Helmikuun lukupiiri Pointin kirjastossa

Keväällä 2014 Pointin lukupiirin teemana ovat Pohjoismaat. Matka alkoi tammikuussa koto-Suomesta, kun luimme Katja Kallion romaanin Säkenöivät hetket. Kirja keräsi kehuja lukupiiriläisiltä, vaikka se kepeästä nimestään ja kansikuvastaan huolimatta olikin yllättävän synkkä ja raadollinenkin.

Helmikuussa pysymme yhä kotimaisessa kirjallisuudessa – kuukauden kirjana on suomenruotsalaisen Märta Tikkasen kirja Emma ja Uno – rakkautta totta kai. Romaanissa Tikkanen kertoo isovanhempiensa rakkaustarinan.

Kevään aikana tarkoituksena on käydä läpi muut Pohjoismaat Ruotsin, Norjan ja Tanskan kautta aina Islantiin asti!

Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 10.2.  klo 18. Kuukauden kirjan saat maksutta kirjastosta. Kaikki kirjallisuudesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!

Pointin lukupiiri syyskuussa

Elokuussa kokoonnuimme jälleen dekkarihyllyn siimekseen nauttimaan kahvipöydän antimista ja keskustelemaan kuukauden kirjasta. Paikalle oli saapunut myös ilahduttavan paljon uusia kasvoja! Kuukauden kirjana oli intialais-amerikkalaisen Jhumpa Lahirin teos Tämä siunattu koti. Lukupiirin kaikkien aikojen ensimmäinen novellikokoelma otettiin hyvin vastaan.

Syyskuussa kokoonnumme maanantaina 9.9. Kuukauden kirjana on Kathryn Stockettin Piiat. Elokuvanakin tunnettu teos sijoittuu 60-luvun Yhdysvaltain etelävaltioihin ja kertoo mustan ja valkoisen kansanosan välisistä jännitteistä. Kirjan saat tiskiltä ilman varausmaksua, tervetuloa!

 

Pointin lukupiiri elokuussa

Kesäpäivän kuumuudesta huolimatta lukupiiri kokoontui heinäkuussa (keksin ja piirakan voimalla) keskustelemaan Aravind Adigan Valkoinen tiikeri -teoksesta. Kaiken kaikkiaan kirjaa pidettiin hienona kuvauksena kiehtovasta mutta ristiriitaisesta Intiasta.

Teimme hieman yhteenvetoa syksyn ja kevään aikana luetuista kirjoista. Kirjallisella maailmanympärimatkallamme olemme käyneet kaikilla mantereilla paitsi Australiassa ja Etelämantereella (tämä puute ehkä korjaantuu tulevaisuudessa…). Kaiken kaikkiaan yhdeksästä luetusta kirjasta kolme oli naisten kirjoittamia, loput mieskirjailijoiden teoksia. Alkukieli oli suurimmassa osasta kirjoja (6 kpl). Esikoisteoksiakin joukkoon mahtui yllättävän monta, yhteensä viisi kappaletta.

Lukupiiriläiset äänestivät myös suosikkejaan tähän mennessä luetuista kirjoista. Top kolmoseen pääsivät seuraavat kirjat:

Jaettu 1. sija: Adiga: Valkoinen tiikeri ja Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
2. sija: Murakami: Kafka rannalla
Jattu 3. sija: Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa ja Obreht: Tiikerin vaimo

Syksyllä kokoonnumme jälleen joka kuun toinen maanantai klo 18. Elokuun kokoontuminen on siis 12.8. Elokuussa luemme Jhumpa Lahirin kirjan Tämä siunattu koti. Tästä eteenpäin lukupiiriä luotsaa Mirja Antila (etunimi.sukunimi@vantaa.fi).

Kiitos vielä kaikille ihanille lukupiiriläisille antoisista keskusteluista! Allekirjoittanut siirtyy lukupiirissä vetäjästä riviosallistujaksi, eli tulemme varmasti tapaamaan vielä kirjallisissa merkeissä!

Eeva

Pointin lukupiiri heinäkuussa – syksyn toiminnan suunnittelua

Kesäkuun lukupiiri kokoontui vaihtelun vuoksi kirjastosalissa perinteisen satuhuoneen sijaan. Dekkarihyllyjen syleilyssä, yhteisen pöydän ääressä keskustelu pulppusi iloisen vilkkaana. Kuukauden kirja, turkkilaisen nobelistin Orhan Pamukin Lumi herätti paljon keskustelua islamista, naisen asemasta ja totalitarismista. Turkki on viime aikoina ollut esillä myös tiedotusvälineissä Taksim-aukion mellakoiden vuoksi. Kirja oli muutenkin varsin monitasoinen, samaan aikaan melankolinen ja hauska.

Heinäkuussa kokoonnumme maanantaina 8.7. klo 18. Kuukauden kirjana kirjana on intialaisen Aravind Adigan Booker-palkittu esikoisromaani Valkoinen tiikeri. Kirja käsittelee nyky-Intian yhteiskunnallisia kipukohtia. Kirjan saat kirjaston tiskiltä maksutta.

Aravind Adiga

 

Heinäkuun tapaamisessa teemme myös yhteenvetoa tähän asti luetuista kirjoista. Mikä mahtaa olla lukupiiriläisten suosikki? Suunnittelemme myös ensi syksyn toimintaa kahvitarjoilun lomassa. Millaista lukupiiritoimintaa Sinä haluaisit Pointin kirjastoon? Haluatko lukea kirjoja jonkin teeman ympäriltä vai kenties hypellä vapaasti aiheesta toiseen? Onko maanantai Sinulle sopiva ajankohta, vai olisiko jokin muu päivä parempi? Tule mukaan ideoimaan!

Heinäkuussa on luvassa myös haikeita tunnelmie – ainakin allekirjoittaneelle! Työsopimukseni Pointin kirjastossa päättyy,  ja siirryn uusien haasteiden pariin Helsingin kaupunginkirjastoon. Kiitos kaikille lukupiiriläisille antoisista keskusteluista – on ollut ilo matkata kanssanne maailman ympäri kirjojen siivillä! Heinäkuusta eteenpäin lukupiirin toiminnasta vastaa kirjastovirkailija Mirja Antila.

Toivottavasti näemme heinäkuussa!

Eeva Rita-Kasari

 

 

Pointin lukupiiri toukokuussa

Huhtikuun lukupiiritapaamiseen kokoontui joukko innokkaita mutta myös hämmentyneitä kirjanystäviä. Haruki Murakamin Kafka rannalla sekoitti unta ja todellisuutta, myyttejä ja realistista modernin Japanin kuvausta sellaiseksi keitokseksi, että kysymyksiä taisi kaikilla olla lopulta enemmän kuin vastauksia. Vaikka kirja menikin yli ymmärryksen, kävi lukeminen kuitenkin joutuisasti. Tapaamisessa myös pohdittiin, että ehkä avain kirjan tulkintaan onkin välttää liiallista analysointia ja vain antautua tarinan magialle.

Toukokuussa lukupiirissä on unkarilaisen nykyproosan vuoro: luemme Vilmos Csaplárin tuoreen romaanin Hitlerin tytär. Totta ja kuvitelmaa sekoittava kirja kertoo tarinan tytöstä, jonka Hitler tulee siittäneeksi unkarilaiselle keittiötytölle. Samalla kirjailja ruotii maansa historian kipupisteitä juutalaiskysymyksestä vuoden 1956 kansannousuun.

Vilmos Csaplár: Hitlerin tytär

Myös loppukevään ja kesän kirjavalinnat on jo lyöty lukkoon. Kesäkuussa luemme turkkilaisen Nobel-kirjailija Orhan Pamukin teoksen Lumi. Heinäkuussa taas matkustamme Intiaan Aravind Adigan Valkoinen tiikeri -teoksen mukana. Kirjavalinnoista päätetään yhdessä, kaikki tapaamisiin osallistuvat saavat vaikuttaa!

Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 13.5. klo 18 Pointin satuhuoneessa. Kirjan saat palvelutiskiltä ilman varausmaksua. Tervetuloa!

Tiedustelut: Eeva Rita-Kasari, etunimi.sukunimi@vantaa.fi

Pointin lukupiiri huhtikuussa

Maaliskuussa luimme jugoslavialaistaustaisen Téa Obrehtin palkitun esikoisteoksen Tiikerin vaimo. Teos herätti paljon keskustelua, ja lukukokemukset olivat osittain ristiriitaisiakin. Limittäin kulkevat tarinat ja aikatasot olivat paikoitellen vaikeaselkoisia, ja jotkut olivat joutuneet lukemaan kirjan jopa kahteen kertaan! Vaikka kirja ei varsinaisesti koukuttava ollutkaan, oli se silti kaikkien mielestä taidokas ja kiehtova kuvaus Balkanin alueen historiasta ja kansanperinteestä. Jäämme innolla odottamaan Obrehtin seuraavaa, suunnitteilla olevaa teosta!

Huhtikuussa keskustelemme japanilaisen Haruki Murakamin kirjasta Kafka rannalla. Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 8.4. klo 18 kirjaston satuhuoneessa.  Kirjan voit noutaa kirjaston tiskiltä ilman varausmaksua. Tervetuloa!

Loppukevään kirjavalinnoista päätämme yhdessä, kaikki lukupiiriläiset saavat vaikuttaa!

 

Tiedustelut: Eeva Rita-Kasari, eeva.rita-kasari(at)vantaa.fi

 

Pointin lukupiiri maaliskuussa

Pointin helmikuun lukupiiritapaamiseen saapui pieni mutta sitäkin innokkaampi joukko kirjallisuuden ystäviä. Käsittelyvuorossa oli Richard Yatesin romaani Revolutionary Road vuodelta 1961. Moni saattaa muistaa tarinan paremmin Sam Mendesin muutaman vuoden takaisesta elokuvasovituksesta. Lukupiiriläisten keskuudessa kirja sai ylistävää palautetta: Revolutionary Road imaisi mukaansa, vaikka henkilöhahmot olivat epämiellyttäviä ja tunnelma paikoitellen ahdistava. Teosta pidettiin paitsi hienona ajankuvana sodanjälkeisestä amerikkalaisesta todellisuudesta myös hyvin aikaa kestäneenä kuvauksena ihmisluonnosta. 

Maaliskuussa jatkamme maailmanympärimatkaa Euroopan suuntaan, ja keskustelemme Téa Obrehtin palkitusta Tiikerin vaimosta. Teos on jugoslavialaistaustaisen Obrehtin esikoisromaani. Maaliskuun lukupiiri kokoontuu 11.3. klo 18 kirjaston satuhuoneessa.

Huhtikuun kirjaksi sovimme japanilaisen Haruki Murakamin romaanin Kafka rannalla. Loppukevään kirjoista päätämme yhdessä, kaikki lukupiiriläiset saavat vaikuttaa valintoihin!

Téa Obreht: Tiikerin vaimo

Kuukauden kirjan saat kirjaston lainaustiskiltä ilman varausmaksua. Lisätietoja: Eeva Rita-Kasari, eeva.rita-kasari(at)vantaa.fi

Tervetuloa!

 

 

Pointin kirjaston lukupiiri helmikuussa

Vieraiden kulttuurien teema jatkui Pointin lukupiirissä tammikuussakin, kun keskustelimme Junot Díazin Pulitzer-palkitusta romaanista Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä. Kirja herätti keskustelijoissa ristiriitaisia tunteita: monet pitivät runsain alaviittein höystettyä tekstiä hankalana luettavana. Toisaalta Dominikaanisen tasavallan väkivaltainen historia kiehtoi, samoin tarinan ja kielen monet tasot. Moni lukija koki Oscar Waon vieneen heidät oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta vaativuudestaan huolimatta kirja myös palkitsi.

Helmikuussa luemme Richard Yatesin modernin klassikon Revolutionary Road. Kirja kuvaa amerikkalaisen lähiöunelman pimeää puolta.

Helmikuun lukupiiri kokoontuu 11.2. klo 18:00 kirjaston satuhuoneessa. Kuukauden kirjaa voi noutaa kirjaston tiskiltä ilman varausmaksua. Maaliskuussa luemme Téa Obrehtin Tiikerin vaimon. Loppukevään kirjoista päätämme yhdessä, osallistumalla lukupiirin tapaamisiin pääset vaikuttamaan!

Tervetuloa!

Tiedustelut: Eeva Rita-Kasari, eeva.rita-kasari(at)vantaa.fi

Pointin lukupiirin maailmanympärimatka jatkuu ensi vuonnakin

Joulukuisena maanantaina Pointin lukupiiri kokoontui joulutorttujen ja suklaan voimalla keskustelemaan nigerialaiskirjailija Chimamanda Ngozi Adichien teoksesta Puolikas keltaista aurinkoa. Lukupiiriläiset olivat yksimielisiä siitä, että teos oli hieno kuvaus tärkeästä aiheesta (Biafran sodasta) ja tarjosi lisäksi kiinnostavan kurkistuksen Afrikkaan, joka on monelle varsin vieras maanosa.

Illan aikana saimme kuulla myös Pointin kirjastovirkailija Mirja Antilan kirjavinkkausta. Mirja oli valinnut vinkkauksensa teemaksi kirja-elokuvaparit. Monesta suositusta kirjasta on tehty myös elokuvaversio, ja toisaalta moni tunnettu elokuva pohjautuu hieman tuntemattomampaan kirjaan.

Syksyn aikana Pointin lukupiiri on ehtinyt vierailla jo Kuubassa ja Nigeriassa. Tammikuussa matkustamme Dominikaaniseen tasavaltaan lukemalla Junot Díazin teoksen Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä. Teos voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2008 ja nosti Díazin kertaheitolla yhdeksi lupaavimmista nuorista amerikkalaiskirjailijoista. Magialla ja nörttikulttuuriviittauksilla höystetty teos on paitsi sukukronikka, myös ylistyslaulu Dominikaaniselle tasavallalle.

Tammikuun lukupiirin ajankohta on maanantaina 14.1. klo 18:00 kirjaston satuhuoneessa. Kuukauden kirjaa voi noutaa kirjaston tiskiltä ilman varausmaksua. Tervetuloa!

PS. Sovimme alustavasti helmi- ja maaliskuun kirjoiksi Richard Yatesin Revolutionary Roadin ja Téa Obrehtin Tiikerin vaimon. Päätämme luettavista kirjoista yhdessä, joten kaikilla tapaamisiin osallistuvilla on mahdollisuus vaikuttaa kirjavalintoihin!

 

Pointin lukupiirin marraskuun kuulumiset sekä joulukuun kirja

Pointin kirjaston marraskuiseen lukupiiritapaamiseen saapui mukavasti lukijoita. Keskustelimme kuubalais-amerikkalaisen Cecilia Samartin kirjasta Nora ja Alicia. Keskustelu kävi paikoin vilkkaana.

Kaiken kaikkiaan kirjaa pidettiin sujuvana lukuromaanina, ja erityisesti kuubalaisen kulttuurin ja Kuuban historian kuvaus kiehtoi. Asiavirheet ja sisäisen logiikan paikoittainen horjuminen sen sijaan herättivät kritiikkiä.

Joulukuussa siirrymme Kuubasta Afrikkaan, kun luemme Chimamanda Ngozi Adichien palkitun ja ylistetyn romaanin Puolikas keltaista aurinkoa. Nigerialaisen Adichien kirja kertoo ihmisistä Biafran sodan jaloissa.

Joulukuun kokoontuminen pidetään 10.12. klo 18.00 kirjaston satuhuoneessa. Kirjaa voi tuttuun tapaan noutaa kirjaston lainaustiskiltä ilman varausmaksua. Tervetuloa keskustelemaan!

Lisätietoja Eeva Rita-Kasarilta, eeva.rita-kasari(at)vantaa.fi tai puhelimitse 09 8392 1084.