Katsaus kevätkauden tapahtumiin
Ennen kuin koronaviruksesta johtuvat rajoitukset tulivat voimaan, Tiksin runoklubi ehti toteuttaa kolme hienoa tapahtumaa.
Tammikuun 2. päivänä vierailimme Suopursun palvelutalossa lausumassa runoja. Mukana olivat (kuvassa vasemmalta alkaen) Lauri Vanhala, Carita Paakkari, Annika Lemola ja Hilkka Kontiala sekä parhaillaan lausumisvuorossa Jorma Luoma. Yleisöä oli paikalla ainakin viisitoista henkilöä. Tilaisuus oli hyvin lämminhenkinen ja mieleenpainuva.
Helmikuussa vieraanamme oli Muhaned Durubi, jota Lauri Vanhala haastatteli. Tapahtumasta voit lukea lisää sivustollamme olevasta artikkelista.
Maaliskuussa runoklubille saapuivat Suomen ainoan runouslehden, Tuli & Savun toimituksesta päätoimittaja Juha-Pekka Kilpiö, kriitikko Saara Laakso, taittajat Pihla Lemmetyinen ja Pinja Mäentaka sekä lehden kesämyyjä Reeka Lelkes. Kalle Niinikankaan luotsaaman illan aikana saimme kuulla mielenkiintoisen otoksen lehden historiaa sekä asiaa runouslehden toimittamisesta. Oli myös kiinnostavaa kuulla lehden taittajien kuvailevan kuinka lehden tyylikäs ulkoasu syntyy.
Huhtikuun toiverunoilta jouduttiin valitettavasti perumaan. Kiitos kaikille oivallisista runotoiveistanne. Runojen lausujat ehtivät jo työstää tekstejä esitykseksi ja jäimme miettimään, voisiko toiverunoillan toteuttaa myöhemmin.
Kiitämme lämpimästi kaikkia kevään ohjelmien toteuttamiseen osallistuneita esiintyjiä, vapaaehtoisia ja tietysti myös ihanaa yleisöämme. On ollut hienoa tehdä yhteistyötä kanssanne.
Alustavasti syksyn 2020 ohjelmasta
Voimme vain toivoa, että koronavirus väistyy syksyyn mennessä ja pääsemme taas kokoontumaan runouden äärelle. Syksyn ohjelmaan voi vielä tulla muutoksia, mutta näin olemme sen suunnitelleet.
Tiksin runoklubi aloittaa syyskauden 3.9. klo 18.00. Silloin vieraaksemme saapuu Stina Saari, joka voitti esikoisteoksellaan Änimling Ylen Tanssiva karhu –runouspalkinnon. Saarta haastattelee Reeka Lelkes. Ilta jatkuu Open mic osuudella, jonka juontaa Manu Kuutti.
Lokakuussa 1.10. järjestämme lastenrunotapahtuman yhdessä Tikkurilan kirjaston lasten- ja nuortenosaston kanssa. Tapahtuman sisällön tarkempi suunnittelu on vielä kesken, mutta tapahtumaan liittyvä, lapsille tarkoitettu runokilpailu on jo julkistettu. Runokilpailussa on kaksi sarjaa: alakoululaiset (7-12 -vuotiaat) ja yläkoululaiset (13-16 -vuotiaat).
Marraskuussa 5.11. klo 18.00 on vuorossa jo kolmas Tiksin runoklubin Runoraati. Raadin arvioitavana on jälleen uutta, vuoden 2020 aikana ilmestynyttä runoutta. Yleisöllä on mahdollisuus äänestää oma suosikkinsa.
Joulukuussa 3.12. klo 18.00 kuulemme Markku Innon runoutta bluesin säestyksellä, Blues Ones -yhtyeen esittämänä.
Kiitos koronarunoistanne, joita voitte edelleen lähettää lisää
On ollut upeaa nähdä runojenne ilmestyvän vastauksena huhtikuussa esitettyyn koronarunohaasteeseen. Runoista syntyy hieno monipolvinen, moniääninen ja monikielinen runokavalkadi. Runot tallentavat hyvin erilaisia ja toisaalta myös yhteisiä tuntojamme tänä epätavallisena aikana.
Runoissa näkyy ihmiselämän tärkeitä perusasioita, mutta aiheissa ei ole unohdettu eläimiäkään. Runoja lukiessa liikuttuu ja vaikuttuu. On haikeutta, on surua, mutta myös valoa ja toivoa. Siellä täällä pilkahtelee huumori.
Otamme edelleenkin kiitollisena vastaan lisää runojanne – blogin ylläpitäjät ovat valmiina julkaisemaan niitä koko ajan.
Voitte myös lähettää podcastejanne julkaistavaksi vastauksena Runoja kuunneltavaksi artikkeliin.
Runoutta verkossa
Kun koronarajoitukset ovat vielä voimassa, voi tulevia runotapahtumia odotellessa tutustua netissä vapaasti saatavilla olevaan runouteen.
Helsinki Poetry Connectionin Youtube –kanavalla voi kuunnella ja katsella lavarunoilijoita esiintymässä yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa. Poetry cam -sarjassa runoilijat esiintyvät kaupungin kaduilla tai luonnon helmassa.
Nocturno on tarjonnut kokeellista ja monitaiteellista runoutta verkossa https://nokturno.fi/ jo vuodesta 2005 alkaen. Sivuston perustajina mainitaan Nihil interit, Nuori Voima ja Savukeidas –kustantamo. Tällä hetkellä sivuston päätoimittajana työskentelee Virpi Vairinen.
Sivuston sisältöä kuvaillaan seuraavasti:
Sivustolta löytyy runsaasti erilaisia digitaalisia keinoja hyödyntäviä runoja mutta myös eri taiteenlajien rajapinnoilla liikkuvaa runoutta. Sivustolla on niin runogeneraattoreita, kineettisiä (liikkuvia) runoja, visuaalista runoutta, video- ja äänirunoutta kuin animoitua runouttakin. Myös tekstipohjainen runous on esillä sivuston montaa eri lajia edustavissa runoissa.
Tässä esimerkkinä sivustolta yksi todella upeasti toteutettu ja moniulotteinen teos:
Saila Susiluoto: Antikythera
Kesäruno
Lopuksi haluamme toivottaa kaikille Annika Lemolan valitseman runon myötä oikein kaunista ja runollista kesää.
Heilu keinuni korkealle,
linnut ne laulavat häitä,
minä olen nuori kuin päivänkukka,
en muistele suruja näitä.
Heilu keinuni korkealle,
nythän on kesäinen ilta,
mesimarja maistaa
ja tuomi tuoksuu
ja kuulas on taivahan silta!
Larin- Kyösti (1873 -1948)