Tarinakoukku joulun viettoon korttitalkoiden merkeissä

Tarinakoukun kuulumisia pienellä viiveellä teknisten ongelmien vuoksi!  Joulukuussa 8.12. kokoonnuttiin vuoden viimeiseen Tarinakoukkuun. Tiistain taitopajaa saapui pitämään Taito Uusimaa ja aiheena olivat jouluisesti joulukortit. Korttien lisäksi kuultiin runoja, Tibu Borgsténin vinkkaamana. Hyvillä mielin siis joulun viettoon!

Taito Uusimaan ohjaajien opastuksella päästiin heti työn touhuun ja joulukortteja valmistuikin kierrätysmateriaaleista, vanhoista lehdistä ja kirjoista vinot pinot. Uskon, että moni kortin saaja on tänä jouluna saanut erilaisen joulutervehdyksen ja ilahtunut kovasti. Kortteja askarreltiin erilaisilla kuvioleikkureilla, isoilla ja pienillä. Valittavana oli jouluisia aiheita: tähtiä, kuusia, poroja, sydämiä, lumihiutaleita… Jokainen sai niistä sitten sommitella itselleen mieleiset kortit ja ohjaajien omia hienoja korttiesimerkkejä oli nähteillä runsaasti ideoinnin pohjaksi. Muun muassa tällaisia kortteja syntyi illan aikana.

Kuulimme myös samalla Taito Uusimaan toiminnasta ja tulevista kursseista. Jos haluat pysyä ajantasalla toiminnasta tai ihastella taitolaisten hienoja tuotoksia, käy seuraamassa Facebookissa ja Instagramissa tai liity postituslistalle. Tikkurilasta katsottuna lähin Taidon käsityökeskus löytyy Hiekkaharjusta Leinikkitieltä, sinne kannattaa myös piipahtaa käymään.

Illan kaunokirjallisesta osuudesta vastasi Tibu Borgstén. Korttien askartelun lomassa Tibu ilahdutti askartelijoita lukemalla meille joulurunoja ja lausumalla omaa tuotantoaan. Tunnelmallinen lopetus ja hyvän joulun toivotus runollisessa muodossa. Kiitos tämän kerran esiintyjille ja kaikille osallistujille Tarinakoukun syksystä!

 

Joulukorttipajan satoa. Taito Uusimaan kuvioleikkureilla ruuhkaa.
Joulukorttipajan satoa. Taito Uusimaan kuvioleikkureilla ruuhkaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *