Helmet- kirjastojen Lukudiplomi perheille ja varhaiskasvatukseen on tarkoitettu 0-6-vuotiaille lapsille, perheille ja varhaiskasvatuksen henkilökunnalle. Kirjalistassa on monipuolisia ja viihdyttäviä kirjavinkkejä yhteisiin lukuhetkiin ja kirjat on jaoteltu aihealueisiin. Löydät listalta myös suuntaa antavat ikäsuositukset eri kirjoille.
Diplomin saat, kun kuuntelet tai luet kymmenen (10) kirjaa. Voit valita kirjat tältä kirjalistalta tai valita muita kirjoja. Voit lukea kirjoja jokaisesta aihealueesta tai vain osasta. Luettujen kirjojen muistiin merkitsemisen apuna toimii väritettävä Lukulokki, jonka käyttö on vapaaehtoista. Lukulokin saat kirjastosta tai netistä tulosteena. Kun askartelemasi Lukulokki on valmis, aikuinen voi ottaa siitä valokuvan. Näyttämällä valokuvan tai kertomalla valmistuneesta Lukulokista annamme kirjastossa sinulle palkinnoksi diplomin sekä Lukulokillesi kruunun. Lapsiryhmät saavat ryhmädiplomin.
Jos kirjasta on tehty äänikirja tai e-kirja, voit kuunnella tai lukea myös sen. Kirjan voi lukea millä tahansa kielellä. Kun selaat diplomikirjoja ja klikkaat kirjan kansikuvaa, saat näkyviin esittelytekstin ja linkin kirjan saatavuustietoihin. Jos kirjasta on kieliversioita, on saatavuustietojen yläpuolella linkki nimeltään “monikielinen haku”.
Osa kirjoista löytyy myös Celia-äänikirjoina. Niiden kuuntelemiseen tarvitset Celia-tunnukset, jotka saat kirjastosta. Celia-tunnukset voit saada, jos sinulla on lukivaikeus tai jokin muu lukemiseen liittyvä pulma. Lisätietoa Celiasta löydät Celian omilta sivuilta.
Voit etsiä kirjoja luettavaksi tai kuunneltavaksi myös kuntien yhteisestä e-kirjastosta. Lisätietoja löydät e-kirjaston omilta sivuilta.
Apua lukudiplomin suorittamiseen sekä kirjavinkkejä yhdessä luettavaksi saat myös kirjastosta.
Lapselle ääneen lukeminen on hauska ja hyödyllinen tapa viettää aikaa yhdessä! Lisää tietoa lukemisen hyödyistä löydät esimerkiksi Lue lapselle-sivustolta.
Miltä Pikkuli näyttää innostuneena, entä surullisena? Mitä kannattaa tehdä silloin jos hävettää? Pienessä Pikkuli-kirjassa ollaan suurten tunteiden ja kysymysten äärellä. Pikkuli-kirjat opettavat lempeästi tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan.
Tekijä: Aittokoski, Metsämarja
Sivumäärä:
Miltä Pikkuli näyttää innostuneena, entä surullisena? Mitä kannattaa tehdä silloin jos hävettää? Pienessä Pikkuli-kirjassa ollaan suurten tunteiden ja kysymysten äärellä. Pikkuli-kirjat opettavat lempeästi tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan.
Kissanpentu Nooraa ujostuttaa, kun uusi naapuri tulee kylään. Pian Noora kuitenkin huomaa, ettei hän ole ainoa, jota ujostuttaa. Noora löytää rohkeutensa – kuten kaikki ujostelijat ennen pitkää, kunhan heille vain antaa hiukan aikaa. (saksa)
Tekijä: Böhm, Anna
Sivumäärä: 25 sivua

Tiikerinpentu luulee koko maailmansa romahtavan: vanhemmat eivät enää rakasta, ystävät ovat hylänneet ja kaikki on epäreilua. Kun viisas kilpikonna kysyy Pikku-Tiikeriltä neljä tärkeää kysymystä, se alkaa ymmärtää, että murheet johtuvat hänen omista, piintyneistä ajatuksistaan.
Tekijä: Byron, Katie
Sivumäärä: 31 sivua

Sydämellisen tarinan äärellä voi tutkia tunteita ja harjoitella niiden ilmaisemista. Ruska on maailman suloisin pikkuinen, paitsi silloin kun suuret tunteet ottavat vallan. Onneksi Ruskalla on isoveli, joka opettaa siskolleen todellisen supervoiman – sanat, joilla voi kertoa sisällään kuohuvista tunteista.
Tekijä: Emerson, Perry

Roope tietää, että iltapäiväkerhossa kaikki pitää ottaa mukaan leikkiin. Mutta entä jos ei tykkää leikkiä jonkun kanssa? Miltä tuntuu jättää joku ulkopuolelle? (ruotsi)
Tekijä: Hansson, Ulrika
Sivumäärä: 39 sivua
Roope tietää, että iltapäiväkerhossa kaikki pitää ottaa mukaan leikkiin. Mutta entä jos ei tykkää leikkiä jonkun kanssa? Miltä tuntuu jättää joku ulkopuolelle? (ruotsi)
Joskus mielessä voi olla huolia ja murheita. Joskus huoli voi olla vaikka sellainen, ettei ole rahaa pitää synttäreitä tai ostaa lahjaa kaverille. Neuvokas eskarilainen keksii ratkaisun ja tulee samalla oivaltaneeksi, miten omaa oloa voi helpottaa.
Tekijä: Heikkilä, Petra

Jokaisessa meissä piilee ystävyyden supervoimia, jotka auttavat meitä olemaan toisille ystävänä, turvana silloin, kun he sitä tarvitsevat. Eloisat eläinhahmot, hauskat tehtävät sekä tarinat ystävyydestä toimivat niin lapsen oman pohdinnan lähtökohtana kuin ryhmätyöskentelyssä.
Tekijä: Kalm, Merja
Sivumäärä: 87 sivua
Jokaisessa meissä piilee ystävyyden supervoimia, jotka auttavat meitä olemaan toisille ystävänä, turvana silloin, kun he sitä tarvitsevat. Eloisat eläinhahmot, hauskat tehtävät sekä tarinat ystävyydestä toimivat niin lapsen oman pohdinnan lähtökohtana kuin ryhmätyöskentelyssä.
Vilma Virtanen on ujo esikoululainen, joka rakastaa tiedettä ja on hyvä lukemaan mutta ei ole yhtä etevä solmimaan kaverisuhteita. Kuitenkin myös Vilma kaipaa ikiomaa parasta kaveria. Mahtaako ystävä löytyä vai jääkö Vilma yksin? Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan.
Tekijä: Kanto, Anneli

Yhtenä päivänä Mallalle ja Riinalle tulee riitaa. Riinaa ärsyttää ja surettaa.Kirja on huumaavan värikylläinen ja suloinen hyvän mielen tarina ystävyyden merkityksestä ja siitä, miten tärkeää on osata pyytää ja antaa anteeksi.
Tekijä: Karsikas, Ilja
Sivumäärä: 34 sivua

Mitä Jere ikinä leikkiikin, Pepi tahtoo aina mukaan. Jereä alkaa tympäistä! Hän leikkisi mieluiten yksikseen, mutta pieni Pepi-hylje ei anna hänelle rauhaa. Jere viihtyy omissa oloissaan, Pepi taas kaipaa seuraa. Oppivatko he koskaan leikkimään yhdessä? (englanti, liettua)
Tekijä: Kinnear, Nicola

Kirjassa on pienille lukijoille sopivasti tietoa pienistä ja suurista tunteista ja paljon Mauri Kunnaksen riemastuttavia kuvia. Vaihtoehtoisesti voit lukea teoksen Pieni pelkojen kirja.
Tekijä: Kunnas, Mauri
Sivumäärä: 23 sivua
Kirjassa on pienille lukijoille sopivasti tietoa pienistä ja suurista tunteista ja paljon Mauri Kunnaksen riemastuttavia kuvia. Vaihtoehtoisesti voit lukea teoksen Pieni pelkojen kirja.
Alpo ja Helmi leikkivät mielellään kahdestaan hienoja juhlia. Mutta miten käy, kun huoneeseen lentää uusi otus? Se esittelee itsensä Mummiksi ja haluaa osallistua kaikkiin leikkeihin omalla tavallaan. Tarinan avulla voi pohtia, miten leikit sujuisivat hyvin myös kolmistaan.
Tekijä: Kuutti, Maria

Kirja osoittaa, että on ihan okei ajatella ja toimia eri tavalla kuin muut. Värikkäästi kuvitettu kirja kannustaa lapsia puhumaan tunteistaan rohkeasti. Voit myös lukea sarjan ensimmäisen osan nimeltään Kiukkuinen apina. (englanti, viro)
Tekijä: Lang, Suzanne
Sivumäärä: 42 sivua
Kirja osoittaa, että on ihan okei ajatella ja toimia eri tavalla kuin muut. Värikkäästi kuvitettu kirja kannustaa lapsia puhumaan tunteistaan rohkeasti. Voit myös lukea sarjan ensimmäisen osan nimeltään Kiukkuinen apina. (englanti, viro)
Tuikku-kirjat kertovat lempeästi lapsen elämään kuuluvista pienistä ja suurista iloista ja huolista. Tuikku uskaltaa -kirjassa Tuikku haluaisi pelata jalkapalloa. Äiti ilmoittaa Tuikun jalkapallokerhoon, mutta Tuikkua alkaa jännittää. Entä jos hän ei osaa mitään? Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan.
Tekijä: Lestelä, Johanna

Millaista on menettää ystävä, ikävöidä? Kaverin luulee näkevänsä vähän kaikkialla: sateisella kadulla, lähikaupassa ja jopa kuussa. Hetken ajan maailma tuntuu harmaalta ja ikävältä. Mutta se ei ole ikuista. Lopulta kuitenkin palaavat värit, toivo ja ilo. Tekstitön kirja.
Tekijä: Närhi, Kati
Sivumäärä: 32 sivua

Mauri-murmelia alkaa pelottaa kun hän ajautuu kauas kotikolostaan. Pelon hälventämiseen on monia konsteja. Auttaisitko sinäkin Mauria? Murise, loikkaa kiven yli, kopauta kirjaa ja näytä suurelta ja hurjalta. Kirjan lopussa on asiantuntijan vinkkejä vanhemmille. (venäjä)
Tekijä: Neßhöver, Nanna

Maailmassa on paljon pelottavia ja jännittäviä asioita, mutta ei hätää! Yhdessä on turvallista olla. Ja kun pelottaa, silloin auttaa myös hali, kikatus ja yölampun lempeä valo. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (englanti)
Tekijä: Patricelli, Leslie
Sivumäärä: 27 sivua
Maailmassa on paljon pelottavia ja jännittäviä asioita, mutta ei hätää! Yhdessä on turvallista olla. Ja kun pelottaa, silloin auttaa myös hali, kikatus ja yölampun lempeä valo. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (englanti)
Vilhon pikku valheet on tarina siitä, miten tärkeää rehellisyys on. Se osoittaa, että valheilla on tapana kasaantua mutta että koskaan ei ole liian myöhäistä paljastaa totuutta. Pienet, suuret tunteet -sarjan 7. osa. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (englanti)
Tekijä: Percival, Tom
Sivumäärä: 30 sivua

Mäyrää ei huvita tehdä yhtään mitään. Ystävien leikkiehdotuksetkaan eivät paranna ankeaa tunnelmaa, ja kohta koko porukalla on supermälsää! Kunnes... paikalle tupsahtaa hiiri, joka näyttää aivan merirosvoprinsessalta. Tylsyys voi muuttua hauskanpidoksi ripauksella mielikuvitusta. (saksa)
Tekijä: Petz, Moritz

Kaikki haluavat leikkiä eri leikkiä, ja hauskuus muuttuukin riidaksi. Harmitus tuntuu niin suurelta möykyltä, että on vaikea ajatella muuta, ja kiukku vain kasvaa. Päivä ja leikit ovat ihan pilalla. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan.
Tekijä: Pirhonen, Nina

Miu-liikerille tulee kiistaa veljen kanssa aamupalapöydässä. Harmitus jää pyörimään Miun kehoon, ja pian sisarusten kiukku kärjistyy tappeluksi. Kirja on osa suosittua Fanni-tunnetaitosarjaa. (ruotsi, viro)
Tekijä: Pöyhönen, Julia
Sivumäärä: 18 sivua
Miu-liikerille tulee kiistaa veljen kanssa aamupalapöydässä. Harmitus jää pyörimään Miun kehoon, ja pian sisarusten kiukku kärjistyy tappeluksi. Kirja on osa suosittua Fanni-tunnetaitosarjaa. (ruotsi, viro)
Pullan ja Tyllin kaveruus on koetuksella, kun naapuriin muuttaa uusi lapsi. Monien mutkien kautta Pulla ja Tylli oivaltavat, että ystäviä voi olla monta - ja kaikki voivat olla parhaita. Kolmas kuvakirja pikkuisen tytön ja ponin ystävyydestä. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan.
Tekijä: Reittu, Ninka

Pulmun syntymäpäivänä Pete on leiponut ystävälleen hienon kakun. Kun Pete kantaa kakkua pöytään, sattuu vahinko ja koko yllätys menee pipariksi. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (englanti, saksa, venäjä.)
Tekijä: Scheffler, Axel
Sivumäärä:
Pulmun syntymäpäivänä Pete on leiponut ystävälleen hienon kakun. Kun Pete kantaa kakkua pöytään, sattuu vahinko ja koko yllätys menee pipariksi. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (englanti, saksa, venäjä.)
Sulo Sorsa on yleensä kiltti ja auttavainen, mutta tänään hän on noussut sängystä väärällä jalalla. Onneksi Sulon ystävät tietävät mitä tehdä. Kaikilla meistä voi joskus olla huono päivä – ja se on ihan ookoo. (englanti)
Tekijä: Umansky, Kaye

Rosalilla on näkymätön reppu, johon hän kerää kaiken, mitä näkee ja kokee. Nyt Rosali ja isä ovat muuttaneet uuteen asuntoon, ja hän on aloittamassa esikoulun. Reppu täyttyy yhtäkkiä jännittävistä muutoksista, ja siitä seuraa yllätyksiä. Voit myös lukea sarjan ensimmäisen osan, Näkymätön reppu.
Tekijä: Vilja, Maria

Eilan, Aarnon ja äidin kesäpäivään kuuluu niin iloa ja itkua, rakkautta ja riitelyä kuin aurinkoa ja ukkospilviäkin. Sanomana on, että kaikilla on oikeus tunteisiin, sekä lapsilla että aikuisilla.
Tekijä: Vilja, Maria
Sivumäärä: 33 sivua
Eilan, Aarnon ja äidin kesäpäivään kuuluu niin iloa ja itkua, rakkautta ja riitelyä kuin aurinkoa ja ukkospilviäkin. Sanomana on, että kaikilla on oikeus tunteisiin, sekä lapsilla että aikuisilla.
Harmitusten ja pettymysten takia tiikerit painivat Main mahassa. Main päivä on siis aivan kamalan tyhmä. Lounaan jälkeen tiikerit heräävät ja alkavat murista ja pyöriskellä. Kuvakirjasarja sanoittaa ja kuvittaa ihastuttavasti lapsen arkea ja tunne-elämää.
Tekijä: Vuori, Sanna Sofia

Elli viettää kesäpäivää maauimalassa ja näkee ympärillään monenlaisia kehoja. Pitkiä, muhkuraisia, ruttuisia, ruskettuneita, kaikki yhtä jänniä! Elli ottaa kynän ja alkaa piirtää. Lempeä kuvakirja katsoo kaikkia kehoja lämpimästi ja arvostavasti.
Tekijä: Alaniva, Kirsi
Sivumäärä: 37 sivua

Bambu on hyvin hiiiiidas panda. Mutta eräänä päivänä hitaudesta onkin Bambulle hyötyä. Tämä humoristinen ja sympaattinen kuvakirja käsittelee erilaisuutta ja sitä, kuinka heikkoutena pidetty ominaisuus voi kääntyä vahvuudeksi.
Tekijä: Berantas, Benas

Kirja kannustaa lasta arvostamaan kehoaan ja tukee itsetunnon kehittymisessä. Terve itsetunto auttaa lasta pitämään yllä kehopositiivisuutta. Kirja antaa paljon käytännön vinkkejä, ja arjen tilanteisiin nivotut puhekuplat havainnollistavat moninaisuutta. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (englanti, ruotsi)
Tekijä: Brooks, Felicity

Lapset oppivat kesäkerhossa hoilaamaan "pää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat...". He oppivat myös uimapukusäännön. Selkokirja ohjaa lapsia arvostamaan ja suojaamaan omaa ja toisen kehoa. Kirja sisältää myös tieto-osion kasvattajille. Voit myös lukea kirjan Pipunan vessarauha. (viro)
Tekijä: Cacciatore, Raisa
Sivumäärä: 38 sivua

Äidillä ja Julialla on paljon tekemistä. Ensin käydään kaupassa, sitten leivotaan. Ohhoh, miten paljon jauhoja leviää lattialle! Onneksi Julialla on upouusi pölyhuiska. Julia laittaa kaiken hienoksi, myös itsensä! Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (puola, ruotsi)
Tekijä: Eriksson, Eva
Sivumäärä: 28 sivua

Kaikilla on takapuoli ja etupuoli. Niiden lisäksi ihmisillä on mm. hiukset, iho ja ruuansulatusjärjestelmä. Humoristinen teksti ja yllätykselliset kuvat kertovat ihmiskehosta ja näyttävät, kuinka me kaikki kasvamme ja kehitymme samalla tavalla mutta erilaisiksi. (ruotsi)
Tekijä: Fiske, Anna
Sivumäärä: 81 sivua
Kaikilla on takapuoli ja etupuoli. Niiden lisäksi ihmisillä on mm. hiukset, iho ja ruuansulatusjärjestelmä. Humoristinen teksti ja yllätykselliset kuvat kertovat ihmiskehosta ja näyttävät, kuinka me kaikki kasvamme ja kehitymme samalla tavalla mutta erilaisiksi. (ruotsi)
Misan äidille syntyy pian vauva! Äiti ja isä jaksavat vastailla Misan kysymyksiin. Sekin selviää, että vauvat voivat tulla perheisiin monella eri tavalla. Nykyaikainen ja lapsentasoinen kirja sisältää tietoa vauvoista, raskaudesta, syntymästä ja vauvanhoidosta. (ruotsi)
Tekijä: Frensborg, Maria
Sivumäärä: 35 sivua

Ruu opettaa pehmoeläintään Kania laskemaan.Pian Ruu ja Kani laskevat kaiken: vaatteet pesutuvassa, jäätelöt pakastimessa, tavarat ruokakaupassa ja tähdet iltataivaalla. Hauska ja nokkela kuvakirja numeroista ja laskemisen riemusta. Voit lukea myös jonkin muun Ruu-kirjan. (ruotsi, venäjä)
Tekijä: Garhamn, Annakarin

Karhu tietää täsmälleen, miltä vuori näyttää: se on vihreä ja täynnä puita. Lampaan mielestä vuori on suuri, kukkiva ja suriseva niitty. Jokainen eläin näkee vuoren omalla tavallaan, ja riitahan siitä seuraa. Viisas tarina kannustaa katsomaan maailmaa myös toisen näkökulmasta. (ruotsi)
Tekijä: Gugger, Rebecca
Sivumäärä: 41 sivua

Aamun koti on pakattu muuttolaatikoihin. Se on jännittävää ja samalla haikeaa. Onneksi mukana kulkevat tutut tavarat ja tavat sekä oma perhe. Raija-täti kertoo, että Aamun isomummo on ollut evakko. Aamu pohtii saavatko pakolaislapset ottaa mukaan edes yhtä lelua?
Tekijä: Isoaro, Anna Elina

Suloinen ensikirjasarja vauveleille, jotka opettelevat uusia taitoja rohkeasti ja iloisesti ihmetellen.
Tekijä: Kallio, Liisa
Sivumäärä: 21 sivua

Hauskassa ja lempeässä tarinassa pohditaan erilaisuutta, itsemyötätuntoa ja kehopositiivisuutta. Kirjaa hyppyyttämällä, silittämällä ja taputtelemalla lukija pääsee osaksi tarinaa. Voit lukea myös jonkun muun Molli-kirjan. (hollanti, latvia, ruotsi, ukraina, venäjä, viro)
Tekijä: Kirkkopelto, Katri
Sivumäärä: 24 sivua

Mainio Lindgren-klassikko uudella kuvituksella. Se pikkuinen Lotta kertoo Nykäsen perheen nuorimmaisesta, joka on noussut väärällä jalalla vuoteesta, ja kaikki on hullusti. (arabia, bengali, bosnia, englanti, kurdi/kurmandzi, persia/farsi, puola, ruotsi, serbia, thai, viro)
Tekijä: Lindgren, Astrid

Lits, läts, loiskis! Peppellä on kastelukannu! Lotraaminen on hauskaa! Mutta mikäs täällä pisaroi? Ilmeikäs taapero Peppe naurattaa niin pieniä kuin isompiakin lukijoita! Peppe ei vielä puhu paljon, mutta tunteensa tämä napero osaa näyttää. Voit lukea myös jonkin muun Peppe-kirjan. (ruotsi)
Tekijä: Lindman, Mervi

Julius näkee metrossa kolme ihanaa merenneitoa, ja pian hän ei osaa muuta ajatellakaan. Julius haluaa olla merenneito, mutta mitähän mummi siitä ajattelee? Kuvakirja näyttää, kuinka tärkeää on tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. (englanti, ruotsi, saksa)
Tekijä: Love, Jessica

Joku on tuonut hiiren kotiin suuren kirjeen, ripustanut pihavaloja ja tuonut kukkia. Vaikka se mieluummin lukisi postikortteja, istuisi pimeässä ja olisi ilman kukkia. Kuka on sotkenut sen päiväjärjestyksen? Tarina omien pelkojen voittamisesta.
Tekijä: Närhi, Kati
Sivumäärä: 29 sivua

Olipa kerran kettu, jolla oli valtavan pitkät ja herkät korvat. Kettu joutui kaivautumaan yhä syvemmälle onkaloonsa voidakseen lepuuttaa korviaan. Metsäkulma oli näet täynnä kovia ääniä. Miten Metsäkulmalla ymmärrettäisiin, että hiljaisuus on kuin riippukeinu, johon voi turvassa nukahtaa?
Tekijä: Niemelä, Reetta

Riimitellyssä kuvakirjassa tavataan Puistokadun pihapiirin lapset: on urhea supermies-Toni, Albaniasta muuttanut Samir, villi ja taitava Martta, Tuukka joka rakastaa kuningatar Elsaa ja monta muuta ihan omanlaistaan lasta, joista jokainen on paras juuri sellaisena kuin on.
Tekijä: Obele, Saara

Sintti menee neuvolaan. Myös majavan ja Dinon on päästävä mukaan, vaikka majavaa vähän jännittääkin. Perheen pienimpien kirjasarja kertoo arjen iloista ja ihmeistä. Tarinat kehittävät sanavarastoa ja tukevat uusien taitojen ja asioiden oppimisessa. Voit lukea myös jonkin muun Sintti-kirjan.
Tekijä: Penna, Virpi

Pekka on lopen kyllästynyt tekemään kaiken kuten muutkin puput. Vähin erin hän rohkaistuu tekemään asioita omalla tavallaan. Pekka alkaa tuntea olevansa vapaa ja oma itsensä! Mutta mitä muut puput mahtavat tuumia kaverinsa irtiotosta?
Tekijä: Philip, Simon

Vaapero ja Taapero kirjoissa ohjataan ja kannustetaan lasta oppimaan arjen tärkeitä asioita: opetellaan ruokailemaan, pukemaan ja nukkumaan. Tieto-osuudet tarjoavat vanhemmille käytännön vinkkejä sujuvaan arkeen.
Tekijä: Rahikka, Kerttu

Riitelevät vanhemmat muuttuvat lapsen mielikuvituksessa karjuviksi sirkusleijoniksi. Pipsa Hurjisto on maailman pienin leijonankesyttäjä, joka ei yhtään pelkää leijonia, vaan pistää ne ojennukseen komealla karjaisulla. Mutta eräänä iltana leijonankesyttäjän kurkusta ei lähde pihaustakaan.
Tekijä: Rosavaara, Katriina

Kaisa on Oskarin sisko, ja Oskari on Kaisan veli. Herttaisessa kuvakirjassa käydään läpi ystävyyteen liittyviä pulmia: pitääkö ystävän olla samanlainen kuin itse on? Miten kavereita voi löytää, ja haittaako jos on vain yksi ystävä? Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan.
Tekijä: Ruohonen, Hannamari

Viisi valloittavaa tarinaa kuusivuotiaan Saagan arkisista seikkailuista. Hurmaavan samastuttavat ja kauniisti kuvitetut kirjat sopivat niin yhdessä luettaviksi kuin ensimmäisiksi itse luettaviksi kirjoiksi. (arabia, ruotsi, somali)
Tekijä: Sundström, Josefine
Sivumäärä: 98 sivua

Tsup on pieni hämähäkki. Se on nopea kipittämään ja auttaa mielellään muita. Koittaa päivä, jona Tsupin on aika kutoa ensimmäinen oma verkkonsa. Mutta miten verkko tehdään? Tarina itsetunnosta, uuden oppimisesta ja jokaisen oikeudesta kasvaa omaan tahtiinsa.
Tekijä: Tullila, Emili

Touhukas Omppu keksii tekemistä sadepäivälle ja opettelee samalla värejä. Riemastuttava kuvakirjasarja on pullollaan tuttuja tilanteita taaperoikäisen arjesta. Voit lukea myös jonkin muun Omppu-kirjan.
Tekijä: Vuori, Sanna Sofia
Sivumäärä: 24 sivua
Touhukas Omppu keksii tekemistä sadepäivälle ja opettelee samalla värejä. Riemastuttava kuvakirjasarja on pullollaan tuttuja tilanteita taaperoikäisen arjesta. Voit lukea myös jonkin muun Omppu-kirjan.
Suloinen luukkukirja on täynnä värikästä katseltavaa ja hauskoja tietoja metsäneläimistä.

Syksy on tuloillaan ja Pörri-peikolla on kiire kerätä ruokaa varastoon talven varalle. Pörri-kirjoissa tulevat tutuksi pohjoinen luonto ja eläimet sekä vuodenaikojen kierto. (arabia, Inarin saame, pohjoissaame, ruotsi, saame.)
Tekijä: Borg, Inga

Onnela on ihana paikka asua. Se oikein hohtelee hienouttaan. Kunnes eräänä päivänä sarvikuono viskaa maahan karkkipaperin. Mitäpä siitä – yksi roska sinne tai tänne. Mutta kun se ei jää ainoaksi... Kohta kaupungissa on sotkuisempaa, meluisampaa ja paljon ikävämpää. (englanti)
Tekijä: Corderoy, Tracey

Herra Kunkku tykkää kukkasista ja koneista. Kun hän huomaa toukan nakertaman kukan, hän rakentaa telaketjuhärvelin toukan pyydystämiseen. Herra Kunkku-kirjat auttavat istuttamaan ympäristötietoisuutta kaikkein pienimpienkin päähän.
Tekijä: Côté, Geneviève

Tietokirja tarjoaa kattavan kimaran aiheita aina selkärankaisista ääniaaltoihin, aineista olomuotoihin ja sähköstä säätiloihin. Mielenkiintoiset tutkimukset ja kokeet havainnollistavat ilmiöitä. Runsas mutta selkeä sisältö luo lapselle perustaa ymmärtää maailmaa ympärillämme. (ruotsi)
Tekijä: Daynes, Katie
Sivumäärä: 80 sivua

Mistä muovi tehdään? Mitä hyötyä siitä on? Miksi meret täyttyvät muovista? Onko muoville vaihtoehtoja? Näihin ja moniin muihin ajankohtaisiin kysymyksiin löydät vastauksen, kun kurkistat tämän tietokirjan luukkujen alle. Voit lukea myös jonkun muun sarjan osan. (englanti, ruotsi, viro)

Tunnelmallinen kuvakirja metsästä, joka on täynnä elämää aamusta iltaan. Näetkö taivaalla kaartelevan haukan? Entä kuka hiippailee niityllä? Huomaatko, kuinka monta villikaninpoikasta nousee koloistaan illalla? Kirjan lopussa on lisätietoa aukeamilla tavatuista eläimistä.(bosnia, englanti)
Tekijä: Dieckmann, Sandra

Katkenneita oksia, kuusenneulasia, kukan alkuja ja tammenterhoja. Kasa koostuu milloin mistäkin ja muuttuu vuodenaikojen mukana. Voit lukea minkä tahansa sarjan osan.
Tekijä: Erfving, Emilia
Sivumäärä:
Katkenneita oksia, kuusenneulasia, kukan alkuja ja tammenterhoja. Kasa koostuu milloin mistäkin ja muuttuu vuodenaikojen mukana. Voit lukea minkä tahansa sarjan osan.
Kaukokaipuu on vallannut madon. Se lähtee sininärhen kanssa matkalle, jonka aikana ne lentävät yli soiden ja metsien päätyen aina Välimerelle asti. Matkalla parivaljakko huomaa, miten luonto kärsii ilmastonmuutoksesta. Voit lukea myös kirjan Mato ja Meri.
Tekijä: Erkintalo, Jenni

Joskus koko maailma tuntuu olevan rikki ja ongelmat ylitsepääsemättömiä. Yhdessä voimme kuitenkin löytää maailmasta kauneutta ja saada aikaan muutoksen. Tarvitaan vain vähän uskoa ja ystävien apua.
Tekijä: Gorman, Amanda
Sivumäärä: 31 sivua
Joskus koko maailma tuntuu olevan rikki ja ongelmat ylitsepääsemättömiä. Yhdessä voimme kuitenkin löytää maailmasta kauneutta ja saada aikaan muutoksen. Tarvitaan vain vähän uskoa ja ystävien apua.
Ferdinand von Wrightin maalauksesta voi löytää yhteensä seitsemän lintulajia, kunhan malttaa tarkkailla maisemaa, kuulostella ja etsiä — yhtä tarkasti kuin Mur kirjan tarinassa!
Tekijä: Happonen, Kaisa
Sivumäärä: 15 sivua
Ferdinand von Wrightin maalauksesta voi löytää yhteensä seitsemän lintulajia, kunhan malttaa tarkkailla maisemaa, kuulostella ja etsiä — yhtä tarkasti kuin Mur kirjan tarinassa!
Mörri haluaisi ottaa nokoset, mutta hänen hiiriystävillään on jälleen muita suunnitelmia. Tärisytä, värisytä ja heiluta siis tätä kirjaa – voit hiirten kanssa päättää, mitä Mörri tekee. Voit lukea myös jonkin muun Mörri-kirjan. (englanti)
Tekijä: Higgins, Ryan T.

Luontopolulla-sarja on värikäs ja selkeä tietopaketti, joka tutustuttaa pienet lukijat eläimiin, ötököihin, kasveihin, vuodenaikoihin ja erilaisiin luonnonympäristöihin. (ruotsi)
Tekijä: Jansson, Emma
Sivumäärä: 24 sivua
Luontopolulla-sarja on värikäs ja selkeä tietopaketti, joka tutustuttaa pienet lukijat eläimiin, ötököihin, kasveihin, vuodenaikoihin ja erilaisiin luonnonympäristöihin. (ruotsi)
Myyrä odotti Kuuraa ja Pyryä, jotta kaikki sen keräämät herkut säilyisivät talven yli. Vihdoin talvi tuli ja toi paukkupakkasia, uppolunta, kieppejä ja tykkylunta. Mutta etelätuuli toi myös lämpöä ja vettä keskelle talvea. Tarinaa ja tietoa yhdistelevä kirja kertoo pohjoisen talvesta.
Tekijä: Järvinen, Raija
Sivumäärä: 71 sivua
Myyrä odotti Kuuraa ja Pyryä, jotta kaikki sen keräämät herkut säilyisivät talven yli. Vihdoin talvi tuli ja toi paukkupakkasia, uppolunta, kieppejä ja tykkylunta. Mutta etelätuuli toi myös lämpöä ja vettä keskelle talvea. Tarinaa ja tietoa yhdistelevä kirja kertoo pohjoisen talvesta.
Lasten tietokirja, jossa ihmetellään ja arvuutellaan metsiin piiloutuvia eläimiä. Eläimet kätkeytyvät havujen suojaan, kivien ja kantojen taakse, tai sammaleen kätköihin. Arvaatko korvan tupsuista tai tassun pohjista mikä eläin on kyseessä?
Tekijä: Kanala, Sari

Upein luontokuvin kuvitettu Me eläimet -kirjasarja tutustuttaa mm. siilien, porojen ja karhujen elämään Suomen luonnossa. Tarinalliset tietokirjat sopivat kaikenikäisille eläinten ystäville. (englanti)
Tekijä: Laakso, Hannu
Sivumäärä: 47 sivua
Upein luontokuvin kuvitettu Me eläimet -kirjasarja tutustuttaa mm. siilien, porojen ja karhujen elämään Suomen luonnossa. Tarinalliset tietokirjat sopivat kaikenikäisille eläinten ystäville. (englanti)
Kimalaiskuoriainen etsii vastausta kysymykseen: mikä on tärkeintä elämässä? Se kohtaa kukkaniityllä monia pikku otuksia, kuten hämähäkin, muurahaisen, kotilon, heinäsirkan ja useita perhosia. Jokaisella on kysymykseen erilainen vastaus. (viro)
Tekijä: Lehtinen, Silva
Sivumäärä: 40 sivua

Pikku Kurren mielestä vanha puu on sen ikioma. Vanha viisas Puu toteaa, että puu on kaikkien yhteinen. Kurre ei ota uskoakseen, mutta huomaa vähitellen, että jakaminen ja yhdessä tekeminen hyödyttävät eniten paitsi sitä itseään myös kaikkia muita. (englanti)
Tekijä: Meserve, Jessica

Tökkää täplikkäitä eläimiä! Etsi erilainen meritähti. Laske lepakot! Pörröisten, suomuisten, viiksekkäiden ja siivekkäiden eläinten maailmassa on loputtomasti ihmeteltävää ja tutkittavaa. Kirjassa tutustutaan suomalaisiin koti- ja villieläimiin sekä maailman eläimiin.
Tekijä: Nuuttila, Kalle

Tammi täyttää peräti 500 vuotta! Halki vuodenaikojen valmistellaan suuria juhlia: kun joku täyttää 500 vuotta, ei sellaisia juhlallisuuksia ihan hetkessä järjestetä. Kirjassa käydään läpi niin vuodenaikojen vaihtelu kuin juhlien järjestämisen vaiheet. (englanti, viro)
Tekijä: Piercey, Rachel

Venni ja pehmolelukaveri Lyly selvittävät kirjoissa mistä ruoka lautaselle tulee ja miksi pitää syödä terveellisesti. Kirjoihin sisältyy myös tehtäviä ja reseptejä.
Tekijä: Pyykkö, Anni
Sivumäärä: 50 sivua
Venni ja pehmolelukaveri Lyly selvittävät kirjoissa mistä ruoka lautaselle tulee ja miksi pitää syödä terveellisesti. Kirjoihin sisältyy myös tehtäviä ja reseptejä.
Puuhakkaat sisarukset Elsa ja Lauri pääsevät harjoittamaan puutarhurintaitojaan, kun taloyhtiön pihamaalle hankitaan viljelylaatikoita. Sarjan muissa osissa sisarukset mm. kierrättävät, tutustuvat älypuhelimiin, käyvät uimahallissa ja juhlivat.
Tekijä: Rahikka, Kerttu
Sivumäärä: 31 sivua
Puuhakkaat sisarukset Elsa ja Lauri pääsevät harjoittamaan puutarhurintaitojaan, kun taloyhtiön pihamaalle hankitaan viljelylaatikoita. Sarjan muissa osissa sisarukset mm. kierrättävät, tutustuvat älypuhelimiin, käyvät uimahallissa ja juhlivat.
Pienen Benkun perheelle on päätetty rakentaa talo. Mutta tarvitaanko taloon muutakin kuin katto ja seinät? Kun Benkku pääsee mammansa ja isoisänsä kanssa tutkimaan ihmeellistä rakennustyömaata, hänelle selviävät talonrakennuksen salat.
Tekijä: Salmela, Natalia

Ovatko tiikeri ja mehiläinen mielestäsi aivan erilaisia eläimiä? Tiikerit vaanivat ja mehiläiset lentävät - mutta ne ovat molemmat raidallisia! Nyt voit ruveta arvailemaan yhtäläisyyksiä kirjan sivuilla esiintyvien eläinten välillä. (englanti)
Tekijä: Tekavec, Heather

Suomen harvinaisista nisäkkäistä kertova kuvatietokirja tarjoaa hauskoja tietoiskuja eläinten elinoloista ja tavoista. Kirjan päähenkilöitä ovat 14 uhanalaista suomalaista eläintä.
Tekijä: Viitalähde, Minna
Sivumäärä: 38 sivua
Suomen harvinaisista nisäkkäistä kertova kuvatietokirja tarjoaa hauskoja tietoiskuja eläinten elinoloista ja tavoista. Kirjan päähenkilöitä ovat 14 uhanalaista suomalaista eläintä.
Etusormi valmiina? Matkalle siis! Pahvisivuisen kirjan aukeamilla kiemurtelevat urat houkuttavat tunnustelemaan eri teitä ja etsimään suorimmat reitit aina uudelleen ja uudelleen. Mikä voisikaan olla hauskempi tapa kehittää taitoja ja hahmotuskykyä. (ruotsi)
Tekijä: Brooks, Felicity
Sivumäärä: 15 sivua
Etusormi valmiina? Matkalle siis! Pahvisivuisen kirjan aukeamilla kiemurtelevat urat houkuttavat tunnustelemaan eri teitä ja etsimään suorimmat reitit aina uudelleen ja uudelleen. Mikä voisikaan olla hauskempi tapa kehittää taitoja ja hahmotuskykyä. (ruotsi)
Millillä on neljä tätiä, jotka kertovat hänelle seikkailuistaan. Milli haaveksii olevansa yhtä peloton. Eräänä yönä pöllö nappaa Millin ja lennättää hänet keskelle seikkailua. Voit lukea myös kirjan Vilman suuri salaisuus.
Tekijä: Castrillon, Melissa
Sivumäärä: 32 sivua
Millillä on neljä tätiä, jotka kertovat hänelle seikkailuistaan. Milli haaveksii olevansa yhtä peloton. Eräänä yönä pöllö nappaa Millin ja lennättää hänet keskelle seikkailua. Voit lukea myös kirjan Vilman suuri salaisuus.
Jooa rakastaa eläimiä ja villiä luontoa, mutta hänen kotikaupungissaan ei ole mitään kesytöntä... vai onko? Eräänä iltana luonto kutsuu Jooan jännittävään kuutamoseikkailuun. Mitä kaikkea Jooa löytää kaupungin katujen, rakennusten ja autojen seasta? (englanti)
Tekijä: Docherty, Thomas

Syvällä Tammimetsän uumenissa voit tavata monenlaisia eläimiä. Avaa luukkuja ja kurkista hauskoihin pieniin seikkailuihin! (englanti, venäjä)
Tekijä: Donaldson, Julia
Sivumäärä: 13 sivua
Syvällä Tammimetsän uumenissa voit tavata monenlaisia eläimiä. Avaa luukkuja ja kurkista hauskoihin pieniin seikkailuihin! (englanti, venäjä)
Taija Tammenlehvä on pieni lehvätyttö, joka rakastaa metsää ja sen asukkaita. Yhtenä päivänä äiti ja isä kertovat, että lepokausi tekee tuloaan. Heidän on jätettävä kotitammi. Taija ei kuitenkaan halua vielä lähteä. (englanti)
Tekijä: Fleming, Lucy

”Mitä ikinä teettekin, ÄLKÄÄ menkö alas mangopuun luo. Pensaikossa asuu tiikereitä", ohjeistaa apinaäiti. Mutta mangot ovat poikasten mielestä NIIN herkullisia. Eikä tiikereitäkään näy missään... Voit lukea myös jonkun muun Chris Haughtonin kuvakirjan. (englanti, hollanti, ruotsi)
Tekijä: Haughton, Chris

Herkkä ja viisas kuvakirja yksinäisestä Dongdongista, joka alkaa taianomaisia karkkeja syötyään kuulla ympärillään, mitä ympärillä olevat ihmiset, eläimet ja esineet todellisuudessa tuntevat ja ajattelevat. Mitä koira ajattelee? Entä sohva? Entä isä? (japani, ruotsi)
Tekijä: Heena, Baek
Sivumäärä: 53 sivua
Herkkä ja viisas kuvakirja yksinäisestä Dongdongista, joka alkaa taianomaisia karkkeja syötyään kuulla ympärillään, mitä ympärillä olevat ihmiset, eläimet ja esineet todellisuudessa tuntevat ja ajattelevat. Mitä koira ajattelee? Entä sohva? Entä isä? (japani, ruotsi)
Kun vesipisara tippuu veteen, kuuluu PLOP. Kun keinu heilahtaa taaksepäin, kuuluu KVIIK. Mutta mistä kuuluu PUUUP? Siitä on ehdottomasti otettava selvää! Puuup aloittaa etsintänsä. Jokaiselle on maailmassa oma paikka. Kun se löytyy, pääsee käyttämään ääntään.
Tekijä: Hoëcker, Bernhard

Vuori kyllästyi seisomaan paikallaan. Se kasvatti jalat ja lähti tutkimaan maailmaa. Voisi luulla, että tuollainen juokseva vuori herättäisi ihmetystä. Mutta ihmiset näkevät hyvin harvoin sellaista, mihin eivät usko.
Tekijä: Huotarinen, Vilja-Tuulia
Sivumäärä: 33 sivua
Vuori kyllästyi seisomaan paikallaan. Se kasvatti jalat ja lähti tutkimaan maailmaa. Voisi luulla, että tuollainen juokseva vuori herättäisi ihmetystä. Mutta ihmiset näkevät hyvin harvoin sellaista, mihin eivät usko.
Lasse ja Jesse lähtevät leikkimään dinosaurusten metsästäjiä. Kaikki tietävät, ettei dinosauruksia ole enää olemassa, joten pojilla ei ole mitään pelättävää. Hämärässä metsä muuttaa äkkiä muotoaan. Mitä jos siellä on sittenkin jotain?
Tekijä: Janssen, Mark
Sivumäärä: 36 sivua

Pikku hiiri on innoissaan, sillä edessä on ensimmäinen ulkomaanmatka. Hän pakkaa reppunsa, lähtee satamaan äidin ja Lissu-tädin kanssa ja nousee putkea pitkin valtavaan laivaan. Kuvakirjasarja kertoo pikku kaupunkilaishiirestä, Hiirusta. (englanti, nepali, puola, ranska, tanska, venäjä)
Tekijä: Jäntti, Riikka

Tiian faija on avaruuslentäjä ja mutsi kotoisin Marsista. Vilhon mummu on supersankari ja Arin isä hurja merirosvo. Kun päiväkodissa intoudutaan kertomaan omista perheistä, lapsille avautuu uusia, taianomaisia maailmoja. (englanti)
Tekijä: Jeffs, Lotte

Valpurin pitäisi pukeutua, mutta hän epäilee vaatteiden juonittelevan. Jos Valpuri ei pidä varaansa, solmussa olevat sukkahousut vetävät hänetkin nippuun. Asuuko hänen kotonaan sukkia nakertava tonttu, joka syö jokaisesta parista toisen sukan? Voit myös lukea jonkin muun Valpuri-kirjan.
Tekijä: Kekäläinen, Saara
Sivumäärä: 44 sivua
Valpurin pitäisi pukeutua, mutta hän epäilee vaatteiden juonittelevan. Jos Valpuri ei pidä varaansa, solmussa olevat sukkahousut vetävät hänetkin nippuun. Asuuko hänen kotonaan sukkia nakertava tonttu, joka syö jokaisesta parista toisen sukan? Voit myös lukea jonkin muun Valpuri-kirjan.
Elppu-koira, Siiri ja Pentti ovat lomalla Senegalissa. Kotiin lähtiessä Elpun kuljetuslaatikko putoaa matkatavarakärrystä lentokentälle. Lentokone menee menojaan, ja Elppu on yhtäkkiä ypöyksin ulkomailla. Siitä alkaa Elppu-koiran pitkä ja monivaiheinen kotimatka.
Tekijä: Kettunen, Edu
Sivumäärä: 105 sivua
Elppu-koira, Siiri ja Pentti ovat lomalla Senegalissa. Kotiin lähtiessä Elpun kuljetuslaatikko putoaa matkatavarakärrystä lentokentälle. Lentokone menee menojaan, ja Elppu on yhtäkkiä ypöyksin ulkomailla. Siitä alkaa Elppu-koiran pitkä ja monivaiheinen kotimatka.
Mummun silitys tuntuu niin mukavalta, että Jaakon sormia alkaa kutkuttaa. Miltä tuntuu silittää poskea tai pitsiverhoa? Senkin Jaakko huomaa, että kaikkea ei kannata koskettaa. Voit myös lukea sarjan jonkin muun osan.
Tekijä: Kuronen, Kirsti

On taas kesä, ja Saltkråkanin saaressa on kauniimpaa kuin koskaan. Valitettavasti tämä saattaa olla perheen viimeinen kesä saaressa. Melker-setää huomattavasti varakkaampi herra haluaa ostaa Nikkarilan! Voit myös lukea sarjan jonkin muun osan. (englanti, ruotsi, saksa, slovakki, venäjä, viro)
Tekijä: Lindgren, Astrid
Sivumäärä:
On taas kesä, ja Saltkråkanin saaressa on kauniimpaa kuin koskaan. Valitettavasti tämä saattaa olla perheen viimeinen kesä saaressa. Melker-setää huomattavasti varakkaampi herra haluaa ostaa Nikkarilan! Voit myös lukea sarjan jonkin muun osan. (englanti, ruotsi, saksa, slovakki, venäjä, viro)
Kirjan jokainen aukeama on täynnä eläimiä, kivoja kysymyksiä ja hauskoja yksityiskohtia etsittäväksi. Voit lukea myös muita Elmeri - etsi ja löydä -kirjoja. (englanti, espanja, hollanti, italia, persia/farsi, ranska, ruotsi, saksa, urdu, venäjä, vietnam)
Tekijä: McKee, David

Vaari Troodonin varastosta löytyy vanha kuumailmapallo. Mahtaakohan se vielä toimia? Kun Rasmus ja Turkka kuulevat, että jättipetäjän latvassa olevassa pesässä on muna, ypöyksin ilman isää tai äitiä, he tietävät heti mitä tehdä. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (norja, ruotsi, viro, venäjä)
Tekijä: Mæhle, Lars
Sivumäärä: 48 sivua

Mummi Värikäs rakastaa värejä ja taidetta, ja maalatessaan hän poreilee ja räiskyy onnesta. Mutta tänä aamuna mummi ei kupli ilosta, sillä hän on kadottanut jotakin – jotakin hyvin tärkeää. Mummi ei kuitenkaan tiedä, mihin se jokin on kadonnut, ja etsinnät on aloitettava heti, sillä ilman sitä maalaamisesta ei tule mitään.
Tekijä: Partanen, Ilona

Eevi pitää hyönteisiä kiusankappaleina, mutta sitten pieni perhostoukka saa sen mielen muuttumaan. Eevi innostuu niin, että päättää ryhtyä hyönteistutkijaksi. Lähde ötökkäsafarille Eevin kanssa ja lue sitten kolmen tosielämän hyönteistutkijan kiehtovat tarinat. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan. (englanti)
Tekijä: Rentta, Sharon

Salasaari on kaikista maailmankolkista ehdottomasti eriskummallisin. Kun sarjan toisessa osassa kirjoja, kirjeitä ja kääröjä kuljettava kuumailmapallo pamahtaa, tarvitaan lukijankin apua, jotta karanneet tarinat saadaan kiinni ja Salasaaren kirjastoon.
Tekijä: Sillanpää, Silja

Meren keskellä saaressa on pikkuinen sininen talo, joka on täynnä tarinoita linnuista ja lentoliskoista, tähdistä ja laivoista. Tarinat kutsuvat ihmiset yhteen ja avaavat ovensa, niin kuin ihmiset avaavat toisilleen sydämensä. Viisikielinen kuvakirja: suomi, italia, somali, kurdi ja dari.
Tekijä: Tapola, Katri

Voisiko tavallisissa kodeissa elää ihmisten rinnalla salaisia otuksia? Ne jättävät itsestään merkkejä niille, jotka osaavat katsoa. Kiehtova kuvakirja houkuttelee lukijan tarkkailemaan tavallisia koteja uusin silmin - keksimään ja leikkimään lisää!
Tekijä: Tolonen, Tuutikki

Äidin, lapsen ja mummon mökkipäivä täyttyy kesäisistä puuhista: luonnon ja eläinten tarkkailusta, järvessä pulikoimisesta, katiskojen kokemisesta ja saunomisesta. Monista ihanista asioista, joita he ovat talven aikana kaivanneet.
Tekijä: Viherjuuri, Heidi
Sivumäärä: 33 sivua
Äidin, lapsen ja mummon mökkipäivä täyttyy kesäisistä puuhista: luonnon ja eläinten tarkkailusta, järvessä pulikoimisesta, katiskojen kokemisesta ja saunomisesta. Monista ihanista asioista, joita he ovat talven aikana kaivanneet.
Hihityttävän hauska kirja huolien ja pelkojen voittamisesta. Eskarin alkaessa Iiro-poika ei halua herättää minkäänlaista huomiota. Siksi on kertakaikkinen katastrofi, kun Iiro huomaa, että hänen perässään kulkee... KARHU! (englanti)
Tekijä: Copeland, Sam

Lämminhenkinen ja veikeästi kuvitettu tarina tukee pienen lapsen päivähoitotaipaleen alkua. Mainion Ossi-hiiren kanssa käydään läpi elämänvaiheen herättämiä tunteita ja tutustutaan päivähoidon ympäristöön ja rutiineihin, mikä auttaa ennakoimaan tulevaa ja tuo lapselle turvaa. (liettua)
Tekijä: Dirgėlienė, Skaistė

Ensimmäisenä eskaripäivänä Rämäpäätä jännittää niin, että häntä pissattaa koko ajan ja pää on täynnä pissasanoja. Seuraavana päivänä hän pakkaa mukaansa mm. muodonmuutossuihkeen, ja supervoimahelmet. Tehoavatko taiat? Voit lukea myös jonkin muun Prinsessa Rämäpää -kirjan. (viro)
Tekijä: Hirvonen, Elina

Reipas kuvakirja johdattaa ymmärtämään lukivaikeutta ja jokaisen omaa ainutlaatuisuutta. Kun Tuuli aloittaa esikoulun, kaikki on uutta ja yhtäkkiä myös VAIKEAA – erityisesti lukeminen! Pystyvätkö isä, ope ja kaverit auttamaan, jotta Tuuli olisi taas entinen iloinen itsensä? (englanti)
Tekijä: Jones, Naomi

Pikillä on huono päivä. Matkalla päiväkotiin vain kiukuttaa, ja Isokin on pahalla tuulella. Päiväkodissa Pikin on vaikeaa mennä muiden mukaan, kun leikit ovat jo käynnissä. Piki-kirjat kertovat ryhmään kuulumisen haasteista ja tunteista. (viro)
Tekijä: Kirkkopelto, Katri
Sivumäärä:
Pikillä on huono päivä. Matkalla päiväkotiin vain kiukuttaa, ja Isokin on pahalla tuulella. Päiväkodissa Pikin on vaikeaa mennä muiden mukaan, kun leikit ovat jo käynnissä. Piki-kirjat kertovat ryhmään kuulumisen haasteista ja tunteista. (viro)
Päiväkoti Harakanpesän omat superetsivät Leo ja Liisa tarttuvat vaikeaan haasteeseen. Jalkapallojoukkue on valmis viettämään uuden päivän kentällä, mutta kaikilta puuttuu toinen sukka. Minne sukat ovat joutuneet? Onko joku vienyt ne? Voit lukea minkä tahansa sarjaan kuuluvan kirjan. (ruotsi)

Essi, Iida ja Valle viihtyvät Herneen päiväkodissa, jonka arkea rytmittävät monenlaiset leikit ja hauskat puuhat. Kolmikko touhuilee kirjoissa sisällä ja ulkona. Lapsilukija ilahtuu löytäessään kirjoista tuttuja asioita.(arabia, ruotsi, somali)
Tekijä: Nilsson Thore, Maria
Sivumäärä:
Essi, Iida ja Valle viihtyvät Herneen päiväkodissa, jonka arkea rytmittävät monenlaiset leikit ja hauskat puuhat. Kolmikko touhuilee kirjoissa sisällä ja ulkona. Lapsilukija ilahtuu löytäessään kirjoista tuttuja asioita.(arabia, ruotsi, somali)
Pöllöjen päiväkodissa kaikki on nurinkurista, mutta silti aika tuttua: ulkoillaan, leikitään ja syödään. Tästä yöstä ei kuitenkaan tule ihan tavallista, sillä tänään koko siivekäs sakki kiipeää retkelle korkean puun latvaan. Pienimmät pöllöt saavat turvakseen laskuvarjon.

Aamoksen Letkula on liian kiva lelu. Päiväkodissa kaikki haluavat leikkiä sillä, eikä Aamos osaa kieltää. Kun Letkula hajoaa, seurauksena on murhetta ja haikeat hautajaiset. Mutta Letkulan ansiosta Aamos oppii tärkeän sanan - ja se on EI. Voit lukea sarjasta myös jonkin muun osan.
Tekijä: Salmi, Veera

Tam-Tam osaa jo vaikka mitä: seisoa, kurkottaa, kävellä. Äiti vie hänet aamulla päiväkotiin. Siellä Tam-Tamilla on oma vaatekoukku ja laatikko varavaatteille niin kuin muillakin lapsilla. Mitä päiväkotipäivän aikana tapahtuu? Mitä lapset leikkivät? Kuka lohduttaa, kun pääsee itku? (arabia, dari, persia/farsi, ruotsi)
Tekijä: Sundström, Josefine
Sivumäärä: 27 sivua
Tam-Tam osaa jo vaikka mitä: seisoa, kurkottaa, kävellä. Äiti vie hänet aamulla päiväkotiin. Siellä Tam-Tamilla on oma vaatekoukku ja laatikko varavaatteille niin kuin muillakin lapsilla. Mitä päiväkotipäivän aikana tapahtuu? Mitä lapset leikkivät? Kuka lohduttaa, kun pääsee itku? (arabia, dari, persia/farsi, ruotsi)
Riemukas riimitelty tarina kertoo siitä, miten hauskaksi elämä voi muuttua, kun malttaa nostaa katseen ruudusta. Laitteista on paljon iloa ja hyötyä, mutta myös maailma niiden ulkopuolella on täynnä mahdollisuuksia. (englanti, espanja)
Tekijä: Docherty, Helen

Kasperi on kadottanut kamunsa. Hän on myllännyt joka paikan, mutta Pöö-Pöötä ei löydy mistään. Kasperin hätähuuto hälyttää paikalle komean apujoukon. Lähde sinäkin etsimään Pöö-Pöötä poliisin ja pelastajien kanssa. Luvassa on hulvattoman hurja seikkailu! (englanti)
Tekijä: Hegarty, Shane

Kaivurilla on ongelma: työmaan meteli vie siltä keskittymiskyvyn! Formula-autoa taas jännittää kisa-aamuna niin, että bensatankki on sekaisin. Runot yhdistävät oivaltavasti tunteet ja karismaattiset kulkuneuvot ja työmaakoneet. Voit lukea myös Autojen almanakka -kirjan.
Tekijä: Heinimo, Nelli
Sivumäärä: 45 sivua
Kaivurilla on ongelma: työmaan meteli vie siltä keskittymiskyvyn! Formula-autoa taas jännittää kisa-aamuna niin, että bensatankki on sekaisin. Runot yhdistävät oivaltavasti tunteet ja karismaattiset kulkuneuvot ja työmaakoneet. Voit lukea myös Autojen almanakka -kirjan.
Absurdit aakkoset on hullutteleva aakkosrunokirja, jossa jokaisella kirjaimella on kuvan ja tekstin lisäksi oma ääniraitansa. B bailaa buffetissa, C villiintyy uimahallissa, G kummastelee galleriassa guassikuvia, I inhoaa imureita ja J juoksee junan perään.
Tekijä: Hertell, Harri
Sivumäärä: 59 sivua
Absurdit aakkoset on hullutteleva aakkosrunokirja, jossa jokaisella kirjaimella on kuvan ja tekstin lisäksi oma ääniraitansa. B bailaa buffetissa, C villiintyy uimahallissa, G kummastelee galleriassa guassikuvia, I inhoaa imureita ja J juoksee junan perään.
Sarjan kirjat kasvavat lapsen mukana tarjoten kirkkaita värejä ja suuria muotoja vauvoille, pieniä yksityiskohtia taaperoille ja syvällisiä ajatuksia vanhemmille lapsille sekä aikuisille.
Tekijä: Holmavuo, Heidi
Sivumäärä: 17 sivua
Sarjan kirjat kasvavat lapsen mukana tarjoten kirkkaita värejä ja suuria muotoja vauvoille, pieniä yksityiskohtia taaperoille ja syvällisiä ajatuksia vanhemmille lapsille sekä aikuisille.
Mukana on perinteisiä sormileikkejä, erilaisia keskittymisleikkejä, hauskoja kasvovoimisteluja, lankaleikkejä, jännittäviä varjokuvaleikkejä sekä erilaisia loruja ja lauluja. Musiikin, loruilun ja liikkeen yhdistelmät ovat ravintoa aivoille.
Tekijä: Huovi, Hannele
Sivumäärä: 139 sivua
Mukana on perinteisiä sormileikkejä, erilaisia keskittymisleikkejä, hauskoja kasvovoimisteluja, lankaleikkejä, jännittäviä varjokuvaleikkejä sekä erilaisia loruja ja lauluja. Musiikin, loruilun ja liikkeen yhdistelmät ovat ravintoa aivoille.
Lorujen ja kosketusten avulla perheen pienintä voi viihdyttää, rauhoittaa, ilahduttaa ja helliä. Loruilla voi vaikka kylvyssä, pukiessa, leikkiessä tai lukiessa. Loruhetket tukevat lapsen kehitystä, rikastuttavat vauvaperheen arkea ja tukevat vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta.
Tekijä: Hurme, Vuokko

Kattava läpileikkaus Itkosen monipuolisesta tuotannosta. Mukana on eläin- ja luontorunoja, sanaleikkejä, urheilurunoja, tarinallisia runoja ja laulullisia tekstejä - ja paljon muuta. Toisinaan runot ponkaisevat hulvattomaan vauhtiin, välillä taas rauhoitutaan herkkiin kuvauksiin.
Tekijä: Itkonen, Jukka

Aakkoset tutuiksi loruillen ja laulaen! Pikku Papu johdattaa lapset ja aikuiset yhdessä kielen ja mielen iloon, värikylläistä silmäniloa unohtamatta. Kirja sisältää lisäksi laulujen nuotit ja Pikku Papun Orkesterin CD-äänitteen.
Tekijä: Kallio, Liisa
Sivumäärä: 94 sivua
Aakkoset tutuiksi loruillen ja laulaen! Pikku Papu johdattaa lapset ja aikuiset yhdessä kielen ja mielen iloon, värikylläistä silmäniloa unohtamatta. Kirja sisältää lisäksi laulujen nuotit ja Pikku Papun Orkesterin CD-äänitteen.
Lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta vahvistaa yhdessä ihmettely, turvallinen syli ja tunteiden sanoittaminen. Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja tärkeitä, mutta niiden kanssa toimimisessa auttavat kirjan viisaat salaisuudet. Voit lukea myös jonkin muun Maaret Kallion runokirjan.
Tekijä: Kallio, Maaret

Loruja hellittelyyn, taputteluun, köröttelyyn ja hypyttelyleikkeihin. Kirja sisältää mm. runot: Sormiloru, Hikkori tikkori toikki, Jänöjussi Puputti, Hoppeli Hopp, Ankkojen aamulaulu, Metsäsianpossuntossu, Tiitiäisen tuutulaulu, Aa aa lapsoseni, Kissat ja hiiret ja Iloinen auto.