Lukupiiri Lumon kirjastossa 10.11.2015

10.11. Kjell Westö: Kangastus 38 (Otava, 2013)

Finlandia-ehdokkaana 2013 ollut Kjell Westön teos Kangastus 38 tarjoaa tarkkaa Helsingin kuvausta alusta loppuun. Historian pikkufaktoja tuodaan ”tipoittain” lukijan eteen. Teos sijoittuu vuoden 1938 Helsinkiin. Kirjassa on eräänlainen jännitysmomentti mukana alusta loppuun. Oikeastaan vasta kirjan lopussa teos avautuu kokonaisuudessaan lukijalle niin, että ympyrä sulkeutuu. Kirjaa voisi luonnehtia lähes dekkariksi tai trilleriksi.

Teoksen päähenkilöinä ovat asianajaja Claes Thune ja hänen toimistossaan työskentelevä konttoristi Matilda Wiik. Erilaisista taustoistaan huolimatta Thune ja Wiik tulevat hyvin toimeen keskenään ja ehkä heitä yhdistää tavallaan myös se, että molemmat ovat tulleet puolisoidensa hylkäämiksi. Mitään suhdetta heidän välilleen ei kuitenkaan synny, vaikka lukija sitä salaa saattaisi toivoakin. Claes Thunen henkireikä on vanhoista koulukavereista koostuva Keskiviikko-kerho, joka kokoontuu keskustelemaan politiikasta. Keskiviikko-kerhon kokoontuessa asianajotoimistossa keskustelut tuovat Matilda Wiikille mieleen parinkymmenen vuoden takaiset muistot vankileireiltä. Kirjan henkilöitä vaivaavat edelleen vuoden 1918 haamut, mutta myös edessä häämöttävä sodan mahdollisuus tuo omat jännitteensä kirjaan. Lukupiirissä mietittiin, että onko vieläkään kaikkia vuoden 1917 – 18 tapahtumia annettu anteeksi. Vanhimmat lukupiiriläiset olivat kuulleet tarinoita ajan kauheuksista  isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan.

Lumon lukupiirin marraskuun kirja miellytti suurinta osaa lukijoista. Kirjaa pidettiin tiiviimpänä ja selkeämpänä kuin aiempia Westön teoksia. Aihe oli kiinnostava ja helppolukuinen, koska historian kauheudet: vankileiri, nälkä, kuolema ja petos oli osattu kirjoittaa ”kuin verhon taakse”.  Todettiin, että Westö oli tehnyt paljon pohjatyötä historiafaktojen osalta. Osalle Helsinki-kuvaus oli mieleen ja toiset eivät siitä erityisesti pitäneet. Eräs lukupiiriläisistä jopa muisteli 30-luvun laman jälkeistä nousukautta, kun oli jopa rusinoita saatavilla. Kirjassa esiintyviä keskiviikkokerholaisia pidettiin tyytymättöminä keski-ikäisinä, jotka vähitellen kasvoivat erilleen.

Teos oli mielenkiintoinen, vaikka siinä oli alakuloinen tunnelma alusta loppuun saakka. Kangastus 38 oli taitavasti kirjoitettu ja rakenteeltaan hyvä. Suomennosta pidettiin erinomaisena, vaikka jotkin sanat ihmetyttivät, kuten ilmaisu ”kammertui ylös laiturilta”.  Myös kirjan kannesta pidettiin, koska se kuvasti hyvin kirjan aikakautta.

Thune luonnehdittiin kiltiksi ja hyväntahtoiseksi henkilöksi, joten oli yllättävää, että Thune osasi pitää pintansa sisarenpoikansa kanssa, kun tämä kohteli Matilda Wiikiä huonosti. Ihmetystä aiheutti myös se, miten Matilda Wiik pystyi pitämään itsensä koossa niin kauan, vaikka hautoi kostoa kaiken aikaa ja eli vain kostoaan varten.

Saatavana myös e-kirjana

Eija Kylänpää
ts. palveluesimies
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Lukupiiri Lumon kirjastossa 13.10.2015

13.10. Anne B. Radge: Berliininpoppelit 1. osa (Tammi, 2007)

Lokakuussa luettu kirja oli Anne B. Ragden Berliininpoppelit. Berliininpoppelit on kirjailijan sukutrilogian ensimmäinen osa. Kirja kertoo Trondheimin seudulla elävästä Neshovin suvusta. Kirjan päähenkilöitä ovat kolme veljestä ja yhden veljen tytär. Sikatilallinen Tor hoitaa sukutilaa, Erlend on Kööpenhaminassa asuva somistaja ja Margido hautausurakoitsija. Sikatilalla asustaa myös vanhempaa polvea, edellisten vanhemmat. Tarinaan ilmestyy myös Tor-veljen avioton tytär Torunn, joka on elänyt äitinsä kanssa muualla.

Tor on sikoihinsa keskittynyt tilallinen. Hänen huolensa liittyvät sikojen porsimiseen ja porsaiden selviämiseen. Hän näkee niissä elämän kauneuden. Hänen tilansa on rappiolla ja äiti hallitsee kaikkea ja hiljaisena pysyttelevä isä jää taustalle. Torunn on hänen nuoruudenrakkautensa kanssa saatu tytär. Margido on työnsä osaava hautausurakoitsija, joka ei ole puhunut äidilleen seitsemään vuoteen. Veljeksistä kolmas, Erlend, on somistaja ja elää homoseksuaalisessa, onnellisessa suhteessa Kööpenhaminassa. Hänen yhteytensä muuhun sukuun on katkennut. Veljekset ovat vieraantuneet toisistaan ja joutuneet erilleen henkisesti ja fyysisesti.

Kun veljesten äiti sairastuu, halvaantuu ja kuolee, he kokoontuvat kaikki yhteen ja mukaan tulee myös Torunn ja Erlendin kumppani Krumme. Perheen kokoontuessa yhteen alkaa välienselvittely ja traagisten suvun salaisuuksien paljastaminen. Synkin esiin tullut salaisuus on veljesten isäksi luullun miehen paljastuminen heidän velipuolekseen. Poikien oikea isä on Tallak-vaari. Tämä salaisuus on ollut joidenkin perheenjäsenten tiedossa ja se on erottanut veljeksiä toisistaan samoin kuin yhden veljeksen homoseksuaalisuus. Äidin kuoleman jälkeen yhteinen joulunvietto tuo hieman onnea suvun tapaamiseen.

Kirjailija kuvaa lämmöllä ja ymmärtämyksellä kummallista ja rikkinäistä sukua. Suvun salaisuudet loivat varjonsa kaiken ylle. Veljekset olivat yksinäisiä, paitsi Erlend, jonka homoutta ei vanhoillisella maaseudulla ymmärretty. Hän oli päässyt irti suvun ahdistavasta ilmapiiristä ja luonut varakkaan ja onnellisen elämän kumppaninsa kanssa. Hän kuitenkin pelkäsi kumppaninsa ja sukulaistensa tapaamista. Rappeutunut maalaistalo ja kuolema hallitsivat Torin ja Margidon elämää. Tor eli äitiinsä kiintyneenä kotitilalla, jonka suppeassa elämänpiirissä kaikki oli rajoittunutta. Margido sai tyydytyksen ammattimaisesta ja huolellisesta kuoleman kohtaamisesta. Tähän maailmaan muualta tulleet Erlend, Krumme ja Torunn kohottivat tunnelmaa panemalla toimeksi kodin kunnostuksessa ja yhteisissä jouluvalmisteluissa:

”Siitä oli kauan, kun Tor oli syönyt näin hyvää ruokaa ja hän otti vielä kahdesti lisää. Paistin kuori oli ritisevän rapeaa ja kastike niin hyvää, että hän unohti käytöstavat ja muusasi perunat kunnolla kastikkeeseen. Hän huomasi, että pähkinänsärkijää pitelevä tonttu seisoi piirongin päällä. Siellä oli myös kulhollinen pähkinöitä ja vihreitä marsipaanipalloja sekä rasiallinen viikunoita. Olut, akvaviitti, kynttilät ja herkullinen ruoka täyttivät hänen mielensä kiitollisuudella ja suvaitsevaisuudella. Kukaan ei ollut vielä kohottanut maljaa, mutta uskaltaisiko hän tehdä sen nyt? Hän kohotti liköörilasia. – Malja …äidille”

Berliininpoppelit on ennakkoluuloton ja realistinen sukuromaani. Se kertoo Norjan maaseudusta ja aikojen muuttumisesta. Anne B. Ragde on taitava tarinankertoja, joka vetää lukijan mukaansa seuraamaan ihmisten kohtaloita ja maailman ja aatteiden muuttumista. Kirjasta on tehty suosittu tv-sarja. Kirja on ilmestynyt 2007 ja suomennettuna 2009. Kirjan henkilöiden tarina jatkuu trilogian kahdessa seuraavassa osassa, jotka ovat Erakkoravut ja Vihreät niityt.

Eila Järvinen
kirjastonhoitaja
eila.jarvinen(at)vantaa.fi

Lukupiiri Lumon kirjastossa 8.9.2015

8.9. Anne Tyler: Päivällinen koti-ikävän ravintolassa (Otava, 2012)

Syksyn ensimmäisessä lukupiirissä keskusteltiin Anne Tylerin kirjasta
Päivällinen koti-ikävän ravintolassa.

Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa on vuosikymmeniä kattava kertomus perheestä ja sen jäsenten välisistä suhteista, jotka ovat enemmän tai vähemmän monimutkaisia. Isän lähtö on perheessä tabu, josta ei puhuta ja vaikka perheen sisällä kuohuukin monesti, pidetään yhdessä yllä kulissia perheestä, jolla menee hyvin vaikka todellisuudessa edes yhteistä perheateriaa ei saada syötyä loppuun asti ilman riitaa.

Lukupiirin mielestä perheenjäsenten väliset suhteet ovat mielenkiintoisia. Ihmissuhteissa on jännitettä ja vaikka kaikki tuntuvat pitävän tietynlaista etäisyyttä toisiinsa, rakastavat he silti toisiaan. Joskin lukupiirin mielestä jokainen lapsista pyrkii ottamaan tavallaan etäisyyttä voimakastahtoiseen äitiin: Jenny ja Cody muuttavat pois kotoa ja Ezra alkaa pyörittää ravintolaa. Äidin vaikutus kuitenkin heijastuu heihin kaikkiin… Ihan kuin jokainen tuntuisi etäisyyksistä välittämättä vähän kyräilevän toisiaan ja etsivän jotain, josta huomauttaa.

Äiti, Pearl, herätti erityisen paljon keskustelua. Toisaalta häntä ymmärrettiin, sillä kirjan tapahtumat alkavat ajasta, jolloin äidin paikka oli kotona ja perheen piti olla juuri tietynlainen. Lisäksi Pearl persoonana on varsin ylpeän oloinen, sellainen joka ei halua myöntää ongelmia tai rikkoa odotuksia. Toisaalta häntä moitittiin äitinä ja kummasteltiin sitä, kuinka joku voi kohdella lapsiaan niin. Eräs lukupiiriläinen totesikin kirjan olevan ”lyhyt oppimäärä lasten pilaamiseen”.

Perheen lapsista oltiin lukupiirissä montaa mieltä. Ezraa toisaalta arvostettiin hänen rauhallisuutensa takia, toisaalta häntä taas pidettiin vähän ressukkana. Ezra on sellainen, että alistuu kiusattavaksi. Varsinkin vanhemman veljensä Codyn jopa järjestelmälliselle kiusaamiselle Ezra on herkkä tapaus, joka ei kuitenkaan anna sen masentaa itseään. Hän päinvastoin jopa osoittaa esimerkillistä perherakkautta koettamalla kerta toisensa jälkeen järjestää perhepäivällisiä. Pojista Cody taas on selkeästi ilkeämielisempi ja kärsii lukupiiriläisten mielestä pahanlaatuisesta veljeskateudesta, jota ei kuitenkaan kunnolla selitetä auki. Vahvojen poikien varjoon tuntuu jäävän tytär Jenny. Hän ei jää vanhaksi piiaksi vaan avioituu varhain joskaan löytämättä onnea ensimmäisestä avioliitostaan.

Yhteisesti lukupiirissä todettiin, että Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa on äärimmäisen surullinen kirja, jonka ymmärtämistä saattaa hankaloittaa se, ettei tunne kunnolla amerikkalaista elämäntapaa. Kirjaan kaivattiin lisää kuvailua ja tunnelmointia, sillä kukaan henkilöhahmoista ei tullut lukijalle kovinkaan läheiseksi. Samaa mieltä lukupiiriläiset olivat myös siitä, että kirja on taitavasti kirjoitettu: tapahtumia seurataan useamman henkilön kantilta, joten tapahtumiin saa useammankin perspektiivin. Eroavia mielipiteitä sen sijaan löytyi kirjan kiinnostavuudesta. Toisten mielestä kirja oli alkuun melko pitkästyttävä ja alkoi kiinnostaa vasta lähellä loppua, kun taas osaa kirja kiinnosti alusta alkaen.

Kirjan fyysinen muotokin aiheutti keskustelua. Lukupiirissä oltiin erimielisiä pokkari-painoksesta. Toisaalta se on ahdas lukea, mutta enemmistön mielestä keveys ja pieni koko olivat enemmänkin hyvä asia: helppo ottaa mukaan tai lukea vaikka selällään sängyssä, mahtuu laukkuun ja on kevyt kannatella.

Reija Karvonen
kirjastovirkailija
reija.karvonen(at)vantaa.fi

Hakunilan Murharyhmä kokoontui 10.6. ”piiraan” merkeissä

piiraanmakumakeaKesäkuun Murhiksessa pureskelimme Dekkari –viikon (8.6. – 15.6.2015) kunniaksi ”murhaavia makeisia” sekä Alan Bradleyn kirjaa Piiraan maku makea. Koko ryhmä vaikutti olevan hieman hämmentynyt siitä, että teos oli ”helppo”. Lienemme tottuneet lukemaan niin rankkoja jännäreitä, että tämä pääsi yllättämään takavasemmalta.
Kirjan 11-vuotias sankaritar Flavia de Luce hurmasi meidät! Flavian touhujen pohjalta meille sukeutui ihastuttavan virkistävä keskustelu erilaisista myrkyistä.

Flavia oli sen verran erikoinen persoona, joten pohdimme onko tuollaisia, noin paljon tietäviä, lapsia olemassakaan. Pakko oli todeta, että kyllä allekirjoittaneenkin tuttavapiiristä yksi sellainen löytyy. Flavia voisi siis periaatteessa olla todellinen henkilö.
Kirjan kansi herätti oman keskustelunsa. Hieno! Suomalainen versio on jopa komiampi kuin alkuperäisteoksessa. Erityiskiitokset kannen suunnittelija Satu Kontiselle!

murhalaitumellaKesälaitumille lähdön kunniaksi valitsimme elokuun kirjaksi Leonie Swannin Murha laitumella, jossa lampaat alkavat selvittää murhaa. Kirja lienee sopivan kepeä kesälomakirjaksi?

Jos et päässyt paikalle 10.6. tai haluat liittyä ryhmäämme, hae oma lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä. Löydät kirjan Murharyhmän nimellä.

Lomailemme heinäkuun, joten tap(a)amme taas keskiviikkona 12.8.2015 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa. Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit!

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

– See more at: http://kirjasto.vantaa.fi/lukupiiri/?p=2419#sthash.OV7HqMxS.dpuf

Lukupiiri 12.5.2015 Lumon kirjastossa

Teema 5: Dystopioita

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta (Johnny Kniga, 2012)

Kevään viimeisessä kokoontumisessa keskusteltiin Mikko-Pekka Heikkisen kirjasta Terveiset Kutturasta (Johnny Kniga, 2012).

Terveiset Kutturasta kertoo tilanteesta, jossa Suomi on ajautunut umpikujaan. Maa on jakautunut rikkaaseen Etelään ja köyhään Pohjoiseen. Etelän riistoon kyllästynyt Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi, ja Etelä- ja Pohjois-Suomi ajautuvat sisällissotaan. Teos tarttuu veijarimaisesti ajankohtaisiin asioihin: kuntauudistukseen ja syrjäkylien kurjistumiseen.

Lukupiirissä kirjasta keskusteltiin vilkkaasti. Mielipiteet jakaantuivat laidasta laitaan. Toisia ärsytti niin paljon, ettei saanut kirjaa luetuksi ja toiset pitivät sitä humoristisena veijaritarinana, joka veti mukaansa. Joku oli jopa hihitellyt riemusta kirjaa lukiessaan. Toisten mielestä kirja oli typerä, ärsyttävä ja liian pintatrendikäs teos. Yhdelle lukupiiriläiselle teos toi mieleen Daniel Katzin Mikko Papirossin taivaallisen niskalenkin.
Heikkinen on kotoisin Kainuusta ja niinpä tekstistä löydettiin ”huovismaista” saivartelua. Lappi-lainen kieli oli mukavaa luettavaa, kun taas stadin slangia puhuva Jesse ärsytti synkkyydellään. Kirja oli mukavaa luettavaa, kun sen otti kyllin kevyesti.

Yleisesti oltiin kuitenkin sitä mieltä, että kirjan kuvaukset eri ihmisryhmistä olivat totuudenmukaisia. Kirjan aihetta pidettiin hyvänä ja ajankohtaisena. Oltiin sitä mieltä, että on hyvä nostaa tällaisia asioita esiin. Ideasta olisi ollut paljon enempäänkin, jos aihetta olisi käsitelty toisin.

Kirja on pohjoisen puoltaja etelän ylivaltaa vastaan. Taustalta löytyy paljon oikeaa asiaa saa-melaisalueelta, jossa he eivät voi päättää itse omista asioistaan, vaan kaikki määrätään Hel-singistä. Kirjassa ivaillaan kuitenkin joka suuntaan, joten ivan ei pitäisi loukata ketään. Pari Lapin ystäväksi lukeutunutta pyrki lukemaan kirjan pohjoisen näkökulman takia ja he pitivät kirjasta ja kirjailijan tyylistä. Kirjassa esiintyi lukuisia paikkakuntia ja se toi yhdelle lukijalle mieleen paikkakuntien urheiluseurat tai muuten omiin harrastuksiin liittyneet paikkakunnat.

Kirjan henkilöitä pidettiin mainioina ja jännittävinä tyyppeinä, vaikkakin he jäivät melko pinnallisiksi ja tekopyhiksi.

Monenlaisia ahdistavia ja pelottavia asioita kirjasta löydettiin ja puhuttiin siitä, ettei ihminen ole oppinut mitään, kun aina ajaudutaan uusiin konflikteihin. Kirjasta löydettiin ahdistavia ja pelottavia piirteitä ihmisten manipuloinnista taisteluihin. Taistelukohtauksista lukeminen oli ahdistavaa ja joku oli jopa ohittanut ne kokonaan. Tekniikan väärinkäyttöä kriisitilanteissa pidettiin myös ahdistavana asiana. Kirjassa nähtiin maailmanpolitiikkaa pienoiskoossa Suomen rajojen sisäpuolella. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että valta ja raha turmelevat.

Kirjan tyyli tuntui vaihtelevan kirjailijan mielentilan mukaan ja puhti tuntui hyytyvän kokonaan loppua kohti mentäessä.

Nauretaan yhdessä tälle – sillä vitsinä tämä on kerrassaan verraton juttu.

Tietoa kirjailijasta:

Mikko-Pekka Heikkinen
Heikkinen syntyi 1974 Kajaanissa. Heikkinen kirjoitti ylioppilaaksi Suomussalmen lukiosta 1993 ja sen jälkeen hän opiskeli filosofiaa Helsingin yliopistossa. Heikkisen harrastuksia ovat retkeily, juokseminen, purjehdus ja elokuvat.
Ammatiltaan Heikkinen on toimittaja ja kirjailija. Hän on työskennellyt Helsingin Sanomissa eri-laisissa tehtävissä 1990-luvun lopulta saakka. Hän on toiminut elokuva-arvostelijana, toimitus-sihteerinä, kotimaan- ja kaupunkitoimitusten reportterina. Hänet tunnetaan myös luonto- ja met-säaiheisten kolumnien kirjoittajana.
Heikkisen esikoisteos oli novellikokoelma Nuorgamin Alkon tuho- ja muutama erätarina (2010). Hänen uusin teoksensa Jääräpää ilmestyi syksyllä 2014. Alla olevasta Yle Areenan linkistä pääset katsomaan Heikkisen haastattelun.

Lähteet: Wiki , Yle Areena

Eija Kylänpää
informaatikko
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Lukupiiri 14.4.2015 Lumon kirjastossa

Teema 4: Melkein jännityskirjallisuutta

Maarit Verronen: Varjonainen (Tammi, 2013)

Varjonainen kertoo suomensukuisesta Ainosta, joka tulee paperittomana maahanmuuttajana Suomeen jostain Venäjältä päin. Hän matkustaa Suomeen laivassa, joka tekee Estonia-onnettomuutta muistuttavan haaksirikon. Aino pelastuu ja pääsee Suomeen, jossa hän aloittaa uuden identiteetin etsimisen ja varastamisen ja käyttää siinä julmasti hyväkseen aiempaa tuttavuutta ja tämän perhettä.

Kirjallisuuspiirissä Varjonainen arvioitiin sekä hyväksi että huonoksi. Sitä pidettiin hyvänä, koska ajateltiin sen kertovan mahdollisuudesta tai todellisuudesta, joka on lähellä meitä nykyaikana. On ihmisiä, jotka ovat äärimmäisessä elämäntilanteessa ja joutuvat sen takia käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja selviytyäkseen. Kirjan päähenkilö on kuin toisesta maailmasta, jossa meidän lakimme eivät päde. Hän käyttää kaikkia hyväkseen ja tuhoaa vapaasti toteuttaakseen päämääränsä, joka jäi kuitenkin epäselväksi. Kirjaa pidettiin analyyttisenä, toteavana ja ajankohtaisena. Päähenkilön toiminta oli loogista ja tunteetonta ja se vain todettiin kirjassa, jonka koettiin näin heijastavan päähenkilön ajatusmaailmaa. Kirja toi myös mieleen Estonian onnettomuuden, jota myös ihmeteltiin.

Kielteisissä arvioissa kirjaa pidettiin lähinnä jännitysromaanina, jonka tapahtumat vaikuttivat osittain mahdottomilta. Päähenkilön vastenmielinen toiminta ja vääristynyt, rikollinen todellisuus vähensivät intoa lukea kirjaa. Vastenmieliset tapot toivat pahan kokemuksen, jota oli vaikea ymmärtää. Kirja koettiin helppoluiseksi ja kevyeksi sen tyyliä eivät kaikki arvostaneet.

Kirjan herättämä keskustelu oli mielenkiintoinen ja toi esille aikamme ihmisten pelkoja ja uhkakuvia. Meidän rauhamme on uhattuna; meitä uhkaavat uudet asiat.

Tietoa kirjailijasta:

Maarit Verronen
Hän on syntynyt vuonna 1965 Kalajoella, Pohjois-Pohjanmaalla. Ylioppilaaksi päästyään Verronen lähti opiskelemaan tähtitiedettä Oulun yliopistoon. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti. Ennen päätoimiseksi kirjailijaksi ryhtymistään Verronen työskenteli Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä sekä opiskeli sen ohessa aate- ja oppihistoriaa. Nykyisin Verronen asuu Helsingissä, jonka hän tuntee omaksi kotikaupungikseen.
Verronen on saanut useita kirjallisuuspalkintoja ja hän on ollut myös kaksi kertaa Finlandia-ehdokkaana. Teoksissaan Verronen kuvaa ohikulkijoita, tarkkailijoita, matkaajia tai ulkopuolelle jääneitä. Hänen teoksistaan löytyy fantasiakirjallisuuden aineksia.
Lähteet: Wikipedia, Kirjasampo

Eila Järvinen
kirjastonhoitaja
eila.jarvinen(at)vantaa.fi

Lukupiiri 10.3.2015 Lumon kirjastossa

Teema 3: Kulttuurien yhteentörmäyksiä

Elif Shafak: Kunnia (Gummerus, 2013)

Käsittelimme Lumon kirjaston lukupiirissä Elif Shafakin kirjaa Kunnia. Elif Shafak on Euroopassa syntynyt palkittu turkkilainen kirjailija. Hän on käsitellyt kirjassaan Turkissa asuvien kurdien kulttuuria ja erityisesti naisten asemaa kunniakysymyksiä korostavassa kulttuurissa. Romaanissa liikutaan eri ajoissa, eri paikoissa ja seurataan useiden henkilöiden elämänvaiheita Turkissa ja Lontoossa. Kirja alkaa kahden kaksoissisaren Jamilan ja Pemben tarinasta. Jamila jää Turkkiin ja Pembe muuttaa Lontooseen. Pembe ja hänen aviomiehensä Adem ja heidän poikansa Iskender ovat tarinan keskeisiä henkilöitä. Pembe joutuu aviomiehensä pettämäksi ja hänen oma seurustelunsa aviomiehen jätettyä hänet johtaa hänen poikansa tekemään kunniamurhaan, joka kuitenkin vahingossa kohdistuu hänen kaksoissisareensa.

Kirjassa käsitellään eri henkilöiden ajattelua heidän omista lähtökohdistaan lähtien ja ymmärtäen taustaa. Kirjallisuuspiirissä tämä asia huomioitiin ajatuksella, että kirja ei herätä suuria tunteita tai vahvaa myötätuntoa. Keskusteltiin siitä, että kirjailija turkkilaisena ymmärtää tarinan kaikkia henkilöitä ja lukija ymmärtää asioita kirjailijan kautta.

Naisen asema ja kohtelu herättivät keskustelijoissa eniten suuttumusta ja toiveita maailman muuttumisesta paremmaksi naisille. Keskusteltiin naisten asemasta kunniakulttuureissa ja myös Suomessa ja mietittiin omaa historiaamme ja naisen asemaa, joka on ollut meilläkin huono, vaikka ei niin alistettu kuin Turkin kurdien keskuudessa. Keskusteltiin myös naisten vastuusta oman asemansa korjaamisessa. Todettiin, että kysymys on sukujen vallasta ja vanhoista perinteistä, joista irtautuminen on vaikeaa. Toisaalta kirjassa kerrotaan myös henkilöistä, jotka ovat onnistuneet Englannissa vapautumaan Turkissa vallitsevan perinteen taakasta. Englannissa oli kuitenkin uusia myös tuhoavia ongelmia, kuten huumeet ja uhkapeli.

Keskusteltiin kurdikulttuurista ja kurdinaisista, jotka sotivat miesten rinnalla ja päädyttiin siihen, että kaikissa kulttuureissa on suuria eroja eri yksilöiden välillä ja kurdikulttuurissa ilmeisesti myös eri maiden kurdien välillä. Keskusteltiin siitä, että vaikka kunniamurhat ovat harvinaisia, niin ne kertovat myös laajemmin naisten asemasta miehisissä kulttuureissa.
Keskusteltiin myös miesten asemasta kunniakulttuurissa. Huomioitiin, että hekin ovat perinteen ja kunnian uhreja. Hekin menettävät arvonsa, jos he eivät huolehdi suvun kunniasta.
Lukupiirissä toivottiin erityisesti naisten koulutuksen poistavan näitä ongelmia.

Kirjan kieli todettiin kauniiksi ja tarina kiinnostavaksi, vaikkakin hieman monimutkaiseksi suuren henkilömäärän ja eri aikoihin siirtymisen takia.

Tietoa kirjailijasta

Elif Shafak
Hän on syntynyt vuonna 1971 Strausbourgissa, Ranskassa. Nuoruutensa hän vietti Espanjassa, josta muutti myöhemmin Turkkiin. Shafak on tutkija ja filosofian tohtori. Tutkimustöissään hän käsittelee islamia, naisia ja mystiikkaa. Shafakilla on apulaisprofessorin virka Arizonan yliopistossa ja hän asuu puolet vuodesta Yhdysvalloissa. Hän kirjoittaa moniin lehtiin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Hän on naimisissa turkkilaisen journalistin Eyüp Canin kanssa.
Shafak on voittanut kaikki merkittävät kirjallisuuspalkinnot Turkissa alle 30-vuotiaana. Hänen romaaninsa Pinhan voitti Meylana-palkinnon vuonna 1998 ja romaani Sehrin toi hänelle vuonna 2000 ”Union of Turkish Writers” -palkinnon. Shafak sai syytteen ”turkkilaisuuden loukkaamisesta” The Bastard of Istanbul -romaaninsa vuoksi vuonna 2006, mutta hänet jätettiin tuomitsematta näyttöjen puutteen vuoksi.
Lähteet: Wikipedia, Elif Shafakin kotisivu

Eila Järvinen
kirjastonhoitaja
eila.jarvinen(at)vantaa.fi

Lukupiiri 10.2.2015 Lumon kirjastossa

Teema 2: Yksin jääneet lapset

Lisa O’Donnell: Mehiläisten kuolema (Moreeni, 2013) ja Ian McEwan: Sementtipuutarha (alun perin ilmestynyt v. 1980, uusi painos 2009 Otava)

Helmikuun lukupiirissä oli poikkeuksellisesti kaksi kirjaa käsiteltävänä. Ensin keskustelimme Ian McEwanin Sementtipuutarhasta (Otava, 2009) ja sen jälkeen Lisa O’Donnellin Mehiläisten kuolemasta (Moreeni, 2013).
Molemmat kirjat kertovat orvoiksi jääneistä sisaruksista, jotka elävät hyvin omituista elämää vanhempiensa kuoltua eikä elämä vanhempien eläessäkään ole ollut mitenkään keskivertoperhe-elämää.
Kirjoista riitti jälleen keskusteltavaa ja lopuksi ruodittiin vielä hieman nykypäivän vanhemmuutta ja opettajuuttakin. Onko ”vinksallaan olo” lisääntymään päin yhteiskunnassamme?
Kirjat olivat samantyylisiä ja rankkoja kertomuksia hyväksikäytöstä, pahuudesta ja väkivallasta. Teoksia pidettiin ahdistavina, mutta samalla valtaansa ottavina. Kirjojen kieli oli selkeää ja sujuvaa, mutta sisälsi paljon kirosanoja ja seksuaalista jännitettä.

Sementtipuutarha on brittiläisen Ian McEvanin esikoisteos vuodelta 1978. Vuosista huolimatta aihe ei ole ikääntynyt, vaan asettuu loistavasti tähän päivään.

McEwan kirjoittaa Sementtipuutarha-teoksessaan neljästä orpolapsesta, joiden vanhemmat ovat kuolleet traagisesti. Ensin isä kuolee yllättäen ja äiti hieman myöhemmin vakavasti sairaana. Perheen esikoinen alkaa hoitaa äidin roolia. Kertojana teoksessa on perheen murrosikäinen poika, jonka suhtautuminen tapahtumiin on outo. Toiseksi nuorin lapsista pakenee kirjojen maailmaan ja perheen kuopus taantuu vauva-asteelle.

Nimestään huolimatta teos ei ole mikään puutarhakirja. Sementtipuutarhaa pidettiin rankkana kirjana, jota joutui lukemaan taistellen alusta loppuun.
Kirjan mainostettu psykologinen loistokkuus ei avautunut ryhmäläisille ainakaan ensimmäisellä lukukerralla, mutta harva haluaa lukea tekstiä uudelleenkaan. Ehkä kyseessä oli kirjailijan kyky luoda psykologista jännitettä juoneen eikä herättää syvällistä psykologista pohdintaa aiheesta. Lukupiiriläiset totesivat, että kirjassa täytyi olla jokin juju, jota he eivät ymmärtäneet.
Kirjasta löytyy seksuaalista jännitettä ja ilmiselvä insestin tabu. Lapset ajautuivat kieroutuneeseen seksuaalisuuteen, jossa pikkuveli puetaan tytöksi ja sisarukset hyppäävät keskenään sänkyyn. Teos herätti lukijoissa paljon kysymyksiä. Oliko Jackin kertomus todellista vai murrosikäisen pojan hormonihuuruista fantasiaa? Kuinka pitkälle sairas toiminta voi mennä? Miten perhe on voinut elää niin eristäytynyttä elämää nykyajan maailmassa?
Ahdistuksesta huolimatta kannatti lukea. Sementtipuutarhaa ei hevillä unohda.

O’Donnellin Mehiläisten kuolema on kertomus kahdesta sisaruksesta, Marniesta ja Nellystä, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia persoonia.

Mehiläisten kuolema herätti voimakkaita ennakkoasenteita. Joko taas huumeita ja kovistyttöjä? Teos alkoi kuitenkin jollakin tavalla kiehtoa ja henkilöihin alkoi saada kosketusta. Kirjasta löytyi rankkuudestaan huolimatta lämpöä ja välittämistä.
Kertomusta kohtaan oli uskottavuusongelmia ja kyseenalaistettiin sen mahdollisuutta tapahtua oikeassa elämässä.
Mehiläisten kuolemaa pidettiin mieluisampana lukukokemuksena kuin Sementtipuutarhaa. Se ei ollut yhtä ahdistava. Kielenkäyttöä pidettiin alatyylisenä, mutta juohevana ja vauhdikkaana. Roolihenkilöiden vuorottelua kertojina pidettiin mukavana. Reaaliaikainen kerronta oli hyvää ja helppolukuista.
Kirjan lapset olivat älykkäitä ja heillä oli myös hyviä harrastuksia olosuhteista huolimatta. Lapset myös pystyivät ajattelemaan sukupolvien ketjua ja sen aiheuttamia vaikutuksia omaan elämäänsä. Kirjassa esiintynyt isoisä kuvasti ehkä asioiden taustoja.
Teoksessa tuotiin hyvin esiin rankka elämä huumemaailmassa eri variaatioineen. Kirja oli hyvin suomennettu. Se oli sisällöltään tuore ja tyyliltään hyvä.
Aidontuntuinen kuvaus ruumiiden siirtelystä ja luitten esiin putkahteluista teki kirjasta  kuvottavan. Myös tämä kirja herätti paljon kysymyksiä. Teos loppui kuitenkin autuaaseen tunnelmaan, jossa lapset pääsivät suvantovaiheeseen rankan elämään keskeltä.

Lukupiiriläiset toivoivat tietoa kirjailijoista.

Ian McEwan
Hän syntyi 21.6.1948 Aldershotissa Englannissa, mutta asui suurimman osan lapsuuttaan Itä-Aasiassa, Saksassa ja Pohjois-Afrikassa. Hän opiskeli synnyinmaassaan englantilaista kirjallisuutta Sussexin ja East Anglian yliopistoissa. McEwania pidetään yhtenä Britannian merkittävimmistä nykykirjailijoista ja hän onkin saanut osakseen paljon tunnustusta ja palkintoja, mm. Booker-palkinnon vuonna 1998 romaanistaan Amsterdam. Hänen omaan elämäänsä mahtuu myös dramaattisia tapahtumia, joista lisää lähteissä.
Lähteet: WikipediaOtava Ian McEwanin kotisivu 

Lisa O’Donnell
Hän on syntynyt vuonna 1972 ja kasvanut Butessa Skotlannissa. Koulutukseltaan hän on B. A. (Bachelor or Arts), joka vastaa suomalaista kandidaatin tutkintoa. O’Donnell on saanut mm. Orange Prizen käsikirjoituksesta ja Commonwealth Book Prizen teoksesta Mehiläisten kuolemasta. Orange Prize on brittiläinen kirjallisuuspalkinto, joka myönnetään vuosittain englanniksi kirjoittavalle naiselle. Commonwealth Book Prize on kansanyhteisön kirjailijapalkinto.
Nykyisin Lisa O’Donnell asuu Los Angelesissa Kaliforniassa.
Lähteet: Lisa O’Donnell LitLovers

Eija Kylänpää
informaatikko
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Lukupiiri 13.1.2015 Lumon kirjastossa

Teema 1: Tositapahtumia ja rakkautta
Mikko Porvali: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta (Atena, 2013)

Vuoden ensimmäinen lukupiirikirja oli Mikko Porvalin Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta (Atena, 2013).

Historioitsijan tietämyksellä Porvali tuo faktat esiin helppolukuisessa tarinakokoelmassaan. Tarinat kertovat rakkaudesta, ystävyydestä ja toveruudesta vaikeissa olosuhteissa. Kirjaa lukiessa voi vain ihmetellä sitä uskon ja toivon määrää, joka ihmisillä on ollut elämään ja tulevaisuuteen. Rakkauden voimin on varmasti menty eteenpäin monessa kohdassa.

Porvalilla on itsellään juuria rajantakaisessa Karjalassa ja hän tuo nämä yhteydet esiin kertomuksissaan.

Mielipiteet kirjasta jakautuivat. Osa piti kirjaa suorastaan vastenmielisenä, osa luokitteli kirjan sunnuntailiitteen kirjoitukseksi ja osalle kirja oli antoisaa luettavaa. Ehkä mielipiteitä jakoi osittain lukijoiden eri-ikäisyys.

Lukijat, jotka olivat itse eläneet lapsuuttaan tai nuoruuttaan sota-aikana tunnistivat tarinat tosiksi ja läheisiksi. Asiat kuitenkin tuntuivat raskailta sen vuoksi, että ne toivat sodan muistoja pintaan. Kirjaa pidettiin osittain asenteellisena ja se herätti lievää paheksuntaa.

Ryhmässä oltiin yhtä mieltä siitä, että aihe oli raskas, mutta kieli kevyttä. Todettiin, että kirja on kevyesti kirjoitettu tietokirja tavalliselle lukijalle. Ryhmä suositteleekin kirjaa nuorisolle avartavana lukukokemuksena sotavuosista. Kirja voisi olla hyvää luettavaa yläaste- ja lukioikäisille valottamaan sota-ajan vaikeaa elämää.

Rautasormus_1
Kirjasta on myös sähköinen versio.

Eija Kylänpää
informaatikko
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi
p. 09 8393 2127

Lumon lukupiirin kevät 2014

Lumon lukupiiri jatkaa keväällä 14.1. alkaen kokoontuen Lumon kirjaston Satunurkassa klo 12-14. Tammikuussa keskustellaan Orhan Pamukin teoksesta Hiljainen talo (Tammi, 2011).

Kevään ohjelma:

14.1. Orhan Pamuk: Hiljainen talo (Tammi, 2011)
11.2. Jan Guillou: Sillanrakentajat (Like, 2012)
11.3. Helvi Hämäläinen: Raakileet (WSOY, 2007)
8.4.   Arne Nevanlinna: Marie (WSOY, 2008)
13.5. Satu Taskinen: Täydellinen paisti (Teos, 2011)
10.6.  Margaret Atwood: Herran tarhurit (Otava, 2010)

Kuukauden kirjaa voi itse varata Helmetistä tai noutaa Lumon kirjastosta. Lukupiiriin ei tarvitse ilmoittautua ja kirjasto tarjoaa kahvit.

Lisätietoja Lumon kirjastosta ja sähköpostitse laura.verronen(a)vantaa.fi.

Tervetuloa!