Tällä kertaa jätettiin puheiden pito vähemmälle ja panostettiin enemmän toimintaan. Näytimme nuorille paikan, johon tuleva hengailutila tulee, herättelimme aivot mehulla, viinirypäleillä ja karkeillä ja iskimme heidän eteensä papereita ja kyniä. Oli aika päästää sisäinen sisustaja valloilleen! Pyysimme piirtämään (tai vähintään kirjoittamaan ylös) minkälainen uuden nuortentilan tulisi olla. Mitä huonekaluja, tekniikkaa, värejä, ihan mitä tahansa, mitä mieleen vain juolahti.
Useaan suunnitelmaan oli piirretty sohva tai säkkituoleja ja seinille toivottiin graffiteja. Niistä ehdimme jo puhuakin, ettei graffitien tekeminen suoraan seinälle onnistu, mutta jonkinlaisia vanerille tehtyjä graffititauluja tulemme seinille kyllä ripustamaan. Saimmekin saman tien ”palkattua” erään paikalla olleen taiteilijan toteuttamaan näitä. 🙂 Yksityisyyden tarve korostui monella paperilla, tietokoneiden ympärille toivottiin jonkinlaiseja sermejä. Samoin moni oli piirtänyt suunnitelmaansa jättisuuren television.
Edes paikalla pyörinyt minikokoinen kahden hengen kuvausryhmä ei loppupeleissä nuoria säikäyttänyt. Osa suostui jopa haastateltavaksi joko yksin tai ryhmässä.
Tästä on nyt hyvä jatkaa. Nuorten piirtämät suunnitelmat annetaan sisustussuunnittelijalle, joka tekee niiden pohjalta oman suunnitelmansa, joka esitellään tiistaina 8.5.2012 klo 16 – 17.30.
Seuraavaa kertaa odotellessa!