Hei vaan kaikille! On taas aika pyyhkiä pölyt Hakunilan kirjaston blogista, ja päivitellä kuulumisia. Kuten arvata saattaa kiirettä on pitänyt. Väliaikaisen palvelupisteen sulkemisen jälkeen keskityimme kokoelmatyöhön. Muutto takaisin Kimokujalle sujui kahdessa vaiheessa, ensimmäinen kuorma tänne raijattiin heinäkuun puolivälissä ja loput elokuun alussa. Elokuu onkin mennyt laatikoita purkaessa ja aineistoa hyllyttäessä.
Minä, Katariina ja Marko kävimme yhdessä Vantaan kaupunginkirjaston tiedottajan Minnan kanssa välillä maailmalla. Matkasimme viikoksi Singaporeen kansainväliseen kirjastoalan konferenssiin (IFLA WLIC eli International Foundation of Library Associations, World Library and Information Conference), jossa meillä oli kaksikin esitystä Tuunaa kirjasto! –projektistamme. Saimme paljon kiitosta esityksistämme ja pääsimme vastaamaan moniin kysymyksiin. En ihmettele, jos jossain päin maailmaa ryhdytään tuunailemaan kirjastoa asiakkaiden kanssa meidän esimerkkimme innostamina. Ja sitähän varten konferenssi onkin, eri ajatuksien ja ideoiden jakamista varten.
Vaikka konferenssi olikin täynnä mielenkiintoista ohjelmaa, ja mukaan tarttui monta monituista ideaa, oli kotiinkin kova kiire. Tärkeintä kuitenkin on, että saamme kirjaston avatuksi asiakkaillemme. Tervetuloa siis juhlimaan Hakunilan kirjaston avajaisia perjantaina 30.8.2013 klo 12 -20! Avajaisten ohjelman pääset lukemaan tästä linkistä. Tässä jo vähän esimakua, miltä kirjastossa tulee näyttämään 🙂