Vuosi 2016 oli Martinlaakson kirjastossa suurten muutosten ja monien tapahtumien aikaa.
Vuosi alkoi remontilla, jonka aikana pistettiin koko kirjaston kalustus uusiksi. Myös kirjaston työntekijät pääsivät kokeilemaan mööpelien siirtelyä.
Kirjasto avattiin helmikuun lopussa, ja asiakkaat (sekä henkilökunta) pääsivät heti testaamaan uusia innostavia vempeleitä kuten älytaulua ja jättirakennuspalikoita.
Kirjastossa aloitettiin myös monenlaista uutta toimintaa. Neuloimme asiakkaiden kanssa novellikoukussa, ja ratkoimme aivopähkinöitä ja testasimme erilaisia pelejä lasten kanssa Peliklubissa.
Kirjaston avajaisia vietettiin toukokuussa, ja paikalle saapui juhlaväkeä sankoin joukoin juhlistamaan uudistunutta kirjastoa.
Kesällä Martinlaaksonkin kirjastoon saapui valtava Pokemon-huuma, ja hirviöiden metsästyksestä riitti hupia moneksi iltapäiväksi.
Syksyllä kirjaston valtasivat puolestaan erilaiset lasten kerhot kuten Animaatiopajat ja Pulmaario, joissa luovuus ja ongelmanratkaisu kukoistivat.
Vuoden aikana pääsimme myös iloitsemaan upeista kirjailijavieraista kuten Juha Itkosesta (kuvassa) ja Teemu Keskisarjasta…
… sekä suremaan poismenneitä idoleita.
Pieniltä sähkökatkoilta ja muilta teknisiltä ongelmilta ei tänäkään vuonna säästytty, mutta niistä selvittiin aina kekseliäisyydellä ja joustavuudella.
Martinlaakson kirjaston henkilökunta jää innolla odottamaan tulevaa vuotta 2017, ja kiittää kaikkia kävijöitään mahtavasta vuodesta 2016. Nähdään ensi vuonna!