Jorma Luoman kirjailijanura alkoi 20 vuotta sitten runojen kirjoittamisella. Esikoisrunoteoksen Pumpulipilvi jälkeen kirjailijalta on ilmestynyt proosaa ja myös matkakertomus pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostelaan. Luoman teoksissa on aina jokin yhtenäinen teema.
Kirjailijat ovat myös lukijoita. Jorma Luoma liittyi aikoinaan kirjakerhoon, mutta huomasi pian tarjonnan riittämättömyyden ja siirtyi kirjakaupan asiakkaaksi. Omaan kirjahyllyyn kertyi aluksi romaaneja, mutta kun määrä alkoi kasvaa liian suureksi, oli osasta luovuttava ja laitettava ne Kontti -kierrätykseen uusia lukijoita etsimään.
– Kustannustoimittaja sanoi minulle: lue kaikkea mitä saat käsiisi, huonoakin, sillä sekin kehittää kirjoittajaa. Luin kaunokirjallisuuden lisäksi valtavasti tietokirjoja erilaista aiheista, erityisesti luonnontietieteistä. Filosofia oli mielenkiintoista, mutta toisaalta jossakin kohdin se muuttuu sellaiseksi, ettei siitä saa enää otetta. Kyllästyin kirjoituksiin, joissa pyöriteltiin asioita ilman, että sanottiin mitään erityisen uutta ja tärkeää. Timo Airaksisen teoksista pidän. Hänellä on hieno tyyli kirjoittaa ja selittää asioita – sivistysanoja voi käyttää myös niin, että asia on ymmärrettävää.
Luoman kouluvuosina nuoria ei osattu kannustaa luovuuteen siten kuin nykyisin. Pohjanmaan murteella kirjoitetusta, pitkästä aineesta tuli kielen vuoksi virhepisteitä. Kirjoittamisinto hävisi ankaran arvostelun takia. Leipätyö löytyi postista. Työvuosien aikana kirjoittaminen jäi unohduksiin, kunnes Luoman perhettä kohtasi asia, joka muutti kaiken. Tytär, Anniina, sairastui vakavasti vuonna 1996.
– Aloin kirjoittaa runoja yöllä, kun tyttäreni oli vielä elossa. Purin runoihin tuntojani, itkin ja kirjoitin. Näistä runoista syntyi esikoisteos Pumpulipilvi, jossa teemana on lapsen sairastuminen, kuolema ja suru. Siitä lähtien olen kirjoittanut. Aloin samaan aikaan myös lukemaan runoja. Kotiin alkoi kertyä runokirjoja, joita tällä hetkellä on noin 300. Pidän hyllyssäni vain sellaisia teoksia, jotka kestävät lukemista useamman kerran. Jos runokirja ei vielä toisellakaan lukukerralla puhuttele, ei sen säilyttämisestä ole hyötyä. Kirja voi olla hyvä, mutta se ei vain puhuttele juuri minua. Ihastuin Saarikosken, Leinon ja Sirkka Turkan runoihin. Turkan Tule takaisin Sheba meni suoraan sydämeeni. Koin runot Anniinan kautta.
Kahdenkymmenen vuoden aikana Jorma Luoma on ollut ahkera kirjoittaja. Häneltä on ilmestynyt runokokoelmia ja proosaa. Viimeisimmät teokset, yhdistelmä matkakuvausta ja proosaa, Mielen ja ruumiin camino: pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan sekä runoteos Caminolla: pyhiinvaellus, runoja liittyvät Luoman yhdessä vaimonsa kanssa tekemiin pyhiinvaellusmatkoihin.
– Runoteoksessa ja matkakirjassa pyöritään samojen asioiden äärellä. Mielen ja ruumiin camino oli aluksi päiväkirja. Se oli täynnä yhtä yksityiskohtaista asioiden kuvausta kuin Antti Hyryn Uuni. Aloin karsia tekstiä ja yritin välttää toistoa ja korvata poistettuja osia elämänfilosofisilla pohdinnoilla.
Luoma tarjosi Mielen ja ruumiin caminoa Otavalle, jossa osoitettiin kiinnostusta ja harkittiin pitkään teoksen kustantamista.
– Sain kiittävän palautteen, jossa sanottiin, että ”olemme mielenkiinnolla lukeneet teoksenne”. Vastaus oli silti ei. Olemme menossa yhä kiihtyvällä vauhdilla amerikkalaisen uusliberalismin maailmaan, jossa kaikki mitataan rahassa, kirjailija toteaa.
Proosan ja runojen kirjoittaminen vaatii erilaista otetta. Luoma pitää siitä, että runojen kautta asioita voi ilmaista tiivistetysti.
– Hyvä runo on sellainen, että sen voi käsittää monella tavalla. Kielikuvien ja metaforien täytyy kuitenkin avautua lukijalle. Niiden pitää olla ymmärrettäviä. Luen runojani ääneen ja kuulostelen niitä. Pyrin siihen, että runo on sujuva ja teksti ei töki. Pilkkusäännöistä en sen sijaan ole piitannut. Pilkut olisivat voineet murhata tekstini, kirjailija pohtii.
Luonto ja ilmastonmuutos ovat lähellä kirjailijan sydäntä. Luoman runoteoksista erityisesti Gaia on puheenvuoro luonnon puolesta, jota ihminen on käsitellyt kovin käsin. Vaellukset luonnossa, esimerkiksi Kessin kansallispuistossa ovat tarjonneet Luomalle luontoelämyksiä, mutta samalla myös surullisia näkymiä kuten avohakkuita. Omat luontohavainnot ja luontokirjallisuudesta hankittu tieto yhdistyvät Luoman runoissa.
– Pasi Toiviaisen kirja Nyt: muistiinpanoja maailmanlopusta on kylmää faktaa. Ilmastonmuutosta ei voi kiistää. Emme tiedä miten ilmaston kanssa käy – voihan olla, että tulee tulivuorenpurkaus, jonka seurauksena tuhkapilvi viilentää säätä, mutta se, että ihminen muuttaa ilmastoa on tosiasia, jolle täytyy tehdä jotakin. Olen myös huolissani siitä, miten metsiä hakataan. Välimeren alueelta metsät on hävitetty jo ajat sitten. Vie satoja vuosia ennen kuin ne kasvavat uudestaan. Kun Notre Damen katon korjausta suunniteltiin, huomattiin, ettei sitä voida korjata samanlaiseksi kuin se oli, sillä niin suuria puita ei enää ole.
– Rachel Carsonin Äänetön kevät on ympäristökirjallisuudessa klassikko. Siitä sai alkunsa DDT:n kieltäminen. Tuntuu uskomattomalta, mutta DDT:tä myytiin Suomessa kotitalouksiin harmittomana aineena pienessä, pyöreässä pahvirasiassa, josta sitä tupsutettiin jopa lasten hiuksiin täiden torjumiseksi.
Harjansitojassa tärkeä teema on näkövammaisuus.
– Isäni sokeutui kun oli 5-vuotias. Halusin teoksessani kuvata sitä, miten näkövammainen kokee olemisensa. Kun luin tekstejäni näkövammaisille, sain kuulla, että kuvaukseni osuu aivan asian ytimeen. Minulle sanottiin, että juuri näin meitä kohdellaan.
Silmäleikkauksen jälkeen
Viisivuotiaan lapsen katse
vailla vastausta,
isäni tuli silmäleikkauksesta.
En muista oliko kesä vai talvi.
Lapsen vaistolla tajusin
pysyvän yön alkaneen.
Ilmapiiri tuvassa oli vakava,
isäni jäisi sokeaksi.
Keinutuolin hiljaa keinuessa
kiipesin hänen syliinsä.
Tunsin olevani turvassa
isäni lämpöisessä sylissä
perhettäni järkyttävän draaman
keskellä.
Myöhemmin isästäni tuli harjansitoja.
Harjansitoja (2007, s. 3)
Runossa lapsen näkökulma ja se kuinka lapset ymmärtävät enemmän kuin aikuiset aavistavatkaan, tulee hienolla tavalla esille. Isän ja pojan välillä on lämpöä, joka auttaa vaikeana hetkenä. Sokeutuneen isän ja pojan suhdetta käsitteli myös Luoman kertomus Opaskoira, jolla hän sijoittui kolmanneksi valtakunnallisessa Isä-kirjoituskilpailussa. Kränämännyntie vie lukijan Luoman varhaislapsuuden maisemiin sodanjälkeiselle Etelä-Pohjanmaalle. Rauhaton mies kertoo sairastumisesta eturauhassyöpään. Kokemukset sairastumisesta voivat olla samankaltaisia sukupuolesta riippumatta. Runon keinoin pystyy ilmaisemaan tuntemuksia, joita muuten voisi olla vaikea sanallistaa.
– Rauhaton mies -kokoelman alkuosan runot on kirjoitettu ennen kuin tiesin miten minulle käy. Kun olen lukenut runoja yleisölle, olen saanut palautetta erityisesti naisilta siitä, että runot ovat puhutelleet heitä ja he ovat kokeneet sairastumisen samoin.
Luoma esiintyy ja lukee runojaan mielellään yleisölle eri tilaisuuksissa. Yleisön välitön palaute ja vuorovaikutus on antoisaa.
– Hyvinkäällä luin runojani pyytämällä yleisöä sanomaan sivunumeron. Se toimi todella hyvin siinä tilanteessa. Pystyin hyvin eläytymään ja herkistymään.
Onko sinulla tällä hetkellä kirja työn alla?
– Seuraava kirjani on taittoa vaille valmiina ja luettavana yhdellä kustantajalla. Se käsittelee vanhustenhoitoa vanhuksen omasta näkökulmasta.
Jälleen kerran Jorma Luoman teoksessa ollaan tärkeän ja ajankohtaisen asian äärellä.
Jorma Luoman teokset
Pumpulipilvi (Omakustanne 2003)
Harjansitoja (Omakustanne 2007)
Olen astunut laudalle (Kirja kerrallaan 2008)
Gaia (Omakustanne 2012)
Viimeinen hyppy (Kanttarelli Publishing 2014)
Yhtä puliveivaamista : murrerunoja Pohjanmaalta (Books on Demand 2016)
Rauhaton mies : eturauhassyöpärunoja (Books on Demand 2017)
Kränämännyntie : pikkujuttuja 40-60-luvuilta Etelä-Pohjanmaalta (Books on Demand 2017)
Keiju kanssamme : aikuisten saturunoja : tajunnanvirtaa (Books on Demand 2017)
Mielen ja ruumiin camino : pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan (Books on Demand 2018)
Caminolla : pyhiinvaellus, runoja (Books on Demand 2018)