Hakunilan kirjaston syyskuun lukupiiri

Sade ropisee ikkunaan, mutta ei sen väliä niin kauan kun on hyvää lukemista! Olemme tavanneet lukupiirin kanssa läpi kesän, ja kohta aloitamme syyskauden. Elokuussa lukupiirin käsittelyssä oli Tuula-Liina Variksen romaani Huvila, joka kertoo kolmen naisen yhteisöstä mahtipontisessa hirsihuvilassa. Tarinaa kerrotaan niin äidin Raakelin, tyttären Leean kuin perheen palvelijan Selman silmin.

Suurimman osan mielestä kirja oli luettava. Sitä pidettiin helppolukuisena ja monipuolisena. Kirjan ajankuvaa kiiteltiin paljon. Erään lukupiiriläisen mielestä kirja oli vakavaa yhteiskunnallista pohdintaa kepeässä muodossa. Myös miehen ja naisen roolien kuvausta kiiteltiin. Miinusta kirja sai ohuista henkilöhahmoista. Muun muassa Raakelin masennusta ei oltu kuvattu mitenkään koskettavasti. Henkilöhahmojen ohuuden vuoksi kirjaa moitittiin myös pliisuksi.

Syyskuun kirjakattauksesta lukupiirikirjaksi valikoitui Zacharias Topeliuksen novellikokoelma Tilinteon päivä ja muita kertomuksia. Kokoelma sisältää Topeliuksen aiemmin suomentamattomia novelleja, jotka kuvaavat elävästi 1800-luvun ihmiskohtaloita.

Lukupiiri kokoontuu syyskuussa 6.9.2017 klo 13-14.30 kirjaston monitoimitilassa. Lukupiirikirjan voit noutaa itsepalveluvaraushyllystä kohdalta Lukupiiri ja lainata omalle kortillesi. Tervetuloa mukaan, vaikka et kirjaa olisi ehtinyt lukeakaan!

Syyskuussa Hakunilan kirjastossa on myös kirjailijavieras! Tänä vuonna Hakunila-päivän kirjailijavieraana on Tapani Bagge, jota haastattelee Hurriganes-kirjoistaan tuttu bluesmies Honey Aaltonen. Merkkaa siis kalenteriisi lauantai 9.9.2017 klo 13-14!

Lisätietoja:
Paula Puustinen
paula.puustinen(at)vantaa.fi
p. 09 839 30805

Muista myös muut lukupiirit https://kirjasto.one/lukupiiri/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *