Yksin
Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin vaan olla se voi,
joll’ on vaan yksi aatos
ja yksi sävel, mi soi.Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin on ihminen,
joll’ oli vaan yksi onni
ja yksi unelma sen.Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin vaan olla se voi,
joll’ on vaan yksi murhe
ja yksi muisto, mi soi.Eino Leino
Hei kaikenikäiset runonrustaajat!
Tiksin runoklubi julkistaa kirjoituskilpailun aiheena yksinäisyys. Siitä onkin näinä aikoina monella ollut enemmän ja erilaista kokemusta kuin ennen.
Tyyli on vapaa, samoin pituus, voi olla vaikka biisi, kunhan on runo, ei sentään novelli. Parhaat saavat kirjapalkinnon.
Voit lähettää runosi alla olevalla lomakkeella tai tuoda runosi Tikkurilan kirjastossa olevaan kilpailulaatikkoon 31.3. mennessä. Kirjoita runosi viestikenttään ja varmistaaksesi, että säejako näkyy oikein, erottele säkeet toisistaan vinoviivalla ( / ).
Tarvitsemme sähköpostiosoitteesi yhteydenottoa varten, mutta tietosi jäävät vain toimituksen tietoon.
Itse tilaisuus ja palkintojen jako on torstaina 6.5. klo 18-19.30 Tikkurilan kirjaston musiikkiosastolla. Aluksi runoilija Lauri Vanhala pitää esitelmän kirjailijaksi kasvamisesta. Open mickin aikana voi tulla lausumaan omia runojaan tai antaa ne lausuttavaksi.
1.4.2021
Runokilpailun vastausaika on päättynyt. Kiitos kaikille runoja lähettäneille koskettavista ja hienoista runoistanne. Palaamme asiaan Tiksin runoklubilla toukokuun 6. päivä, jolloin voittajat julkaistaan ja palkitaan. Jos koronarajoitukset ovat voimassa vielä toukokuussa, tapahtuma järjestetään kokonaan etätapahtumana. Ilmoitus ja linkki tapahtumaan julkaistaan myöhemmin.
Huhtikuussa Tiksin runoklubilla ei ole tapahtumia, sillä valitettavasti jouduimme perumaan toiverunoillan koronarajoitusten takia.
Hyvää pääsiäistä kaikille!