Hiljaisuus – kamera – käy! (olkaa hyvä)

Talvilomaviikolla pidimme Hakunilan kirjastossa kolme lyhytelokuvatyöpajaa. Käytimme apuna Kaija Juurikkalan kehittämää Taikalamppu-menetelmää. Taikalampun ideana on, että muutaman tunnin aikana ideoidaan ja kuvataan lyhytelokuva, jota ei editoida ja joka katsotaan työpajan päätteeksi.

Aluksi kävimme pajalaisten kanssa läpi mitä tuleman pitää. Sen jälkeen keräsimme ryhmäläisiltä erilaisia paikka- ja tapahtumaehdotuksia improvisaatioharjoituksia varten.

Seuraavaksi aloimme ”improta” kerättyjen ehdotusten perusteella. Joku ryhmäläisistä ehdotti paikkaa ja toinen tapahtumaa, joiden pohjalta näyttelijät esittivät muulle ryhmälle pienen kohtauksen. Ohjaajat Laura ja Paula näyttivät mallia, tehtävänään mm. ”matelua jäätelökioskissa”.

Improjen jälkeen ryhmäläisille annettiin ruhtinaalliset (!) 15 minuuttia aikaa ideoida tarina, jonka voi kertoa viidellä lauseella. Tarinan lopussa piti olla jokin yllättävä käänne. Ideariihen jälkeen tarinaa kehiteltiin tarvittaessa lisää ohjaajien myötävaikutuksella. Seuraavaksi mietittiin kuvauspaikat ja elokuvan roolitus sekä toteutettiin elokuvaan vaadittavat alku- ja lopputekstit. Itse kuvaukseen oli tämän jälkeen aikaa noin tunti.

 

 Halutessaan kaikki saivat olla kuvaajia, mutta pakko ei ollut. Kuvaajat ja näyttelijät opettelivat kuvauskomennot ”hiljaisuus – kuvaus – ole hyvä”. Toki kuvauksen loputtua myös muistettiin sanoa ”kiitos”. Kohtaukset harjoiteltiin kertaalleen ennen kuvausta. Jokaisessa kolmessa elokuvassa oli noin viisi kohtausta, joskin ”käsikset” elivät koko ajan, kun leffoja kuvattiin. Joitakin muutoksia tehtiin ”lennossa”, kun huomattiin, että tarinassa on pientä epäloogisuutta.

 

 Työpajan päätteeksi oli suuren ensi-illan aika! Katsoimme elokuvan ja juttelimme siitä millaisia ajatuksia elokuvan tekeminen herätti. Saimme ryhmäläisiltä pääosin myönteistä palautetta sekä suullisesti että kirjallisesti. Koska kaikilla oli niin hauskaa, päätimme toteuttaa vastaavanlaisia pajoja jatkossakin!