Tervetuloa Tiksin Runoklubin kevään ensimmäiseen tapahtumaan Tikkurilan kirjaston musiikkiosastolle 7.2. 2019 klo 18.00. Vierainamme ovat silloin runoilijat Tommi Parkko ja Kalle Niinikangas.
Tommi Parkko on runouden monitoimimies. Lukukeskuksen sivuilla Parkko kertoo itsestään seuraavasti:
” Olen runoilija, luovan kirjoittamisen opettaja ja tietokirjailija. Olen erikoistunut kertomaan runoudesta, sen kirjoittamisesta ja runouden ympärillä tapahtuvasta toiminnasta. Koen olevani runoaktiivi jolloin kaikki runoutta lähellä on omaa aluettani.”
Viime vuonna Tommi Parkko perusti erityisesti käännösrunouden julkaisemiseen erikoistuneen Parkko -kustannusliikkeen. Häneltä on myös ilmestymässä uusi runokokoelma Hamilton-manaatin vaikea elämä, joka ennakkotietojen mukaan on saanut innoitusta paitsi Parkon omasta elämästä, myös muun muassa luontodokumenttielokuvista. Tommi Parkko on myös työskennellyt kirjastonhoitajana Tikkurilan kirjastossa.
Kalle Niinikangas on vantaalainen runoilija, joka on runojen lisäksi kirjoittanut matkakertomuksia, matkakirjoja sekä kääntänyt runoja ja proosaa työkielinään suomi ja englanti.
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan runouden uusimpia kuulumisia!