilisestä. Porvoo: WSOY.
Kilpi, E. (2001) Rajattomuuden aika. Helsinki: WSOY.
Mazzarella, M. (1993) Juhlista kotiin. Helsinki: Kirjayhtymä.
Strout, E. (2018) Nimeni on Lucy Barton. Helsinki: Tammi.
Thydell, Johanna (2004) Katon kokoinen tähtitaivas. Helsingissä: Otava.
