Tarinakoukku jatkuu syksyllä 2015

Suosittu käsityölukupiiri Tarinakoukku saa jatkoa syksyllä 2015 Tikkurilan kirjastossa!

Käsityölukupiiri kokoontuu syyskaudella 2015 Tikkurilan kirjaston 1. kerroksen lasten- ja nuortenosaston satuhuoneella tiistaisin klo 17.30-19.30 seuraavasti:

 

Syksyn ohjelma tulee vielä tarkentumaan jonkin verran ja kunkin kerran kauno- ja tietokirjalliset aiheet tullaan päivittämään erikseen.

Tuttuun tapaan tapaamiskerroilla on aikaa myös kuulumisten ja käsityövinkkien vaihtamiseen kahvi- tai teekupposen lomassa. Jatkossa pyrimme noudattamaan ekologista OKM-periaatetta eli jokainen osallistuja tuo ”oman kupin mukanaan”.Tarinakoukkuun ovat tervetulleita kaikki eri-ikäiset käsityöharrastajat.

Tarinakoukussa yhdistyy kaksi oivaa ja ihanaa harrastusta: lukeminen sekä erilaiset käsityöt. Osallistumista eivät rajaa omat käsityötaidot, mukaan voit tulla minkä tahansa oman käsityön kanssa neulomisesta virkkaukseen, erilaisiin tuunaustöihin tai askarteluun. Voit osallistua säännöllisesti tai piipahtaa myös vain silloin tällöin muiden käsityöihmisten seuraan.

Lisätietoja Tarinakoukusta löydät täältä sekä kunkin kerran tapahtumatiedot myös HelMet tapahtumakalenterista.

Tervetuloa mukaan vanhat tutut ja uudet kävijät!

 

 

Tarinakoukussa vieraana Maija Karhi

Tarinakoukussa 28.4. oli vieraana Tikkurilan kirjaston Maija Karhi. Maija on kaunokirjallisuus spesialisti, joka vetää Tikkurilan kirjaston perinteistä lukupiiriä sekä yhdessä Tikkurilan seurakunnan kanssa Tikkurilassa kokoontuvaa kirjallisuusterapiaryhmää.

Kirjallisuusterapian toiminnasta ja Maijasta löydät jutun myös HelMet kirjastojen pääsivulta otsikolla ”Sielun apteekki – parantaako kirjallisuus?”.

Maija kertoili molempien ryhmien toiminnasta sekä vinkkasi omia kirjasuosikkejaan. Tässäpä vielä listana Maijan vinkkaamat:

  • Shaffer, Mary Ann: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville.
  • Kankimäki, Mia: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
  • Murakami, Haruki: Värittömän miehen vaellusvuodet.
  • Joyce, Rachel: Harold Fryn odottamaton toivioretki.
  • Rauhala, Pauliina: Taivaslaulu.
  • Myron, Vicki: Kirjastokissa.
  • Savolainen, Miina: Maailman ihanin tyttö.
  • Hiekkapelto, Kati: Suojattomat.
Maija Karhi on Tikkurilan kirjaston kaunokirjallisuus ekspertti
Maija Karhi on Tikkurilan kirjaston kaunokirjallisuus ekspertti

 

 

 

 

 

 

 

 

Maijan lisäksi Tarinakoukussa vieraili kirjastoharjoittelijamme Hanna, jonka vinkkauksessa pääsimme kurkistamaan aivan toisenlaisen kirjallisuuden maaimaan. Hannan lukuvinkit koskivat hänen omaa lempikirjallisuuttaan kauhua. Hui kauhistus! Hyviä kirjallisuusvinkkejä tässäkin vinkkauksessa ja kyseisen vinkkilista vielä tässä!

 

  •  Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia (Tammi, 2008). Muusikko ostaa nettihuutokaupasta kuolleen miehen sielun…
  • John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään (Gummerus, 2010). Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi. Ruumishuoneella kuolleet heräävät henkiin…
  • Chuck Hogan & Guillermo del Toro: Vitsaus : ensimmäinen kirja (Tammi, 2010). Näiden vampyyrien edustama uhka on lääketieteellinen, teknologinen ja nopeasti leviävä!
  • Jeff Long: Helvetin piirit (Like, 2001). Retkikunta lähtee selvittämään, onko maanalainen maailma olemassa, kun löytyy yllättäen kuiluja, jotka johtavat ennennäkemättömän syviin maanalaisiin käytäviin…
  • Dan Simmons: Kalin laulu (Like, 2001). Kali, tuhon, kuoleman ja viettelyksen palvottu jumalatar, vartioi Kalkuttaa. Kukaan ei ole turvassa hänen kammottavalta laulultaan…
  • Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit (Schildts, 2010). Klassinen rakkaustarina – nyt mukana myös väkivalta.

 

Tietokirjakoreissa oli tällä kertaa tarjolla käsityökirjallisuutta ja askarteluja luonnonmateriaaleihin liittyen. Kiertoon laitettiin myös kirjaston poistolehtiä edellisen kerran tapaan. Mukava koukutteluhetki jälleen satuhuoneella takana! Kevään viimeiseen Tarinakoukkuun kokoonnumme 19.5. Tuolloin vieraana Helsigin Kaupunkiverstas sekä Dagny Bäckströmin säätiö. Nähdään siis silloin!

 

 

Käsityötietoa verkossa ja somevinkkausta Tarinakoukussa

Huhtikuun alun Tarinakoukussa 7.4. tuumailtiin tietoa ja lueskeltiin somekirjavinkkejä.

Edelliseltä kerralta useampaa koukkulaista olivat jääneet askarruttamaan HelMet kirjavaraston vanhat käsityökirjojen aarteet ja tälle kerralle olikin koottu pieni tietoisku, miten löytää varastoaineistot, niin kirjat kuin lehdetkin. Lisäksi kurkistimme muutamia muita verkon tiedonlähteitä, joita vaikkapa käsityöperinteistä kiinnostuneet harrastajat voivat hyödyntää. Tässä vielä pienet infot Finnasta ja käsityön museon verkkotietokannasta.

Finna tiedonhakupalvelu kokoaa yhteen Suomen arkistojen, kirjastojen ja museoiden aineistoja (kuvia, asiakirjoja, esineitä, opinnäytetöitä, videoita jne.) Finnasta voit etsiä tietoa kirjastojen ja arkistojen kokoelmista, katsella kuvia museoesineistä ja taideteoksista sekä ladata käyttöösi asiakirjoja ja vanhoja kirjoja. Osasta aineistoa kuten lainattavista kirjoista on olemassa tekstimuotoiset kuvailutiedot ja varsinainen sisältö on esimerkiksi kirjaston hyllyssä. Esineiden ja taideteoksien kohdalla Finnassa näytetään hakutuloksessa kuva. Museolla voi olla hallussaan myös korkealaatuinen painokelpoinen kuva, jonka voi tilata suoraan museolta. Lisäksi Finnasta on mahdollista hakea digitaalista sisältöä kuten artikkeleita, vanhoja kirjoja, sanomalehtiä, karttoja, kuvia ja äänitteitä. Näihin pääsee tutustumaan Finnassa olevan linkin kautta. Finnasta löytyy myös tietoa arkistoissa säilytettävistä asiakirjoista, jotka ovat arkistolaitoksen viranomaisarkistoaineistoa. Osa näistä asiakirjoista on saatavilla digitaalisina. Osa asiakirjoista pitää tilata ja lukea arkistolaitoksen toimitiloissa.

 

Finna kokoaa yhteen Suomen museoiden, arkistojen ja kirjastojen materiaaleja.

 

 

Suomen käsityön museon verkkotietokanta Kokoelmaselaimeen on tallennettu yli 90 000 esineen, valokuvan tai julkaisun tiedot. Voit selata tietoja, katsella valokuvia tai tehdä aineistotilauksia. Mm. kansallispuvut, piirustuskokoelma, esineistöä, viitteitä käsityöalan tutkimuksiin ja opinnäytetöihin sekä aikakauslehtiviitteitä, valokuva-arkisto.

 

Suomen käsityön museon kokoelmista löytyy aarteita!

 

Lisäksi kaunokirjallisuuden pariin kurkistimme somevinkkauksen keinoin ja kaksi koukuttelijaa luki myös ääneen omia kirjasuosikkejaan. Kuulimme lukuotteen Bertta Valtosen ”Kätilönä Karjalassa ja vähän muuallakin” -teoksesta sekä  kokonaisen Tsehovin novellin. Kiitokset lukijoille, nautimme kaikki.

Somevinkkauksessa kuultiin kirjavinkkejä, joita pyysin tuttaviani lähettämään Facebookin kautta. Ohjeistuksena oli kirjoittaa lyhyt kirjavinkki,jostakin hiljattain lukemastaan ja mieleenpainuneesta teoksesta. Lukuvinkkejä tulikin lyhyessä ajassa kiitettävästi ja kaikki vinkattuja teoksia emme ehtineet edes käydä läpi. Suosituksia tuli hyvin eri-ikäisiltä ja lukutottumuksiltaan erilaisilta henkilöiltä. Tässäpä vielä lukulistaa mitä vinkattiin:

 

 

Taikasilmukoita 17.3. Tarinakoukussa

Tiistai-illan Tarinakoukussa päästiin Marttailun makuun. Tikkurilan Martat saapuivat Tarinakoukun vieraaksi kertomaan toiminnastaan, erityisesti käsityöaiheista sekä samalla vetämään käsityöpajan. Pajan aiheeksi Tarinakoukkulaiset olivat yhteisesti äänestäneet virkkausta sadonkorjuun hengessä. Tiistai kuluikin monilla porkkanoita, punajuuria, omenoita, sieniä sekä muita juureksia, hedelmiä ja vihanneksia virkaten hyvässä opastuksessa.

 

Marttojen käsityöpajassa jaettiin vinkkejä virkkauksesta

 

 

Tämän kerran Tarinakoukun tietokirjakori käsitteli vanhoja käsityökirjoja. HelMetin Pasilan kirjavaraston aarteet olivatkin ahkeran selauksen kohteena ja ihasteltavina. Myös Tikkurilan Martat olivat koonneet koukuttelijoiden iloksi oman tietokirjapuolisen vinkkilistansa, jonka löydät blogipostauksen yhteydestä.

Kaunokirjallisessa kattauksessa oli tällä kertaa tarjolla romskuja, joiden asiasanoituksesta löytyy käsityö. Listalta löytyi mm. Carol Shieldsin Sattumankauppaa, Laura Honkasalon Kotikutoista, Kate Jacobsin lankakauppa -sarja sekä A.S. Byattin Lasten kirja. Tämäkin vinkkilista vielä kiinnostuneille asiasanapoimintoineen: Kaunokirjallisuutta käsitöistä.

Illan lopuksi saimme vielä kuunnella lukupätkän Eeva Kilven Rajattomuuden aika : kertomus lapsuudesta teoksesta Maijun lukemana. Kiitokset erittäin elävästä ja hienosta lukuhetkestä!

Ensi kerran Tarinakoukku hakee vielä hieman muotoaan, joten ensi kerran ohjelma jääköön tässä vaiheessa vielä arvoitukseksi!

 

Tikkurilan Martat suosittelevat:

 

Pasilan kirjavaraston aarteita

Tarinakoukussa virkkausta sadonkorjuun hengessä

Tarinakoukkuun 17.3. vieraaksemme saapuvat Tikkurilan Martat esittelemään toimintaansa sekä pitämään käsityöpajaa. Käsityöpajan aiheeksi valittiin yhteisesti virkkausta sadonkorjuun hengessä.

Mikäli haluat osallistua opastukseen, varaa siis mukaasi:

  • Ohuehkoa, tiukkakierteistä villa-, tekokuitu- tai puuvillalankaa (esimerkiksi Novita Nalle, Mandarin Petit)
  • Virkkuukoukku. Koukku voi olla pienempi kuin yleensä käyttäisit tälle langalle.
  • Sakset.
  • Tylppäkärkinen neula.
  • Vihannesten täytteeksi vanua.

Jos et halua osallistua virkkuuseen, voit hyvin tulla paikalle oman käsityösi kanssa ja olla vain kuunteluoppilaana Marttojen opastuksen ajan. Jo nyt sadonkorjuuvirkkauksesta innostuneille linkkivinkkinä seuraava Kässämarttojen sivulta.

 

Sadonkorjuu

Runokoukkuja helmikuun toisessa Tarinakoukussa

Helmikuu on tuonut mukanaan flunssa-aallon ja tiistain Tarinakoukussa sairastelut verottivat esiintyjäkuntaa. Sairasvuoteella oli sekä osa koukuttelijoista että Kaupunkiverstaan esittelijä ja toinen runovinkkareistamme. Mutta silti neulepuikkojen rauhoittavan kilkkeen ja rupattelun rytmittämä käsityöilta saatiin jälleen vietettyä teen jakeluongelmista huolimatta 🙂 Jälleen oli mukana myös uusia kävijöitä ja vielä mahtuu lisääkin matkaan mukaan, tervetuloa!

 

Tämän kerran kirjakorissa esillä oli paperiaskarteluun ja erilaisiin kankaanpainantatekniikoihin liittyviä teoksia. Mukana oli nyt ensimmäistä kertaa myös valikoima käsityölehtiä. Jos sinulla on toiveita kirjakorien aiheiksi, välitäthän toiveesi edelleen. Kaunokirjallisuudessa keskityimme teeman mukaisesti runokirjoihin. Muistathan painetun aineiston lisäksi, että runoja löytyy myös äänikirjoina. Tämän linkin kautta voit selata CD-muodossa HelMet-hausta löytyviä runoteoksia. Ja lisävinkkinä myös, että mikäli sinulla tai lähipiirissäsi on lukemisesteitä, Tikkurilassa voit rekisteröityä Celian Vera asiakkaaksi äänikirjojen osalta Kirjasto kaikille –projektin myötä.

 

Kaupunkiverstaan esittelyä ei siis vielä tiistaina kuultu, mutta yritetään löytää heidän esitykselleen tilaa vielä kevään kokoontumiskerroille. Sillä aikaa Helsingin Kaupunkiverstaan ja HelMet alueen muiden pajojen toimintamahdollisuuksia voi käydä tutkailemassa palvelusivuston Pajat ja verstaat -osuudessa.

 

Myös iltamme runovinkkareista toinen oli sairastunut, mutta onneksemme Ritva Niemi-Ronkainen ihastutti kerholaisia esittelemällä omia lempirunoilijoitaan ja lukemalla ääneen. Kiitoksia Ritvalle ja Tikkurilan seurakunnan runopiirille vinkkaustuokiosta! Jos runopiirin toiminta kiinnostaa voit mennä mukaan seuraavaan kokoontumiseen tiistaina 3.3. klo 18.00 Tikkurilan kirjaston 2. kerroksen Voimala ryhmätyötilaan.

 

Ritvan suosikkirunoilijoiden ja runokirjojen listan löydät viestin lopusta. Sieltä vain bongaamaan omia suosikkeja ja kokeilemaan uusia runoilijatuttavuuksia!

 

Suomalaisia klassikoita:

  • EINO LEINO: Sulle laulan, neiti kesäheinä (Valikoima runoja) Toim. Salme Saure
  • EINO LEINO: Helkavirsiä( ks. erityisesti runo Marjatan Poika)
  • EINO LEINO: Rakkauden lauluja. Valikoima runoja Leinon tuotannosta. Toimittanut Hannu Mäkelä
  • V.A.KOSKENNIEMI: Kootut runot (syvällisiä runoja, kauniita luontokuvauksia)
  • LASSI NUMMI: Matkalla niityn yli
  • AALE TYNNI: Kootut runot 1938-1987

Maailmalta:

  • GUNNUS EMRE:(k. 1321) Hullu sydän.( Suomennos ja jälkisanat Suna-Marija Ender)
  • MAAILMAN RUNOSYDÄN: Antologia, jonka ovat koonneet Hannu Tarmio ja Janne Tarmio

Suomalaista uudempaa runoutta:

  • JUICE LESKINEN: Valitut runot 1975-2007, koonnut Satu Koskimies
  • BO CARPELAN: Piha v.1979 (lapsuuden kuvauksia Helsingistä)
  • VEIKKO HAAKANA: Katson kauemmaksi
  • IRJA ASKOLA, ANJA PORIO: Lasinen lapsi 2002
  • MÄRTA TIKKANEN: Vuosisadan rakkaustarina
  • KIRSI KUNNAS: Tiitiäisen satupuu WSOY
  • KIRSI KUNNAS: Kaunis hallayö WSOY
  • SAIMA HARMAJA: Läheisyys KARISTO
  • SAIMA HARMAJA: Aamusateen maa KIRJAPAJA
  • MIRJA PIRHONEN: Kaneli, neilikka, kardemumma HAKAPAINO Oy
  • MIRJA PIRHONEN: Kettuja ja enkeleitä KESUURA Oy

 

Tarinakoukussa tapahtunutta
Tarinakoukussa tapahtunutta

 

Tarinakoukun matka jatkuu

Tarinakoukun syövereihin sukellettiin heti helmikuun alkajaisiksi 3.2. Mukaan saatiin tälläkin kerralla uusia koukuttelijoita, mutta edelleen lisääkin väkeä mahtuu mukaan!

Jatkossa kokoontumiset ovat siis 1. kerroksen satuhuoneella, minne käynti on lastenosastolta.  Lastenosastolta tuli toive, että kokolattiamatolla ei oltaisi kengät jalassa, joten varaathan halutessasi jatkossa mukaan villasukat tai muut sisäjalkineet.

Tällä kertaa Tarinakoukun kirjakorin aiheena olivat virkkaus- ja neulekirjat. Tieto-osuudessa tutustuttiin HelMet-kirjastojen e-kirjoihin. Tarkemman tarkastelun kohteena oli OverDrive-kirjasto, josta myös käsityökirjoja löytyy.  Mikäli palvelusta tai muutoin e-aineistoista jäi kysyttävää, voit tulla piipahtamaan Tikkurilan perjantaisiin E-hetkiin tai varata oman henkilökohtaisen opastusajan 2. kerroksen neuvonnasta tai verkosta.

Kaunovinkkauksessa tutustuttiin erilaisiin kirjailija- ja kirjallisuushakemistoihin sekä esimerkinomaisesti niiden edustamien genrejen ”kirja/kirjailijapareihin”. Postauksen lopussa vielä vinkkilistana illan aikana esitellyt teokset. Tikkurilan kirjaston 2. kerroksesta löytyy myös kirjanäyttely samasta aiheesta, joten illan aikana vinkattua lukemista voit löytää myös sieltä.

Osallistujat pääsivät lisäksi valitsemaan maaliskuun ohjelmassa olevan Marttojen käsityöpajan aiheen. Kymmenen äänen turvin aiheeksi valikoitui virkkausta sadonkorjuun hengessä.  Julkaisemme työpajaan tarvittavien tarvikkeiden listan myöhemmin.

Seuraavalla koukuttelukerralla 24.2. vieraaksemme saapuu Helsingin kaupunginkirjaston Kaupunkiverstas esittelemään mahdollisuuksiaan käsityöläiselle. Kaunokirjallisessa osuudessa korviamme hemmotellaan runovinkkauksella, joten tulethan jälleen paikalle nauttimaan mukavasta ohjelmasta!

 

Kirjanäyttely Tarinakoukun vinkkikirjojen aiheesta Tikkurilan kirjaston 2. kerroksessa
Kirjanäyttely Tarinakoukun vinkkikirjojen aiheesta Tikkurilan kirjaston 2. kerroksessa

 

Ja loppuun vielä se luvattu vinkkilista:

  • Suomalaisia nykyrunoilijoita / toim. Siru Kainulainen ja Johanna Krappe. BTJ Kustannus 2008 sekä Suomalaisia nykyrunoilijoita 2 / Teemu Manninen, Maaria Pääjärvi (toim.) Avain 2011.       –> Kirjailijaparina: Tomi Kontion monipuolinen tuotanto.

 

  • Sivumakuja : kirjallisesta keittiöstäni / [koonnut] Suvi Ahola ; [piirrokset: Ulla Vaajakallio]. WSOY 2005. –> Kirjaparina: Nuoruuteni Pariisi / Ernest Hemingway ; suomentanut  Jouko Linturi. Tammi.

 

  • Äitini puutarhassa: polkuja naiskirjallisuuteen / Päivi Tapola ; jälkisanat: Sara Heinämaa ; kirjallisuusluettelon koonnut Terhi Hannula. Kääntöpiiri 2002. –> Kirjailijaparina: kts. ed. kerran vinkkilista mm. Sylvia Plath ja Katherine Mansfield.

 

  • Ääntä ja vimmaa: kirjoituksia 50-vuotiaasta Keltaisesta kirjastosta / toimittanut Hannu Harju. Tammi 2004. –>  Kirjaparina: Siipien sankarit ; Yölento / Antoine de Saint-Exupery ; suomentaneet Eino Ismala ja Anni Mannerkorpi. Tammi.

 

  • Suomalaisia tietokirjailijoita / Risto Niku. BTJ 2008 sekä Suomalaisia tietokirjailijoita 2 / Risto Niku. Avain 2010. –> Kirjailijaparina monipuolinen Suvi Ahola.

 

  • Eurooppalaisia jännityskirjailijoita / toim. Juri Nummelin. BTJ Kustannus 2007 sekä Amerikkalaisia jännityskirjailijoita / toim. Juri Nummelin. BTJ Kustannus 2007.                          –> Kirjailijapareina Lee Child sekä Robert Patterson.

 

  • Kotimaisia pakinoitsijoita / Vesa Sisättö & Jukka Halme. Avain 2013. –> Kirjailijapareina Markus Kajo sekä Minna Lindgren.

 

Tarinakoukku starttasi Tikkurilassa!

 

Historian ensimmäinen Tarinakoukku pyörähti käyntiin Tikkurilan kirjaston tiistai-illassa 13.1.2015. Järjestäjien iloksi ja yllätykseksi tupa täyttyikin yli odotusten innokkaista käsityöläisistä ja lukijoista. Suuresta suosiosta johtuen Tarinakoukku kokoontuukin jatkossa kirjaston 1. kerroksen Satuhuoneella, jotta mukaan mahtuisi vielä myös uusia innokkaita koukuttelijoita. Käynti Satuhuoneelle käy lasten- ja nuortenosaston kautta, henkilökunta ohjaa tarvittaessa paikalle.

Jokaisessa Tarinakoukussa on tarjolla oma erityisohjelmansa, minkä lisäksi tarjoilemme valikoiman kauno- ja tietokirjallisuutta.

Ensimmäinen kerta vietettiin leppoisassa hengessä kahvi- ja teekupposten äärellä neulepuikkojen kotoisasti kilistessä. Tutuksi tehtiin kerhon syntyhistoriaa, toimintatapaa ja kevään ohjelmaa. Osallistujilla on myös oma tärkeä osansa kerhon sisältöjen ideoinnissa ja tuottamisessa, joten kiitos niistä hyvistä ajatuksista joita jo saimme!

Tämän kerran käsityötietokirjoissa aiheena olivat kierrätys ja tuunaus. Kaunokirjallisessa vinkkauksessa sen sijaan tutustuttiin novelleihin perinteisesti painettuna, mutta myös äänikirjoina. Osallistujien toiveena oli, että vinkatut novellit löytyisivät myös kirjalistana, joten lopussa vielä listaus niistä.

Jatkossa pyrimme julkaisemaan täällä Tarinakoukun blogissa sekä HelMet tapahtumakalenterissa aina seuraavan kerran loistavan ohjelman. Päivityksiä kannattaa siis seurata.

Kiitos mukavasta ensimmäisestä Tarinakoukusta osallistujille, toivottavasti nähdään jatkossakin!

 

Vinkatut novellit:

  • Adichie, Chimamanda Ngozi: Huominen on liian kaukana. Suom. Sari Karhulahti. Otava.
  • Blasim, Hassan: Vapaudenaukion mielipuoli. Suom. Sampsa Peltonen. WSOY.
  • Blasim, Hassan: Irakin Purkkajeesus. Suom. Sampsa Peltonen. WSOY.
  • Gappah, Petina: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. Suom. Seppo Loponen. Tammi.
  • Itkonen, Juha: Huolimattomia unelmia : kertomuksia. Otava. Myös äänikirjana.
  • Lapidus, Jens: Ainakin äiti yritti : rikostarinoita. Suom. Petri Stenman. Like.
  • Mansfield, Katherine: Kanarialintu. Novellit valikoinut ja suom. Marja Alopaeus. Gummerus.
  • Munro, Alice: Liian paljon onnea. Suom. Kristiina Rikman. Tammi. Myös e-äänikirjana. Lisäksi kirjailijan muuta tuotantoa englanninkielisenä OverDrive e-kirjastossa.
  • Plath, Sylvia: Paniikki-Johnny ja Uniraamattu : novelleja ja muita kirjoituksia. Suom. Jussi Korhonen. Basam Books
  • Shields, Carol: Tavallisia ihmeitä : kootut novellit. Suom. Hanna Tarkka. Otava