Kategoria: Lumo (Korso)

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 11.10.2016

11.10. John Boyne: Tarkoin vartioitu talo (Bazar, 2011)

Lumon lukupiirillä oli lokakuussa luettavana John Boynen romaani Tarkoin vartioitu talo , joka alkaa vuodesta 1915 tsaarin ajan Venäjältä. Georgi Daniilovitš Jatšmenev on 16-vuotias maalaispoika, joka pelastaa suuriruhtinaan kuolemalta ja silloin hänen elämänsä muuttuu täysin. Georgi palkataan tsaari Nikolain pojan, Aleksein, henkivartijaksi ja hän muuttaa asumaan tsaarin hoviin Pietarin Talvipalatsiin. Venäjällä eletään kuitenkin sekasortoista aikaa, joka johtaa vallankumoukseen ja päättää Romanov-suvun pitkään jatkuneen valtakauden.

Vuonna 1980 kahdeksankymmentävuotias Georgi on tyytyväinen elämäänsä Lontoossa Zoja-vaimonsa rinnalla. Zoja on vakavasti sairas ja hänen viimeisenä toiveenaan olisi päästä käymään edes lähellä lapsuuden maisemia, mutta Georgilla ei ole kaipuuta nuoruutensa Venäjälle. Pariskunta päättää matkustaa Suomeen. Suomessa Zoja saa Georgin muuttamana mieltään ja he jatkavat matkaa Pietariin (silloin Leningrad).

Lukijoiden mielestä Tarkoin vartioitu talo on mielenkiintoinen faktan ja fiktion sekoitus. Alussa kerrotaan venäläisen maalaiskylän elämästä hienolla ja värikkäällä tavalla. Historialliset aikafaktat ovat mukana kertomuksessa, mutta tarinana teos on silkkaa satua. Ihmeteltiin, miten maalta tullut nuori poika voi tulla henkivartijaksi Alekseille, tulevalle tsaarille. Nikolai kuvataan hieman nuhjakkeeksi ja todellista valtaa tuntuu käyttävän Aleksandra, joka on hyvin voimakas persoona. Lukijat päättelivät, että tsaariperhe ei pelastunut, koska suurvaltasuhteet olivat tärkeämpiä kuin sukulaisuussuhteet, joita tsaariperheellä oli moniin Euroopan kuningashuoneisiin.

Muutamaa lukijaa harmitti se, ettei pakomatkasta kerrota tarkemmin ja arvoitukseksi jää, miten Georgi ja Zoja onnistuivat pakenemaan. Lukijoiden mielestä Pariisiin ja Lontooseen muutot ja Georgin työn saanti pariisilaisesta kirjakaupasta ja British Museumin kirjastosta tapahtuvat ihan liian helposti. Miten Georgi on oppinut kielet? Onko Zoja opettanut häntä? Saduissa käy hyvin ja päästään perille ilman rahaa ja papereita.

Moni lukija yllättyi kirjan lopussa siitä, kuka Zoja oikeastaan on. Osa lukijoista oli arvaillut asiaa jo aiemmin. Zojan pelot Pariisissa koskettivat lukijoita. Rivien välistä voi päätellä, että Zoja on hyvin traumatisoitunut. Zoja on hyvin lapsenomainen, joka ei koskaan kasva aikuiseksi ja hän tuntee syyllisyyttä kaikesta.
Ihmeteltiin, mikä idea kirjailijalla oli siinä, että hän antaa Zojan ja Georgin tyttären kuolla ja Zojan sairastua syöpään – eikö vastoinkäymisiä olisi ollut jo kylliksi ilman niitä.

Suomalaisina tunnemme naapurimaamme historiaa, joka on myös meidän historiaamme. Lukupiiriläiset kritisoivat kirjan antamaa vääristynyttä kuvaa todellisuudesta. Lukijat ihmettelivät, miten Zoja ja Georgi pääsevät käymään Neuvostoliitossa vuonna 1981.

Kirja on kokonaisuutena hyvää viihdettä, jolla ei ole mitään tekemistä faktojen kanssa. Teos on pinnallinen ja kevyt, mutta sisällöltään mielenkiintoinen ja se loppuu kauniisti. Osa lukijoista piti kirjasta, koska sen tyyli vastasi omia lukumieltymyksiä. Teos on historiallinen, jännitys- ja rakkausromaani yksissä kansissa. Yksi lukija vertasi kirjaa Laila Hirvisaaren teoksiin. Kirjassa ei menty kovin syvälle historiallisiin tapahtumiin, mikä osaltaan säästi lukijaa raakuuksilta. Yhden lukijan mielestä teos oli hyvin kafkamainen kertomus.
Juoni on mukaansa tempaava. Kirjassa esiintyvät aikatasot ovat helppoja, koska henkilöitä on vähän. Tämä on taitavan kirjoittajan laatima romaani. Istutetaan tarina historialliseen kehykseen ja täydennetään kirjailijan vapaudella. Sujuva, helppolukuinen kirja, jossa on alusta loppuun ”koukkuja” lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Eija Kylänpää
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 10.5.2016

10.5. Pauliina Susi: Takaikkuna (Tammi, 2015)

Kevään viimeisenä kirjana luettiin Pauliina Suden romaani Takaikkuna. Lukupiiriläiset kokoontuivat aluksi keskenään ruotimaan kirjaa ja sen jälkeen meillä oli vieraanamme itse kirjan kirjoittaja. Lukupiiriläisten mielipiteet kirjasta olivat tällä kertaa melko samanlaisia.

Kirjassa sukelletaan bittiavaruuteen ja nettistalkkaukseen. ”Olisiko aihetta päivittää yksityisasetuksia, kun koko ajan on tunne, että joku tarkkailee salaa eivätkä aikeet aina ole hyväntahtoisia”, ajattelee yksinhuoltajaäiti Leia Laine. Leia joutuu kohtaamaan netin raadollisimman puolen, kun hän ottaa vetääkseen hankkeen, jonka tarkoituksena on tarjota tukea miehille, jotka käyttävät prostituoitujen palveluja. Leia on kutsuttu TV:n keskusteluohjelmaan haastateltavaksi projektista ja heti ohjelman jälkeen hän alkaa saada nimettömiä törkyviestejä puhelimeensa. Saa hän toki kannustavaakin palautetta ja kaveripyyntöjä Facebook-tililleen. Sosiaalisen median reaaliaikaisuus tuo oman ahdistavan tunnelmansa kirjaan, miten helppoa onkaan levittää viestiä eteenpäin.

Muutamat lukupiiriläiset pitivät kirjan alkua hyvin tietotekniikkakeskeisenä ja siksi hieman tylsänä. Teksti kuitenkin tempaisi jossakin vaiheessa mukaansa ja loppua kohti jännitys tiheni. Lukijoiden mielestä juoni oli dekkariin sopiva. Kirja oli mielenkiintoinen ja siinä liikuttiin monella eri tasolla, joita jäi miettimään.

Kirjan aihetta pidettiin hyvin ajankohtaisena kuvauksena tästä ajasta. Vihapuheet leviävät sosiaalisessa mediassa ja nuoriso viettää siellä kaiken aikansa. Lukupiirissä todettiin, että on kuitenkin kiva oppia nuorten kieltä. Osa lukupiiriläisistä kertoi olevansa yhtä tumpelo tietokoneen kanssa kuin Leia, jonka vastapuolena kirjassa esiintyi tietokonenörtti Land-o ja jonka tekemiset sopivat hyvin tarinaan. Leian TV-esiintymisen jälkeen Land-o aloittaa todellisen painajaisen Leian elämässä, bussikortti lakkaa toimimasta, pankkitili tyhjenee ja identiteetti katoaa. Yksimielisesti kauhisteltiin tämän päivän vaaroja ja nettimaailmassa esiintyvää ilkeyttä ja pahuutta.

Joiltakin lukijoilta jäi hämärän peittoon, mitä kirjassa esiintyvät miehet tavoittelivat, oliko kyseessä raha ja kiristys. Yhden lukijan mielestä nörtin ainoana tavoitteena oli vain raja-aitojen ylitys netissä. Lukupiiriläiset pohtivat kirjan henkilökaartia ja heidän persooniaan. Kirjan alussa hyviksenä pidetty henkilö paljastuikin myöhemmin pahikseksi. Joidenkin mielestä Leia tuntui aluksi fiksulta ja vahvalta naiselta, joka kuitenkin heittäytyi hetkessä avuttomaksi. Ministeri Tarmo Häkkilää pidettiin hyväuskoisena maalaisena ja kummasteltiin, miksi hän oli mennyt avautumaan liikaa avustajalleen. Leian tytär, Viivi puolestaan oli lukupiiriläisten mielestä melko kypsä ikäisekseen juoniessaan asioita ja loppujen lopuksihan Viivi paljastui koko sotkun käynnistäjäksi.

Lukijat miettivät kirjailijan viittauksia Hitchcockin Takaikkunaan ja StarWarsiin. Viittauksiin saatiin selitykset kirjailijavieraalta. Pauliina Susi kertoi, että Hitchcockin Takaikkuna tuli hänelle mieleen, kun Leia istui jalka paketissa asunnossaan. Yhtäläisyydet StarWarsiin juontavat Pauliina Suden nuoruuteen ja hän kertoi olleensa vankka StarWars-fani teininä.

Yli viisisataasivuinen järkäle on nopealukuinen ja pitää lukijan otteessaan loppuun saakka.
Eräs lukupiiriläinen totesi, että tämä oli aikuisten satu, johon saatiin kaunis loppu. Kirjan kansi miellytti lukijoita, joiden mielestä se oli upea ja aiheeseen sopiva.

Toinen tunti lukupiiritapaamisesta oli varattu kirjailijavierailuun, johon osallistui lukupiiriläisten lisäksi muita kirjaston asiakkaita. Pauliina Susi kertoi meillä mielenkiintoisia asioita omasta työstään ja Takaikkuna-projektista, joka kaikkineen kesti 6-7 vuotta ja siitä viimeiset kaksi vuotta olivat olleet varsinaista kirjoitusprosessia. Keskustelu kirjailijan kanssa oli vilkasta ja vierailla riitti kysyttävää viime minuuttiin saakka.
Suuret kiitokset vielä kirjailija Pauliina Sudelle ja häntä kuuntelemassa olleelle yleisölle!

Lisätietoja:
Eija Kylänpää
09 8393 2127
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 12.4.2016

12.4. Guthrún Eva Minervudottir: Nukentekijä (Atena, 2010)

Islantilainen kirjailija Guthrún Eva Minervudottir vie lukijan outoon maailmaan kirjassaan Nukentekijä.

Kirjan päähenkilöt Sveinn ja Lóa kohtaavat sattumalta, kun Lóan autosta puhekaa rengas Sveinnin talon lähistöllä. Sveinn on nukentekijä, joka valmistaa yksilöllisiä seksinukkeja yksinäisille miehille. Lóa on hermoromahduksen partaalla oleva yksinhuoltajaäiti, joka yrittää selvitä elämässä anoreksiaa potevan tyttärensä kanssa.

Keskustelun avaukseksi lukupiirissä muisteltiin syytä, miksi juuri tämä kirja valittiin lukupiirikirjaksi. Muistikuvaksi täsmentyi tarkoitus perehtyä Pohjoismaisiin kirjailijoihin, ja erityisesti haluttiin tutustua Islantiin ja islantilaisuuteen kaunokirjallisuuden kautta. Avasiko juuri tämä kirja ja kirjailija islantilaista elämäntapaa, jäi lukupiirille hämäräksi. Oletettiin, että kirjan tapahtumat ja henkilöt eivät mitenkään erityisellä tavalla ilmentäneet tyypillistä islantilaisuutta. Sen sijaan luonnon vaikutusta ihmisten elämään pidettiin todellisena. Puhjennut myrsky lopettaa ihmisten kiireet ja määrittelee heidän olinpaikkansa myrskyn laantumiseen saakka, sattuipa se sitten olemaan vaikka vieraan ihmisen koti. Kirjailija luonnollisesti käytti luonnonoikkua hyväkseen edistääkseen tarinan juonikkuutta.

Kirjan aihe ja takakannen lupaus ”elävä kertomus siitä, miten eriskummallisiksi ihmissuhteet voivat muodostua, miten on helpompi lähestyä silikoninukkea kuin toista ihmistä ja miten eloton nukke ei kuitenkaan voi koskaan korvata lihaa ja verta”, ei kattanut lupaustaan. Kirjan ihmiset olivat omituisia hahmoja, joita oli hankala käsitellä ja ymmärtää. Kerrontaa pidettiin pinnallisena ja välillä piinaavan junnaavana. Lukemista tai asioiden ymmärtämistä ei helpottanut sekään, että kirjan tapahtumia kuvattiin vuorotellen kahden kokijan silmin. Myös kirjan suomentajan osuutta tekstin sujumattomuuteen ja epätarkkuuksiin epäiltiin.

Tarinan punaisena lankana nähtiin äidin tuska ja hätä sairaan lapsen puolesta, yksinäisyys, kohtaamattomuus ja yhdessä elämisen vaikeus, jotka vaikuttavat yleismaailmallisilta ilmiöiltä riippumatta ajasta ja asuinpaikasta.

Vaikka Nukentekijä ei lukijoitaan juuri vakuuttanut, hyvänä asiana pidettiin lukupiirin tuomaa lukemisen velvoitetta: tuleehan luetuksi kirja, johon ei omien mielihalujensa ohjaamana tarttuisi. Kirjan avulla voi mennä uuteen ja itselle outoon maailmaan, olla siellä hetken ja tulla pois, vallankin jo oleminen siellä ei miellytä. Myös kirjojen maailmassa on hyvä joskus piipahtaa mukavuusalueensa ulkopuolella.

Maija Kantola
erikoiskirjastovirkailija
maija.kantola(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 8.3.2016

8.3. Markku Keisala: Sinisilmät (Reuna, 2015)

Lumon kirjastossa kokoontuvan lukupiirin maaliskuun kirjana oli vuorossa Markku Keisalan viime vuonna ilmestynyt Sinisilmät-dekkari. Kyseessä on kirjailijan toinen romaani. Paikalla lukupiirin kokoontumisessa oli myös itse kirjailija kommentoimassa tekstiään ja vastaamassa kysymyksiin.

Kirjan tapahtumat saavat alkuna vuonna 1944, kun Saksan joukoissa Lapin sodassa vastahakoisesti taisteleva, puoliksi suomalainen Heino päätyy sotavangiksi Somerniemelle. Vankina ollessaan Heino komennetaan auttamaan läheisen maatilan töissä tilan isännän ollessa puolustamassa maataan. Pian Heinon ja maatilan emännän Rakelin välille syntyy suhde, jonka seuraukset vaikuttavat vielä vuosikymmeniä myöhemmin heidän läheistensä elämään.

Romaanissa liikutaan usealla vuosikymmenellä: kirjan alku sijoittuu 1940, -50, ja -80-luvuille, mutta hyvin pian tapahtumat siirtyvät 2010-luvulle. Heinon, Rakelin ja Rakelin lasten kohtalot ovat vahvasti esillä, mutta pääosaan nousee kuitenkin Heinon poika Anssi. Hän löytää isänsä tavaroista kysymyksiä herättävän paperin, jonka merkitystä selvittäessään hän päätyy Pohjanmaalta Somerniemelle, Hansun kaupunkiin. Lappu johtaa Anssin vuosikymmenten takaisten mysteerien jäljille, joita hän alkaa salapoliisimaisesti selvittämään.

Lukupiiriläiset pitivät kirjan kantta hieman harhaanjohtavana, koska heidän mielestään se saa aikaan mielikuvan julmemmasta sisällöstä kuin mitä tarina todellisuudessa on ja viittaa lisäksi vahvasti sotaromaaniin, mitä kirja ei lopulta ole. Lukupiiriläisten keskuudessa moni piti siitä, ettei kirjassa mässäilty raakuuksilla, vaan tarina on dekkarigenressä siistimmästä päästä. Kritiikkiä sen sijaan sai se, että henkilöhahmot jäivät kirjassa pinnallisiksi. Kirjan tapahtumat olisivat avautuneet paremmin, jos henkilöiden tuntemuksia ja sielunelämää olisi hieman raotettu. Tarinan syyllisen tekojen motiiveista lukupiiriläiset pääsivät kuitenkin yhteisymmärrykseen.

Moni lukupiiriläinen arvasi syyllisen jo hyvin aikaisessa vaiheessa, vaikka tarinan edetessä epäilyksiä yritetäänkin viedä toisaalle. Paikalla ollut kirjailija kommentoi, ettei hänen aikomuksenaan ollutkaan tehdä romaania, jossa tekijää arvuutellaan loppuun asti, vaan sen sijaan ajatuksena oli pitää lukija jännityksessä siitä, kuinka syyllinen saadaan kiinni.

Kirjan tapahtumapaikat ovat suurelta osin autenttisia ja paikkojen kuvaukset uskottavia, mikä sai lukupiiriläisiltä kiitosta. Epäuskottavana seikkana pidettiin sen sijaan sitä, että kirjan vankileiri sijaitsi Somerniemellä, koska lukupiiriläisten muistikuvien mukaan Lapin sodan aikaiset vangit sijoitettiin etelän sijaan pohjoiseen leireille. Toinen kummastusta herättänyt seikka oli se, kuinka epäystävällisinä poliisit kirjassa kuvattiin ja heidän käytöksensä syyt herättivät jonkin verran keskustelua.

Kaiken kaikkiaan lukupiiriläiset olivat yhtä mieltä siitä, että kirja on helposti luettavaa tekstiä ja sen juoni pitää otteessaan alusta loppuun saakka – kun kirjaan tarttuu, sitä tuskin laskee käsistään ennen loppuratkaisua. Anssin salapoliisipuuhien loppuratkaisu oli jonkun mielestä hieman äkkinäinen, mutta muutoin moni piti kirjan lopetuksesta liikuttavuudessaan.

Heidi Kuutti
kirjastonhoitaja
heidi.kuutti(at)vantaa.fi

Anneli Outinen
kirjastovirkailija
anneli.outinen(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 9.2.2016

9.2. Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin (Otava, 2008)

Helmikuussa lukupiirin ruodittavana oli Olli Jalosen teos 14 solmua Greenwichiin (Otava, 2008).

14 solmua Greenwichiin aiheutti lukupiirissä vilkasta keskustelua ja pohdiskelua, niin kuin hyvän kirjan kuuluukin tehdä. Jotkut lukijat suhtautuivat teokseen jo pelkästään tylsän kansikuvan perusteella ennakkoluuloisesti. Samoin kirjaa selatessa vilahtelevat lokikirjamerkinnät, kursivoidut tekstit, erilaiset fontit, hakasulut ym. käytetyt ”tehosteet” aiheuttivat ainakin allekirjoittaneelle pientä pakokauhua. Mutta eipä hätää – kaikki ne asettuivat paikoilleen ja saivat merkityksensä lukemisen edistyessä.

Moni lukija yllättyi, kuinka tarina koukutti ja vei mukanaan hyvin kummalliselle matkalle omalaatuisessa porukassa ympäri maapallon. Toki monia lukupiiriläisiä matkanteko välillä kauhistutti, niin erikoisiin tilanteisiin ja outoihin oloihin Jalonen lukijansa kirjassaan johdatti. Joillekin matka oli surumielinen ja jopa ahdistava kokemus. Toiset taas juoni nappasi heti mukaansa ja matka täytyi tehdä keskeyttämättä loppuun saakka, kirjan sankarien tavoin. Eräs lukija jäi miettimään, mikä idea matkassa oli – ihan järjetön reissu! Toiselle taas tarina avautui kaikessa uskomattomuudessaan hyvinkin uskottavana tarinana.

Erityisesti kirjan tunnelma- ja luontokuvauksia pidettiin herkkinä ja onnistuneina. Monia lukijoita viehättivät tekstissä vilahtelevat aforismit, jotka eivät kuitenkaan vaikuttaneet mitenkään päälle liimatuilta. Kirjan rakennetta eri kertojaäänineen pidettiin haasteellisena. Kirjailijan omalaatuinen tyyli ja lauserakenteet herättivät sekä ihmetystä että ihastusta.

Kirjan mukana matkustaneet lukijat olisivat kaivanneet mukaan karttoja. Niitä kyllä tuntui olevan päähenkilöillä, mutta miksi ei tarjottu lukijalle! Olisi ollut paljon helpompaa pysyä matkassa mukana.

Paitsi eriskummallinen matka, myös sen omalaatuiset matkantekijät aiheuttivat keskustelua. Mitä kukin oli miehiään? Kirjailija ei – ehkä tarkoituksella – avannut henkilöidensä sielunmaisemaa.
Ihmisten väliset suhteet ja tunnesiteet olivat kiehtovia, mutta jäivät arvoituksiksi. Koska tunteista ei puhuttu, jäi tekojenkin motiivi usein arvoitukseksi. Tarinaan kätkeytyi myös mystiikkaa, kummallisia tapahtumia ja sattumia, joiden linkittymistä itse tarinaan ei avattu.

Oman keskustelunsa aiheutti median luoma epätodellinen maailmankuva, sillä matka oli myös osa tosi-tv-ohjelmaa. Tarina osoitti, kuinka tv-viihteen nimissä manipuloidaan, salataan ja vääristellään
totuutta. Kaikki on sitä miltä sen halutaan näyttävän.

Kirjassa liikuttiin monella eri tasolla aina historiasta matkakertomukseen, nykyaikaiseen tosi-tv- ohjelmaan, rakkaus- perhe- ja ihmissuhdekuvioihin. Jopa nyt erityisen ajankohtainen pakolaiskysymyskin vilahti mukana. Kirja jätti jälkeensä monia kysymyksiä ja ajatuksia lukijalle pohdittavaksi. Ehkäpä se oli kirjailijan tarkoituskin. Hän ei halunnut päästää meitä helpolla.

Maija Kantola
erikoiskirjastovirkailija
maija.kantola(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 12.1.2016

12.1. Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava, 2012)

Kevään aloitti Heidi Könkään Dora, Dora (Otava, 2012). Idean tähän kirjaan Heidi Köngäs sai näkemästään valokuvasta, jossa Natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speer on seurueineen ”tulistelemassa” rakovalkealla Suomen Lapissa. Kuva ja sitä taustoittava tarina alkoivat kiehtoa Köngästä. Niin syntyi romaani Dora, Dora Speerin ja hänen seuralaistensa matkasta Petsamon nikkelikaivokselle sotajouluna 1943. Dora, Dora oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2012.
Dora, Dora on tarina yksilöistä sodan keskellä. Jokaisella on omat ilonsa, murheensa, toiveensa ja pelkonsa.

Dora, Dora herätti paljon keskustelua lukupiirissä. Eräs lukija kertoi netissä olleesta arvostelusta, jossa teosta oli haukuttu tylsästi kootuksi. Lukupiirissä oltiin kuitenkin toista mieltä ja pidettiin kirjan rakennetta mielenkiintoisena ja helppolukuisena. Päähenkilöiden vuorottelu minä-muotoisissa luvuissa oli kivaa. Kielellisesti kirja oli vaisu, koska se ei sisältänyt kielikukkasia. Yleisesti teos oli vaikuttava, mielenkiintoinen ja erikoinen.

Yksi lukupiiriläinen tiesi, että Köngäs oli tehnyt 5 vuotta pohjatyötä kirjaan. Monelle lukijalle historiallinen kerronta oli mieleen. Kirja imaisi mukaansa ja oli kiire lukemaan sitä. Kirjassa kiehtoi se, että taustalla oli paljon faktaa. Lukupiirissä kirja luokiteltiin faktan ja fiktion välimuodoksi.

Kirjan henkilöitä pidettiin toistensa vastakohtina. Vaikka kirjan henkilöiden ihmiskohtalot olivat vavahduttavia, niin jollakin tavalla ihmiset henkilöinä jäivät pliisuiksi. He vain totesivat asioita, mutta eivät pyrkineet vaikuttamaan niihin. Mutta vallitsevien olosuhteiden vuoksi se ei olisi ollut mahdollistakaan. Yleisesti lukupiiri totesi, että sota on kylmää ja julmaa. Ihmeteltiin, miten sota voikaan muuttaa ihmistä.

Lukupiirissä pohdittiin paljon faktan ja fiktion välistä eroa kirjassa. Mietittiin, mikä oli Speerin ja Hitlerin suhde ja mihin se pohjautui. Speerin persoonaa puitiin ja keskusteltiin siitä, vaikuttiko Speerin suhde vanhempiinsa hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa. Lukupiirin mielestä Speerin ongelmat johtuivat kelpaamattomuudesta vanhemmille. Speerin suhde naisiin oli hyvin kompleksinen. Lukijat ihmettelivät Annemarien lojaalisuutta Speeriä kohtaan kaikesta huolimatta. Kirja kuvaa hyvin mielivaltaa, sadismia ja sairasta mieli. Ihmeteltiin, miten joku voi saada sellaisen vallan ihmisiin, joka aiheuttaa massapsykoosin.

Lukupiirissä käytiin lyhyesti läpi Toisen maailmansodan karmea historia kirjan tarinaa sivuten. Todettiin, että saksalaiset olivat herrakansaa, joka ei kunnioittanut suomalaisia, vaan toimi julmasti.

Lopuksi eräs lukija totesi, että on hienoa, kun voi kirjan avulla siirtyä toiseen maailmaan. Samalla kirja oli oiva muistutus siitä, mitä voi tulla.

Lisätietoja:
Eija Kylänpää
09 8393 2127
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 8.12.2015

8.12. Günter Grass: Peltirumpu (suom. Oili Suominen ; Otava, 2009)

Joulukuussa lukupiirissä keskusteltiin Günter Grassin teoksesta Peltirumpu (suom. Oili Suominen ; Otava, 2009). Kirjan päähenkilö Oskar Matzerath ei ole mikään tavallinen lapsi: hänellä on kyky särkeä lasia läpitunkevalla kiljunnallaan syntymästään saakka. Kolmivuotiaana hän saa lahjaksi peltirummun, josta tulee hänen kallein aarteensa. Oskari päätti olla kasvamatta isoksi, koska hän halusi vain rummuttaa. Oskarin ongelmat ja hänen mielensä kaksijakoisuus sai alkunsa lapseksi jättäytymisestä.

Nobel-palkitun Günter Grassin vimmainen mestariteos on ravisuttanut lukijoita 50 vuoden ajan. Uuteen suomennokseen jälkisanat on kirjoittanut Jukka Koskelainen. Pentti Saarikosken mukaan ”Peltirumpu on irvokas, villi, röyhkeä; mahdoton ja hauska, rivo ja elämänmyönteinen. Ottakaa ja syökää!”

Näistä sanoista kirjallisuuspiiriläisten on hyvä jatkaa keskustelua kirjasta.

Lukijat olivat kiinnostuneina lukeneet kirjan, vaikka se oli n. 700-sivuinen. Kannanottoja oli suuntaan jos toiseenkin. Osa lukupiiriläisistä oli lukenut kirjan vanhana painoksena nuoruudessaan. Uudessa painoksessa oli käytetty slangisanoja, joita osa lukijoista hieman vierasti. Kirjassa on monimutkaisia sanakäänteitä ja hyvää vanhanajan kieltä. Teksti on hyvin aikakautta kuvaavaa. Maailman tapahtumia kerrotaan pienen lapsen näkökulmasta toisen maailmansodan aikana. Saarikoski on sanonut, jos ihmisellä on tylsää elämässään, niin lukemalla Peltirummun pääsee kiinni tosielämään kiemuroihin. Teoksen tyyli oli herkullisen uuvuttava yhden lukijan mielestä.

Suosittelemme Peltirummun uutta laitosta luettavaksi niillekin, jotka ovat lukeneet aiemman käännöksen.

Anneli Outinen
kirjastovirkailija
anneli.outinen(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 10.11.2015

10.11. Kjell Westö: Kangastus 38 (Otava, 2013)

Finlandia-ehdokkaana 2013 ollut Kjell Westön teos Kangastus 38 tarjoaa tarkkaa Helsingin kuvausta alusta loppuun. Historian pikkufaktoja tuodaan ”tipoittain” lukijan eteen. Teos sijoittuu vuoden 1938 Helsinkiin. Kirjassa on eräänlainen jännitysmomentti mukana alusta loppuun. Oikeastaan vasta kirjan lopussa teos avautuu kokonaisuudessaan lukijalle niin, että ympyrä sulkeutuu. Kirjaa voisi luonnehtia lähes dekkariksi tai trilleriksi.

Teoksen päähenkilöinä ovat asianajaja Claes Thune ja hänen toimistossaan työskentelevä konttoristi Matilda Wiik. Erilaisista taustoistaan huolimatta Thune ja Wiik tulevat hyvin toimeen keskenään ja ehkä heitä yhdistää tavallaan myös se, että molemmat ovat tulleet puolisoidensa hylkäämiksi. Mitään suhdetta heidän välilleen ei kuitenkaan synny, vaikka lukija sitä salaa saattaisi toivoakin. Claes Thunen henkireikä on vanhoista koulukavereista koostuva Keskiviikko-kerho, joka kokoontuu keskustelemaan politiikasta. Keskiviikko-kerhon kokoontuessa asianajotoimistossa keskustelut tuovat Matilda Wiikille mieleen parinkymmenen vuoden takaiset muistot vankileireiltä. Kirjan henkilöitä vaivaavat edelleen vuoden 1918 haamut, mutta myös edessä häämöttävä sodan mahdollisuus tuo omat jännitteensä kirjaan. Lukupiirissä mietittiin, että onko vieläkään kaikkia vuoden 1917 – 18 tapahtumia annettu anteeksi. Vanhimmat lukupiiriläiset olivat kuulleet tarinoita ajan kauheuksista  isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan.

Lumon lukupiirin marraskuun kirja miellytti suurinta osaa lukijoista. Kirjaa pidettiin tiiviimpänä ja selkeämpänä kuin aiempia Westön teoksia. Aihe oli kiinnostava ja helppolukuinen, koska historian kauheudet: vankileiri, nälkä, kuolema ja petos oli osattu kirjoittaa ”kuin verhon taakse”.  Todettiin, että Westö oli tehnyt paljon pohjatyötä historiafaktojen osalta. Osalle Helsinki-kuvaus oli mieleen ja toiset eivät siitä erityisesti pitäneet. Eräs lukupiiriläisistä jopa muisteli 30-luvun laman jälkeistä nousukautta, kun oli jopa rusinoita saatavilla. Kirjassa esiintyviä keskiviikkokerholaisia pidettiin tyytymättöminä keski-ikäisinä, jotka vähitellen kasvoivat erilleen.

Teos oli mielenkiintoinen, vaikka siinä oli alakuloinen tunnelma alusta loppuun saakka. Kangastus 38 oli taitavasti kirjoitettu ja rakenteeltaan hyvä. Suomennosta pidettiin erinomaisena, vaikka jotkin sanat ihmetyttivät, kuten ilmaisu ”kammertui ylös laiturilta”.  Myös kirjan kannesta pidettiin, koska se kuvasti hyvin kirjan aikakautta.

Thune luonnehdittiin kiltiksi ja hyväntahtoiseksi henkilöksi, joten oli yllättävää, että Thune osasi pitää pintansa sisarenpoikansa kanssa, kun tämä kohteli Matilda Wiikiä huonosti. Ihmetystä aiheutti myös se, miten Matilda Wiik pystyi pitämään itsensä koossa niin kauan, vaikka hautoi kostoa kaiken aikaa ja eli vain kostoaan varten.

Saatavana myös e-kirjana

Eija Kylänpää
ts. palveluesimies
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 13.10.2015

13.10. Anne B. Radge: Berliininpoppelit 1. osa (Tammi, 2007)

Lokakuussa luettu kirja oli Anne B. Ragden Berliininpoppelit. Berliininpoppelit on kirjailijan sukutrilogian ensimmäinen osa. Kirja kertoo Trondheimin seudulla elävästä Neshovin suvusta. Kirjan päähenkilöitä ovat kolme veljestä ja yhden veljen tytär. Sikatilallinen Tor hoitaa sukutilaa, Erlend on Kööpenhaminassa asuva somistaja ja Margido hautausurakoitsija. Sikatilalla asustaa myös vanhempaa polvea, edellisten vanhemmat. Tarinaan ilmestyy myös Tor-veljen avioton tytär Torunn, joka on elänyt äitinsä kanssa muualla.

Tor on sikoihinsa keskittynyt tilallinen. Hänen huolensa liittyvät sikojen porsimiseen ja porsaiden selviämiseen. Hän näkee niissä elämän kauneuden. Hänen tilansa on rappiolla ja äiti hallitsee kaikkea ja hiljaisena pysyttelevä isä jää taustalle. Torunn on hänen nuoruudenrakkautensa kanssa saatu tytär. Margido on työnsä osaava hautausurakoitsija, joka ei ole puhunut äidilleen seitsemään vuoteen. Veljeksistä kolmas, Erlend, on somistaja ja elää homoseksuaalisessa, onnellisessa suhteessa Kööpenhaminassa. Hänen yhteytensä muuhun sukuun on katkennut. Veljekset ovat vieraantuneet toisistaan ja joutuneet erilleen henkisesti ja fyysisesti.

Kun veljesten äiti sairastuu, halvaantuu ja kuolee, he kokoontuvat kaikki yhteen ja mukaan tulee myös Torunn ja Erlendin kumppani Krumme. Perheen kokoontuessa yhteen alkaa välienselvittely ja traagisten suvun salaisuuksien paljastaminen. Synkin esiin tullut salaisuus on veljesten isäksi luullun miehen paljastuminen heidän velipuolekseen. Poikien oikea isä on Tallak-vaari. Tämä salaisuus on ollut joidenkin perheenjäsenten tiedossa ja se on erottanut veljeksiä toisistaan samoin kuin yhden veljeksen homoseksuaalisuus. Äidin kuoleman jälkeen yhteinen joulunvietto tuo hieman onnea suvun tapaamiseen.

Kirjailija kuvaa lämmöllä ja ymmärtämyksellä kummallista ja rikkinäistä sukua. Suvun salaisuudet loivat varjonsa kaiken ylle. Veljekset olivat yksinäisiä, paitsi Erlend, jonka homoutta ei vanhoillisella maaseudulla ymmärretty. Hän oli päässyt irti suvun ahdistavasta ilmapiiristä ja luonut varakkaan ja onnellisen elämän kumppaninsa kanssa. Hän kuitenkin pelkäsi kumppaninsa ja sukulaistensa tapaamista. Rappeutunut maalaistalo ja kuolema hallitsivat Torin ja Margidon elämää. Tor eli äitiinsä kiintyneenä kotitilalla, jonka suppeassa elämänpiirissä kaikki oli rajoittunutta. Margido sai tyydytyksen ammattimaisesta ja huolellisesta kuoleman kohtaamisesta. Tähän maailmaan muualta tulleet Erlend, Krumme ja Torunn kohottivat tunnelmaa panemalla toimeksi kodin kunnostuksessa ja yhteisissä jouluvalmisteluissa:

”Siitä oli kauan, kun Tor oli syönyt näin hyvää ruokaa ja hän otti vielä kahdesti lisää. Paistin kuori oli ritisevän rapeaa ja kastike niin hyvää, että hän unohti käytöstavat ja muusasi perunat kunnolla kastikkeeseen. Hän huomasi, että pähkinänsärkijää pitelevä tonttu seisoi piirongin päällä. Siellä oli myös kulhollinen pähkinöitä ja vihreitä marsipaanipalloja sekä rasiallinen viikunoita. Olut, akvaviitti, kynttilät ja herkullinen ruoka täyttivät hänen mielensä kiitollisuudella ja suvaitsevaisuudella. Kukaan ei ollut vielä kohottanut maljaa, mutta uskaltaisiko hän tehdä sen nyt? Hän kohotti liköörilasia. – Malja …äidille”

Berliininpoppelit on ennakkoluuloton ja realistinen sukuromaani. Se kertoo Norjan maaseudusta ja aikojen muuttumisesta. Anne B. Ragde on taitava tarinankertoja, joka vetää lukijan mukaansa seuraamaan ihmisten kohtaloita ja maailman ja aatteiden muuttumista. Kirjasta on tehty suosittu tv-sarja. Kirja on ilmestynyt 2007 ja suomennettuna 2009. Kirjan henkilöiden tarina jatkuu trilogian kahdessa seuraavassa osassa, jotka ovat Erakkoravut ja Vihreät niityt.

Eila Järvinen
kirjastonhoitaja
eila.jarvinen(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 8.9.2015

8.9. Anne Tyler: Päivällinen koti-ikävän ravintolassa (Otava, 2012)

Syksyn ensimmäisessä lukupiirissä keskusteltiin Anne Tylerin kirjasta
Päivällinen koti-ikävän ravintolassa.

Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa on vuosikymmeniä kattava kertomus perheestä ja sen jäsenten välisistä suhteista, jotka ovat enemmän tai vähemmän monimutkaisia. Isän lähtö on perheessä tabu, josta ei puhuta ja vaikka perheen sisällä kuohuukin monesti, pidetään yhdessä yllä kulissia perheestä, jolla menee hyvin vaikka todellisuudessa edes yhteistä perheateriaa ei saada syötyä loppuun asti ilman riitaa.

Lukupiirin mielestä perheenjäsenten väliset suhteet ovat mielenkiintoisia. Ihmissuhteissa on jännitettä ja vaikka kaikki tuntuvat pitävän tietynlaista etäisyyttä toisiinsa, rakastavat he silti toisiaan. Joskin lukupiirin mielestä jokainen lapsista pyrkii ottamaan tavallaan etäisyyttä voimakastahtoiseen äitiin: Jenny ja Cody muuttavat pois kotoa ja Ezra alkaa pyörittää ravintolaa. Äidin vaikutus kuitenkin heijastuu heihin kaikkiin… Ihan kuin jokainen tuntuisi etäisyyksistä välittämättä vähän kyräilevän toisiaan ja etsivän jotain, josta huomauttaa.

Äiti, Pearl, herätti erityisen paljon keskustelua. Toisaalta häntä ymmärrettiin, sillä kirjan tapahtumat alkavat ajasta, jolloin äidin paikka oli kotona ja perheen piti olla juuri tietynlainen. Lisäksi Pearl persoonana on varsin ylpeän oloinen, sellainen joka ei halua myöntää ongelmia tai rikkoa odotuksia. Toisaalta häntä moitittiin äitinä ja kummasteltiin sitä, kuinka joku voi kohdella lapsiaan niin. Eräs lukupiiriläinen totesikin kirjan olevan ”lyhyt oppimäärä lasten pilaamiseen”.

Perheen lapsista oltiin lukupiirissä montaa mieltä. Ezraa toisaalta arvostettiin hänen rauhallisuutensa takia, toisaalta häntä taas pidettiin vähän ressukkana. Ezra on sellainen, että alistuu kiusattavaksi. Varsinkin vanhemman veljensä Codyn jopa järjestelmälliselle kiusaamiselle Ezra on herkkä tapaus, joka ei kuitenkaan anna sen masentaa itseään. Hän päinvastoin jopa osoittaa esimerkillistä perherakkautta koettamalla kerta toisensa jälkeen järjestää perhepäivällisiä. Pojista Cody taas on selkeästi ilkeämielisempi ja kärsii lukupiiriläisten mielestä pahanlaatuisesta veljeskateudesta, jota ei kuitenkaan kunnolla selitetä auki. Vahvojen poikien varjoon tuntuu jäävän tytär Jenny. Hän ei jää vanhaksi piiaksi vaan avioituu varhain joskaan löytämättä onnea ensimmäisestä avioliitostaan.

Yhteisesti lukupiirissä todettiin, että Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa on äärimmäisen surullinen kirja, jonka ymmärtämistä saattaa hankaloittaa se, ettei tunne kunnolla amerikkalaista elämäntapaa. Kirjaan kaivattiin lisää kuvailua ja tunnelmointia, sillä kukaan henkilöhahmoista ei tullut lukijalle kovinkaan läheiseksi. Samaa mieltä lukupiiriläiset olivat myös siitä, että kirja on taitavasti kirjoitettu: tapahtumia seurataan useamman henkilön kantilta, joten tapahtumiin saa useammankin perspektiivin. Eroavia mielipiteitä sen sijaan löytyi kirjan kiinnostavuudesta. Toisten mielestä kirja oli alkuun melko pitkästyttävä ja alkoi kiinnostaa vasta lähellä loppua, kun taas osaa kirja kiinnosti alusta alkaen.

Kirjan fyysinen muotokin aiheutti keskustelua. Lukupiirissä oltiin erimielisiä pokkari-painoksesta. Toisaalta se on ahdas lukea, mutta enemmistön mielestä keveys ja pieni koko olivat enemmänkin hyvä asia: helppo ottaa mukaan tai lukea vaikka selällään sängyssä, mahtuu laukkuun ja on kevyt kannatella.

Reija Karvonen
kirjastovirkailija
reija.karvonen(at)vantaa.fi