Kirjastorakennukseen on tulossa remontti syksyllä 2012, ja kirjasto on kiinni kolmisen kuukautta. Tässä yhteydessä kirjastotilaa on tarkoitus uudistaa kierrätystä hyödyntämällä. Budjetti on pieni, mutta pienelläkin rahalla voi saada aikaan hyvä asioita (tai ainakin toivomme niin ;-).
Teimme kyselyn asiakkaiden toiveiden ja kiinnostusten selvittämiseksi. Kyselyyn voi jättää yhteystietonsa, mikäli haluaa osallistua kirjaston uudistamisesta keskustelevaan ryhmään. Vajaa kahdessa viikossa jo viitisenkymmentä ihmistä on jättänyt yhteystietonsa, joten keväämmällä luvassa on mielenkiintoisia keskusteluja!
Nuorille on oma kyselynsä, jota Hakunilan ja Sotungin koulun opettajat ovat jakaneet 6.-8. luokkalaisille. Myös nuorten kanssa on tarkoitus ideoida keväämmällä.