Juhlitaan Sibeliusta 2


Suomen_lippu_valokuva

Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää vietetään vuosittain joulukuun 8. päivänä, mutta tokihan Finlandian säveltäjää sopii juhlia myös itsenäisyyspäivänä. Tänä vuonna säveltäjän syntymästä on kulunut 150 vuotta ja juhlavuoden merkeissä on julkaistu huimat neljätoista suomenkielistä Sibelius-aiheista kirjaa. Ilahduttavaa on ollut huomata, että Sibelius-kirjoja on julkaistu laidasta laitaan: faktaa, fiktiota, ohutta, paksua, ja kirjoja sekä aikuisille että lapsille. Näiden ansiosta Sibeliukseen voi tutustua myös merkkivuoden jälkeen.

Sibeliuksen musiikkiin pääsee tutustumaan HelMet-sivujen 10-osaisessa Kuukauden Sibelius-sarjassa.

 

Faktaa ja vähän fiktiota:

Erik Tawaststjerna: Sibelius (2. painos, Otava)
Perustuu vuosina 1965-1988 julkaistuun Sibelius-elämäkertaan, jota pidetään arvostetuimpana säveltäjämuotokuvana.

’Jokainen nuotti pitää elää’ – Jean Sibeliuksen vuosikymmenet musiikissa (SKS)
Uusimpaan tutkimustyöhön perustuva katsaus Sibeliukseen.

Pekka Hako ja Kimmo Korhonen: Elämän mosaiikki – Jean Sibelius säveltäjänä ja ihmisenä (Siltala)
Helposti lähestyttävä tietokirja tutustuttaa sekä Sibeliuksen elämänvaiheisiin lapsuudesta vanhuuteen että hänen uraansa säveltäjänä. Tätä suosittelen kaikille, joilla on vain hatara mielikuva vakavailmeisestä miehestä, joka on säveltänyt Finlandian.

Elämän mosaiikki

Sakari Ylivuori: Sibeliuksen lampaanviulu – tarinoita sävelten takaa (Gummerus)
Kertomuksia sävellysten taustoista ja Sibeliuksen elämästä.

Martti Turtola: Rakastan Sibeliusta – ja muita musiikillisia tunnustuksia (Tammi)
Sotahistorioitsijana ja tietokirjailijana tunnetun musiikinharrastajan musiikillisia muistoja.

Vesa Siren: Kohtalona Sibelius (Otava)
Siren kertoo, miten hänestä on tullut Sibelius-asiantuntija. Sisältää myös levytyssuosituksia niin aloitteleville kuin edistyneillekin Sibeliuksen musiikin ystäville.

Jenni Kirves: Aino Sibelius – ihmeellinen olento (Johnny Kniga)
Minkälainen nainen oli säveltäjän vaimo Aino Sibelius?

Esko Häkli ja Severi Blomstedt (toim.): Ainola – Sibeliusten koti Järvenpäässä (SKS)

Jean Sibelius: Päiväkirja 1909-1944 (Fabian Dahlström toim., suomentaneet Juha Saikkonen ja Arja Gothoni, SLS)

Juha-Pekka Koskinen: Säkenöivä Sibelius (Paasilinna)
Sibeliuksen runomuotoinen elämäkerta.

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Sanasinfonia – novelleja Sibeliuksesta (Karisto)
Kahdeksan novellia, joissa tarkastellaan Sibeliusta niin realismin kuin fantasiankin keinoin – huumoria unohtamatta. Osa novelleista liittyy Sibeliuksen elämänvaiheisiin ja toisissa Sibelius on läsnä säveltämänsä musiikin kautta.

Sanasinfonia

 

Lapsille:

Katri Kirkkopelto (teksti ja kuvat): Soiva metsä – Jean Sibeliuksen matkassa (Lasten Keskus)
kirjan liitteenä olevalla CD-levyllä Sibeliuksen kappaleita esittävät Jussi Makkonen (sello) ja Nazig Azezian (piano)

Pieni vaaleatukkainen tyttö – Sibeliuksen lapsenlapsi – viettää aikaa Ainolassa pappansa ja mumminsa luona. Tyttö kulkee Janne-papan mukana Ainolan metsässä luonnon musiikkia aistien: ”Kuuletko kuinka metsä tuoksuu! pappa huudahtaa.” Kun he palaavat kotiin Ainolaan, istuu pappa flyygelin ääreen ja alkaa säveltää. Aino-mummi ryhtyy kertomaan tytölle Janne-papan sävellystyöstä ja heidän elämänvaiheistaan.

Katri Kirkkopelto on onnistunut tekemään todella kauniin ja vaikuttavan kuvakirjan Sibeliuksesta. Suosittelen ehdottomasti myös aikuisille!Soiva metsä -konsertteja on myös järjestetty tänä vuonna eri puolella Suomea. Katso, mitä tekijät kertovat kirjan synnystä: https://www.youtube.com/watch?v=wkPT0wSjgxs

Soiva metsä

Paula Noronen ja Terese Bast (kuv.): Supermarsu ja jääräpää Janne (Tammi)
Emilia matkaa luokkaretkelle Tuusulanjärven Rantatien maisemiin. Ainolassa Emilia ja hänen ystävänsä jäävät jumiin 1870-luvulle ja tutustuvat nuoreen muusikon alkuun Janne Sibeliukseen.

Tapani Bagge, Salla Savolainen (kuv.): Hämeenlinnan Janne – kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius (Tammi)
Lasten tietokirjan ja kuvakirjan välimaastoon sujahtavassa kirjassa aikuinen Jean Sibelius kertoo omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan Hämeenlinnassa. Tarinaa tukevissa tietolaatikoissa kerrotaan mm. Hämeenlinnan historiasta, Sibeliuksen perheen vaiheista ja eri soittimista.

Hämeenlinnan janne

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

 


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 ajatuksia aiheesta “Juhlitaan Sibeliusta