Miltä tuntuu kirjoittaa runoutta tai proosaa? Mitä eroja tai yhtäläisyyksiä näiden lajien kirjoittamisen prosesseista löytyy? Elina Lahti, Miia Puukka ja Virpi Väänänen Vantaan kirjoittajat ry:stä keskustelevat työskentelystään runouden sekä proosan parissa. Paneelikeskustelun jälkeen on vuorossa open mic osuus, johon kaikki ovat tervetulleita osallistumaan. Aihe on vapaa ja ilmoittautua voi paikan päällä. Illan juontaa sanataideohjaaja Elina…
Tekijä: Kristiina
Tiksin Runoklubi Extra keskiviikkona 27.11.2024 klo 18.00 + open mic
Tiksin runoklubi Extrassa, Tikkurilan kirjaston musiikkiosastolla (1 krs.) kuullaan Vantaan Aikuisopiston sanataideohjaaja Aamu Pulkkisen opiskelijoiden syksyn aikana syntyneitä tekstejä. Kuulemme sekä proosaa, runoutta että laululyriikkaa. Opiskelijat ovat kirjoittaneet mm. paljon omaelämänkerrallisia tekstejä. Tilaisuuden lopuksi on Open mic jossa yleisö pääsee mikin varteen esittämään omia runojaan ja proosatekstejään. Tilaisuuden juontaa Aamu Pulkkinen. Tarjolla on myös mehua…
Tiksin runoklubilla 7.11.2024 klo 18.00: Turkulaisen runouden ilta + open mic. Vieraina runoilijat Timo Lappalainen ja Tapani Kinnunen
Turkulaisessa runoskenessä tapahtuu! Tule päivittämään itsesi ajan tasalle! Runoilijavieraidemme esitysten jälkeen mikki on teidän. Runojen aihe on vapaa ja ilmoittautua voi paikan päällä. Illan juontaa runoilija ja kustantaja Kalle Niinikangas Enostone Kustannuksesta. Tilaisuus järjestetään Tikkurilan kirjaston musiikkiosastolla, osoite Lummetie 4. Lämpimästi tervetuloa! Timo Lappalainen (s. 1959) on turkulainen runoilija ja kirjastonhoitaja evp. Syksyllä 2024 ilmestynyt…
Tiksin runoklubilla 3.10.2024 klo 18.00 – 19.30: Zuge Guerilla + Tiksi Open Mic
Illan aluksi esiintyy laulaja/lauluntekijä Zuge Guerilla. Hänen runoa ja musiikkia yhdistävää esitystään voisi luonnehtia eräänlaiseksi Leonard Cohen/Nick Cave symbioosiksi, jossa voi myös kuulla kaikuja edesmenneistä Jim Morrisonista tai jopa Edgar Allan Poesta. Esityksissä nivoutuvat luontevasti yhteen spoken word runo-osuudet sekä sielukkaat musiikkikappaleet. ZG tarjoilee lämpimiä väreitä suloisin sävelin eikä jätä myöskään lyyrisellä puolella ketään kylmäksi!…
Tiksin runoklubilla 5.9.2024 klo 18.00-19.30: Vantaalaisen runouden ilta + open mic
Vantaan 50-juhlavuoden kunniaksi Tiksin runoklubin syksyn ensimmäinen tapahtuma tuo estradille neljä upeaa vantaalaista runoilijaa! Mukana ovat Kalle Niinikangas, Santtu Puukka, Nihkee ja Marko Korvela. Open mic-osuus alkaa runoilijavieraidemme esitysten jälkeen. Tervetuloa mikin ääreen kaikki te, joilla on omia runoja esitettävänä. Runojen aihe on vapaa ja ilmoittautua voi paikan päällä. Iltaa luotsaa ja open mic osuuden…
Tiksin runoklubin kevään 2024 ohjelmassa korostui runon ja musiikin yhdistäminen
Kuvassa Aamu Aurora esiintymässä toukokuun 2. päivä 2024 Tiksin runoklubilla. Kevään 2024 aikana Tiksin runoklubilla on nähty ja kuultu hyvin monipuolista ohjelmaa. Helmikuun monikielisessä runotapahtumassa vieraina olivat Yaseen Ghaleb ja Ye Yint Thet Zwe, joiden pakolaisuuden teemoja käsittelevät runot koskettivat varmasti kaikkia läsnäolijoita. Open micissä kuulijoita ihastuttivat suomen ja englannin kielisten runojen ohella erikieliset runot….
Tiksi Open Mic 4.4.2024 klo 18.00 + Zuge Guerilla Band- illan juontajana runoilija Lauri Vanhala
Illan aloittaa runoa ja musiikkia taidokkaasti yhdistävä Zuge Guerilla Band. Zuge Guerilla Band on helsinkiläinen duo, jossa ovat laulaja/lauluntekijä Zuge Guerilla sekä pianisti Tommi Salomaa. Musiikkia voisi verrata eräänlaiseksi Leonard Cohen/Nick Cave symbioosiksi, jossa voi myös kuulla kaikuja edesmenneistä Jim Morrisonista tai jopa Edgar Allan Poesta. Esityksissä nivoutuvat luontevasti yhteen spoken word runo-osuudet sekä sielukkaat…
Tiksin runoklubilla 2.5.2024 klo 18.00: runoilija ja laulaja-lauluntekijä Aamu Aurora + Open mic
Aamu Aurora on helsinkiläinen runoilija ja laulaja-lauluntekijä. Hänen runonsa ja laulunsaovat henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen todellisuuteen katsovia rakennelmia. Omaelämänkerrallisuus,tunteet, ajatukset ja ympäristön kuvat asettautuvat niissä runon ja musiikin muotoihin. Kaksierilaista kotia ja tuntemattomuus itsessä ovat mm. teemoja hänen runoissaan ja lauluissaan.Hän lausuu runojaan, laulaa ja säestää itseään pianolla. Tapahtuman juontaa Elina Lahti ja siinä on tuttuun…
Tervetuloa kevään 2024 runopajoihin Tikkurilan kirjastoon!
Runopajat järjestetään kirjaston 2. krs:n Voimala -tilassa. Huom! Muuttunut aikataulu päivitetty 1.3.2024! Runopajaa ei voida pitää 30.4., sillä silloin kirjasto on avoinna vain 16.00 asti.
Tiksin runoklubilla 7.3.2024 klo 18.00 Jonne Piltosen ja Ante Jalvelan runoa ja musiikkia yhdistävä esitys + Open mic
Runoilija Jonne Piltonen ja saamelaismuusikko Ante Jalvela tuovat lavalle rytmisen, melodisen ja performatiivisen runoesityksen. Piltosen monivivahteinen runopuhe yhdistyy Jalvelan musiikillisesti kokeileviin maisemiin. Esitys pohjautuu Piltosen aiempiin runoteoksiin, joita Piltonen ja Jalvela ovat sovittaneet uudelleen esitettävään muotoon. Piltosen audiovisuaalisia runoteoksia on julkaistu muun muassa Jano-lehdessä, Nokturnossa ja Särmä-oppikirjassa. Tuttuun tapaan vieraiden esiintymisen jälkeen on vuorossa Open…