Lumon kirjaston novellikoukku

Novellikoukussa sukelletaan tarinoiden maailmaan ja neulotaan yhdessä!

Lumon kirjaston novellikoukku järjestetään syksyllä 2016
seuraavina keskiviikkoina klo 18.00 – 19.30:Novellikoukku nostokuva

21. syyskuuta
19. lokakuuta
16. marraskuuta

Tule mukaan oman neuletyösi kanssa, neulo langoistamme hyväntekeväisyyskohteisiin tai istahda ihan vain kuuntelemaan ääneen luettuja novelleja. Tarinoissa on taikaa! Tarjolla kahvia ja teetä.

Novellikoukusta tiedotetaan lukupiiri.netin lisäksi Lumon kirjaston Helmet-sivuilla ja Lumon kirjaston Facebook-sivuilla, käy tykkäämässä! Lisätietoja Lumon kirjastosta Eijalta, eija.kylanpaa@vantaa.fi tai p. 09 8392 3473.

Tarinakoukku starttasi Tikkurilassa!

 

Historian ensimmäinen Tarinakoukku pyörähti käyntiin Tikkurilan kirjaston tiistai-illassa 13.1.2015. Järjestäjien iloksi ja yllätykseksi tupa täyttyikin yli odotusten innokkaista käsityöläisistä ja lukijoista. Suuresta suosiosta johtuen Tarinakoukku kokoontuukin jatkossa kirjaston 1. kerroksen Satuhuoneella, jotta mukaan mahtuisi vielä myös uusia innokkaita koukuttelijoita. Käynti Satuhuoneelle käy lasten- ja nuortenosaston kautta, henkilökunta ohjaa tarvittaessa paikalle.

Jokaisessa Tarinakoukussa on tarjolla oma erityisohjelmansa, minkä lisäksi tarjoilemme valikoiman kauno- ja tietokirjallisuutta.

Ensimmäinen kerta vietettiin leppoisassa hengessä kahvi- ja teekupposten äärellä neulepuikkojen kotoisasti kilistessä. Tutuksi tehtiin kerhon syntyhistoriaa, toimintatapaa ja kevään ohjelmaa. Osallistujilla on myös oma tärkeä osansa kerhon sisältöjen ideoinnissa ja tuottamisessa, joten kiitos niistä hyvistä ajatuksista joita jo saimme!

Tämän kerran käsityötietokirjoissa aiheena olivat kierrätys ja tuunaus. Kaunokirjallisessa vinkkauksessa sen sijaan tutustuttiin novelleihin perinteisesti painettuna, mutta myös äänikirjoina. Osallistujien toiveena oli, että vinkatut novellit löytyisivät myös kirjalistana, joten lopussa vielä listaus niistä.

Jatkossa pyrimme julkaisemaan täällä Tarinakoukun blogissa sekä HelMet tapahtumakalenterissa aina seuraavan kerran loistavan ohjelman. Päivityksiä kannattaa siis seurata.

Kiitos mukavasta ensimmäisestä Tarinakoukusta osallistujille, toivottavasti nähdään jatkossakin!

 

Vinkatut novellit:

  • Adichie, Chimamanda Ngozi: Huominen on liian kaukana. Suom. Sari Karhulahti. Otava.
  • Blasim, Hassan: Vapaudenaukion mielipuoli. Suom. Sampsa Peltonen. WSOY.
  • Blasim, Hassan: Irakin Purkkajeesus. Suom. Sampsa Peltonen. WSOY.
  • Gappah, Petina: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. Suom. Seppo Loponen. Tammi.
  • Itkonen, Juha: Huolimattomia unelmia : kertomuksia. Otava. Myös äänikirjana.
  • Lapidus, Jens: Ainakin äiti yritti : rikostarinoita. Suom. Petri Stenman. Like.
  • Mansfield, Katherine: Kanarialintu. Novellit valikoinut ja suom. Marja Alopaeus. Gummerus.
  • Munro, Alice: Liian paljon onnea. Suom. Kristiina Rikman. Tammi. Myös e-äänikirjana. Lisäksi kirjailijan muuta tuotantoa englanninkielisenä OverDrive e-kirjastossa.
  • Plath, Sylvia: Paniikki-Johnny ja Uniraamattu : novelleja ja muita kirjoituksia. Suom. Jussi Korhonen. Basam Books
  • Shields, Carol: Tavallisia ihmeitä : kootut novellit. Suom. Hanna Tarkka. Otava

 

 

Pointin lukupiiri syyskuussa

Elokuussa kokoonnuimme jälleen dekkarihyllyn siimekseen nauttimaan kahvipöydän antimista ja keskustelemaan kuukauden kirjasta. Paikalle oli saapunut myös ilahduttavan paljon uusia kasvoja! Kuukauden kirjana oli intialais-amerikkalaisen Jhumpa Lahirin teos Tämä siunattu koti. Lukupiirin kaikkien aikojen ensimmäinen novellikokoelma otettiin hyvin vastaan.

Syyskuussa kokoonnumme maanantaina 9.9. Kuukauden kirjana on Kathryn Stockettin Piiat. Elokuvanakin tunnettu teos sijoittuu 60-luvun Yhdysvaltain etelävaltioihin ja kertoo mustan ja valkoisen kansanosan välisistä jännitteistä. Kirjan saat tiskiltä ilman varausmaksua, tervetuloa!

 

Unohdin luettavaksi tarkoitetun…

…kirjan kotiin ja hain hyllystä todellisen yllätysnovellin. (En ehtinyt sitä itsekään lukea.) Kirjailija on Tuuve Aro ja kirjan, kuin myös lukemani novellin, nimi on Merkki. Novelli oli itse asiassa liian pitkä ääneen luettavaksi, 1.5 tuntia, mutta kuitenkin vaivan arvoinen. Pohdimme kovasti päähenkilöä ja hänen käytöstään. Me valelääkärit annoimme lopuksi diagnoosin: Aspergerin syndrooma. Kannattaa lukea!

Seuraavan kerran neulepiiri kokoontuu ke 14.11. klo 13-15, jolloin luen väliin jääneen kirjan.

Neulepiirin päivä vaihtuu ensi vuonna; todennäköisesti se on torstai. Toisaalta alamme kokoontua kaksi kertaa kuukaudessa.

Kirjavinkkaukseni aikuisille, Irenen lukuvinkit: Kuolema, tapahtuu to 1.11. klo 18 Myyrmäen kirjastossa. Tervetuloa!

Irene

 

 

 

Ray Bradburyn muistolle

”Ilmassa, laaksojen yllä, tähtien alla, lammikon, tien yli lensi Cecy. Näkymättömänä kuin uudet kevättuulet, raikkaana kuin iltahämäriltä niityiltä kohoava apilan tuoksahdus hän lensi. Hän liiteli kyyhkysissä, jotka olivat pehmeitä kuin valkoinen kärpännahka, pysähtyi puihin ja eli kukissa, varisi pois terälehtien mukana, kun tuulenhenkäys puhalsi…” Luin romanttisen niminovellin Huhtikuun noita neulepiirissämme ke 13.6. Mikä tai kuka Cecy on? Hiljattain kuollut Ray Bradbury on tullut tunnetuksi romaanistaan Fahrenheit 451, josta on myös tehty elokuva. Yllättävää kyllä, hän on kirjoittanut erittäin paljon novelleja, erityisesti scifiä ja fantasiaa.
 
Neulepiiri kokoontuu seuraavan kerran ke 27.6. Myyrmäkitalon tapahtumahuoneessa. Kesätauon jälkeen tapaamme taas ke 15.8. Syksyllä kokoonnumme kerran kuussa.Mukavaa juhannusta toivottaa Irene.

Neulepiirissä tervehdittiin kevätsukkahousuilla

Viime kerralla Myyrmäessä, eli 30.5., luin Sinikka Nopolan Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla -teoksesta nimipakinan & muutaman muun. Sinikan jutut naurattivat kovasti porukkaa! Sinikka Nopola osaa löytää arjen tapahtumista huumorin ja kirjoittaa siitä tarinan meidän lukijoiden iloksi. Neulepiirissä oli 15 osallistujaa ja keskustelu lainehti taas laidasta laitaan.

Neulepiiri sai hieman huomiota Vantaan sanomissa. Siitä seurasi se, että sain osallistujille nipun 20%:n alennuslipukkeita Oulunkylän lankamaailmaan.

Seuraavalla kerralla, ke 13.5. klo 13, neulepiirissä vierailee Kaisa, joka kertoo harrastuksestaan eli korvakorujen tekemisestä.

Tiedotan neulepiirin kuulumisista myös Myyrmäen Facebook-sivuilla; käypä tykkäämässä. Koottuja lukuvinkkejäni (Facebook, HelMet, vinkkaukset yms.) löydät osoitteesta http://irenenlukuvinkit.blogspot.com

 

Rankka novelli neulepiirissä

Neulepiiri kokoontui Myyrmäen kirjastossa 16. toukokuuta. Luin Sari Malkamäen kirjasta Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita novellin Rinta, mikä herätti runsaasti keskustelua. Rintasyöpä, tai sen uhka, on asia joka koskettaa useita naisia.

Paikalla oli minun lisäkseni seitsemän innokasta keskustelijaa, joista osa kilisytteli puikkoja. Eräs ahkera neulojatar oli neulonut Jorvissa syntyville vauvoille lahjoitettavaksi kuusi (!) myssyä! Katso myssyasiasta vaikka täältä.

Neuloimme!

Myrtsin neulepiiri kokoontui tänään ensimmäistä kertaa. Paikalla oli minun ja Johannan lisäksi kuusi innokasta kirjallisuuden ja käsitöitten ystävää. Yksi tosin virkkasi, ei neulonut…

Luin Roald Dahlin kokoelmasta Rakkaani kyyhkyläiseni novellin Lampaalla teurastettu.

Seuraavan kerran kokoonnumme ke 16.5. klo 13-15. Tiedustelut irene.maentie@vantaa.fi tai 09 83935561. Tervetuloa mukaan!

Irene