Avainsana: romaanit

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 10.5.2016

10.5. Pauliina Susi: Takaikkuna (Tammi, 2015)

Kevään viimeisenä kirjana luettiin Pauliina Suden romaani Takaikkuna. Lukupiiriläiset kokoontuivat aluksi keskenään ruotimaan kirjaa ja sen jälkeen meillä oli vieraanamme itse kirjan kirjoittaja. Lukupiiriläisten mielipiteet kirjasta olivat tällä kertaa melko samanlaisia.

Kirjassa sukelletaan bittiavaruuteen ja nettistalkkaukseen. ”Olisiko aihetta päivittää yksityisasetuksia, kun koko ajan on tunne, että joku tarkkailee salaa eivätkä aikeet aina ole hyväntahtoisia”, ajattelee yksinhuoltajaäiti Leia Laine. Leia joutuu kohtaamaan netin raadollisimman puolen, kun hän ottaa vetääkseen hankkeen, jonka tarkoituksena on tarjota tukea miehille, jotka käyttävät prostituoitujen palveluja. Leia on kutsuttu TV:n keskusteluohjelmaan haastateltavaksi projektista ja heti ohjelman jälkeen hän alkaa saada nimettömiä törkyviestejä puhelimeensa. Saa hän toki kannustavaakin palautetta ja kaveripyyntöjä Facebook-tililleen. Sosiaalisen median reaaliaikaisuus tuo oman ahdistavan tunnelmansa kirjaan, miten helppoa onkaan levittää viestiä eteenpäin.

Muutamat lukupiiriläiset pitivät kirjan alkua hyvin tietotekniikkakeskeisenä ja siksi hieman tylsänä. Teksti kuitenkin tempaisi jossakin vaiheessa mukaansa ja loppua kohti jännitys tiheni. Lukijoiden mielestä juoni oli dekkariin sopiva. Kirja oli mielenkiintoinen ja siinä liikuttiin monella eri tasolla, joita jäi miettimään.

Kirjan aihetta pidettiin hyvin ajankohtaisena kuvauksena tästä ajasta. Vihapuheet leviävät sosiaalisessa mediassa ja nuoriso viettää siellä kaiken aikansa. Lukupiirissä todettiin, että on kuitenkin kiva oppia nuorten kieltä. Osa lukupiiriläisistä kertoi olevansa yhtä tumpelo tietokoneen kanssa kuin Leia, jonka vastapuolena kirjassa esiintyi tietokonenörtti Land-o ja jonka tekemiset sopivat hyvin tarinaan. Leian TV-esiintymisen jälkeen Land-o aloittaa todellisen painajaisen Leian elämässä, bussikortti lakkaa toimimasta, pankkitili tyhjenee ja identiteetti katoaa. Yksimielisesti kauhisteltiin tämän päivän vaaroja ja nettimaailmassa esiintyvää ilkeyttä ja pahuutta.

Joiltakin lukijoilta jäi hämärän peittoon, mitä kirjassa esiintyvät miehet tavoittelivat, oliko kyseessä raha ja kiristys. Yhden lukijan mielestä nörtin ainoana tavoitteena oli vain raja-aitojen ylitys netissä. Lukupiiriläiset pohtivat kirjan henkilökaartia ja heidän persooniaan. Kirjan alussa hyviksenä pidetty henkilö paljastuikin myöhemmin pahikseksi. Joidenkin mielestä Leia tuntui aluksi fiksulta ja vahvalta naiselta, joka kuitenkin heittäytyi hetkessä avuttomaksi. Ministeri Tarmo Häkkilää pidettiin hyväuskoisena maalaisena ja kummasteltiin, miksi hän oli mennyt avautumaan liikaa avustajalleen. Leian tytär, Viivi puolestaan oli lukupiiriläisten mielestä melko kypsä ikäisekseen juoniessaan asioita ja loppujen lopuksihan Viivi paljastui koko sotkun käynnistäjäksi.

Lukijat miettivät kirjailijan viittauksia Hitchcockin Takaikkunaan ja StarWarsiin. Viittauksiin saatiin selitykset kirjailijavieraalta. Pauliina Susi kertoi, että Hitchcockin Takaikkuna tuli hänelle mieleen, kun Leia istui jalka paketissa asunnossaan. Yhtäläisyydet StarWarsiin juontavat Pauliina Suden nuoruuteen ja hän kertoi olleensa vankka StarWars-fani teininä.

Yli viisisataasivuinen järkäle on nopealukuinen ja pitää lukijan otteessaan loppuun saakka.
Eräs lukupiiriläinen totesi, että tämä oli aikuisten satu, johon saatiin kaunis loppu. Kirjan kansi miellytti lukijoita, joiden mielestä se oli upea ja aiheeseen sopiva.

Toinen tunti lukupiiritapaamisesta oli varattu kirjailijavierailuun, johon osallistui lukupiiriläisten lisäksi muita kirjaston asiakkaita. Pauliina Susi kertoi meillä mielenkiintoisia asioita omasta työstään ja Takaikkuna-projektista, joka kaikkineen kesti 6-7 vuotta ja siitä viimeiset kaksi vuotta olivat olleet varsinaista kirjoitusprosessia. Keskustelu kirjailijan kanssa oli vilkasta ja vierailla riitti kysyttävää viime minuuttiin saakka.
Suuret kiitokset vielä kirjailija Pauliina Sudelle ja häntä kuuntelemassa olleelle yleisölle!

Lisätietoja:
Eija Kylänpää
09 8393 2127
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 12.4.2016

12.4. Guthrún Eva Minervudottir: Nukentekijä (Atena, 2010)

Islantilainen kirjailija Guthrún Eva Minervudottir vie lukijan outoon maailmaan kirjassaan Nukentekijä.

Kirjan päähenkilöt Sveinn ja Lóa kohtaavat sattumalta, kun Lóan autosta puhekaa rengas Sveinnin talon lähistöllä. Sveinn on nukentekijä, joka valmistaa yksilöllisiä seksinukkeja yksinäisille miehille. Lóa on hermoromahduksen partaalla oleva yksinhuoltajaäiti, joka yrittää selvitä elämässä anoreksiaa potevan tyttärensä kanssa.

Keskustelun avaukseksi lukupiirissä muisteltiin syytä, miksi juuri tämä kirja valittiin lukupiirikirjaksi. Muistikuvaksi täsmentyi tarkoitus perehtyä Pohjoismaisiin kirjailijoihin, ja erityisesti haluttiin tutustua Islantiin ja islantilaisuuteen kaunokirjallisuuden kautta. Avasiko juuri tämä kirja ja kirjailija islantilaista elämäntapaa, jäi lukupiirille hämäräksi. Oletettiin, että kirjan tapahtumat ja henkilöt eivät mitenkään erityisellä tavalla ilmentäneet tyypillistä islantilaisuutta. Sen sijaan luonnon vaikutusta ihmisten elämään pidettiin todellisena. Puhjennut myrsky lopettaa ihmisten kiireet ja määrittelee heidän olinpaikkansa myrskyn laantumiseen saakka, sattuipa se sitten olemaan vaikka vieraan ihmisen koti. Kirjailija luonnollisesti käytti luonnonoikkua hyväkseen edistääkseen tarinan juonikkuutta.

Kirjan aihe ja takakannen lupaus ”elävä kertomus siitä, miten eriskummallisiksi ihmissuhteet voivat muodostua, miten on helpompi lähestyä silikoninukkea kuin toista ihmistä ja miten eloton nukke ei kuitenkaan voi koskaan korvata lihaa ja verta”, ei kattanut lupaustaan. Kirjan ihmiset olivat omituisia hahmoja, joita oli hankala käsitellä ja ymmärtää. Kerrontaa pidettiin pinnallisena ja välillä piinaavan junnaavana. Lukemista tai asioiden ymmärtämistä ei helpottanut sekään, että kirjan tapahtumia kuvattiin vuorotellen kahden kokijan silmin. Myös kirjan suomentajan osuutta tekstin sujumattomuuteen ja epätarkkuuksiin epäiltiin.

Tarinan punaisena lankana nähtiin äidin tuska ja hätä sairaan lapsen puolesta, yksinäisyys, kohtaamattomuus ja yhdessä elämisen vaikeus, jotka vaikuttavat yleismaailmallisilta ilmiöiltä riippumatta ajasta ja asuinpaikasta.

Vaikka Nukentekijä ei lukijoitaan juuri vakuuttanut, hyvänä asiana pidettiin lukupiirin tuomaa lukemisen velvoitetta: tuleehan luetuksi kirja, johon ei omien mielihalujensa ohjaamana tarttuisi. Kirjan avulla voi mennä uuteen ja itselle outoon maailmaan, olla siellä hetken ja tulla pois, vallankin jo oleminen siellä ei miellytä. Myös kirjojen maailmassa on hyvä joskus piipahtaa mukavuusalueensa ulkopuolella.

Maija Kantola
erikoiskirjastovirkailija
maija.kantola(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 8.3.2016

8.3. Markku Keisala: Sinisilmät (Reuna, 2015)

Lumon kirjastossa kokoontuvan lukupiirin maaliskuun kirjana oli vuorossa Markku Keisalan viime vuonna ilmestynyt Sinisilmät-dekkari. Kyseessä on kirjailijan toinen romaani. Paikalla lukupiirin kokoontumisessa oli myös itse kirjailija kommentoimassa tekstiään ja vastaamassa kysymyksiin.

Kirjan tapahtumat saavat alkuna vuonna 1944, kun Saksan joukoissa Lapin sodassa vastahakoisesti taisteleva, puoliksi suomalainen Heino päätyy sotavangiksi Somerniemelle. Vankina ollessaan Heino komennetaan auttamaan läheisen maatilan töissä tilan isännän ollessa puolustamassa maataan. Pian Heinon ja maatilan emännän Rakelin välille syntyy suhde, jonka seuraukset vaikuttavat vielä vuosikymmeniä myöhemmin heidän läheistensä elämään.

Romaanissa liikutaan usealla vuosikymmenellä: kirjan alku sijoittuu 1940, -50, ja -80-luvuille, mutta hyvin pian tapahtumat siirtyvät 2010-luvulle. Heinon, Rakelin ja Rakelin lasten kohtalot ovat vahvasti esillä, mutta pääosaan nousee kuitenkin Heinon poika Anssi. Hän löytää isänsä tavaroista kysymyksiä herättävän paperin, jonka merkitystä selvittäessään hän päätyy Pohjanmaalta Somerniemelle, Hansun kaupunkiin. Lappu johtaa Anssin vuosikymmenten takaisten mysteerien jäljille, joita hän alkaa salapoliisimaisesti selvittämään.

Lukupiiriläiset pitivät kirjan kantta hieman harhaanjohtavana, koska heidän mielestään se saa aikaan mielikuvan julmemmasta sisällöstä kuin mitä tarina todellisuudessa on ja viittaa lisäksi vahvasti sotaromaaniin, mitä kirja ei lopulta ole. Lukupiiriläisten keskuudessa moni piti siitä, ettei kirjassa mässäilty raakuuksilla, vaan tarina on dekkarigenressä siistimmästä päästä. Kritiikkiä sen sijaan sai se, että henkilöhahmot jäivät kirjassa pinnallisiksi. Kirjan tapahtumat olisivat avautuneet paremmin, jos henkilöiden tuntemuksia ja sielunelämää olisi hieman raotettu. Tarinan syyllisen tekojen motiiveista lukupiiriläiset pääsivät kuitenkin yhteisymmärrykseen.

Moni lukupiiriläinen arvasi syyllisen jo hyvin aikaisessa vaiheessa, vaikka tarinan edetessä epäilyksiä yritetäänkin viedä toisaalle. Paikalla ollut kirjailija kommentoi, ettei hänen aikomuksenaan ollutkaan tehdä romaania, jossa tekijää arvuutellaan loppuun asti, vaan sen sijaan ajatuksena oli pitää lukija jännityksessä siitä, kuinka syyllinen saadaan kiinni.

Kirjan tapahtumapaikat ovat suurelta osin autenttisia ja paikkojen kuvaukset uskottavia, mikä sai lukupiiriläisiltä kiitosta. Epäuskottavana seikkana pidettiin sen sijaan sitä, että kirjan vankileiri sijaitsi Somerniemellä, koska lukupiiriläisten muistikuvien mukaan Lapin sodan aikaiset vangit sijoitettiin etelän sijaan pohjoiseen leireille. Toinen kummastusta herättänyt seikka oli se, kuinka epäystävällisinä poliisit kirjassa kuvattiin ja heidän käytöksensä syyt herättivät jonkin verran keskustelua.

Kaiken kaikkiaan lukupiiriläiset olivat yhtä mieltä siitä, että kirja on helposti luettavaa tekstiä ja sen juoni pitää otteessaan alusta loppuun saakka – kun kirjaan tarttuu, sitä tuskin laskee käsistään ennen loppuratkaisua. Anssin salapoliisipuuhien loppuratkaisu oli jonkun mielestä hieman äkkinäinen, mutta muutoin moni piti kirjan lopetuksesta liikuttavuudessaan.

Heidi Kuutti
kirjastonhoitaja
heidi.kuutti(at)vantaa.fi

Anneli Outinen
kirjastovirkailija
anneli.outinen(at)vantaa.fi

Julkaistu

Stylesin tapausta puntaroitiin 10.2.2016 Murharyhmässä

Olipas todella pirtsakkaa keskustelua tällä kerralla. Agatha Christiesta riitti juttua  – sekä kirjasta että elämästä. Mielipiteet kirjasta jakautuivat: periaatteessa tätä Dame Agathan ensimmäistä kirjaa pidettiin perushyvänä, mutta toisaalta vähän tylsänä. Joku kaipasi enemmän vauhtia, toinen tykkäsi peribrittiläisestä meiningistä ja kolmannesta oli ihanaa, koska kirjassa ei ollut silmitöntä väkivaltaa. Keskustelua herätti myös Hercule Poirot´n kommentit ystävälleen Hastingsille. Poirot´n sanomiset tulkittiin ilkeän piikikkäiksi. Osa ryhmäläisistä olisi jättänyt kunnioitetun mestarietsivän omaan arvoonsa ja etsiskelemään murhaajaa ihan keskenään, jos Poirot olisi ollut heidän ystävänsä. Mielenkiintoista, eikö totta? Toisetkin kirjan henkilöt saivat hiukan ”huutia”. Henkilöt todettiin ”ohuiksi” ja persoonattomiksi, mutta Christieta enemmän lukeneet totesivat vakiohahmojen kehittyvän tulevien kirjojen myötä. Lopputulemana oli (ainakin tämän kirjan perusteella), että Dame Agatha on kirjoittanut paljon parempiakin kirjoja ja että tämän pieniin harmaisiin aivosoluihin uskovan etsivän seikkailuja seurataan mieluummin televisiosta.

kun_suljen_silmäniMaaliskuun kirjaksi luemme ”Kun suljen silmäni”, kirjoittanut S.J.Watson. Tällä kertaa tarjolla on psykologista jännitystä ja klaustrofobisia fiiliksiä… Huom. samalla kun haet ”omat silmäsi” niin nappaapa samalla matkaan Marja-Sisko Aallon teos ”Murha tuomiokapitulissa”. Rva Ryhmänvetäjä sekoili luettavien kirjatilausten kanssa kanssa (syvä huokaus), joten päätimme sitten samalla vaivalla valita kaksi. Marja-Siskon teoksesta puhutaan sitten huhtikuussa.

Tap(a)amme taas 9.3.2016 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa. Tervetuloa uudet sekä vanhat dekkaristit!

 

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

– See more at: http://kirjasto.vantaa.fi/lukupiiri/#sthash.faFTnLb8.dpuf

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 9.2.2016

9.2. Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin (Otava, 2008)

Helmikuussa lukupiirin ruodittavana oli Olli Jalosen teos 14 solmua Greenwichiin (Otava, 2008).

14 solmua Greenwichiin aiheutti lukupiirissä vilkasta keskustelua ja pohdiskelua, niin kuin hyvän kirjan kuuluukin tehdä. Jotkut lukijat suhtautuivat teokseen jo pelkästään tylsän kansikuvan perusteella ennakkoluuloisesti. Samoin kirjaa selatessa vilahtelevat lokikirjamerkinnät, kursivoidut tekstit, erilaiset fontit, hakasulut ym. käytetyt ”tehosteet” aiheuttivat ainakin allekirjoittaneelle pientä pakokauhua. Mutta eipä hätää – kaikki ne asettuivat paikoilleen ja saivat merkityksensä lukemisen edistyessä.

Moni lukija yllättyi, kuinka tarina koukutti ja vei mukanaan hyvin kummalliselle matkalle omalaatuisessa porukassa ympäri maapallon. Toki monia lukupiiriläisiä matkanteko välillä kauhistutti, niin erikoisiin tilanteisiin ja outoihin oloihin Jalonen lukijansa kirjassaan johdatti. Joillekin matka oli surumielinen ja jopa ahdistava kokemus. Toiset taas juoni nappasi heti mukaansa ja matka täytyi tehdä keskeyttämättä loppuun saakka, kirjan sankarien tavoin. Eräs lukija jäi miettimään, mikä idea matkassa oli – ihan järjetön reissu! Toiselle taas tarina avautui kaikessa uskomattomuudessaan hyvinkin uskottavana tarinana.

Erityisesti kirjan tunnelma- ja luontokuvauksia pidettiin herkkinä ja onnistuneina. Monia lukijoita viehättivät tekstissä vilahtelevat aforismit, jotka eivät kuitenkaan vaikuttaneet mitenkään päälle liimatuilta. Kirjan rakennetta eri kertojaäänineen pidettiin haasteellisena. Kirjailijan omalaatuinen tyyli ja lauserakenteet herättivät sekä ihmetystä että ihastusta.

Kirjan mukana matkustaneet lukijat olisivat kaivanneet mukaan karttoja. Niitä kyllä tuntui olevan päähenkilöillä, mutta miksi ei tarjottu lukijalle! Olisi ollut paljon helpompaa pysyä matkassa mukana.

Paitsi eriskummallinen matka, myös sen omalaatuiset matkantekijät aiheuttivat keskustelua. Mitä kukin oli miehiään? Kirjailija ei – ehkä tarkoituksella – avannut henkilöidensä sielunmaisemaa.
Ihmisten väliset suhteet ja tunnesiteet olivat kiehtovia, mutta jäivät arvoituksiksi. Koska tunteista ei puhuttu, jäi tekojenkin motiivi usein arvoitukseksi. Tarinaan kätkeytyi myös mystiikkaa, kummallisia tapahtumia ja sattumia, joiden linkittymistä itse tarinaan ei avattu.

Oman keskustelunsa aiheutti median luoma epätodellinen maailmankuva, sillä matka oli myös osa tosi-tv-ohjelmaa. Tarina osoitti, kuinka tv-viihteen nimissä manipuloidaan, salataan ja vääristellään
totuutta. Kaikki on sitä miltä sen halutaan näyttävän.

Kirjassa liikuttiin monella eri tasolla aina historiasta matkakertomukseen, nykyaikaiseen tosi-tv- ohjelmaan, rakkaus- perhe- ja ihmissuhdekuvioihin. Jopa nyt erityisen ajankohtainen pakolaiskysymyskin vilahti mukana. Kirja jätti jälkeensä monia kysymyksiä ja ajatuksia lukijalle pohdittavaksi. Ehkäpä se oli kirjailijan tarkoituskin. Hän ei halunnut päästää meitä helpolla.

Maija Kantola
erikoiskirjastovirkailija
maija.kantola(at)vantaa.fi

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 12.1.2016

12.1. Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava, 2012)

Kevään aloitti Heidi Könkään Dora, Dora (Otava, 2012). Idean tähän kirjaan Heidi Köngäs sai näkemästään valokuvasta, jossa Natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speer on seurueineen ”tulistelemassa” rakovalkealla Suomen Lapissa. Kuva ja sitä taustoittava tarina alkoivat kiehtoa Köngästä. Niin syntyi romaani Dora, Dora Speerin ja hänen seuralaistensa matkasta Petsamon nikkelikaivokselle sotajouluna 1943. Dora, Dora oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2012.
Dora, Dora on tarina yksilöistä sodan keskellä. Jokaisella on omat ilonsa, murheensa, toiveensa ja pelkonsa.

Dora, Dora herätti paljon keskustelua lukupiirissä. Eräs lukija kertoi netissä olleesta arvostelusta, jossa teosta oli haukuttu tylsästi kootuksi. Lukupiirissä oltiin kuitenkin toista mieltä ja pidettiin kirjan rakennetta mielenkiintoisena ja helppolukuisena. Päähenkilöiden vuorottelu minä-muotoisissa luvuissa oli kivaa. Kielellisesti kirja oli vaisu, koska se ei sisältänyt kielikukkasia. Yleisesti teos oli vaikuttava, mielenkiintoinen ja erikoinen.

Yksi lukupiiriläinen tiesi, että Köngäs oli tehnyt 5 vuotta pohjatyötä kirjaan. Monelle lukijalle historiallinen kerronta oli mieleen. Kirja imaisi mukaansa ja oli kiire lukemaan sitä. Kirjassa kiehtoi se, että taustalla oli paljon faktaa. Lukupiirissä kirja luokiteltiin faktan ja fiktion välimuodoksi.

Kirjan henkilöitä pidettiin toistensa vastakohtina. Vaikka kirjan henkilöiden ihmiskohtalot olivat vavahduttavia, niin jollakin tavalla ihmiset henkilöinä jäivät pliisuiksi. He vain totesivat asioita, mutta eivät pyrkineet vaikuttamaan niihin. Mutta vallitsevien olosuhteiden vuoksi se ei olisi ollut mahdollistakaan. Yleisesti lukupiiri totesi, että sota on kylmää ja julmaa. Ihmeteltiin, miten sota voikaan muuttaa ihmistä.

Lukupiirissä pohdittiin paljon faktan ja fiktion välistä eroa kirjassa. Mietittiin, mikä oli Speerin ja Hitlerin suhde ja mihin se pohjautui. Speerin persoonaa puitiin ja keskusteltiin siitä, vaikuttiko Speerin suhde vanhempiinsa hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa. Lukupiirin mielestä Speerin ongelmat johtuivat kelpaamattomuudesta vanhemmille. Speerin suhde naisiin oli hyvin kompleksinen. Lukijat ihmettelivät Annemarien lojaalisuutta Speeriä kohtaan kaikesta huolimatta. Kirja kuvaa hyvin mielivaltaa, sadismia ja sairasta mieli. Ihmeteltiin, miten joku voi saada sellaisen vallan ihmisiin, joka aiheuttaa massapsykoosin.

Lukupiirissä käytiin lyhyesti läpi Toisen maailmansodan karmea historia kirjan tarinaa sivuten. Todettiin, että saksalaiset olivat herrakansaa, joka ei kunnioittanut suomalaisia, vaan toimi julmasti.

Lopuksi eräs lukija totesi, että on hienoa, kun voi kirjan avulla siirtyä toiseen maailmaan. Samalla kirja oli oiva muistutus siitä, mitä voi tulla.

Lisätietoja:
Eija Kylänpää
09 8393 2127
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi

Julkaistu

Murharyhmän uusi vuosi alkoi yleisöryntäyksellä 13.1.2016

Tämä vuosi lähti käyntiin yleisöryntäyksellä! Ryhmäläiset (ja etenkin ryhmän vetäjä) olivat kömpineet talvisista koloistaan ja tulleet joukolla keskustelemaan. Oli mukava nähdä kaikkia ja paikalle saatiin myös ”uutta verta”.

Tammikuun kirjoina (!) olivat jouluiset novellikokoelmat: Joulukalenteri ja Jouluka-lenteri: lusijan tarinoita. Ensin julkaistun Joulukalenterin osalta totesimme, että joulukalenterimaiseen meininkiin oli panostettu. Jokaisella tarinalla oli oma ”luukku”, josta takaa paljastui mikä tarina on seuraavaksi luettava sekä missä kohtaa kirjassa se on. Kaiken kaikkiaan hauska idea!
Muuten – molemmista kirjoista – kommentit olivat samankaltaisia kuin  edellisen lukemamme novellikokoelman kohdalla. Jotkut novelleista olivat hyviä, jotkut eivät, osa oli epäuskottavia ja tarinat jäivät kesken. Emme taida olla novelli-ihmisiä?

Markku Keisala oli taas ilonamme, joten siitä riemusta luettiin ääneen hänen novellinsa Joulurahaa. Saimme tarinasta uutta ja jännittävää tietoa suoraan kirjailijan omasta suusta. Kuulimme mm., että tarinan Timo on Markku itse ja että muillakin tarinan henkilöillä on vastineensa elävässä elämässä. 1950-luvulle sijoittuva tarina herätti vanhemmissa ryhmäläisissä kaihoisia muistoja  ja nuoremmissa hieman hämmennystä, koska kaikki tarinassa käytetty termilogia ei ollutkaan nuorelle aikuiselle tuttua. Ihastelimme myös kovasti Markun kuvailevaa kirjoitustyyliä ja viehättäviä kielikuvia.

Seuraavstylesin tapaus2aksi palaamme jännityskirjallisuuden juurille ja luemme Agatha Christien ensimmäisen kirjan ”Stylesin tapaus”. Jos et päässyt viime kerralla paikalle niin voit hakea lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä Murharyhmän kohdalta.

Tap(a)amme) taas 10.2.2016 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa. Tervetuloa uudet sekä vanhat dekkaristit!

 

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

 

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 8.12.2015

8.12. Günter Grass: Peltirumpu (suom. Oili Suominen ; Otava, 2009)

Joulukuussa lukupiirissä keskusteltiin Günter Grassin teoksesta Peltirumpu (suom. Oili Suominen ; Otava, 2009). Kirjan päähenkilö Oskar Matzerath ei ole mikään tavallinen lapsi: hänellä on kyky särkeä lasia läpitunkevalla kiljunnallaan syntymästään saakka. Kolmivuotiaana hän saa lahjaksi peltirummun, josta tulee hänen kallein aarteensa. Oskari päätti olla kasvamatta isoksi, koska hän halusi vain rummuttaa. Oskarin ongelmat ja hänen mielensä kaksijakoisuus sai alkunsa lapseksi jättäytymisestä.

Nobel-palkitun Günter Grassin vimmainen mestariteos on ravisuttanut lukijoita 50 vuoden ajan. Uuteen suomennokseen jälkisanat on kirjoittanut Jukka Koskelainen. Pentti Saarikosken mukaan ”Peltirumpu on irvokas, villi, röyhkeä; mahdoton ja hauska, rivo ja elämänmyönteinen. Ottakaa ja syökää!”

Näistä sanoista kirjallisuuspiiriläisten on hyvä jatkaa keskustelua kirjasta.

Lukijat olivat kiinnostuneina lukeneet kirjan, vaikka se oli n. 700-sivuinen. Kannanottoja oli suuntaan jos toiseenkin. Osa lukupiiriläisistä oli lukenut kirjan vanhana painoksena nuoruudessaan. Uudessa painoksessa oli käytetty slangisanoja, joita osa lukijoista hieman vierasti. Kirjassa on monimutkaisia sanakäänteitä ja hyvää vanhanajan kieltä. Teksti on hyvin aikakautta kuvaavaa. Maailman tapahtumia kerrotaan pienen lapsen näkökulmasta toisen maailmansodan aikana. Saarikoski on sanonut, jos ihmisellä on tylsää elämässään, niin lukemalla Peltirummun pääsee kiinni tosielämään kiemuroihin. Teoksen tyyli oli herkullisen uuvuttava yhden lukijan mielestä.

Suosittelemme Peltirummun uutta laitosta luettavaksi niillekin, jotka ovat lukeneet aiemman käännöksen.

Anneli Outinen
kirjastovirkailija
anneli.outinen(at)vantaa.fi

Julkaistu

Joulukuun Murharyhmässä 9.12.2015 tavattiin kirjailija Markku Keisala

Vieti800px-Christmas_tree_sxc_humme Murhiksessa pikkujoulua – glögin ja pipareiden voimalla, tietysti. Harmillisesti joulukiireet ja flunssakausi olivat rokottaneet vakioväkeä, mutta meillä paikalla olleilla oli oikein antoisaa, koska vieraanamme oli kirjailija Markku Keisala.  Toki olimme lukeneet etukäteen Markun kirjan ”Sinisilmät”. Oli mielenkiintoista päästä kyselemään kirjailijalta itseltään hänen vaikuttimiaan kirjoittaa kyseinen teos. Toki kyselimme kaikenlaista muutakin kirjailijan työhön liittyvää. Ryhmämme vaikutti olevan harvinaisen samanmielinen siitä, että ”Sinisilmät” oli hyvä kirja – etenkin kun moni meistä koki kirjan kannen hiukan harhaanjohtavaksi. Sisältö oli sitten mieluisa yllätys. Pikkuisen inuttuamme saimme pikkujouluohjelmaa eli ilon kuulla Markun lukevan meille novellinsa ”Vaihto” kirjasta Joulukalenteri : Lusijan tarinoita.

 

Tammikuun kokoontumista varten luemme novellikokoelmia Joulukalenteri ja Joulukalenteri : lusijan tarinoita. Jos et päässyt viime kerralla mukaan niin voit hakea lukukappaleesi – tai vaikka molemmat teokset – Hakunilan kirjaston varaushyllystä Murharyhmän kohdalta.

Tap(a)amme taas keskiviikkona 13.1.2016 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa.

Feuerwerk_Kurparkfest_2009_Hamm_(10567536565)

Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit! Ihanaa joulua & vuodenvaihdetta kaikille!

Lisätiedot:

Laura Aaltonen

09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

Ps. Markku vähän lupaili tulla kuunteluoppilaaksi ensi kerrallakin, joten lukehaan Markun kirjoittamat novelllit erityisen huolella 🙂

 

 

Julkaistu

Lukupiiri Lumon kirjastossa 10.11.2015

10.11. Kjell Westö: Kangastus 38 (Otava, 2013)

Finlandia-ehdokkaana 2013 ollut Kjell Westön teos Kangastus 38 tarjoaa tarkkaa Helsingin kuvausta alusta loppuun. Historian pikkufaktoja tuodaan ”tipoittain” lukijan eteen. Teos sijoittuu vuoden 1938 Helsinkiin. Kirjassa on eräänlainen jännitysmomentti mukana alusta loppuun. Oikeastaan vasta kirjan lopussa teos avautuu kokonaisuudessaan lukijalle niin, että ympyrä sulkeutuu. Kirjaa voisi luonnehtia lähes dekkariksi tai trilleriksi.

Teoksen päähenkilöinä ovat asianajaja Claes Thune ja hänen toimistossaan työskentelevä konttoristi Matilda Wiik. Erilaisista taustoistaan huolimatta Thune ja Wiik tulevat hyvin toimeen keskenään ja ehkä heitä yhdistää tavallaan myös se, että molemmat ovat tulleet puolisoidensa hylkäämiksi. Mitään suhdetta heidän välilleen ei kuitenkaan synny, vaikka lukija sitä salaa saattaisi toivoakin. Claes Thunen henkireikä on vanhoista koulukavereista koostuva Keskiviikko-kerho, joka kokoontuu keskustelemaan politiikasta. Keskiviikko-kerhon kokoontuessa asianajotoimistossa keskustelut tuovat Matilda Wiikille mieleen parinkymmenen vuoden takaiset muistot vankileireiltä. Kirjan henkilöitä vaivaavat edelleen vuoden 1918 haamut, mutta myös edessä häämöttävä sodan mahdollisuus tuo omat jännitteensä kirjaan. Lukupiirissä mietittiin, että onko vieläkään kaikkia vuoden 1917 – 18 tapahtumia annettu anteeksi. Vanhimmat lukupiiriläiset olivat kuulleet tarinoita ajan kauheuksista  isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan.

Lumon lukupiirin marraskuun kirja miellytti suurinta osaa lukijoista. Kirjaa pidettiin tiiviimpänä ja selkeämpänä kuin aiempia Westön teoksia. Aihe oli kiinnostava ja helppolukuinen, koska historian kauheudet: vankileiri, nälkä, kuolema ja petos oli osattu kirjoittaa ”kuin verhon taakse”.  Todettiin, että Westö oli tehnyt paljon pohjatyötä historiafaktojen osalta. Osalle Helsinki-kuvaus oli mieleen ja toiset eivät siitä erityisesti pitäneet. Eräs lukupiiriläisistä jopa muisteli 30-luvun laman jälkeistä nousukautta, kun oli jopa rusinoita saatavilla. Kirjassa esiintyviä keskiviikkokerholaisia pidettiin tyytymättöminä keski-ikäisinä, jotka vähitellen kasvoivat erilleen.

Teos oli mielenkiintoinen, vaikka siinä oli alakuloinen tunnelma alusta loppuun saakka. Kangastus 38 oli taitavasti kirjoitettu ja rakenteeltaan hyvä. Suomennosta pidettiin erinomaisena, vaikka jotkin sanat ihmetyttivät, kuten ilmaisu ”kammertui ylös laiturilta”.  Myös kirjan kannesta pidettiin, koska se kuvasti hyvin kirjan aikakautta.

Thune luonnehdittiin kiltiksi ja hyväntahtoiseksi henkilöksi, joten oli yllättävää, että Thune osasi pitää pintansa sisarenpoikansa kanssa, kun tämä kohteli Matilda Wiikiä huonosti. Ihmetystä aiheutti myös se, miten Matilda Wiik pystyi pitämään itsensä koossa niin kauan, vaikka hautoi kostoa kaiken aikaa ja eli vain kostoaan varten.

Saatavana myös e-kirjana

Eija Kylänpää
ts. palveluesimies
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi