Tarinakoukun matka jatkuu

Tarinakoukun syövereihin sukellettiin heti helmikuun alkajaisiksi 3.2. Mukaan saatiin tälläkin kerralla uusia koukuttelijoita, mutta edelleen lisääkin väkeä mahtuu mukaan!

Jatkossa kokoontumiset ovat siis 1. kerroksen satuhuoneella, minne käynti on lastenosastolta.  Lastenosastolta tuli toive, että kokolattiamatolla ei oltaisi kengät jalassa, joten varaathan halutessasi jatkossa mukaan villasukat tai muut sisäjalkineet.

Tällä kertaa Tarinakoukun kirjakorin aiheena olivat virkkaus- ja neulekirjat. Tieto-osuudessa tutustuttiin HelMet-kirjastojen e-kirjoihin. Tarkemman tarkastelun kohteena oli OverDrive-kirjasto, josta myös käsityökirjoja löytyy.  Mikäli palvelusta tai muutoin e-aineistoista jäi kysyttävää, voit tulla piipahtamaan Tikkurilan perjantaisiin E-hetkiin tai varata oman henkilökohtaisen opastusajan 2. kerroksen neuvonnasta tai verkosta.

Kaunovinkkauksessa tutustuttiin erilaisiin kirjailija- ja kirjallisuushakemistoihin sekä esimerkinomaisesti niiden edustamien genrejen ”kirja/kirjailijapareihin”. Postauksen lopussa vielä vinkkilistana illan aikana esitellyt teokset. Tikkurilan kirjaston 2. kerroksesta löytyy myös kirjanäyttely samasta aiheesta, joten illan aikana vinkattua lukemista voit löytää myös sieltä.

Osallistujat pääsivät lisäksi valitsemaan maaliskuun ohjelmassa olevan Marttojen käsityöpajan aiheen. Kymmenen äänen turvin aiheeksi valikoitui virkkausta sadonkorjuun hengessä.  Julkaisemme työpajaan tarvittavien tarvikkeiden listan myöhemmin.

Seuraavalla koukuttelukerralla 24.2. vieraaksemme saapuu Helsingin kaupunginkirjaston Kaupunkiverstas esittelemään mahdollisuuksiaan käsityöläiselle. Kaunokirjallisessa osuudessa korviamme hemmotellaan runovinkkauksella, joten tulethan jälleen paikalle nauttimaan mukavasta ohjelmasta!

 

Kirjanäyttely Tarinakoukun vinkkikirjojen aiheesta Tikkurilan kirjaston 2. kerroksessa
Kirjanäyttely Tarinakoukun vinkkikirjojen aiheesta Tikkurilan kirjaston 2. kerroksessa

 

Ja loppuun vielä se luvattu vinkkilista:

  • Suomalaisia nykyrunoilijoita / toim. Siru Kainulainen ja Johanna Krappe. BTJ Kustannus 2008 sekä Suomalaisia nykyrunoilijoita 2 / Teemu Manninen, Maaria Pääjärvi (toim.) Avain 2011.       –> Kirjailijaparina: Tomi Kontion monipuolinen tuotanto.

 

  • Sivumakuja : kirjallisesta keittiöstäni / [koonnut] Suvi Ahola ; [piirrokset: Ulla Vaajakallio]. WSOY 2005. –> Kirjaparina: Nuoruuteni Pariisi / Ernest Hemingway ; suomentanut  Jouko Linturi. Tammi.

 

  • Äitini puutarhassa: polkuja naiskirjallisuuteen / Päivi Tapola ; jälkisanat: Sara Heinämaa ; kirjallisuusluettelon koonnut Terhi Hannula. Kääntöpiiri 2002. –> Kirjailijaparina: kts. ed. kerran vinkkilista mm. Sylvia Plath ja Katherine Mansfield.

 

  • Ääntä ja vimmaa: kirjoituksia 50-vuotiaasta Keltaisesta kirjastosta / toimittanut Hannu Harju. Tammi 2004. –>  Kirjaparina: Siipien sankarit ; Yölento / Antoine de Saint-Exupery ; suomentaneet Eino Ismala ja Anni Mannerkorpi. Tammi.

 

  • Suomalaisia tietokirjailijoita / Risto Niku. BTJ 2008 sekä Suomalaisia tietokirjailijoita 2 / Risto Niku. Avain 2010. –> Kirjailijaparina monipuolinen Suvi Ahola.

 

  • Eurooppalaisia jännityskirjailijoita / toim. Juri Nummelin. BTJ Kustannus 2007 sekä Amerikkalaisia jännityskirjailijoita / toim. Juri Nummelin. BTJ Kustannus 2007.                          –> Kirjailijapareina Lee Child sekä Robert Patterson.

 

  • Kotimaisia pakinoitsijoita / Vesa Sisättö & Jukka Halme. Avain 2013. –> Kirjailijapareina Markus Kajo sekä Minna Lindgren.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *