Yhteisöllisyydestä, pelillisyydestä, lukemisesta (ja vähän muustakin)

Me (= verkostopäällikkö Kata Ervasti, erikoiskirjastonhoitaja Heli Koskinen) osallistuimme kesäkuussa (2.-4.6.2019) Århusissa Next Library -konferenssiin. Tässä blogissa on aikaisemmin julkaistu kolme postausta kyseisestä konferenssista, joten… Jätämme konferenssin esittelyn tällä kertaa vähemmälle ja keskitymme meitä kiinnostaneisiin sisältöihin.

Sunnuntaina (2.6.) ennen konferenssin avajaisia tarjolla oli erilaisia tutustumiskierroksia monenmoisiin kohteisiin. Heli lähti tutustumaan Silkeborgin kirjastoon, ja hän raportoi Silkeborgin reissustaan näin:

”Silkeborgissa kirjaston toimintaa esiteltiin erityisesti siitä näkökulmasta, millaisia makerspace-ratkaisuja heillä on alueensa koululaisille ja lapsiperheille. Olen itse pitänyt peli- ja koodauspajoja lapsille, joten kiinnosti tutustua, mitä laitteita he käyttävät ja millä tavoin toiminta voidaan yhdistää lukemiseen ja tarinoihin. Monet menetelmistä olivat varsin tuttuja, kuten Micro:bit ja Scratch, mutta löytyi myös muutama hiukan erilainen idea. Yksi näistä oli tanskalaisen kirjailijan Jan Kjaerin Nomerne-tarinat, jotka yhdistetään koodaamiseen ja erittäin helppokäyttöisiin Ozobot-robotteihin. Samaa voisi testailla myös muilla laitteilla. Ensin luetaan tarina ja koodaamalla saadaan hahmo seikkailemaan paperille piirretyssä tai virtuaalisessa maailmassa.



Tarinan ja koodaamisen voi yhdistää!

Sokkeloinen kirjastotalo oli tilasuunnittelun kannalta todella hyvin toimiva. Ensinnäkin jokaiselle toiminnalle oli oma nurkkansa. Lapsiperheille oli värikäs lastenosasto, josta kuulemma harvoin kuului melua muihin tiloihin. Osasto oli sisustettu veikeästi sisältäen erilaisia lukupaikkoja ja kummallisia taideteoksia. Esimerkiksi yhdessä lukusopessa oli pöytä kiinnitettynä väärinpäin kattoon.


Lattia on katto, eiku katto on lattia…

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta oli, miten he käyttävät massiivista näyttöä siihen, että paikalliset voivat esitellä omia kuviaan. Hyvä keino tuoda kirjastoon paikallisuutta, opettaa medialukutaitoa lapsille ja luoda erilaisia näyttelyitä muiden asiakkaiden huviksi. Vierailun aikana ruudulla pyöri ilmeisestikin jonkun nuoren pojan ottamia kuvia. Kirjaston henkilökunta toimii näyttelyn kuraattorina ja varmistaa, että kuvat ovat sopivia esitettäväksi. ”


Nuoren asiakkaan valokuvanäyttely Silkeborgin kirjastossa.

Samaisena sunnuntaina Kata osallistui Julka Almqvistin järjestämälle Exploring Danish Wellbeing -kiertueelle. Kiertueella vierailtiin erilaisissa kohteissa (mm. pienessä yrityksessä, tavaratalon kattoterassilla, kasvitieteellisessä puutarhassa, hautausmaalla ja eläväiseen oleiluun ja harrastamiseen muunnetulla satama-alueella) Århusissa ja pohdittiin tanskalaiseen kulttuuriin liittyviä ydinkäsitteitä (trivsel, hygge, fællesskab). Julka itse tiivistää ajatuksensa kiertueensa tavoitteista täällä ja Katan reportaasi on alla.

”Tämä kierros oli (epä)konferenssin kenties parasta antia! Tanskalaisuus avautui minulle aivan uudella tavalla: jokainen vierailemamme kohde oli todellakin toteutettu niin, että se tuki viihtyisää yhdessäoloa – aivan samaan tapaan kuin Århusin kirjasto tukee eri-ikäisten århusilaisten yhdessäoloa massiivisella lastenosastollaan ja kirjastorakennusta kiertävällä leikkipuistollaan. Mielestäni suomalaisilla kirjastoilla (ja oikeastaan koko Suomen maalla) on yhteisöllisyydessä opittavaa tanskalaisilta, ja pohdin kiertueen aikana ja sen jälkeen yhteisöllisyyden tietoista rakentamista varsin paljon. Kaikkia kohteita en valitettavasti tähän voi nostaa, joten nostan vain kaksi.

Vierailimme Gejst-nimisessä yrityksessä, joka tiivistää olemassaolon tarkoituksen näin: ”We care about the digital future, and we believe that engaging digital innovation can bring people together and create valuable connections between people and brands. We help companies achieve their goals by bringing together user insights, design, digital strategy, innovative storytelling, and technology. We are a multiplatform agency creating strategies, websites, virale campaigns, digital apllications, content management and basically everything else with a digital approach.” Yritystä esitteli meille sen perustaja, sangen harvinaislaatuinen yrittäjä (…kaiketi…? …minähän en varsinaisesti kovin montaa yrittäjää tunne…) siinä mielessä, että hän kertoi, ettei missään nimessä halua palkata enempää kuin kymmentä ihmistä, eikä hänen yrityksensä tavoitteena ole tuottaa suurta voittoa. Esillä oli yrityksen runomuotoinen missio, joka oli runoiltu jo yrityksen alkupäivinä, ja tekemisessä painottui intohimo. Gejst ei suostu ottamaan mitä tahansa projekteja; projektin on tuettava yrityksen arvoja. Jokaisen projektin alussa jokainen työntekijä miettii (yhteisen tavoitteen ohessa), mikä on hänen henkilökohtainen tavoitteensa ja tulokulmansa projektiin – tämä on hyvä käytäntö, jota voimme jatkossa Vantaan kaupunginkirjaston projekteissa soveltaa.


Gejstiläinen pystyy mihin vain! 😉

Se, mikä tässä työyhteisössä oli erilaista moniin suomalaisiin (ja varmasti joihinkin muihin tanskalaisiinkin!) työyhteisöihin verrattuna, oli kodinomaisuuden painottaminen ja henkilökohtaisten asioiden jakaminen työtovereiden kanssa. ”Yrityksen sisustuksen on oltava kuin koti, että työntekijät viihtyvät todella” sanoi perustaja ja kertoi, että hän haluaa jakaa vapaa-ajan kuulumisiaan ja henkilökohtaisia asioitaan työtovereidensa kanssa ”koska työkavereiden kanssa vietetään kuitenkin niin paljon aikaa”. Yrityksen seinällä oli kuvia mukavista yhdessäolon hetkissä samaan tapaan kuin ihmisillä on yleensä kodeissaan. Lisäksi työntekijät jakavat keskenään vapaa-ajan asioitaan yhteisessä snap-ryhmässä – ryhmään postaillaan muun muassa kuvia mukavista hetkistä lasten kanssa tai harrasteiden parissa, esim. joku oli ollut edellisenä päivänä maratonilla ja halunnut jakaa onnistumisensa muille.


Gejstiläisten yhteisöllinen valokuvaseinä.

Gejst-vierailun jälkeen kävin mielenkiintoisen keskustelun yhdysvaltaisen kollegan kanssa siitä, haluaisimmeko jakaa noin paljon henkilökohtaisia asioita kollegoidemme kanssa. Molemmat olimme sitä mieltä että ”no ei helevetti”. Olen itse varsin pidättyväinen vapaa-ajan tekemisistäni ja henkilökohtaisista asioista työelämässä, ystävilleni taas kerron kaiken. En yksinkertaisesti jaksaisi olla työssäkin avoin ihminen, mielestäni työhön säästyy enemmän energiaa, kun pitää tiettyä etäisyyttä työyhteisöön (vaikka kollegoistani varsin paljon pidänkin ja olen Vantaalla kaikki nämä vuoden erinomaisesti viihtynyt, eipä silti). Yhdysvaltalainen puolestaan koki ettei viihdy omassa työyhteisössään eikä sen vuoksi missään nimessä haluaisi jakaa asioita työtovereilleen. Joka tapauksessa tällaisten avoimuus-yksityisyys-kysymysten tiedostaminen ja sanoittaminen jokaisessa työyhteisössä voisi olla hyvä juttu. Paras käytäntö on minun mielestäni ”ole oma itsesi ja valitse oma linjasi – puhu henkilökohtaisista asioistasi tai ole puhumatta”.


Isälle askarreltu lahja Århusin hautausmaalla.

Århusilainen hautausmaa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hautausmaa oli kuin hyvin hoidettu puisto tai puutarha, oli paljon penkkejä ja isoja ruohoalueita, joille voi vaikkapa levittää viltin ja pitää pienen piknikin. Joitakin hautoja omaiset olivat myös tuunanneet varsin kotikutoisesti, joku oli maalaillut pienehköjä kiviä leppäkertuiksi ja muiksi hienoiksi otuksiksi ja tehnyt niistä rakennelman haudan eteen ja eräälle toiselle haudalle oli joku nakutellut pienet jakkarat, jotta haudalla voi luontevasti viettää aikaa yhdessä elävien ja kuolleiden kanssa. Hautojen välillä oli myöskin varsin paljon tilaa, mikä lisäsi puistomaista vaikutelmaa. Århusilainen hautausmaa tuntui suomalaisiin hautausmaihin verrattuna jotenkin …noh… lämminhenkisemmältä eikä läheskään niin viralliselta ja etäiseltä. Jotenkin samaan tapaan kuin tuolla århusilaisella hautausmaalla on kirjastojenkin annettava ihmisille mahdollisuus ottaa kirjasto haltuun & omakseen, tilaa muovaamalla ja erilaisia toimintoja yhteistyössä kirjastolaisten kanssa tekemällä.

Summa summarum. Yhteisöllisyyttä voi ja pitää rakentaa tietoisesti! Yhteisöllisempään suuntaan olemme Vantaan kaupunginkirjaston tiloja ja toimintoja toki pyrkineet viemäänkin, mutta tämä vahvisti omaa ajatteluani siitä, että kehityssuuntamme on oikea ja sitä on vielä entuudestaan korostettava.”

Suurin koitoksemme oli tiistaina, jolloin vedimme Defeat the virus! Exploring the potential of game-based learning! -työpajan.

Kata raportoi työpajan vetämisestä näin:
“Olen aikaisemmin pitänyt (yhdessä suomalaisten kollegojeni kanssa) kaksi esitystä kansainvälisissä konferensseissa, toisen IFLA- konferenssissa ja toisen IFLA:n satelliittikonferenssissa. Näissä konferensseissa esiintyminen oli toki jännittävää mutta myös helppoa: esitys on pelkkä monologi suuren yleisön edessä, esityksen jälkeen yleisöstä saattoi tulla kysymys tai pari.

Århusissa vedimme työpajan, joka koostui kolmesta osuudesta: a) lyhyt taustoitus Virus!-pelistä ja Mediamysteeri-projektista (jonka aikana peli kehitettiin) b) pelin pelaaminen mobiililaitteilla Århusin kirjastotilassa c) yhteinen loppukeskustelu. Tällaisen työpajan vetäminen vaatii paljon enemmän kuin monologin pitäminen, on jännityksestä huolimatta osattava kuunnella osallistujia ja ylläpitää dialogia englanniksi. Lisäksi ajankohta, johon meidän työpajamme oli laitettu, oli koko (epä)konferenssin ruuhkaisin, tiistaina aamupäivällä yhtä aikaa oli meneillään peräti 7 työpajaa ja lisäksi isossa salissa Ignite talks –esitykset. Lisäksi edellisenä päivänä oli jo ollut yksi työpaja samasta aiheesta (eli pelillistämisestä), joskin teoreettisemmasta näkökulmasta. Heli oli osallistunut tuohon työpajaan, ja hänen kokemustensa mukaan se oli ollut sangen antoisa ja suosittu.

Kuten ennakkoon uumoilinkin, työpajaamme ei tullut kymmeniä ihmisiä vaan ainoastaan seitsemän, joskin joukko oli kiitettävän kansainvälinen: kenialainen, yhdysvaltalainen, ruotsalainen, saksalainen, pari hollantilaista ja tanskalainen. Pienessä porukassa oli puolensa, sillä keskustelu oli hyvin intensiivistä, osallistujat pelasivat Virus!-peliä innokkaasti ja loppukeskustelussa mekin saimme hyviä vinkkejä muiden kirjastojen tavoista soveltaa pelillisyyttä – esimerkiksi Actionbound-alusta on varsin kiinnostava ja Ruotsissa on tehty, senioreiden digitaitojen kasvattamiseen tarkoitettu Teknikjakten.

Ja kukaan ei poistunut kesken työpajan! Sellaisille työpajoille, joissa on parisenkymmentä (tai enemmän) osallistujaa, on tyypillistä myös runsas poistuvuus: ihmiset katoavat kesken työpajan.

Kaiken kaikkiaan olen työpajaamme erittäin tyytyväinen, minä ja Heli onnistuimme osallistujien kuuntelemisessa ja dialogin ylläpitämisessä kiitettävästi ja saimme itsekin uusia ideoita. Tuli sellainen olo, että tällaista uskaltaisi kenties tehdä toistenkin! ;)”

Ja lopuksi vielä muutamia Helin nostoja työpajoista ja puheenvuoroista, myös Kata innostui kovasti hollantilaisten kehittämästä koko perheen lukusovelluksesta ja Århusin lukulähettiläistä:

“Maanantain työpajoista kiinnostavin oli Idealification: Understandind the broader meaning of gamification within digital services for libraries. Pelillisyys koukuttaa, mutta miten pelien mekaniikkaa voisi hyödyntää muussa kirjaston toiminnassa? Pajassa tutkittiin ensin erilaisten tuttujen pelien mekanismeja. Lopuksi annettiin tehtäväksi yhdistää näitä mekanismeja kirjailijavierailuun. Ilmoille heiteltiin esimerkiksi kirjailijaan liittyvää tietovisaa, musiikin hyödyntämistä ja yllätysesiintyjiä kirjallisuustapahtumassa. Kokonaisuudessaan esitys antoi eväitä siihen, miten kääntää oma ajattelu pelillisyyden avulla uuteen moodiin, jos perinteinen tapa tehdä asioita tuntuu liian tylsältä.

Tiistaina aamun ohjelmassa oli ensin puheenvuoro, jossa esiteltiin Nevadassa pidettävää viikon mittaista Burning man -festivaalia. Aikaisemmin olin miettinyt, miten festivaalin järjestäminen liittyy kirjastoihin, mutta näkökulmana oli yhteisöllisyys, ja esityksessä oli paljon mietinnänarvoisia asioita. Ensinnäkin festivaali rakennetaan keskelle aavikkoa ja järjestäjien puolesta siellä on valmiina vain puitteet, osallistujat itse tuovat sinne mukanaan kaiken ruoan ja majoituksen, ja festivaalin jälkeen vievät mennessään kaiken mitä toivatkin – roskia myöten. Festivaalilla ei ole teemaa, vaan se rakentuu osallistujien oman toiminnan mukaan. Miten vastaavan saisi toimimaan kirjastoissa? Me annamme tilat ja esimerkiksi markkinointiapua, ja asiakkaat voisivat järjestää tapahtumia ja toimintaa, jollaista itse toivovat kirjastoon. Yhdessä tekemällä saadaan aikaan merkittäviä juttuja. Video esityksestä löytyy täältä.


Pitäkää tunkkinne – tai kirjavinkkinne! Nuoriso tietää paremmin. 😉

Muita hyviä ideoita olivat esimerkiksi Hollannin koko perheen lukuapplikaatio, jossa lukemista mainostamassa ovat mukana myös jalkapalloilijat. Lukevia malleja tulee siis sekä oman perheen aikuisista että urheilijoista. Toinen hyvä idea olivat Århusin lukulähettiläät, jotka valjastetaan kertomaan kiinnostavista kirjoista (koska kirjastotädit ja sedät nyt vain ovat aika vanhoja kertomaan hyvistä lastenkirjoista). Ensin käydään luokan kanssa tekemässä kirjastolla erilaisia lukemiseen liittyviä ryhmätehtäviä, jonka jälkeen innokkaimmat lukijat pääsevät lukulähettiläiksi suunnittelemaan kirjaston lukutoimintaa.” Molemmat esitykset löytyvät tästä videosta.

Jep jep, kirjoituksestamme tuli …ehm… pitkä… koska saimme niin paljon uutta ajateltavaa. Matkamme oli siis erittäin ajatuksia herättävä, ja suosittelemme Next Library -konferenssia kaikille kirjastolaisille!

Kata Ervasti & Heli Koskinen

ps. Lopuksi pari vinkkiä aineiston esillepanoon Silkeborgin kirjastosta.


Oslo

Vierailin syksyllä 2018 kolmessa oslolaisessa kirjastossa. Benchmarkkaus-kohteikseni valikoituivat Biblo Tøyen, Stovner ja Furuset niiden erityispiirteiden vuoksi: Biblo Tøyen on kirjasto 10-15 -vuotiaille lapsille, jonne aikuisilla ei ole asiaa. Stovner on kirjasto ilman osastoja, eli lasten ja aikuisten aineistoa ei ole jaoteltu tiukasti erikseen. Furusetin kirjasto taas toimii samoissa tiloissa nuorisotoimen ja vapaaehtoiskeskuksen kanssa.

17.-18.9. Biblo Tøyen


Biblo Tøyenissa sisääntulijoita tervehtii hirvi.

Ensimmäiset kaksi päivää vietin vuonna 2016 valmistuneessa Biblo Tøyenissa. Kirjaston konseptin inspiraationa toimii Tukholmassa sijaitseva kirjasto Tiotretton ( http://kulturhusetstadsteatern.se/Bibliotek/TioTretton/Om-TioTretton/ ), jonne nimensä mukaisesti ovat tervetulleita kaikki 10-13 -vuotiaat. Kirjaston on suunnitellut Aat Vos (https://aatvos.com/ ), jonka tunnistettava tyyli on nähtävissä myös Stovnerissa ja Furusetissa. Biblo Tøyenin ideana on tarjota lapsille tila, jossa turvallisuuden tuntua tuovat niin valaistus kuin seinissä olevat lukukolotkin, joihin on suora näköyhteys mutta joissa on silti yksityisyyden tuntua. Suunnittelussa on tehty yhteistyötä ympäristöpsykologi Aga Skorupkan kanssa, jotta tilat todella palvelisivat käyttäjien tarpeita.

Norjalaisissa kouluissa on iltapäiväkerho SFO (skolefritidsordning), joissa lapset voivat olla kello 17 saakka tekemässä läksyjä ja pelaamassa. Iltapäiväkerho on tarkoitettu 1-4 -luokkalaisille, joten Biblo Tøyen on loistava vaihtoehto vanhemmille lapsille, jotka kaipaavat tällaista tilaa ja toimintaa. Suunnitteluvaiheessa lapsilta kysyttiin heidän toiveitaan, ja kirjasto onkin pystynyt vastaamaan niihin hyvin: kirjasto on paikka, jossa voi olla rauhassa vanhemmilta ja sisaruksilta, voi luoda ja oppia yhdessä sekä olla oma itsensä turvallisten aikuisten ympäröimänä.


Gondolihississä voi pelata vaikkapa shakkia.

Tøyenin henkilökunta koostuu eri alojen ammattilaisista, mutta joukossa ei ole yhtään kirjastoammattilaista. Kirjat ja lukeminen ovat keskiössä, mutta näiden lisäksi henkilökunta kannustaa lapsia oppimaan draaman, musiikin, ruoanlaiton ja koodaamisen avulla. Kirjastossa toimii myös vapaaehtoisia työntekijöitä muun massa auttamassa läksyjenteossa, vetämässä koodauspajaa sekä opettamassa ompelua ja muita käsitöitä kierrätysmateriaaleista. Viikkoaikataulut täyttyvätkin mitä mielenkiintoisemmasta ohjelmasta:


Kuvat: Biblo Tøyen Instagram

Jututtaessani kirjastossa työskenteleviä Danielea ja Matsia kirjaston monipuolisista tapahtumista he kertoivat, että periaatteessa heillä on vapaat kädet projekteja suunniteltaessa, mutta kaiken toiminnan pitää kuitenkin täyttää tiettyjä ehtoja:

• projektin pitää olla pitkäkestoinen (vähintään 2 viikkoa)
• projekti vahvistaa tiimiä ja lasten kanssa tekemistä
• projektissa on vähintään kaksi vetäjää
• projektissa täytyy olla tilaa muutokselle
• kirjastotilan täytyy muuttua projektin aikana
• projektin täytyy tarjota jotain uutta
• projekti on esteetön
• lasten pitää voida osallistua/tuottaa jotain
• projekti tulee dokumentoida jotenkin


Tuunatun tuk-tukin äärellä voi koodailla ja tehdä läksyjä.

Koska Biblo Tøyeniin ei aikuisilla ole asiaa, ei omakaan vierailuni olisi hellinnyt pelkällä ”tuun vähän kattelemaan mitä te siellä touhaatte” -periaatteella, vaan minun täytyi myös tarjota jotain tekemistä lapsille. Koska norjan kielen opiskeluni on rajoittunut lähinnä Skamin intensiiviseen katsomiseen eikä takeita lasten kielitaidosta ollut, täytyi tekemisen olla jotain sellaista, jonka opastamisessa ei välttämättä tarvitse puhetta. Ratkaisu: 3D-väritys!


Marjon, 31v., taidonnäyte.

Vedin 3D-väritystä molempina päivinä verhoilla rajatulla lavalla. Oli ilo huomata, että osa lapsista innostui värittelemään molempina päivinä. Yllättävää oli myös se, että monet heistä puhuivat todella hyvää englantia (kiitos Youtube!) ja olivat selvästi innoissaan päästessään testaamaan kielitaitoaan tositoimissa. Keskusteluissa selvisi muun muassa se, että omaan samanlaisen elokuvamaun kuin 10-vuotiaat pojat. Wakanda forever!

Kaksi Biblo Tøyenissä viettämääni päivää olivat hyvin mielenkiintoisia ja inspiroivia. Tila herättää halun tehdä jotain luovaa, löysinpä kirjastosta myös oman suosikkipaikan eli sukellusvenemäisen nurkkauksen:


Poseerauspönötys.

19.9. Stovner


Stovnerin ihana lukuportaikko, jossa pidetään muun muassa satutunteja.

Keskiviikkona vuorossa oli tammikuussa 2018 avattu Stovnerin kirjasto, jota olin etukäteen ihastellut kuvissa ja videoissa. Kirjaston sisustustyyli on kuulemma French industrial, jos jotakuta muutakin sattuu kiinnostamaan. Kirjastossa työskentelevä Eli kertoi, että kirjasto sijaitsi aiemmin autotallissa, johon asiakkaat eivät löytäneet hyvin. Uusi sijainti on Stovnerin ostoskeskuksessa, joka on yhteisön sydän. Kävijämäärät tammi-kesäkuussa olivat kasvaneet kuusinkertaisiksi paremman sijainnin vuoksi. Kirjasto tekee nykyään paljon enemmän yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa tarjoamalla tiloja tapahtumiin.

Stovnerin kirjastoa kutsutaan sosiaaliseksi kirjastoksi, ja sosiaalisuus nousikin merkittäväksi aspektiksi asiakkaille teetetyssä kyselyssä. Kirjastossa ei ole erillisiä osastoja lapsille, nuorille ja aikuisille, vaan samaan genreen ja aihepiiriin löytyvät kirjat löytyvät toistensa läheltä. Tällä haluttiin lisätä muun muassa sukupolvien välistä kohtaamista ja toisaalta myös helpottaa perheiden kirjastokäyntejä. Ilmeisesti tämä jaottelu on kuitenkin hieman laskenut lainauslukuja, joten henkilökunta miettii järjestyksen muuttamista.

Aamu alkoi teekupposen ja yleisen keskustelun äärellä Elin kanssa, jonka jälkeen pääsin seuraamaan satutuokiota ja juttelemaan lastenkirjastotyötä tekevän Marin kanssa. Hän kertoi kirjastojen ja päiväkotien yhteisestä Lesefrø (lukusiemen) -projektista, jossa päiväkoteihin sijoitetaan erityisesti niihin hankittuja kirjoja, joita lapset voivat viedä kotiinsa lainaksi. Tavoitteena on luoda hyvä kieliympäristö sekä herättää lukuinto myös niissä perheissä, joissa kirjastonkäyttö ei ole tuttua. Lesefrø- päiväkodit kutsutaan keväisin kirjastoon ja kouluun menevät lapset saavat kirjastokortin. Projektin myötä lapset tutustuvat myös kirjaston käyttöön ja osaavat toimia siellä kouluun tullessaan.


Lukupesä.

Iltapäivän vietin nuortenkirjastotyötä tekevän Larsin kanssa, joka on perustamassa kirjastoon maker space -tilaa. Toistaiseksi tilassa on 3D-printteri, tietokoneita ja ompelukone, mutta uusia luovia tapoja tekemiseen mietitään jatkuvasti. Tilassa tutustutetaan ihmisiä maker space -ajatukseen pienryhmissä, ja joka neljäs lauantai on paja perheille.


Stovnerin sisustuksessa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia.

20.-21.9. Furuset


Pika-asiointi ulko-oven läheisyydessä.

Kolmas ja viimeinen vierailukohteeni oli vuonna 2016 avattu Furusetin monitoimitalo. Furusetissa kiinnostuksen kohteenani oli erityisesti kirjaston laaja vapaaehtoistyöntekijöiden verkosto, sillä se liippaa läheltä Lumon kirjaston uudistamishankkeen aihetta: http://hankkeet.kirjastot.fi/hanke/vintti-yhteis%C3%B6llinen-kirjastotila-vantaan-korsossa

Furusetin vapaaehtoistyöntekijöiden rekisteröinnissä oli juuri siirtymävaihe, jossa paperisista lomakkeista luovutaan ja vapaaehtoiset voivat rekisteröidä itsensä verkkosivuilla. Sivuston kautta vapaaehtoiset voivat olla suoraan yhteyksissä apua tarvitseviin ilman, että kirjaston tarvitsee toimia välikätenä. Vanhassa rekisterissä oli yli 300 ihmistä, joihin kaikkiin otetaan yhteyttä ja kysytään halukkuutta jatkaa vapaaehtoisena.

Furusetissa järjestettiin edellisenä vuonna 4700 tapahtumaa, joista 3500 oli ulkopuolisten järjestämiä. Näihin lukuihin on laskettu jokainen yksittäinen kerta toistuvista tapahtumista. Vapaaehtoisten järjestämien tapahtumien pitää täyttää muutamia kriteerejä: ne eivät saa tuottaa voittoa, niiden täytyy olla kaikille avoimia ja ne eivät voi olla uskonnollisia tapahtumia. Kirjasto tarjoaa ainoastaan tilat, muuten tapahtumat pitää järjestää itse.

Kirjasto järjestää kaksi kertaa vuodessa tapahtuman alueen järjestöille, jossa ne voivat verkostoitua. Näissä tapaamisissa järjestöiltä kysytään myös kurssitoiveista, joita kirjasto järjestää mahdollisuuksien mukaan. Järjestöt kohtaavat myös yksityisiä vapaaehtoistyöntekijöitä ja verkostoituvat heidän kanssaan.

Furusetin vapaaehtoistyötä koordinoivan Charlotte Sætren sanoin: Let go! Luota ihmisiin ja aloita pienesti. Heti alkuun ei kannata tavoitella kymmenien vapaaehtoistyöntekijöiden armeijaa, vaan solmia toimivia yhteistyökuvioita muutamien kanssa.


Näitä lukukoloja ihastelin kuvista jo ennen reissua.

Furusetissa kumpanakin päivänä minut otti vastaan Jørn, joka tekee lasten- ja nuortenkirjastotyötä. Esittelin hänelle Helmet-lukuhaastetta ja lukudiplomia sekä keskustelimme paljon erilaisista lukemaan innostamisen keinoista. Kokosin nuortenosastolle kirjanäyttelyn ja tein jaettavaksi vinkkilistoja:

Kaiken kaikkiaan viikkoni Oslossa oli hyvin antoisa. Se, että sain osallistua myös käytännön kirjastotyöhön antoi paljon enemmän kuin se, että olisin vain ollut kuuntelemassa ja kiertelemässä. Suuri kiitos kaikille norjalaisille kollegoille, jotka ottivat minut lämpimästi vastaan.

Marjo Mannila, Lumon kirjasto

Stockholm, Mariefred och böckernas värld

Studieresa med internationellt erfarenhetsutbyte 3–5 oktober 2018 i Stockholm och Mariefred

I oktober 2018 fick jag chansen som svenskspråkig specialbiblioteksfunktionär vid Vanda stadsbibliotek att göra en studieresa över till grannlandet Sverige och besöka våra svenska kolleger och likasinnade, tillsammans med övriga svenskspråkiga kolleger från Finland. Vi skulle tillbringa tre dagar där för att utveckla läs-, skriv- och språkfrämjande arbete med barn och unga.

Det var en enorm och fantastisk upplevelse för mig att få delta i studieresan, ja man kunde rentav kalla det ett äventyr, så mycket gav det mig, så många olika slags nya erfarenheter. Jag visste genast, det ögonblick jag fick höra om resan, bara genom att titta på det planerade programmet, att det skulle bli en sådan givande resa. Definitivt sådant jag behövde och säkert många andra också. Jag tror att många andra också kände lika som jag, vad gäller deltagandet.

Att det överhuvudtaget arrangerades en sådan viktig resa är verkligen fint och givande. Det att så många ville delta är så bra. För mig var det otroligt glädjande och intressant att båda mina nuvarande arbetsgivare var representerade och att Sydkustens ordkonstskola var en av arrangörerna. Helt fantastiskt och mycket viktigt för mig. För att inte tala om representationen av alla de övriga platserna och biblioteken. Så många bibliotek och branscher, dessutom representanterna från Sverige, som vi fick möta och diskutera med. Svenskarna gjorde ju att utbytet verkligen var extra värt det. Det övriga var att jag fick se och uppleva sådant som jag inte hade en aning om att existerade.

Dagen i Stockholm gav mig redan så mycket nytt. Kulturhuset i Stockholm var i sig en stor och viktig upplevelse för mig. Jag hade aldrig besökt stället förut, jag visste inte mycket om att det fanns ett ställe liksom ”Rum för barn” eller ”Tiotretton”-biblioteket. Hur kunde det här ha gått mig förbi? Jag fick höra något om dem innan, dvs främst att jag ska bekanta mig ordentligt med dessa, och det var inte svårt att göra. En alldeles självklar del av mitt besök. Det att Sverige redan kommit så här långt i utvecklingen är otroligt bra och jag hoppas att även Finland ska kunna stå ens en aning närmare detta i framtiden, också på svenska.

Något som Rum för barn kan det hända att vi inte ännu lyckas utveckla, eftersom vi antagligen är väldigt långt ifrån detta, men visst fick man fina idéer bara genom att se sig omkring. En hylla för vilsna böcker, en verkstad för handarbete, bildverkstad, som en slöjdsal. Ett barn som glatt ville visa vad han åstadkommit, ja motivation och inspiration får man med sig hem från sådana platser! Ett riktigt, äkta, gammalt skrivbord, så fint inredda hyllrader, arkitektur av allra vackraste slag. Underbart med ett bibliotek för barn och föräldrar, mor- och farföräldrar.


Rum för barn 0-9 år i Stockholms kulturhus


Bildverkstad i Rum för barn i Stockholms kulturhus

Det är strålande med bibliotek indelat enligt barnens ålder och jag talar nu även om Tiotretton och Lava. Fantastiska idéer att närma sig barn genom fokus på ålder. Framför allt genom inställningen att barn är barn och borde bli bemötta som de önskar och så även på biblioteket. Jag vill kunna använda mig av detta sätt att närma mig dem och minnas hur de på riktigt önskar bli bemötta. Sättet man borde gå till väga på fick jag höra allra mest om på Tiotretton men även i Bredäng, Punkt 127. I synnerhet på dessa två ställen visste bibliotekarierna hur man skulle möta barnen på rätt sätt för att på riktigt nå dem och få dem att lita på personalen och märka det som frambringas och betonas på biblioteken. Jag vill tänka efter mer hur exakt jag närmar mig barnen och de unga, för att lyckas bättre med läs-, skriv- och språkfrämjande arbete med dem och ta till vara idéerna och inspirationen som väcktes på dessa ställen. Framför allt att det inte alltid behöver vara så fullt med måsten i vardagen på biblioteken heller. Den markerade sko- och vuxengränsen på golvet i Tiotretton var lysande. Bibliotek, litteratur och böcker kan bestå av mycket mindre men ändå vara rikt på de läsfrämjande ingredienserna. Det hoppas jag kunna förverkliga i Finland också.


Tiotretton i Stockholms kulturhus och kokongerna i fönstret


Tiotretton och vuxengränsen vid ingången – ej för över 13-åringar

Utöver detta fick vi också bekanta oss med Stockholms stadsbibliotek och Barnens bokbuss Bettan – imponerande båda två.

Och det var bara dagen i Stockholm. Sedan kom dagarna i Mariefred, som var mycket rika på erfarenheter de också. Det var underbart att på riktigt kunna byta tankar och erfarenheter med dem från Sverige, men även dem som jag inte träffat förut inom Finland. Väldigt många känner jag ganska bra och känner till arbetet de gör, men samtidigt finns det alltid saker att reflektera och idéer att bolla. Alla presentationer var mycket intressanta och handlade om all sorts samarbete branscher emellan, som sist och slutligen alla arbetar med så väldigt likadana saker: för att våra barn och unga ska minnas läsandets och skrivandets vikt och framför allt finna det givande, viktigt och roligt, de också. De mest intressanta presentationerna, som fastnade i minnet och som jag kanske vill pröva på är ”Bokprovning”, ”Fantasi och bildstimulerande projekt med ettor och tvåor”, ”Boklek 2.0 och PAX”, ”Djuren på tur”, ”Läsväskan” och ”Skuggbiblioteket”. Trampolin-modellen blev jag också mycket intresserad av och är väldigt tacksam att jag fick med mig det pinfärska exemplaret av boken Trampolinmodellen – Ett lekfullt sätt att stärka barns och ungas läs- och språkutveckling. Själv deltog jag i presentationen om småbarnsordkonsten och -verksamheten, som jag sysslat med i många år.

I Mariefred var även PAX-vandringen mycket intressant och spännande. Jag blev verkligen motiverad att läsa alla tio PAX-böcker, efter att ha vandrat runt i Mariefred och bekantat mig med de platser som förekommer i böckerna och som nu presenterades för oss. PAX-böckerna äger ju rum precis i Mariefred och således existerar ju platserna, även om böckerna är fantasy och t o m lite skrämmande. Jag blev ivrig att starta PAX-relaterade projekt med barnen jag arbetar med vid t ex Sandkulla bibliotek och det kommer jag säkert att göra. Barnen är ju trots allt mer än förtjusta i dessa böcker och likaså många vuxna! Vi fick höra intressanta historier om hur PAX kommit till och slutligen av självaste Ingela Korsell, en av författarna till böckerna, som är bosatt precis i Mariefred och inspirerade till mycket annat också.


Ingela Korsell (t.h.), författare till PAX-böckerna, dök plötsligt upp under den litterära rundvandringen


Besök till den pittoreska staden Mariefreds bibliotek

I fortsättningen hoppas jag innerligt att utbytet och samarbetet oss deltagare emellan fortsätter, i synnerhet då detta nätverk nu ser ut att bli större hela tiden. Jag skulle gärna vara i kontakt med dem från Sverige och därför är det bra att jag nu också är en del av vår gemensamma Facebook-grupp. Jag hoppas vi håller kontakten där och att motsvarande studieresor också ska arrangeras i framtiden. Jag funderar nu om det kanske behövs möten och träffar mellan oss i Finland för att utveckla ytterligare samverkan? Personligen har jag redan kallat till ett möte i Vanda med en del bibliotekarier i huvudstadsregionen, för att vi ska kunna prata om hur vi förstärker varandra i fortsättningen. All sorts samverkan inom biblioteken är åtminstone mitt mål på det stora hela.


Gripsholms slott i morgongryningen

Ett väldigt stort tack till alla arrangörer för denna underbara och väldigt viktiga studieresa. Ni lyckades fint med den, tack att jag fick delta. Tack också till Vanda stadsbibliotek.


Soluppgång tidigt i oktober vid Mälaren i Mariefred

För arrangemangen och finansieringen stod Länsbiblioteket Sörmland, Sydkustens ordkonstskola, Region Gävleborg, Regionförvaltningsverket, Nordisk kulturkontakt och Kulturfonden för Sverige och Finland.

Text och foto: Charlotta Panzera

Next Library! Kirjastoalan kuumin (epä)konferenssi!

Syyskuussa matkustimme Next Library -(epä)konferenssiin Berliiniin. Toiselle meistä (= Heli) tämä oli työuran ensimmäinen kansainvälinen kirjastoalan konferenssi, toinen meistä (= Kata) oli käynyt perinteisissä IFLA-konferensseissa kolme kertaa. Ero konferenssin ja epäkonferenssin välillä on – lyhyesti sanottuna – huima. Siinä missä IFLA-konferenssi on muodollinen ja suurin osa esityksistä pitkähköjä monologeja, on Next Library epämuodollinen, dialogisuuteen, leikillisyyteen, luovuuteen ja yhdessä ideointiin kannustava. Berliinissä jo itse konferenssipaikkakin oli erittäin epäkonferenssimainen. Berliiniläiset olivat rakentaneet Amerika-Gedenkbibliothekin eteen konferenssia ja kaikille berliiniläisille tarkoitettua kirjastofestivaalia varten tilapäisen campuksen. Campus oli monimuotoinen puu-, rauta- ja muovirakennelma, arkkitehtuurisesti jännittävä kokonaisuus, josta löytyy pieniä ja suurempia kokoontumistiloja, ks. kuva alla. Konferenssi hyödynsi myös Amerika-Gedenkbibliothekin ja läheisen kirkon tiloja.

Epäkonferenssipäivät noudattivat samaa kaavaa: aamulla Key note -puheenvuoro (45 minuuttia), sen jälkeen muutamia luovuus- tai improharjoituksia entuudestaan tuntemattomien kirjastolaisten kanssa, ja sitten alkoivat pyöriä nk. interaktiiviset sessiot (kesto 90 min) ja Ignite speech -puheenvuorot. Ignite speech -puheenvuoron kesto oli 5 min, näitä tuli noin kahdeksan putkeen ja sen jälkeen oli mahdollista päästä jutustelemaan esiintyjien kanssa.

Epäkonferenssin kohtaamisista jäi mieleemme valtava määrä uusia ideoita, ja kaikkien niiden nostaminen tähän kirjoitukseen on täysin mahdotonta. Key note -puhujista mieleenpainuvin oli amerikkalainen Nina Simon, ks. kuva alla, rohkea museoalan uudistaja, joka osoitti, miten taitava johtaja voi muuttaa organisaation suunnan ja luoda yhdessä yhteisön (= henkilökunta, asukkaat, erilaiset yhteistyökumppanit) kanssa pölyisestä, pönöttävästä museosta eläväisen ja värikkään yhteisöllisen toimijan, jonka kävijäluvut kasvavat ja henkilökunnan määrä senkus lisääntyy (koska päättäjät oivaltavat lisääntyvien kävijöiden ansiosta museon suuren tärkeyden yhteisöllisenä toimijana). Tämä on kirjastoillekin tärkeä sanoma, kun yritämme luoda palveluja kaikenikäisille ja erilaisista taustoista ja lähtökohdista tuleville asiakkaille. Myös kirjastojen pitää pystyä arvioimaan kriittisesti omaa toimintaansa ja sitä, onko se ihan oikeasti valmis muuttumaan niin, että ihmiset tulisivat paitsi käyttämään palveluja myös kokisivat ne omikseen ja tekisivät niitä kanssamme. Simonin puheenvuoro on katsottavissa verkossa: https://vimeo.com/album/5428986/video/290934027 Hän on kirjoittanut kirjat The Participatory Museum ja The Art of Relevance. Hän pitää blogia http://museumtwo.blogspot.com/ ja on luonut Of-by-for-all-verkoston https://www.ofbyforall.org/ johon mikä tahansa organisaatio voi liittyä mukaan.

Interaktiivisia sessiot vaihtelevat sisältöjensä ja interaktiivisuuden määrän mukaan. Periaatteessa interaktiivinen sessio saattoi sisältää mitä tahansa, esimerkiksi improteatterin tekemistä tai eläväisiä keskusteluja pienryhmissä tai perinteisen luennon kuuntelemista, jossa interaktiivuus oli toteutettu ainoastaan kännykkä-äänestysten avulla. Mieleemme jäivät erityisesti arkkitehtien vetämät interaktiiviset sessiot.

Heli osallistui sessioon nimeltä Transform Libraries: Transform Spaces, Organisations, Cities. Sen pitivät tanskalaisen arkkitehtitoimisto Schmidt Hammer Lassen Architectsin arkkitehdit Trine Berthold ja Waleria Kudera. He esittelivät aluksi eri puolille maailmaa suunnittelemiaan kirjastoja. Tämän jälkeen pienryhmissä käytiin läpi omien kirjastojen haasteita. Sitten valittiin yhteiset haasteet ja pyrittiin löytämään ratkaisuehdotukset ja visio, johon tähdätä. Helin mielestä oli todella mielenkiintoista päästä keskustelemaan ryhmän muiden osallistujien kanssa: vaikka kirjastojen puitteet ja yhteiskunnallinen tausta, joissa ne toimivat, poikkesivat suuresti keskenään, on kirjastoilla eri puolilla maailmaa hämmästyttävän samanlaisia haasteita. Keskustelijat pohtivat mm. kuinka erilaisia tarpeita asiakkailla on ja kuinka niitä tilassa voidaan ratkoa, yhdellä kun on käytössä uusi valtava hallimainen rakennus ilman väliseiniä ja toisella taas vanha ahdas ja sokkeloinen kirjasto täynnä kirjahyllyjä.

Kata puolestaan osallistui interaktiiviseen sessioon nimeltä The Butterfly Principles of Design For Programmability. Sessiossa Aat Vos, kirjastoalan arkkitehti, joka on tällä hetkellä melkoisessa nousukiidossa ennen muuta oslolaisen Biblio Toyenin https://aatvos.com/project/biblo-toyen/ menestyksen ansiosta, esitteli oman nk. perhosmallinsa, ks. kuva alla. Vos on pohtinut viime vuosina paljon sitä, miksi jotkut kirjastot kukoistavat uudistuksen jälkeen ja toiset – noh – epäonnistuvat. Pitkälti tämä johtuu siitä, että kirjastouudistusta ei pitäisi ajatella pelkkänä tilauudistuksena vaan kirjaston olisi pystyttävä uudistumaan paljon kokonaisvaltaisemmin. Vos on koonnut nk. perhosmalliinsa kahdeksan kysymystä, johon kirjastouudistuksissa olisi pystyttävä vastaamaan. Hän on myös kirjoittanut aiheesta kokonaisen kirjan, 3rd4all – How to Create a Relevant Public Space, https://aatvos.com/book/

Viiden minuutin Ignite talks-esityksistä nostamme esiin kaksi. Heli oli kuuntelemassa helsinkiläisen kollegamme Laura Norriksen Ditch the Desk! An Experiment in Redefining the Customer Experience -esitystä, joka löytyy täältä: https://bit.ly/2OrhQhE Heli kommentoi esitystä näin: “Olen itsekin sekä lähiesimiehenä että palvelupäällikkönä toimiessani ja kirjaston asiakaspalvelua yleisemminkin organisoidessani pohtinut tiskien jähmettävää vaikutusta, kuinka ne ovat kuin turvasatamia työntekijöille. Moni asiakkaan avuntarve on sellainen, että sitä ei voi eikä kannata tiskillä hoitaa, eikä asiakkaan tarvitsisi jonottaa tiskille jos kirjastolaiset olisivat läsnä luontevasti kirjaston tiloissa. Tiski jähmettää aktiivisen asiakaspalvelun ja lisäksi turhaan päivystämiseen uhrautuu henkilöresursseja, joilla asiakkaita voitaisiin palvella paremmin. Omatkin kokeiluni tiskialueen pienentämisestä ja henkilökunnan aktivoimisesta kirjastotilaan asiakkaiden keskelle ovat tuottaneet samansuuntaisia huomioita kuin mitä Kalliossa ollaan tehty.”

Kata oli kuuntelemassa århusilaisten Jette Holmgaard Greiben and Steen Nielsenin esitystä Ready… Set… Inspire! A Modern Twist to Literary Inspiration, joka löytyy täältä: https://bit.ly/2IZmYDF Esitys käsitteli kirjastolaisten uljasta tehtävää perinteisen lukutaidon edistäjinä Tanskan maassa, jossa lasten vapaa-ajan lukeminen on viimeisen seitsemän vuoden aikana vähentynyt 5 %. (Vain 5 %! Luku tuntuu Katan mielestä varsin pieneltä, mikäköhän Suomen luku mahtaa olla… 🙂 Noh, Kata ei nyt jaksa tarkistaa asiaa…) Entisenä kirjavinkkarina Kata innostui kovasti pienistä (liikunnallisen harjoitteet kesken vinkkauksen!) ja suuremmista (pelillistäminen!) keinoista elävöittää kirjallisuuden tyrkyttämistä koululaisille. Eniten Kata innostui kuitenkin niinkin pienestä asiasta kuin peukku- ja kakkaemojitikkujen käyttö kirjavinkkauksen palautteen välineinä. Jokainen kirjavinkkari tietänee, että toisinaan varsinkin yläkouluikäisistä nuorista on vaikea nyhtää palautetta – mikä vinkki olikaan onnistunut ja mikä ei… Asia voidaan ratkaista jakamalla jokaiselle kirjavinkkaukseen osallistuvalle koululaiselle peukku- ja kakkaemojitikut. Jokaisen kirjavinkin päätteeksi jokainen koululainen antaa palautteen kirjavinkistä nostamalla ylös joko peukku- tai kakkaemojin. Näin kirjavinkkari voi kerätä tilastollista tietoa vinkkaamista kirjoista, näin monta peukkuja tai näin monta kakkaa se-tai-tämä kirja sai… Erittäin näppärää!

Ja näinä aikoina, joina suomalaisten kirjastojen on uuden kirjastolain mukaan tuettava monipuolista lukutaitoa (eli monilukutaitoa), kannattaa myös tutustua MIT Media Labin ja amerikkalaisten yleisten kirjastojen yhteishankkeeseen nimeltä Public Library Innovation Exchange (PLIX). Heidän verkkosivuiltaan https://plix.media.mit.edu/activities/ löytyy kaikenmoisia aktiviteettejä, joita voi hyödyntää suomalaisissa kirjastoissakin ohjelmoinnin lukutaidon edistämisessä.

Kata Ervasti, Heli Ronkainen

Olennaista on järjettömyys

IFLA WLIC on kirjastoalan kattojärjestön järjestämä vuotuinen konferenssi. Tällä kertaa kukinto pidetään Kuala Lumpurissa, öljyn ja kaikenlaisten vastakohtien trooppisessa syleilyssä. Olemme täällä työkaverini Ville Karisen kanssa kertomassa Vantaan kaupunginkirjaston kokeilemista taidejutuista kuten karaokesta ja improvisaatiopajoista. Samalla haistelemme tuoreinta ilmaa, mitä kaikkea on. Tuntuu onnelliselta huomata, että kaikilla mantereilla kirjastot pyrkivät edistämään hyvää, eivät pahaa.

 

Koen konferenssin tarjonnan kolmena päätyyppinä: esityksinä, joista en kunnolla saa otetta, emansipatorisina projekteina, joista olen syvästi vaikuttunut sekä eriasteisina automatisoinnin edistämisprojekteina. Niistä vaikutun ehkä vasta jälkikäteen.

Esitykset, joista en saa kunnolla otetta, on elävöitetty termien runsaudella ja puheen kovalla tulinopeudella. Vaivun homersimpsonmaiseen tilaan. Siinä katsellaan ympärille ja pyritään vaivihkaa selvittämään, käsittävätkö muut kuulijat esityksestä mitään. Ainakin yleisössä katsotaan puhelimia. Keskustelua ei synny, hahmot laskeutuvat lavalta.

Emansipatorisia projekteja on paljon. Liikutun niistä, ne ovat kauniita ja innostuneesti esitettyjä. Edistetään lukutaitoa todella köyhissä maissa, tarjotaan oppimisen mahdollisuuksia etnisille vähemmistöille, yleensäkin annetaan toiselle – vaikka ihmisyyteen on aina kuulunut ottaa toiselta.

Kirjastoja automatisoidaan. Sitä argumentoidaan järjellä: lainausvolyymeilla, tiedonsiirron luotettavuudella, säästyneillä rahoilla. Puhe harmaantuu taloustieteeksi. Konferenssin edetessä tämä saleista tursuava järki alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Tässäkö on kirjastomaailman läpileikkaus? Missä on itseilmaisu, missä on regressio? Taide? Lopulta järki voittaa, sanotaan meillä Suomessa. Ei voita, mikrobit voittavat. Sitä ennen olemme elossa ja saamme harrastaa myös hieman järjettömyyttä, koska se on olennaista. Lyhyt katsaus historiaan:

 

Kaikille avoin kirjastolaitos syntyi halusta sivistää muitakin kuin sivistyneistöä. Hieno ajatus! Samanaikaisesti sekä viisas (empaattinen) että hullu (kaikki eivät tykänneet tästä). Kirjallisuus on tietoa. Suomen sana tieto on alkujaan merkinnyt tietoa oikeasta tiestä. Kirjallisuus on myös sitä, että joku poistaa suodattimensa ja kirjoittaa mitä huvittaa. Silloin ollaan jo umpimetsässä, kaukana tiestä. Kreikan mytologiat eivät ole järkeviä, useimmat bestsellerit eivät ole. Platonin elinaikana tanssi, runous ja musiikki, olivat mousiké, sillä niitähän ei mitenkään voinut suorittaa ilman muusia. Tuolloin kuvio sentään myönnettiin! Tänä päivänä muusat sivuutetaan ja puhutaan yleisesti vain itseilmaisun tärkeydestä, ikään kuin emme enää toimisi viettiemme pohjalta. Hamlet vaikuttaa suorastaan psykoosin tuotokselta. Me lukijatkin olemme epävakaita, jo ensimmäiset psykoanalyytikot osoittivat, että kuljemme täällä järkeä vailla. Meillä kaikilla on järjettömiä ajatuksia, mutta olemme oppineet olemaan puhumatta niistä, jotta ihmiset eivät alkaisi karttaa meitä. Menemme mielellämme teatteriin katsomaan järjettömyyttä, jonka haluamme häivyttää itsestämme.

 

Automatisointi kuuluu järkiprojekteihin ja sen edut ovat selkeät. Älyhyllyt ovat hyviä, on kivaa hakea tietoa itse, ja miksi skannata kirjoja käsin, kun ei siinä hommassa voi kehittyä ihmisenä. Voisimme tässäkin asiassa pysytellä kohtuudessa, mutta IFLA WLIC:n käytävillä ajaudun keskustelemaan myös kokonaan henkilökunnattomista kirjastoista. Puuhamiehinä on ainakin kiinalaisia ja norjalaisia. Rahaa niissä säästyy. Mikäs siinä, paitsi että asia menee näin: yksilö hakee maailmasta tietoa ja elämyksiä, joita hän viime kädessä käsittelee yhteisöllisesti. Siis jonkun kanssa! Näin tekee myös filosofi Pentti Linkola avautuessaan medialle. Päivitämme Facebookia yksin järven rannalla vain, koska sitä lukevat ihmiset. Kirjastonhoitaja on ihminen. Kirjastonhoitaja on sivistynyt tyyppi. Ystävällisen näköinen kirjastonhoitaja on mehiläiskuningatar, joka kerää luokseen ihmisiä.

 

Järki on hyvä, mutta kunnon tarinoita siitä ei synny. Otetaan järjen rinnalle teatteri-improvisaatio. Siinä ihmiset näkyvät toisilleen ja paljastuvat itselleen. Katso, tällainen minä olen. Ahaa, sinä olet tuollainen. Oho, minä olenkin tällainen, en tiennyt! Karaokessa ihminen uskaltaa laulaa toiselle, hänelle ei sittenkään naureta. Musiikki-improvisaatiossa ei siinäkään ole mitään järkeä: soitetaan yhdessä tunnin ajan jotain, emme lopulta enää tunne itse soittavamme vaan liukenemme siihen. Siitä on tullut happea. Yhteinen pulssi, jaettu todellisuus, sisäänsä sulkeva regressio. Siinä kaikki. Vantaan kaupunginkirjastossa lauletaan karaokea sekä improvisoidaan teatteria ja musiikkia. Asiakkaat tykkäävät. Meille normaalia, monille IFLA WLIC:ssa täysin uutta.

 

Järkevyyden vastakohtana ei ole tyhmyys vaan järjettömyys. Tyhmyys ei ole koskaan arvokasta. Järjettömyys on sen myöntämistä, että tarvitsemme hymyä ja kehollista hyväksyntää tunteaksemme olomme ihmisiksi. Saatan olla väärässäkin, mutta en ole.

 

Teemu Kide

kirjastonhoitaja, muusikko, pingviini

 

 

“Oletteko te siis todellakin kirjastonhoitajia?” – matkakertomus IFLA WLIC2018 konferenssista

Yli 12 tuntia myöhästyneiden lentojen, viiden tunnin aikaeron ja Singaporen lentokentälle vietetyn huonosti nukutun yön jälkeen saavumme kollegani Teemu Kiteen kanssa Kuala Lumpuriin Malesiaan. Kuala Lumpur sijaitsee Malakan niemimaalla lähes päiväntasaajalla. On tukahduttavan kuumaa ja kosteaa. Kuala Lumpur on kaupunkisuunnittelun unohtama öljyrahalla rakennettujen jättimäisten pilvenpiirtäjien ja niiden väliin jääneiden satunnaisten hökkelikylien metropoli. Ilmaperspektiivistä yöaikaan kuvattuna kaupungin valaistut pilvenpiirtäjät ovat kaunis näky. Katutasolta tavallisen ihmisen perspektiivistä mittakaava on ahdistava ja vieraannuttava. Sietämättömän kuumuus ja kaoottinen liikenne eivät paranna tunnelmaa.

Olemme kollegani Teemu Kiteen kanssa Malesiassa osallistuaksemme Kuala Lumpurissa 24.8.-30.8.2018 järjestettevään IFLA World Library and Information konferenssiin. IFLA WLIC on suurin kansainvälinen kirjastoalan tapaaminen, johon osallistuu tuhansia kirjasto- ja informaatioalan asiantuntijoita sadoista eri maista. Olimme konferenssissa kertomassa Tikkurilan kirjaston musiikki- ja mediaosastolla viime vuosina tehdystä kehittämistyöstä. Tikkurilan kirjaston musiikki- ja mediaosasto on viime vuosien aikana käynyt läpi kokonaisvaltaisen uudistuksen. Koko osaston sisustus ja tilaratkaisut sekä palvelukonsepti on uudistettu.

Osallistuimme esityksellämme sekä kirjoittamallamme artikkelilla IFLA:n kirjastoteoria ja informaatiolukutaito työryhmien sunnuntaina 26.8.2018 järjestämään seminaariin, jonka otsikkona oli Information Literacy: from practice to research and back again – Library Theory and Research with Information Literacy. Konferenssiin kirjoittamamme artikkelimme, jonka otsikko on Vantaa City Library – Transcending Consumer-producer Relations in Public Library Music Services on vapaasti saatavissa IFLA:n verkkokirjastosta. Seminaarissa johon osallistuimme käsiteltiin kirjastojen informaatiolukutaidon edistämispyrkimyksiä monista eri teoreettisista, yhteiskunnallisista ja kulttuurisista näkökulmista.

Seminaarisalissa on noin 200 kuulijaa. Joista suurella osalla on päässään musliminaisille tyypillinen huivi. Myös Malesiassa kirjastoala on selvästi naisvaltainen. Kerromme kirjastossa tehdyistä palvelukokeiluista kuten karaokesta, lastenlaulupajoista ja improvisointipajoista. Teemun puhuessa mietin, että mitenhän visiomme siitä, että kirjastojen pitää pyrkiä vapauttamaan ihmisten itseilmaisun ja luovuuden sisäisiä voimavaroja resonoi kuulijoille, joiden itseilmaisun vapautta Malesiassa voimassa oleva sharia-laki rajoittaa tavoilla, jotka suomalaisen kirjastonhoitajan on varsin vaikea hyväksy. Meitä ei kuitenkaan buuata lavalta tai viedä kepitettäviksi. Esityksemme jälkeen tilaisuudessa esiintynyt Malesian kansalliskirjaston kirjastonhoitaja tulee kysymään meiltä varovaisen hämmentyneenä – “oletteko te siis todellakin kirjastonhoitajia”.

Oman konferenssiesityksemme lisäksi olemme nuuskimassa kirjastoalan uusimpia tuulia ja verkostoitumassa kirjastoalan asiantuntijoiden kanssa eri puolilta maailmaa. Kirjaston ja ympäristön suojelun suhde on selvästi nousemassa tärkeämmäksi aiheeksi. Vihreä kirjasto viittaa toisaalta siihen, miten kirjastojen toiminnassa otetaan huomioon ympäristöarvot esim. tilojen rakentamisessa, remonteissa ja päivittäisessä palvelutuotannossa. Toisaalta voidaan puhua ‘vihreästä lukutaidosta’, eli siitä, että kirjaston tulisi pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan edistämällä ympäristötietoisuutta. Vantaalla ollaan tässä oltu edistyksellisiä jo hyvän aikaa. Esimerkiksi, kirjastojen remonteissa on meillä hyödynnetty olemassa olevia huonekaluja ja toimintaa pyritään niin kirjaston kuin koko kaupungin tasolla viilaamaan mahdollisimman vihreäksi tai “resurssiviisaaksi”, kuten Vantaan kaupungin vastikää hyväksymä resurssiviisauden tiekartta asian ilmaisee. “Vihreän lukutaidon” edistäminen on seikka, johon omasta mielestäni voitaisiin panostaa enemmänkin ja johdonmukaisemmin. Asia vaatinee kuitenkin jonkin verran keskustelua, koska siihen liittyy poliittisia näkökulma eroja, joihin kirjastot ovat perinteisesti suhtautuneet varovaisesti.

Nykyisen maailmantilanteen vuoksi ja Vantaan asukasrakenteen erityispiirteiden vuoksi osallistun monikulttuurisille väestöjen kirjastopalveluita käsittelevään seminaariin. Ongelmat ja toimintatavat ovat hyvin samankaltaisia eri puolilla maailmaa. Maahanmuuttajien kielitaidon ja yhteiskunnallisen osallisuuden edistäminen ovat keskiössä. Järjestetään erilaisia kursseja ja keskustelutilaisuuksia sekä tarjotaan aineistoja monilla kielillä. Erityisesti liikutun Pariisin Pompidou-keskuksen kirjaston esityksestä, jossa esiteltiin maahanmuuttajille suunnattuja keskustelukerhoja (katso ryhmän toimintaa esittelevä video YouTubesta ). Idea on yksinkertainen ja järjestelyiltään kevyt. Sovitaan säännöllinen kaikille avoin tapaaminen kirjaston tiloihin. Tarvitaan yksi äidinkielenään ranskaa puhuva avustaja, joka käynnistää keskustelun ja osallistujat jatkavat haluamallaan tavalla. Avustaja ei opeta tai valmistele tapaamisia etukäteen. Osallistujat oppivat toisiltaan ja tilaisuuden avustaja ohjaa tarvittaessa sanojen löytämisessä. Mielestäni tämän tyyppinen omaehtoisuuteen perustuva rakenteiltaan kevyt toimintatapa sopisi erityisen hyvin kirjastoihin.

Samsung Smart Libraryn lasten alue
Varsinaisen konferenssiohjelman lisäksi meillä oli mahdollisuus käydä tutustumassa paikallisiin kirjastoihin. Kävin tutustumassa Malesian, joitakin vuosia sitten avattuun uuteen kansalliskirjastoon. Kirjaston tehtävänkuva on suomalaisittain erikoinen. Kansallisen kokoelman ja kansallisesti arvokkaiden julkaisujen lisäksi kansalliskirjastolla on toimintoja, joita Suomessa perinteisesti hoitavat yleiset kirjastot. Tästä voisi ottaa oppia Suomessa siten, että meilläkin voitaisiin ehkä rohkeammin rikkoa erilaisten kirjastojen välisiä raja-aitoja. Esimerkiksi, Tikkurilassa missä itse työskentelen on vierekkäisissä taloissa Tikkurilan kirjasto ja Laurean ammattikorkeakoulun kirjasto. Välillä mietityttää, että onko tällainen jako yhteiskunnallisten resurssien käytön kannalta järkevää.

Jättikosketusnäyttö, jossa pystyi tutustumaan kirjaston aineistoon ja palveluihin
Kansalliskirjastossa oli Samsungin lahjoittama Samsung Smart library. Käytännössä se tarkoittaa, että Samsung on lahjoittanut tilaan valikoiman erilaisia tietoteknisiä laitteita, joita asiakkaat voivat käyttää kirjastossa. Lisäksi käyttäjille on tarjolla henkilökohtaista opastusta laitteiden käyttöön. Käytännössä suomalaisissa kirjastoissa on jo pitkään ollut vastaavantyyppisiä tiloja ja palveluita, joten meidän näkökulmastamme Samsungin Smart Library ei tarjoa juurikaan uutta. Jos jotain bongaisin kotiin, niin ottaisin jättimäiset kosketusnäytöt, joista pystyi hakemaan kirjaston aineistoa. Ne vaikuttivat toimivilta ja voisivat helpottaa esim. kirjaston aineistotietokannan käyttöä asiakkaille, joilla on esim. motorisia vaikeuksia käyttää hiirtä ja perinteistä näppäimistöä.

Öljy-yhtiöiden jättimäisten lasitornien alla kulkiessa tuntee helposti itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Astuessani konferenssikeskuksen ilmastoinnin viileään syleilyyn mieleni kuitenkin muuttuu. Kun innostuneet kirjastoalan työntekijät eri puolilta maailmaa kertovat työstään ja projekteistaan, vakuutun, että kirjastoilla on kokoaan suurempi merkitys. Työtä tehdään hyvin erilaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa ja kulttuurisissa ympäristöissä. Osa toimii hyvin karuissa olosuhteissa maissa, joissa ihmisillä ei ole juuri mitään. Toiset taas teollisuusmaiden yltäkylläisyydessä. Tavoitteet ovat kuitenkin samat – pyritään antamaan ihmisille mahdollisuuksia oppimiseen ja kasvuun, ymmärtämään ja osallistumaan maailmaan jossa elämme ja lopulta muuttamaan sitä paremmaksi.

Ville Karinen

Suuret kiitokset Suomen kirjastosäätiölle, Suomen kirjastoseuralle ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolle matka-apurahoista, jotka tekivät tämän konferenssi-matkan mahdolliseksi.

Lue myös Teemu Kiteen matkakertomus.

Ohi on, ohi!

Matkat ovat ohi, osallistujien yhteinen työpaja on ohi, tulosten esittely johtoryhmälle – ohi sekin. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että Bongaa parhaat pedagogiset ideat -projekti on jo aika lailla taakse jäänyttä elämää. Jäljellä on enää raportin lähettäminen rahoittajalle, ja bing… Kohta sekin on on tehty.

Mitä kokonaisuudesta jäi käteen?

Yksi tavoitteista oli vahvistaa aikuisten pedagogisten palveluiden parissa toimivan henkilöstön osaamista, ja tämä toteutui varmasti… Osallistujat olivat iloisia, innostuneita saamastaan matkustusmahdollisuudesta, päät täyttyivät ideoilla ja eurooppalaisia kollegoita on jatkossa helpompi lähestyä.

Tavoitteista toinen oli löytää uusia, innovatiivisia ideoita aikuisten pedagogisten palveluiden toteuttamiseksi ja muodostaa selkeämpi näkemys siitä, miten Vantaan kaupunginkirjasto toimisi parhaiten aikuisten oppimisympäristönä. Kyllä vain, tämänkin tavoitteen voi sanoa toteutuneen. Osallistujien yhteisen työpajan tuloksissa nousivat esiin Vantaan kaupunginkirjaston heikkoudet, jotka on jo ensi vuonna tarkoitus kääntää vahvuuksiksi, siis muun muassa se, että emme edelleenkään ole teknologian edelläkävijä ja että emme edelleenkään osaa tuottaa palveluita maahanmuuttajille tarpeeksi hyvin. Emme ainakaan niin hyvin kuin Asylothek-kirjastot vapaaehtoistensa voimin Saksassa tekevät. Lähitulevaisuudessa olisi siis tarkoitus tehdä vielä rohkeampia & nopeampia teknologiakokeiluja ja kenties myös kansantajuistaa teknologiaan liittyviä ajankohtaisia aiheiden aikaisempaa paremmin… Ja luoda Suomen oppijan olohuoneita Vantaallekin.

Ja kolmas tavoite, löytää hyviä yhteistyökumppaneita, on toteutunut sekin. Tai ainakin kynnys kysyä eurooppalaista kollegaa mukaan mahdolliseen yhteiseen hankkeeseen on nyt pienempi, vaikka suuria ideoita yhteisistä tulevista hankkeista ei ole. Vielä.

Hauska ja hyödyllinen projekti siis kaiken kaikkiaan. Kiitos Erasmus+, kiitos EU!

Mitä tälle blogille tapahtuu?

Jossakin vaiheessa ensi vuotta, kun hankkeen tomu on laskeutunut, muuttuu blogin luonne yleisluontoisemmaksi. Jatkossa tänne kirjaillaan kaikilta vantaalaisten kirjastolaisten matkoilta bongatut ideat.

Kata Ervasti

IFLAn kongressissa Wrocławissa elokuussa 2017

19.-25.8.2017 Kansainvälisen kirjastoseurojen liiton (IFLA) kongressissa Wrocławissa Puolassa

Matkaseuralaisikseni sain kollegani Pauliina Hyytiäisen, Saana Mäensivun ja Ritva Nybergin, joiden kanssa meno- ja paluumatkat kongressiin taittuivat mukavasti. Lensimme Vantaalta Krakovaan ja takaisin, Krakovasta matkasimme kongressikaupunkiin junalla.

Viikko mahtavassa vuoden 2016 Euroopan kulttuuripääkaupungissa Wrocławissa sujui vauhdikkaasti. Onneksi meillä oli mahdollisuus runsaan kongressiohjelmatarjonnan lisäksi tutustua kaupungin keskeisiin nähtävyyksiin, joista yksi hienoimmista oli vanhakaupunki, jonka kaduilta löytyi kymmeniä kaupungille omintakeisen leiman antavia kääpiöpatsaita. Wrocław on hyvin vihreä ja vehreä: Oder-joki halkoo keskustan ja ympäristössä on monenlaisia ihania puistikoita, puistoja  ja puutarhoja.

Ehdin tutustumaan yhteen paikalliseen kirjastoon. Se oli vanhaan upeaan rautatieasemarakennukseen parisen vuotta sitten valmistunut kirjasto. Se oli erittäin kaunis kirjasto, joka oli remontoitu ja kalustettu rakennusta kunnioittaen. Aineisto oli esillä selkeästi ja sitä oli sopivan tuntuinen määrä. Vieraillessani kirjastossa asiakkaita oli varsin vähän. Toisaalta käväisin siellä aamupäivällä.

Kongressissa oli osallistujia yhteensä 3 000 maailman kaikista maanosista ja yli 130 maasta. Mukana oli edustajia sekä yleisistä että tieteellisistä kirjastoista. Viikon aikana oli tilaisuus keskustella vapaamuotoisesti usean kirjastoalan ammattilaisen kanssa.

Kongressissa oli varsin näyttävä avajaistilaisuus, jossa tervetulotoivotusten ja avajaispuheenvuorojen jälkeen tutustuimme seitsemän esityksen myötä Wrocławin kaupungin tuhatvuotisen historian käännekohtiin. Pääsin myös näyttelyn avajaistilaisuuteen, posterinäyttelyyn ja hienoon kulttuuri-iltaan puhumattakaan kongressin tiiviistä ohjelmasta, jossa oli jo aika lailla valinnan vaikeutta päällekkäisten esitysten takia.

Kansainvälinen kongressi, jossa on tuhansittain osallistujia, on varmasti haaste järjestäjille. Järjestelyt sujuivat kuitenkin – ainakin näin ensikertalaisen silmin nähden -loistavasti.

Vantaalaisilla kollegoillani oli virallinen rooli viikon aikana eli heillä kaikilla oli esityksensä eri istunnoissa. Tiistaina kävin kuuntelemassa Pauliinan ja Saanan esitystä (Session 138: Literacy Matters: It Takes a Community to Raise a Reader – Building a Nation of Readers and Creating a Reading Culture – Literacy and Reading, Public Libraries, School Libraries SI): Interactive Stories Workshops – 

Learning the Languages of Literature and Programming), Pauliinan ja Saanan esitys ja  torstaina Ritvan esitystä  ( Session 230: How Does Knowledge Inform Change Agency? – Knowledge Management SI): Lean Management at Vantaa City Library), Ritvan esitys. Saatoin tuntea itseni ylpeäksi vantaalaiseksi, sillä sen verran vakuuttavasti ja mukaansatempaavasti kollegani istunnoissa esityksensä hoitivat ja ottivat yleisönsä!

Olin joka päivä seuraamassa joitain istuntoja ja parina päivänä kiersin katsomassa näyttelyitä ja postereita.

Minun tehtävänäni oli ”bongata parhaat pedagogiset ideat”. Täytyy sanoa, että se oli todella iso haaste! Ensinnäkin kongressin ohjelmassa oli paljon esityksiä, jotka käsittelivät kaikkea muuta kuin pedagogisia palveluita ja olivat joko teoreettisia tai muuten aiheista, joissa ei ole meille pohjoismaalaisille mitään uutta. Tuli todettua, että suomalainen kirjastolaitos on maailmanlaajuisesti varsin edistyksellinen. Hienoa oli tietenkin kuulla myös suomalaisten kollegoiden esityksiä.

Joitain ajatuksia herättäviä esityksiä pääsin kuuntelemaan ja postereita katselemaan.

Osallistuin kahteen istuntoon, joissa aiheina oli kestävä kehitys (Session 094a: Libraries’ Commitment to the UN 2030 Agenda for Sustainable Development – Environmental Sustainability and Libraries SIG ja Session 190: More the Green: Sustainability of Practice – Public Libraries & the 2030 United Nations Agenda, Public Libraries, Environment, Sustainability and Libraries SIG). Istuntojen yhtenä vetäjänä toimi Harri Sahavirta Helsingin kaupungikirjastosta. Harri sanoi omassa puheenvuorossaan (What Are Green Libraries – and Why Do We Need Them?), että vaikka kirjastoväki mielellään kutsuu kirjastoa jo perustehtävässään kestävän kehityksen edelläkävijäksi, hän totesi, että vielä on paljon tehtävää ja hän viittasi muun muassa siihen, että kirjastorakennukset eivät juurikaan ole kestävän kehityksen mukaisesti rakennettuja – edes pohjoismaissa. Vain harvoja esimerkkejä löytyy maailmanlaajuisesti kirjastoista, joissa kestävän kehityksen periaatteet on huomioitu jo rakennusvaiheessa.

Istunnoissa esiteltiin mm. joukkorahoituksella alkunsa saanutta ja yhteisöllisesti rakennettua kirjastoa Meksikossa, Vaggerydin kirjaston vihreää nurkkausta ja saksalaista BookboXX-kirjastoa, joka on kuin puhelinkoppi, jonne käyttäjät voivat tuoda omia kirjojaan ja ottaa sieltä kirjoja itselleen.

Norjalainen kirjastonjohtaja Asla Sira Myhre (Session 207: Branding, Bridging, Building: Telling and Selling the Space Story – Library Buildings and Equipment with Management and Marketing (SI) toi omassa esityksessään Libraries – An Arena for Debate that Expands Local Democracy esille sen miten tärkeä paikka kirjasto on tänä päivänä muun muassa pienillä paikkakunnilla, joista katoavat kaikki muut palvelut. Näissä kirjasto toimii oikeastaan ainoana paikkana, jossa asukkaat voivat kohdata toisiaan, juoruilla ja keskustella – puhua pienistä ja isoista asioista ja siten edistää keskinäistä ymmärrystä.

Vajaasta kahdesta sadasta posterista löytyi useampikin kiinnostava fakta kirjastoista ympäri maailman: eri maiden kirjastot tekevät tärkeää yhteistyötä ja erilaisia kokeiluja kirjastosaralla tuntuu riittävän. Kiinnostavimmaksi posteriksi koin IFLAn  posterin, jossa tuotiin esille miten kirjasto voi olla auttamassa asiakasta erottamaan faktan valetiedosta.

Poimintoja ideoiksi

Fakta ja valeuutiset
– Iflan posterin mukaisesti kirjasto voi toimia paikkana, jossa tuetaan asiakkaita erottamaan valeuutiset faktasta

Yhteisöllisyys
– asukkaiden ja kirjaston käyttäjien mukaan ottaminen kirjaston kehittämiseen, kirjasto paikaksi, jossa voi kohdata aidosti ja huoletta toisen ihmisen, maahanmuuttajien tukeminen kotouttamisessa

Kestävä kehitys
– kirjasto voi toimia kestävän kehityksen käytännön toimenpiteiden opastajana erityisesti maahanmuuttajataustaisille henkilöille

Seija Rintanen

Hollannissa ideoita bongaamassa

Kaikki tuntevat Hollannin kaupungeista Amsterdamin ja Haagin, mutta moniko on kuullut Almeresta? Itse en ainakaan ollut kuullut ennen kuin aloimme tätä ideoidenbongausprojektia koordinoivan Katan kanssa pohtia mihin kirjastoon kannattaisi lähteä tutustumaan. Meillä oli käsitys Hollannista innovatiivisena kirjastomaana, ja kohteeksi valikoitui lopulta Almeren kirjasto De Nieuwe Bibliotheek. Lähdin siis viikoksi tekemään Almereen job shadowingia, eli seuraamaan miten kirjastossa todella työskennellään.

Neljä päivää täällä viettäneenä (enää yksi edessä) voi sanoa että kyseinen kirjasto on osoittautunut oikein hauskaksi varjostuskohteeksi, ja että Almere kannattaa ehdottomasti painaa mieleen kiinnostavana kirjastokaupunkina. Lisäksi olen matkustanut Almeren ulkopuolelle ja tehnyt lyhyet vakoilukierrokset Swollen Stadkamer-kirjastoon ja Arnhemin De Rozet -kirjastoon. Kaikki nämä kirjastot ovat uusia, viimeisen kymmenen vuoden sisällä rakennettuja. Niinpä ne onkin rakennettu tarjoamaan kansalaisille paitsi tietoa, myös tiloja joissa opiskella, olla ja viihtyä.

Tilojen nuori ikä näkyy myös siinä, miten ne on suunniteltu. Vaikka kirjastot sijaitsevat eri kaupungeissa, niitä kaikkia yhdistävät kirjakauppamainen esillepano ja selkeä oma ilme. Jätän kuitenkin syvemmät analyysit kirjastojen yhteneväisyyksistä ja muista tekemistäni huomioista seuraavaan blogikirjoitukseen. Tässä hieman kuvallisia maistiaisia kirjastovierailujen varrelta:

De Nieuwe Bibliotheek

Stadkamer

De Rozet

Maija Lehtola / Martinlaakson kirjasto

Next Library 2017 – Miten voimme oppia Tanskasta?

Kesäkuun kirjakampanja on ohi, joten nyt on aikaa palata hetkeksi Tanskan ja Next Libraryn havaintoihin ja kokemuksiin. Kuukausi on vaihtunut, mutta edelleen mielessä pyörii sama kysymys kuin kuukausi sitten: miten voisimme ottaa oppia Tanskasta?

Konferenssimatkamme ensisijaisena tavoitteena oli löytää uusia ideoita ja ajatuksia aikuisten pedagogisten palveluiden kehittämiseen. Suurin osa havainnoistani ei konkreettisesti osu sen tavoitteen ytimeen, mutta tukee sitä hyvin. Matkan jälkeen olen myös jo ehtinyt luonnostella vaihtoehtoja, joilla toteutamme suunnitelmallisemmin esimerkiksi nykyistä yhteistyötä vapaaehtoisyhteistyön osalta. Ydinkysymys ei ehkä olekaan MITÄ voimme oppia vaan MITEN voimme oppia kokemuksistamme ja havainnoistamme.

Vantaalla on lähdetty suunnitelmallisesti rakentamaan kirjastotyötä, jossa osa palveluista tuotetaan keskitetysti ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kirjaston organisaatiomallissa tehtävät ja vastuut on jaettu prosesseihin, joita ovat esimerkiksi aineisto- ja hankintaprosessi ja toiminnanohjausprosessi. Tässä prosessiajattelussa olemme Tanskan kanssa samassa linjassa.

Konferenssin alkajaisiksi tutustuimme Heidin kanssa tanskalaiseen kollegaamme, joka työskentelee Slagelsen kirjastojen markkinointitehtävissä. Slagelsen kirjastojen markkinointia ja viestintää tuotetaan prosessinomaisesti eli suurimmilta osin keskitetysti. Se ei tarkoita sitä, että yksikään kirjasto ei saisi itsenäisesti tehdä Facebook-päivityksiä tai sisällöntuotantoa vaan sitä, että kirjastot nojaavat kokoelmatyönsä, tapahtumatuotantonsa ja verkkosisältönsä yhdessä sovittuihin teemoihin. Esimerkkinä kollegamme mainitsi, että Slagelsen alueen kirjastoissa on vaihtuvat teemat, jotka vaihtuvat muutaman kerran vuodessa. Eräänä teemana oli ollut yksinäisyys, johon sidottiin kaikkien kirjastojen toiminta teemakauden ajaksi: kokoelmien kuratointi/esillepano, tapahtumat, somepäivitykset, verkkoaineistojen näkyvyys sekä julisteet/posterit käsittelevät samaa yksinäisyyden teemaa.

Markkinointi kirjastossa on siis pitkälti kirjaston perusarvojen alleviivaamista ja sen viestin välittämistä, sitoutumista ja erilaisten langanpätkien solmimista yhteen. Taitava markkinointi vaatii kuitenkin aikaa ja oivaltamista, usein myös ajatusten pallottelua muiden kanssa. Se on paljon enemmän kuin julisteiden suunnittelua, tapahtuma-artikkelin kirjoittamista ja niiden jakamista tilassa tai verkossa. Tärkeää on löytää tai rakentaa tuotteelle tai palvelulle identiteetti, johon asiakas kykenee samastumaan. Tästä asiasta pitäisi kirjastossa ja Suomessa puhua paljon enemmän. Kirjailija Tommi Kinnunen siteeraa omassa kolumnissaan Valtiontalouden tarkastamisvirastoa, jonka raportissa arvioidaan mm. Suomen olevan Ruotsia jäljessä markkinointiajattelussa siksi, että Suomessa markkinointi nähdään toisarvoisena, “pehmeänä” alana.

Suuri mainos/infonäyttö, Silkeborg.
Markkinointia ei voi olla olemassa ilman asiakasymmärrystä. Next Library –konferenssissa keskusteltiin moneen otteeseen siitä mitä asiakas todella haluaa ja mitä me oletamme hänen haluavan (Heidi kirjoitti aiheesta laajemmin). Jos siis asiakkaalla on jonkin tarve, me autamme muotoilemaan sen ja löytämään ratkaisun siihen. Jos oletetaan, että ymmärrämme asiakasta ja löydämme siihen ratkaisun, seuraava askel on ratkaisun markkinointi. Tähän me liian usein jämähdämme. Meillä on hyvä palvelu tai tuote, josta vain harva on tietoinen. Tässä vaiheessa markkinoinnin avuksi on otettava se voimavara, joka suomalaisilla kirjastoilla on: erittäin vahva asiakasyhteisö. Kirjastojen käyttöaste on suuri, ja ei-käyttäjät/potentiaaliset käyttäjätkin suhtautuvat kirjastoon myönteisesti, kuten esimerkiksi kesän Kirja matkaan! -kampanjassamme saatoimme havaita. Kirjaston oma asiakasyhteisö on siis usein kirjaston paras markkinointikanava, samoin kuin työhönsä tyytyväiset ja työtään arvostavat työntekijät. Tanskalaisten kokemusten ja tutkimusten mukaan asiakkaat myös arvostavat omien mieltymystensä haastamista ja yllätyksellisyyttä. Kirjasto koetaan luotettavaksi ja turvalliseksi paikaksi tulla esimerkiksi suositelluksi kirjaston avulla. On siis ennenaikaista edes harkita keskustelua kirjaston olemassaolon tarpeellisuudesta, mutta se ei tarkoita etteikö ajan vaatimuksiin ja haasteisiin pitäisi pystyä reagoimaan, toisinaan hyvinkin nopeasti.
Lopuksi vielä pohdintaa tanskalaisten kirjastojen visuaalisuudesta ja esteettisyydestä, jotka ainakin Silkeborgin ja Herningin havaintojen perusteella vaikuttavat olevan jonkin verran Suomea edellä.

Lastenosasto, tai paremminkin “osasto”, Herning.
Kirjastovierailujen ensimmäisinä asioina kiinnitin huomiota äänimaisemaan. Kuulokuva oli joka puolella kirjastoa pehmeä, vaikka meitä vierailijoita (ja muita asiakkaita) oli paikalla bussilastillinen. Kirjastot olivat valoisia ja yhdistivät sopivasti sekä pyöreitä että kulmikkaita muotoja. Rauhallinen äänimaisema muodostui siis todennäköisesti lattian materiaalin (paikoin jopa parkettia), kattoelementtien ja huonekalujen materiaalien yhteisvaikutuksesta. Tämän suunnittelutyön lisäksi erilaisten opasteiden ja tilassa näkyvien elementtien visuaalisuuteen oli kiinnitetty huomiota. En nähnyt epämääräisiä ja kotikutoisia A4-lippulappuja siellä täällä vaan tilojen luonteeseen tyyliteltyjä teippauksia harkituissa ja havaittavissa paikoissa. Pakko sanoa, että minua itseäni miellyttää, kun asiat näyttävät olevan järjestyksessä (vaikka koko arkitodellisuutta ei näillä vierailuilla yleensä näekään). Siitä syntyy ammattimainen mielikuva, samoin kuin rauhallisuudesta, jota kirjastoa esittelevät työntekijät myös edustivat. Kiireinen ja stressaantuneen oloinen työntekijä olisi varmasti luonut melko toisenlaisen kokemuksen tanskalaisista kirjastoista. Asiakastilojen viihtyvyyden lisäksi kiinnitin erityistä huomiota työtiloihin. Ne olivat tilavia, tyylikkäitä ja varustelutasoiltaan laadukkaita. Ruokailutilojen lisäksi samasta yhteydestä löytyi esimerkiksi kokoustilat, koulutustilat ja lepäilyyn ja vapaamuotoisempaan keskusteluun tarkoitetut löhöily- ja taukotilat. Tilaa siis oli! Työpisteiden varustelu sisälsi mm. säädettävät työtuolit ja pöydät, Skype-neuvotteluvälineet, suunnitteluvälineet (fläpit, taulut) ja säilytystilaa omille tarvikkeilleen.

Henkilökunnan taukotila, Herning.

Henkilökunnan tauko/koulutustila, Silkeborg.
Kysymys siitä, MITEN voisimme ottaa oppia, on laaja mutta vastattavissa. Voisimme ottaa oppia toimimalla selkeämmin ja avoimemmin, sitoutumalla samoihin tavoitteisiin ja kehittämällä edelleen kirjastojen yhteistä toimintatapaa ja perusviestiä. Tanskassa havaitsin jälleen kerran myös sen, että kirjastojen työyhteisöt ovat moniammatillisia. Kaikki eivät tee samaa. Tapaamamme markkinointiasiantuntija Slagelsesta kertoi työskentelevänsä peruskirjastotehtävissä yhtenä päivänä, n. 5 tuntia viikossa, jotta kosketus kirjaston arkeen säilyy. Silkeborgissa meitäkin opasti pedagogisiin tehtäviin keskittynyt työntekijä, jonka vastuulla ovat siis kouluyhteistyö sekä kirjaston esittelyt ja muut vierailut. Herningin kirjastossa jopa hyllytys ja logistiikka on ulkoistettu yritykselle, joka on logistiikka-alan toimija.

Kirjastotyön ydintehtävät ovat siis asiakaskohtaamisissa, suositteluissa, aineiston markkinoinnissa ja viestinnässä – siis yhteisön rakentamisessa ja yhdistämisessä. Omien kotoisten kokemusten perusteella arvelen, että meillä (Suomessa) tällaisen erityistävän toimintamallin pelätään altistavan organisaation haavoittuvuudelle, jossa yksittäinen työntekijä muuttuu korvaamattomaksi. Itse tervehtisin ilolla erityistehtävien ja moniammatillisuuden lisääntymistä kirjastoissa. Mahdollistamalla työntekijöille erityisiä tehtäviä, jotka perustuvat koulutukseen ja työntekijän omiin vahvuuksiin, työntekijä viihtyy työssään ja sitoutuu pysyvämmin ja pidemmäksi ajaksi organisaatiota. En näe siinä mitään haittaa, että työkaverin ammatillinen profiili, koulutus ja työhistoria poikkeavat omastani. Pääasia, että teemme työtä yhdessä ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ihan lopuksi vielä yksi tärkeä huomio Tanskasta (yleisesti): tanskalaiset ovat iloista ja rentoa seuraa! Tanskassa ei tarvitse jäykistellä eikä pönöttää, ja se näkyy myös työssä. Töihin mennään viihtymään, tekemään ja saavuttamaan asioita yhdessä, ja melko usein jo se on juhlan paikka. Miksi emme mekin siis pitäisi vähän enemmän hauskaa työajalla, ei tämän tarvitse niin vakavaa olla.

Lasse Pekkarinen / pedagoginen yksikkö

PS. Lisää kuvia matkalta löytyy Facebook-sivultani.