Katsaus kevätkauden tapahtumiin Ennen kuin koronaviruksesta johtuvat rajoitukset tulivat voimaan, Tiksin runoklubi ehti toteuttaa kolme hienoa tapahtumaa. Tammikuun 2. päivänä vierailimme Suopursun palvelutalossa lausumassa runoja. Mukana olivat (kuvassa vasemmalta alkaen) Lauri Vanhala, Carita Paakkari, Annika Lemola ja Hilkka Kontiala sekä parhaillaan lausumisvuorossa Jorma Luoma. Yleisöä oli paikalla ainakin viisitoista henkilöä. Tilaisuus oli hyvin lämminhenkinen ja…
Tekijä: Kristiina
Runoja kuunneltavaksi = Poems to listen
Runot lähestyvät lukijaa monin eri tavoin. Ne liikuttavat meitä ja saavat meidät kuuntelemaan herkällä korvalla säkeiden kaikuja. Runon rytmi ihastuttaa meitä, koska se on kieli, jonka kehomme on omaksunut jo silloin, kun keinuimme vielä turvallisessa, pimeässä maailmassa ennen syntymistämme. Täällä sivulla Tiksin runoklubi jakaa runoilijoiden podcasteja kaikkien kuulijoiden iloksi. Jos olet kirjoittanut ja äänittänyt runosi,…
KORONARUNOT
Maailma ympärillämme on yhtäkkiä muuttunut kafkamaiseksi paikaksi. Hallitus on ilmoittanut ottavansa käyttöön poikkeuslait, koulut ja kirjastot suljetaan, kadut autioituvat ja kaupoista loppuu – vessapaperi. Tiksin runoklubin haaste teille kaikille on pukea tämän epätavallisen ajan tunnelmat runomuotoon ja jakaa tuotokset Tiksin runoklubin blogin kautta yleisölle. Voit kirjoittaa runosi tämän jutun lopussa olevaan kommenttiosioon ja julkaista sen…
Huhtikuun 2.4. toiverunoilta on peruttu
Kiitos kaikille runotoiveita jättäneille. Toiverunoista koottu kokonaisuus oli mielenkiintoinen ja hieno, mutta valitettavasti joudumme perumaan toiverunoillan. Toivomme kuitenkin, että voimme hyödyntää jo tehtyä työtä ja runotoiveita myöhemmin. Yksi runotoiveista on Eino Leinon iki-ihana rakkausruno, joka on omistettu Freyalle 3/7 1903. Manu Kuutti kertoo tässä kesäisessä videossa Nocturnen ja Eino Leinon runojen musiikkisovituksista. Nocturne Ruislinnun laulu…
TULOSSA TIKSIN RUNOKLUBILLA 2.4.2020: TOIVERUNOILTA
Haluaisitko kuulla lempirunosi runonlausujan esittämänä? Nyt siihen on tilaisuus, sillä Tiksin runoklubi järjestää toiverunoillan 2.4.2020 alkaen kello 18.00. Voit jättää runotoiveesi 15.3. mennessä Tikkurilan kirjaston aikuisten osastolla olevaan toiverunoboxiin tai vaihtoehtoisesti tämän jutun lopussa olevaan kommenttiosioon. Voit kirjoittaa runon kokonaisuudessaan tai mainita tekijän ja runon nimen, mutta mainitse mielellään myös teos, josta runo löytyy. Ohjelma…
Runouslehti Tuli & Savu Tiksin runoklubilla 5.3.2020 klo 18.00
Suomen ainoa runouslehti ja vuoden 2019 paras pohjoismainen kulttuurilehti Tuli & Savu saapuu esittelykierrokselle Tikkurilan kirjastoon! Lehti tarjoaa lukijoilleen kotimaista- ja käännösrunoutta, runokritiikkejä, artikkeleita ja esseitä. Sen julkaisija on valtakunnallinen runoyhdistys Nihil Interit. Tuli & Savun 100. numero ilmestyy tänä keväänä. Juhlanumeron kunniaksi Tiksin runoklubilla vierailevat lehden päätoimittaja Juha-Pekka Kilpiö, kriitikko Saara Laakso, taittajat Pihla…
RUOSTEISIA LUONNOKSIA JA MUUTA TIKSI OPEN MICISSA 6.2.2020 KUULTUA JA NÄHTYÄ
Kun helmikuun auringon kirkastama päivä kääntyi illaksi, Tiksin runoklubilla kuultiin Irakista Suomeen kotiutuneen runoilijan ja kuvataiteilijan Muhaned Durubin ajatuksia elämästä ja taiteesta. Lauri Vanhalan luotsaaman keskustelun lomassa nähtiin suurelta näytöltä teoskuvia Durubin hiljattain ilmestyneestä teoksesta Ruosteisia luonnoksia – Rusty sketches (Enostone 2019). Teoksen kuvat ja aforisminomaiset runot käyvät keskustelua keskenään, ne koskettavat ja jättävät tilaa…
Hanna Rentolan Heinäkuu ja lapsiperheen kiehtova arki
Hanna Rentolan esikoisromaani Heinäkuu ilmestyi syyskuun 2019 lopussa Pesä Kustannuksen julkaisemana. Romaani on tiivis ja runollinen kertomus helteisestä heinäkuusta, jonka nuori äiti viettää kotona kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa. Romaani nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä vanhemmuudesta ja identiteetistä. Teoksen soljuva kieli ja todellisuuden kiehtova, monitahoinen kudelma pitävät lukijan otteessaan viimeiselle sivulle asti. Heinäkuussa Juuli elää tarkasti…
On aika kiittää
On aika lämpimästi kiittää Tiksin runoklubin yleisöä, esiintyjiä ja kaikkia teitä, jotka olette tavalla tai toisella osallistuneet toimintaan kuluneen vuoden aikana. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2020! SANOMA Joulu on rakkaus. Jeesus sen tarkoitti iloksi, valoksi, rauhaksi. Hyväksi tahdoksi kaikkea kohtaan mitä Jumala on luonut. Perinteitä on paljon, jotta jokainen löytäisi omansa juhlasta nauttiakseen …
Tiksi Open Mic 6.2.2020 – monikielinen lavarunoilta = Tiksi Open Mic 6.2.2020 – multilingual spoken word poetry evening
Kutsumme kaikenkielisiä runonikkareita ja yleisöä helmikuun Tiksi Open Mic -lavarunoiltaan, Tikkurilan kirjaston musiikkiosastolle. Tilaisuus alkaa klo 18.00. Aluksi kuulemme irakilaisen taiteilijan ja runoilijan, Muhaned Durubin kertovan taiteestaan ja lausuvan runojaan. Seuraavaksi mikki on teidän. Tyyli ja aihe on vapaa, mutta esitysten pituuden olisi hyvä olla enintään 5 min, jotta mahdollisimman moni pääsee estraadille. Tapahtuman juontaa…