Yhteisöllisyydestä, pelillisyydestä, lukemisesta (ja vähän muustakin)

Me (= verkostopäällikkö Kata Ervasti, erikoiskirjastonhoitaja Heli Koskinen) osallistuimme kesäkuussa (2.-4.6.2019) Århusissa Next Library -konferenssiin. Tässä blogissa on aikaisemmin julkaistu kolme postausta kyseisestä konferenssista, joten… Jätämme konferenssin esittelyn tällä kertaa vähemmälle ja keskitymme meitä kiinnostaneisiin sisältöihin.

Sunnuntaina (2.6.) ennen konferenssin avajaisia tarjolla oli erilaisia tutustumiskierroksia monenmoisiin kohteisiin. Heli lähti tutustumaan Silkeborgin kirjastoon, ja hän raportoi Silkeborgin reissustaan näin:

”Silkeborgissa kirjaston toimintaa esiteltiin erityisesti siitä näkökulmasta, millaisia makerspace-ratkaisuja heillä on alueensa koululaisille ja lapsiperheille. Olen itse pitänyt peli- ja koodauspajoja lapsille, joten kiinnosti tutustua, mitä laitteita he käyttävät ja millä tavoin toiminta voidaan yhdistää lukemiseen ja tarinoihin. Monet menetelmistä olivat varsin tuttuja, kuten Micro:bit ja Scratch, mutta löytyi myös muutama hiukan erilainen idea. Yksi näistä oli tanskalaisen kirjailijan Jan Kjaerin Nomerne-tarinat, jotka yhdistetään koodaamiseen ja erittäin helppokäyttöisiin Ozobot-robotteihin. Samaa voisi testailla myös muilla laitteilla. Ensin luetaan tarina ja koodaamalla saadaan hahmo seikkailemaan paperille piirretyssä tai virtuaalisessa maailmassa.



Tarinan ja koodaamisen voi yhdistää!

Sokkeloinen kirjastotalo oli tilasuunnittelun kannalta todella hyvin toimiva. Ensinnäkin jokaiselle toiminnalle oli oma nurkkansa. Lapsiperheille oli värikäs lastenosasto, josta kuulemma harvoin kuului melua muihin tiloihin. Osasto oli sisustettu veikeästi sisältäen erilaisia lukupaikkoja ja kummallisia taideteoksia. Esimerkiksi yhdessä lukusopessa oli pöytä kiinnitettynä väärinpäin kattoon.


Lattia on katto, eiku katto on lattia…

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta oli, miten he käyttävät massiivista näyttöä siihen, että paikalliset voivat esitellä omia kuviaan. Hyvä keino tuoda kirjastoon paikallisuutta, opettaa medialukutaitoa lapsille ja luoda erilaisia näyttelyitä muiden asiakkaiden huviksi. Vierailun aikana ruudulla pyöri ilmeisestikin jonkun nuoren pojan ottamia kuvia. Kirjaston henkilökunta toimii näyttelyn kuraattorina ja varmistaa, että kuvat ovat sopivia esitettäväksi. ”


Nuoren asiakkaan valokuvanäyttely Silkeborgin kirjastossa.

Samaisena sunnuntaina Kata osallistui Julka Almqvistin järjestämälle Exploring Danish Wellbeing -kiertueelle. Kiertueella vierailtiin erilaisissa kohteissa (mm. pienessä yrityksessä, tavaratalon kattoterassilla, kasvitieteellisessä puutarhassa, hautausmaalla ja eläväiseen oleiluun ja harrastamiseen muunnetulla satama-alueella) Århusissa ja pohdittiin tanskalaiseen kulttuuriin liittyviä ydinkäsitteitä (trivsel, hygge, fællesskab). Julka itse tiivistää ajatuksensa kiertueensa tavoitteista täällä ja Katan reportaasi on alla.

”Tämä kierros oli (epä)konferenssin kenties parasta antia! Tanskalaisuus avautui minulle aivan uudella tavalla: jokainen vierailemamme kohde oli todellakin toteutettu niin, että se tuki viihtyisää yhdessäoloa – aivan samaan tapaan kuin Århusin kirjasto tukee eri-ikäisten århusilaisten yhdessäoloa massiivisella lastenosastollaan ja kirjastorakennusta kiertävällä leikkipuistollaan. Mielestäni suomalaisilla kirjastoilla (ja oikeastaan koko Suomen maalla) on yhteisöllisyydessä opittavaa tanskalaisilta, ja pohdin kiertueen aikana ja sen jälkeen yhteisöllisyyden tietoista rakentamista varsin paljon. Kaikkia kohteita en valitettavasti tähän voi nostaa, joten nostan vain kaksi.

Vierailimme Gejst-nimisessä yrityksessä, joka tiivistää olemassaolon tarkoituksen näin: ”We care about the digital future, and we believe that engaging digital innovation can bring people together and create valuable connections between people and brands. We help companies achieve their goals by bringing together user insights, design, digital strategy, innovative storytelling, and technology. We are a multiplatform agency creating strategies, websites, virale campaigns, digital apllications, content management and basically everything else with a digital approach.” Yritystä esitteli meille sen perustaja, sangen harvinaislaatuinen yrittäjä (…kaiketi…? …minähän en varsinaisesti kovin montaa yrittäjää tunne…) siinä mielessä, että hän kertoi, ettei missään nimessä halua palkata enempää kuin kymmentä ihmistä, eikä hänen yrityksensä tavoitteena ole tuottaa suurta voittoa. Esillä oli yrityksen runomuotoinen missio, joka oli runoiltu jo yrityksen alkupäivinä, ja tekemisessä painottui intohimo. Gejst ei suostu ottamaan mitä tahansa projekteja; projektin on tuettava yrityksen arvoja. Jokaisen projektin alussa jokainen työntekijä miettii (yhteisen tavoitteen ohessa), mikä on hänen henkilökohtainen tavoitteensa ja tulokulmansa projektiin – tämä on hyvä käytäntö, jota voimme jatkossa Vantaan kaupunginkirjaston projekteissa soveltaa.


Gejstiläinen pystyy mihin vain! 😉

Se, mikä tässä työyhteisössä oli erilaista moniin suomalaisiin (ja varmasti joihinkin muihin tanskalaisiinkin!) työyhteisöihin verrattuna, oli kodinomaisuuden painottaminen ja henkilökohtaisten asioiden jakaminen työtovereiden kanssa. ”Yrityksen sisustuksen on oltava kuin koti, että työntekijät viihtyvät todella” sanoi perustaja ja kertoi, että hän haluaa jakaa vapaa-ajan kuulumisiaan ja henkilökohtaisia asioitaan työtovereidensa kanssa ”koska työkavereiden kanssa vietetään kuitenkin niin paljon aikaa”. Yrityksen seinällä oli kuvia mukavista yhdessäolon hetkissä samaan tapaan kuin ihmisillä on yleensä kodeissaan. Lisäksi työntekijät jakavat keskenään vapaa-ajan asioitaan yhteisessä snap-ryhmässä – ryhmään postaillaan muun muassa kuvia mukavista hetkistä lasten kanssa tai harrasteiden parissa, esim. joku oli ollut edellisenä päivänä maratonilla ja halunnut jakaa onnistumisensa muille.


Gejstiläisten yhteisöllinen valokuvaseinä.

Gejst-vierailun jälkeen kävin mielenkiintoisen keskustelun yhdysvaltaisen kollegan kanssa siitä, haluaisimmeko jakaa noin paljon henkilökohtaisia asioita kollegoidemme kanssa. Molemmat olimme sitä mieltä että ”no ei helevetti”. Olen itse varsin pidättyväinen vapaa-ajan tekemisistäni ja henkilökohtaisista asioista työelämässä, ystävilleni taas kerron kaiken. En yksinkertaisesti jaksaisi olla työssäkin avoin ihminen, mielestäni työhön säästyy enemmän energiaa, kun pitää tiettyä etäisyyttä työyhteisöön (vaikka kollegoistani varsin paljon pidänkin ja olen Vantaalla kaikki nämä vuoden erinomaisesti viihtynyt, eipä silti). Yhdysvaltalainen puolestaan koki ettei viihdy omassa työyhteisössään eikä sen vuoksi missään nimessä haluaisi jakaa asioita työtovereilleen. Joka tapauksessa tällaisten avoimuus-yksityisyys-kysymysten tiedostaminen ja sanoittaminen jokaisessa työyhteisössä voisi olla hyvä juttu. Paras käytäntö on minun mielestäni ”ole oma itsesi ja valitse oma linjasi – puhu henkilökohtaisista asioistasi tai ole puhumatta”.


Isälle askarreltu lahja Århusin hautausmaalla.

Århusilainen hautausmaa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hautausmaa oli kuin hyvin hoidettu puisto tai puutarha, oli paljon penkkejä ja isoja ruohoalueita, joille voi vaikkapa levittää viltin ja pitää pienen piknikin. Joitakin hautoja omaiset olivat myös tuunanneet varsin kotikutoisesti, joku oli maalaillut pienehköjä kiviä leppäkertuiksi ja muiksi hienoiksi otuksiksi ja tehnyt niistä rakennelman haudan eteen ja eräälle toiselle haudalle oli joku nakutellut pienet jakkarat, jotta haudalla voi luontevasti viettää aikaa yhdessä elävien ja kuolleiden kanssa. Hautojen välillä oli myöskin varsin paljon tilaa, mikä lisäsi puistomaista vaikutelmaa. Århusilainen hautausmaa tuntui suomalaisiin hautausmaihin verrattuna jotenkin …noh… lämminhenkisemmältä eikä läheskään niin viralliselta ja etäiseltä. Jotenkin samaan tapaan kuin tuolla århusilaisella hautausmaalla on kirjastojenkin annettava ihmisille mahdollisuus ottaa kirjasto haltuun & omakseen, tilaa muovaamalla ja erilaisia toimintoja yhteistyössä kirjastolaisten kanssa tekemällä.

Summa summarum. Yhteisöllisyyttä voi ja pitää rakentaa tietoisesti! Yhteisöllisempään suuntaan olemme Vantaan kaupunginkirjaston tiloja ja toimintoja toki pyrkineet viemäänkin, mutta tämä vahvisti omaa ajatteluani siitä, että kehityssuuntamme on oikea ja sitä on vielä entuudestaan korostettava.”

Suurin koitoksemme oli tiistaina, jolloin vedimme Defeat the virus! Exploring the potential of game-based learning! -työpajan.

Kata raportoi työpajan vetämisestä näin:
“Olen aikaisemmin pitänyt (yhdessä suomalaisten kollegojeni kanssa) kaksi esitystä kansainvälisissä konferensseissa, toisen IFLA- konferenssissa ja toisen IFLA:n satelliittikonferenssissa. Näissä konferensseissa esiintyminen oli toki jännittävää mutta myös helppoa: esitys on pelkkä monologi suuren yleisön edessä, esityksen jälkeen yleisöstä saattoi tulla kysymys tai pari.

Århusissa vedimme työpajan, joka koostui kolmesta osuudesta: a) lyhyt taustoitus Virus!-pelistä ja Mediamysteeri-projektista (jonka aikana peli kehitettiin) b) pelin pelaaminen mobiililaitteilla Århusin kirjastotilassa c) yhteinen loppukeskustelu. Tällaisen työpajan vetäminen vaatii paljon enemmän kuin monologin pitäminen, on jännityksestä huolimatta osattava kuunnella osallistujia ja ylläpitää dialogia englanniksi. Lisäksi ajankohta, johon meidän työpajamme oli laitettu, oli koko (epä)konferenssin ruuhkaisin, tiistaina aamupäivällä yhtä aikaa oli meneillään peräti 7 työpajaa ja lisäksi isossa salissa Ignite talks –esitykset. Lisäksi edellisenä päivänä oli jo ollut yksi työpaja samasta aiheesta (eli pelillistämisestä), joskin teoreettisemmasta näkökulmasta. Heli oli osallistunut tuohon työpajaan, ja hänen kokemustensa mukaan se oli ollut sangen antoisa ja suosittu.

Kuten ennakkoon uumoilinkin, työpajaamme ei tullut kymmeniä ihmisiä vaan ainoastaan seitsemän, joskin joukko oli kiitettävän kansainvälinen: kenialainen, yhdysvaltalainen, ruotsalainen, saksalainen, pari hollantilaista ja tanskalainen. Pienessä porukassa oli puolensa, sillä keskustelu oli hyvin intensiivistä, osallistujat pelasivat Virus!-peliä innokkaasti ja loppukeskustelussa mekin saimme hyviä vinkkejä muiden kirjastojen tavoista soveltaa pelillisyyttä – esimerkiksi Actionbound-alusta on varsin kiinnostava ja Ruotsissa on tehty, senioreiden digitaitojen kasvattamiseen tarkoitettu Teknikjakten.

Ja kukaan ei poistunut kesken työpajan! Sellaisille työpajoille, joissa on parisenkymmentä (tai enemmän) osallistujaa, on tyypillistä myös runsas poistuvuus: ihmiset katoavat kesken työpajan.

Kaiken kaikkiaan olen työpajaamme erittäin tyytyväinen, minä ja Heli onnistuimme osallistujien kuuntelemisessa ja dialogin ylläpitämisessä kiitettävästi ja saimme itsekin uusia ideoita. Tuli sellainen olo, että tällaista uskaltaisi kenties tehdä toistenkin! ;)”

Ja lopuksi vielä muutamia Helin nostoja työpajoista ja puheenvuoroista, myös Kata innostui kovasti hollantilaisten kehittämästä koko perheen lukusovelluksesta ja Århusin lukulähettiläistä:

“Maanantain työpajoista kiinnostavin oli Idealification: Understandind the broader meaning of gamification within digital services for libraries. Pelillisyys koukuttaa, mutta miten pelien mekaniikkaa voisi hyödyntää muussa kirjaston toiminnassa? Pajassa tutkittiin ensin erilaisten tuttujen pelien mekanismeja. Lopuksi annettiin tehtäväksi yhdistää näitä mekanismeja kirjailijavierailuun. Ilmoille heiteltiin esimerkiksi kirjailijaan liittyvää tietovisaa, musiikin hyödyntämistä ja yllätysesiintyjiä kirjallisuustapahtumassa. Kokonaisuudessaan esitys antoi eväitä siihen, miten kääntää oma ajattelu pelillisyyden avulla uuteen moodiin, jos perinteinen tapa tehdä asioita tuntuu liian tylsältä.

Tiistaina aamun ohjelmassa oli ensin puheenvuoro, jossa esiteltiin Nevadassa pidettävää viikon mittaista Burning man -festivaalia. Aikaisemmin olin miettinyt, miten festivaalin järjestäminen liittyy kirjastoihin, mutta näkökulmana oli yhteisöllisyys, ja esityksessä oli paljon mietinnänarvoisia asioita. Ensinnäkin festivaali rakennetaan keskelle aavikkoa ja järjestäjien puolesta siellä on valmiina vain puitteet, osallistujat itse tuovat sinne mukanaan kaiken ruoan ja majoituksen, ja festivaalin jälkeen vievät mennessään kaiken mitä toivatkin – roskia myöten. Festivaalilla ei ole teemaa, vaan se rakentuu osallistujien oman toiminnan mukaan. Miten vastaavan saisi toimimaan kirjastoissa? Me annamme tilat ja esimerkiksi markkinointiapua, ja asiakkaat voisivat järjestää tapahtumia ja toimintaa, jollaista itse toivovat kirjastoon. Yhdessä tekemällä saadaan aikaan merkittäviä juttuja. Video esityksestä löytyy täältä.


Pitäkää tunkkinne – tai kirjavinkkinne! Nuoriso tietää paremmin. 😉

Muita hyviä ideoita olivat esimerkiksi Hollannin koko perheen lukuapplikaatio, jossa lukemista mainostamassa ovat mukana myös jalkapalloilijat. Lukevia malleja tulee siis sekä oman perheen aikuisista että urheilijoista. Toinen hyvä idea olivat Århusin lukulähettiläät, jotka valjastetaan kertomaan kiinnostavista kirjoista (koska kirjastotädit ja sedät nyt vain ovat aika vanhoja kertomaan hyvistä lastenkirjoista). Ensin käydään luokan kanssa tekemässä kirjastolla erilaisia lukemiseen liittyviä ryhmätehtäviä, jonka jälkeen innokkaimmat lukijat pääsevät lukulähettiläiksi suunnittelemaan kirjaston lukutoimintaa.” Molemmat esitykset löytyvät tästä videosta.

Jep jep, kirjoituksestamme tuli …ehm… pitkä… koska saimme niin paljon uutta ajateltavaa. Matkamme oli siis erittäin ajatuksia herättävä, ja suosittelemme Next Library -konferenssia kaikille kirjastolaisille!

Kata Ervasti & Heli Koskinen

ps. Lopuksi pari vinkkiä aineiston esillepanoon Silkeborgin kirjastosta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *