Kävin Nürnbergissä, Saksassa 22.-24.3.2017. Matkan päämääränä oli tutustua Asylothek-nimisiin turvapaikanhakijoille tarkoitettuihin ”kirjastoihin”, joita ylläpidetään täysin vapaaehtoisvoimin. Asylothek on sanana yhdistelmä saksan turvapaikanhakijaa tarkoittavasta sanasta Asylbewerbe ja kirjastoa tarkoittavasta sanasta Bibliothek = Asylothek. Asylothek-idean isä on Günther Reichert, jonka tapasin ennen ensimmäistä vierailuani.
Yleistä Asylothekeistä
Viitisen vuotta sitten Reichert seurasi turvapaikanhakijoiden ympärillä vellovaa keskustelua siitä, kuinka tulijat saataisiin parhaiten kotoutettua. Kielikursseille on Saksassakin jonot, ja kuitenkin kohdemaan kielen hallinta on yksi tärkeimmistä kotoutumista edistävistä asioista. Reichert päätti perustaa Asylothekin Kohlenhofstrasselle, jossa sijaitsee turvapaikanhakijoille tarkoitettu asuntola.
Reichertin mukaan ideasta toteuttamiseen meni noin kahdeksan viikkoa. Ensin Asylothekille oli varattu vain yksi pieni huone, mutta pian Reichert otti käyttöön isomman tilan huoneen vierestä. Nyt pienemmässä huoneessa järjestetään kielikursseja ja isommassa tilassa on kirjahyllyjä, pöytätilaa sekä leikkikaluja lapsille. Kohlenhofstrassen piha-alue kunnostettiin myös vapaaehtoisvoimin niin, että alueelle saatiin nurmikkoa, istuinryhmiä sekä leikkialue lapsille.
Asylothekien tarkoituksena on opettaa niin saksankieltä kuin kulttuuria ja yhteiskunnassa toimimista turvapaikanhakijoille, että heidän kotoutumisensa nopeutuisi ja helpottuisi. Saksassa turvapaikanhakijat saavat asunnon ja ruuan ilmaiseksi ja sen lisäksi 143€/kk toimeentulotukea. Lisäksi liikkumista maan sisällä on vaikeutettu niin, että esimerkiksi Nürmbergiin sijoitettu ja sinne kirjoille otettu turvapaikanhakija ei saa muuttaa muualle Saksaan, vierailla tietysti saa.
Yhteiskunnallinen tilanne on Saksassakin vaikeutunut ja asenteet turvapaikanhakijoita kohtaan ovat koventuneet. Asylothekit eivät saa minkäänlaista ulkopuolista rahoitusta, vaikka ideaa sinänsä on kiitelty ja Asylothekit ovat saaneet Bildungsidee-palkinnon (Ideas for Education of Republic) vuonna 2014. Rahoitusta on Reichertin mukaan lupailtu, mutta sitä ei ole silti saatu.
Günther Reichert organisoi Asylothekeja, mutta jokainen Asylothek on oma itsenäinen yksikkönsä, jota vapaaehtoiset pyörittävät.
Ensimmäinen vierailupäivä 23.3.2017
Vierailin torstaina kahdessa Asylothekissa, Kohlenhofstrassella ja Hintermayrstrassella. Kohlenhofstrasse oli täynnä ihmisiä, pikkuhuoneessa oli juuri menossa opiskeluryhmiä ja isommassa tilassa oli lapsia leikkimässä. Juttelin muun muassa kahden noin 12-vuotiaan tytön kanssa, jotka kertoivat käyvänsä Asylothekissa tekemässä läksyjä, viettämässä aikaa ja juttelemassa eli aivan samaa mitä täällä kirjastoissa tehdään. Kohlenhofstrasse oli varsinkin piharemontin jälkeen siistin näköinen ja Asylothekin tilat olivat valoisat.
Hintermayrstrasse oli hyvin erilainen. Rakennus oli käsittääkseni Saksan Punaisen Ristin omistama/vuokraama ja jo ulkonäöltään hyvin masentava ja rapistunut. Asylothekilla oli tila talon kellarissa, jossa oli pöytä ja kirjahylly. Yleensä vapaaehtoisia on paikalla vähintään kaksi, mutta vierailuiltana paikalla oli vain Andrea.
Asylothekissa kävi kolme turvapaikanhakijaa, joita Andrea auttoi muun muassa koulutehtävissä. Andrean mukaan kielivaatimukset esimerkiksi työpaikan saamiselle ovat aika korkealla, lisäksi jos ei ole niin sanottua peruskoulun päättötodistusta, on käytävä koulua sellaisen saadakseen. Muuten työllistyminen on todella hankalaa.
Hintermayrstrassella osa asukkaista käy Asylothekissa päivittäin, jotkut eivät koskaan. Mitään ohjelmaa ei sinänsä ole, esimerkiksi ympäristön siistinä pitämistä ei ”opeteta”, vaan sitä tuodaan esille ihan joka päiväisten keskustelujen ohella. Muutenkin vain puhutaan ihmisten kanssa. Mitään valmista pohjaa ei ole olemassa, jonka perusteella työtä tehdään, vaan jokaisen on luotava oma tapansa olla mukana. Työ ei onnistu ns. takapenkistä.
Vaikka jokainen tekee työtä omalla tavallaan, jonkinlaisiä yleisä ohjeita vapaaehtoisille on olemassa. Vapaaehtoiset eivät saa muun muassa kääntää dokumentteja, koska eivät voi olla vastuussa, jos tulee virhe. Vapaaehtoiset eivät myöskään saisi lähteä mukaan lääkäriin.
Toinen vierailupäivä 24.3.2017
Vaikka suurin osa Asylothekeistä on turvapaikanhakijoille tarkoitettujen asuntoloiden yhteydessä, kevyempiäkin järjestelyjä on olemassa. Yhtenä vierailukohteena minulla oli Café Balazzo Brozzissa kokoontuva Saksan pienin Asylothek. Kahvila on antanut järjestää tiloihinsa Asylothekin oman kirjahyllyn, mutta muuten mitään erityisjärjestelyjä ei ole tehty. Vapaaehtoisia on tällä hetkellä kolme.
Vierailupäivänäni perjantaina paikalla oli Asylothek Balazzo Brozzin toiminnasta vastaava Maria sekä vapaaehtoinen ja yksi turvapaikanhakija. Asylothekin toiminta riippuu aina siitä, mitä siellä kävijät haluavat tehdä. Tuona iltana vapaaehtoinen auttoi koulutehtävissä, mutta vapaaehtoisten on mahdollista käydä myös esimerkiksi museovierailuilla.
Toimintatavat
Günther Reichertin mukaan vapaaehtoistyössä on aina lähdettävä siitä, mitä turvapaikanhakija itse haluaa ja tarvitsee voidakseen oppia kielen. Lapset oppivat kielen nopeasti, aikuisilla menee enemmän aikaa. Välillä Asylothekeissa on tehty niin, että jos lapsi käy Asylothekissa, vanhemman on tultava mukaan.
Koulumainen opetus ei useinkaan onnistu, koska Asylothekeissa käyvät ihmiset eivät ole välttämättä tottuneet opiskeluun. Kielenopetus on siis oltava hyvin yksilöllistä. Asylothekeissa käyminen on aina vapaaehtoista, tosin vähän ”koulumaisemmat” kielenopetusryhmät vaativat sitoutumista. Jos kurssilla ei käy, paikka menee toiselle.
Asylothekit ovat tavallaan melko kevyitä toteuttaa. Näitä muistuttavat vähän esimerkiksi kirjastoissa kokoontuvat Luetaan yhdessä -ryhmät. Ongelmana on lähinnä vapaaehtoisten saaminen mukaan toimintaan. Reichertin mukaan vapaaehtoisten määrä nousi aina, kun Asylothekit olivat esillä mediassa, mutta harvat jäivät pitempiaikaisiksi vapaaehtoisiksi. Lähinnä vapaaehtoisia saadaan ns. puskaradion kautta. Sosiaalista mediaa kannattaa ja pitää hyödyntää, vähintään Facebook-sivut pitää olla olemassa.
Asylothekeissä vapaaehtoisten toivotaan olevan mukana minimissään kaksi tuntia viikossa, mutta enemmänkin saa tehdä. Reichertin mukaan yksi syy siihen, etteivät vapaaehtoiset pysy mukana on se, etteivät työstä saa kiitosta. Vapaaehtoistyöntekijöille olisikin tärkeää korostaa, että he eivät tee työtä itselleen.
