Pointin lukupiiri maaliskuussa

Pointin helmikuun lukupiiritapaamiseen saapui pieni mutta sitäkin innokkaampi joukko kirjallisuuden ystäviä. Käsittelyvuorossa oli Richard Yatesin romaani Revolutionary Road vuodelta 1961. Moni saattaa muistaa tarinan paremmin Sam Mendesin muutaman vuoden takaisesta elokuvasovituksesta. Lukupiiriläisten keskuudessa kirja sai ylistävää palautetta: Revolutionary Road imaisi mukaansa, vaikka henkilöhahmot olivat epämiellyttäviä ja tunnelma paikoitellen ahdistava. Teosta pidettiin paitsi hienona ajankuvana sodanjälkeisestä amerikkalaisesta todellisuudesta myös hyvin aikaa kestäneenä kuvauksena ihmisluonnosta. 

Maaliskuussa jatkamme maailmanympärimatkaa Euroopan suuntaan, ja keskustelemme Téa Obrehtin palkitusta Tiikerin vaimosta. Teos on jugoslavialaistaustaisen Obrehtin esikoisromaani. Maaliskuun lukupiiri kokoontuu 11.3. klo 18 kirjaston satuhuoneessa.

Huhtikuun kirjaksi sovimme japanilaisen Haruki Murakamin romaanin Kafka rannalla. Loppukevään kirjoista päätämme yhdessä, kaikki lukupiiriläiset saavat vaikuttaa valintoihin!

Téa Obreht: Tiikerin vaimo

Kuukauden kirjan saat kirjaston lainaustiskiltä ilman varausmaksua. Lisätietoja: Eeva Rita-Kasari, eeva.rita-kasari(at)vantaa.fi

Tervetuloa!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *