Suosittelija-blogi on avattu!


Suosittelija-blogi on Vantaan kaupunginkirjaston blogi, jota ylläpitää kirjaston hankinta- ja luettelointiosaston henkilökunta. Blogi on samaa perhettä Suosittelija-verkkopalvelun kanssa. Siinä missä Suosittelija-verkkopalvelu antaa automaattisia lainavinkkejä, Suosittelija-blogista saa kirjastoammattilaisten valitsemia hyödyllisiä ja lukemaan innostavia lainavinkkejä.

Näin syksyisin kustantamot julkaisevat runsaat määrät uutuusteoksia, joita kirjastojen asiakkaat odottavat jo malttamattomina. Pääosa kirjoista on valittu ja tilattu kirjastoihin jo keväällä. Syksyn mittaan kirjoja sitten saapuu tänne kirjaston hankinta- ja luettelointiosastolle ja joka päivä saamme jotain uutta hypisteltävää, ihmeteltävää, luettavaa, katseltavaa, kuunneltavaa ja suositeltavaa.

Blogin lainavinkkien lähtökohtana on ajankohtaisuus ja monipuolisuus. Lainavinkit voivat liittyä esimerkiksi vuodenaikoihin, teemaviikkoihin ja – päiviin sekä muihin ajankohtaisiin ilmiöihin ja puheenaiheisiin. Lainavinkit koostuvat pääosin aikuisten ja lasten kauno- ja tietokirjallisuudesta mutta myös äänikirjoista, e-kirjoista ja elokuvista – melkein kaikesta siitä mitä kirjastot tarjoavat.

Blogi on myös eräänlainen kirjastojen näyteikkuna. Paitsi, että esittelemme kirjastoaineistoja, kerromme ajoittain myös siitä mitä kirjastoissa tehdään. Blogista saat tietoa myös kirjallisuuspalkinnoista ja niiden ehdokkaista ja voittajista.

Toivottavasti viihdyt seurassamme!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *