Satumainen hetki kirjastossa

Mikä olisikaan parempaa kuin keskellä työpäivää päiväkotilasten hauskat ajatukset kirjastosta. -Ei mikään! Kirjastossa pidettiin sadutuksia maanantaina ja tiistaina. Läheisen päiväkoti Sinisen kuun lapset vierailivat kirjastossa piirtämässä ja satuilemassa. Olimme kutsuneet lapset kirjastoon kuvittelemaan millainen heidän kirjastonsa voisi olla. piirrustus3

Lapset jaettiin kahteen eri ryhmään, joista toinen ryhmä piirteli lastenosastolla ja koristeli ikkunaan askarreltua tyhjää kirjastotaloa. Piirroksissa näkyi kirjahyllyjä ja ihmisiä, mutta myös kolme liukumäkeä, kissa ja jopa tiikeri.

Prinsessan vaaleanpunainen kirjasto, jossa on myös kirjastokissa
Prinsessan vaaleanpunainen kirjasto, jossa on myös kirjastokissa

 

Toinen ryhmä tuli sillä välin kanssamme satuhuoneeseen. Aluksi leikimme lasten kanssa nimileikkiä, jossa opimme toistemme nimet. Sen jälkeen vuorossa oli kololeikki. Leikissä sormimato menee kädestä tehtyyn omaan koloon, naapurin koloon tai isoon koloon piirin keskelle.

Satukuva

Leikkien jälkeen oli luvassa satuhetki, jossa lapsille kerrottiin satua kirjastoon menevästä leijonasta. Sadun kuvituksena käytettiin kuvia kirjasta Kirjaston leijona. Lapset kuuntelivat innokkaasti satua ja sadun edetessä kyselimme lapsilta kysymyksiä kuten “Saako kirjastossa karjua” ja “Millaisesta kirjastosta leijona näki unta”. Osaa lapsista piti hieman houkutella mukaan tarinoimaan, toiset taas olivat puolestaan innokkaampia satuilemaan kanssamme. Kirjasimme ylös lasten ideat, joista syntyikin varsin villejä käänteitä satuun ja hauskoja ehdotuksia lastenosaston sisustukseen.

piirrustus4
Lasten mukaan sadussa nähdyssä kirjastossa oli esimerkiksi liukumäki, pallomeri, pyöriviä hyllyjä jotka voisi pysäyttää nappia painamalla, riippumatto ja riippumaton muotoinen tuoli, kovia tyynyjä ja sinisiä pehmoisia mattoja sekä vilttejä. Lisäksi siellä oli piirtopaikka, sirkusleikkejä, luku- ja leikkitouhuja, muistipelejä ja Afrikan Tähti -lautapeli. Kirjastossa voisi soida pellemusiikki, rock’n’roll-musiikki, musta musiikki ja siellä voisi olla esiintymässä prinsessa Aurora ja Lumikki jotka laulavat ja lukevat satuja.

Kirjahyllyissä oli si kuvia tiikereistä, lampuista ja kissoista. Hyllyissä olisi mereneito-. syömis-, eläin-, mustikka-, sekä lohikäärmekirjoja sekä kirja josta on revitty yksi sivu irti ja leijona on painanut siihen tassunjälkensä. Kirjaston katossa voisi olla discovaloja, pilviä, pöllöjä, tähtiä, aurinko, sulkia ja pilkkuja. Sadun kirjastossa oli myös paljon värejä: keltaiset verhot, mustia tyynyjä, sateenkaaripatjoja ja -tyynyjä, pinkki matto, tiikerinvärisiä ja pinkkejä vilttejä, liiloja, oransseja ja keltaisia kirjahyllyjä sekä vihreä pehmeä matto.

 

2 vastausta artikkeliin “Satumainen hetki kirjastossa”

  1. Lasten suusta kuulee useimmiten totuuden. Seuraavat kohdat allekirjoitan täysin: ”pyöriviä hyllyjä jotka voisi pysäyttää nappia painamalla, riippumatto ja riippumaton muotoinen tuoli, kovia tyynyjä ja sinisiä pehmoisia mattoja sekä vilttejä. Lisäksi siellä oli piirtopaikka, sirkusleikkejä, luku- ja leikkitouhuja, muistipelejä ja Afrikan Tähti -lautapeli”. Varsinkin viimemainittu on mahtava; olen pelannut sitä yli viisikymmentä vuotta enkä ole vieläkään kyllästynyt. Musiikki onkin toinen juttu; minut opetettiin aikanaan Kallion kirjastossa siten, että jos on tarve yskäistä, yskäisee äänettä ja kädet peittona. Tuosta ajasta ollaan tultu paljon eteenpäin, mutta mielestäni jonkinasteinen ”hyväksyvä hiljaisuus” kuuluu vieläkin kirjastoon, ainakin luku- ja opiskelupuolelle. Kieltämättä ” rock’n’roll-musiikki, musta musiikki ja siellä voisi olla esiintymässä prinsessa Aurora ja Lumikki jotka laulavat ja lukevat satuja” -toive herättävät toiveita uuden ajan kirjastosta. Meidän kaikkien toisesta tai peräti ainoasta olohuoneesta kaikenlaisen kulttuurin parissa.
    Anteeksi, jos kirjoitukseni oli liian pitkä. Vanhana kirjojen ystävänä ja omasta kirjahyllystäni loppuun saakka kiinnipitävänä ukkona toivotan teille kaikille Hyvää ja Kaunista kesää sekä omalle kirjastollemme kaikkea hyvää tulevaisuudessa.
    Terveisin
    Radantoispuoleinen naapurinne Pentti

    1. Hei Pentti! Kiitos mukavasta kommentista. Hauska kuulla että pidät kirjaston uudistumista positiivisena asiana ja haluat kannustaa meitä.

      Hyvää kesää myös sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *