Koivukylän lukupiiri 21.5.2015

homer

To 21.5. klo 14 – 15.30 keskusteltavana on E.L. Doctorowin romaani ”Homer ja Langley” (2009, suomentanut Helene Bützow, Tammi 2013, 220 sivua).

Sokean Homerin ja sodan raunioittaman Langleyn menneisyys on kuin Yhdysvaltain lähihistorian lyhyt oppimäärä. Nyt veljekset kuitenkin ovat erakoituneet kaikkien haalimiensa tavaroiden keskelle, joille he ovat ajatelleet olevan käyttöä ”joskus”. Lopulta luksusasuntoonsa linnoittautuneilla veljeksillä ei ole muuta kuin toisensa ja sata tonnia romua.

Kysy kirjaa kirjaston palvelutiskiltä ja tule mukaan keskustelemaan, olipa kirja luettuna tai ei. Lisätietoja: sirkku.hokkanen(at)hotmail.com

 

***

Huhtikuun kirjamme oli nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien novellikokoelma ”Huominen on liian kaukana”. Novellit heijastelevat Nigerian oloja, tapoja ja tapahtumia tarinahenkilöiden kokemina paikan päällä tai siirtolaisina Yhdysvalloissa. Keskimäärin reilun parinkymmenen sivun mittaisissa novelleissa oli niin runsaasti sisältöä, näkökulmia ja pohdittavaa, että keskustelu ei ollut päättyä. Mieluisin monelle oli kokoelman viimeinen novelli ”Härkäpäinen historioitsija”.

Adichie (s. 1977) on yksi kiinnostavimpia afrikkalaisia nykykirjailijoita, ja häneltä on suomennettu jo kolme romaaniakin. Arvostettuja nigerialaisia kirjailijoita ovat myös mm. ”kirjallisuuden Nelson Mandela” Chinua Achebe (1930-2013) ja ensimmäinen afrikkalainen nobelisti Wole Soyinka (s. 1934). Myös yhdysvaltalainen Uzodinma Iweala (s. 1982) on juuriltaan Nigeriasta. Kaunokirjallisesta tasosta tinkimätön yhteiskunnallinen katsanto on yhteistä heille kaikille ja myös päänsä menettäneelle Ken Saro-Wiwalle (1941-1995). (SH)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *