Elämän ja kuoleman mysteerit


Steven Leonti (Flickr.com), CC BY 2.0

Syksyllä kun luonto kuihtuu ja pimeys kietoo maiseman tummaan kaapuunsa, eri kulttuureissa vietetään juhlia, joissa elämä ja kuolema näyttäytyvät välillä vakavassa ja välillä karnevalistisessa valossa. Suomalaisessa perinteessä Pyhäinpäivän tunnelma on harras ja kunnioittava. Amerikkalaisen Halloweenin kuvastoa puolestaan ovat kurpitsalyhtyjen ohella vainajat, aaveet, vampyyrit, noidat ja mustat kissat. Blogikirjoittajat Elina ja Kristiina ovat koonneet pimeän vuodenajan juhlien teemoihin liittyviä vakavia ja vähemmän vakavia vinkkejä.

 

Uskomuksia, kummitustarinoita ja yliluonnollisia kokemuksia tieteen valossa

 

Eija Pulkkinen: Syntymän ja kuoleman kirja – riittejä ja uskomuksia maailmalta (Minerva 2017)

Eija Pulkkinen esittelee kirjassa tapoja ja uskomuksia Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Pitkään eri puolilla maailmaa asunut Pulkkinen on haastatellut kohtaamiaan ihmisiä ja merkinnyt muistiin näkemiään juhlamenoja. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi, että monille meksikolaisille pyhäinpäivä, Dia de los Muertos, on vuoden tärkein juhla. Kuolleet tulevat silloin tervehtimään eläviä maan päälle. Kadunkulmiin, kauppoihin, kouluihin, työpaikoille ja tietenkin koteihin rakennetaan silloin muistoalttareita, jotka täyttyvät koristeista ja vainajalle mieluisista tavaroista. Eläviäkään ei unohdeta, sillä alttarilla on jokaiselle perheenjäsenelle sokerista ja suklaasta tehty pääkallo. Pulkkinen kertoo hämmästyneensä siitä, kuinka samanlaisia syntymään ja kuolemaan liittyvät tavat ovat eri puolilla maailmaa.

 

Tiina Hautala ja Suvi Kari (kuvitus): Hotellien henget – kummitustarinoita suomalaista majapaikoista (Haamu 2017)

Kirjan mukaan “haamutkin viihtyvät hotelleissa, joissa on hyvä henki”. Tarinoissa liikutaan Oulusta Helsinkiin sijaitsevien hotellien käytävillä aavejahdissa, outoja ääniä kuulostellen. Haamuihin suhtaudutaan lämmöllä ja ymmärtämyksellä – saattaa se herkullinen leivos maistua kummituksellekin.

 

Jeena Rancken: Yliluonnollinen kokemus – tulkinta, merkitys ja vaikutus (Vastapaino 2017)

Sosiaalipsykologi Jeena Rancken on tutkinut yliluonnollisen kokemuksen vaikutuksia yksilön elämään narratiivisen lähestysmistavan kautta. Lisäksi kirja tarjoaa katsauksen yliluonnollisia kokemuksia käsitteleviin tutkimuksiin. Ranckenin tutkimuksen painopiste ei ole totuuden selvittämisessä, sillä luonnollisestikaan yliluonnollisia kokemuksia ei voi selittää luonnontieteellisesti. Lähestymistapa aiheeseen on kielellinen, narratiivisen sosiaalipsykologian näkökulma. Pääpaino on sillä mitä kerrottu tarina tekee ja mitä seurauksia kokemuksella on – miten ihmiset rakentavat tapahtumista ja niiden tulkinnoista merkitystä elämäänsä.

 

 

Lähellä kuolemaa

 

Pirkko Siltala: Elämän päättyessä – matka kohti kuolemaa (Kirjapaja 2017)

Filosofian lisensiaatti ja psykoanalyytikko Pirkko Siltala on kirjoittanut kauniin, viisaan ja koskettavan kirjan kuolemasta. Hän lähestyy aihetta psykologian, taiteen ja filosofian kautta. Sairaan ja kuolevan lapsen kokemuksien kuvaaminen lapsen ja vanhemman näkökulmasta on erityisen liikuttavaa. Siltala painottaa laadukkaan, kokonaisvaltaisen saattohoidon merkitystä ja kuolevan oikeutta elämän päättymiseen arvokkaalla tavalla. Kiinnostavaa luettavaa ovat myös kuoleman jälkeiset asiat kuten suremisen rituaalit. Sururunot, itkuvirret ja laulut voivat auttaa surevaa kohtaamaan vaikeita tunteita. Tekstin lomassa olevat viittaukset kaunokirjallisuuteen ja kuolemaa käsittelevät runot limittyvät aiheeseen kiinnostavasti.

 

Elina Järvi ja Olga Poppius (kuvat): Elämäni ennen kuolemaa (Like, 2017)

Teoksessa 15 suomalaista kertoo kokemuksistaan elämän rajallisuuden kohtaamisessa. Oman elämäntarinansa jakavat mm. rintasyöpään sairastunut Mari, liikenneonnettomuudessa jalkansa menettänyt Matti, päihderiippuvaisuuden kanssa kamppaillut Jussi, miehensä tsunamissa menettänyt Kristiina ja lapsen sairauden kanssa kamppailevat Elisa ja Petteri. Elämäntarinat kuvaavat avoimen rehellisesti sitä millaista elämä keskellä kriisiä on. Ne pistävät pohtimaan sitä millä elämässä loppujen lopuksi on merkitystä, mutta myös oikeudenmukaisuutta. Elina Järven haastateltavina ovat olleet myös monet julkisuudesta tutut henkilöt kuten esimerkiksi muusikot Jussi Kinnunen ja Ville Laihiala sekä lumilautailija Matti Suur-Hamari.

 

 

Omakohtaisesti koettua, fiktion keinoin

 

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (suomentanut Outi Menna, S&S, 2017)

Ruotsalainen runoilija Tom Malmquist on kirjoittanut tositapahtumiin pohjautuvan esikoisromaaninsa rankasta aiheesta, vaimon kuolemasta. Alussa romaani suorastaan tempaa lukijan mukaansa sairaalamaailmaan, jossa Karin taistelee elämänsä ja lapsensa puolesta.

“Ylilääkäri polkaisee Karinin potilassängyn pyörät lukkoon. Tehovalvontaosaston sairaanhoitajat leikkaavat auki aluspaidan ja urheiluliivit lääkärin selostaessa kovaan ääneen: Raskaana oleva nainen, lapsi voi raportin mukaan hyvin, viikolla kolmekymmentäkolme…”

Keskosena syntyvä Livia-tytär ja Tom-isä joutuvat kuitenkin jatkamaan elämäänsä kahdestaan äidin elämän päättyessä. Isän ja tyttären keskinäinen rakkaus luo tulevaisuuteen toivoa, jonka avulla voi selviytyä, vaikka suru murtaa ja tuntuu olevan aina läsnä, iholla ja ihon alla.

 

Päivi Lukkarila, Emilia Mäkinen: En ikinä luovuta (Karisto, 2017), nuortenkirja

Emilia on tavallinen seiskaluokkalainen tyttö, jolla on oma rakas Hurri-poni ja joka harrastaa valokuvaamista ja kirjoittamista. Kaikki muuttuu, kun Emilia menee lääkäriin epämääräisen väsymyksen, särkyjen ja pitkään jatkuneen flunssan vuoksi. Selviää, että Emilia on sairastunut leukemiaan eikä mikään ole niin kuin ennen. Alkaa loputtomien sytostaattihoitojen ja infektioiden värittämä sairaala-arki, joka pitää Emilian eristyksissä tavallisesta koululaisen elämästä. On pakko sietää yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Talleille ei enää voi mennä silloin kun haluaa, kavereita ei voi tavata silloin kun haluaa. Emilia ei silti aio luovuttaa.

En ikinä luovuta perustuu Emilian omiin kirjoituksiin sekä läheisten ja häntä hoitaneiden ihmisten kokemuksiin. Kirjailija Päivi Lukkarila toteutti Emilian toiveen omasta kirjasta postuumisti. 

 

 

Runo puhuu muistisairaudesta ja kuolemasta

 

Tiina Lehikoisen vuonna 2016 ilmestyneessä runoteoksessa Multa (Poesia 2016) muistisairas omainen hiipuu lähemmäs kuolemaa hetki hetkeltä, tavu tavulta. Miten voisi ymmärtää muistisairaan kokemusta maailmasta? Mitä jää jäljelle kun yhteys kieleen ja mieleen käy hauraaksi, kun läheisten kasvoja ei enää tunnista?

kampaan muistiani, jotta löytäisin edes yhden ehjän lauseen
jonka olet joskus sanonut, sanatkin kuolevat, on mahdotonta
päästä sinne mistä huutosi on peräisin

Tiina Lehikoisen runoja lukiessa tuntuu kuin ne avaisivat mahdollisuuden tavoittaa jotakin ennen kokematonta. Runot kurottuvat kohti rajaa, jonka taakse emme voi nähdä ja joka säilyy ikuisena arvoituksena, mutta sanat tavoittavat vielä hahmon, joka on poistumassa. Runon puhuja tuntee luopumisen tuskaa saatellessaan lähtijän osaksi maata ja multaa, mutta ajatus elämän kiertokulusta lohduttaa.
Lainaukset ja viittaukset Raamattuun, Kantelettareen ja muihin teoksiin soljuvat Lehikoisen upeiden säkeiden ja uudissanojen lomassa. Ne liittävät runon puhujan ja puhuteltavan loputtomaan sukupolvien ketjuun.

 

 

Isovanhemmista, kuolemasta ja surusta lastenkirjoissa

 

Sanna Karlström ja Marika Maijala (kuvitus): Siilin laulu (S&S, 2016), kuvakirja

Arvin isoäiti on kuollut, vaikka Arvi ei vielä oikein halua ymmärtää mitä se tarkoittaa. Arvista on outoa, kun isoäidille ei voi enää soittaa eikä isoäiti tule enää käymään. Surevaa äitiään Arvi lohduttaa kampaamalla hellästi tämän tukkaa, joka menee surusta solmuille.

Kun tuttu siili löytyy pihalta sairaana, alkaa Arvi hoivata sitä kaikella tarmollaan. Äiti ja Arvi tekevät siilille kodin pahvilaatikkoon, Arvi juottaa sitä ja pyydystää sille ötököitä ja laulaa sille kauneimman laulun mitä keksiä voi. Siilille Arvi kertoo myös rakkaimmat muistonsa isoäidistään.

Siilin laulu on kuvakirja, jossa vaikeasti ymmärrettävää asiaa lähestytään lapsen kokemusmaailman ja tunteiden kautta. Se onnistuu lähestymään kuolemaa ja surua hienovaraisesti ja lohdullisesti. Sekä tarina että Marika Maijalan voimakas, värikäs kuvitus antavat tilaa lukijan ja katsojan omille ajatuksille.

 

Anna Härmälä: Suruposki (suomentanut Mirjam Ilvas, S&S, 2016), kuvakirja

Heimo on surullinen, koska hänen isomummonsa Kimmelstiina on kuollut. Kimmelstiinan vanhassa kodissa jokainen tavara muistuttaa isomummon kanssa vietetyistä ihanista yhteisistä hetkistä eikä Heimo haluaisi luopua yhdestäkään. Pian uudet asukkaat odottelevat kuitenkin jo oven takana ja Heimo sulloo poskensa täyteen rakkaimpia muistoja. Mutta mitä Heimo voi tehdä posket täynnä tavaroita? Metsän laidalle pystytetystä sirkuksesta löytyy yllättävää apua.

Suruposki on kuvakirja, joka lähestyy menetystä ja surua pienellekin lapselle ymmärrettävällä tavalla. Hauskoja oivalluksia ja yksityiskohtia sisältävä kuvitus keventää kirjaa juuri sopivasti.

 

Benji Davies: Vaarin saari (suomentanut Leena Perttula, Karisto, 2017), kuvakirja

Eräänä päivänä Lassi tulee käymään vaarinsa luona, kuten niin monena päivänä aiemminkin, mutta vaaria ei tunnu löytyvän mistään. Yllättäen Lassi kuulee vaarin kutsuvan häntä ullakolta, missä Lassi ei ole koskaan aiemmin käynyt. Ullakon seinään ilmestyneen oven kautta kaksikko lähtee huikealle seikkailulle. Vaari ja Lassi päätyvät paratiisimaiselle saarelle, jossa vaari ei tarvitse enää kävelykeppiään. Yhdessä he rakentavat upean majan ja tutustuvat ihmeellisen saaren joka kolkkaan. Lassi kuitenkin ymmärtää, että pian on lähdettävä takaisin kotiin. Vaari sen sijaan aikoo jäädä saarelle.

Vaarin saari lähestyy läheisen ihmisen menetystä eri tavalla kuin kaksi edellistä kuvakirjaa. Kirja ei pyri sanoittamaan surua, vaan tarjoaa valoisan kertomuksen, joka lohduttaa silloin kun läheinen ihminen on mennyt pois. Aiheen hienovarainen käsittely ja upea kuvitus takaavat sen, että kirjaa voi (ja kannattaa) lukea milloin tahansa.

 

Vuokko Hurme ja Sanna Pelliccioni: Peukalon käsikirja – tietoa lapsille vanhenemisesta (Aula & Co, 2017), lasten tietokirja

Lasten tietokirja vanhenemisesta on tervetullut teos Suomen väestön ikääntyessä yhä kiihtyvämpään tahtiin. Peukalon käsikirjassa vanhenemiseen ja siihen liittyviin asioihin tutustutaan kahdeksanvuotiaan Liinan, isomummeli Lyytin ja mummin ja Kalle-papan ja tämän puhuvan peukun kanssa. Kirjassa selviää esimerkiksi miksi vanhat ihmiset ovat ryppyisiä, kuinka vanhaksi ihminen voi elää, miltä vanheneminen tuntuu ja miksi ihminen kuolee. Ihanan värikkäässä kirjassa tietoa tarjoillaan helposti ymmärrettävässä muodossa ja sopivan pieninä paloina.

 

 

Hämärää peliä?

 

Mikä sopisikaan halloween -juhlan ajanvietteeksi paremmin kuin Velhojen yö -lautapeli, sillä peliä kuuluu pelata täysin pimeässä! Hauskasta pelistä voivat nauttia myös aikuiset, joten sitä voi pelata koko perheen voimin. Osa pelinappuloista hohtaa pimeässä ja osaan tarvitaan näppituntuma. Pelin idea on yksinkertainen: jokaisella pelaajalla on oma velhonappula, jolla työnnetään pelilaudalla olevia muita nappuloita tarkoituksena saada omat patanappulat liukumaan pelilaudan keskellä olevaan syvennykseen. Peliä voi pelata myös valossa, mutta parhaiten se toimii pilkkopimeässä.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *