Toukokuista lukupiiriä Hakunilan kirjastossa

Huhtikuussa Hakunilassa sukellettiin ensimmäisen maailmansodan syövereihin John Boynen romaanin Kuudes mies kautta. Kirjan teemat olivat suuria (sota ja sen mielettömyys, aseistakieltäytyminen, lapsen hylkääminen), mutta kirjailija oli onnistunut rakentamaan tarinan taitavasti. Minä-kertoja teki tarinan konkreettisemmaksi. Kirjasto oli eräälle lukupiiriläiselle tullut mieleen draamasarja Suursodan päiväkirjat, jonka takia lukemisen aloittaminen oli ollut vaikeaa. Kirja teki selväksi sen, että joskus se, joka on kieltäytyy, on rohkein kaikista.

Vähäistä kritiikkiä teos sai alun junnaavuudesta ja dialogin liiallisesta seikkaperäisyydestä, mutta pääosin kirjaa pidettiin loistavana.

jobikirjaToukokuussa jätämme sotavuodet taakse ja tutustumme Aaro Waldeniin, joka työvoimatoimiston pyynnöstä alkaa kirjoittaa ansioluetteloa. Ja aikamoinen listaus siitä tuleekin. Ari Wahlstenin Jobikirja Hakunilan kirjaston lukupiirissä ke 4.5.2016
klo 13-14.30. Kokoonnumme tuttuun tyyliin Monitiomitilassa. Tule ihmeessä mukaan, vaikka kirja olisi jäänyt lukemattakin!

Lisätietoja:
Paula Puustinen
paula.puustinen(at)vantaa.fi
puh. 09 839 30805

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *