Kaikki tuntevat Hollannin kaupungeista Amsterdamin ja Haagin, mutta moniko on kuullut Almeresta? Itse en ainakaan ollut kuullut ennen kuin aloimme tätä ideoidenbongausprojektia koordinoivan Katan kanssa pohtia mihin kirjastoon kannattaisi lähteä tutustumaan. Meillä oli käsitys Hollannista innovatiivisena kirjastomaana, ja kohteeksi valikoitui lopulta Almeren kirjasto De Nieuwe Bibliotheek. Lähdin siis viikoksi tekemään Almereen job shadowingia, eli seuraamaan miten kirjastossa todella työskennellään.
Neljä päivää täällä viettäneenä (enää yksi edessä) voi sanoa että kyseinen kirjasto on osoittautunut oikein hauskaksi varjostuskohteeksi, ja että Almere kannattaa ehdottomasti painaa mieleen kiinnostavana kirjastokaupunkina. Lisäksi olen matkustanut Almeren ulkopuolelle ja tehnyt lyhyet vakoilukierrokset Swollen Stadkamer-kirjastoon ja Arnhemin De Rozet -kirjastoon. Kaikki nämä kirjastot ovat uusia, viimeisen kymmenen vuoden sisällä rakennettuja. Niinpä ne onkin rakennettu tarjoamaan kansalaisille paitsi tietoa, myös tiloja joissa opiskella, olla ja viihtyä.
Tilojen nuori ikä näkyy myös siinä, miten ne on suunniteltu. Vaikka kirjastot sijaitsevat eri kaupungeissa, niitä kaikkia yhdistävät kirjakauppamainen esillepano ja selkeä oma ilme. Jätän kuitenkin syvemmät analyysit kirjastojen yhteneväisyyksistä ja muista tekemistäni huomioista seuraavaan blogikirjoitukseen. Tässä hieman kuvallisia maistiaisia kirjastovierailujen varrelta:
De Nieuwe Bibliotheek
Stadkamer
De Rozet
Maija Lehtola / Martinlaakson kirjasto