Tikkurilan kirjaston musiikki- ja mediaosastolla on voinut laulaa karaokea maaliskuusta 2016 alkaen. Karaokea on kokeiltu osana kirjastossa käynnissä olevaa kehittämishanketta ”Musiikkikirjaston uudet palvelut”, johon kirjaston on saanut AVI-rahoitusta. Näillä näkymin karaokekokeilu jatkuu vuoden 2016 loppuun, jolloin päätetään mahdollisesta jatkosta karaoken osalta.
”Karaokea! Kirjastossa! Tuleeko seuraavaksi A-oikeudet?”, kysyi joku vääräleuka kun palvelua keväällä käynnistettiin. Karaokeen suhtaudutaan usein ennakkoluuloisesti. Johtuen pitkälti siitä, että Suomessa karaokea lauletaan pääosin hämyisissä alkoholin huuruisissa kuppiloissa. Myöskään karaoken vapaampi estetiikka ei miellytä joitakin. Mutta jos unohdetaan hetkeksi ennakkoluulot ja mietitään mistä karaokessa on kyse. Pohjimmiltaan karaoke on laulamista valmiiden taustanauhojen päälle tekstityksen kanssa. Ei sen kummempaa.
Miksi karaokea?
- Suomessa karaokea lauletaan pääsääntöisesti baareissa ja ravintoloissa. Kirjaston karaoke tarjoaakin paikan harrastaa laulua niille, jotka eivät syystä tai toisesta halua lähteä baareihin laulamaan. Tällä tavoin kirjaston tarjoama karaoke edistää myös päihteettömän elämän edellytyksiä.
- Karaoke edistää myös lukutaitoa ja kielitaitoa. Laulun tekstejähän luetaan näytöltä sitä mukaan kun kappale etenee. Tikkurilan kirjastossa käy myös paljon eri-ikäisiä maahanmuuttajataustaisia asiakkaita, joista osa on löytänyt karaoken.
- Karaoke tarjoaa matalan kynnyksen tavan harrastaa laulua ja musiikkia.Vain pienellä osalla meistä on käytettävissään säestäjä tai riittävä soittotaito säestää itseään.
- Palvelun käyttöönotto on nostanut ja monipuolistanut aiemmin lähinnä muutamien pianon soittajien käytössä olleen soittohuoneen käyttöastetta. Karaokea käydään usein laulamassa porukalla, mikä osaltaan lisää kirjaston kävijämääriä ja tilojen käytön tehokkuutta.
- Laulaminen on mukavaa. Se virkistää ja edistää hyvinvointia.
Palvelun asiakaskunta on hyvin monipuolinen. Laulamassa on käynyt niin lapsia kuin aikuisiakin, perheitä, senioreita, maahanmuuttajia ja ”kantasuomalaisia”. Käyttäjien joukossa on laulua esim. aikuisopistossa tai musiikkiopistossa opiskelevia, joiden harjoittelumahdollisuuksia palvelu täydentää. Monet myös harrastavat karaokea tavoitteellisesti ja käyttävät tilaa esim. kilpailuihin harjoitteluun. On ollut myös hienoa nähdä miten erilaiset ryhmät ovat omatoimisesti ottaneet karaoken haltuunsa ja järjestäneet porukalla kokoontumisia. Tilassa on käynyt laulamassa karaokea mm. läheisen vanhusten hoivakodin asiakkaita, läheisen erityiskoulun lapsiryhmiä ja aikuisopiston lauluharrastajia.
Karaokepalvelu on ostettu DJ online musiikkipalvelusta. Kaikki palvelun sisällöt tulevat palveluntarjoajan verkkopalvelusta, josta myös uudet kappaleet latautuvat automaattisesti. Käyttölisenssit mahdollistavat myös julkisen esittämisen. Palvelun kustannukset riippuvat käytössä olevasta kappalevalikoimasta. Tällä hetkellä tarjolla on noin 3300 kappaleen valikoima, joka maksaa noin 300€/kk. Kokeilujaksolla järjestelmä on toiminut kaikin puolin moitteettomasti. Kokeiluvaiheessa palvelu toteutettiin kirjaston muussa tapahtumatoiminnassa käytettävällä pienellä äänentoistojärjestelmällä, johon karaoken palveluntoimittajalta saatu tietokone kiinnitettiin. Laulun sanat heijastetaan videotykillä seinälle tai tilassa käytettävälle näytölle. Mikäli palvelu jää pysyväksi osaksi musiikkiosaston palveluvalikoimaa tarkoituksena on rakentaa tilaan kiinteä äänentoisto.
Karaokea lauletaan musiikkiosastolla sijaitsevassa alunperin kuunteluhuoneeksi rakennetussa äänieristetyssä tilassa. Vaikka tila on äänieristetty niin satunnaisesti asiakkaiden nostaessa volyymia liian kovalle on ilmennyt pientä äänivuotoa. Pääsääntöisesti asiakkaat eivät kuitenkaan käytä liian suuria äänenvoimakkuuksia. Mikä viittaa siihen, että monelle baarien karaokeiltojen korkeat äänenvoimakkuudet ovat liikaa. Mikäli karaoke jää musiikkiosaston pysyväksi palveluksi selvitämme millä tavoin äänenvoimakkuutta voitaisiin hallita teknisin keinoin.
Asiakkaat varaavat ajan puhelimitse (p. 09 83923583) tai käymällä kirjaston asiakaspalvelussa. Palvelun voi varata 2 tunniksi kerrallaan ja 4 tunniksi viikossa. Lisäksi ryhmille on harkinnan varaisesti myönnetty pidempiä käyttöaikoja. Asiakkaan tullessa laulumaan ensimmäistä kertaa henkilökunta antaa asiakkaalle lyhyen (n. 5 min) opastuksen laitteiden käyttöön, minkä jälkeen asiakkaat ovat käyttäneet järjestelmää itsenäisesti. Valtaosa asiakkaista on opastuksen jälkeen selvinnyt laitteiden käytöstä omatoimisesti eikä palvelu ole juurikaan lisännyt työn kuormittavuutta.
Ville Karinen
projektipäällikkö
Musiikkikirjaston uudet palvelut
Lisätietoa allekirjoittaneelta: ville.karinen@vantaa.fi