Tiksin Runoklubin kevään viimeisessä tapahtumassa 2.5. klo 18.00 Tikkurilan kirjaston musiikkiosastolla yleisöllä on tilaisuus kuulla ajatuksia herättäviä, innostavia ja runollisia aforismeja. Esityksessä ovat mukana Matti Saurama, Arto Rintala ja Juho Nieminen. Illan juontaa Tommi Parkko.
Uni on lapsen päivän peili.
Pieni käsi, iltahämärän taskulamppu.
Leikki on elämän liekki.
Lapset on innostettava tekemään solmuja, ei avaamaan niitä.
Suurin on kaikista pienin.
Matti Saurama
Aforismit ovat timantteja kämmenellä. Ne tarjoavat kuulijalle tai lukijalle oivalluksia, iloa ja virkistystä sekä uusia näkökulmia ihmeelliseen maailmaamme ja sitä kansoittaviin olentoihin. Aforismi voi olla peili, jossa kohtaat itsesi tai se voi olla sanataidenautinto, joka ilahduttaa mieltäsi pitkään. Tätä tilaisuutta uusien ajatusten kohtaamiseen et voi jättää väliin. Luvassa on neljän miehen voimin monipuolista kuultavaa, kiinnostavia näkökulmia inhimillisen elämän eri alueille huumoria ja leikillisyyttä unohtamatta. Tilaisuuden kesto on noin puolitoista tuntia.
Matti Saurama on aforisti, kirjallisuuskriitikko ja -toimittaja Helsingistä. Sauraman runoja on julkaistu kirjallisissa aikakauslehdissäja hänen aforismejaan on esitelty Parnassossa 3 / 2016 sekä luettu Ylen Päivän mietelauseessa useasti viime vuosien aikana. Sauraman kirjallisuuskritiikkejä ja -artikkeleita on ilmestynyt eri lehdissä vuosikymmenten kuluessa. Kirjasto on Sauramalle tuttu myös työpaikkana, sillä hän on työskennellyt kirjastonhoitajana Vantaan ja Kauniaisten kirjastoissa.
Arto Rintala on turkulainen kääntäjä ja kirjallisuudentutkija, joka on erikoistunut Espanjan renessanssiajan kirjallisuuteen, mutta hänen mielenkiintonsa kohdistuu myös modernismin aikaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Illan aikana kuullaan aforismeja muun muassa teoksesta Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja, joka valittiin vuoden aforismikirjaksi 2018. Teoksen kirjoittaja Ramón Gómez de la Serna edustaa espanjankielisessä maailmassa varhaista avangardea ja hänen omaperäinen tyylinsä on vaikuttanut moniin merkittäviin runoilijoihin kuten García Lorcaan ja Nerudaan.
Juho Nieminen on lavarunoilija ja Helsinki Poetry Collection -kollektiivin aktiivijäsen. Hän voitti Helsingin Poetry Slam -kilpailun 2004, 2007 ja 2009, minkä jälkeen hän on vieraillut esiintymässä ainakin 50:llä paikkakunnalla. Nieminen on myös toimittanut teoksen Lava-antologia (Poesia 2013) yhdessä Aura Nurmen ja Kasper Salosen kanssa. Tällä hetkellä hän kokoaa kollaasiteoista, joka perustuu ala-asteikäisten koululaisten kirjoituksiin menneiltä vuosikymmeniltä. Niemisen teos Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa oli Päätalo-seuran 1. palkinto vuoden parhaasta omakustannerunokirjasta.
Tommi Parkko on runoilija ja tietokirjailija. Hän on harrastanut aforistiikkaa toistakymmentä vuotta. Parkko on lisäksi tullut tunnetuksi hyvin monista erilaisista yhteyksistään runouden edistämiseksi Suomessa, sillä hän on ollut perustamassa Nihil Interit-yhdistystä, hän on toiminut läänintaiteilijana ja on parhaillaan uuden, käännösrunouden julkaisemiseen erikoistuneen Parkko-kustannuksen johtaja. Tänä vuonna Parkolta on ilmestynyt jo kaksi uutta teosta.
Hamilton-manaatin vaikea elämä on runokokoelma. Runosta rakkaudella esittelee runoutta erilaisten ruokien kautta ja avaa lukijalle uusia lähestymistapoja runouteen.
Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan aforismeista!
Matti Sauraman teokset:
Ajatella, aforismeja! (BoD 2018)
Kolmentoista, novelli, Ryhmä 1978
Juho Niemisen teokset:
Alkoholia & mansikoita (2003, omakustanne)
Muovin kukkia (2010 Helsinki kirjat)
Saattaa sisältää pähkinää (HPC 2013)
Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa (2014 omakustanne)
Arto Rintalan suomentamat teokset:
Miguel de Cervantes Saavedra: Opettavaisia kertomuksia (Novelas ejemplares, 1613). (Faros-kustannus 2007, 2. p. 2008)
Miguel de Cervantes Saavedra: Välinäytöksiä (valikoima teoksesta Ocho comedias y ocho entremeses nuevos, 1615). (Faros.kustannus 2011)
Lazarillo de Tormes (La vida de Lazarillo de Tormes, sus fortunas y aversidades, 1554). Faros-kustannus 2012)
Juan Manuel: Kreivi Lucanor ja Patrio (Libro de los enxiemplos del Conde Lucanor e de Patronio, 1445). (Faros-kustannus, 2014)
Ramón Gómez de la Serna: Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja. (Valikoima teoksesta Total de greguerías 1927-1962) (Suomen aforismiyhdistys 2018).
Fernando de Rojas: Celestina eli Caliston ja Melibean tragikomedia (La Celestina, 1499-1507). (Faros-kustannus 2018).
Tommi Parkon teokset:
Jääskeläinen, Markus & Parkko, Tommi: Vanhat laulut Nimettömät eläimet. Vantaa: Nihil Interit, 1994.
Lyhyt muisti, meri. (Tammi, 1997)
Sileäksi puhuttu. (Tammi, 2004)
Kirjoita runo! Opas aloittelevalle runoilijalle. (Avain, 2011)
Pelikaani. (Savukeidas, 2011)
Runouden ilmiöitä. (Avain, 2012)
Intohimoa ja millimetripaperia. (Avain, 2016)
Hamilton-manaatin vaikea elämä.(Aviador 2019)
Runosta, rakkaudella. (Avain 2019)
Tommi Parkon runoja on myös antologiassa:
Jukka Mallinen (toim.): Kuka puhuu. Kaksitoista runoilijaa Suomesta ja Venäjältä. (Ateena 1997)