Kuva: Heidi Wärn
Tiksin runoklubilla Open mic iltoja juontava Aamu Pulkkinen on monipuolinen muusikko, sanataiteilija ja sanataideohjaaja. Aamun lämmintunnelmaisissa ja rennoissa Open mic illoissa viihtyvät niin esiintyjät kuin yleisökin.
Miten päädyit tai hakeuduit muusikoksi ja missä olet opiskellut? Oliko muusikon ura sinulle jo selvää lapsuudesta asti?
−Päädyin muusikoksi luonnostaan, sillä aivan pienestä asti lauloin ja opettelin lauluja, joita kuulin. Olen syntynyt Helsingissä, mutta vietin lapsuuteni Kotkassa. Aloitin Kotkan musiikkiopistossa pianonsoiton opinnot 7-vuotiaana. Myöhemmin, kun tulin Helsingin yliopistoon opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta 19-vuotiaana, kiinnostuin klassisen laulun opiskelusta ja suoritin laulunopettajan tutkinnon. Opintojen jälkeen olen työskennellyt laulunopettajana, laulajana ja kuoronjohtajana. Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa lauloin 9 vuotta. Olen ollut johtamassa sekä Tuomarilan kuoroa että Vantaalla Rekolan sekakuoroa, mutta viime joulukuussa olin viimeisen kerran Rekolan sekakuoron johtajana. Jatkan edelleen Tuomarilan kuoron johtajana.
−Musiikin opiskeluni jatkuu, sillä parhaillaan suoritan barokkimusiikin koulutusohjelmassa lauluopintoja Ammattikorkeakoulu Noviassa. Olen kiinnostunut musiikista hyvin monipuolisesti alkaen pop-jazzista ja elektromusiikista aina barokkimusiikkiin asti.
Sävellät myös omia biisejä − kertoisitko siitä tarkemmin? Mikä herättää sinussa luomisintoa?
−Sävellän omia biisejä, koska kirjoitan runoja. Laulujani on kuultu myös Tiksin runoklubilla. Laulujen teko on minulle tosi rakas asia. Olen avoin vaikutteille ja kokeilemiselle − jopa noise -musiikin laulamista on tullut kokeiltua. Tapailin jo 6-vuotiaana omia juttuja urkuharmonin kanssa, 10-vuotiaana sain pianon ja 16-vuotiaana aloin varsinaisesti säveltää.
−Minua inspiroi kaikki se, mikä elämässä on vaikeata kuten ihmis- tai perhesuhteet, menetykset, vääryydet, mielenterveyteen liittyvät asiat, mutta totta kai myös kaikki kaunis ja ihana. Luovuuden lähtökohtana voi olla jokin ristiriita, solmukohtaa tai paha olo, jota yritän lieventää. Kun asia saa musiikin muodon, se muuttuu kauniiksi. En tarkoita kuitenkaan, että päämääränä olisi halu vain luoda jotakin kaunista, vaan paremminkin jotakin sellaista, mitä ei vielä ole olemassa.
−Inspiroidun väreistä ja luonnosta, josta löytyy aina jotakin uutta. Samasta ikkunasta voi nähdä uuden maiseman mielilasta riippuen.
−Tietysti myös toiset laulut inspiroivat. Säveltäessään saattaa ihan tiedostamattaan käyttää jotakin sointua tai sointukulkua, jonka on kuullut joskus. Se on sama ilmiö kuin kirjallisuuden intertekstuaalisuus. Kirjallisuudessa viitteitä toisiin teoksiin voi nähdä antiikin kirjallisuudesta asti ja myytit ovat kierrätystavaraa.
Kumpi tulee ensin, sanat vai sävel?
−Opin lukemaan ja kirjoittamaan paljon ennen kuin menin kouluun. Kirjoitin 5-6-vuotiaana omia runoja. Asuin isovanhempieni luona ja mummini luki minulle paljon, esimerkiksi Narniaa ja Vaahteramäen Eemeliä ja mummi piti myös joka päivä päiväkirjaa, joten ehkä kodin kirjallinen kulttuuri vaikutti minuun.
−Ensin tulee runo, jonka sävellän lauluksi. Joskus olen toiminut toisin päin, mutta minulla on vahva tunne siitä, että lauluista, jotka ovat syntyneet sanat edellä, tulee parempia. Kerran kuulin unessani valmiin kappaleen eli siinä oli sävel, jonka soitin aamulla herättyäni ja kirjoitin siihen sanat. Se oli tosi outo kokemus, mutta olen jopa levyttänyt tämän laulun.
Kun mietit uraasi taaksepäin, mikä esiintymiskokemus on ollut erityisen mukava?
−Sellaisia on ollut paljon. Esiintyminen ison yleisön edessä oikean sinfoniaorkesterin ja huippulaulajien kanssa Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa on jäänyt mieleen. Kävimme myös paljon ulkomailla, esimerkiksi Chilessä, Kiinassa Pekingissä ja Singaporessa esittämässä Verdiä ja Puccinia. Rekolan sekakuoron esiintyminen Suomi 100-vuotta tapahtumassa kansalaistorilla, isolla lavalla, tilaisuudessa, joka televisioitiin ympäri maata, oli myös hieno kokemus. Tanskassa, kesäfestivaaleilla, esiinnyin lavalla, joka oli rakennettu veden päälle. Usein mieleen jäävät esiintymispaikat, joissa on ollut jotakin erilaista, jännää, kuten Pietarissa, jossa vanhan, pienen oopperatalon lattia oli vanha, viistosti ylöspäin viettävä puulattia.
−En kuitenkaan tarkoita, että vain isot puitteet ovat merkityksellisiä, vaan kaikki esiintymiset ovat tärkeitä, vaikka paikalla olisi vain kourallinen kuulijoita, kunhan saan välitettyä heille jotakin tärkeää.
Konserttivinkki! Aamu Pulkkisen kaunista laulua on mahdollista kuulla Hyvinkään ja Keravan musiikkiopistojen ja Novian yhteistyökonsertissa Barokkimusiikin parhaat hitit / Baroque hits, jossa Aamu laulaa aarioita ja duettoja Campran L´Europa Galante ja Rameaun Villit- barokkioopperoista. Konsertit ovat 9.11. Hyvinkään uudessa kirkossa klo 18.30 ja 10.11. Keravan seurakuntasalissa klo 18.30.
Opiskelet parhaillaan Helsingin yliopistossa kirjallisuutta. Ovatko opintosi kotimaisen kirjallisuuden vai yleisen kirjallisuustieteen opintoja?
−Pääaineeni on kotimainen kirjallisuus. Sen opiskelu alkoi jo aiemmin, mutta jäi kesken, kun tein musiikkialan tutkinnon ja sen jälkeen olen työskennellyt musiikkialalla. Korona-aikana työt kulttuurialalla loppuivat, ja kun yliopisto lähestyi minua kirjeellä, jossa ehdotettiin keskeneräisten opintojen loppuunsaattamista, tein aluksi kandin ja jatkoin siitä maisteriohjelmaan. Tällä hetkellä gradu on tekeillä ja tarkoitukseni on saada se pian valmiiksi.
Mikä sinun gradusi aiheena on?
− Aiheeni on eksistentialismi Pentti Holapan vuonna 1954 ilmestyneessä romaanissa Yksinäiset. Romaani edustaa suomalaista eksistentiaalis-filosofista, kirjallista virtausta, joka ilmeni suomalaisessa kirjallisuudessa vahvimmin 1950-luvulla. Jean-Paul Sartre on eksistentialismin kuuluisimpia filosofeja ja Inho on perusteos, jossa Sartre käsittelee tätä teemaa. Tutkin Holapan romaanin minäkertojaa Sartren minuuskäsityksen kautta. Eksistentialistinen kirjallisuus keskittyy elämän vaikeuksien ja ahdistavuuden kuvaamiseen, kriisien läpikäymiseen ja niistä vapautumiseen, jonka jälkeen syntyy uusi yhteys ihmisiin ja maailmaan. Tutkielmani aiheen käsittelyssä on mukana myös kehotietoisuutta, jonka mukaan luonto ja keho ohjaavat meidän käyttäytymistämme. Sartren mukaan ihmisellä on vapaa tahto ja omat valinnat vaikuttavat kaikkein eniten elämänkulkuun. Kiinnostava kysymys on, määräämmekö me itse kohtalomme vai meneekö kaikki luonnon lakien mukaan? Nämä kaksi näkemystä elävät Holapan romaanissa ristikkäin.
Kerroit aiemmin, että kirjoitit runoja jo hyvin pienenä. Onko runous sinulle kirjallisuuden lajeista läheisin…?
−Olen vapauden puolestapuhuja. Runous antaa kirjallisuuden lajeista eniten vapautta, sillä siinä runoilija voi muotoilla oman maailmansa ja jopa luoda oman kielensä, mutta toisaalta samalla vapauteen kätkeytyy myös haaste, sillä voi myös tulla luoneeksi runoutta, joka ei puhuttele ketään. Lyhyessä muodossa on jokin viehätys − tupakka-askin kansijuttu, pieneen tilaan mahtuva teksti. Luen kyllä muitakin kirjallisuuden lajeja − romaaneja ja novelleja.
Kuva: Laura Mänki
Työskentelet myös sanataideohjaajana Vantaan aikuisopistossa. Minkälaisia ohjeita antaisit pöytälaatikkorunoilijoille, miksi sanataideryhmiin kannattaa tulla?
−Sen takia, että saa kirjoitettua. Yksin kirjoittaminen voi olla vaikeaa, sillä oppiakseen kirjoittamaan, on kirjoitettava joka päivä − ja enemmän kuin kolme lausetta. Tärkeää on myös se, että tapaa muita kirjoittajia ja saa keskustella kirjoittamisesta, saa tietoa siitä, mitä kaikkea runous on, saa tietoa kirjoitusmetodeista ja saa palautetta omista runoista muilta kirjoittajilta. Palautteen saaminen on ihan parasta! On lisäksi hyvä, että näyttää tekstejään monille lukijoille.
Minkälaista on mielestäsi runojen kirjoittamista edistävä palaute?
−Hyvä palaute kertoo siitä, mikä runossa toimii ja mikä ei toimi. Se auttaa kirjoittajaa näkemään runon puutteita, runossa voi olla jotakin liikaa, se voi toistaa asioita liiaksi, jolloin palaute auttaa selkiyttämään ja yksinkertaistamaan runoa, kuorimaan sen hienoudet esiin. Runon kirjoittaja voi oivaltaa, mistä hänen kannattaisi kertoa lisää, pitäisikö hänen käyttää enemmän aistejaan, puhua aistillisista asioista vai tunteista. Palaute ei saisi olla liian kehuvaa tai vastaavasti tyrmäävää, vaan sen pitäisi auttaa kirjoittajaa jatkamaan ja hiomaan runojaan paremmiksi.
Meillä on ollut ilo saada sinut Tiksin runoklubilla lavarunoiltojen juontajaksi. Minkälainen kokemus se on ollut?
− Ihana kokemus. On aivan parasta, että kuulee uusilta ihmisiltä heidän henkilökohtaisista kokemuksistaan ja on mukavaa, kun on vakituisia kävijöitä, joita oppii tuntemaan yhä paremmin. Se on ihan mahtavaa, kun ihmiset avaavat omaa persoonaansa runojen kautta. Olen kuullut ja nähnyt runoklubilla upeaa taidetta, aitoa ihmisyyttä, tarinoita ihmisistä ja elämästä.
Monille omien runojen lausumiseen julkisesti voi olla suuri kynnys. Mitä neuvoja voisit antaa tuon kynnyksen ylittämiseksi?
−Jos omien ja ehkä vaikeidenkin asioiden esiintuominen jännittää, kannattaa muistaa, että lavarunotapahtumassa henkilökohtaisesta tulee runoutta, taidetta ja kirjallisuutta. Esiintyjä voi myös käyttää hyväkseen tekniikkaa, joka on hyväksi havaittua. Jos jännittää katsella yleisöä, voi suunnata katseen yleisön päiden yläpuolelle. Jännitystä voi lievittää vaikka kuvittelemalla yleisön olevan alasti! Sekin auttaa, kun tietää, että yleisö on aina esiintyjän puolella, sillä se haluaa esiintyjän onnistuvan.
Lämpimästi tervetuloa runoiltoihimme kaikki vanhat konkarit ja uudet kävijät, joka kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 18 alkaen!