Kurkistus Dark Room Mansioniin

Lähdimme projektiryhmän jäsenten kanssa seuraamaan Valokuvataiteen museon lanseeraamaa peliä ja sen ensiaskeleita projektin esittelytilaisuuteen. Museon projekti Dark Room Mansion on valokuvataiteenmuseon kokoelma valokuvia esittelevä AppStoresta ja Google Playsta mobiililaitteille ilmaiseksi ladattava peli.

Hanke on saanut Museoviraston innovatiivisiin hankkeisiin tarkoitetun avustuksen ja sen työryhmä koostui monialaisista osaajista. Peli oli toteutettu yhteistyössä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa ja mukana oli pelialan ammattilaisia koodareista projektipäälliköihin ja graafisiin suunnittelijoihin. Pelin tekeminen oli museon sisäisiä osastoja yhdistävä tekijä, mukana oli työntekijöitä yleisöpuolelta, valokuvauksesta, näyttelypuolelta, konservoinnista ja kokoelmasta. Pelin testiryhmänä toimi kohderyhmän edustajat Herttoniemen ala-asteelta.

Lyhykäisyydessään peli perustui Lux-hahmon seikkailuun kartanossa, jonka seiniltä löytyy valokuvataidemuseon kokoelman valokuvia. Pelistä löytyi myös juoni: Luxin tehtävä on kehittää kartanon tyhjänä ammottavat seinät täyteen Valokuvataiteen museon kokoelman valokuvia. Kartanon keskiössä sijaitsee pimiö, jonka avulla pelaaja saa viitteellisen tutustumisen manuaaliseen valokuvan kehitykseen. Pelissä on mysteerinen ja eksentrinen hahmo, jonka merkitys selviää pelin aikana. Seinille kehittyvät valokuvat paljastuvat kun aikarajoitteinen hieman palapelimäinen “minipeli” on suoritettu. Valokuvan valmistumisen, eli minipelin suorittamisen jälkeen kuvasta saa myös tietoa sen historiasta, kuvaajasta ja aikakaudesta. Pelin lopussa seinälle pääsee lisäämään oman valokuvan, joka ei tekijänoikeudellisista ja julkaisuluvallisista tule julkisesti peliin.

Jotta ymmärtäisimme paremmin mitä olemme tekemässä, on ollut hyvä katsella ympärille ja seurata mitä on jo tehty. Vaikka Dark Room Mansion- pelin kehittämisen takana oli suuri joukko, jäimme miettimään pelin mekaniikkaan liittyviä kysymyksiä joissa hahmotimme puutteita. Pelin rakenne tuntui yksinkertaiselta, ja saikin julkaisutilaisuuteen saapuneelta koululuokalta parannusehdotuksen: olisi kiva jos minipelit olisivat välillä myös erilaisia. Esittelytilaisuuteen saapunut luokka pelasi nenä kiinni ruudussa ja näytti että Dark Room Mansion imaisi heidät maailmaansa. Parannusehdotus oli toki hyvä, ja nousee hyväksi kysymykseksi varsinkin jos toivotaan että pelin mielenkiinto pysyy yllä.

Ymmärsimme esittelytilaisuuteen mennessämme, että Dark Room Mansion, olisi ollut vahvemmin kiinnittynyt Valokuvataiteen museon tiloihin, mutta julkaistua peliä todellisuudessa pystyi pelaamaan vaikka välitunnilla, tai toisella puolella maapalloa. Alkuperäisessä lukemassamme kuvauksessa, jonka luimme ennen esittelytilaisuutta oli painotettu peliä oppimispelinä, mutta esittelyn ohessa tarkennettiin, ettei kyse ollut pedagogisesta kokonaisuudesta vaan tavasta muistuttaa museon ulkopuolelle yhteisestä historiallisesta valokuvakokoelmastamme. 

Koska oma kehittämämme kokonaisuus osoittautui jonkin verran erilaiseksi, käytimme ajan hyvin ja kyselimme vinkkejä testiryhmien käyttöön.
Herttoniemen asiantuntija luokalta, sekä muilta eri ikäisiltä ryhmiltä, oli kyselty palautetta pelikehityksen jokaisessa vaiheessa. Näistä esimerkkeinä hahmon valinta, graafisten asioiden testaus, pelin sisäisien tilojen toimivuus ja se, ymmärtääkö käyttäjä pelin logiikkaa (mistä ja miten mennään eteenpäin). Palautetta kerättiin lomakkeiden avulla, jutellen ja muistiinpanoja tehden samalla kun testiryhmäläinen pelasi. 

Koska pelit ovat niin POP, oli hyvä käydä katsastamassa mitä tällä hetkellä tapahtuu erilaisten toimijoiden kentällä. Vaikuttaa siltä, että kiinnostus pelillistämiseen on jatkuvasti nousemassa ja Mediamysteeriä vastaavia projekteja on varmasti useita käynnissä ja tulossa. Sen vuoksi onkin hyvä pysähtyä miettimään: miksi haluamme tehdä pelin? Ja mitä erityistä pelillisyys tuo vierailumallin sisältöihin?

 

Valokuvataiteen Museo: Dark Room Mansion : http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/hankkeet/darkroom-mansion

AppStore & Google Play Store

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *