Runot ovat siinä järjestyksessä, missä ne ovat kilpailuun saapuneet.
Mykkä Kuuro
Joskus on paljon sanoja
joilla ei mitään sanottavaa
Joskus pelkkää tunnetta
Joskus on vain sanoja yksin
ilman kuulijaa
Joskus ei kuule edes sanoja
Sanoja on kuuro ja mykkä
Rakastettunakin yksin aina vain itsensä
kuulee sanoja
vain ei ymmärrä.
julkinennn
YKSIN
Seinät kaatuvat päälleni
Vain yksinäisyys puhuu
Tuuli koputtaa ikkunaan koivunoksalla
Aivan kuin haluaisi jutella
Mutta sillä ei ole sanoja
Sade piiskaa ruutuun pisaroita
Sekin juttelee yksinäiselle
Vaikka en ymmärrä
Orava istuu kuusenoksalla – yksin
Kaluaa vanhaa männyn käpyä
– Lumi on peittänyt jo muut kävyt
Vain tämä jäi orvanruoaksi
’ ’ Tässä me yksinäiset
Ihmettelemme elämän menoa
Sanattomina
Katselemme sateen ropinaa
Kuuntelemme oksien havinaa
Yksin
Pirkko Nuutinen
Hän on runo, epäonnistunut runo
jota kukaan ei halua kuulla kuin räntäsadetta heinäkuussa
Hän on runo, unohdettu runo
maailmasta johon, ei kuulu onnellisuus
niinkuin instagran kuvissa.
Hän on runo, tapettu runo
joka repii rakastetun ihmiskunnan totuuden esiin
riimi kerrallaan
Häntä ei tulla muistamaan, onnittelemaan tai rakastamaan
Hänen veri on Koskenkorvaa
vahvempaa vihaa, suurta vihaa
vihaa joka antaa virtaa kirjoittamaan
vaikkei kukaan tulisi häntä koskaan kuulemaan.
Hän jää historiaan, elämään ilman kunniaa
mutta runona hän tulee aina olemaan.
Don Pesonen
Yksinäisyys on sitä
kun vuosien saatossa kertyneet surut
ovat sulautuneet yhdeksi oman olemisen kanssa
Siihen painolastiin tottuu
pikkuhiljaa niin kuin lihaksetkin kehittyvät
pitkäkestoisessa rasituksessa
Sitä alkaa kätkeä yhä enemmän sisäänsä
niin että lopulta suonissa virtaa lyijyä
ja sydän on valurautapannun painoinen
Eikä halua enää päästää lähelleen ketään toista
ettei se toinen vaan musertuisi taakan alle
kun itsekään sitä hädin tuskin jaksaa kantaa
tunteidentuulia (Tanja H.)
Osattoman rukous
Etänä kasvavat yksinäisen sarvet
noustaan huomisen harteille eilisen taustalta
luulisi helpoksi voittaa minikokoinen ja näkymätön
rohkeus määrää pelon puutteen
aika parantaa raavaan herkäksi
Pysähtyvän tulisi jäädä paikoilleen
taltuttaa pimeys valoisin ajatuksin
välit turvataan ja tarttuvat suotuisat aatokset
pidentynyt ruutuaika ja lyhentynyt naamatuntuma
ei kirkkainkaan tähdenlento sammuta koko universumia
Katsekontaktissa maailma pienenee
kodin seinät eivät estä ajatusten juoksua
näkymätön näkyväksi ja kulku rajattomaksi
silmistä erottaa hymyn huulien peitosta
eilisen valo muistuttaa uudesta tulemisesta
Jokainen kulkee verkkaisemmin ja vähälläkin ennättää
hymyilevin katse mieltä hyväilee ja kertoo ulospääsyn pahasta
eväskorin täyttää aurinko ja lempeät ajatukset
maailman korista riittää jokaiselle ylettyvälle
ei lasketa surun luoteita tunnelman vuoksi iloa luodessa
Istuntosali kumisee tyhjyyttä
naapurin pöntöstä pikkulintu vaiennettu
kohta puhutaan koko kasvoja kohotellen
pian sanotaan mitä sylki suuhun tuo
taas syödään yhteiset eväät ensimmäisellä kivellä
Sauli Salomaa
huudan ääneti niin että seinä värisee
ja pyyhin kyyneleet vereni tahrimaan taljaan
sillä minuahan ei kukaan kuule yli huutojen naapurin
on aika surullista olla yli 20vee
ja lauantai-iltana vain pehmoleluja paijaan
kun en ole päivääkään elänyt oikein nimin
isä ja äiti katsetta välttelee
pidätän henkeä kun tuntuu kuin muita vain vaivaan
tämä koti on paikka jossa olen aina ollut yksin
Oliver Sievänen
Elämän tiellä yksin ma kuljen
Ei rinnallain oo ketään
Kaikki muut elämästäin pois suljen
Ain vetäydyn mä syrjään
Taas yksin istun ma huoneessain
Vain hiljaisuus seuranain
En läheisyyttä toisten oo tuntenut lain
ilman seuraa elänyt vain
Mist’ johtunee tää yksinäisyys mun?
vaik sitä tahdon kaihtaa
miks siihen aina vain takerrun?
en voi suuntaani vaihtaa
Taas kerran kuljen ma yksinäin
yksinäistä elämää päin
Tahtoisin, ees kerran, olla lähekkäin
kanssa jonkun, sylittäin
Anitra
Soihtuna
Istun yksin pimeässä
en näe itseäni
en löydä valoa
valokatkaisijaa
tulitikkua, jolla sytyttää maailmani tuleen
Istun, makaan
lattialla
kuin elämä olisi vedetty pois jalkojeni alta
yritän tavoittaa jotain
jolla sytyttää itseni tuleen
pimeässä
Mitä on jäljellä ihmisestä
joka on ollut yksin
niin kauan että unohtaa
millaista on olla ihminen
ihmisten joukossa
eikä tarvitse palaa soihtuna
pimeässä
tunteakseen lämmön
joka ei ole omansa
Ella
Yksin
Haluisin vain nyhjätä yksinäni
Harmi, ettei yhteiskunta tue mielihalujani
Itsekseen nyhjäämisellä ei itseään elätä
vuokran maksuakaan sillä ei selätä
Yksinään on hyvä olla
ei sosialisuudella rasitu polla
Minua ei vain aina kiinnosta
kohdata yhtään ihmistä
Jos voisikin aina murjottaa yksinään
voisiko suurempaa onnea ollakaan?
Ronkainen Maria
Pienet rattaat pyörähtävät
Kietoutuneet ympärille
rengastaen synnytämme
lähipiirin ystäviksi
kiven järveen heittäisimme
Ristille hakattu kärsi
merimetso öljyttynä
käy koneisto syyllisyyden
anarkiaa kirjailtuina
lentolehtisiin punaisten
vaahteraan vasemman tähden
Kate ei elämään riitä
kuolemaankaan tyystin yllä
jälkeen jäänyt ei kadehdi
löydä huomisen totuutta
Jos eläimet kuolisivat
ihmisnahka kuoriutuisi
ikävästä kosketuksen
puutteesta silittämisen
palaisi apinalauma
nuolenpää kivi ja kirves
Sauli Salomaa
Mustan henki salpautunut
Kuinka monta marttyyria
kestänyt universumi
on ihminen laajentanut
reviiriään liian kauas
liian kauan vastaan luojan
jokaiselle yksi taivas
Sentään ilmat vaihtelevat
trooppisen pysähdyttävät
hintalappu huijauksesta
luontoaan tuhoavalle
voi yksikin ihmisraukka
kanssa auringon pimetä
Kaleereille kiitoksena
sulautuivat kulttuuriimme
haavoittuneita moneksi
onko orjasi vapaampi
maailmassa, jonka annoit
sitä suoda ei hänelle
Ei kivipeti nukuta
turha köyhän pullistella
syyttömänä joukossasi
kulkee slummeissa juliste
mustin ruuduin kannatettu
kynttilämereen vajonnut
Sauli Salomaa
Yksinäisyyttä on kun
elämän pilkahdus on jääkaapin valo mun
Toiset ei ymmärrä mitä on kulkea kaupoissa
jotta saisi ihmisistä sosiaalista kontaktia
Pieni hei vain joku sanois
tuo pieni tervehdys on monelle, se huomisen lois
Kun omassa uskossaan miettii, miksi juuri minä olen pohjasakan mutaa
ei aikuisena pääse oikein mihinkään piireihin mukaan
no ehkä juuri sillä, tietokoneen virtapiireillä ja on karvasta kalkkia joisi, vähän ahdistusta mukaan
Älä luovuta, ääni minulle sanon
ja mä joka päivä niin itselleni vannon
En, en milloinkaan
haluan löytää rinnalleni jonkun mukaan
Mikko Ek
Yksin
Olen yksin, mutta en yksinäinen,
pidän yksinolosta,
olen onnenkantamoinen
Yksin saa paljon aikaan,
luen, kirjoitan, kerään luovuutta,
nautin omasta ajasta,
saan siitä voimaa
Olen yksin,
en yksinäinen,
olen yksi onnenkantamoinen,
yksinolo on aliarvostettua,
ei kaikkien tarvitse olla aina ekstroverttejä
MJS
Oltaisko vain elämää? Laitettaisko huulipunaa ja glitterii? Oltaisko hyvii ihmisii?
Palattaisko kuiteski tyhjään kotiin, otettais bisse ja katsottais olisko viestii?
Voisko olla jotakin muuta? Voisko antaa anteeks, voisko haudalla käydä?
Lähtiskö siskon kanssa reissuun ja antais sen viedä? Olis sen päivä?
Olisko hiljaa, antais muiden puhuu? Olisko onnellinen, ei menis mukaan suruun?
Voisko kerrankin uskoo että tää ei oo feikkii, että rakkaus kantaa että putin vain leikkii? Voisko muuttuu jos
jotakin puuttuu?
Käviskö haudalla, pyytäis anteeks? Käviskö vielä kerran, saisko vastauksii? Alkaisko uuden kauden uusilla ihmisil? Alkaisko alusta, toivoisko niin?
Hilla
NOJATUOLIMATKA
Ovikello muodon vuoksi soi, kun viikkosiivooja
tullessaan taas lukkoon sovittelee avainta.
Eteisestä tervehtii hän lempeästi hymyillen,
minä nojatuolin syleilystä pääse en.
Hän puhtaan peiton pukee uuteen retropussilakanaan,
hääkuvan poimii kirjahyllyn päältä katseellaan.
”Missä muuten kohtasitte, entä milloin?” kysyy hän.
Vastaan, että Linnanmäellä kuuskytseitsemän.
Kerro, kerro, Naurutalon kuvastin,
kenen kasvot kutistuvat kauneimmin.
Pyöri, Pilvenpyörä, vinhaa ympyrää,
pyöri, vaikka pyörijöitä pyörryttää.
Vuoristossa tuoksuu rata tervainen,
ja jonoa on vaunuun rakkauden.
Kultsalta päin tuulivanhus nousee kyynärsauvoineen,
maailmanpyörän laelta katsoo tulevaisuuteen.
Se näkee liekin roihahtavan kahteen sydämeen,
joista toinen jäähtymättä sykkii edelleen.
Tästä nojatuolimatkastani kiitän kysyjää,
joka neljän seinän sisään taikoo elämää.
Hän lähtee, sinä hyllyyn jäät, kun vaihdan kanavaa.
Vien pieneen taloon preerialle palan Alppilaa.
Kerro, kerro, Naurutalon kuvastin,
kenen kasvot kutistuvat kauneimmin.
Pyöri, Pilvenpyörä, vinhaa ympyrää,
pyöri, vaikka pyörijöitä pyörryttää.
Vuoristossa tuoksuu rata tervainen,
ja jonoa on vaunuun rakkauden.
Jukka Raitio
Kaikki tietävät, mikä syksy on
kesästä seuraava
runossa
Kun ahtaudumme ruuhkaratikoihin ja vaadimme toisiltamme anteeksipyynnöt
liikavarpaista, ihmisyyden liiallisuudesta
Syksyllä en halua rakkautta, kiitos
sillä lehdet alkavat tippua, vaellella kaduilla ja päätyä paikkoihin, joihin kukaan ei eksy
Syksyllä haluan roskapostiini kohteliaisuuksia
sähkövirtasanoja, jotka välähtävät tasapaksussa sateessa
haluan kohteliaan ovenavauksen, vaikka minua ei käännytä katsomaan
en tarvitse silmiä syksyllä, en ympärille kietoutuvia käsiä
syksyllä, kun puut ovat betonia ja taivas metallia, minulle riittää ihmisen ulkokultainen kuori
Mirka Sulander
Olen yksin
Huomaisiko kukaan
Jos katoaisin ajatuksiini
Hautautuisin uniini
Olet yksin
Huomaisinko yksinäisyyttäsi
Kysymättä ohitsesi kulkisin
Uppoutuisitko omiin ongelmiisi
Saman katon alla
Yksinäisyys puhkeaa
Emme puhu
Keskustele ollenkaan
Näemme liikaa
Eikä ongelma
Tule ratkeamaan
Heidhanna
Kyyneleet tyrkkivät tietänsä esiin
ajatellessani kuinka hän
istuu vanhassa kodissa, jossa kellon raksutus,
hiihtokilpailun selostus tai mustavalkoelokuvan teatraaliset repliikit
pitävät seuraa
hän juo päiväkahvit, katsahtaa ulos huhtikuuhun
niin monta samanlaista nähnyt aiemminkin
muistaako ajat
kun piirsin pitkäperjantaina tapettiin
kun koti ei ollut vieras
kun nukkua ei tarvinnut yksin
luulen, liian kipeästi hän muistaa
toisen, josta jäljellä on vain halauksien varjot
huoneiden himmenevässä valossa
hiipii kaiken valtaava hiljaisuus.
Karoliina Henriksson
Et kulje yksin
kun käyt käsityksin
on aika oppia
ota kaverista koppia
Pekka Makkonen
Antaisin sille kaiken
Joka koskettaa kun itken
Kun katoan synkkään mieleen
Joka kuuntelee kun ääneni kaikuu seinämistä
En antaisi pahan langeta
Olisin suojelija ihmisen
Mut tyhjyydessä yksin havisen
Valmiina tuulen viemään
En tunne kosketusta en hengitystä kuule
Yksin silmäni tänään suljen
Unelmoin huomisesta kanssa samanmoisen
Olisi ihminen ihmiselle
Julia
Tahtoisin
jonkun seurakseni
Jonkun jolle puhuisin
Jota silittäisin
Jota halaisin
Joka minua rakastaisi
eikä loukkaisi
Ehkä lemmikin
pehmoturkkisen
Kai sekin
minuun väsyisi
Väsyiväthän ihmisetkin
Siksi olen yksin
Tyhjä syli
Ylläni nuhjuinen T-paita, en tahdo pukea
Kotonani yksin haahuilen en ees jaksa lukea
Sisälläni tyhjyys on vallannut kehoni
Itsetuntoni nolla, se onko mun tuhoni?
Näin päivät kuluu, aika vain matelee
Ääneni vaimea yksin tyhjyyteen huutelee
Ikävä painaa mieleni, en tosin tiedä minne
Synkkyyteen vajonnut, olenko matkalla sinne
Yksin kuljen, yksin tunteeni peitän
Yksin eksyn, viimeisen toiveeni heitän
Saapuisit
ja minua halaisit
PetriS
Näen mustaa ja valkoista
vaikka aurinko loistaa värein ikkunoista
Risti tatuoitu puukolla ranteeseen
haavat arviksi muuttuneet
naamion taakse kätken kasvoni
Kaikki, mihin kosketan
kuihtuu ympärillä tuhkaksi
Tätäkö on kosketus Midaksen?
Kirjoitan santaan viestiä viimeistä
minkä sade pyyhkii mennessään
Korppi istuu kalliolla
tuoden kirjettä Häneltä
Suljen silmät
hengitän syvään
otan askeleen
Tuntemattomaan syvyyteen
Joona Laaksonen
Elämä on lahja. Ainutkertainen valon ja hämärän leikki. Läsnäolon hiljainen tuokio. Vain oma varjo vierellä ja päivän muisto. Kiitos elämälle! Annoit jälleen hetken elää ja kokea tämän ohi kiitävän tuokion ja katsoa muinaisten muistojen silmään. Elämän silkkilanka pingotettu maailman yli, merin yli vain puolen minuutin päähän ja olen jo kaukana ja katson silmiisi yli Atlantin kuohujen, yli vuorien. Olet siinä. Olet läsnä ja hymysi lävistää sydämeni sanasi tanssii ruudulla rumbaa. Niin kaukana ja silti lähellä. Tämän kaikkeuden keskellä. Tämän kaikkien maailman ihmisten keskellä , juuri tässä voin kokea yksinäisyyden täydesti. Vain tässä juuri nyt kun olen kaiken keskellä. Näen vain sielujen loputtoman tanssin hämärän rajamailla. Tuhansin suudelmin kosketan jalkasi jälkiä tullakseni vain lähemmäs, yhä lähemmäs. Näen kaikki olet antanut, pyyteettömästi rakkaudella.
Marjatta
Katselen noita vaaleita käsiä, ja kasvoja, jotka ovat rennot. Niin rennot, että jos olisi vain ihan normaali sunnuntai, en tohtisi herättää.
Katselen tuota vaaleaa tukkaa, ja luomia, jotka ovat kiinni. Niin kiinni, että jos olisi vain ihan normaali sunnuntai, en tahtoisi häiritä.
Katselen tuota vaaleaa valoa, joka heijastuu kappelin seinään. Se tanssii. Voi jos olisi vain syntymäpäiväsi sunnuntai, en viitsisi valittaa.
Nuura
Avaruuden rannalla
Öisellä rannalla, istun kivenjärkäleellä, paikallani kuin patsas, turistien temppelissä.
Olen kyyryssä kivellä, polvien ylle venyneenä, yöpaita harmaa ja rosoreunainen.
Pääni yllä pikimusta, peilikirkas taivaankansi, kiiltää näine upeineen, avaruuden kappaleineen.
Alas veteen kun mä katson, tähdet siellä nään. Mietin nytpä olis tilaisuus, avaruuteen sukeltaa.
Pääsisin polskimaan, tähdenlennon mukaan. Ja täältähän mua löytäisi, tuskin enää kukaan.
Voisin sukeltaa ja poimia, kuunsirpin meren pohjasta. Ja satelliitin siivellä, hetkenkin levähtää.
Oi avaruus ja meri! Viekää minut pois. Näin pieni tyttö tosi helppo piilottaakin ois.
Ja jos nyt joku huolestuisi, ainahan sitä voisi, Saturnuksen renkaalta alas vilkuttaa.
Hei, hei mä olen täällä! Menen taakse taivaanrannan! Tähtisumu peittona, voin vihdoin nukahtaa.
Nuura
YKSINÄISTEN SYDÄNTEN TALO
Talo yksinäisten sydänten
täyteen buukattu on tiedän sen,
koska itse täällä asustelen.
Pitkä käytävä, sen varrella
rivi yhden hengen huoneita.
Niiden ovet ovat lukossa.
Yksi sänky, eikä ikkunaa,
josta näkis ulkomaailmaa.
Vankiselliä tää muistuttaa.
Talo yksinäisten sydänten
täyteen buukattu on, tiedän sen,
koska itse täällä asustelen.
poiskin täältä voisin lähteä
Mutta mulla ei oo sydäntä
lisää sydäntäni särkeä.
Sydän kyllästynyt luottamaan.
Sydän kyllästynyt uskomaan.
Siihen valheelliseen maailmaan,
jossa muka hyvän varjolla,
meistä tehdään ihmiskoneita.
Rakkaudettomia zombeja.
talo yksinäisten sydänten.
Täyteen buukattu on, tiedän sen
koska itse täällä asustelen.
Vuokko Korhonen
Yksiöelämää
Oven takana tyhjyys
Hiljaisuus halkeaa
Seinän takana kolina
kovempi kuin
oman elämän äänet
Lasin takana tuntematon
varovasti
Ikkunan auetessa
lasten äänet kaikuvat kaukaa
niin kaukaa
Oven takana
puoliksi syöty mutakakku
yksinäinen tölkki jotain
Ylätasolla vain kuvitelmia
jostain mitä olisi voinut olla
Television takana harmaa hattara
näytön välähdys sokaisee
Toiset tuudittavat peiton
alle kerään vetäytyneen
osaksi jotain
Oven takana maailman pienin
Pesukone hurisee ympäri
ikuisesti samaa toistaen
Uppoaa pyörteisiin syvemmälle
Kierrokset huimaavat pinnan alla
Selän takana kuvitelmia
Kädet vyötäröä pitkin
valuvat vesipisarat
Koskettavat
melkein aidosti
Peiton takana varoo
mahdollista kohtaamista
Elämän tuskaa, jos ei sittenkään
Iho satiinilakanaa vasten
pitkään ollut silittämätön
Minerva Foderland
Yksinäisyys hiipii hiljaa
Huoneen täyttää puhumattomuus
Se on vaeltanut luokseni salaa
Ääneti arjen kiireiden keskellä
Huomaan sen kun pysähdyn
Yksinäisyys saapuu tyynesti
Kuin meri ennen myrskyä
Vaiteliaana ja paikoillaan
Otan sen vastaan liikkumatta
Yksinäisyys on rauhallinen
Levollinen
Vapauttava
Se antaa minun rentoutua
Ilman muiden katseita
Yksinäisyys pitää ääntä
Se on läpitunkevaa
Häpeämätöntä
Ja maailmaa mullistavaa
Anita
Kaipuu
Vieressäni tyhjä tila
siinä
missä sinun tulisi olla
Yön hiljaisina hetkinä
sen voi lähes tuntea
kuinka kaukana toinen on
Jere Malkavaara
Eilisen elämä, huomisen haaveet
Pakkastuulen tunnen kasvoilla
se sattuu sattuu
musta yö hautaa alleen
Laulan yksinäisyyttä pakoon
itken itseni uneen
enkä katso todellisuutta silmiin
Sillä ainoa on tämä hetki
enkä sitä tahdo
haluan eilisen, huomisen ja haaveet
mitä tahansa muuta
Metsä
Mulla on paljon päällä
paksuja vaatteita
eikä se johdu kylmästä
vaan mä kannan mukanani
niin pirun monta kerrosta
vihaa
surua
tuskaa
häpeää
raivoa
pettymyksiä
ja toivottomuutta
sekä vanhoja kaunoja
eikä kukaan auta mua
riisumaan niitä
vaikka mä läkähdyn
tulispa kesä
enkä olisi enää yksin
tän kaiken kanssa
ja olisipa joku
joka sanoisi mulle:
”Tuu, irrotellaan vähän
heitetään noi ryysyt helvettiin
ja hypätään nakuna järveen!”
ja se vesi olisi lämmintä
eikä aurinko laskisi koskaan.
Emppu
Vahingossa pesin hampaani harjallasi
kun olit poissa
runot kasvoivat peilin edessä
säikähdin
kaikkea ilman sinua
helppoja kyyneleitä
taltuttamattomia ajatuksia
haalean väsymyksen ja järisyttävän pelon kehällä
muistoja
Hakaniemen sillalta, syksyistä
jokaisena niistä kasvosi uurteet erilaisia
mäestä, joka piti juosta alas ja laulaa
juoksimmeko koskaan?
Tahallaan kannoin peittosi ulos
ja takaisin viereeni
osaamatta päättää
kuunnellako tarinoita, joita hiljaisuus
kertoo yksinäisten iltasaduksi.
Karoliina Henriksson
Jäljiltäsi jäänyt väliovi auki
siitä tiedän
olet lähtenyt
likaisten astianpesukoneastioiden
ja vessan pesualtaalle juurtuneen shampoopölyn luota
kuvittelen sinun palaavan ennen aamun valoa
niin ohut on ulko-ovi
niin auki on ontto koti
huutojen unista kuulua ulkopuolelle
jälkeesi askeleeni ontuvat
banaaniletut tuoksuvat
odottavat sinua.
Karoliina Henriksson
YHDESSÄ
Rakasta ensin itseäsi,
sano olevasi sen arvoinen,
että kanssasi halutaan olla.
Jos et jaksa tai pysty,
niin etsi kaltaisesi tai onneton tai enkeli.
Tai sitten et, jos yksinolo on sinua.
Elä elämäsi omalla tavallasi,
koita oppia itsesi,
niin matkasi varrelle,
osuu joskus muitakin,
joiden kanssa olla onnellinen.
Älä jätä vastinpariasi yksin,
jos vähänkin ihmisistä innostut.
Yhdessä olette enemmän,
löydätte iloa ja ystäviä,
ja jaksatte myös auttaa
kaikkea elävää.
Mietiskelijä
YKSINÄISYYS
Yksinäisyys on kuin monen kilon painot nilkoissa, käsissä, kaulalla. Yksinäisyys on raskasta, hidasta ja uuvuttavaa. Yksinäisyys hidastaa, hidastaa liikkeen ja hidastaa mielen. Yksinäisyys on kuin lyijyä tai tinaa, joka sulaneena valuu jäseniin, kasvoihin ja aivoihin. Ja jähmettyessään se muuttuu liikkumattomaksi ja raskaaksi.
Yksinäisyys tekee kärttyiseksi ja se suututtaa. Yksinäisyys ärsyttää, tekee ärsyttäväksi ja vihaiseksi. Yksinäisyys kietoutuu ympärille kuin kalisevat, kylmät kahleet ja sitä vain ärisee, murisee ja haukkuu niiden sisältä kaikkia ja kaikkea kunnes vaan pelkää kaikkia ja kaikkea ja käpertyy epämääräiseksi kasaksi.
Yksinäisyys tekee surulliseksi ja se itkettää. Yksinäisyys puristaa rinnasta, se ahdistaa ja musertaa. Se musertaa ihmisen aivan pieneksi, hienon hienoksi muruksi tai hiekan jyviksi. Jyviksi, jotka lentelevät ympäri huonetta, jotka jäävät vaatteisiin ja hiuksiin. Jyviksi, jotka lentävät silmiin, suuhun ja sieraimiin. Jyviksi, jotka kuivattavat limakalvot, tukkii ja salpaa hengityksen.
Yksinäisyys katkeroittaa ja muuttaa ihmisen. Yksinäisyys on ontto ja kumea, joka leijailee pimeässä, kaikkialla ympärillä. Sitä ei saa kiinni, siitä ei saa otetta. Yksinäisyys puristaa, kuristaa ja kiduttaa. Lopulta yksinäisyys tappaa. Tappaa mielen ja mielikuvituksen.
Taina Partanen
Naapurissa nauravat
ystävyyden sävelet
Soitan
”Sori, nyt ei pysty”
”Töissä”
”Läksyjä”
Kaupassa vilinä, jossa kukaan ei
törmää
katseet eivät kohtaa
kuin oman kiintopisteen
Eteisessä kenkä ilman paria
Jääkaapinovessa syntymäpäiväkortti ilman postimerkkiä
paljon onnea Terttu
toivoo Terttu
Kakkua ei viitsinyt
aina enemmän kuin yhdelle
Viestien alla
”Ei nähnyt”
Soitan
”Kuka siellä?”
Pian
”Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”
Menikö joulu jo
kukaan ei muistuttanut
Kelakaan ei muista päätöskirjeellä
Pihapolku kasvanut umpeen
vain yhdet jalanjäljet lumessa
Naapurissa riitely vaihtunut taas nauruun
Tallennan Odd Fellow -veljeskunnan yhteystiedot kirjanmerkkeihin muistokirjoitustoiveen viereen
Seinät päivä päivältä lähemmäs
katto madaltuu
Sytytän askin viimeisen savukkeen
ehkä sekin kaipaa kaveria
Tajuaisinko enää vastata
jos puhelin vielä pirisisi
Emma Sofianna Söderholm
Yksinäisyys
Meno-paluu minuuteen, kiitos
löytöretki
Yksin
Maailmankaikkeudessa
Tähtipölynä
Haukan katsein seuraan
ihmisiä
Maskin takaa
Haloo
Onko täällä ketään?
Meno-paluu minuuteen, kiitos
Sinne ei vaadita digitaalista rokotustodista
En altistu viruksille
En levitä viruksia
Turvavälit toteutuu
Yksin
Toteutan selviytymisstrategiaa
HBS58
Yksinäisyys
Yksinäisyys ei ole sitä, että murjottaa lähibaarin tiskillä tapanina,
koska on jouluaattona mennyt pieksämään vaimonsa
ja karkottanut tämän kotoa.
Yksinäisyys ei ole sitä, että istuu ilman seuraa kahvipöydässä,
koska on työkaverinsa perhe-elämää mennyt ilkeästi kommentoimaan
ja yrittänyt tämän puolison varastaa.
Yksinäisyys ei ole sitä, että kitkee itsekseen rikkaruohoja kotipihalta,
koska lapsensa 16-vuotiaana perheen kodista karkotti haukuilla:
todeten, että lapsen myötä meni timmi kroppa ja vapaus elämästä nauttia.
Yksinäisyys on sitä, ettei kukaan sellaista ihmistä puolusta,
joka on joutunut kaikenasteisen
– emotionaalisen, henkisen, fyysisen ja rahallisen –
väkivallan kohteeksi ja joutuu omin voimin uuden elämän rakentaa. Yksinäisyys on sitä, ettei väkivallan uhrille julkisesti empatiaa satele,
mutta yksinäisyyttä kovaäänisesti itkevä kiusaaja saa huolenpitoa,
jonka lomassa auttajat ehtivät oikeaa uhria tämän kylmyydestä soimata.
Paula Puolakka
TYTTÖ HILJAISUUDEN RANNALLA
Tyttö istui järven rannalla, hiljaa penkillä, jalat sannalla. Tyttö, joka ennen tanssi, aina tanssi, penkin viertä, mattolaiturille ja takaisin. Hiljaa penkillä istuu, hiljainen tyttö ja katsoo järvelle: Ei tanssi nyt, ei tanssi enää, on vain hiljaa, kuunnellen, tanssiiko joku muu, pitkin rantahiekkaa, rahisten, tahdissa menneiden sävelten, tanssiiko tahdissa sydämenlyöntien. Hiljaa tanssii, hiljaisuuden katkaisten, tytön luo, keskelle hiljaisuuden
Tanja Nurmi
Kohti
Missä sinä olet? minä kysyn, minä huudan. Huudan vastatuulessa, kovassa paahteessa, naapurin vauvan ääntelyissä, joista ei tiedä,
itkeekö
nauraako
tukehtuuko.
Kysyn kulmissa, kopperoissa, kartastoissa. Kysyn polulla, pakkasissa, peruutuspeileissä. Huikkaan arastellen arkiaamuissa, aurajuustokanassa, aallon pohjassa. Hapuilen illansuissa, ihmiskohtaloissa, itikkamyrskyissä. Enkä minä löydä, en minä kuule, en saa vastausta. Olisin valmis, ottaisin vastaan, kulkisin mitä kuljettavakseni – jos vain luoksesi. Minä kuiskaan ja odotan vastakuiskausta. Eräänlaista vuorosanaa, jonka voisin sitten ääntää maailmaan. Kertoa löytäneemme toisemme. Näyttää, että vilu lakkasi. Kun me. Meistä. Meille. Me.
Johanna Hartikainen
JOTAIN VIKAA?
Minussa on jotain vikaa,
kun nautin olla vapaa,
ihan yksin vaivoineni.
Olen suuri huoli lapsilleni.
Tuttavatkin kyselevät:
Miten sujuvat eläkepäivät?
Kiireitäkö kaipaisin,
työelämään takaisin?
Varmaan yksinäistä ahdistaa,
jos ei koronan takia saa harrastaa!
Kun on kynä ja paperia,
voin kirjoittaen seikkailla.
Libera
Hän on yksin
Hän on yksin ajatustensa kanssa aivan sylityksin
tietokone on päällä
melkein aamusta iltaan joka säällä
ikkunasta näkyy outoja kerrostaloja
vieraan kaupungin valoja
ei enää tuttuja kotiympyröitä
lapsuuden huolettomasti nukuttuja öitä
etätehtävä pitää vielä palauttaa
ja tenttiin pitäisi lukea
ei ole enää ketään
jolta saisi tukea
äiti vaan joskus soittaa
ja entiset kaverit jotain kysyy
silti yksinäisyys sydämessä pysyy
koululle ei saa mennä
koronan takia
nyt noudatetaan viruksen lakia
välillä pitää tietenkin pelata
ja kännykkää selata
kaikki tehdään etänä
toisia opiskelijoita tuskin koskaan tapaa
käydään vaan ruokakaupassa
ja sitä rataa
yläkerrasta kuuluvat joskus askeleet
ja pensas heiluu keittiön ikkunan takana
pyykkiä pitäisi pestä ja laskostaa kaappiin pussilakana
on niin hiljaista
hän on yksin
ajatustensa kanssa aivan sylityksin.
Tarja-Leena Kinnunen
Yksinäisyys viiltää sieluni auki
vuodan lammikon verta
päätäni kiristää tiukka vanne
Yksinäisyys vie minulta unen
tai sitten täyttää sen
vietän aina yksin päivät ja yöt
Yksinäisyys on elämäntapa
ei valittu vaan saatu
siitä vaikeaa on irrottaa
Laura Eve
yksinäisen sanat sanat sain pitää
kaikki muu vietiin pois
ei kirjastoja
ei elokuvia
ei konsertteja
ei museoita
ei kahviloita
ei ystävien seuraa
nyt sanojen avulla
nauran
kun kuusta sataa vettä
itken
kun kevät kohisee tuhkauurnassa
iloitsen
kun lapsi tarttuu maailmaan kiinni
eikä suu puhu maskin takana
eikä silmä katso kohti
eikä käsi kättä kosketa
korva vaan on pelosta turta
että entäs jos joku yskii
istumme kaksin
yksinäisyys ja minä
keittiön pöydän ääressä
juomme päiväkahvia
keskustelemme kirjallisuudesta
ja lehtien pääkirjoituksista
illalla jaamme saman tyynyn ja peiton
jottemme näkisi yksinäisiä unia
ja aamulla taas
eteisen matolta
haen päivän lehden
vilkaisen ohimennen peiliin
varmistaakseni
ettei yksinäisyys ole jättänyt minua
yksin
ilman sanoja
Paula Salonen
Sisään pyrkineitä asioita:
hiiri
pääskynen
lepakko
perusampiaiset, -kärpäset, -alakulo
syys
Mutta ystävä, vieras ei
riisunut eteiseen kenkiään
Sanni Puttonen
En ystävystynyt verkkokurssitoverin
idolin
kirpputorimyyjän
enkä vielä kenenkään muunkaan kanssa
Mutta ei kannata lakata toivomasta
mielikuvitusystäväni kutsuivat saunomaan
miksiköhän en mennyt
Sanni Puttonen
On niin pitkä aika siitä
kun täällä on käynyt ketään
Emme vaihda montaakaan sanaa
tuttujahan tässä ollaan
Silti epäuskoisena katselen talossani liikkuvaa ihmistä
Kuin olisi
minussa nakertava pimeys
mieleni sisältä karannut
ja ottanut tuon mustapukuisen miehen hahmon
Sanni Puttonen
TAISTELUNI
Asensin peilin olohuoneen seinään
sain tanssikaverin
se totteli liikkeitäni
Huutelin huoleni ihmisistä tyhjään huoneeseen
se kuiskasi sanani takaisin
kuin ymmärtäisi tai ainakin kuunteli
Keittelin kahvit ja keitot useammalle
viemäri röyhtäili ylijäämästä
mutta en halunnut olla yksin
Illalla käperryin painopeiton alle
sen turvaan ja syliin
Se kosketti
Kimmo Mäkinen
Kun menen yksin siwaan
se ei ole yksin kivaa.
kun katson yksin telkkua yksinäisyydestä ei tule tolkkua.
en halua yksin torkkua koska siitä tulee morkkista.
Juhani Lehtonen
Puunrunko, unelmiaan kohti kurkottava
Kehäjuna loputtomalla raiteellaan
Lumi eteisen matolla, siihen sen puistelin
Kuin pahuuden tästä maailmasta, sitä paeta yritin
Pimeyteen sammunut lyhtypylväs
Herätys aamulla, unesta ravisteleva
Auringon noustessa kuulas taivas
Päivän ajan ihmiset pyörii ympyrää
Uskon, etten ole aina näin yksin
Pimeydessä korjattu lyhtypylväs
Elina Kat
se on kipua rinnassa,
tyhjyyttä, suuri aukko,
säröjä sydämessä.
se on harmaita sävyjä, pimeyttä
ja hiljaisuutta tai kellon tikitystä.
se on erilaisia tunteita ikkunan sadepisaroista:
valuvia, kosteita, niin surullisia.
se on kylmyyttä iholla,
lämmön kaipuuta ympärillä.
se on synkkä, raskas murhe,
korvaavia kokemuksia
ja yksin puhallettuja syntymäpäiväkakun kynttilöitä.
se on kaipaus olla joku jollekin,
kokea asioita jonkun kanssa.
js
Musta tähti ikkunalla
Spreijasin jukkapalmusta valkean
Paras aika olla yksin
ilman lapsikuoron, mankuvan
Marianne Toivonen
Yksinäisyys
Harmaa sade on vaihtunut tuuleksi
ja auringoksi
Kesä jatkuu kuten se on aina tehnyt
Huoneessani on kirjoja ja lasten nukketalo
He ovat poissa, mutta kuulen heidän äänensä
Heissä minä jatkun ja heidän on huominen
on yhdentekevää mitä he ajattelevat minusta
yhdestä lenkistä sukupolvien ketjussa
auringonpaiste lohduttaa minua
minun aikani alkaa olla mennyttä.
Erkki Tapola