Toinen työpaja toden sanoo

Torstaina 4.6. kello tikitti kohti kuutta iltapäivällä. Martsarin kirjasto oli valmiina toiseen työpajaan. Edellisen pajan epäonnistuminen ei näkynyt kenenkään naamoilla. Laitoimme lehtisaliin pystyyn kommenttiseinän, johon asiakkaiden oli tarkoitus kirjoittaa mielipiteitään, kommentteja ja ehdotuksia uudesta kirjastosta. Illan aikana kommentteja kertyikin yli kaikkien odotusten ja seinä täyttyi värikkäistä toivelappusista.

Pajan tarjoilut kelpasivat kaikenikäisille

Paikalle saapui kaiken kaikkiaan yli 40 asiakasta, jotka osallistuivat omilla ajatuksillaan kirjaston remonttiin. Kahvitarjoilu ja pöydän antimet rohkaisivat ihmisiä keskustelemaan ja kertomaan ajatuksistaan. Kyselimme kävijöiltä mitä parannettavaa Martinlaakson kirjastossa olisi ja mitä uutta he toivoisivat kirjastoon. Vastauksia tuli laajasti, ja moni halusi jutella kanssamme pidempäänkin. Tarjoilut menivät kaupaksi ja ideoita jaettiin melkein vauvasta vaariin. Paikalla oli meitä haastattelemassa ja kuvaamassa myös Vantaan sanomien toimittaja.

Vilinää lehtisalissa

Kävijöiden kanssa jutellessa kävi ilmi, että parannettavaa olisi äänimaailmassa ja akustiikassa, kuten myös esimerkiksi kirjaston esteettömyydessä ja mukavuudessa. Kiitosta kirjasto taas sai hyvästä henkilökunnasta, valoisuudesta sekä hyvästä sijainnista. Asiakkaat kokevat kirjastoissa yleisesti tärkeäksi yhteisöllisyyden kuten tapahtumat ja tempaukset, kirjaston kodikkuuden ja rauhallisuuden. Myös värin pilkahdukset sekä taide koettiin hyvänä lisänä tulevaisuutta varten.

Lisäksi tulevaisuuden unelmien kirjasto olisi verkostoitunut ja yhteydessä alueen järjestöihin, kuten esim. paikalliseen asukasyhdistykseen ja SPR:n kirjastokummitoimintaan. Asiakkaat toivoivat myös kahvitarjoiluja tai välipala-automaatteja.

Toivomuksia tuli myös eri ikäisten omista tiloista. Esimerkiksi lapset toivoivat tilaa, jossa voisivat viettää aikaansa olematta hiljaa. Nuorille toivottiin valoisaa lukutilaa, jossa voisi opiskella vaikka ylioppilaskokeisiin. Nuoret ehdottivat myös rentoa kengätöntä tilaa, jossa voisi olla rennommin ja jutella ikäistensä kanssa. Eläkeläisille haluttiin rauhallinen tila, jossa voi lueskella lehtiä päivän uutisista sisustuslehtiin.

Unelmia kirjastossa
Mukaan mahtui myös villimpiä ideoita.

 

Suuri kiitos kaikille kävijöille jotka saapuivat kirjastoon kertomaan toiveistaan! Ilta oli meille todella antoisa, ja toivottavasti tekin nautitte eläväisestä tunnelmasta yhdessä muiden asiakkaiden kanssa. Ensi viikolla on luvassa vielä nuorten paja, jossa pohditaan nuortenosaston ja opiskelutilojen tulevaisuutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *