Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä 2


flickr.com: J.K. Califf, CC BY-SA

flickr.com: J.K. Califf, CC BY-SA

Ne ovat tähän aikaan vuodesta monella mielessä: häät tai kosinta. Helmikuu saattaa hyvinkin olla suosituimpia kosintakuukausia tänä vuonna, sillä ystävänpäivän lisäksi kuun lopulle osuu karkauspäivä. Vanhan perinteen mukaisesti karkauspäivänä erityisesti naisten kannattaa kosia – vaikkei ihan varma myöntävästä vastauksesta olisikaan – sillä pakit antaneen pitää ostaa kosijalle hamekangas.

Tämä kirjakattaus tarjoaa ideoita niin ensimmäisiä häitään suunnitteleville kuin vanhoille konkareille sekä kaikille tyylistä, juhlapukeutumisesta ja juhlien järjestämisestä kiinnostuneille.

 

Vintagehäät

Upeassa Hurmaavat häät kirjassa esitellään ideat kuuteen eri aikakausien tyylisiin hääjuhliin: 1920-luvun salakapakkahäihin, 1930-luvun tyylisiin kirkkohäihin, 1960-luvun puutarhahäihin, 1950-luvun latotanssihäihin, 1970-luvun boheemeihin sadonkorjuuhäihin ja 1940-luvun pitsihuvilahäihin. Kirjassa kerrotaan aikakausien tyylistä ja muotivirtauksista muutenkin kuin häävaatteiden osalta, joten tämä kirja on aarreaitta kaikille vintagesta innostuneille. Tutuksi tulevat aikakaudelle ominaiset kankaat, vaatteiden leikkaukset, kengät, kampaukset, meikit ja monet muut tyyliseikat. Käytännöllisiä ohjeita ja vinkkejä häiden suunnitteluun ja onnistuneeseen toteutukseen on tarjolla läpi kirjan.

Hurmaavat häät
Marjo Haapasalo, Emilia Kallinen ja Elina Teerijoki: Hurmaavat häät – inspiroidu menneistä vuosikymmenistä (Schildts&Söderströms)

 

Jotain muuta kuin prinsessahäät?

Raggarimorsiamen hääopas kannustaa unohtamaan kahlitsevat hääperinteet. Raggariasennetta on tehdä asiat muiden odotusten vastaisesti ja toteuttaa häät rohkeasti omien mieltymysten mukaan – toki häävieraita kunnioittaen. Hauskasti, vähän kieli poskessa, kirjoitettu kirja sisältää monenmoisia vinkkejä, jotka kannattaa ottaa huomioon häitä suunniteltaessa. Raggarimorsiamen ohjeet säästävät niin hermoja, rahaa, ympäristöä kuin parisuhdettakin.

Raggarimorsiamen hääopas
Minna Dufton: Raggarimorsiamen hääopas (Gummerus)

 

Pukeutumis- ja tyylioppia naisille:

Janina Fry, Katariina Kivimäki ja Suvi Tiilikainen: Upeana juhlaan (Otava)
Kirja opastaa kaiken ikäiset ja kokoiset naiset astelemaan juhlaan kauneimmillaan.

Mirva Saukkola: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää pukeutumisesta (WSOY)
Jokanaisen pukeutumisen käsikirja arkeen ja juhlaan.

 

Lettikampauksia

Lettikampauksia saattaa näkyä ensi kesän juhlissa runsaasti, sillä letitysvillitys on näkynyt niin lehdissä, somessa, aikuisopiston kursseilla kuin näissä kirjoissakin:
Matti Airola: Isin ja tyttöjen lettikirja (Schildts&Söderströms)
Jenni Petänen: Letille – 60 kauneinta palmikkoa ja lettikampausta (WSOY)
Lettejä ja kampauksia (Sanoma) – Disneyn Frozen-elokuvan inspiroima lettikirja
Laura Kristine Arnesen ja Marie Moesgaard Wivel: Ihanat letit – kalanruodosta katnisslettiin
Bente-Helen Schein: Letitellen – 75 erilaista lettikampausta (Bazar, 2016-04-26)

flickr.com: Tim Pierce, CC BY

flickr.com: Tim Pierce, CC BY

 

Jotain vanhaa ja uutta

Anu Lahti ja Arja Aalto-Viittala ovat omistautuneet loihtimaan kierrätysmateriaalista uusia käyttö- ja koriste-esineitä. Näiden kirjojen ohjeilla kätevä näpertelijä voi loihtia juhliin näyttävät korut hopealusikoista tai juomatölkkien nipsuista:
Lusikasta luotua – kierrätä luovasti arkeen ja juhlaan (Paasilinna)
Tölkkidesign 2 : kierrätä luovasti arkeen ja juhlaan (Paasilinna)

 

Tyylitietoutta miehelle

Hääkirjoissa miesten pukeutumista käsitellään melko vähän. Klassikko on sen sijaan tarkoitettu miehelle, joka haluaa pukeutua klassisen tyylikkäästi, ajattomasti ja tilanteen mukaisesti. Tämä kirja neuvoo myös tulevan sulhasen tai häävieraan etiketin mukaisen juhlapukeutumisen saloihin, sillä juhla-asut on esitelty omassa osiossaan: frakin, smokin, saketin, lounaspuvun ja tumman puvun historia ja anatomia esitellään tarkkaakin tarkemmin. Kirjaa voi myös suositella kenelle tahansa miesten vaatetuksesta tai muodin historiasta kiinnostuneelle.

Klassikko
Ville Raivio: Klassikko – jokaisen miehen tyylikirja (Tammi)

Lisää miesten pukeutumisesta:

David Fung & Yena Kim: Pukeudu kuin mies – modernin vaatekaapin klassikot (Nemo)
Pukeutumisvinkkejä kaiken ikäisille miehille ja koirafaneille. Kirjan kuvissa vaatteita esittelee koira!

Jani Niipola: Vapaa tyyli – miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan (Johnny Kniga, 2014)

 

Muista myös nämä:

Juhana Torkki: Puhevalta käyttöön! – näin valmistelet elämäsi parhaan puheen (Otava)
Häät ja puheet kuuluvat yhteen – halusipa sitä tai ei. Tämä kirja kertoo, miten tehdä hääpuheesta se kaikkein mieleenpainuvin. Kirjan opeista on varmasti hyötyä myös häiden jälkeen.

Mirva Saukkola: Etiketti – käytösopas arkeen ja juhlaan (WSOY 2014)
Monipuolinen uuden ajan etikettiopas auttaa selviytymään kunnialla tilanteessa kuin tilanteessa. Mukana on myös neuvoja juhlien järjestäjälle.

 

E-lehdistä uusimmat trendit

Aikakauslehdet ovat tunnetusti pullollaan niin juhla-, tyyli kuin pukeutumisvinkkejä. Suosituimpia kotimaisia lehtiä voi nyt lukea HelMet-kirjastokortilla eMagz-palvelussa (palvelun kokeilu kestää 31.7.2016 asti). Mukana mm. Apu, Cosmopolitan, Eeva, Gloria, Image, Kodin Kuvalehti, MeNaiset, Suuri Käsityölehti ja Trendi. Englanninkielisiä lehtiä, kuten esimerkiksi Vogue, löytyy Zinio-lehtipalvelusta.

 

 


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 ajatuksia aiheesta “Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä